2022 alkuaatokset

Uusi kalenterivuori on jo loppiaisen kohdalla. Tänään torstaina olen omassa kotona ja katselen ikkunasta lumista maisemaa. Aivan hienoa että on lunta ja kaksi kertaa olen jo ollutkin hiukan testaamassa uusia suksia. Ne tuntuvat tosi hyviltä, ihan huipuilta, mutta monojen kanssa on vähän ongelmia. Olisi hienoa, jos tänä talvena saisi hiihdellä, niin tulisi edes vähän jotain liikuntaa kävelyn lisäksi. Syksypuolella kävin uimahallissa joitakin kertoja. Se sitten loppui, kun joulukuussa olisi pitänyt näyttää koronapassia ja sitten ei mennyt montaa viikkoa, kun ei enää kukaan päässyt sisään rajoitusten kiristyessä.

Koronatilanteen ja –rajoitusten suhteen vuosi alkaa arvoituksellisessa tilanteessa, jossa ei taas yhtään tiedä millainen tämä kevätkausi tulee olemaan. Ovatko lapset kohta etäkoulussa ja mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä? Tämä on kaikki hyvää harjoitusta päivä kerrallaan ottamiseen ja Jumalan varaan kaiken laittamiseen. Ja ettei etsisi iloa tästä maailmasta, vaan Jumalan maailmasta. Täällä myrskyää, mutta Hänen valtakunnassaan on kaikki hyvin.

Vuosi alkaa jälleen vailla sen kummempia suunnitelmia. Terveysmurheitakin on ollut, ja olen ollut väsynyt ja aikaansaamaton. Tämä kaamosaika on myös tuntunut hyvin pimeältä, mutta nythän se päivä jo pitenee. Niin, en oikein osaa suunnitella yhtään mitään, vaan ottaa vain mitä päivät tuovat ja toki haluaisi olla lähellä Herraa ja valvoa Hänen seurassaan ja odottaa Herran paluuta. Mitä ikinä se sitten päivittäisessä elämässä tarkoittaakin. Haaveilen myös tässä aika pian pitäväni taas ns. lomaviikkoja, että saisi päivien ohjelma muodostua vapaasti ilman rutiineja maatilalla.

Jumala tekee työtä koko ajan. Usein on vaikea tietää mitä tapahtuu tai sitten sanoittaa sitä. Jotakin hyvin hidasta armossa ja luottamuksessa kasvamista, vääristä tai väliaikaisista turvista irrottamista ja mitä sitten milloinkin. Itse koen saaneeni kokea jotakin uusia armon kokemuksia kaiken heikkouteni ja syntisyyteni keskellä. Rakkaudessa kasvamista ja suorituksista irrottamista. Kuitenkin aivan valtavan pienin askelin. Niin pienin että yleensä tuntuu, että kaikki vain polkee paikallaan eikä mitään tapahdu. Mutta kunpa voisi luottaa, että se kaikki ”ei mitään” on kuitenkin tärkeää ja arvokasta elämää, jonka on Herralta lahjaksi saanut.

Tämmöisin ajatuksin vuoteen 2022. Herran siunausta alkaneeseen vuoteesi!

Marraskuun suksikaupoilla myyjä valitsi sukset, mitkä hänen mielestään olivat minulle heidän valikoimistaan sopivimmat ja ostin ne. Ne olivat tämmöiset kukko-kuviolla varustetut J

Aivopesuun

Tämä ei välttämättä ole paras olotila kirjoittaa, mutta nyt on aikaa enkä ole taas hetkeen kirjoitellut. Joulukuun lyhyt iltapäivä on jo pimentynyt, kynttilä palaa ja kupissa on glögiä. Mutta olotila ei tosiaan ole paras mahdollinen. Minulla on viime aikoina ollut jotenkin vaikeaa, ehkä vähän koko syksyn. On rauhatonta oloa, ajatukset sirpaleisia ja nukun huonosti. Välillä on sitten taas ihan hyvä olla.

