Koronaohjeita

”Kiittäkää joka tilanteessa.” (1. Tess. 5:18)

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)

”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallaan korottaisi teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 4:6-7)

”Älkää pelätkö mitä he pelkäävät, älkääkä säikkykö, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan kaikille, jotka kysyvät teiltä, mihin toivonne perustuu.” (1. Piet. 3:14-15)

”Jokaisen tulee olla alamainen sille esivallalle, jonka alainen hän on. (Room. 13:1)

”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte. Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan.” (Jaak. 5:16)

ODTS/COVID-19 päivitys

Erikoisia aikoja eletään. Maailmalla, Suomessa ja mökissä on kuluneen viikon aikana tapahtunut niin paljon poikkeuksellisia asioita. Korona- ja homevauriot vievät perusasioiden äärelle.

Koronasta kaikki kuulevat tietysti uutisista, mutta omaa historiankirjoitustani varten kerron tässä, että viimeisten parin päivän aikana hallitus on suositellut aluehallintoviranomaisia kieltämään kaikki yli 500 hengen tapahtunut ja hyvin monet tahot ovat oma-aloitteisesti peruneet lukuisia paljon pienempiäkin tilaisuuksia. Matkustamista suositellaan välttämään ja ulkomailta saapuvien pitäisi olla pois töistä kaksi viikkoa matkalta paluun jälkeen. Vessapaperit ja hernekeitot ovat loppuneet kaupoista. Todettuja koronatapauksia on 210, mutta lievät tapaukset on kehotettu sairastamaan kotona ilman yhteydenottoja terveydenhuoltoon, joten tilastot eivät kohta kerro yhtään mitään. Käsidesin hinta on noussut pilviin ja minä kävin jo puolitoista viikkoa sitten hakemassa rakennustarvikeliikkeestä hengityssuojia, jotta niitä riittää tilan töihin ennen kuin ne hamstrataan. USAan ei voi lentää, Tanska on sulkenut rajansa ja Italia on jo pidempään ollut poikkeustilassa. Minulla on pientä lämpöä ilman muita oireita, ja olen vähän ihmeissäni voinko tässä tilassa tavata ihmisiä. En ole ollut kontaktissa kehenkään lähiaikoina ulkomailta tulleeseen.

Sen sijaan olen ollut kontaktissa homeisiin. Viikon aikana mökissä on tapahtunut hyvin paljon. Kamarin lattiaa alettiin sisäpuolelta purkaa ja jatkuvasti paljastui homeisia rakenteita. Lattia purettiin lopulta aivan kokonaan, koska piti päästä vieläkin syvemmälle. Perusongelma on ollut liian vähäinen tai mitätön ilmanvaihto lattian alla ja seuraava työvaihe oli irtomaan lapiointi ja joidenkin kivien poistaminen alapohjasta. Huone muistuttaa tällä hetkellä arkeologista kaivausta. 

                 
                   Nykyinen sisustus, tai no tässävaiheessa alahirsi on vielä paikallaan.

Ulkoseinän alimmissa hirsissä oli myös hometta ja tähän mennessä seinästä on poistettu alin hirsi ja toinenkin hirsi olisi vielä tarkoitus poistaa ja korvata. Pahimmat paikat olivat juuri homekoiran haistamissa kohdissa, joten nuuskija osasi kyllä työnsä. Itse en ole kohteessa tehnyt juuri mitään, paitsi päivittäin ollut paljastuksia ihmettelemässä ja hiukan ulkona purkujätteitä siivoamassa. Tarina ei kerro onko tämä pieni kuume minulla nyt ODTS (organic dust toxic syndrome), korona vai jotakin muuta.

                   
                     Päivitystilanne ulkopuolelta. Tuuletus ainakin toimii.

