Tiivistelmä v. 2022

Vuoden viimeistä päivää viedään. Siinä taas yksi vuosi taakse hurahtaneena. Kyllähän nämä nykyään aika nopeasti menevät. Juuri olin menossa vuosi sitten uudenvuoden aaton hengelliseen tilaisuuteen ja taas on se tapahtuma tänään edessä. Se on kyllä ollut usein hyvä tilaisuus, kiitos Herralle siitä.

En oikein tiedä, mihin tämä vuosi on mennyt. Ei ole oikein semmoisia kohokohtia. Hassu pieni kohokohta oli, kun kesällä sain kokeilla skuutilla ajamista. Siitä on jäänyt semmoisen iloisen, positiivisen jännityksen ja kiitollisen mielen hetki huristellessani pitkin kylänraittia lainaskuutilla. Toki kesästä on muitakin auringon ja uimisen ihania hetkiä mielessä. Mutta silti yleisfiilis vuodesta on vähän semmoinen tylsä ja tasapaksu. Ei mitään pahaa, muttei mitään semmoista mikä erityisesti olisi sykähdyttänytkään. Ja tämä näin henkilökohtaisen elämän puolella.

Ulkoisista asioita mielessä on montakin asiaa. Tänä vuonna Euroopassa syttyi sota, jota on jatkunut jo 10 kuukautta eikä loppua näy. Sodan ja sen seurausten seuraaminen uutisista on vienyt paljon aikaa. Polttoaineiden hinnat nousivat aluksi ja sitten sähkön hinta. On käsittämätöntä, että jotkut ihmiset asuvat kylmissä kodeissa samalla, kun sähköyhtiöt tekevät isoja voittoja. Itse en asu kylmässä kodissa, mutta näitä asioita on kuitenkin mielessä tänä vuonna ollut. Ja maatilalta on ostettu klapeja tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. On ollut ihan kiva juttu, että jollain lailla on voitu vähän niin kuin auttaakin näissä klapimyynneissä.

Vuosi alkoi tiukoissa koronakaranteeneissa, mutta kiitos Jumalalle lievemmästä omikronista, joka sitten kevään aikana meni varmaan suht hyvin väestön läpi ja rajoitukset on saatiin purkaa. Itse en ole ollut juuri minkäänlaisessa nuhassa sen maaliskuun 2020 jälkeen, mikä on aika käsittämätöntä. 2022 olen saanut olla terveenä. Ja koko vuosi on nyt sitten syöty endometrioosin takia keltarauhashormonia. En ole siitä kovin innoissani, mutta ei siitä nyt sitten erityisempää haittaakaan tunnu olevan sen jälkeen, kun keho siihen lopulta tottui. Yleisvointi on vähän väsynyt ja vetämätön. Siitä on tosi vaikea sanoa mikä on fyysistä ja mikä psyykkistä. Kyllä tämä keski-ikäkin tehtävänsä tekee. Olen niin kiitollinen, ettei aamuisin tarvitse rynnätä mihinkään, vaan saa aloittaa päivän kaikessa rauhassa.

Koko vuoden on jälleen pyörinyt joka-aamuinen aamupiiri Zoomissa. Klo 9 aloitetaan lukemalla päivän raamatunkohdat, keskustellaan niistä ja sitten on yhteistä rukousta. Tämä piiri on pyörinyt kohta 3 vuotta, mikä sekin on käsittämätöntä. Välillä koen vähän ristiriitaa, kun tuo yhteisluku on sitten jotenkin pois omasta kaksinvietetystä ajasta Herran kanssa. Mietin että pääseekö Hän puhuttelemaan minua samalla tavalla tuossa yhteisessä piirissä kuin mitä se olisi jos lukisin samat kohdat yksin, niin kuin olen ennen piiriä tehnyt. Toisaalta taas yhteydessä on omat hyvät puolensa ja nyt on tuohonkin sitten aika lailla rutinoitunut, että on vähän vaikea jäädä poiskin. Toinen rutiiniksi tullut asia on tiistai raamattupiiri, joka on pyörinyt vuoden ympäri. Siihenkin ehkä kaipaisin jotakin muutosta, mutta en edes tiedä mitä se olisi. Siinä piirissä olen vetäjä, mitä kautta tulee joskus vähän ehkä turhaa stressiä. Ja kuitenkin on hienoa saada olla aktiivisessa uskovien yhteydessä. Lisäksi vuoteen ovat kuuluneet aamuhartauksien tekemisiä ja muutamia lehtikirjoituksia. Ensi vuodelle pyydettiin muutama kirjoitus yhteen toiseen lehteen. Ei voi kun pyytää, että Herra niihin aiheet antaisi.