En osaa sanoa mitään selvää, mistä tämä rauhattomuus johtuu. Siihen voi olla useita syitä. Ainakin 4 muutosta on tapahtunut tässä viimeisen reilun vuoden aikana, joilla on ollut vaikutuksia arkeen ja tuonut kovasti lisää stressaavaakin ajattelua. Yksi on tietysti korona ja kaikki siitä seurannut Suomessa ja maailmalla. Olen ollut siitä tavallaan hyvin kiinnostunut, se on hyvin ajankohtainen ja täysin uusi aihe, jonka seuraaminen ja vaiheet sinänsä kiinnostavat kovasti. Toisaalta se on myös hyvin stressaava aihe ja on tuonut elämään sellaisia jännityksiä ja ajoittaisia pelkoja sekä toisaalta turhautumista ja ties mitä hämmästelyä, että kyllä siitä ajatusmaailmansa on välillä saanut ihan täyteen. Plus sitten kuulumiset tuttujenkin vakavista sairastumisista ja toisaalta vakavista rokotusseurauksista. Tarina ei näytä osoittavan loppumisen merkkejä ollenkaan.

Toinen mieltäni raskaasti kuormittanut asia on ihmissuhdekuviot. En seurustele, koska se aiheutti kesällä mielessäni niin paljon rauhattomuutta, ettei siitä tullut mitään. Kuitenkin ollaan kavereita ja tietyllä lailla ajatusmaailma pyörittää jatkuvasti jotakin tähän liittyvää pohdintaa. Se on usein tosi raskasta myös.

Kolmas asia on äidin kuolema. Se muutti kuvioita maatilalla ja vaikka on varmasti hyvä ottaa vastuuta terveellä tavalla, olen huomannut stressaavani maatilan asioita myös aivan uudella intensiteetillä. Äidin kuolema yhdistettynä koronaan on tehnyt sen, että arki on ollut tekemisen tasolla paljon yksitoikkoisempaa, kun ei ole ollut mitään matkoja jossa saisi hetkeksi aivan muuta mietittävää ja täydellisen irtioton.

Neljäs asia on se, että en samalla lailla hiljenny Raamatun äärelle kuin ennen. Tämä johtuu siitä että olen nyt yli 1,5 vuotta osallistunut zoomin kautta (melkein) joka aamu raamattupiiriin, jossa yhdessä luetaan ne samat raamatunkohdat, jotka aikaisemmin luin yksin. Tämä on ristiriitaista, koska toisaalta on hienoa olla yhdessä ja kuulla sitten muiden ajatuksia näistä raamatunkohdista, mutta toisaalta se tekee sen, että en pysty samalla lailla keskittymään Sanaan ja siihen mitä se puhuu minulle, kun keskityn kuuntelemaan toisia. Joskus sitten tulee sitäkin että saattaa vähän nähdä vaivaa jonkun kommenteista ja ainakin kuulee paljon kaikenlaisia mielipiteitä ja käsityksiä. Niin seurauksena on, että se hetki, mikä aikanaan oli Raamatun äärellä keskittymisen ja hiljentymisen hetki, saattaakin tuoda paljon lisäajatuksia jo valmiiksi seonneeseen päähän.

Joskus haluaisin vain mennä johonkin aivopesuun tai vaihtaa pään tyhjempään versioon. Muisti pätkii aivan valtavasti ja sekin stressaa. Minun on vaikea pitää asioita itseni ulkopuolella, kun kaikki jutut tulevat niin helposti vaikuttamaan tosi paljon mieleen. Ja on vaikea suojella ajatuksia, en sitä oikein osaa. Mutta ehkä Jumala jotakin tämän kaiken keskellä myös opettaa.