Mutta purkamista, paljastuksia, perustuksia ja vertauksia on riittänyt. Miten ne homevauriot jaksavatkin edelleen puhutella. Niin, tuntui jotenkin hullulta alkaa purkaa 8 vuotta sitten tehtyä lattiaa, jossa itsessään ei ole mitään vikaa. Hyvää ja puhdasta materiaalia olivat useimmat kerrokset, koska vika oli kaikkein syvimmällä, maata vasten. Samaan aikaan itsellä oli tosi paha olo jälleen kerran. Purettiin taas sekä lattiaa että tunteita. Ja oli jotenkin epätoivoinen olo, että vieläkinkö tätä samaa. Vieläkinkö tätä pahaa olo ja masentuneisuutta, vaikka Jumala on niin paljon uutta tehnyt. Silti jostain seinästä vuotaa ja olen välillä edelleen masennut vaikka kuvittelen, ettei nämä asiat enää vaivaisi. Mutta jotakin vanhaa perustuksissa edelleen on. Jotakin makaa maan eikä kallion päällä. Joku vanha home edelleen vaivaa ja saa voimaan pahoin.

En haluaisi puhua paljoa täällä muista ihmisistä, vaan itsestäni vain. Mielestäni on tosi vaikea sanoa lähi-ihmissuhteista mistä mikäkin johtuu, ja mistä korjaantuminen voisi lähteä liikkeelle. Milloin ottaa etäisyyttä ja milloin ei. Joskus jonkun käytös voi vaan olla toisiakin sairastuttavaa. Omat valintani eivät ole kovin tehokkaita olleet ja ”purkamisyritykseni” ovat yleensä johtaneet vain paljon pahempaan tilanteeseen. Keinoksi on muodostunut lähinnä vetäytyminen silloin kuin on eniten paha olo. Ihan kaikkein pahimpina hetkinä tulee hyvin synkkiä ajatuksia ja uhkailen lähteväni psykiatrialle vähän huilaamaan. Kävelylenkki kyllä sitten yleensä riittää,mutta joskus vaan tulee todella umpikujainen olo. Sitten lohduttaudun Jumalan aikataululuilla ja huolenpidolla ja jostain tulee jotain ihan muuta ajateltavaa. Vaikka sitten korona. Ja mitä milloinkin.

Niin, en todellakaan osaa purkaa enkä rakentaa. Mutta edelleen haluan uskoa että Pyhä Henki osaa ja Jeesus, Se rakentajan poika, ei lopeta kesken. Olen ilolla seurannut työntekijämme huolellista työtä mökissä. Hän on jaksanut purkaa, etsiä hometta rakenteiden takaa, on kaivanut maata ja kammennut kiviä ja todella välittänyt siitä, että talosta voisi tulla vielä terve ja asuttava. Eikö Jumala sitten jaksaisi vieläkin työtään tehdä Pyhän Hengen temppelissä? Eikai Hänkään jätä kesken tai ole huolimaton? Eikö Hänkin haluaisi tehdä perustuksen niin, että elämä olisi oikeasti tukevalla Kristus-kalliolla ilman jatkuvaa pelkoa pettävistä rakenteista? Että Hän kannattaa minua ja meitä eikä niin että olen omassa heikossa varassani ja minun tehtäväni olisi kannatella elämääni ja muita?

Kenen ja minkä varassa elämä on? Kriisit sen yleensä parhaiten paljastavat. Itsekin olen ollut hyvä murehtimaan juuri erilaisia flunssia, kun ne ovat vaikuttaneet elämään aika paljon. Ja sitten kuitenkin ovat olleet vaan flunssia. Rukoilen, että Jumalalla olisi tilaa toimia näissä erilaisissa tilanteissa, paljastaa, puhdistaa ja rakentaa uutta ja kestävää.

”Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle ja rukoilkaa Pyhässä Hengessä.” (Juud. 1:20)

”Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: ”Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan.” Hän päästää sinut linnustajan ansasta ja surmaavasta rutosta. Sulillaan hän suojaa sinua, hänen siipiensä alla sinä saat turvan. Hänen totuutensa on kilpi ja suojus. Sinä et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka kulkee pimeässä, et tautia, joka tekee tuhojaan keskellä päivää. Hän huutaa minua avukseen, ja minä vastaan hänelle. Minä olen hänen kanssaan ahdistuksessa. Minä vapautan hänet ja kunnioitan häntä. Minä tyydytän hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä valmistamani pelastuksen.” (Ps. 91: 1-6, 15-16)

Tupajumit

Viime viikolla mökissä kävi vieraana homekoira isäntänsä kanssa. Se oli hyvä visiitti. Homemerkintöjä tuli  pitkin yhtä sisäseinää, ja sen seinustan alapohjasta olimme jo itsekin löytäneet silminnäkyvää homekasvustoa. Etukäteen olin jo pelännyt kuopiiko koira ympäri taloa ja sitten oli huojentavaa, että piskin kuonossa home haisi vain yhdellä seinällä. Vuokralainen, joka reagoi kolmessa päivässä, ei ole myöskään kuvitellut asiaa.

