Väsynyt matkaaja

Tämä on viikonloppu, jota olen odottanut. Eli pitkästä pitkästä aikaa viikonloppu, missä ei ole yhtään mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Aah, kuinka mahtavaa.

Takana on aika meneväinen kuukausi. Olen kyllä kaikesta tapahtuneesta kiitollinen, mutta myös väsynyt. Puinnit saatiin valmiiksi 29.8. Viimeiset viljankuivaukset tehtiin 30.8. Matkalaukun pakkasin 31.8. ja 1.9. oli lähtö Italiaan. Eli ihmeellisen hyvin meni tuo aikataulu ja sai hyvällä mielellä lähteä Italiaan, kun oli kaurat siiloissa.

Italiassa oli siunattu viikko. Raamattuviikon paikkakuntana oli tällä kertaa Cervian kaupunki, Adrianmeren rannalla, 30 km Riministä pohjoiseen. Suomalaisia oli paikalla 20 ja italialaisia en laskenut, mutta sanotaan että 30-40 henkeä. Raamattutunteja oli aamupäivisin ja iltaisin, ja päivällä vapaa-aikaa. Oli ihana olla rannalla ja uida lämpimässä meressä ja muuten fiilistellä Italian tunnelmia kaduilla ja läheisessä puistossa. Vaikka puhuin joka päivä, siitä ei tullut sanottavaa stressiä, eikä vapaa-aikaa mennyt ollenkaan valmisteluun, kun olin saanut kirjoittaa aiheet jo kotona valmiiksi. Matkaseura oli oikein mukavaa ja Herra antoi paljon keskinäistä rakkautta koko porukalle. Italialaistenkin kanssa oli hyvä yhteys. Nautin todella paljon lämmöstä ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta, lentämisestä ja tavallaan niistä yllättävistä haasteistakin mitä matkailuun liittyy (lentojen myöhästymistä jne). Tuntui melkein epätodellisesta, että nytkö oikeasti vielä voin mennä jonnekin, kun viiteen vuoteen en ole käynyt Ruotsia pidemmällä.

Viikossa ei todellakaan ehtinyt tulla koti-ikävä, vaan päinvastoin olisin kyllä mieluusti jäänyt pidemmäksi aikaa. Tosin jatkon ohjelma olisi sitten pitänyt olla toisenlainen, kun tuossa viikossa kertyi kyllä univelkaa (Usein pääsi nukkumaan 23.30 ja kello soi 6.15. eikä tuonakaan aikana nukkuminen ollut ihan parasta laatua). Ainoa vähän harmittava asia oli se, että joku flunssapöpö iski viikon aikana ja tuliaisina tuli yskä, mikä jatkuu edelleen. Italian viikkoa ja sen ohjelmaa tauti ei kuitenkaan onneksi haitannut, vaikka nenäliinoja sitten pitikin käydä ostamassa.

Kotiin palatessa olin väsynyt, flunssainen ja ehkä vähän allapäinkin, kun olisin tosiaan voinut olla helposti pidempään. Nyt olen jo onneksi paremmalla mielellä kotona. Reissun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna alkoi kurssi, josta mainitsin viimeksi, että rukoilen, menenkö sinne vai ei. Kyseessä on siis hengellisten puheiden pitoon keskittyvä kurssi, jota on talvikauden aikana yhteensä 12 päivää. Tulevan talvikauden aikana olisi sitten tarkoitus aina silloin tällöin käytyä pääkaupunkiseudulla tämän jutun merkeissä. Nyt tuntuu ihan kivalta se ajatus, että on näköpiirissä jotain tämmöistä satunnaista ohjelmaa ja menoa joskus jonnekin. Meitä on 4 henkeä täältä samalta suunnalta, niin päästään kätevästi samalla autolla. En ollenkaan usko, että yksin olisin tähän juttuun lähtenyt – enhän edes tiennyt koko kurssista ennen kuin minua siihen kysyttiin.

Kanat ovat edelleen täällä, kun on ollut niin lämmin syyskuu eikä pakkasöitä ole vielä ollut. Eräs henkilö (Facebookin Munanetin kautta) on luvannut hakea ne omaan kanalaansa, että saavat jatkaa elämäänsä, mutta hän tulee sitten hakemaan, kun on muutakin kulkua tännepäin. Eli en tiedä vielä koska se tapahtuu, mutta toivottavasti ennen kuin alkaa öisin olla pakkasta. Alkukesän vaikeuksin jälkeen kanakausi on mennyt oikein hyvin ja Aarre, Lahja ja Helmi ovat vaikuttaneet elämäänsä tyytyväisiltä kanoilta.