Toisaalta olen monista yllämainituista asioista myös kiitollinen. On hienoa että korona-aikana on ollut ”koronakaveri”, kun muuten olisi ollut varmaan kauhean yksinäistä. Zoom-piirissä on saatu rukoilla paljon yhdessä eikä koronakaan mitään oikeasti kamalaa ole tuonut minulle. Silti ajatusmaailmassa on ollut käynnissä kovat taistelu ja kovasti huolet ja murheet ovat pyrkineet tukahduttamaan sitä mikä on Jeesuksen elämää. Ajatukset ovat olleet maailmassa, maailman murheissa ja omassa itsessä hyvin paljon. Ja sitten on vielä siitäkin ollut huolestunut.

Saksalainen kaverini lähetti minulle raamatunkohdan 2. Moos. 14:14: ”Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa.” Tämä oli lohduttava, kun niin usein ajattelee, että mitä pitäisi tehdä ja pitäisiko olla jotenkin toisenlainen ja käyttäytyä toisella lailla ja kuinka tästä raskaasta olosta pääsisi eroon. Kiitos Herra, että sodit meidän puolestamme.

Siunattua loppuvuotta!

Kananaskel vapauteen

”Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps. 23:2)

Blogitusta torstaina keskellä päivää eli luksusta. Ajattelin kuunnella sitä ääntä, joka kaipasi sairaslomaa, vaikka lääkäriltä sitä ei tullutkaan. Tämän viikon olen ollut pois maatilalta ja ollut omassa kodissa ilman sen suurempia suunnitelmia. On jännä, kun täällä sitten tulee mieleen kaikenlaista, mitä haluaisi tehdä tai voisi tehdä ja jotenkin elämä vaan tuntuu huomattavasti enemmän omalta, kuin niinä viikkoina kun vanhat rutiinit pyörivät. Maatilaviikkoina en meinaa saada aikaiseksi mitään omia juttuja hoidettua, ainoastaan aivan pakolliset kuviot.  Nyt on tyytyväinen fiilis, kun eilen sain viimein ostettua uudet lenkkarit, mitä olen suunnitellut jo ainakin puoli vuotta. Toinen ostos, millä melkein yllätin itsenikin, oli karvapohjasukset (ja muu setti)! (Vaikka sitäkin olen ajatellut ainakin parina viime talvena.)

Tämä viikko ei ole niinkään tuntunut lomalta, vaan enemmänkin tavalliselta elämältä, jossa on ihan valinnan mahdollisuuksia. Pitää koittaa ottaa tämän viikon oppeja käytäntöön enemmän muutenkin eikä olla sitten niin liimaantunut sinne maatilalle, sitten kun sinne taas menee. Viime viikolla jostakin pukkasi esiin ajatus ”olen väsynyt olemaan hyvä ihminen”. Kaikenlaisia huomioita nousi sitten sen mukana. Hyvä ihminen kuulosti aika paljon siltä elämäntyylin mallilta, mitä olen läheisellä ihmisellä katsellut. Ja sitten kun nousee niitä omia tarpeita ja ajatuksia ja haaveita jotka ovat jossain kohtaa toisenlaisia, niin sitten on sitä jatkuvaa sisäistä ristiriitaa, kun se ”hyvä ihminen” odottaa tietynlaista käytöstä ja se ei-hyvä-ihminen toisenlaista. Kai siinä sairasloman kaipuussa oli juuri tuota hyvän ihmisen väsymystä – se kun ei lomaile kuin sairaslomalla, ja muuten on muiden palveluksessa, tai ainakin kauheasti yrittää olla vaikkei oikeasti yhtään jaksakaan olla.

Otin myös askeleen lääkärin määräämän keltarauhashormonin napsimiseen. Kohta on kolme viikkoa täynnä ja sinänsä olen tyytyväinen, että kaikista ennakkoluuloistani ja peloistani huolimatta sain sitten voimaa kokeilla enkä edes lopettanut heti alkuunsa. Kaikenlaisia sivuvaikutuksia on tullut, mutta osa on sitten ehkä jo mennytkin. Yksi tympeimpiä on vaikutukset nukkumiseen. Minun on vaikea arvioida kuinka suuri vaikutus valmisteella on huonoon nukkumiseeni, koska nukuin huonosti jo ennen pillereitä. Nyt nukun sitten vielä huonommin. Jotain muitakin juttuja on, mutta säästän lukijat yksityiskohdilta. Ensi viikolla minulla on soittoaika sille ensimmäiselle lääkärille, joka näki ne muodostumat, mitä se seuraava ei nähnyt. Haluan nyt häneltä kysellä vielä jotakin.

