Viimeinen vuorokausi on ollut vaikea. Sydän on ollut levoton. Rikos on painanut mieltäni. Ja tämäkin liittyy kiinteästi kanoihin.
Ennen kanakauden päättäjäisiä mietin vain kanojen lopettamisen ja höyhennyksen yksityiskohtia - kuinka ne sujuisivat hyvin. Kaikissa näissä ajatuksissani ei ollenkaan tullut mieleen, että pitäisi selvittää myös tarkasti mitä sen jälkeen teurasjätteille tehdään. Kanakauden päättäjäisissä eräs henkilö sanoi, että netissä oli paljon ohjeita teurasjätteen käsittelystä. Silloin vasta minulla leikkasi, että voi hyvänen aika, sehän ei olekaan mitenkään itsestään selvää, mihin teurasjätteet saa laittaa, vaan että ohjeistus on valtavan tarkkaa. Suomessa tietyt alueet kuuluvat keräilyalueeseen, joka tarkoittaa sitä, että tämän alueen siipikarjan jätteitä ei saa haudata, vaan ne pitää toimittaa laitokseen, jossa ruhot hävitetään. Paikkakuntani kuuluu tähän keräilyalueeseen.
Ajattelin rauhassa kanakauden päättäjäisten jälkeen selvittää, mitä kanojen jäämistöille saa tehdä. Seuraavana päivänä sitten kuitenkin teurasjätteet sisältävä pussi oli hävinnyt! Meillä oli yhdellä pellolla kaivinkone töissä ja eräs henkilö oli ajatellut, että siinäpä on syvä kuoppa valmiiksi tehtynä, että sinnepä on kätevä raadot laittaa. Kyseinen henkilö ei tiennyt, että minulla oli vielä tämmöinen selvitystyö kesken. Minä taas en puolestaan ymmärtänyt, että kananpäät olisi pitänyt sijoittaa vähintäänkin kassakaappiin odottamaan, ettei niitä vietäisi käsistä. Näin ne sitten tulivat haudatuksi.
Hautaamista seuraavana päivänä sain tietää, että kotiteurastusjätteen hautaamisesta kuuluu tehdä ilmoitus kunnaneläinlääkärille. Ennen hautaamista.. Ilmoituksessa kuuluu selvittää mm. eläinlaji, jätteen määrä, hautaamispaikka ja hautaaja. Kunnaneläinlääkäri tarkistaa tarvittaessa hautaamispaikan, teurasjätteen ja hautaamisessa käytettävät välineet. Asiasta on pidettävä kirjaa ja kirjanpito on säilytettävä kaksi vuotta.
Tiedon saatuani monenlaiset ajatukset risteilivät päässäni. Mitä nyt tehdä? Lakia on rikottu, kun ilmoitusta ei ole tehty. Mutta jos vaan kukaan ei huomaisi? Jos olisi vain vaiti? Tämähän on niin pieni juttu, että ei kai tässä mitään ole? Muut pitivät minua aivan typeränä, kun asiaa murehdin. Jos ilmoitan asiasta, niin mitä sitten tapahtuu? Pitääkö jätteet kaivaa ylös sieltä todella syvältä? Tuleeko sakkoja? Merkintä rikosrekisteriin? Päädynkö eläintenpitokieltoon?!
Ensin ajattelin vain vaieta asiasta, mutta omatunto ei antanut rauhaa. Jotenkin on saanut huomata, että kaikki asiat tulevat vastaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Päädyin siihen, että ilmoitan viranomaisille tapahtuneesta kanojen hautaamisesta.
Ei silti ollut helppo tarttua luuriin. Reaktiot murehduttivat. Tuleeko tästä nyt valtava haloo? Iltapäivälehdissä revitellään kohta kanojen salahautauksesta? Millaisiin kuulusteluihin joudun? Vai nauretaanko minulle päin naamaa?
Kuntien eläinlääkärit ovat tunnetusti ylityöllistettyjä, eikä heillä meinaa olla mahdollisuuksia keskittyä tuotantoeläinasioihin, kun ihmisillä on niin paljon lemmikkejä. Oli vähän vaikea saada langan päähän yhtään ketään, monta puhelua piti soittaa, vaihteesta vaihteeseen jne. Lopulta puhuin eläinlääkärin kanssa, joka käski soittaa terveystarkastajalle.
Tälle tarkastajalle sitten vuodatin tuskani ja tapahtuneen asian tilan. Hän otti asian vastaan ystävällisesti, mutta myös tarvittavalla vakavuudella. Kuuden kanat teurasjätteet todettiin pieneksi määräksi. Käytiin läpi hautaamispaikka ja todettiin, että se ei sijaitse pohjavesialueella, ei vesistön lähellä, ei kenenkään kaivon lähellä eikä muutenkaan asutuksen lähellä. Viranomainen otti ylös yhteystiedot, tilatunnuksen ja hautapaikan sijainnin.
Nyt on helpottuneempi olo. Asia on muiden käsissä, olen rikokseni tunnustanut ja se antaa rauhan. Luulisin, että kananpäät saavat maatua rauhassa.
Vaan ei ole helppo syntejänsä tunnustaa. Miten se onkin niin, että ihmisen ensireaktio on haluta kätkeä syntinsä. Minäkin ajattelin ensin, että eihän tätä tarvitse kellekään sanoa. Kun Aadam lankesi syntiin, hänen ensireaktionsa oli piiloutua Jumalalta : ”Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.” (1. Moos. 3:8). Jokainen tietää, miten vaikeaa voi olla rikkomusten tunnustaminen ja anteeksipyytäminen. Oma mieli taistelee vastaan, että eihän minun tarvitse. Että eihän tässä nyt mitään oikeasti syntiä ole tehty? Että eikös tämä ole vaan ihan inhimillistä? Että eikös tässä nyt ole niin pienestä asiasta kyse, ettei tällaista kannata anteeksi pyytää? Eivätkö muut pidä typeränä tai heikkona, jos syntini tunnustan?
Mutta mikä ihana lepo ja rauha, kun synti on tunnustettu. Siitä kai se ihmeellinen rauha uskovat sydämeen tulee, kun tietää saaneensa synnit anteeksi. Ne on tunnustettu ja unohdettu. Jumala odottaa syntisen tunnustavan syntinsä. Jumala odottaa ihmisen tunnustavan, että hän on syntinen eikä sellaisenaan voi olla Jumalalle otollinen. Jumala on valmistanut anteeksiantamuksen mahdollisuuden: Jeesus on syntien takia kuollut ristillä. Mutta jokainen saa henkilökohtaisesti omalta osaltaan Jumalan edessä tunnustaa, ettei hän ilman Jeesusta ole sovelias Jumalan edessä. Jumala on ihanan henkilökohtainen.
Herra on armollinen jokaista kohtaan, joka täydestä sydämestään tunnustaa syntisyytensä: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13). Synti on se, mikä estää ihmisen yhteyden Jumalaan. ”Teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne, ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa, niin ettei hän kuule.” (Jer. 59:2) Kun synti tunnustetaan ja todetaan tarvitsevan Jeesusta elämään, niin samalla poistuu este Jumalayhteyden välillä. ”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt. 3:19).
Ei uskovainenkaan yhtään synnitön ole. Taipumus syntiin on aina olemassa, kyllä sen hyvin itsestä tietää. Lankeemuksia tulee. Oma luonto on syntinen, eikä pysty omassa voimassa olemaa toisenlainen vaikka haluaisi. Mutta kuitenkin on eri asia, kun tietää, että on saanut syntinsä anteeksi. Sitten ei tarvitsekaan enää yrittää olla parempi kuin on. Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa, ettei haluaisi tehdä Jumalan tahdon vastaisia asioita eli syntiä. Jos ei ole uskossa, syntiäkään ei edes ymmärrä synniksi, ”eihän tuossa nyt mitään, ihan inhimillistä”, niin lujasti se on kiinni ihmisen syntiinlangenneessa luonnossa. Vain Jumalan Sanan valossa voi tulla tietämään, mikä oikeasti on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista ja mikä ei ole.
Vaihtoehdot ovat elää synnissä tai Jeesuksessa: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23) ”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” (Gal. 3:22)
Koska Jumala tahtoisi antaa jokaiselle iankaikkisen elämän, se, ettei usko Jeesukseen on synti: ”synnin, koska he eivät usko minuun” (Joh. 16:9).
