Jäätelömunat

Jäätelökone sai juuri tehtävänsä suoritettua. Aivan niin, jäätelökone! Sellainen, josta viime kesänä vain haaveilevasti kerran kirjoitin. Nyt se on ihan konkretiaa. (Jotain joskus minunkin elämässäni tapahtuu.. ;) ) Tuossa keväällä sellainen hommattiin ja parina viime päivänä on voinut tehdä jäätelöä oman kanan munista! Kyllä vaan hyvää meinaa tullakin. Jäätelöstä on tullut osa jokapäiväistä ruokavaliota..

Tänään tein itse ekaa kertaa vaniljajäätelön. Niin nyt kävi tällä kertaa tuon jäätelön kanssa, kuin aina niissä asioissa, joissa saa olla Jumalan johdatuksessa: vaikka tavallista yrittää, niin priimaa vaan pakkaa tulemaan! :) Tämä kuva on parin päivän takaista mansikkajäätelöstä. Se oli ensimmäinen oman kanan munimasta munasta tehty.

Kyyhökana

Tänäänkin olen erityisesti tarkkaillut nokkimajärjestyksen alinta. Sitä kyyhökanaa, joka on vain halunnut kyyhöttää pesäkoppilaatikossa tulematta sieltä ollenkaan ulos. En ole nähnyt se syövän ollenkaan, eilen sentään näin sen juovan. Koska Kyyhökana (se taisi juuri saada lempinimen Kyyhis) ei vapaaehtoisesti tullut ulos kopista, olin sen elämänlaadusta sen verran huolissaan, että eilen ja tänään pakotin Kyyhökanan ulos laatikosta ja vein laatikon häkin ulkopuolelle päivän ajaksi, niin ettei Kyyhis voinut piiloutua sen suojiin. Kun Kyyhökana sitten oli liikkeellä, niin kyllähän se vähän oudosti mielestäni käyttäytyi. Eilen se oli koko ajan tunkemassa itseään hassusti toisten kanojen alle. Ja ruuasta se ei tuntunut ymmärtävän ollenkaan. Tyrkytin eilen sen nokkaan paistettua haukea, mutta ei sekään innostanut (muita kanoja kyllä innosti).

Kyyhökana huilii.

Tänään Kyyhökana on puolestaan ollut erittäin kiinnostunut nokkimaan häkin aitaverkkoa ja puuosia. Muut kanat kuopivat maata ja nokkivat jyviä, niin Kyyhis jyrsii aitaverkkoa.. Äkkiseltään tekisi mieli diagnosoida sille joku mielisairaus, mutta ei nyt hätiköidä. Viime vuonnakin Outolintu oli vähän outo, tänä vuonna meillä on Kyyhökana. Tänään sain kuitenkin iloita siitä kun näin Kyyhökanan syövän ekaa kertaa. Aivan kuin vahingossa se tuntui löytävän kupin, jossa vein hernekeittoa kanoille. Muut eivät ihan hirveästi siitä piitanneet, varmaan siksi kun niillä oli jo kuvut täynnä muuta safkaa. Kyyhökana sen sijaan söi hernekeittoa sen näköisesti kuin ei olisi ruokaa saanut useaan päivään. Syömisensä jälkeen Kyyhökana tunki aivan viereen yhtä multakylpyjä ottavaa kanaa, tunki itseään toisen höyhenistöön ja sitten alkoi itsekin ottaa antaumuksella multakylpyjä. Ajattelin, että kyllä kylläpä on läheisriippuvainen kana.

Kyyhis löysi hernekeiton.

Vieläkin vähän murehdin, että kuinkahan Kyyhökanan elämä täällä oikein lähtee käyntiin. Oliko elämänmuutos häkkikanahäkistä ulkoelämään sille liian iso? Olisiko se ollenkaan tullut ulos pahvilaatikosta, jos sitä ei olisi sieltä ulos itse ottanut? Alkaako se syödä mitään muuta kuin hernekeittoa? Miksi se nokkii mieluummin kanaverkkoa kuin tonkii maata? Ei ole helppoa olla nokkimisjärjestyksen alin. Kyyhökanan silmistäkin näkee, että se on jotenkin surkein. En osaa kuvailla sen tarkemmin, mutta sillä on vähän samanlainen surullinen katse kuin oli Outolinnulla. Vai onko sillä näössä vikaa, en tiedä.