Yksi hulluimpia ajatuksia tällä viikolla on ollut, että mitä jos joskus vielä alkaisin tekemään videoita. Olen viime vuosina katsellut niin paljon tubettajien tekemiä videoita, että tavallaan se on ”arkipäivää”. Ja sitten kuitenkin niin villi ajatus omalle kohdalle. Isoja kynnyksiä on tekninen puoli, koska ne videot mistä pidän, ovat yleensä todella hyvin tehtyjä ja editoituja, visuaalisesti kauniita ja rauhallisia (mistä ne kaikki taustamusiikitkin löytyy..?) . En osaa editoida ollenkaan ja siinä olisi hyvin paljon opeteltavaa. Toinen iso kynnys on sitten omalla naamalla esiintyminen. Ja ehkä se ääneen puhuminen ylipäätään. Toisaalta taas kuitenkin haluaisi oppia vielä joskus jotakin uutta. Olen niin jässähtänyt ja ajatus uuden opettelemisestakin on jotenkin pelottava. Että pystyykö enää oppimaan yhtään mitään, kun muisti vain menee. Niin, tämmöisiä ajatuksia.  Puhelimeen latasin ilmaisen videoeditorisovelluksen ja johonkin omaan videoon lisäsin sitten vähän puhetta päälle, nopeutettua kuvaa ja pari hymiötä hyppimään. Sitten olinkin jo aivan väsynyt J

Tämmöistä täällä. Mukavan tavallista. Kiitos Jeesus.

”Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden tiellä nimensä tähden.” (Ps. 23:3)

Mitä tapahtui?

Pari päivää sitten kävin naistentautien poliklinkalla ja tulin sieltä ulos hyvin hämmentyneenä e-pillerireseptin kanssa. Tämä lääkäri ei nyt sitten ollenkaan nähnyt niitä samoja isoja nesterakkuloita, mitä se edellinen näki kaksi viikkoa sitten ja alkoi puhua leikkauksesta. Mitä ihmettä tapahtui? Antoiko Jumala niiden pienetä tässä parissa viikossa? Onko se jotenkin luonnollistakin että niin voi tapahtua?  Vai onko mahdollista, että tämä lääkäri ei saanut ultraäänilaitetta osumaan oikeaan kohtaan? Se mikä nyt ainakin oli selvää, oli se, että syövän merkkiaineet eivät olleet koholla. Kiitos Jumalalle siitä.

Olen todella epäileväinen sen suhteen, että tuo e-pilleri oikeasti sopisi minulle ja hirvittää edes kokeilla. Mutta kai se nyt tässä kohtaa on sitten paras vaihtoehto mitä saattoi tapahtua. Tämä tarina nyt sitten vielä jatkuu.

Oli kyllä mielenkiintoiset nuo kaksi viikkoa poliklinikka-aikaa odotellessa. Vaikka välillä tuli ahdistuksen aaltoja, sai silti jättää itsensä myös turvallisesti Herran käsiin. Nyt on tosiaan hämmentynyt olo. Olin niin varma, että jonkunlainen leikkaus on tulossa, että aloin jo miettiä kaikkia sairausloman hyviä puolia. Haaveilin todellisesta katkosta tähän rutiinienpyöritykseen. Että sitten en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuli vain pilleriresepti. Sisin kaipaa edelleen jotakin suurta lepoa.