Uskoon tullakseen ei tarvitse selittää toisille ihmisille omia syntejään. Jumala tietää ne kyllä ja hän haluaa antaa kaikki anteeksi. Riittää, kun haluaa kääntyä Jeesuksen puoleen omassa elämässään. Ei ole mitään, mitä ei voisi saada anteeksi Jumalalta: ”missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20) Hänen verensä pystyy puhdistamaan kaikki ihmisen tekemät synnit: ”Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.” (Jes. 1:18)
Kun synnit on saanut anteeksi, saa Jeesuksen antaman rauhan: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh. 14:27)
perjantai 4. syyskuuta 2009
torstai 3. syyskuuta 2009
Sydän ja munaskuut
Kanat käsiteltiin niin, että hengenlähdön ja veren poisvalutuksen jälkeen niitä pidettiin hetken aikaa kuumassa vedessä. Tämä vaikutti sen, että höyhenet irtosivat helposti, kun ne kynittiin. Sitten tehtiin viilto, josta sisälmykset poistettiin. Sisälmykset olivat tavallaan ihan mielenkiintoisia. Näin jälkeenpäin ajatellen niitä olisi voinut katsella rauhassa kauemminkin, mutta jotenkin tilanne meni niin, ettei kovin tarkkaavaiseksi havainnoijaksi tullut ruvettua. Ei oikein pystynyt rauhoittumaan siinä touhutessa syvällisempään sisälmysten tutkimiseen.
Suurinta yllätystä sisälmyksissä aiheuttivat ehkä munanaihiot. Niitä ei voinut olla huomaamatta. Seuraavan päivä muna oli siellä jo tulossa, kalkkikuorta vaille valmiina. Lisäksi oli lukuisia erikokoisia keltuaisia, joiden ympärille tulevien päivien munat olisivat muodostuneet. Tietysti sitten oli suolta ja maksaa ja kivispiira, munuaiset ja sen semmoista. Aivan käsittämättömän ihmeellinen munanmuodostuslaitoshan tuo kana on. Sisälle katsoessa vasta paremmin ymmärsi sitäkin ihmettä (tai ymmärsi paremmin kuinka ei ymmärrä). Eivät ne sisälmykset sillai kovin ällöttäviä olleet. Jos ajattelee asiaa, niin oikeastaan käsittämättömän ihmeellisiä vaan.
Taas kerran voi ajatella miten kuoren, tässä tapauksessa kanan luuston ja lihaksiston, sisään on kätketty sellaista pehmeää ja kaunista, joka ylläpitää elämän ja saa munat aikaan. Että kuinka ne muodostuvat siellä jossakin syvällä, ihmissilmän näkymättömissä. Jotenkin niin kuin Jumalan Hengen vaikuttamat teot ihmistenkin kautta. Silmin ei pysty näkemään Jumalan toimintaa ihmisessä, mitä Hänen uudestisynnyttävä voimansa tekee ja kuinka se toimii, mutta sitten kuitenkin Hengen hedelmiä voi vaan putkahdella ulos. Esim. Jumalan antamia sanoja, tai Jumalan vaikuttamia tekoja jne. Eihän kanakaan varsinaisesti mitään työtä tee muniakseen. Se syö elääkseen ja munat vaan tulevat: ei niitä voi estää, jos ruokinta on kohdallaan. Uskon, että jos uskovakin vain tarpeeksi ruokailee Sanan äärellä ja uskovien yhteydessä ja rukouksessa, Hengen hedelmien muniminen vaan jossain vaiheessa alkaa ihan itsestään.
Sieltä syvältä sisältä löytyi sitten myös kanan sydän. Monia toimenpiteitä tarvittiin, että pystyin näkemään ne sydämet, jotka kanoja ovat kesän liikuttaneet. Minun avaaman kanan kohdalla kävi niin, että jätin vahingossa sydämen sisälle, kun en tarpeeksi huolellisesti ja rohkeasti osannut ensikertalaisena kaikkea poistaa. Toinen henkilö vasta huomasi, että sydän oli unohtunut sisuksiin ja otti sen pois.
Kanan sydän.
Jumala kuitenkin tuntee sydämemme. Hän näkee sen koko ajan, vaikka itse yritämme sitä muilta ja Jumalaltakin peittää. ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Sam. 16:7). ”Hän tuntee sydämen salaisuudet” (Ps. 44:21). ”Mutta Herra Sebaot on vanhurskas tuomari, joka tutkii munaskuut (munuaiset) ja sydämen.” (Jer. 11:20).
Jumala tietää ja näkee paremmin kuin me itse oman sydämemme. Hän tietää, ettei ihmisen sydän ole syntiinlankeemuksen jäljiltä puhdas: ”sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka” (1. Moos. 8:21)
Jumala ei kuitenkaan jätä ihmistä pahan sydämensä hallintavaltaan, jos tämä haluaa ottaa sydämen puhdistuksen vastaan. Jeesuksen sydänveri vuoti ristillä viattomana, ja sillä puhdistuu jokainen, joka haluaa että oma sydän puhdistuisi: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.” (Hes. 36:26)
Jokainen sitten omassa sydämessään itse päättää, kuinka suhtautuu siihen, mitä Jumala puhuu Sanansa kautta. Onko näin: ”Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt” (Sak. 7:12) ja ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana” (Matt. 15:8) vai vetääkö tämä kehotus: ”Kääntäkää siis sydämenne ja sielunne etsimään Herraa, Jumalaanne” (1. Aik. 22:19)
Jeesuksen uhrin takia kuka tahansa, joka Häneen Jumalan Poikana ja Pelastajanaan uskoo saa uuden puhdistetun sydämen, joka iloitsee Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10:10). ”Sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.” (Apt. 15:9).”Ja minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen minut, että minä olen Herra; ja he saavat olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.(Jer. 24:7)
Jokainen voi sitten miettiä, että mikä on oman sydämen suhde Jumalaan. Mitä sydän halajaa? Jumalan tuntemista vai jotain ihan muuta? Voi myös rukouksessa pyytää, että Jumala paljastaisi itselle oman sydämen tilaa. Se on siellä niin syvällä, ettei sitä itse ymmärräkään. Jumala näkee sen tilan paljon paremmin kuin ihminen itse.
Jumalan Sanojen kohdalla kannattaa aina toimia tällä tyylillä: ”Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.” (Luuk. 2:19).
Suurinta yllätystä sisälmyksissä aiheuttivat ehkä munanaihiot. Niitä ei voinut olla huomaamatta. Seuraavan päivä muna oli siellä jo tulossa, kalkkikuorta vaille valmiina. Lisäksi oli lukuisia erikokoisia keltuaisia, joiden ympärille tulevien päivien munat olisivat muodostuneet. Tietysti sitten oli suolta ja maksaa ja kivispiira, munuaiset ja sen semmoista. Aivan käsittämättömän ihmeellinen munanmuodostuslaitoshan tuo kana on. Sisälle katsoessa vasta paremmin ymmärsi sitäkin ihmettä (tai ymmärsi paremmin kuinka ei ymmärrä). Eivät ne sisälmykset sillai kovin ällöttäviä olleet. Jos ajattelee asiaa, niin oikeastaan käsittämättömän ihmeellisiä vaan.
Taas kerran voi ajatella miten kuoren, tässä tapauksessa kanan luuston ja lihaksiston, sisään on kätketty sellaista pehmeää ja kaunista, joka ylläpitää elämän ja saa munat aikaan. Että kuinka ne muodostuvat siellä jossakin syvällä, ihmissilmän näkymättömissä. Jotenkin niin kuin Jumalan Hengen vaikuttamat teot ihmistenkin kautta. Silmin ei pysty näkemään Jumalan toimintaa ihmisessä, mitä Hänen uudestisynnyttävä voimansa tekee ja kuinka se toimii, mutta sitten kuitenkin Hengen hedelmiä voi vaan putkahdella ulos. Esim. Jumalan antamia sanoja, tai Jumalan vaikuttamia tekoja jne. Eihän kanakaan varsinaisesti mitään työtä tee muniakseen. Se syö elääkseen ja munat vaan tulevat: ei niitä voi estää, jos ruokinta on kohdallaan. Uskon, että jos uskovakin vain tarpeeksi ruokailee Sanan äärellä ja uskovien yhteydessä ja rukouksessa, Hengen hedelmien muniminen vaan jossain vaiheessa alkaa ihan itsestään.
Sieltä syvältä sisältä löytyi sitten myös kanan sydän. Monia toimenpiteitä tarvittiin, että pystyin näkemään ne sydämet, jotka kanoja ovat kesän liikuttaneet. Minun avaaman kanan kohdalla kävi niin, että jätin vahingossa sydämen sisälle, kun en tarpeeksi huolellisesti ja rohkeasti osannut ensikertalaisena kaikkea poistaa. Toinen henkilö vasta huomasi, että sydän oli unohtunut sisuksiin ja otti sen pois.
Kanan sydän.Sydämensä paljastaminen ei ole helppoa. Voi olla että tarvitsee toisen ihmisen apuja siihen, että sydän voi paljastua. Sitä niin viimeiseen saakka saattaa yrittää varjella itseään. Varsinkin, jos on tullut haavoitetuksi tai pettynyt monta kertaa.