Kaiken tämän hienon ja siunatun kuukauden jälkeen koen itseni kuitenkin väsyneeksi ja rauhallisempaa jaksoa kaipaavaksi. Vaikka syksyn tuleva pimeys ei sinänsä innosta, toivon sen kuitenkin tuovan mukanaa rauhallisempaa aikaa, että ehtisi taas jotenkin olla läsnä Herralle ja omille ajatuksilleenkin.

Italiassa laulettiin usein laulua ”Come il servo anela l’acqua”, niin laitetaan se Raamatunkohta tähän loppuun:

”Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.” (Ps. 42:2-3)

Oikealta Helmi, Lahja ja Aarre väsyneen matkaajan sylissä :)

Monenmoista meneillään

Näin sitä sitten ollaan jo taas aikalailla loppukesässä ja pienoista syksyn tuntua aina jostakin tulee, vaikka elokuu on nyt ollutkin keskimäärin ihan aurinkoinen ja hyvä. Erityisen kiitollisena olen siitä, että puinneissa on meillä päästy oikein hyvään tilanteeseen eli jo 2/3 alasta puituna. Nyt näyttää aivan mahdolliselta, että puinnit ovat ohi siinä kohtaa, kun on Italiaan lähdön aika. Olen sieltä helmikuun alusta asti, kun Italian matkan ajankohdasta kuulin, jännittänyt sitä, kuinka se sopii puintien kanssa yhteen. Viljelysuunnitelmiin matka vaikutti niin, ettei otettu muuta viljelyyn kuin sitä aikaista kauraa, mitä meillä kyllä paljon muutenkin on. Mutta en siis halunnut mitään muita kasvi- tai lajikekokeiluja tai muuta, mitä olisi voinut olla, jos ei olisi ollut matkaa. Varasin aikanaan myös sellaiset vähän kalliimmat liput, mitkä voi perua, jos onkin puintia. Ja tietysti sitten on rukoillut ja toisaalta luovuttanut asian Jumalalle, että tämä on Hänen matkansa ja on Hänen asiansa pääsenkö lähtemään ja jos kyllä niin miten ja millaisissa tilanteissa.  Juuri nyt vaikuttaa oikein hyvältä.

Kanakesä sai myös hyvän käänteen edellisen kirjoituksen jälkeen. Noin kuukauden päivät kanat ovat jo viettäneet aikansa taas kokonaan yhdessä. Aluksi Aarre-kanaa tosiaan kiusattiin enemmän, mutta siinä se sitten tasoittui ja nyt elävät taas ihan normaalia yhteiselämää, viettävät yöt vierivieressä orrella jne. Tämä helpotti tietysti omaakin toimintaa, kun ovat yhdessä ja nyt on mennyt jo pitkä aikaa ilman mitään ihmeempää. Toki nyt sitten syksy alkaa lähestyä ja Facebookin kanaharrastajaryhmän kauttakin kyselin, jos joku haluaisi ottaa nämä kanat omaan parveensa. Kyllä sieltä jokunen kiinnostunut yhteydenotto tuli, että katsotaan sitten ottavatko lopulta. Saanhan kyllä sitten palauttaa ne sinne mistä tulivatkin, mutta toki joku muu koti olisi kiva.

Loppukesä on ollut aika kiireisen oloinen. Mökiltä tulon jälkeen heinäkuun puolivälistä saakka on ollut sellainen olo, ettei oikein aika riitä ja on vähän liikaa kaikkea. Kenties tämä tuli sen jälkeen kun vadelmat kypsyivät puutarhassa ja sato oli niin hyvä, että niitä sai olla jatkuvasti keräilemässä ja siitä tuli semmoinen ”ylimääräinen” työ. Monennäköistä pientä asiaa on ollut, että vähän vähempikin riittäisi. Kesäisin tosiaan tuntuu että ”puolet” jää tekemättä, kun olisi niin paljon kaikkea ja sitten itse ei jaksa ja työntekijältäkin loppuu aika.  Tällaisessa tilanteessa alkanut puintiaika melkein rauhoitti ajatuksia, kun se on kuitenkin asia, mikä sitten menee muiden töiden edelle.  Muut pienemmät jutut saivat jäädä taka-alalle ja marjatkin pitkälti rauhassa pensaisiin, kun ei vaan ehdi ja jaksa.