Mökki ostettiin 2012 ja silloin se oli asumiskelvoton oltuaan vuosia kylmänä ja tyhjillään. Samana vuonna poistettiin yhdestä huoneesta homeinen lattiakellari ja tehtiin päälle uusi lattia. Mökki oli kuitenkin edelleen asumiskelvoton, kunnes 2014 tehtiin iso peruskorjaus ja ensimmäiset vuokralaiset tulivat alkuvuodesta 2015. Itse en ole kokenut sisäilmaoireita kesäasumisissani, mutta vuosi sitten poislähteneet vuokralaiset kertoivat lähtönsä jälkeen epäilevänsä, että jotakin tämmöistä  ongelmaa voi olla. Kolmen päivän vuokralainen on kenties altistunut aikaisemmin homeille, kun reagoi näin nopeasti.

Niin, paljon on talossa tehty ja tavallaan se on jälleen asumiskelvoton. Ikkunoissa on kulkenut keväisin ja kesäisin joitain pieniä ötököitä ja vasta nyt tuli mieleen määrittää mitähän ne voisivat olla. Kuoriaiset ovat todennäköisimmin tupajumeja, joiden elinympäristönä ovat kosteat puurakenteet. Aikaisemmin olen ajatellut, että vanhassa rakennuksessa on kaikennäköisiä koloja, missä sitten ötökätkin voivat asua. Se, että ne kertoisivat suoraan kosteusvauriosta, ei ole tullut mieleen.

Työntekijämme aloitti perjantaina hieman purkutöitä tältä vaurioiselta seinältä. Sisäpuolelta talo on ollut hyvinkin avattu, mutta ulkoverhoilua ei ole avattu vaan se on vain maalattu. Kostunutta puurakennetta löytyi heti paneelien alta. Avaamisten olisi tarkoitus jatkua ensi viikolla ja nähtäväksi jää kuinka mittavat purkamiset ja rakenteiden vaihtamiset tarvitaan. Lattian avaaminen on mahdollinen toimenpide, jos yhtään näyttää, että siellä kosteutta voisi olla.

                                   Hieman avattua seinää ja kärsineitä hirsiä.

Helpottavaa on, ettei kukaan ole menettänyt terveyttään homeen takia eikä viimeisin vuokralainen ollut ehtinyt tuoda edes kaikkia tavaroitaan ennen kuin oireilu jo alkoi. Itselle tulee silti vähän epätoivoinen olo välillä, että jääkö talo kuitenkin ikuiseksi kirjavarastoksi ja kesämökiksi, kun aina vaan kaikkea paljastuu ja paljastuu. Pystyykö siellä lopulta oikeasti asumaan kuin tupajumit perheineen? Onko kaikki sittenkin ollut turhaa ja koko talon voisi lopulta vain purkaa?

Resonoin talon yksinäisyyttä. Paljon on tehty, paljon puhdistettu, kallis hinta maksettu ja kaikenlaista koettu. Ja silti edelleen on asioita, jotka karkottavat luotaan ja saavat aikaan yksinäisyyden ja ”käyttökelvottomuuden” tunteen. Jotain sellaista, mikä on niin ”rakenteissa”, mitä itse ei edes huomaa, kun on niin tottunut asioiden tilaan. Elämää nakertavat ”tupajumit” ovat niin normaalitila, ettei osaa ajatella että niissä olisi mitään outoa. Vaikka sitten yksinäisyys ja alakulo onkin jatkuvasti matkassa mukana. Jos joka viikko vähän itkee, tuleeko siitä kosteusvaurio?