Läpi vuoden jatkunut asia on tämä yksi ihmissuhde, mikä on tuonut stressiä ja päänvaivaa aika paljon. Toisaalta apua yksinäisyyteen, mutta toisaalta myös semmoista tukahduttavaa ja hermostuttavaa oloa. Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän on tuonut siihen selkeyttä ja jonkun verran rajoja, mutta kieltämättä asia vie edelleen ajatus- ja tunnemaailmastani jotenkin aika paljon. Olen kuitenkin tämänkin halunnut hyväksyä elämänvaiheena tähän kohtaan ja luotan että Jumala vie vielä täyteen selkeyteen ja vapauteen.

Isäni täytti 87 vuotta ja saan olla kiitollinen, että hän tämän vuoden on saanut olla edelleen siinä kunnossa että on pystynyt asumaan yksin kotona, kunhan ruoka- ja pyykkihuolto jne pelaa. Kyllä hänenkin terveytensä yksi mietityttävä asia on ja monenlaista vaivaa ilmenee. Päivä kerrallaan ja sitten kuitenkin joskus pelottaa että millaista sitten on kun häntä ei enää ole. Hän on maatilalla niin merkittävä hahmo, että en yhtään osaa ajatella, mitä sitten tapahtuu kun häntä ei enää ole.

Niin, tässä  nyt jonkunlainen kokoelma tasapaksun tuntuisen vuoden tunnelmista. Kiitos Jeesus sinun uskollisuudestasi kaikenlaisissa vaiheissa.

”Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:34)

Herran siunausta ja johdatusta vuoteen 2023!

Hiljaista kuin huopatossutehtaassa

Lumisadetta ja itsenäisyyspäivää. Tänään on tiistai, mutta ei yhtään tunnu siltä, kun kaikessa rauhassa istuu kotosalla kynttilän luodessa tunnelmaa tietokoneen vieressä. Illemmalla ehkä tuntuu enemmän tiistailta, kun tänäänkin kokoonnutaan tiistaisen raamattupiirin merkeissä. Tuntuu ihan hienolta, ettei peruttu sitä itsenäisyyspäivän takia, vaan että tänäänkin voidaan yhdessä kokoontua kiittämään Jumalaa hänen armostaan ja rukoilla Suomen puolesta.

Tänään on hyvä päivä, mutta olen kyllä ollut jotenkin turhautunut ja tympiintynyt viime viikkoina. Olen  ollut jotenkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta on ihanaa, että saa olla iltaisin kaikessa rauhassa kotona eikä ole pakko mennä minnekään, ja sitten välillä se tuntuu niin turhalta ja tylsältä. Illat kuluvat youtuben, erilaisten uutiskanavien ja sitten myös sanaristikoiden parissa. Istun sohvalla tuntitolkulla enkä yhtään jaksa tehdä iltaisin mitään muuta, jos ei ole mitään sovittua menoa. Pimeys ulkona passivoi minua todella paljon. Mutta ei kai se sitten niin vaarallista ole. Ja alkaahan se päiväkin pidentyä jo parin viikon päästä. Siltikin ajattelin kertoa, että olen välillä tylsistynyt. Ei vaan ole oikein mitään, mistä olisin innostunut.

Hiljaisina aikoina minulle edelleen tulee mieleen, että alkaisinko tai pystyisinkö tekemään videoita youtubeen. Tämä ajatus tuli ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja on taas noussut esiin näinä tylsinä hetkinä. Se on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava ajatus. Kiinnostava ja liki mahdoton. Innostava ja lukemattomien esteiden takana oleva asia. Minulle isojen teknisten haasteiden takana oleva asia. Ja ties minkä takana. Silti tuntuu hassulta että kaikessa tylsyydessään päätyy sitten tällaisen asian äärelle. Voisihan sitä tulla mieleen niin monta muutakin asiaa, mitä voisi haluta aloittaa silloin, kun ei ole mitään ja elämä tuntuu tylsältä. Monelle riittävästi haastetta tulee normaalin työ- tai perhe-elämän kautta, mutta minulla arki on helposti niin rutiininomaista, että sitten kuitenkin kaipaa jotain muutakin.

Olen vähän huolestunut siitä, kuinka enää ei opi uusia asioita samoin kuin silloin kuin oli palkkatöissä. Kun oli muualla töissä, niin silloin oli milloin mitäkin koulutuksia ja esimerkiksi tietotekniset taidot tulivat liki huomaamatta siinä ohessa, kun järjestelmiä jatkuvasti jonkun it-osaston kautta päivitettiin jne. Tässä meikäläisen elämässä sitten taas on jämähtänyt niihin juttuihin, mitkä ehkä joskus on osannut, mutta kukaan ei tule automaattisesti päivittämään tietotekniikkataitojani. Tämä ei olisi mikään ongelma jos luontaisesti olisi kiinnostunut tekniikasta, mutta kun en ole. Kännykän vaihtaminen ja tietokoneen vaihtaminen tai ohjelmistojen päivitys tapahtuvat sitten, kun laite ei oikein ollenkaan enää toimi. Tämä on yksi syy, miksi videomaailman tuottaminen tuntuu vaikean takana olevalta asialta myös teknisesti.