Yhtenä päivänä kun pää oli juuri aivan täynnä kaikkea niin eräs tuttuni laittoi viestillä linkin yhteen hengelliseen koulutukseen lukuvuodeksi 2024-25 ja kehotti rukoilemaan osallistumista sinne. Se ei siis ole mikään kokoaikakoulutus, vaan semmoista muutamana viikonloppuna ja lisäksi joinakin yksittäisinä päivinä (noin kerran kuussa) olevaa koulutusta. Mutta ensireaktioni oli vaan, että en jaksa mitään ylimääräistä nyt.. Kun sitä sitten on rauhassa miettinyt ja rukoillut niin ei se nyt enää sitten niin mahdottomalta tunnu. Eli on nyt rukousaihe mitä sen kanssa tapahtuu. Jos Jumala kutsuu sinne ja avaa oven, niin kyllä Hän sitten antaa voiman siihen koko juttuunkin. Mutta tosiaan ilman Hänen vahvistustaan, en kyllä haluaisi mennä ja toivottavasti en vain sen takia lähde, että kaverit pyytää. Viimeistään elokuun viimeinen päivä pitäisi laittaa hakemus eteenpäin, jos sinne aikoisi hakea.

Yksi tämän syksyn juttu on myös se, että 8 v. siskonpoikani, jolla on dowin syndrooma, aloitti ekaluokan ja muutamina päivinä olen myös ollut avustajana ja kävellyt hänen kanssaan kouluun. Hän aloitti koulutiensä oman kylän kyläkoulussa normaalisti muiden mukana, mutta hänellä on oma koulupäivän ajan henkilökohtainen avustaja. Ekaluokkalaisia on yhteensä 6 lasta. On jotenkin tosi hienoa, että siskonpoika sai aloittaa koulutaipaleensa kyläkoulussa ja samassa koulussa on siskonsakin, nyt 5. luokkalainen. Alku on sujunut oikein hyvin, mitä nyt flunssa sitten iski heti ja poissaoloja on jo tullut.

On nyt sellainen olo, että odotan jotakin vähän rauhallisempaa aikaa. Eiköhän sitä sitten taas aikanaan tule. Ja rukoilen myös rauhallista mieltä Italiaan, vaikka puhumiset siellä jännittävätkin. Toivottavasti siellä saisi kuitenkin keskittyä Herraan ja siihen mitä Hän haluaa puhua ja nämä maatilan jutut ja muut häslingit jäävät kauas taka-alalle ja hetkeksi pois mielestä kokonaan.

Tämmöisistä tunnelmista, siunattuja loppukesän päiviä!

”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps. 62:5)

Aarre eristyksessä ja muut kesäjutut

Näin se kesä on sitten jo vierähtänyt yli puolenvälin, jos niin voi sanoa. Tänään on perjantai, mutta pidän jonkinsorttista lepopäivää, kun viikonloppu on ohjelmoitu. Jokavuotinen lähikaupungin kristillisen musiikin tapahtuma alkaa tänä iltana, ja siellä on sitten tarkoitus vierailla useampana päivänä. Huomenna meidän israelilaisen tanssin ryhmällä on siellä esiintyminenkin. Sama setti tanssittiin jo 3 viikkoa sitten yhdessä kansanmusiikki ja –tanssitapahtumassa. Se oli ihan hauskaa ja jotenkin mainiota, että vaikka usein saatan jännittää esiintymisiä, niin nämä tanssiesiintymiset eivät ole jännittäneet juuri ollenkaan. Siellä kun vaan pyörii muiden mukana ja mikä helpottavinta – ei tarvitse sanoa mitään J

Kesä on mennyt ihan mukavasti tähän asti. Jos kanakuulumisia kerron, niin niiden kanssa on ollut oma sähellyksensä. Juuri ennen juhannusta kaksi muuta kanaa alkoivat nokkia Aarre-kanan paljasta takapäätä (paljasta, kun siitä puuttui sieltä höyhenet, kun se tänne tuli). Onneksi olin ulkona silloin ja kuulin jotain outoa ääntelyä jo hyvin pian sen jälkeen kun nokkiminen oli alkanut. Aarteelle ei siis tullut suuriakaan haavoja, kun sain sen kiinni ja eristykseen. Haavat paranivat pian, mutta nyt Aarre on ollut erillään muista jo 4 viikkoa. Aluksi yritin yhdistämistä heti sen jälkeen kun haavat olivat parantuneet, mutta kaksi muuta olivat heti nokkimassa uudelleen. Nyt Aarteelle samoin kuin Lahjallekin, jonka höyhenpeite oli myös alussa huononlainen, on kasvanut uudet höyhenet eikä enää näy paljasta pintaa. Olen yrittänyt yhdistämistä uudelleen, eivätkä kaksi muuta ole enää nokkimassa takapäätä, mutta sitten on ollut Aarteen muunlaista ”kurmootusta” eli sitä on sitten kiusattu kanoille valitettavan tyypillisellä tavalla – vähän kuin uuden tulokkaan kohtelulla. Olen pitänyt kanoja yhdessä jonkun aikaa valvotusti, mutta en ole uskaltanut toistaiseksi jättää niitä keskenään yhteen valvomatta. Eikä sitten ole ollut aikaa istua kovin pitkiä aikoja kanavahtina. Niin edelleen on sitten tämä eristystilanne että Aarre on ulkohäkissä ja Lahja ja Helmi kulkevat isommassa vapaudessa.