Talon on mahdoton itseänsä korjata. Niin on minunkin. Toisaalta tuhojen paljastuminen on ikävää, mutta toisaalta hienoa. Kunpa uskaltaisi pelkäämättä kohdata sitä mitä paljastuu. Uskoen, että sen oikeasti voi korjata. Että vaikka minä en voi, Hän voi, joka asiat valoon saattaa. Että paljastukset tehdään kuitenkin hyvässä ja kauniissa valossa, ei pahassa ja kiusaavassa. Rakentavassa tarkoituksessa eikä hajottavassa. Rakkaudessa ja hyvyydessä. Minun hyväkseni eikä pahakseni.

”Ja luotan täysin siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6)

Nähtäväksi jää, mitä ensi viikolla paljastuu.

Irti (tiedon) verkosta

Takana on vähän erilainen viikko. 84-v isäni vietti viikon sairaalassa keuhkokuumeessa. Nyt hän on kyllä jo takaisin kotona. Alun vähän dramaattisten vaiheiden jälkeen kaikki meni oikein hyvin. Koska isä oli sairaalassa koko ajan hyvävointisena, lopputuloksena voisi sanoa, että kokonaisuus oli mielenkiintoista vaihtelua. Pari tuttua kävi sairaalassa rukoilemassa, maatilalla arki sujui ihan hyvin ja isä oli hyvässä täyshoidossa, niin eipä siinä sitten mitään hätää ollut. Ja kuitenkin maistiaisina tuli palanen siitä, mitä vanhuus kenties tuo tullessaan. 84-vuotiaden vanhempieni asuminen kahdestaan maatilalla voimien heiketessä on tietynlainen jatkuva iso kysymys. Asia painaa ainakin minua liki päivittäin. Kuitenkaan selkeitä kimmokkeita muutokseen ei ole tullut.

Pienemmässäkin mittakaavassa oli myös toisenlainen viikko. Aloitin nettipaaston, ja sitä on nyt viikko takanapäin ja useampi vielä edessä. Tämä on ollut mielessä pitkään, ja olen kiitollinen, että sain nyt voimaa sen aloittamiseen. Käytän niin paljon aikaa turhanpäiväiseen netissä surffailuun, että on tarpeen kokeilla millaista elämä on ilman sitä. Normaalisti katselen netistä uutisia lukuisia kertoja päivässä ja illat kuluvat helposti youtube-videoiden parissa. Aion nyt olla 40 päivää ilman näitä ärsykkeitä. Bloginkirjoitusta tai jonkun yksittäisen tiedon etsimistä ei lasketa, mutta yle, iltasanomat ja youtube ovat pannassa.

Viikon nettipaaston seuraukset ovat yksinäisyydentunne ja leivonta. Illat tuntuvat yksinäisiltä ja tyhjiltä. Ratkon ristikoita, luen lehtiä ja sitten tosiaan aloin miettiä leipomisia, mikä oli ehkä kokeilun yllättävin osuus. Yksinäisyydentunne sen sijaan ei ole mikään uusi juttu tai yllätys. Ennemminkin on ollut selvää, että sitä tuolla netissä roikkumisellani koitan peittää tai sen koitan unohtaa. Ja siinä kyllä jossain määrin onnistuukin. Kiinnostavat aiheet ja hyvä visualisointi toimivat helposti huonona korvikkeena ihmissuhteille. Harva ihminen pystyy kiinnostavuudessaan kilpailemaan juttujensa tasossa huolellisesti laadituille ohjelmille. Ja kuitenkin se toinen olisi aito ihminen, kaikessa vajavaisuudessaan.

Jos haluaa piiloutua ihmisiltä ja Jumalalta, se kyllä yleensä jossain määrin onnistuu. Työtä tai viihdettä on helposti saatavilla. Aadam ja Eeva nappasivat peitokseen viikunanlehden, me voimme ottaa vaikka sanoma- tai digilehden. Ja Jumala kyselee ”Missä sinä olet?”  Maailma painottaa tietoa, ja juuri hyvän- ja pahantiedon puun hedelmä tuotti syntiinlankeemuksen. ”Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisaitten viisauden ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.” (1. Kor. 1:20)

Niin, kunpa ei tarvitsisi olla piilossa tai paossa. Jumalan katseen alla saa ristin kautta armahdettuna olla turvassa. Itseäni en pysty muuttamaan. Sitten on tylsää jos on tylsää. Ei kai sekään kovin vaarallista ole.