Youtube tarjosi minulle vähän aikaa sitten läheisriippuvuus-videota. Se kolahti yllättävän paljon nyt. Toisten kautta ajattelu on hyvin usein ongelmani. Tämmöisessä blogikirjoittamisessa on helppoa olla avoin, kun kukaan ei ole lähellä, jotta ajatteluni mukautuisi toisen vaikutuksesta yhtään. Mutta sitten mitä läheisempi ja tarvitsevampi toinen ihminen on, sitä hankalammaksi kaikki menee. Kai tämä sairaalloinen sairaslomasta haaveilu jotenkin liittyy tähän. On vaan muuten niin vaikea antaa itselleen vapautusta arjen rutiineista, kun ympärillä on tarvitsevia ihmisiä. On vaikea sanoa muille, että en tee tätä kun tämä asia ei nyt vaan kiinnosta, jos se on jotakin mitä on normaalisti tehnyt jo vuosia. Se on vaikeaa, kun ei halua loukata tai aiheuttaa hankaluuksia. Ja miksi ei halua? Koska toisen tunnereaktiot vaikuttavat niin paljon itseen. Tätä kai se läheisriippuvuus ainakin osittain on. Lisäksi on vaikea päästää muita ihmisiä hyvin läheiseen arkiseen yhteyteen, koska sitten tulee vain lisää siteitä ja vaikutteita ja kokemusta siitä, että oma tila pienenee ja toisen ajatteleminen valtaa niin suuren osan omasta ajatuskapasiteetista. On ylipäätään vaikea sanoa yhtään mitään, missä tietää toisen olevan eri mieltä. Ja näitähän asioita maailma on täynnä.

Kiitos Jeesus, että autat näissä läheisriippuvuus ym. ihmispelkoasioissa.

Suuri nollaus

Ensi viikolla menen verikokeeseen, josta tutkitaan syövän merkkiaineita.  Olihan se vähän yllätys. Ja sitten kuitenkin myös paluu menneisyyteen. Olen ollut tässä samanlaisessa tilanteessa v. 2010. Useampaan vuoteen en ole enää käyttänyt e-pillereitä endometrioosin estoon sen jälkeen, kun gynekologi sanoi, että silloin käyttämäni valmiste ei ole hyvä yli 40-vuotiaalle. Uutta sopivaan ei muutaman kokeilun seurauksena löytynyt, enkä kovin motivoitunut myös lukuisiin kokeiluihin ollut. Olen oma-aloitteisesti käynyt säännöllisesti noin vuosittain seurannassa, mutta nyt oli sitten osittain koronankin takia kahden vuoden väli. Ja pum, ultrasta löytyi taas munasarjasta endometrioosin nesterakkuloita ja lisäksi joku epämääräisen näköinen juttu, mikä erityisesti herätti lääkärin huomion. Endometrioosia ja/tai munasarjasyöpää ja varmaankin on jonkunnäköinen leikkaus tulossa joka tapauksessa. 11 vuotta sitten syöpä pystyttiin sulkemaan pois vasta leikkauksessa, kun endometrioosikin nostaa samoja merkkiaineita kuin munasarjasyöpä. Tosin kuulemma diagnostiikka on kehittynyt tänä aikana.

Ihan mielenkiintoista. Toisaalta niin kamalaa, ja toisaalta niin hienoa olla taas jotenkin Jumalan käsittelyssä vähän uudella tavalla. Vakavan sairauden mahdollisuus ja kuoleman varjo tuovat elämään todella erilaisia näkökulmia, mitä muuten tasapaksussa ja jotenkin tylsässä arjessa ei näe. Miten eläisin ja mitä tekisin, jos elinaikaa olisikin jäljellä vain muutama kuukausi tai vuosi? Usein ajattelee, että on juttuja mitä haluaisi tehdä, mutta että nyt ei ole voimaa tai uskallusta ja asiat vain lykkääntyvät.