Päädyin myös ostamaan luomukanarehua, kun ajattelin että jos se alkuperäinen takapään nokkiminen ja verenhimoisuus johtuu myös huonosta ruokinnasta. Lisäksi Helmi ja Lahja alkoivat syödä omia muniaan, mikä kertoo myös ravinnepuutoksista. Niin ei siinä auttanut sitten kuin rehusäkki tilata, kun ei tipuille oman tilan herneet kelvanneet. No on tuossa rehussa nyt sitten ainakin kaikki ravinteet kohdallaan, mitä tuollaiset tehomunijat tarvitsevat. Omien munien syönti onkin loppunut, että jotain positiivista. Rehusäkin tilaukseen vaikutti myö se, että olin 6 päivää pois tilalta ja sillä aikaa kanoilla oli toinen hoitaja. Tuntui helpommalta, että toinen antaa vain rehua säkistä eikä ole sitten mitään herneiden keittelyä ohjelmassa. Nähtäväksi jää, onnistuuko vielä lauman yhdistäminen loppukesän aikana. Lisäksi pitäisi ottaa salmonellatesti että voisi antaa munia muille. Munia alkaa kertyä jo kovasti ja tuntuu aika turhauttavalta säännöltä, että niitä ei saa antaa muille ilman salmonellatestiä. Sekun ei tällaisessa pihakanalassa kerro sitä etteikö testinottamisesta seuraavana päivänä voisi jo olla salmonella tullut. Mutta olen sitten halunnut koittaa sääntöjä noudattaa, jos se mitenkään on mahdollista. Ja se halu tulee vain siitä että Raamatussa siihen kehotetaan: ”Jokaisen tulee olla alamainen sille esivallalle, jonka alainen hän on.” (Room 13:1) Enkä sano että tässä olisin mitenkään täydellinen. Mutta tarkoitan että jos Raamatussa ei lukisi näin, niin kenties olisin jo lahjoittanut kananmunia eteenpäin..

Vietin tosiaan yli 4 vuorokautta itsekseni sukulaisten mökillä. Se oli ihan hyvä ajanjakso hiljentymiseen, mutta ikävä kyllä ajasta jäi jotakin fyysisiä vaivoja kotiintuomisiksi, niin siksi lopputulos ei ollut sitten ihan niin miellyttävä kuin olisin toivonut. Minulla selvästikin on jotakin herkkyyttä korvissa ja tasapainoelimessä. Talvellahan oli se kuukauden jatkunut humina. Se meni pois, mutta sen jälkeen tinnitus on ollut kovempaa. Keväällä kun olin laivalla Ruotsissa, jäi matkan jälkeen ainakin 3 vuorokaudeksi heiluttava olo päälle (vaikka ei ollut edes mitään myrskyä, mutta ainakan laiva vähän keinuttaa). En kuitenkaan olisi osannut ajatella, että en voi kesämökillä oleskella ponttonilaiturilla ilman että siitä jää pitkäkestoiset seuraamukset. Mökillä tosiaan alkoi keinuttava olo laiturilla oleilun jälkeen ja sitä kesti viikon vielä kotona. Eilen oli ensimmäinen päivä, ettei juuri keinuttanut. Mutta nyt on sitten ollut jotain päänsärkyä, mikä voi liittyä tähän samaan. Talvella vaivanneessa korvassa on myös vähäinen tukkoisuuden olo, samanlainen kuin silloin kuin talvinen vaiva oli alkamassa. Että tämmöisiä, ei nyt mitään kauheita juttuja, mutta kyllähän se vähän harmilliselta tuntuu että kesäisellä laiturilla olon jälkeen keinuu viikon vielä kotona. Mutta joo, oli myös hyvää aikaa mökillä J