”Puhdasta ja tahratonta jumalanpalvelusta Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdingossaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27)

Homeland

Tässä kuvia 13.2. löytämästäni kevään ensimmäisestä leskenlehdestä. Joskus muistan löytäneeni kukkia aivan helmikuun lopussa, mutta tämä oli poikkeusaikaista, niin kuin moni muukin asia on ollut poikkeuksellista tänä ”talvena”. Tänään vietetään siskontytön 7 v synttäreitä. Vielä yksi kukka pitäisi löytää, niin voisin viedä mukanani 7 kukkaa, 6 on jo ”vaasissa”.

Viimeksi kerroin vähän tylsistä tammikuun viikonlopuista. Pari seuraavaa meni sitten erilaisissa merkeissä. Osallistuttiin siskoni kanssa uskovien viljelijöiden viikonloppuun ja siinä tuli vähän reissumeininkiä muutenkin, kun tapahtuma oli useamman tunnin ajomatkan päässä. Samalla tuli vietettyä parin päivän lumi- ja hiihtoloma, kun päästiin kerran lumisille seuduille ja suksetkin olin ottanut mukaan. Talven hiihtosaldoksi tuli 2 kilometriä. Lisäksi tavattiin sukulaisia ja lilluttiin kylpylässä. Oli piristävää vaihtelua hiljaisiin kotiviikonloppuihin.

Reissun jälkeen tuli flunssa ja seuraava viikonloppu menikin niissä merkeissä. Rukouspyyntöjä jo lähettelin, koska viime viikolla minulla oli ensimmäinen osa Samaria-aiheisesta puhetilanteesta ja sitten pystyinkin vain harrastamaan niistämistä. Kiitos Herralle, vointi kuitenkin parani aivan riittävän hyväksi esiintymispäivänä  ja sain hyvällä mielellä kertoilla asioita. Oli jotenkin hauskaa löytää itsensä innostuneena jostakin aiheesta ja pienimuotoinen alustus- ja keskustelutilaisuus meni oikein mukavissa merkeissä ainakin omasta näkökulmastani. Aihe jatkuu vielä ensi viikolla, joten tänä viikonloppuna toivon voivani vielä saada rauhassa keskittyä teeman äärelle.

Mielenkiintoisia kuvioita on myös tuonut vuokralaisen tulo mökkiin. Avainsanoina seurauksista voidaan käyttää esimerkiksi ”sisäilmaongelmat”, ”allergiset reaktiot”, ”homekoira” ja ”asuntoauto”.  Hän ei sitten pystynyt asumaan siellä ja se selvisi jo parin päivän jälkeen. Tiistaina on tulossa suurtehoimuri poistamaan materiaalia rakennuksen alapohjasta. On täysin epäselvää tuleeko talosta koskaan sellainen, että tämä henkilö voisi siellä jatkossa tulla asumaan. Yritetään nyt kuitenkin tehdä se mitä pystytään ihan omankin mahdollisen asumisen kannalta. Enpä ole ennen nähnyt homekoiraa työssään eli uusia juttuja ja vaihtelua elämään. Ja vuokralainen on päässyt kokeilemaan asuntoautossa asumista. Vaiheita riittää nyt tässä kuvioissa.

Mielessä viime aikoina on ollut kaiken muun lisäksi taas sellaiset kontrolloinnin ja irtipäästämisen teemat. Omat ja muiden rajat. Oma vastuu ja muiden vastuu. Tämä on minulle jotenkin vaikea aihe, kun tullaan tarpeeksi läheisiin ihmissuhteisiin. Kuinka helposti antaa ohjeita vai saako lähimmäinen tehdä rauhassa omat valintansa ja virheensä? Kuinka välttyä siltä, ettei eläisi elämää toisten kautta? Kuinka olla lähellä ja läsnä, empaattisena ja tukevana ja kuitenkin omaa elämää elävänä? Kuinka antaa jokaiselle tila omaan Jumalasuhteen löytymiseen ja kasvamiseen ja kuitenkin elää aidossa yhteydessä eikä välinpitämättömänä? Kuinka irrottaa ja erottaa väärä vastuu joka kuuluu Jumalalle ja toiselle ihmiselle eikä ota kannettavakseen sitä mikä ei minulle kuulu?