Jumala kuitenkin tuntee sydämemme. Hän näkee sen koko ajan, vaikka itse yritämme sitä muilta ja Jumalaltakin peittää. ”Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1. Sam. 16:7). ”Hän tuntee sydämen salaisuudet” (Ps. 44:21). ”Mutta Herra Sebaot on vanhurskas tuomari, joka tutkii munaskuut (munuaiset) ja sydämen.” (Jer. 11:20).
Jumala tietää ja näkee paremmin kuin me itse oman sydämemme. Hän tietää, ettei ihmisen sydän ole syntiinlankeemuksen jäljiltä puhdas: ”sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka” (1. Moos. 8:21)
Jumala ei kuitenkaan jätä ihmistä pahan sydämensä hallintavaltaan, jos tämä haluaa ottaa sydämen puhdistuksen vastaan. Jeesuksen sydänveri vuoti ristillä viattomana, ja sillä puhdistuu jokainen, joka haluaa että oma sydän puhdistuisi: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.” (Hes. 36:26)
Jokainen sitten omassa sydämessään itse päättää, kuinka suhtautuu siihen, mitä Jumala puhuu Sanansa kautta. Onko näin: ”Ja he tekivät sydämensä kovaksi kuin timantti, etteivät kuulisi lakia eikä niitä sanoja, mitkä Herra Sebaot on lähettänyt” (Sak. 7:12) ja ”Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana” (Matt. 15:8) vai vetääkö tämä kehotus: ”Kääntäkää siis sydämenne ja sielunne etsimään Herraa, Jumalaanne” (1. Aik. 22:19)
Jeesuksen uhrin takia kuka tahansa, joka Häneen Jumalan Poikana ja Pelastajanaan uskoo saa uuden puhdistetun sydämen, joka iloitsee Jumalasta ja Hänen tuntemisestaan: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan (Room. 10:10). ”Sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.” (Apt. 15:9).”Ja minä annan heille sydämen, heidän tunteakseen minut, että minä olen Herra; ja he saavat olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun tyköni kaikesta sydämestänsä.(Jer. 24:7)
Jokainen voi sitten miettiä, että mikä on oman sydämen suhde Jumalaan. Mitä sydän halajaa? Jumalan tuntemista vai jotain ihan muuta? Voi myös rukouksessa pyytää, että Jumala paljastaisi itselle oman sydämen tilaa. Se on siellä niin syvällä, ettei sitä itse ymmärräkään. Jumala näkee sen tilan paljon paremmin kuin ihminen itse.
Jumalan Sanojen kohdalla kannattaa aina toimia tällä tyylillä: ”Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä.” (Luuk. 2:19).
Minä nyt hyvin äkkinäisesti näin kanan sydämen ja munaskuut. Mutta en tosiaan voi sanoa niitä varsinaisesti tutkineeni. Vaan eikö olekin ihmeellistä, että Herraa kiinnostaa mitä ihmisen sisällä on? Eikä tämä tarkoita sisäelinten fysiologiaa ja anatomiaa, jonka Jumala kyllä ne itse suunnitelleena täydellisesti tuntee, vaan sitä todellista ihmisen sydämen tilaa. Jumala todella välittää ihmisestä ja haluaa hänen parastaan, kun näin tarkkaavaisesti haluaa jokaista tutkia ja koetella. Munaskuita myöden. (Munaskuu on siis vanhaa suomea ja tarkoittaa munuaisia).
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Kanaa konstaapelin tapaan
Kyllä se hyvin syötävää oli. Oma kana. Valmistin tänään kanaa poliisin antamien virallisten ohjeiden mukaan. Siihen kuului siis sitruunan laittaminen kypsennysvaiheessa kanan sisään. Kyllä siitä ihan sopiva sitruunainen maku tulikin.
Bon appetit! (Tässä kuvassa puolet on jo syöty. Vihreä mössö on timjamia.)
Otetaan tuore kynitty kanat, jonka sisälmykset on poistettu.
Irroitellaan varovasti nahka lihasta.
Nahan alle laitetaan öljyyn sekoitettuja mausteseoksia.
Suolaa pinnalle ja sisäpuolelle.
Sitruuna ja mausteita sisälle.
Uuniin. 200 astetta 20 min + 150 astetta 2 tuntia.
Menossa uuniin.
Olihan se vähän sitkeämpää kuin broileri. Ja lihaa tietysti paljon vähemmän. Mut on tää käsittämätöntä. Oon valmistanu ja syöny omaa kanaa! Tämä on kyllä valtava ihme monella tasolla. :)
Bon appetit! (Tässä kuvassa puolet on jo syöty. Vihreä mössö on timjamia.)
Höyheniä
Tässä aamussa oli jotakin erilaista. Aamussa oli hiljaisuus. Syystuuli humisi jo hiukan kellastavissa vaahteroissa ja kuljetti mukanaan muutamia irronneita lehtiä. Tuulen mukana pyöri muutama höyhen.
Aamussa ei kuulunut kanojen kaakatusta. Eikä muidenkaan lintujen ääniä. Alkavat olla jo kovasti muuttomatkoillaan kaikki tirpuuset. Syksy on tullut, linnut ovat lähteneet.
Muutama höyhen jäi pyörimään pihaan. Päivän ensimmäisen höyhenen löysin sisältä jo ennen ulosmenoani, matolta tästä kirjoituspaikkani läheltä. Jonkun jaloissa oli tainnut kantautua höyhen sisälle. Se oli pehmeä ja kaunis.
Keräilin ulkoakin muutaman höyhenen. Ovat ne niin ihmeellisiä, kun oikein alkaa katsomaan. Käsittämätön rakenne. Ja niin pehmeitä.
Kyllähän sitä eilisen tapahtumat edelleen pyörivät mielessä. Oli niin rikas ja monivivahteinen päivä. Kiitollisella ja levollisella mielellä olen eilisestä. Kaikki meni jotenkin hyvin. Tapahtui, mitä pitikin.
Untuvat ja höyhenet puhuttelevat pehmeydessään ja kauneudessaan. Olen jo paljon aiemmin halunnut tarkastella höyheniä, mutta enhän minä niitä elävästä linnusta ala nyppimään. No, toki joskus jostain on löytynyt yksittäinen höyhen, mutta kuinka tämä nyt meni sitten näin, että vasta tässä vaiheessa pysähdyn höyhenten äärelle. Kai se kuvaa elämää sekin. Että joskus tarvitaan tosi rajujakin asioita ennen kuin pysähtyy tutkimaan puhtaan valkeita Jumalan asioita. Toisaalta höyhenet kertovat siitä, ettei ihmisen ole välttämättä ollenkaan helppo tuoda pehmeää ja lempeää puoltaan esiin. Voi olla, että tarvitaan monenlaisia käsittely ja kynimistä, ennen kuin lempeys, pehmeys ja herkkyys on mahdollista.
Raamattu kehottaa: "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä." (Fil. 4:5). Uskovat ovat kuitenkin usein koviakin, tavalla tai toisella. Vaan Herra sitten kynii ja käsittelee omiaan. Että se lempeys, jonka Jumala on Henkensä kautta antanut voisi myös tulla esiin ja muiden käsin kosketeltavaksi, kaikin tavoin aistittavaksi. Se untuvan pehmeä lempeys ja rakkaus, joka Jeesuksessa on. Kyllä se lempeys täytyy kaikissa olla, jotka Herran omia ovat, mutta monissa se on kyllä aika syvälle kätkettynä. Kai sitä itsekin kuuluu tähän joukkoon. Ei ole aina helppoa olla pehmeä untuva, kun tilanteet tuntuvat välillä niin kovilta.
Kuvittelin etukäteen, että jutut loppuvat kun kanoille sanotaan viimeisen kerran hyvää yötä. Näyttää nyt kuitenkin siltä, ettei kuolema lopettanut kanajuttuja. Tiput puhuttelevat vielä kuoltuaankin. Luulen kirjoittavani vielä muutamia tekstejä, jotenkin on niin paljon kaikenlaista mielessä. Eilisestäkin riittää vielä kerrottavaa.
Höyheniä:
Aamussa ei kuulunut kanojen kaakatusta. Eikä muidenkaan lintujen ääniä. Alkavat olla jo kovasti muuttomatkoillaan kaikki tirpuuset. Syksy on tullut, linnut ovat lähteneet.
Muutama höyhen jäi pyörimään pihaan. Päivän ensimmäisen höyhenen löysin sisältä jo ennen ulosmenoani, matolta tästä kirjoituspaikkani läheltä. Jonkun jaloissa oli tainnut kantautua höyhen sisälle. Se oli pehmeä ja kaunis.