Kesävierashevosia tuli laiduntarpeen lisääntyessä myös toiselle pellolle, mikä on tosiaan ollut ilahduttava tämän kesän juttu. Nyt on tammalaidun ja orilaidun, missä voi käydä heppoja halutessaan katselemassa ja usein pääseen myös rapsuttamaan. Siskontytyön ratsastustunneilla olen myös aina välillä ollut mukana. Ja täällä tilalla on käynyt myös ihan ihmisiä kesävieraina, mikä on ollut oikein mukavaa. Hengellisillä kesäpäivillä on tullut myös oltua ja sitten kaikki tämä maatilan normaali arkitouhu siinä sivussa. Että siinä kesä tosiaan tuntuu hurahtavan, vaikka onneksi on vielä paljon kesää jäljelläkin. Vadelmat ovat jo alkaneet työllistää sadonkorjuupuolella ja kohta on punaherukatkin kypsiä. Hyvinkin sateinen kesä on tehnyt kasvustoista aika reheviä. Oman jännityksensä tuo miten puintiaika ja Italianmatka sopivat yhteen. Tätä asiaa koitan mielessäni Herralle jättää ja ajatella että on Jumalan asia, miten Hän tämän asian järjestää. Mahdolliset Italian puheet on kyllä myös vähän stressinaihe vaikka vielä enemmän rukousaihe. Harmittaa kun tulee painetta asiasta. Kiitos Jeesus, että autat tässä.

Varmaan kaikenlaista muutakin olisi kirjoitettavana, mutta tässä nyt jotkut päällimmäiset kuulumiset. Siunattua kesänjatkoa!

”Herra, sinä ole minun perintöosani ja maljaosani, sinä hoidat minun arpani.” (Ps. 16:5)

Aarre, Lahja ja Helmi

EU-vaalipäivä on tänään. Mainitsen siitä siksikin, että tuli vietettyä vaalipaikalla kaksi tuntia lipaskerääjänä. Eräs tuttu on paikallisen invalidiyhdistyksen puheenjohtaja ja heillä ei ollut tarpeeksi kerääjiä paikalle, niin lupauduin tekemään heille yhden vuoron. Äänestyspaikka on oman kunnan pienin ja minulla oli ensimmäinen aamuvuoro, mikä oli äänestäjien suhteenkin kovin hiljainen, niin siinä se pari tuntia sitten meni aika rauhallisissa merkeissä. Äänestäjiä kävi maksimissaan 10 hlö ensimmäisen kahden tunnin aikana.

Nyt keittelen herneitä ja keittiössä alkaa tuntua ”hernekeiton” tuoksu. Keittoa en kyllä ole tekemässä, vaan keitän kuivia herneitä pehmeämmäksi, jos sitten kanat söisivät niitä. Niin, 3 kanaa tuli viikko sitten. Ja herneiden niin kuin monen muunkin ruuan suhteen on, että JOS kanat niitä ruokia söisivät. Otin kanat samasta ”kesäkanakasvattamosta”, kuin 2 vuotta sitten ja taas on sama ilmiö kuin silloinkin alussa. Kanat eivät meinaa syödä juuri mitään, kun ovat tottuneet täysrehuruokintaan. Kaksi vuotta sitten niiden ruokavalio kuitenkin laajeni ihan normaaliksi parissa viikossa, niin odotan nyt edelleen samaa näiden suhteen. Hauskaa on, että vaikka moni asia ei alussa ole kelvannut, niin kuitenkin elävä ravinto, eli madot ja kaikki muut liikkuvat ötökät herättävät selvästi vaistot ja ne kyllä kelpaavat ruuaksi, vaikka esimerkiksi auringonkukansiemenet eivät vielä kiinnosta.