On hyvä, aina kun asiat eivät mene niin kuin itse oli ajatellut. Siinä tarjoutuu ehkä parhaiten niitä ohjailusta irrottamisen mahdollisuuksia. Saattaa nähdä rukouksissaankin yritykset ohjailla ja kontrolloida Jumalaa haluamaansa suuntaan. Toki saa rukoilla ja anoa, mutta joskus voi huomata kontrollointiyrityksiä Jumalankin suuntaan. Onneksi ne eivät toimi ollenkaan. Häneen eivät manipulointiyritykset tehoa. Jumala paljastaa sydäntä paljon syvemmältä ja häntä kiinnostaa paljon enemmän ihmisen sydän kuin se tapahtuuko käytännön asiat kuin strömsöössä. Kaiketi Hän opettaa myös irrottamaan sydämen ja ajatukset maallisista, omaisuuteen liittyvistä asioista. Tänne ne kuitenkin jäävät joten on erittäin surullista, jos ne ovat Jumalaa tärkeämpiä ja ajatukset pyörivät vain niissä.

Kun omistaa maatilaa, iso haaste on, ettei siitä tule Jumalaa tärkeämpi ja etteivät siihen liittyvät vaikeudet vie mukanaan ja valtaa mieltä. Tämä on itselle suuri haaste, enkä edes tiedä kuinka siihen pystyisin. Tai siis omassa voimassani en pystyisi. Varsinainen tilanne ei ole vielä kunnolla ”tullut päälle”, koska vanhemmillani on ollut maatilalla niin vahva rooli vuosikymmenet. He ovat vastuuta kantaneet ja edelleen 84-vuotiaina haluavat tilalla asua. Tilanne on antanut itselle mahdollisuuden olla kaikkia asioita miettimättä ja murheita on silti ollut itselläkin taakoiksi asti.

Epäilen kykyjäni rentoon ja rauhalliseen vastuunkantoon. Ja kuitenkin haluaisin luottaa että Jumalalle sekin on mahdollista. Ja toki se, ettei ottaisi päällensä toisten vastuulle kuuluvia asioita väärällä tavalla, vaan luottaisi Jumalan kykyihin kaikkien osalla. Jumalan edessä on turha selitellä toisten käytöstä, vaan omat valinnat ratkaisevat.

”Kantakaa toistenne kuormia” (Gal.6 :2), ”Sillä jokaisen on kannettava oma taakkansa” (Gal. 6:5) ja ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:7) Siinä on Jumalalla vielä vähän opettamista, että osaisi erottaa näitä toisistaan ja saisi säilyttää sen rauhan, jonka Hän on antanut sydämeen.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6.7)

Hidas mutta kankea

Synkin ja pimein ”talvi” alkaa olla ohi. Kanablogihistorian ainakin näillä leveysasteilla lämpimin tammikuu on vähitellen taaksejäänyttä historiaa. Viime vuonna hiihtelin kotinurkilla tammikuussa useamman kerran ja nyt ei ole ollut tähän mennessä lunta käytännössä ollenkaan. Mielenkiintoista nähdä millainen vuosi kokonaisuudessaan tulee olemaan.

Tammikuun viikonloppuni ovat olleet jotenkin aika tylsiä. Kun kököttää yksin kaksi päivää kerrostalossa, niin sitten maanantaina jo hyvin mielellään taas menee maatilalle. No, on sitä välillä aina jotakin ohjelmaa ollut, mutta peruskuvio viikonlopuissa  on nyt ollut lievä tylsyys. Olen niin huono saamaan yksin mitään aikaiseksi. Välillä mieli saattaa viedä vähän liiankin syviin vesiin ja ihan turhiin yksinäisiin pohdiskeluihin. Välillä se on taas hedelmällistäkin. Ja kyllä, tarvitsen nyt tätä viikonloppurauhaa myös niiden esitysten valmisteluun, mistä jo viimeksi mainitsin.