Vähän on hiljaista nyt tällä kertaa. Päivitys kuitenkin viimekertaiseen tekstiin siinä, että se Israelin matka huhtikuussa, mitä tuttuni oli järjestämässä, peruttiin. Koska ja miten seuraavaksi Israeliin on kyllä rukousaiheena, mutta mitään konkretiaa ei ole sen suhteen näkyvissä. Pientä vaihtelua arkeen toi myös se, että pitkästä aikaa Suomessa oli taas käymässä se yksi intialainen uskova, josta olen täällä joskus maininnut. Hänen mukaan tuli tuulahdus maailmasta, missä kaikki on hyvin erilaista. Jotakin sellaista, että saa todella olla kiitollinen että on syntynyt hiljaiseen ja rauhalliseen Suomeen. On luksusta olla näin tylsiintynyt. Kiitos Jeesus tästäkin.

”Antakaa Herralle, te kansojen heimot, antakaa Herralle kunnia.” (Ps. 96:7)

Marraskuun haaveet

Tänäänkin on ollut kovan tuulen päivä, niin kuin oli viimeksikin kun kirjoittelin. Ja marraskuun sääksi on lämmintä, parhaimmillaan 13 astetta tänään. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet hyvin leutoja ja vasta ensi viikon sääennusteissä on kylmempiä ilmoja. Saapa nähdä tuleeko tänä talvena oikein kylmiä jaksoja ja tuleeko sitten niitä sähkökatkoja, joiden mahdollisuudesta on puhuttu. Omalta osaltani olen säästänyt sähköä laskemalla homemökin ylläpitolämpötilaa. Tähän asti siellä on ollut talvisin 15 astetta, mutta nyt syksyllä olen pitänyt sen kymmenessä asteessa. Ehkä lasken sitä vielä siitäkin, kun ilma kylmenee ja kuivuu. Nyt kun homevaurio on todettu, niin en sitten tiedä voiko se enää siitä sitten enää paljon huonommaksi mennä, vaikka talvisin sisälämpötila olisikin kylmempi.

Olen kiitollinen lomaviikosta, jonka sain pitää. Olin viikon pois maatilalta ja oli ihan leppoisaa aikaa. Yhtenä päivänä ajelin vajaan sadan kilometrin päässä olevaan kylpylään, ja oli mukava liottaa itseään lämpimissä vesissä. Muuten sitten oli tässä ihan lähimaastoissa, kävelyillä eri paikoissa, lounailla eri lounaspaikoissa ja yhtenä päivänä kaupungilla. Muutaman elokuvan lainasin kirjastosta, olin hammaslääkärissä, uimahallissa ja siinähän se sitten meni. Kieltämättä tuli kyllä kaipuuta, että olisi niin ihana lähteä jonnekin vähän kauemmaskin. Välillä tulee ahdistus että pääseekö enää ikinä lähtemään mihinkään.

Kulunut viikko maatilalla oli taas ihan kiva. Mutta välillä olen kyllä niin turhautunut, kun tuntuu, ettei elämässä tapahdu mitään. Olen niin semmoinen, että helposti vaan tarkkailen ja seurailen muiden toimintaa, enkä itse saa aikaiseksi yhtään mitään. Omat haaveet jäävät niin helposti jonnekin huomaamattomiin, ettei niitä edes tunnista. Tai sitten ne tuntuvat niin kaukaisilta ja aivan mahdottomilta toteuttaa. Hyvin helposti ja usein minulla on tunne, että asiat vain menevät ohitseni enkä saa niistä kiinni tai en uskalla tai osaa ottaa niistä kiinni. Ne ovat minun ulottumattomissani. Kovasti kaipaisin jotakuta jonka kanssa unelmista voisi tulla totta, mutta sitten ei ole sellaista ihmistä. Ja ehkä sekin on väärä toive, siis odotus että joku muu sitten toisi ne unelmat todeksi. Mutta kun yksinkään ei saa oikein mitään aikaiseksi. Tämmöistä tämä minun ajatusten pyörittäminen sitten on. Jos jotain on joskus saanut aikaiseksi, niin siinä on sitten tarvittu paljon Jumalan voimaa, enkä muussa voimassa haluaisi mitään tehdäkään. Mutta sitten miettii sitä, että mikä se oma osuus on, kun on tämmöistä aikaa, ettei mitään tapahdu eikä ole edes mitään mitä haluaisi tehdä. Muuta kuin että lähteä jonnekin. Siinäkin se yksinäisyys on se vaikein juttu. Yksin voi matkustaa, mutta ei sekään aina niin hienoa ole.

Olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, kun eräs tuttuni on järjestämässä Israelinmatkan huhtikuun viimeisellä viikolla ensi keväänä. Perinteinen Toiviomatkojen reissu. Haluaisin kovasti Israeliin, mutta haluaisin niin moniin kohteisiin, mihin tällaisella perinteisellä kiertoajelulla ei mennä. Kuten mihin tahansa Samariassa. Ajankohdankin olisin toivonut olevan joku muu kuin aivan huhtikuun loppu, kylvöjen kannalta siis. Mutta toisaalta tuohon aikaan on kuitenkin vielä mahdollista lähteä. Ja sitten rahakin on yksi, kun nuo matkat ovat aika kalliita ja nyt kun on Israelissa sen verran liikkunut, niin osaisi liikkua ja majoittua siellä paljon edullisemminkin. Mutta joo. Tämä on rukousaihe ja sinänsä hieno mahdollisuus. Että joku saa jotakin aikaiseksi, kun minä en saa paljoakaan. Kiitos Jeesus, että autat ja johdatat tässäkin ja autat matkaan kaikki ne kenet olet sinne tarkoittanut. Auta minua ristiriidoissani tässäkin asiassa.

Tämmöisiä täällä tällä kertaa.

”Katso Siionia, juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, turvaisan asuinpaikan, telttamajan, jota ei siirretä, jonka vaarnoja ei ikinä repäistä irti, jonka köysistä ei yksikään katkea. Sillä voimallinen on meillä siellä Herra.” (Jes. 33: 20-21a)

Lomayritys

Matalalla olevat pilvet kiitävät taivaalla vauhdikkaasti myrskytuulen ajamana. Tuulinen päivä tänään. Koskaan aikaisempina vuosina en ole tuulella ajatellut sen tietävän edullista sähkönhintaa, mutta tänä vuonna tulee sekin mieleen. Tosin minulla ei kyllä ole pörssisähköä, ettei se nyt aivan itseen suoraan vaikuta. Mutta näin on maailma muuttunut. Henkilökohtaisesti vaikuttaa tällä hetkellä enemmän traktoreissa käytettävän polttoöljyn hinta, kun tässä lähiaikoina maatilan säiliötä täytettiin. Hinta on vuosia ollut siinä yhden euron tietämillä, mutta nyt oli ostattaessa 1,89 €. Ei ihme, että kaikki kallistuu.

Lokakuu on mennyt ihan mukavasti. Alkupuolella kuuta oli kolmen päivän Ruotsin matka eli olin ulkomailla kolmen vuoden tauon jälkeen. Olihan se melkein ihmeellistä pitkästä aikaa seilata laivalla ja olla vain menossa johonkin. Tosin mihinkään erityiseen ”ulkomaillaolofiilikseen” näillä Ruotsin matkoilla ei oikein pääse, kun koko ajan ollaan suomalaisten seurassa.  Myös se paikka, jossa kokoonnutaan, on jo niin jotenkin tuttu maisemiltaan, ettei oikein meinaa muistaakaan että on ulkomailla. Mutta tulipa nyt kuitenkin nostettua kruunuja pankkiautomaatista ja sanottua kaupan kassalla hej ja tack, niin onhan se jo eksoottista. Hengellisesti päivät olivat hyvät, mutta ei nyt mitään erityistä mainittavaa jäänyt mieleen.

Tarkoitus olisi nyt pitää lomaviikko eli olla viikkoon menemättä maatilalle. Viimeksi yritin tätä syyskuussa ja muutaman päivän olinkin vapaalla, mutta sitten tuli asioita, joiden takia pitikin mennä maatilalle. Toivon, että nyt saisin olla viikon vapaalla. En koe itseäni erityisen väsyneeksi, mutta silti olisi hienoa saada murtaa hetkeksi jokapäiväinen rutiini ja välillä tehdä jotain muutakin. Vaikka vain pyöriä vähän kaupungilla ja kyllä mietin kylpyläpäivääkin. Yksi rutiini, jonka rikkomista myös haluaisin yrittää, on netissä roikkuminen. Katselen nykyään todella paljon uutisia ja ne kiinnostavan hyvin paljon. Silti vähän vähempikin riittäisi.  Toinen koukutus on youtube-videot, joita katselen illat pitkät. Näissäkin on paljon hyödyllistä asiaa, mutta jälleen kerran -vähempikin riittäisi. Mutta sitten taas, en nyt kauheasti halua itseäni soimatakaan näissä asioissa. Syksyn ja talven pimeinä iltoina sohva vaan vetää kovasti puoleensa, jos ei muuta iltamenoa ole. En tiedä pitäisikö alkaa vaikka kutoa jotakin lahjoitusvillasukkia, niin youtube- ja sohva-aika saisivat jotakin konkreettistakin aikaan. Kolmet villasukat olen kyllä jo tänä syksynä kutonut, mutta se homma lähti siitä kun omat vanhat olivat niin rikkinäisiä ja likaisia. Villapaidan haluaisin osata tehdä, mutta siihen sitten tarvitsisin jo opastusta. Kenties youtubesta löytyisi joku opastaja siihenkin, jos oikein innostuisi.