Kanat ovat tänä vuonna olleet muutenkin vähän erilaiset. Sain nimittäin selkeästi jotkut ”pahnanpohjimmaiset” yksilöt. Tai yksi niistä on kyllä ihan hyväkuntoinen, yksi on keskikuntoinen ja yksi melko surkea. Siis hyöhenpeitteensä puolesta. Surkean pyrstö on aivan surkea ja muutenkin pyrstön alueella on höyhenetöntä aluetta. Keskikuntoisellakin on pyrstön tyvessä höyhenetöntä aluetta, mutta ei niin paljon. Linnut ovat ilmeisesti nokkineet toisiaan kasvatuspaikassa ja aluksi niiden käytös oli muutenkin jotenkin arempaa kuin aikaisiempien kesäkanojen. Laitan linnut tänne tultua sisäkoppiin ja annan niiden jonkun aikaa tutustua varsinaiseen kotiinsa. Sitten avaan luukun ulkohäkkiin ja yleensä kanat aika pian menevät ulos ja mielellään ovat ulkona. Näillä raaskulaisilla meni huomattavasti kauemman ennen kuin ulosmeno kiinnosti ollenkaan. Sisäkoppi tuntui riittävän mainiosti pari alkupäivää, vaikka suurempi vapaus odotti vain avoimesta luukusta ulosmenoa. Mutta kyllä se ulosmeno sitten josssain kohtaa alkoi näiltäkin sujua ja nyt tonkivat ihan kanamaisesti pitkän päivän ulkohäkissä. Aiemmat kanat on kuitenkin voinut päästää häkistä vielä isompaan vapauteen noin viikon kohdalla ja sitä pitää nyt vielä näiden tapausten kanssa odottaa.

Annoin kanoille nimet Aarre, Lahja ja Helmi. Ne näyttivät minusta aluksi niin hirveiltä, että tarvitsivat merkitykselliset nimet muistuttamaan kuinka ovat hienoja kanoja siitä huolimatta, että ovat joutuneet koviin olosuhteisiin ja toisten nokittaviksi. Kai sitä samalla haluaa muistuttaa itselleenkin Jumalan armosta ja siitä ettei katsoisi ulkonäköön tai muihin ulkoisiin asioihin ihmisiä kohdatessaan. Tai siis että vaikka näkisikin jotakin huonoa, niin voisi kuitenkin nähdä kaikissa Jumalan kuvan kautta tulevan arvokkuuden. Aarre, Lahja ja Helmi siitä muistuttakoon. Nähtäväksi jää, kohentuvatko niiden höyhenpeitteet täällä kesän aikana.

Samana päivänä kuin kanat, tulivat myös ponit. On jännää, että 7 oriponia laiduntaa nyt meillä. Joskus kun käy laitumella, ne saattavat olla lähellä aitaa ja ihan hiukan voi päästä sähkölangan välistä rapsuttamaan. Toisinaan taas ovat jossakin kauempana. Laitumelle on matkaa 600 metriä ja tässä alkuinnostuksessa on tullut käytyä siellä vähintään kerran päivässä katselemassa. Varmaan into kuitenkin jossain kohtaa hiipuu, mutta on se silti minun normaalin kävelylenkin varrella, että kyllä siellä käytyä tulee jatkossakin, vaikkei sitten enää joka päivä. Omistajan vastuulla kun kuitenkin on eläinten hoito ja tarkkailu eikä minun.

Kanojen ja ponien lisäksi viikko sitten sunnuntaina tuli myös kaivattu isompi sade. Siitä oli helppo olla kiitollinen ja nyt on viljoilla hyvät kasvuolosuhteet, kun vettä on satanut oikein hyvin. Toukokuun viimeisellä helleviikolla ehdin käydä jokiuinnillakin jo monta kertaa, mikä on toukokuulle harvinaista.  Nyt sitten viileämmillä säillä on saanut paremmin aikaiseksi jotain muita juttuja kuten ikkunanpesua. Olen kutsunut kerrostaloraamattupiirin naiset tänne maatilalle raamattupiiriin niin se sitten samalla motivoi ikkunanpesuakin.

Kyllä tässä nyt kaikenlaista muutakin on mielessä ollut, mutta ei nyt enempää kirjoittelua tällä kertaa. Halusin kuitenkin kertoa kana- ja ponikauden alkutunnelmat, kun ne olivat näitä alkukesän uutuuksia.

”Sinä tiedät, milloin minä istun ja milloin nousen, sinä ymmärrät ajatukseni kaukaa.” (Ps. 139:2)

Tässä kanat ovat, positiivista että meloninkuoret maistuvat jo. Sivukuvasta pyrstöjen huonous näkyisi vielä paremmin. Oikeanpuoleisen höyhenet ovat ihan hyvät, kuva oli otettu vain pian sateen jälkeen, niin sillä on mennyt höyhenet vain kasaan. Mutta keskimmäisestä näkee selvästi, että puku on huonossa kunnossa.