Keräilin ulkoakin muutaman höyhenen. Ovat ne niin ihmeellisiä, kun oikein alkaa katsomaan. Käsittämätön rakenne. Ja niin pehmeitä.
Kyllähän sitä eilisen tapahtumat edelleen pyörivät mielessä. Oli niin rikas ja monivivahteinen päivä. Kiitollisella ja levollisella mielellä olen eilisestä. Kaikki meni jotenkin hyvin. Tapahtui, mitä pitikin.
Untuvat ja höyhenet puhuttelevat pehmeydessään ja kauneudessaan. Olen jo paljon aiemmin halunnut tarkastella höyheniä, mutta enhän minä niitä elävästä linnusta ala nyppimään. No, toki joskus jostain on löytynyt yksittäinen höyhen, mutta kuinka tämä nyt meni sitten näin, että vasta tässä vaiheessa pysähdyn höyhenten äärelle. Kai se kuvaa elämää sekin. Että joskus tarvitaan tosi rajujakin asioita ennen kuin pysähtyy tutkimaan puhtaan valkeita Jumalan asioita. Toisaalta höyhenet kertovat siitä, ettei ihmisen ole välttämättä ollenkaan helppo tuoda pehmeää ja lempeää puoltaan esiin. Voi olla, että tarvitaan monenlaisia käsittely ja kynimistä, ennen kuin lempeys, pehmeys ja herkkyys on mahdollista.
Raamattu kehottaa: "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä." (Fil. 4:5). Uskovat ovat kuitenkin usein koviakin, tavalla tai toisella. Vaan Herra sitten kynii ja käsittelee omiaan. Että se lempeys, jonka Jumala on Henkensä kautta antanut voisi myös tulla esiin ja muiden käsin kosketeltavaksi, kaikin tavoin aistittavaksi. Se untuvan pehmeä lempeys ja rakkaus, joka Jeesuksessa on. Kyllä se lempeys täytyy kaikissa olla, jotka Herran omia ovat, mutta monissa se on kyllä aika syvälle kätkettynä. Kai sitä itsekin kuuluu tähän joukkoon. Ei ole aina helppoa olla pehmeä untuva, kun tilanteet tuntuvat välillä niin kovilta.
Kuvittelin etukäteen, että jutut loppuvat kun kanoille sanotaan viimeisen kerran hyvää yötä. Näyttää nyt kuitenkin siltä, ettei kuolema lopettanut kanajuttuja. Tiput puhuttelevat vielä kuoltuaankin. Luulen kirjoittavani vielä muutamia tekstejä, jotenkin on niin paljon kaikenlaista mielessä. Eilisestäkin riittää vielä kerrottavaa.
Höyheniä:
maanantai 31. elokuuta 2009
Paastonaika
Kanat ovat nyt paastolla. Tai yritän, että olisivat. Käytäntö vain ei ole aivan niin yksinkertaista, koska vaikkei niille ruokaa annakaan, niin ne löytävät kuitenkin maasta sinne aiemmin heiteltyjä jyviä ja tonkivat tunkiolla. Tarkoitus olisi, että suoli vähän tyhjenisi ennen lopetusta, mutta en nyt oikein tiedä toimiiko homma, kun eivät ne tosiaan ruuatta ole olleet. Niin, kanat ovat paastolla tänä iltana. Paastolla vaan ei laihdutuskuurilla. Tarkoittaa, että loppu on hyvin hyvin lähellä!
Pitelin illalla kanaa sylissäni. Tunsin sen hengituksen kehoani vasten ja silittelin hellästi pikku kultamunaa, niin kuin olen niitä tänä kesänä nimittänyt. Kultamunat. Vaan pian on kultamunien päivät luetut.
Viime vuonna minusta tuntui, etten olisi pystynyt kanojen lopetukseen. Tänä vuonna kuitenkin tuntuu, että nyt pystyn. Näin se vain mieli voi pikkuhiljaa muuttua, eikä ole enää niin vieraantunut elämän arjesta ja todellisuudesta. Tosin edelleenkin minusta tuntuu, etten pystyisi yksin siihen lopettamishommaan. Koen tarvitsevani apuja ja tukea ja vähän yllytystäkin. Olen ihmeissäni siitä, että Herra on järjestänyt niin, että tänne on todella tulossa muutamia ystäviäni auttamaan minua. Olen siitä näin etukäteen jo valtavan kiitollinen.
Kolme ihmistä on tulossa auttamaan minua kanojen kanssa. Näistä kaksi on sellaista, että olen tutustunut heihin oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana. Ja nyt nämä uskonystävät tulevat jo kanantappoapuun! Se on tosi ihanaa. Vuosi sitten olisinkin ollut enempi yksin tämän asian kanssa, kun en edes ole voinut sanoa tuntevani näitä ihmisiä vielä silloin (tiesin kyllä, mutten niin hyvin, että olis voinut tällaiseen pyytää avuksi). On niin ihmeellistä, kun joidenkin kanssa vaan muodostuu sitten niin hengen yhteys, että saa kokea olevansa veljiä ja sisaria Herrassa. Eikä yhteys rajoitu vaan joihinkin yksittäisiin tilaisuuksiin, vaan sitä voi olla myös arjessa. Arjessahan usko kuitenkin tavallaan mitataan (vaikkei se sillai mitattava asia olekaan). Usko Jeesukseen on kumminkin tavallista elämää varten ja toki myös elämä uskoa varten, molempia.
Olen niin jännittynyt, että mahdankohan saada nukutuksi tänä yönä ollenkaan.. Se mitä on tulossa on jotain sellaista mitä ei ole tapahtunut tässä talossa vuosikymmeniin! Kanakauden päättäjäiset ovat uuden aikakauden alku! :)
Jos ystäviäni ei olisi tulossa tänne, tuntuisi kanoista luopuminen paljon kurjemmalta. Silloin vain jotain lähtisi pois. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että vaikka jotain lähtee pois, saan kuitenkin muuta tilalle, edes hetkeksi kun tulee väkeä käymään. Usein muutenkin tuntuu siltä, että jos Jumala irrottaa jostakin, ottaa elämästä jotakin pois, niin Hän kyllä antaa jotain tilalle. Yleensä jotain paljon parempaa kuin mitä se vanha oli, vaikka ihminen herkästi yrittää jäädä riippumaan kiinni siihen vanhaan, kun ei voi uskoa, että Jumalalla on halu antaa paljon parempaa tilalle. Että Jumalan vain täytyy ensin saada poistaa jotakin vanhaa elämästä, jotta siihen tulee tilaa jollekin uudelle mikä on Hänestä. Nämä poistamisvaiheet tietysti tuntuvat ihmisestä enemmän tai vähemmän kipeiltä. Kipu voi olla kova, jos ei meinaa haluta päästää irti, vaan viimeiseen saakka takertuu johonkin. Esimerkkinä irrottamisesta nyt vaikka joku ihmissuhde, johon on väärällä lailla takertunut. Tai rutiininomaiset hengellisen elämän tavat, jotka pitävät kahleissaan, liian pienissä ympyröissä ja estävät näkemästä Jumalan rikkauksia. Tai joku pelko tai ennakkoluulo, joka estää rukoilemasta Jeesusta elämänsä Herraksi. Mikä juttu sitten kelläkin voi olla.
On tämä niin ihmeellistä! Kanakauden päättäjäiset tulossa! Yhtään en tiedä, miten kaikki tulee loppuviimein menemään, mutta onneksi saa uskoa että Jumala auttaa ja johdattaa kaikissa erikoisissa käytännönkin asioissa, mitä ihmisen eteen voi tulla!
P.S. Itsekin olen kokenut paastota viime aikoina. Rukouspaastota. Ei siitä sen enempää, mutta tosiaan kanat eivät ole ainoita, jotka ovat pitäneet paastopäivän.
Viimeisiä munia paidanhelmassa.
Pitelin illalla kanaa sylissäni. Tunsin sen hengituksen kehoani vasten ja silittelin hellästi pikku kultamunaa, niin kuin olen niitä tänä kesänä nimittänyt. Kultamunat. Vaan pian on kultamunien päivät luetut.
Viime vuonna minusta tuntui, etten olisi pystynyt kanojen lopetukseen. Tänä vuonna kuitenkin tuntuu, että nyt pystyn. Näin se vain mieli voi pikkuhiljaa muuttua, eikä ole enää niin vieraantunut elämän arjesta ja todellisuudesta. Tosin edelleenkin minusta tuntuu, etten pystyisi yksin siihen lopettamishommaan. Koen tarvitsevani apuja ja tukea ja vähän yllytystäkin. Olen ihmeissäni siitä, että Herra on järjestänyt niin, että tänne on todella tulossa muutamia ystäviäni auttamaan minua. Olen siitä näin etukäteen jo valtavan kiitollinen.