Niin, tämmöistä tämä nyt sitten helposti on, että mietin maailman menoa eikä nyt aina ole niin paljon Herra mielessä. Ja sitten kuitenkin onkin. Mutta ehkä valitettavasti enemmän jotenkin taustalla. Toivoisin jotakin uutta innostumista. Tai jotakin mitä en osaa selittää, en edes tiedä mitä ”tarvitsisin”. Ehkä nykyään kokee paljon enemmän vastuuta esimerkiksi maatilasta ja sitten kun nämä monet maailman asiat (kuten kohonneet hinnat) vaikuttavat siihen, niin sitten niitäkin miettii jotenkin enemmän kuin ennen. Ja rahaa muutenkin.  Ei välttämättä suurella murehtimisella, mutta ajattelemalla kuitenkin. Siinä niin helposti alkaa miettiä että pitäisikö tehdä sitä vai tätä, kun toimintaympäristö muuttuu. Ja sitten ei enää niin etsikään Jumalan valtakuntaa vaan maallisia asioita. En silti koskaan ennen ole miettinyt, että pitäisikö mennä johonkin osa-aikatöihin ja että kuinka kauan on varaa maatilaa pyörittää tällä menolla. Nyt olen joskus miettinyt sellaistakin. Toimintaympäristö on muuttunut. Mutta sitten taas Jumala ei ole muuttunut, että yhtä paljon elämäni on hänen johdatuksessaan, kuin ennenkin. Ja jos Hän haluaa avata jonkun työpaikan, niin Hän sitten johdattaa sen, eikä minun sitäkään tarvitsisi kauheasti pähkäillä ja yrittää ennustella etukäteen että mitä tapahtuu. Hän on luvannut että pitää huolta ja sanotaan myös että ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, tyytykäämme niihin.” (1. Tim. 6:8) Tänään on ruoka ja vaatteet ja vielä luksuksena lämmin koti, niin kaikki on oikein hyvin. Siunattua marraskuuta! J

”Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. Emmehän ole tuoneet maailmaan mitään, emme voi myöskään mitään täältä viedä.” (1. Tim. 6:6-7)

Matka näkyvissä

Syystervehdys kerrostalolta. 4 kuukautta majailin maatilalla ja nyt olen reilun viikon ollut sitten taas täällä. Molemmat paikat ovat niin tuttuja, että sopeutumiset tapahtuvat hyvin nopeasti. Kummassakin paikassa on omat plussat ja miinuksensa. Ihan hyvältä tuntui tulla taas tännekin. Maatilalla on vähän semmoinen kaaos. Paljon tavaroita, joita pitäisi järjestellä ja aina jotakin mitä voisi tehdä. Pienessä kerrostaloasunnossa ei ole ihan sitä samaa ja ehkä senkin takia täällä on jotenkin rauhallisempi olo ja pystyy paremmin keskittymään vähän muuhunkin.

Uusi plussapiste kerrostalolle on tänä syksynä sähkön hinta. Näitä uutisia on tämän syksyn ajankohtaisasiana tullut luettua, kun ei tämmöistäkään tilannetta ole koskaan oman elämän varrelle ennen osunut. Pääsen kokeilemaan tänä syksynä jo sekä kallista ja edullista sähkösopimusta, kun täällä kerrostalolla jatkuu vielä pitkään edullinen määräaikaissopimus ja maatilalla on toisin. Farmilla on toistaiseksi voimassaoleva sopimus, jossa lokakuun alusta päästään jo kokeilemaan korkeampia hintoja eli 29 snt/kWh+alv ja marraskuun alusta 38 snt/kWh.  Talossa ei kuitenkaan ole sähkölämmitystä, joten kulutus ei ole mitään valtavaa.