Aika moni ihminen saattaa assosioida itsensä nokkimisjärjestyksen alimpaan Kyyhökanaan. Arkaan ja pelokkaaseen, niin ettei oikein uskalla edes kotikopistaan ulos lähteä maailman ihmeitä katselemaan. Monenmoista olisi tarjolla ja Jumalalla kaikenlaista hyvää antaa ja tarjota, mutta sitä on vaikea ottaa vastaan, kun jostain on oppinut, ettei minulle voi tulla mitään hyvää. Toinen taas ei pysty ottamaan vastaan Jumalan tarjoamaa hengellistä hyvää. Vaikka nokan eteen tullaan tyrkyttämään synneistä vapautusta Jeesuksessa ja uskonelämän rikkauksia, niitä ei Kyyhökanan tavoin pysty ottamaan vastaan, kun ei voi ymmärtää, että TUO olisi MINULLE syötäväksi tarkoitettua. Minä en pystynyt haukea Kyyhökanalle syöttämään ja lopulta annoin sen toisille kanoille. Jumala taas puolestaan vetää ihmistä Jeesuksen puoleen tiettyinä kausina jokaisen elämässä, mutta jos joka kerta vain kieltäytyy, niin sitten voi käydä niin, että jossain vaiheessa kutsut loppuvat. Siksi kannattaa tarttua tilaisuuteen, kun herkkuja on tarjolla.

Niin kuin minä pakotin Kyyhökanan ulos, niin Jumalakin pakottaa meitä ulos monella alueella. Omassa elämässäni olen kyllä monella lailla vielä erilaisten pelkojen takia pahvilaatikossa, mutta uskon että Jumala pystyy minutkin hoitelemaan ja tarpeen tullen lempeästi pakottamaankin joihinkin asioihin, jotka pidemmällä tähtäimellä ovat kuitenkin minulle hyväksi. Jonkun toisen elämän pahvilaatikko saattaa olla vaikka vain urautunut elämäntilanne tai joku muu ajattelutapa, jossa ei ole mahdollisuuksia nähdä ulkopuolella olevia Jumalan asioita. Joskus Jumalan pitää rajujenkin asioiden kautta tuoda ihmisiä ulos ”pahvilaatikosta”, jotta voisivat kääntyä Jeesuksen puoleen.

Mutta oli sitten kyyhötyksen syy mikä tahansa, lohdullisia ovat Jumalan lupaukset hänen toiminnastaan särkyneille kyyhöttäjille: ” Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti”. (Jes 42:6)

Synnittömät

Kanojen kanssa on helppo tulla toimeen. Ne kyllä säikkyvät minua ja säntäilevät karkuun, mutta silti niiden läsnäolo on hyvin neutraalia. Ei tarvitse pelätä, että ne sanoisivat ikäviä sanoja. Tai ajattelisivat minusta pahaa. Tai juonisivat keskenään selkäni takana. Ne eivät myöskään kiroile, ole juovuksissa, varasta, valehtele, ole kateellisia tai vastusta Jumalaa. Luulen, että kanojen kanssa on helppo olla sen takia, koska ne ovat synnittömiä. Sama juttu pätee muidenkin eläinten kanssa. Moni ihminen ottaa seurakseen koiran, kun ei halua olla yksin. Itsekin on suurempien yksinäisyydenhetkien äärellä aina joskus hankkinut lohtua koira-ajatuksesta. Ihmissuhteet voivat olla niin kipeitä synnin ja sen seurausten tähden, että ihmisten kanssa on vaikea olla. Kuka on haavoittunut mistäkin synnistä ja millä lailla. Eläimet eivät synnittömyydessään lisää synnin seurausten kipuja ja sen takia niiden seura on mukavan neutraalia. En joudu loukkaantumaan mistään kanojen tekemisistä tai sanomisista. Saatana ei voi käyttää kanaa kiusatakseen minua. Ihmisen luonto on synnin vallassa, ei kanan.