Kolme ihmistä on tulossa auttamaan minua kanojen kanssa. Näistä kaksi on sellaista, että olen tutustunut heihin oikeastaan viimeisen puolen vuoden aikana. Ja nyt nämä uskonystävät tulevat jo kanantappoapuun! Se on tosi ihanaa. Vuosi sitten olisinkin ollut enempi yksin tämän asian kanssa, kun en edes ole voinut sanoa tuntevani näitä ihmisiä vielä silloin (tiesin kyllä, mutten niin hyvin, että olis voinut tällaiseen pyytää avuksi). On niin ihmeellistä, kun joidenkin kanssa vaan muodostuu sitten niin hengen yhteys, että saa kokea olevansa veljiä ja sisaria Herrassa. Eikä yhteys rajoitu vaan joihinkin yksittäisiin tilaisuuksiin, vaan sitä voi olla myös arjessa. Arjessahan usko kuitenkin tavallaan mitataan (vaikkei se sillai mitattava asia olekaan). Usko Jeesukseen on kumminkin tavallista elämää varten ja toki myös elämä uskoa varten, molempia.
Olen niin jännittynyt, että mahdankohan saada nukutuksi tänä yönä ollenkaan.. Se mitä on tulossa on jotain sellaista mitä ei ole tapahtunut tässä talossa vuosikymmeniin! Kanakauden päättäjäiset ovat uuden aikakauden alku! :)
Jos ystäviäni ei olisi tulossa tänne, tuntuisi kanoista luopuminen paljon kurjemmalta. Silloin vain jotain lähtisi pois. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että vaikka jotain lähtee pois, saan kuitenkin muuta tilalle, edes hetkeksi kun tulee väkeä käymään. Usein muutenkin tuntuu siltä, että jos Jumala irrottaa jostakin, ottaa elämästä jotakin pois, niin Hän kyllä antaa jotain tilalle. Yleensä jotain paljon parempaa kuin mitä se vanha oli, vaikka ihminen herkästi yrittää jäädä riippumaan kiinni siihen vanhaan, kun ei voi uskoa, että Jumalalla on halu antaa paljon parempaa tilalle. Että Jumalan vain täytyy ensin saada poistaa jotakin vanhaa elämästä, jotta siihen tulee tilaa jollekin uudelle mikä on Hänestä. Nämä poistamisvaiheet tietysti tuntuvat ihmisestä enemmän tai vähemmän kipeiltä. Kipu voi olla kova, jos ei meinaa haluta päästää irti, vaan viimeiseen saakka takertuu johonkin. Esimerkkinä irrottamisesta nyt vaikka joku ihmissuhde, johon on väärällä lailla takertunut. Tai rutiininomaiset hengellisen elämän tavat, jotka pitävät kahleissaan, liian pienissä ympyröissä ja estävät näkemästä Jumalan rikkauksia. Tai joku pelko tai ennakkoluulo, joka estää rukoilemasta Jeesusta elämänsä Herraksi. Mikä juttu sitten kelläkin voi olla.
On tämä niin ihmeellistä! Kanakauden päättäjäiset tulossa! Yhtään en tiedä, miten kaikki tulee loppuviimein menemään, mutta onneksi saa uskoa että Jumala auttaa ja johdattaa kaikissa erikoisissa käytännönkin asioissa, mitä ihmisen eteen voi tulla!
P.S. Itsekin olen kokenut paastota viime aikoina. Rukouspaastota. Ei siitä sen enempää, mutta tosiaan kanat eivät ole ainoita, jotka ovat pitäneet paastopäivän.
Viimeisiä munia paidanhelmassa.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
English breakfast
Muna kuuluu oleellisena osana perinteiseen englantilaiseen aamiaiseen. Kirjoitan tämänpäiväisen tekstin siitä syystä englanniksi. Jos lukija ei ymmärrä englantia niin kerron, ettei tässä tekstissä tapahdu mitään radikaalia uutta kanarintamalle. Ei putoa kärryiltä, vaikkei tätä ymmärräkään. Tämä on uskoontulokertomukseni. Se liittyy Englantiin yhtä vahvasti kuin munat ja pekoni.
I want to write one text in English because of the importance of England in my life. For some reason I got to know Jesus while staying in the UK. It’s 10 years ago now, when I packed my bags and took a plane to London Heathrow. From there I sorted out my way to the Paddington railway station and from there by train to Newton Abbot, Devon. There was a college called Seale-Hayne, which was the faculty of agriculture, food and land use of the University of Plymouth. I went there to be an exchange student for a year.
At the beginning I felt very lonely. It hasn’t ever been easy for me to make contacts. A shy girl with foreign language living among people who had just moved away under the caring eye of their mothers and wanted just party and get drunk (I was logding with 1st year students) didn’t feel exactly the best possible start for me. I cried on the phone a couple of times when my mother called and wondered how I can manage the year.
However, God was good to me, even though I didn’t know Jesus that time. I got some friends, particularly two Englishmen became very important for my mental survival. Also other foreigners there became dear, a Maldivian, a Malaysian, a Chinese, a Spanish, a Korean. However that didn’t fulfill my emptiness. From my childhood I’ve believed in God’s existence and actually considered myself a christian. However, when alone far from home I was thinking more about God. I saw an ad about students’ Christian Union on the campus. I went there, met some nice people and thought I was a believer like them.
One person at the Christian union was a very friendly young man. For an unknown reason he started fancying me. He’s parents were believers, but he himself was a bit confused about his faith. He would’ve wanted to start going out with me, but I felt very unsure. On the other hand I liked him and thought he was a really good person, on the other hand I didn’t have peace in my heart and I couldn’t say I loved him. I was acting like an idiot because I couldn’t be clear and my feelings for him went straight and fort. He was a friend to me, he took me to some nice places and a couple of times to church meetings which was really nice as the campus was a bit isolated and without a car it was very difficult to get anywhere. We also had a trip to Cornwall which was actually very bad one because of the confusion between us. He was dear to me and in the same time I was ashamed of him. Not a very good combination.
This friend of mine wasn’t a student but had graduated the year before and was working in a research project on the campus at that time. He was searching for an other job and a change came to his life by getting a position as a trainee for EU in Brussels. At February he moved there. I felt sad about his leaving and we kept on writing every now and then. I wanted to see him in Brussels and at the end of the April I went to visit him there. The holiday in Belgium was a nightmare. Actually he hadn’t even wanted me to go there and by this time he had made his decision that this Finn wasn’t a very good company for him after all. Surely he was also being nice to me, but also made it clear that there wasn’t going to be any future for us. I felt deeply rejected and remember sitting alone in the Jubelpark in Brussels and crying my eyes out. (Looked like a monster the next day having gone to bed after such heavy crying).
At this friend's home in Brussels I remember reading a postcard his mother had sent him. There was something like: “Jesus is taking care of you”. I remember wondering how anyone can talk about Jesus just like that. When I left Brussels to go back to the UK after that “horrible rejection” he gave me something to read on the way back. From Brussels to London I had a very bad feeling and felt this is the end of my time in the UK and I want to go back to Finland. In the Eurotunnel between France and England I was writing my diary and explaining the desperate situation to a French girl sitting next to me.
However I didn’t catch the first flight to Helsinki but the journey proceeded back to Devon. On the way from London to Newton Abbot I took the book which had been given to me and started reading it. It was the first Christian book I had ever read (and I had considered myself a christian..) There must have been something about Jesus in that book because before Exeter I had made a promise that next I would get to know to Jesus before any other man. I was amazed by the joy this decision gave me. I hadn’t expected anything to happen, it was just a thought to later start reading about Jesus more carefully from the Bible. But already when waiting at Exeter station because of changing trains I felt I had a new live in front of me. Some of my opinions had suddenly changed, for example about premarital sex. When arriving at Newton Abbot I could see trees blossoming in such a beautiful color although on the same morning I hadn’t seen any good reason for living.
I was eager to read more about Jesus and on my way to the campus I went to a Christian bookstore in Newton Abbot, prayed that God would guide me to choose the right books for the situation and then bought some (or at least one, can’t remember the number). I went to the campus just in a huge need to start reading more. My mother called and I had the urge to say that something had changed in my life but I couldn’t and I was also worried that if this is just a feeling that will fade away during the night. However, in my room I opened the new book and from there I could read that Jesus had died for my sins. It was a wonderful news that I didn’t have to try to be a good girl in order to go to heaven, but I could be the way I was and that Jesus had done everything. I can’t remember what I prayed that night but I guess it was something like a statement of my hope to want to keep this faith to Jesus I had been given. The next morning was different from others: the “feeling” hadn’t gone away, I had such a peace in my heart I hadn’t had ever before and I knew that Jesus was in my life. Now I could say without a doubt I was a Christian. I also felt that I was given a capability to love and felt also that if my friend from Brussels had been there I would’ve been able to love him too. But I didn’t want to interfere with his life anymore and I wanted to get better to know to Jesus before any other man as I had promised.