Suurin sähkösyöppö on kuitenkin se sähkölämmitteinen homemökki, jonka tarinaa olen täällä kertonut. Se on ollut käyttämättömänä ja peruslämmöllä nyt jo 1,5 vuotta. Siellä edullinen sähkösopimus jatkuu maaliskuun loppuun eli tämä talvi ei nyt ole vielä kovin akuutti sielläkään. Mutta onhan sen kohtalo vähän tylsäksi jäänyt, kun niin paljon remontteja tehtiin ja nyt sitten käyttämättömänä homeen takia kuitenkin on. Eikä enää tiedä mikä olisi järkevää ja kuinka paljon siihen haluaisi investoida. Taas pitäisi tehdä valtavat remontit, että samalla jo voisi melkein saada uuden mökin. Ja onko siinä sitten mitään ideaa. Tämä on nyt jäänyt tällaiseksi rukousaiheeksi ja odottavaan tilaan.

Tämä talvikausi tuntuu monella lailla isolta kysymysmerkiltä, kun yhteiskunnassa on niin paljon isoja muutoksia. Viimeisimpänä Venäjän liikekannallepano, Ukrainasta vallattujen alueiden kansanäänestysteatteri ja avoimet uhkailut ydinaseilla, mitkä eivät ole pieniä asioita. Erilaisten profeetallisten sanomien kautta Jumala on jo pitkään puhunut vaikeista puutteen ajoista ja nyt aletaan elää tilanteita, joissa on jo mahdollista nähdä niiden lähestyvän. Pelkästään sähkön hinnan nousu koko Euroopan alueella varmastikin vaikuttaa vielä paljon lisää hintojen nousua. Eikä valitettavasti näytä mitenkään täysin mahdottomalta sekään, etteikö Venäjä voisi käyttää myös ydinasetta Ukrainassa. Se taas on jotakin minkä seurauksia en osaa edes ajatella.

Eli on hienoa että elämän on Jumalan varassa eikä oman itsen tai vallitsevien olosuhteiden varassa. Ja sekin on hienoa että jos Herra suo, niin kahden viikon päästä olisi tarkoitus lähteä ulkomaille. Ihan Ruotsiin. Koronan alkamisen jälkeen eli yli kahteen ja puoleen vuoteen en ole ollut ulkomailla enkä nukkunut missään muualla kuin omassa sängyssä. Olen siis hyvin jässähtänyt. Ja nyt sitten pitäisi lähteä oikein laivalla Ruotsiin ja nukkua 3 yötä muualla kuin omassa sängyssä. Huh huh J Paikka on tuttu ruotsinsuomalaisten kristillisen järjestön kiinteistö, missä olen useampia kertoja ollut, viimeksi 3 vuotta sitten. Ajatus matkaan lähtemisestä on niin hieno ja toisaalta mietityttää jaksaminen ja kaikki. On mielenkiintoista nähdä kuinka matka menee, kun kokee itsensä niin paljon väsyneemmäksi nykyään kuin ennen. Ja silti olen oikein kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Saa nähdä vieläkö Jumala tekee minusta matkustuskelpoisen ja vieläkö pääsisi jonnekin muuallekin, Israeliin jne.? Luulin tosiaan että siinä 65+ vuotiaana alkaa tuntua tältä, ettei enää niin jaksa mennä minnekään, mutta näköjään se voi tulla jo paljon aikaisemminkin. En koe olevani täysin terve, mutta ei ole mitään syitäkään löytynyt.

Kaunein ruska-aika alkaa olla käsillä ja pian pääsee taas haravoimaan vaahteranlehtiä. Kanat ovat maatilalla edelleen, kun en ole raaskinut niistä luopua ja pärjäävät vielä näissä syyssäissä. Mutta kyllä ennen Ruotsinmatkaa pitäisi ne sitten palauttaa. Ja se on hienoa että valtakunnallinen missio näkyy ja kuuluu parhaillaan. Kunpa moni saisi kääntyä Herran Jeesuksen puoleen sen sanoman siivittämänä!

”Sanokaa niille, joiden sydän on pelokas: ”Olkaa lujia, älkää pelätkö. Katsokaa, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät.”
Siellä on oleva valtatie, jonka nimi on Pyhä tie. Sitä ei kulje saastainen, se on niitä varten, jotka vaeltavat Herran tiellä. Tyhmätkään eivät sillä tiellä eksy.” (Jes. 35:4,8)

Kesän viimeinen

Viimeksi kirjoittelin hyvin väsyneenä ja nyt tuntuu olevan vähän samanlaista – tosin eri syystä. Usko on täällä edelleen ja olen sopeutunut sen kiekumiseen. Viimeksi kirjoitin, että en pysty käyttämään tinnituksen takia korvatulppia. En niitä mielellään käytäkään, mutta niiden avulla pääsin kuitenkin eteenpäin eli sain vielä nukuttua, vaikka kiekuminen alkoi. Nykyään en sitten enää niin paljon häiriinny kiekumisen alkamisesta ilman korvatulppiakaan ja tullaan Uskon kanssa hyvin toimeen. Syyskuu lähenee ja varmaankin jokusen viikon kuluttua Usko ja kanat palautetaan sinne mistä ne alkukesästä tulivat ja minä puolestani palaan kerrostaloon. Nyt olen kuitenkin liian väsynyt miettimään vielä mitään muuttoa.