Rakkauden ja synnin olemassaolo ovat mielestäni kaksi asiaa, jotka itselleni todistavat, ettei makroevoluutio voi olla totta. Ihminen on jotain muuta kuin eläinlaji, vaikka toki samanlaisia fysiologisia rakenteita apinoihin verrattuna löytyykin. Mutta eihän se todista mitenkään sitä, että ihminen olisi ”kehittynyt” apinasta. Mitä ”kehittymistä” sitä paitsi tarvittaisiin? Onhan apina aivan ihana apinana! Kauheaa jos apinat muuttuisivat ihmisiksi! Missä sitten olisivat apinat! :) En muista tarkalleen, kuinka paljon sanotaan ihmisen ja apinan dna:sta olevan samanlaista, mutta jotain aika isoa lukua on opetettu, olisiko se jotain 90-98 %. Ja tällä sitten perustellaan makroevoluutiota. Vaikka luku olisi oikein, minulle itselleni tuo ei todista evoluutiota. Otetaan esimerkiksi vaikka Salvador Dalin taulut. En ole taiteen tuntija millään lailla, mutta käsittääkseni taiteilijan käsiala on tietynlaista ja taiteentuntija pystyy tunnistamaan taulut saman taiteilijat teoksiksi. Ja silti taulujen samankaltaisuudesta huolimatta kukaan ei kai ole väittänyt, että taulut olisivat kehittyneet toisistaan, vaan että sama tekijä on ne erikseen alusta asti tehnyt. Miksikähän sitten tunnutaan ajattelevan, että Jumala olisi sellainen, jonka pitäisi keksiä ”pyörä uudelleen”. Jos jollakin geneettisellä koodilla saa aikaa olennon, joka voi kävellä kahdella jalalla ja on viisi sormea, niin totta kai Hän käyttää sitä samaa koodia sekä ihmistä että apinaa näiltä osin luodessaan. Ja näin päädytään siihen, että geneettisessä koodissa on samankaltaisuutta, kuitenkin täysin erillisten ja erilaisten luomistöiden ollessa kyseessä. Apinat elävät synnitöntä elämää, ihmistä taas koskee tietoisuus siitä, että ”Niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 5:12).

On vain yksi ainoa synnitön, jolla on ollut liha ja veri, eläinten lisäksi. Jumala itse ihmisenä eli Jeesus. Ja Jeesuksen, synnittömän ihmisen uhrikuoleman tähden syntisten edestä, jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tulla osalliseksi Jumalan tuntemisesta ja iankaikkisesta elämästä. Synnin palkka on kuolema (Room 6:23). Näin kaikille ihmisille on käynyt. Mutta sellaiselle, joka uskoo Jeesuksen uhrikuoleman tapahtuneen omien syntiensä tähden, on kuitenkin luvattu parempaa: ”Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:23). Kannattaa tunnustaa Jumalalle, että on syntinen ja pyytää saada tulla Jeesuksen valmistamasta iankaikkisesta elämästä osalliseksi. Usko annetaan siinä sitten ihan lahjana sekin.

Elämä kanojen kanssa on leppoisaa, kun ne ovat synnittömiä ja elämä Jeesuksen kanssa on myös levollista, koska Hän on synnitön eikä kiusaa ihmistä millään lailla. Jeesus on vain vielä niin paljon enemmän kuin kanat, koska Hänen kauttaan tulee elämään niin paljon ihmeellistä. Iloa, lepoa, rauhaa, rakkautta, tietoa, viisautta, ymmärrystä. Ja ennen kaikkea vapaus syntien kahleista ja niissä elämisestä jo tässä elämässä. Ja se taivaselämä kuoleman jälkeen. Näitä ei saa kanoilta.