I haven’t heard from this young Englishman since, but I am grateful for God guiding me to Jesus by using him. Who knows if God sometimes guides things so that I suddenly meet him somewhere. Then I get a change to apologize my bad behavior towards him. Now I can bless him and I also believe God’s been good to him too.
This is the greatest thing that happened in the UK. Surely other things happened too, but nothing can be compared to being born again and having Jesus as my Lord and the source of life. When I came to Finland I had the best souvenier anyone can ever have, faith to Jesus and new peace in my heart.
I have no idea why this had to happen to me in England. Equally well it could have happened to me in a train between Pori and Helsinki. Equally well anybody can pray Jesus to become his Savior just anywhere. Equally well He wants to wash away everybody else’s sins by his blood than what He did to me. This is just my story, everybody has their own personal story and each one is so precious.
(I can’t remember cooking eggs and bacon any time in the UK. But baked beans I had many times!)
I want to write one text in English because of the importance of England in my life. For some reason I got to know Jesus while staying in the UK. It’s 10 years ago now, when I packed my bags and took a plane to London Heathrow. From there I sorted out my way to the Paddington railway station and from there by train to Newton Abbot, Devon. There was a college called Seale-Hayne, which was the faculty of agriculture, food and land use of the University of Plymouth. I went there to be an exchange student for a year.At the beginning I felt very lonely. It hasn’t ever been easy for me to make contacts. A shy girl with foreign language living among people who had just moved away under the caring eye of their mothers and wanted just party and get drunk (I was logding with 1st year students) didn’t feel exactly the best possible start for me. I cried on the phone a couple of times when my mother called and wondered how I can manage the year.
However, God was good to me, even though I didn’t know Jesus that time. I got some friends, particularly two Englishmen became very important for my mental survival. Also other foreigners there became dear, a Maldivian, a Malaysian, a Chinese, a Spanish, a Korean. However that didn’t fulfill my emptiness. From my childhood I’ve believed in God’s existence and actually considered myself a christian. However, when alone far from home I was thinking more about God. I saw an ad about students’ Christian Union on the campus. I went there, met some nice people and thought I was a believer like them.
One person at the Christian union was a very friendly young man. For an unknown reason he started fancying me. He’s parents were believers, but he himself was a bit confused about his faith. He would’ve wanted to start going out with me, but I felt very unsure. On the other hand I liked him and thought he was a really good person, on the other hand I didn’t have peace in my heart and I couldn’t say I loved him. I was acting like an idiot because I couldn’t be clear and my feelings for him went straight and fort. He was a friend to me, he took me to some nice places and a couple of times to church meetings which was really nice as the campus was a bit isolated and without a car it was very difficult to get anywhere. We also had a trip to Cornwall which was actually very bad one because of the confusion between us. He was dear to me and in the same time I was ashamed of him. Not a very good combination.
This friend of mine wasn’t a student but had graduated the year before and was working in a research project on the campus at that time. He was searching for an other job and a change came to his life by getting a position as a trainee for EU in Brussels. At February he moved there. I felt sad about his leaving and we kept on writing every now and then. I wanted to see him in Brussels and at the end of the April I went to visit him there. The holiday in Belgium was a nightmare. Actually he hadn’t even wanted me to go there and by this time he had made his decision that this Finn wasn’t a very good company for him after all. Surely he was also being nice to me, but also made it clear that there wasn’t going to be any future for us. I felt deeply rejected and remember sitting alone in the Jubelpark in Brussels and crying my eyes out. (Looked like a monster the next day having gone to bed after such heavy crying).
At this friend's home in Brussels I remember reading a postcard his mother had sent him. There was something like: “Jesus is taking care of you”. I remember wondering how anyone can talk about Jesus just like that. When I left Brussels to go back to the UK after that “horrible rejection” he gave me something to read on the way back. From Brussels to London I had a very bad feeling and felt this is the end of my time in the UK and I want to go back to Finland. In the Eurotunnel between France and England I was writing my diary and explaining the desperate situation to a French girl sitting next to me.
However I didn’t catch the first flight to Helsinki but the journey proceeded back to Devon. On the way from London to Newton Abbot I took the book which had been given to me and started reading it. It was the first Christian book I had ever read (and I had considered myself a christian..) There must have been something about Jesus in that book because before Exeter I had made a promise that next I would get to know to Jesus before any other man. I was amazed by the joy this decision gave me. I hadn’t expected anything to happen, it was just a thought to later start reading about Jesus more carefully from the Bible. But already when waiting at Exeter station because of changing trains I felt I had a new live in front of me. Some of my opinions had suddenly changed, for example about premarital sex. When arriving at Newton Abbot I could see trees blossoming in such a beautiful color although on the same morning I hadn’t seen any good reason for living.
I was eager to read more about Jesus and on my way to the campus I went to a Christian bookstore in Newton Abbot, prayed that God would guide me to choose the right books for the situation and then bought some (or at least one, can’t remember the number). I went to the campus just in a huge need to start reading more. My mother called and I had the urge to say that something had changed in my life but I couldn’t and I was also worried that if this is just a feeling that will fade away during the night. However, in my room I opened the new book and from there I could read that Jesus had died for my sins. It was a wonderful news that I didn’t have to try to be a good girl in order to go to heaven, but I could be the way I was and that Jesus had done everything. I can’t remember what I prayed that night but I guess it was something like a statement of my hope to want to keep this faith to Jesus I had been given. The next morning was different from others: the “feeling” hadn’t gone away, I had such a peace in my heart I hadn’t had ever before and I knew that Jesus was in my life. Now I could say without a doubt I was a Christian. I also felt that I was given a capability to love and felt also that if my friend from Brussels had been there I would’ve been able to love him too. But I didn’t want to interfere with his life anymore and I wanted to get better to know to Jesus before any other man as I had promised.
I haven’t heard from this young Englishman since, but I am grateful for God guiding me to Jesus by using him. Who knows if God sometimes guides things so that I suddenly meet him somewhere. Then I get a change to apologize my bad behavior towards him. Now I can bless him and I also believe God’s been good to him too.
This is the greatest thing that happened in the UK. Surely other things happened too, but nothing can be compared to being born again and having Jesus as my Lord and the source of life. When I came to Finland I had the best souvenier anyone can ever have, faith to Jesus and new peace in my heart.
I have no idea why this had to happen to me in England. Equally well it could have happened to me in a train between Pori and Helsinki. Equally well anybody can pray Jesus to become his Savior just anywhere. Equally well He wants to wash away everybody else’s sins by his blood than what He did to me. This is just my story, everybody has their own personal story and each one is so precious.
(I can’t remember cooking eggs and bacon any time in the UK. But baked beans I had many times!)
lauantai 29. elokuuta 2009
Kumpi oli ensin? Osa 3/3
Kanojen ja blogien munimiset on pian ohi. Jatkokertomus kanojen alkuperästä ja vastaus kysymykseen kumpi oli ensin, muna vai kana, on vielä kesken. Tässä sarjan viimeinen osa.
Viimeksi päästiin italialaiseen maatiaiskanaan asti, josta leghorn rotu on jalostettu. Kanat ovat levinneet ihmisten mukana maapallon ympäri. Kana on maailman yleisin lintulaji (populaatio n. 20-30 miljardia) ja sitä esiintyy joka mantereella ja varmaankin joka maassa.
Olen yrittänyt selvittää, miten kana (Gallus gallus domesticus) on levinnyt ja mistä se on lähtöisin. Näyttää siltä, että tutkimuspuolelta ei varmaksi pystytä sanomaan, miten tämä on tapahtunut. Varhaisimmat löydöt kesytetyistä kanoista ovat Aasiasta. Kanarotujen alkukanaksi sanotaan punaviidakkokanaa (Gallus gallus) tai harmaaviidakkokanaa (Gallus sonneratii). Muinaisten kauppareittien mukana on levinnyt myös kesytetty kana. Nykyään ihmiset saattavat ihmetellä jotain uutta laitetta joka muuttaa elämää, mutta on sitä ennenkin osattu markkinoida uutuuksia, esim. munivaa kanaa! Kyllä siinä on voinut leuka loksahtaa, kun kauppias tuleekin tarjoamaan lintua, joka munii joka päivä! Aiemmin piti käydä linnunpesillä varkaissa ja nyt tuleekin omaan pihaan muniva lintu! Mikä arjen mullistava uutuus! Jossain egyptiläisissä teksteissä on kirjoitusta nimenomaan ”linnusta joka munii joka päivä”. Kyllä tuon rinnalla kännykänominaisuudet kuulostavat aivan mitättömiltä!