Tämä väsymys johtuu paljolti puinneista. Ne alkoivat viikko sitten eli 20.8., mutta sateita on ollut niin paljon ja puitava, erityisesti herne, on ollut niin märkää, että vielä ei olla puolessa välissäkään sitä työtä hehtaareissa laskettuna. On ollut hyviä päiviä, mutta sitten välillä niin hermostuneita ja stressaavia että olen siitä väsynyt. Tänään sataa ja pidän lepopäivää, mutta silti on jotenkin stressaantunut olo. Kaipaisi lepoa enemmänkin kuin yhden päivän. Mutta kyllä Herra tarvittavat voimat antaa. Kun vaan ei itseltään vaatisi yhtään ylimääräistä.

Kesä alkaa olla lopussa. Tavallaan kesä on ollut ihan hyvä ja sitten en kuitenkaan muista siitä oikein mitään. Ei tullut erityisempiä kohokohtia. Ihmissuhdeajattelu on syönyt ajatuksiani ja se on ollut vähän raskasta. Epäselvät tilanteet syövät minua selvästi todella paljon enkä pysty suhtautumaan niihin rennosti ja analysoin ja analysoin, mikä ei kuitenkaan auta itse asiaan ollenkaan. Kun muodostuu jotakin sielun siteitä, niin sitten on niin vaikea jättää asioita vaan Herralle ja hänen hoitoonsa ilman että itse ajattelisi asioita. Tässä pyydän paljon apua Herralta, että voisi vielä kokea olevansa vapaa. Jeesus autathan.

Blogin kirjoittaminen on ollut vähäistä ja yksi syy muiden syiden joukossa on se, että kun olen kirjoittanut joitain muita tekstejä, niin sitten en ole enää jaksanut kirjoittaa tänne. Näitä muita tekstejä ovat mm. aamuhartaudet, joita on erään kristillisen järjestön youtube-kanavalla.  Ja kesällä on sitten mieluummin ulkona kuin tietokoneella. Toki myös youtuben katseleminen vie minulla edelleen hyvin paljon aikaa. Mutta ehkä se on enemmän semmoista iltatoimintaa.

Olen vähän surullinen fyysisestä ja henkisestä väsymyksestä, mutta jos niitä ei lasketa, liittyy tulevaan talvikauteen myös mielenkiintoisuuden elementit. Kuinka paljon muutoksia elämään tulee kun sähkön hinta nousee ja kaikki kallistuu sen myötä? Mitä Ukrainan sota tuo tullessaan? Tällaista fiilistä ei koskaan ennen ole syksyllä ollut. Ja sitten toisaalta on haikeaa jättää kesälle hyvästit. Pidän niin paljon valosta ja lämmöstä ja talvi on sitten niin valtavan erilaista. Onneksi kylvöt ja puinnit tehdään kuitenkin valoisassa. Ja alkusyksyn päivät ovat myös kauniita. Mielenkiintoista on myös syyskuussa alkava valtakunnallinen mediamissio. Kunpa paljon ihmisiä voisi tulla uskoon Jeesukseen ja saisi löytää pysyvän turvan Jumalassa näiden huojuvien olosuhteiden keskellä.

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10)

Kriisi Uskosta

Olenko valmis kärsimään Uskon tähden? Vai luovunko Uskosta kärsimysten edessä? Minulla on nyt Uskonkriisi. Usko on kukko, joka on ollut täällä viikon ja sinä aikana olen herännyt aamuisin välillä klo 5-6. Tähän en ollut osannut varautua. Viime vuotisella kukolla Hananjalla oli paljon matalampi ääni enkä siihen herännyt. Muina kukkovuosina en taas ole asunut tässä maatilan päärakennuksessa, mutta äiti ei ainakaan koskaan sanonut heränneensä kukkoon. Tämä Usko antaa äänensä kuulua - se on jotenkin korkea ja kuuluva ja minä olen hyvin herkkäuninen. Tänään herätys oli 5:40.