Kesäisesti kesän kynnyksellä

Ikkunasta näkyy kaunein mahdollinen kevätsää. Tämä toukokuun loppupuoli on mielestäni ehkä ihan vuoden kaunein ajankohta. Iloisen kirkas vaalean vihreä nuori ruoho ja lehdistö ja kevään keltaiset kukkaset luovat talven jälkeen häkellyttävän värimaailman, joka kohta on jo pois, kun vihreä tummenee puiden tullessa täyteen lehteen. Tänä vuonna siirryttiin melkein suoraan talvesta kesään, kun lunta oli melkein huhtikuun loppuun asti ja sitten tulikin jo lämpöaalto vapuksi. Kylvöt ovat tapahtuneet aivan kesäisissä lämpötiloissa. Pitkän talven jälkeen tuntuu melkein oudolta, että voiko oikeasti olla taas tällaista. Aivan kuin asuisi eri paikassa kuin kuukausi sitten.

Olen tosiaan taas kiitollinen kylvöjen valmistumisesta, mikä tapahtui eilen eli 24.5. Eläkeläistyöntekijä oli 7 päivää töissä ja kaurat saatiin hyvin maahan. Seuraavaksi on vuorossa sateiden rukoilua ja niistä haaveilua. Huomisessa sääennusteessa on sateen todennäköisyys täällä 40 %. Saa nähdä miten käy.

Ensi viikolla aion kysyä olisiko kesäkanoja saatavilla 1.6. alkaen. Jos on, niin sitten pitää rakentaa niiden viime vuoden aikana romahtanut häkki uudelleen. Lampaita ei ole tulossa, mutta sen sijaan meille on tulossa laiduntamaan poneja! Olen tästä aivan lapsellisen innoissani. Eräs hevosharrastaja tältä kylältä kyseli kylän fb-ryhmässä, että löytyisikö laidunta hänen poneille, kun vanha laidun on menossa uudistukseen. Minähän sitten otin yhteyttä ja nyt sitten poneja onkin ilmeisesti tulossa ensi viikolla. No, nehän vain laiduntavat siellä enkä tiedä että pääseekö niitä edes rapsuttelemaan. Mutta ainakin katsella voi J Tuntuu tosi hienolta, että ylipäätään on joku eläin tulossa laiduntamaan pellolle. Syömään ja sontimaan sinne, aivan huikeaa. Lampaat ovat olleet vain pikkuhaassa, eikä missään oikealla pellolla. Mutta nyt olisi tulossa ihan oikeasti laiduneläimiä!

Hevosharrastus on muutenkin ollut kevään uutuus. Siskontyttöni 11 v on käynyt nyt kolme kertaa ratsastustunnilla 15 km päässä olevalla tallilla ja olen ollut mukana joka kerta. Poni laitetaan valmiiksi ennen tuntia ja siinä aloittelija on mielellään ottanut apua vastaan (vaikka kyllä henkilökuntakin auttaa). Olen sitten päässyt pitkästä aikaa taas harjaamaan ponia ja pistämään kuolaimia suuhun. Ja sitten rukoilemaan Herran varjelusta, että lapsi pysyisi selässä.. Omat ratsastusmuistot ovat palanneet aika elävänä mieleen. Harrastin ratsastusta n. 3 vuotta, mutta se tuntui silloin lapsena pitkältä ajalta ja monenmoista tilannetta ehti niihinkin vuosiin mahtua.

Saa nähdä mitä Herralla on sitten varattuna tähän kesään. Etukäteen minulla ei ole paljonkaan tiedossa. Jotain yksittäisiä juttua siellä ja täällä, mutta ei mitään kovin mainittavaa ole sanottavana etukäteen. Toki täällä tilallakin on kaikenlaista tekemistä, että ei nyt sellainenkaan olo ole, että olisi jotain tyhjää. Ennemminkin kesä on usein niin lyhyt, ettei siinä meinaa ehtiä puoliakaan siitä mitä haaveilisi. Ja tarkoitan nyt lähinnä jotain ulkorakennusten korjausprojekteja ym, mitä en itse olisi tekemässä, mutta kuitenkin tehdä tarttisi. Tämä päärakennuksen remontti on puolestaan jäänyt aivan haaveiden asteelle. Ei ole tapahtunut mitään eikä näytä siltä että edes lähiaikoinakaan tapahtuisi mitään. Tarvitsen suurta Herran johdatusta siihen, jos täällä aletaan jotakin isompia juttuja tekemään. Kaikella tällä vajavaisuudella mennään, mikä tilanne nyt on.