Jostain lämpimämmistähän oloista kanat ovat kotoisin. Eivät ne Suomen talvessa pärjää, suomalaiset maatiaiskanatkaan, vaan ovat täysin riippuvaisia ihmisen hoidosta ja talvisuojasta. Kanan harja- ja heltta kertovat myös siitä, että kana on suunniteltu kuumaan ilmastoon, onhan noiden poimujen yhtenä tarkoituksena kehon viilentäminen, kun kanat eivät hikoile eivätkä läähätä.
Jossain on siis ollut alkuperäinen kana, josta kaikki nykyiset rodut ovat jalostettu. Kana, ennen kuin sen jalostus on aloitettu. Ihmeellinen lintu, joka poikkeaa muista lintulajeista siinä, että se munii joka päivä, kuten jo muinaiset egyptiläiset totesivat.
On valtavan ihmeellistä, että on olemassa lintulaji, joka munii joka päivä. Eihän juuri mikään muu lintu tee niin, vaan muutaman munan jaksavat vääntää vuodessa ja sitten vain pendelöivät Suomen ja Afrikan väliä (mikä sekin on aivan valtava ihme, muttei mennä nyt siihen) (ja joo, on olemassa strutseja ja viiriäisiä ja ankkoja jne, jotka myös munivat useasti jos munat viedään pois, muttei mikään voita kanaa). Kanat pysyvät lisäksi maassa, ihan kiltisti tässä meidänkin pihassa ja sitten käyvät pesässä munimassa, aina samaan paikkaan. Se on niin ihmeellistä. Että eläin tekee tämmöistä! Että sen DNA:han on koodattu muniminen joka päivä samaan paikkaan ja kukolle vielä herätyskellotoiminto kaupan päälle!
Onhan täydellisen ilmiselvää, ettei tällaisia juttuja ole voinut suunnitella kukaan muu kuin Jumala. Hän on suunnitellut tietyt eläinlajit juuri ihmisen käyttöä varten. Juuri ne, mitä kotieläiminä on kautta ihmiskunnan historian käytetty. Hevosen selkä on tehty täydellisesti ratsastamista varten ja sen luonne sellaiseksi, että sitä voi käyttää töissä. Hevosen suu on käsittämättömän herkkä ja se tottelee pienimpiäkin ohjausliikkeitä, kokemuksesta voin kertoa että hyvää hevosta on paljon helpompi ohjata kuin huonoa traktoria. Sitten on lehmä, joka on käsittämätön sekin. Maitoa tulee paljon enemmän kuin oman vasikan tarpeisiin. Sitten on lammas, joka selässä kasvavat villapaita- ja -sukka-ainekset. Ja tosiaan ihmeellinen kana. Ei näitä tämmöisiä eläinlajeja sattumalta synny! Jos evoluutio olisi totta, niin tällaisia ihmisen hyötykäyttöön sopivia eläinlajeja ei olisi olemassakaan, eihän luonnon kannalta ole mitään järkeä tuottaa ylimääräisiä munia tai suitsille sopivaa suuta hevosen hampaatkin niin sijoittaen, että sinne jää juuri täydellinen kolo kuolaimia varten. Jumala vain suunnitellut ja muotoillut nämäkin lajit juuri käyttötarkoitukseensa sopiviksi.
Kumpi oli siis ensin, muna vai kana? Vastaus on kana. ”Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.” (1. Moos. 1:21-22). Yhtenä päivänä Jumala loi kaikki eri lintulajit. Siinä tuli luoduksi sitten kanakin. Tyhjästä, sillä käytetty heprean sana ”luoda” tarkoittaa nimenomaan sitä, kun jotakin muodostuu tyhjästä. Jumalan Sana luo tyhjästä elämää.
Joka lajilla on oma DNA:nsa, deoksiribonukleiinihappo-ketju, jossa on nukleotideja järjestyksessä tietyn pituisena ketjuna ryppäissä, joita kutsutaan kromosomeiksi (paitsi että bakteereilla ei ole kromosomeja). Lajit erottaa toisistaan erilaisesta DNA:sta, ja vain saman lajin yksilöt voivat lisääntyä keskenään, koska samanlaiset kromosomit voivat yhtyä toisiinsa sukusolujen välityksellä. Raamatussa kerrotaan, että Jumala loi eläimet nimenomaan ”lajinsa mukaan”. Luonnossa tämän voi havaita edelleen. Jos mentäisiin evoluutiokäsityksen mukaan, niin silloinhan lajinkäsitettä ei olisi olemassakaan, vaan kaikki olisi koko ajan kehittymässä ja muuttumassa, epämääräistä ja ”välitilassa”. Kuitenkin on ilmiselvää, että kaikki kasvit ja eläimet ja sienet ovat edelleenkin olemassa ”lajinsa mukaan” niin kuin Raamatun ensimmäisellä sivulla sanotaan.
Kumpi oli ensin, muna vai kana? Jumala loi toki ensin kanan, koska jos olisi luotu muna, niin ei olisi ollut sille hautojaakaan. Evoluutioteoriassa muna tulee ensin. Teorian mukaan linnut ovat kehittyneet dinosauruksista. On kyllä aikamoinen teoria. Että mun kanat olis kehittyneet dinosauruksista! :) Huh huh.. ja sitten luomista totena pitäville nauretaan!
DNA:ssa, niin ihmeellistä kuin se onkin, on sellainen ominaisuus, ettei siihen tule uutta tietoa mistään. Uusia sekoituksia tulee, niin että lapsista tulee vanhempiensa ominaisuuksien sekoituksia, muttei omena kuitenkaan kauaksi puusta putoa. Samat geenit siellä pyörii ja perimä itse asiassa rapistuu eikä parane. Ihmisen DNA:sta tulee joka kerta ihmisiä ja kanan DNA:sta tulee kanoja. Esim. ihmisen DNA:han on koodattu ihokarvat ja kanalle höyhenet. On mahdotonta, että syntyisi höyhenpeitteinen ihmisvauva, koska ihmisen DNA:sta ei löydy höyhenkoodia.
Evoluutioteoria lajien synnystä on valitettava teoria, joka on puppua ja yritys keksiä selityksiä täydellisen rajoittuneella ihmisjärkeilyllä, kun ei tunneta Jumalaa. Lajien DNA:han ei voi hypätä uutta informaatiota ulkopuolelta. Jos nyt yritetään oikein kuvitella tilanne, jossa lentolisko liitää taivaalla (kyllä niitä ollut on), niin mistä tuon liskon DNA:han olisi tullut geenejä, jotka kasvattavat höyhenet? Eikä edes mitä tahansa karvoja, vaan täydelliset sulat, joidenka ilmavirtaukset on viimeisen päälle suunniteltu. Liskoilla on tiiviit luut, mutta linnuilla on ontot luut, jotka tekevät linnuista mahdollisimman kevyitä. Mistä lisko olisi yhtäkkiä keksinyt alkaa kaivertaa luunsa ontoiksi? Että nyt tuli vähän läski olo, kevennetäänpä fiilistä ja otetaan kevyemmät ilmalennot luut tyhjentämällä? Tämä informaation lisääntyminen DNA:ssa on mahdotonta. Linnut on alusta asti tehty linnuiksi lajiensa mukaan.
Meillä on paljon ihmeellisempi Jumala kuin ollenkaan voimme käsittää. Hän teki kanankin. Ja mahtoiko ajatella minuakin sitä suunnitellessaan? Tiesi jo kanaa koodatessaan, että muutama tätä lajia laitetaan sitten minunkin luokseni kotkottamaan. Kana oli ensin. Kana, kana, kana. Ja kukko samaan hötäkkään! :) Ties vaikka ensimmäinen linnunlaulu maailmassa olisi ollut railakas kukkokiekuu! Luomakunnan aamun ensimmäinen eläimen ääni?
Jokainen maailman kananmuna kertoo Jumalan rakkaudesta ja hyvästä tahdosta ihmistä kohtaan. ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää (alkukielellä ”täydellistä”).” (1. Moos. 1:31)
Viimeksi päästiin italialaiseen maatiaiskanaan asti, josta leghorn rotu on jalostettu. Kanat ovat levinneet ihmisten mukana maapallon ympäri. Kana on maailman yleisin lintulaji (populaatio n. 20-30 miljardia) ja sitä esiintyy joka mantereella ja varmaankin joka maassa.Olen yrittänyt selvittää, miten kana (Gallus gallus domesticus) on levinnyt ja mistä se on lähtöisin. Näyttää siltä, että tutkimuspuolelta ei varmaksi pystytä sanomaan, miten tämä on tapahtunut. Varhaisimmat löydöt kesytetyistä kanoista ovat Aasiasta. Kanarotujen alkukanaksi sanotaan punaviidakkokanaa (Gallus gallus) tai harmaaviidakkokanaa (Gallus sonneratii). Muinaisten kauppareittien mukana on levinnyt myös kesytetty kana. Nykyään ihmiset saattavat ihmetellä jotain uutta laitetta joka muuttaa elämää, mutta on sitä ennenkin osattu markkinoida uutuuksia, esim. munivaa kanaa! Kyllä siinä on voinut leuka loksahtaa, kun kauppias tuleekin tarjoamaan lintua, joka munii joka päivä! Aiemmin piti käydä linnunpesillä varkaissa ja nyt tuleekin omaan pihaan muniva lintu! Mikä arjen mullistava uutuus! Jossain egyptiläisissä teksteissä on kirjoitusta nimenomaan ”linnusta joka munii joka päivä”. Kyllä tuon rinnalla kännykänominaisuudet kuulostavat aivan mitättömiltä!