Nimettömät

Kanat ovat olleet täällä nyt 2 vuorokautta. Eilen tuli täydet kuusi munaa. Tänäänkin on tullut jo neljä ja ties vaikka pesässä olisi vieläkin pari, jos nyt menisi katsomaan. Tai sitten muutamalta jää nyt alkujärkytyksen takia tulematta. Onhan sitä niillä raukoilla stressitekijöitä riittänyt: kaikki äänet pelottavat, ihmiset järkyttävät ja ilmakin on ollut vielä perin kylmä. Välillä ne jäkittävät vain kaikki yhdessä samassa pahvilaatikossa niin kuin häkkikanalanhäkissä konsanaan. Mutta pakko sitten on vaan vähitellen oppia, että ruokaa saadakseen pitää lähteä vähän pidemmälle. Onhan se kivan näköistä kun kaikki ovat kerralla nokkimassa maata ja etsimässä ruokaa.

Viime vuonna kanoja pystyi edes hiukan erottamaan harjan perusteella. Oli kaksi kanaa, jonka harja lerpatti oikealla, kaksi harja-vasemmalle -kanaa ja yksi jolla oli enempi pysty harja. Tämän vuoden kanoista kaikkien harja lerpattaa oikealle. Yksi erottuu selvästi muita pienemmällä harjalla, mutta äkkiseltään muita eroja onkin vaikeampi sanoa. Varmasti niitä löytyisi, muttei tässä nyt ole ehtinyt vielä niin havainnoimaan.

Lähetettyäni kanankuvan eräälle ystävälleni, hän vastasi siihen viestillä että ”Joko sai nimen?” En tosin ole aivan varma, että luuliko hän kuvan kanaa kukoksi ja sitten tiedusteli että saiko kukko jo nimen. No, kukkoa ei nyt tosiaankaan tullut ja kanoille en aio tänäkään vuonna antaa nimiä, ellei niitä sitten itsestään vaan tule. Esim. nokkimisjärjestyksen alinta olen jo ehtinyt nimittää kyyhökanaksi, kun se eniten vetäytyy pois toisten seurasta ja on vähiten aktiivinen, lähinnä eniten kyyhöttää. Ja sitten on tosiaan pikkuharjakana, sen pienen harjansa takia. Muut neljä ovatkin melko erottamattomia.

Jos kanat haluaisi nimetä, ne pitäisi ensin merkitä. Laittaa vaikka eriväriset renkaat jalkaan ja sitten voisi nimetä kun ne erottaisi. Mutten ala sellaiseen, tuntuisi niin keinotekoista. Mieluummin käsittelen niitä kanalaumana. Joka kerta vaan laskee, että onhan kaikki kuusi tallella ja hengissä ja kaikki ok kaikilla.

Hengellisissä asioissa törmää myös tähän nimeämisongelmaan aina silloin tällöin. Monet kysyvät sen jälkeen kun käy ilmi, että on uskossa, että mihin seurakuntaan kuuluu. Aivan kuin olisi joku tarve antaa nimi sille ”ilmiölle”, että on uskossa ja että jonkun ns. seurakunnan nimi kertoisi ”hengellisestä tyylistä” jotain. Tämä ongelma ei ole aivan tuore, vaan jo apostoli Paavali joutui varoittamaan siitä. Korinttossa oli tapahtunut vääränlaista jakautumista eri nimien alle ja Paavali puuttui asiaan seuraavin sanoin: ” Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolta”, toinen: ”Minä Apolloksen”, joku taas: ”Minä Keefaan”, joku vielä Minä Kristuksen.” Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän puolestanne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?” (1. Kor. 1:11-13) Paavalin aikojen jälkeen jakaantuminen on ollut vielä paljon pahemmassa mittakaavassa, kun samalla paikkakunnalla voi toimia vaikka kuinka monta itseään seurakunnaksi nimittävää tahoa. Oikeastihan seurakunta ei ole mikään organisaatio, yhdistys tai mikään sellainen, jonka voi kuka tahansa perustaa, vaan Jeesukseen uskovat yhdellä paikkakunnalla tai maailmanlaajuisesti. Jumala tuntee kyllä omansa, sitä varten ei tarvitse olla jäsenrekisterejä. Ja Jumala kyllä asettaa myös omiin palvelutehtäviinsä niihin sopivaksi katsomansa henkilöt. Monet toki odottavatkin sitä aikaa, että seurakunta toimii ja rakentuu raamatullisella tavalla. Hyvä niin :) Joskus vaan meinaa odottavan aika olla pitkä..