Mutta oikeasti ei ole ollut voimia aiemmin tarttua uusiin juttuihin. Energiaa menee vaan johonkin – kenties semmoiseen yleiseen elämänpelkoon ja jännityksiin, ihmispelkoihin ja muuhun jäykistävään. Tämän kesän aikana myös fyysinen kuntoni on huonontunut. Pidemmän kävelyn jälkeen saatan olla hyvin uupunut toisin kuin ennen, hengästyn helpommin ja tämmöistä kaikkea epämääräistä on ollut. Ja sitten muisti on aivan onneton. Mittautin aikaisemmin syksyllä veriarvoja, eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Ferritiinikin oli pikkuisen noussut viime mittauksesta. Nämä epämääräiset oireet yhdistettynä tuohon munasarjalöydökseen ovat nyt sitten tietysti vähän huolestuttavia. Toisaalta on ihan hienoa päästä tutkimuksiin, kun tämmöisiä yleistilan oireita on kuitenkin ollut, vaikka itse endometrioosista ei minulla ole juurikaan vaivaa ollut. Monillahan se on jo itsessään niin kivulias, että sen takia on pakko käyttää e-pillereitä, mutta minulla on ollut jotakin eri tyyppiä, missä kivut eivät ole mainitsemisen arvoisia.

Lapsettomuus, syöpähoidot, kuoleman mahdollisuus  - ja Jumalan mahdollisuudet vielä uuteen aikakauteen täällä tai sitten kirkkaudessa. Ajatuksia todella tulee. Edellisen leikkauksen seurauksena käynnistyi prosessi, jonka lopputulos oli irtisanoutuminen palkkatyöstä. Tälläkin kertaa on taas tuntemattoman äärellä. Jotakin muutosta todella kaipaisin, mutta itse en pysty itseäni muuttamaan. Haluaisin rakastaa Jeesusta ja ihmisiä ja tehdä jotakin aidosta sydämen halusta nousevaa, mutta sitten oma sydän on kylmä, turta, kyyninen ja pelkääväinen. Ja tekemiset tapahtuvat usein velvollisuudesta tai ainakin sellainen on jollain osuudella mukana, vaikka omaa haluakin olisi joku prosenttiosuus myös. Usein on semmoinen puolisydäminen olo ja jonkunlainen raskaus kaikessa mukana.

Kun ajatusmaailma on tämmöinen vähän raskas, tuo tämä uusi sairauskuvio jotenkin mielenkiintoisen uuden tilanteen tähän talveen. Että kaikki ei vain jatku sitä samaa yksitoikkoista rataansa, vaan että tuleekin jotakin tämmöistä uutta. Vieläkö Jumalalla olisi keinoja puhutella ja antaa uutta suuntaa minullekin? Kaikessa outoudessaan tämä tilanne tuo uusia näköaloja esiin.

”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:8)

Pohdintojen vankiloissa

Täälläpä jälleen kirjoitellaan pitkästä aikaa – lokakuuta jo ja syyskuun tekstit jäivät kokonaan välistä. Vaikka onhan tänä vuonna näitä pidempiä kirjoitusvälejä ollut ennenkin. Lieköhän tämä se kuuluisa uusi normaali?

Kolme viikkoa olen asunut takaisin kerrostalolla. Nopeasti tänne omaan kotiin kotiutui 3,5 kk maatilalla asumisen jälkeen. Nyt on sitten putkiremontti takana, mikä on hieno asia. Konkreettisia seurauksia ovat  asuntokohtaiset vesimittarit ja putkiremontin maksaminen.

Syyskuussa oli aivan hienoja juttuja, ystävän vierailua, hieno sähköposti ihmiseltä, jonka kanssa en ole ollut yhteydessä kymmeneen vuoteen, kaunista syksyä ja lomantapaistakin. Suunnitelma oli pitää viikko vapaata maatilakuvioista, mikä ei sitten aivan onnistunut kokonaisuudessaan, mutta oli ihan hyvä aloitus kuitenkin. Yhdessä kansallispuistossa oltiin kävelemässä, mikä oli aivan kiva reissu, kun nyt niin pienet ympyrät on muuten ollut.