Aluksi olin Uskosta hyvin kiitollinen. Koitin etsiä kukkoa tori.fi:stä, mutta mitään erityisen sopivaa yksilöä ei sieltä löytynyt. Kukot olivat koko liian kaukana tai sitten jotakin rotua mitä en halunnut (kuten vaikka ayam cemani) tai sitten liian isoa tai liian pientä rotua. Yhdestä kukosta olin kiinnostunut, mutta sillä ei ollut salmonellatodistusta. Lopulta kysyin vielä siitä samasta paikasta mistä kanat tulivat, että vieläkö sieltä saisi kukon. Ja niin sai. Usko on samaa rotua kuin kanat ja mielestäni se on tosi hieno ja jotenkin harvinaislaatuisen näköinen. En ole ennen nähnyt tämän rodun kukkoa. Usko on hyväluonteinen ja Rakkaus, Ilo, Rauha ja Itsehillintä ottivat sen oikein hyvin vastaan. Usko ottaa hienoja Uskon askeleita ja aluksi iloitsin Uskosta. Nyt sitten myös kärsin Uskon tähden.

Siinäpä oppia kerrakseen. Olen nyt aika väsynyt, mutta halusin pitkästä aikaa kirjoittaa jotakin. Kesä on mennyt kaiketi aika tavallisesti. Maatilaelämää. Jotain päiväretkiä lukuun ottamatta en ole käynyt missään. Vaihteleva sää on ollut tämän kesän juttu. +30 helteistä +15 kevytuntsikkakeleihin. Tänä vuonna lähikaupungin kristillisen musiikin ympärille rakentuvassa kesäjuhlassa sai laittaa pitkikset farkkujen alle ja tosiaan istua kevytuntuvatakissa pienessä tihkusateessa. Mutta olen kyllä kiitollinen tuosta tapahtumasta. Herran Henki oli läsnä ja paljon sai kohdata tuttuja vähän kauempaakin.

Tänään väsyttää ja olen vähän ihmeissäni Uskon takia. Olen nyt parina yönä teljennyt kanat yöksi koppiin, niin etteivät pääse ulos ennen kuin päästän ne. Toivoin, että puusuulin seinät, jonka sisällä kanojen orret ja sisäkoppi sijaitsee, hiljentäisivät kieunnan ääntä niin, etten siihen heräisi. Olen nyt vähän pettynyt, kun ei sekään auttanut asiaan. En oikeastaan enää tiedä mitä tehdä. Tietysti kanoille voi rakentaa vahvan sisäkopin, jossa on tarpeeksi äänieristystä. Mutta se tuntuu nyt vähän turhan järeältä toimelta tilanteessa jossa kanojen pitoa olisi reilu kuukausi jäljellä. Korvatulppia en tinnitukseni takia pysty pitämään. En tiedä voisiko omaan ikkunaan saada jonkun äänieristysvirityksen. Tai sitten vaan nöyrtyisi ja palauttaisi Uskon, kun ei sitä pysty pitämään. Arkisin herätyskelloni on soinut normaalisti siinä klo 7 maissa. Kuudelta ehkä voisin siirtyä heräämäänkin tämän loppukesän, mutta tuo klo 5 on niin aikaisin, että sitten olen vain päivää pökkyrässä.

Olisi varmaan pitänyt luottaa Jumalan johdatukseen siitä, että kun ei alun perin kukkoa saanut, niin olisi sitten hyväksynyt sen tilanteen koko kesäksi. Yksi syy, miksi kukkoa myös halusin, oli se että yhdeltä tutultani kettu vei kukon keväällä ja hän sanoi, että ottaisi sitten mielellään syksyllä minulta kukon. Niinpä sitten ajattelin auttavani myös tätä tuttua samalla. No, tänään nyt sitten kuulin, että hän tuleekin saamaan kukon muualta. Eli se siitä auttamisyrittämisestä sitten. On nyt sitten kiekuva kukko ja jatkuva väsymys. En tiedä saanko tätä tekstiä kirjoitettua loppuun kun unettaa niin..

Mitä opin tästä? Että luottaisi vain Jumalaan kaikenlaisissa haluamisissakin. Tämä oli nyt oikein itseaiheutettu kärsimys. Tietysti pieni asia, kun halutessani voin melkein koska vain palauttaa Uskon. Mutta toisaalta hyvä muistutus siitä ettei sitten isommissa asioissa väkisin vääntäisi asioita. Minullahan on esimerkiksi hyvin usein mielessä se puolisoajatus. Ja tästäkin opetuksesta tulee vain mieleen että Jumala tietää paremmin mikä minulle sopii. Yksinolo on varmasti aivan hyvä ja sopiva asia minulle eikä ainakaan tarvitse yrittää väkisin vääntää mitään. Nyt on kukko, mutta en pysty siitä yhtään iloitsemaan kun se muistuttaa vain aamuheräämisistä. Isommissa asioissa en omilla typerillä haluamisillani haluaisi aiheuttaa vastaavia isomman mittaluokan ongelmia. Jumalan johdatus on sitten niin eri asia. Hän antaa voiman vaikeuksienkin keskellä.

Tässä on Uskon kuva ja minä lähden nyt huilaamaan.