On vain yksi nimi, jossa seurakunnan pitäisi kokoontua ja vain yksi nimi, josta uskovat pitäisi tunnistaa. Koska on vain yksi nimi, jossa voi pelastua. Jeesuksen nimessä. Heprean nimi Jeesus (Jeshua) tarkoittaa suomeksi ”Jumala pelastaa”. ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman”. (Apt. 4:12). ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room 10:13). Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. (Joh. 3:18).

Tämä Jeesuksen nimi-asia on valtavan mielenkiintoinen. Itsekään en ymmärrä sitä niin syvällisesti nyt kuin haluaisin. Pitää rukoilla että Herra johdattaisi hyvän opetuksen äärelle tässä asiassa. Selvää kuitenkin on että Jeesusta avuksi huutamalla pelastuu synnin vallasta, seurakunnilla ei raamatun mukaan pitäisi olla mitään itse annettuja nimiä ja kanatkin ovat edelleen ihanan nimettömiä.

Kanat ovat saapuneet!

Kanakausi on taas alkanut! Tänään pakattiin kuusi kanaa lootaan ja kärrättiin ne tänne. Olen siis laajentanut tuotantoa. Viime vuonna oli viisi, tänä vuonna kuusi eli tuotannon laajennus 20 %. Tällä tahdilla minulla on kymmenen vuoden kuluttua 37 kanaa! Mutta vissiin ei sitten yhtään kukkoa.. Sellaista ei ole tänäkään vuonna.

Tässä joitain kuvia alkuihmetyksestä:

Mihnä moon?

Vuoden paras paketti!

Alussa pelottaa. Kanat tukkivat pieniin nurkkiin.

Ekaa kertaa orrella.

Virvoittavien vetten äärellä. Ensimmäinen kana oppi juomaan kupista.

Ehkä täälläkin voi elää! Tästä se lähtee. Uutta paikkaa ihmettelemässä.

Rukous illalla:

Kiitos, Isä, tästä päivästä. Kiitos kananhakumatkasta ja kaikista ihmisistä, jotka sain sillä matkalla nähdä. Siunaa kaikkia tänään tapaamiani ihmisiä Sinun rakkaudellasi ja vedä heitä Sinun lähellesi. Kiitos ihanista kanoista! Jeesuksen nimessä rukoilen.

Hevosvoimia

Vuoden 1963 jälkeen meidän maatilalla ei ole käytetty hevosia peltotöissä. Paitsi että vuonna 2009 taas käytettiin! Uskonystävien piiri on laajentunut yhdellä hevosmiehelläkin ja pitihän sitä kontaktia hyödyntää. Pohjoisruotsalainen työhevonen Diktus ja suomenhevonen Elviira tulivat kylvämään Kotovainoo-nimisen pellon. Tai vetämään kylvökonetta, joka kylvi pellon. Olihan se aivan mainiota. Herra antoi ihanan säänkin päivään. Siementä meni maahan ilman traktorin ääniä. Oli kiitollinen ja iloinen mieli. Itsekin sain vähän kokeilla hevosen ohjastusta. Kyllä se ihmeellisen herkästi ohjausta totteli. Kun kylvö ei aina mennyt suoraan, niin vika löytyi suitsien käsissäpitäjästä eikä siitä, kenen suuhun ne menivät.