Hyvien ulkoiset asioiden lisäksi on sitten ollut tätä jatkuvaa sisäistä kaaosta ja pähkäilyä erinäisten asioiden parissa. Mietin väsymiseen saakka ihmissuhdeasioita ja sitten toinen asia, mitä myös aika paljon ajattelen ja pohdiskelen, on nämä koronarokotukseen liittyvät kuviot. Molemmissa asioissa miettii ja kyselee Herran tahtoa ja näkökulmaa, mutta samalla koittaa sitä myös itse pähkäillä ja pelkää vääriä ratkaisuja, niin kyllä siinä sitten pienen nupin aika sekaisin saa. Minua ihmetyttää, ettei julkisessa keskustelussa juuri ketään tunnu kiinnostavan mRNA-rokotteen eettinen puoli eli että onko ihmisellä oikeus laittaa ihmiskeho tuottamaan keinotekoisesti viruksen proteiinia. Maataloudessa EU on pitkään vastustanut geenimuunneltujen kasvien käyttöä ja nyt yhtäkkiä ilman mitään eettistä pohdintaa geeniteknologian käyttö tuodaan ihmiskehoon tuosta vain. Minua pientä pallopäätä sitten ihmetyttää näin iso kysymys, jonka äärellä koen olevani jotenkin yksin. Ja sitten tällaista pohdintaa pidetään vielä foliohattuiluna ja ties minä hyvin pahana asiana. Enkä todellakaan halua että kukaan sairastuu, niin siksi tämä on niin ahdistava asia.

Sitten nämä ihmissuhdeasiatkin ovat sellaisia että niissäkin koen pohjimmiltaan jotakin yksinäisyyttä, kun eihän sitä kukaan toinen voi niissäkään asioissa tehdä valintaa toisen puolesta. Aina tuntuu olevan näkökulmia suuntaan ja toiseen ja niiden aalloilla sitten heittelehtii sinne tänne.

Oma ymmärrys on huono neuvoja. ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaa omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Snl. 3:5-6) Itse olen aika ajattelevainen ja se tuo omat sudenkuoppansa, kun päätyy niin helposti tällaisiin miettimisten kierteisiin, mistä sitten yrittää vapaaksi lisääntyvällä miettimisellä, mikä vie vai syvemmälle eikä pois. On niin vaikea saada sydämestään kiinni ja Herraan turvaamisesta samalla kun heittää ajattelunsa syrjään. Että aivanko oikeasti luottaisi Herraan eikä omaan ymmärrykseen? Että aivanko oikeasti Hän pitäisi huolen eikä minun tarvitse yrittää ymmärtää näitä asioita? Ilman Jumalaa en kyllä pysty yhtään edes turvaamaan Häneen. Hänen pitää auttaa siinäkin. On kyllä pelkoja, jotka estävät turvaamasta kokonaan oikeasti vakavissa asioissa.

Joo, tällaista täällä. Aika sekavaa välillä. Mutta nyt pitää alkaa valmistautua lähtemään seuraavaan juttuun.

"Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän vastasi ja vei minun avaralle paikalle." (Ps. 118:5)

Syksyn luopumisia

Pitkästä aikaa oikein kaunista ja lämmintäkin. Kenties kesän viimeinen kesäinen viikonloppu. Nyt on vähän huono aika istua sisällä, mutta toivon voivani ehtiä nauttimaan ulkoilmasta vielä myöhemmin.

Kenties tämä on myös kesän viimeinen blogikirjoitus maatilalta. Jossain kohtaa syyskuuta olisi tarkoitus muuttaa takaisin kerrostalolle. Tämä on myös viimeinen kokonainen päivä, kun kanat ovat täällä. Huomenna palautan niistä kukon ja kaksi kanaa sinne, mistä ne tulivatkin. Kaksi puolestaan pääsee toiseen pikkukanalaan tässä omalla paikkakunnalla. Se tuntuu johdatukselta, kun menin aivan muissa asioissa käymään tässä paikassa, enkä edes muistanut silloin että sielläkin on kanoja. Sitten vain tuli kanat puheeksi ja tämä nainen olikin kiinnostunut lisäämään pientä parveaan kahdella kanalla. Annan oikein mielelläni pari tähän lähelle ja loput sitten palautukseen.