Yksi viime aikoina mielessä ollut asia on ollut ihmisten erilaisuus. Ei siis mielipiteiden saatikka aatteiden erilaisuus vaan persoonien ja temperamenttien erilaisuus. Kuinka voisi arvostaa ja kunnioittaa toimintatavoiltaan hyvinkin erilaisia ihmisiä. Itse olen tosiaan tietyllä lailla välillä hyvin hidas tarkkailija, joka haluaa varmistua jonkunlaisesta  turvallisuudesta ennen kuin reagoi. Vältän konflikteja viimeiseen asti ja otan mieluummin ”lunta tupaan” itselleni, kuin aiheutan negatiivisia reaktioita toisissa. Seurauksena on, että voin olla piilovihainen, koska jos saan aidosti huonoa kohtelua, en välttämättä näytä sitä ulospäin. Olen kuitenkin hyvin herkkä ja pienetkin piikittelyt tuntuvat pahalta. Haluaisin olla sydämellä mukana niissä asioissa missä olen mukana ja koen vaikeana, jos muiden sitoutuneisuus johonkin yhteiseen asiaan on hyvin eri tasolla. Minusta tulee helposti vastuunkantaja ja siksi en mielelläni lähde mukaan uusiin juttuihin vain huvin vuoksi, kun minun on sitten vaikea lähteä niistä pois, jos en enää olekaan kiinnostunut. En haluaisi jättää muita pulaan.

Mielenkiintoista on miten Jeesus tulee toimeen kaikkien erilaisten ihmisten kanssa ja myös haastaa heitä pois mukavuusalueeltaan sopivassa määrin. Vaikka luonteeltani olen konflikteja välttävä ja jättäisin mielelläni omat mielipiteeni sanomatta silloin kuin tiedän niiden olevan ristiriidassa toisen mielipiteiden kanssa, Jeesus kuitenkin tulee ja haastaa tämän tyylin. Kyseessä on kuitenkin osittain pelkoreaktio ja taipumus valehteluun, jos antaa toisen kuvitella, että on hyvinkin samaa mieltä, vaikkei olisikaan. Jeesus haastaa totuudellisuuteen ja vaikka itse en haluaisikaan olla esillä, Jeesus haastaa myös näkyväksi tulemiseen, koska Hän itse haluaa tulla näkyviin ja olla olemassa. Vaikka kuinka itse haluaisin työntää pääni pensaaseen ja olla niin ettei kukaan huomaisi.

 Ja sitten kuitenkin Jeesus tietää herkkyyteni eikä ole väkisin pakottamassa mihinkään mikä aiheuttaisi aivan jatkuvaa stressiä. Hänen takiaan ja totuudellisuuden takia pystyn toivottavasti myös irrottautumaan asioista, joissa en ole oikeasti palvelemassa Jeesusta. Hän auttaa minua vapautumaan ihmisten miellyttämisestä. ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt. 11:29-30) Ja ”Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.” (Gal.1:10) Jumalan sanat paljastavat minun kierouteni. Ja kuitenkin Hän tekee paljastuksensa hyvin herkästi ja soimaamatta.

Ja sitten: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10) ja ”Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos jollakulla on moitetta toista vastaan.” (Kol. 3:13) ”Jos on mahdollista ja jos se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” (Room. 12:18)

Raamatussa on hyvin paljon kehotuksia toisaalta maailmasta erottautumiseen ja ihmispelkojen voittamiseen ja toisaalta taas itselle kuolemiseen ja yhteydessä elämiseen. Totuuteen ja rakkauteen. Suuntana yhteys, joka ei rakennu valheelle ja ihmisten hyväksikäyttämiselle, vaan Jeesuksen ympärille ja armolle ja totuudelle. Haluan uskoa, että Jumalan Henki pystyy työtään tekemään edelleen tämän erittäin hitaankin persoonan kohdalla.

”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:21)

Time lapse

2020 on edennyt jo tovin, vaikka säätila ei niin tammikuiselta tunnukaan. Jotain uusia juttuja on itsellekin tämä vuosi tuonut tullessaan.