Ken härillä kyntää, se häristä puhuu ja ken hevosella kylvää se hevosista puhuu. Sain kuulla hevoskylvön ohessa jotakin työhevosen kouluttamisesta. Jotenkin itselle jäi mieleen parhaiten se, että tärkeintä ja vaikeinta työhevosen kouluttamisessa on se, että se oppii seisomaan paikallaan. Ilman että kukaan edes pitää suitsista kiinni. Hevosen pitäisi olla niin kuuliainen, että sen voi jättää seisomaan yksin vaikka keskelle peltoa ja että se seisoo ja pysyy siellä niin kauan kuin toisin ohjeita annetaan. Voin kuvitella, että tällainen vaatii opettelua. Heppa ei halua luonnostaan seisoa yksin paikoillaan, vaan haluaisi liikkua ja mennä toisten hevosten joukkoon. Kuitenkin se voi myös oppia odottamaankin. Varmaankin ensin vain aivan lyhyitä aikoja, sitten hiukan pidempiä. Vain paikallaan seisomisen oppimalla, siitä voi tulla ensiluokkainen työhevonen, kaikkeen arvokkaaseen työhön valmis.

Ihmisenkään ei ole luonnostaan helppoa oppia odottamaan. Haluaisi, että elämässä tapahtuisi sitä ja tätä ja sitten ei kuitenkaan aina tapahdu. Eikä meinaa jaksaa odottaa Jumalan aikatauluja asioihin. Ja kuitenkin haluaisi oppia odottamaan. Jos työhevonen alkaa isännän poissa ollessa toimia itsekseen, jälki ei ole ollenkaan hyvä, vaan vahinkoa tulee ja koneet hajoaa. Ja jos uskova alkaa toimia omien ajatusten mukaisesti eikä niin että Herra on ohjaksissa, niin silloinkaan jälki ei ole hyvä eikä Pyhän Hengen suunnitelmien mukainen.

Raamatussa on paljon kehotusta odottamiseen. Jumalan odottamiseen. Varmasti tämä odottaminen valmistaa meitä myös kuuliaisuuteen siinä kun on työn aika. Tässä joitain raamatunkohtia, joissa Jumala kehottaa meitä oppimaan odottamisen kautta:
”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa. (Ps. 27:14)
”Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.” (Ps. 37:7)
”Odota Herraa ja ota vaari hänen tiestänsä, niin hän korottaa sinut.” (Ps. 37:34)
”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” (Ps. 43:5)
”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps 62:5)”
Odota Herraa, hän auttaa sinua.” (Sananl. 20:22)

Diktus osaa odottaa kuuliaisesti paikallaan ilman kiinnipitäjää:

Siirtyäkö luomuun?

”Kirottu olkoon maa sinun tähtesi…orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle.” (1. Moos. 3:17,18)

Maanviljelijä sen ainakin tietää. Että rikkaruohoja riittää. Adamin syntiinlankeemuksen seurausta rikkaruohotkin, kuten yllä oleva raamatunkohta paljastaa.

Rikkaruohot pelloissa ja synti ihmisen elämässä tulivat todeksi samoilla hetkillä. Kummistakaan ei puhuta nykyään kovinkaan paljon. Rikkaruohoille on kehitetty kemiallinen suht tehokas torjunta ja synnistä puhuminen on muuten vain torjuttu vanhanaikaisena. Mutta jokainen viljelijä tietää, että maassa on varastossa valtava rikkaruohojen siemenpankki kemiallisesta torjunnasta huolimatta. Eikä ihmisen syntisyyskään ole mihinkään hävinnyt ja tietyissä olosuhteissa jokaisen elämä voi käydä kukkimaan jos jonkunlaista juolavehnää, ohdaketta ja jauhosavikkaa. Yleensä ihan päivittäin ja monta kertaa ja jatkuvana ilmiönä.