Jostain lämpimämmistähän oloista kanat ovat kotoisin. Eivät ne Suomen talvessa pärjää, suomalaiset maatiaiskanatkaan, vaan ovat täysin riippuvaisia ihmisen hoidosta ja talvisuojasta. Kanan harja- ja heltta kertovat myös siitä, että kana on suunniteltu kuumaan ilmastoon, onhan noiden poimujen yhtenä tarkoituksena kehon viilentäminen, kun kanat eivät hikoile eivätkä läähätä.
Jossain on siis ollut alkuperäinen kana, josta kaikki nykyiset rodut ovat jalostettu. Kana, ennen kuin sen jalostus on aloitettu. Ihmeellinen lintu, joka poikkeaa muista lintulajeista siinä, että se munii joka päivä, kuten jo muinaiset egyptiläiset totesivat.
On valtavan ihmeellistä, että on olemassa lintulaji, joka munii joka päivä. Eihän juuri mikään muu lintu tee niin, vaan muutaman munan jaksavat vääntää vuodessa ja sitten vain pendelöivät Suomen ja Afrikan väliä (mikä sekin on aivan valtava ihme, muttei mennä nyt siihen) (ja joo, on olemassa strutseja ja viiriäisiä ja ankkoja jne, jotka myös munivat useasti jos munat viedään pois, muttei mikään voita kanaa). Kanat pysyvät lisäksi maassa, ihan kiltisti tässä meidänkin pihassa ja sitten käyvät pesässä munimassa, aina samaan paikkaan. Se on niin ihmeellistä. Että eläin tekee tämmöistä! Että sen DNA:han on koodattu muniminen joka päivä samaan paikkaan ja kukolle vielä herätyskellotoiminto kaupan päälle!
Onhan täydellisen ilmiselvää, ettei tällaisia juttuja ole voinut suunnitella kukaan muu kuin Jumala. Hän on suunnitellut tietyt eläinlajit juuri ihmisen käyttöä varten. Juuri ne, mitä kotieläiminä on kautta ihmiskunnan historian käytetty. Hevosen selkä on tehty täydellisesti ratsastamista varten ja sen luonne sellaiseksi, että sitä voi käyttää töissä. Hevosen suu on käsittämättömän herkkä ja se tottelee pienimpiäkin ohjausliikkeitä, kokemuksesta voin kertoa että hyvää hevosta on paljon helpompi ohjata kuin huonoa traktoria. Sitten on lehmä, joka on käsittämätön sekin. Maitoa tulee paljon enemmän kuin oman vasikan tarpeisiin. Sitten on lammas, joka selässä kasvavat villapaita- ja -sukka-ainekset. Ja tosiaan ihmeellinen kana. Ei näitä tämmöisiä eläinlajeja sattumalta synny! Jos evoluutio olisi totta, niin tällaisia ihmisen hyötykäyttöön sopivia eläinlajeja ei olisi olemassakaan, eihän luonnon kannalta ole mitään järkeä tuottaa ylimääräisiä munia tai suitsille sopivaa suuta hevosen hampaatkin niin sijoittaen, että sinne jää juuri täydellinen kolo kuolaimia varten. Jumala vain suunnitellut ja muotoillut nämäkin lajit juuri käyttötarkoitukseensa sopiviksi.
Kumpi oli siis ensin, muna vai kana? Vastaus on kana. ”Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.” (1. Moos. 1:21-22). Yhtenä päivänä Jumala loi kaikki eri lintulajit. Siinä tuli luoduksi sitten kanakin. Tyhjästä, sillä käytetty heprean sana ”luoda” tarkoittaa nimenomaan sitä, kun jotakin muodostuu tyhjästä. Jumalan Sana luo tyhjästä elämää.
Joka lajilla on oma DNA:nsa, deoksiribonukleiinihappo-ketju, jossa on nukleotideja järjestyksessä tietyn pituisena ketjuna ryppäissä, joita kutsutaan kromosomeiksi (paitsi että bakteereilla ei ole kromosomeja). Lajit erottaa toisistaan erilaisesta DNA:sta, ja vain saman lajin yksilöt voivat lisääntyä keskenään, koska samanlaiset kromosomit voivat yhtyä toisiinsa sukusolujen välityksellä. Raamatussa kerrotaan, että Jumala loi eläimet nimenomaan ”lajinsa mukaan”. Luonnossa tämän voi havaita edelleen. Jos mentäisiin evoluutiokäsityksen mukaan, niin silloinhan lajinkäsitettä ei olisi olemassakaan, vaan kaikki olisi koko ajan kehittymässä ja muuttumassa, epämääräistä ja ”välitilassa”. Kuitenkin on ilmiselvää, että kaikki kasvit ja eläimet ja sienet ovat edelleenkin olemassa ”lajinsa mukaan” niin kuin Raamatun ensimmäisellä sivulla sanotaan.
Kumpi oli ensin, muna vai kana? Jumala loi toki ensin kanan, koska jos olisi luotu muna, niin ei olisi ollut sille hautojaakaan. Evoluutioteoriassa muna tulee ensin. Teorian mukaan linnut ovat kehittyneet dinosauruksista. On kyllä aikamoinen teoria. Että mun kanat olis kehittyneet dinosauruksista! :) Huh huh.. ja sitten luomista totena pitäville nauretaan!
DNA:ssa, niin ihmeellistä kuin se onkin, on sellainen ominaisuus, ettei siihen tule uutta tietoa mistään. Uusia sekoituksia tulee, niin että lapsista tulee vanhempiensa ominaisuuksien sekoituksia, muttei omena kuitenkaan kauaksi puusta putoa. Samat geenit siellä pyörii ja perimä itse asiassa rapistuu eikä parane. Ihmisen DNA:sta tulee joka kerta ihmisiä ja kanan DNA:sta tulee kanoja. Esim. ihmisen DNA:han on koodattu ihokarvat ja kanalle höyhenet. On mahdotonta, että syntyisi höyhenpeitteinen ihmisvauva, koska ihmisen DNA:sta ei löydy höyhenkoodia.
Evoluutioteoria lajien synnystä on valitettava teoria, joka on puppua ja yritys keksiä selityksiä täydellisen rajoittuneella ihmisjärkeilyllä, kun ei tunneta Jumalaa. Lajien DNA:han ei voi hypätä uutta informaatiota ulkopuolelta. Jos nyt yritetään oikein kuvitella tilanne, jossa lentolisko liitää taivaalla (kyllä niitä ollut on), niin mistä tuon liskon DNA:han olisi tullut geenejä, jotka kasvattavat höyhenet? Eikä edes mitä tahansa karvoja, vaan täydelliset sulat, joidenka ilmavirtaukset on viimeisen päälle suunniteltu. Liskoilla on tiiviit luut, mutta linnuilla on ontot luut, jotka tekevät linnuista mahdollisimman kevyitä. Mistä lisko olisi yhtäkkiä keksinyt alkaa kaivertaa luunsa ontoiksi? Että nyt tuli vähän läski olo, kevennetäänpä fiilistä ja otetaan kevyemmät ilmalennot luut tyhjentämällä? Tämä informaation lisääntyminen DNA:ssa on mahdotonta. Linnut on alusta asti tehty linnuiksi lajiensa mukaan.
Meillä on paljon ihmeellisempi Jumala kuin ollenkaan voimme käsittää. Hän teki kanankin. Ja mahtoiko ajatella minuakin sitä suunnitellessaan? Tiesi jo kanaa koodatessaan, että muutama tätä lajia laitetaan sitten minunkin luokseni kotkottamaan. Kana oli ensin. Kana, kana, kana. Ja kukko samaan hötäkkään! :) Ties vaikka ensimmäinen linnunlaulu maailmassa olisi ollut railakas kukkokiekuu! Luomakunnan aamun ensimmäinen eläimen ääni?
Jokainen maailman kananmuna kertoo Jumalan rakkaudesta ja hyvästä tahdosta ihmistä kohtaan. ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää (alkukielellä ”täydellistä”).” (1. Moos. 1:31)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)