Näyttäisi siltä, että mökki olisi saamassa vuokralaisen – sen suuntaisia suunnitelmia on ollut. Vuoden se on taas ollut ”tyhjillään”, mutta kuitenkin itse olin siellä kesällä paljon ja elokuusta lähtien paikka on ollut kirjavarastona, joten käyttöä on kyllä ollut. Mutta kenties siellä sitten kohta olisi ihan asukaskin – ja tuttu sellainen. Katsotaan miten Herra tätä kuvioita johdattaa. Itse koitan opetella jotakin irrottamista tässä kohtaa. Olen kuitenkin ollut mökissä niin paljon ja ajattelen niin helposti että se on ”minun”. Haasteenani on, etten sekaantuisi toisen kotiin ja hänen tapaansa elää ja järjestää talon asiat. Tämä on hyvä harjoitus ja luulen etukäteen, että epäonnistun monta kertaa. Kuvio on mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös surullinen, enkä yhtään haluaisi mennä asioiden edelle, vaan ottaa asiat niin kuin Isä ne johdattaa.

Helmikuussa minulla on pitkästä aikaa pari puhetilaisuutta. Joskus muinoin toivoin kovasti, että pyydettäisiin puhumaan, mutta viime vuosina mieli on ollut hyvin toisenlainen. Olen ollut hyvin kiitollinen, että ei ole pyydetty. En nyt kuitenkaan kieltäytynyt, vaan tämäkin haaste on otettu vastaan. Aiheeksi on tullut Samaria, joten tavallaan tuttuja juttuja saa puhua. Valmistautumisessa menee aikaa, kun keräilen valokuvistani läpi tilaisuuksissa näytettäväksi sopivia. En oikeastaan vieläkään ymmärrä miten olen saanut ja voinut käydä Samariassa 7 kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Kun pääsääntönä on tunne että elämässä ei tapahdu mitään. Ehkä siinä sitten kuitenkin jotakin tapahtuu, jos näytettäisiin filmiä pikakelauksella ja time lapse -tekniikalla. Välissä on vaan niin paljon yksinäistä sohvalla makaamista ja kännykän tuijottamista. Lohduttaudun sillä, että Jumala on luonut laiskiaisenkin, joka voi levätä vuorokaudesta 20 tuntia ja silti täyttää täysillä sen tehtävän mikä sille on annettu. Olemme erilaisia, vaikka aina välillä omaa erilaisuutta on vaikea hyväksyä.

Yleiseen jaksamattomuuteen voi olla niin monia syitä. Osa tulee persoonallisuudesta, enkä mikään tehopakkaus ole ollut koskaan. Sitten on tietynlainen elämäntilanne ja mieliala. Mutta sitten toki myös ihan terveys. Aina silloin tällöin olen mittauttanut kilpirauhasarvoja eikä niissä ole ollut mitään erikoista. Nyt vuoden alussa testattiin ferritiini, joka olisi voinut olla parempikin. Viitearvoissa kyllä, mutta siellä alakantissa. Tiedä sitten onko rauta-arvoilla minun tapauksessa jotain tekemistä tähän laiskiaismeininkiin. Toisaalta mietin, että jos minulla olisi kovasti virtaa, niin sittenhän vain lähinnä tulisin hulluksi täällä kerrostalossa. On vaikea ymmärtää, miksi niitä sopivia toimeliaisuuden kanavia on muka niin vaikea löytää. Kuitenkin tulee helposti tunne, että jos lähtee johonkin mukaan, että se on sitten liian iso ja vaativa juttu. Sopivan pieniä askeleita on vaikea löytää. Mutta Jumalaan luottaen ja ”niin kuin ovat sinun päiväsi, niin olkoon myös sinun voimasi.” (5. Moos. 33:25)

Eli kaikesta vetelyydestä huolimatta mielenkiinnolla tähänkin vuoteen.

”Ei kukaan ole niin kuin Jesurunin Jumala, joka ratsastaa sinun avuksesi taivaasta, ylhäisyydessään pilvien päältä.” (5. Moos. 33:26)