Luomuviljelyllä on usein muiden viljelijöiden keskuudessa vähän kyseenalainen maine. Huuhaata. Viherpiiperrystä. Hurahtaneisuutta. Itse olen havainnut jonkun verran yhtäläisyyksiä siinä miten muut viljelijät suhtautuvat luomuviljelyyn, kuin miten ihmiset yleensä suhtautuvat uskoviin. Luomuviljelijät ja uskovat ovat ensinnäkin molemmat yleensä pieni vähemmistö, joita pidetään pikkuisen hurahtaneita. Kumpaankin asiaan liittyy käsitystä, että pitää olla vähän outo lähteäkseen tuollaiseen. Lisäksi epäilykset voivat olla aivan perusteltuja, koska joukoista löytyy myös näennäisviljelijöitä ja sellaisia, joilla on vain jumalisuuden ulkokuori, mutteivät olekaan oikeasti uskossa. Tällaisten takia voivat väärin perustein leimautua virheellisiksi asioiden ytimet ja itse totuus hämärtyä tarkkailijan silmissä.

Luomuviljely on kyllä monin kohdin oma maailmansa. Uusia asioita tulee elämään mukaan. Iloa tuottavia asioita voi olla paljon enemmän. Vaikeudet ovat erilaisia kuin ennen. Rikkakasvien kanssa taistelusta tulee osa elämää eri tavalla. Tulee toivoneeksi, etteivät pahimmat rikkaruohopesäkkeet olisi aivan kaikkein suurimman tien varressa koko kylän nähtävänä. Ja yleensä ne sitten vain ovat juuri siinä ja ne puhtaimmat ja satoisimmat lohkot, joita haluaisi esitellä ovat paikassa, jossa ei ohikulkijoita ole..

Ohdakerypäs kaurapellolla aivan tien varressa..

Luomussa joutuu väkisin kohtaamaan rikkaruohot. Toteamaan että Raamattu on oikeassa siinäkin kohtaa, maa todella kasvaa ohdakkeita. Uskoon tullessa ja uskovana eläessä joutuu puolestaan väkisin kohtaamaan syntisyytensä. Toteamaan että on syntistä ihmissukua yksilötasolle asti. Rikkaruohojen lisäksi syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen elämään tuli kuolema: ”Sillä maasta sinä olet otettu ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”. (1. Moos. 3:19). Se että ihmiset vanhenevat ja kuolevat ajallaan johtuu siitä että ”synnin palkka on kuolema” (Room 6:23). Kaikki ovat kuolevaisia eli syntisiä eli sellaisenaan taivaspaikkaa vailla.

Kemiallisten torjunta-aineiden ja erityisesti lannoitteiden hintojen raju nousu, maatalouden kustannuskriisi, sai aikaan kiinnostusta luomuviljelyä kohtaan. Jumalan ihmeitä ovat mm. apilan kyky sitoa ilmasta typpeä, jonka kautta maahan voidaan saada kasvien välttämättä tarvitsemaa typpeä muutenkin kuin ostolannoitteiden muodossa. Ihmisen elämän erilaiset kriisit voivat herättää kiinnostusta myös muita Jumalan asioita kuin typensitojabakteereita kohtaan. Kun elämästä loppuvat nykyiseen elämänmenon ilot, voi aina muistaa että Jumalalla on ihmeitä tarjota jokaiselle. Ei ole sellaista viljelijää, joka ei voisi kokeilla apilanviljelyä, saada maan rakennetta paremmaksi ja ilmaista typpeä. Eikä ole sellaista ihmistä, joka ei voisi tunnustaa syntisyyttään, kääntyä Jeesuksen puoleen ja saada uutta elämää omalle kohdalleen. Uskoontulo on parasta mitä kenenkään elämässä voi koskaan tapahtua.

”Sillä niin kuin yhden ihmisen (Adamin) tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden ihmisen (Jeesuksen) kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.” (Room. 5:19).

Niin, todella, tajuan taas uutta itsekin: Jeesuksen päähänhän painettiin ristillä myös orjantappurakruunu. Rikkakasvikruunu. Hän todella sai kantaakseen kaikki ihmisen syntiinlankeemuksen seuraukset.

P.S. Tämä kirjoitus ei ole minkäänlainen kannanotto luomuviljelyn suuntaan. Vain Jeesuksen suuntaan. Arvostan kyllä kaikkea maanviljelytoimintaa.