On vähän haikea luopua kanoista, vaikka kesäkanaperiaatteella nämäkin tulivat. Kyllä tässä syksyllä on pyöritetty mielessä kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuntuu nyt vain parhaalta luopua näistä tässä kohtaa. En halua velvoittaa ketään muuta hoitamaan kanoja viikonloppuisin ja jos rakentaisi talvikanalan, niin kyllä sitä sitten vähän paremmin pitäisi suunnitella, vaikka se ei mikään ihmeellinen asia olisikaan. Jotenkin on vain vähän semmoista luopumisen aikaa taas kaikki.

Luovuimme myös tapailusta eli takaisin kaveripohjalle. On vain sellainen olo, ettei ole resursseja mihinkään. Ei talvikanalaan eikä vakavampaan suhteeseen. Tuntuu surulliselta, että tilanne on tämä, mutta sitten taas kun on realismia että se on tämä, niin ei sitä sitten väkisin kannata yrittää rakentaa mitään kyhäelmiä, jotka eivät ole yhtään vahvalla pohjalla.

Yksi teema mitä viime aikoina olen miettinyt on semmoinen eräänlainen lapsellisuus, mitä itsessä on paljon. Vastuu tuntuu helposti aivan liian raskaalta ja pelottavalta, arkinen palvelu äärimmäisen tylsältä ja kaipaa vaan kivoja hauskoja juttuja. Ja sitten masentuu kun niitä ei ole eikä kukaan järjestä. Omista asioista huolehtiminen on myös jotenkin ristiriitaista. Vaikka ikää on 44, parisuhdeasioissa henkinen ikä tuntuu olevan lähempänä 15 v tyyliä. On kiva hengailla ja tehdä jotain asioita yhdessä, puhua syvällisiä jne, mutta aivan oikeasti avioliittoon sitoutuminen on jotakin käsittämättömän kaukaista ja ”aikuista”, mihin tässä tilanteessa ei vain ole resursseja. Tuntuu että elämä on liian ”täynnä” nytkin eikä uudelle ole tilaa. Äidin kuolema läväytti päälle lisää vastuuta ja nyt sitten räpiköi niissä eikä ole ollut voimia paljoa muuhun. Joku perusasenteeni on niin synkkä ja kuitenkin siitä on hyvin vaikea saada kiinni, että ymmärtäisin mistään mitään.

Tässä kesän vaihtuessa syksyyn olen useana vuotena ollut vähän sisäisen tyhjyyden äärellä. Kesäisin on aina ohjelmaa ja sitten syksy ja talvi on vähän erilaista. Ja sitten kuitenkin Jumala on niihin aina jotakin tuonut. Joo, loman tarpeessa olen ja kyllä olisi taas tarpeen semmoinen erilainen viikko vailla velvollisuuksia. Jos vaikka syyskuussa johonkin kohtaan.

Ja tähän kohtaan tulikin luova tauko kirjoituksessa ennen loppukaneetteja. Naapuri oli lähettänyt siskolleni viestin että onko meillä kanoja, kun viimeisen päivän kunniaksi karkukana olikin lähtenyt pöheikköjen läpi naapurin puolelle. Sieltä sain sen sitten lopulta kaapattua kiinni. Tämä muistuttaa mieleen myös hauskan tilanteen jokunen viikko sitten kun näinkin yllättäen sisällä kanan isäni sylissä. Ovi oli ollut auki ja karkukana olikin marssinut olohuoneeseen ja ollut kuulemma olkkari pöydällä, mistä isä oli sen napannut. Niin, tällaisia ovat lapselliset ilot, mutta oli vaan hauskaa, ei voi mitään.

Huomenna on sitten tiedossa kanojen kiinni jaakaamista ja kuljetusta 100 km päähän. Haikeus voi vähän iskeä, mutta jos sitten olisi vielä elämässä tilaa jollekin muullekin.

"Mutta hän sanoi minulle: "Minun armoni riittää sinulle, sillä voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa."" (2. Kor. 12:9)

                                            Hananjaa tulee ikävä.