Muuten, en ole tainnut täällä mainita israelilaisten tanssien ryhmästä, missä olen ollut tämän kevään. Se oli kansalaisopiston kurssi ja kokoontui keväällä 5 kertaa eli ei edes kovin usein. Kuitenkin tässä kesällä olisi tulossa ilmeisesti 3 esiintymistä tuon ryhmän kanssa eli vanhainkotikeikka, kansanmusiikkipäivien keikka ja hengellisen musiikin tapahtumassa oleva yksi numero. Kesäkuussa pidetään sentään myös muutama harjoittelukerta ennen näitä esiintymisiä. Ihan rento juttu siis tuo, mutta en tietenkään ajatellut tai kuvitellutkaan mitään esiintymisiä kun tammikuussa menin ryhmään. Silloin ajattelin vain, että kun on vain 5 kertaa keväällä, niin ehkä siihen juuri ja juuri voin sitoutua. No, on nyt sitten joku pieni tapa pitää Israelia esillä, kun pyöritään piirileikkejä israelilaisten sävelien tahtiin.

Kesä on siis avoinna edessä ja toki toivon ja rukoilen, että se voisi olla jotenkin hengellisesti hyvä. Herran läheisyyttä ja puhuttelua Hänen tavoillaan. Ja kyllähän sekin sitten vaikuttaa että alkusyksystä on se Italian matka, Raamattuviikko siellä. Sielläkin on pyydetty jotakin sanomaan. Kiitos Jeesus että johdatat Sinun mielesti mukaisesti kaikki siihenkin liittyvät asiat.

 ”Näethän, että talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, menneet menojaan, ja kukkaset ovat nousseet maasta. Laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.” (Laul. 2:11-12)

Siunattua kesän alkua!

Kevättapahtumia

Vuodesta jo kolmasosa takana ja kevät on käsillä. Olisikohan eilinen lumisade ollut talven viimeinen vai vieläköhän tulee maa valkoiseksi..? Valon määrään pitää melkein totutella, kun päivä on taas niin pitkä jo nyt. Kuukauden päästä voivat kylvötyöt olla jo käynnissä. Ihan vielä en ole henkisesti valmis siihen..

Maaliskuu meni ihan mukavasti ja Ruotsin matka toi pientä vaihtelua, kun pitkästä aikaa olikin vähän erilainen viikonloppu. Meno- ja tulomatkat menivät laivassa valvoessa, kun en vaan saa unta tuollaisissa paikoissa, vaikka meno olikin ihan tasaista. Perillä sentään yksi yö meni hyvin ja oli oikein siunattua olla yhdessä Sanan ja rukouksen äärellä ruotsinsuomalaisten tuttujen kanssa. Jumala yllätti matkassa siten, että vaikka minun ei etukäteen ollut tarkoitus puhua siellä mitään, pidin sitten kuitenkin pienen puheenvuoron. Tuon puheen aihe oli henkilökohtainen kertomukseni siitä, miten ja millaisten vaiheitten kautta Jumala johdatti minut eroamaan ev. lut. kirkosta 20 vuotta sitten. Olen välillä jo melkein unohtanut koko asian, eikä se ole minulla mitenkään pinnalla ja nyt sitten tuntui, että Jumala nostikin sen aiheeksi, jonka sai tuolla sille pienelle kokoontuneelle porukalle kertoa. Ehkä aihe on nyt joillekin ajankohtaisen mietinnän asiana, kun Suomen piispainkokous antoi maaliskuussa esityksensä avioliittokäsityksen muuttamisesta kirkossa. Lisäksi kuulijoista monet kuuluvat Ruotsin ev. lut. kirkkoon, jossa Raamatusta luopuminen on ollut vuosia jo paljon Suomea pidemmällä. Kohderyhmä oli siis vielä eri kuin se, että olisi puhunut Suomessa asuville.

Viimeksi kirjoittelin, että korva vaivaa edelleen. Nyt voisin sanoa, että se ei enää vaivaa. Kiitos Jumalalle! Viimeinen vajaa kuukausi on ollut oikein hyvä, eikä tukkoista oloa ole enää ollut. Tinnitusta on edelleen, mutta olen todella kiitollinen, että vaiva on joko kokonaan pois tai sitten niin pieni, ettei se häiritse.

Tammikuussa puolestaan kerroin, että syksykaudella olikin tullut yllättävän helposti ja huomaamatta 6 kiloa painoa lisää ihan tuosta vain. Keväällä olen yrittänyt karistaa näitä kiloja, mutta se ei todellakaan ole tapahtunut helposti ja huomaamatta. Tai siis ei ole tapahtunut juuri ollenkaan. Pari kiloa lähti ja sitten onkin ollut hyvin vaikea saada enää yhtään enempää lähtemään. Mutta positiivinen puoli on ollut se, että laihdutusyritykset saivat kuitenkin innostuttua liikkumaan vähän enemmän. Olen kävellyt enemmän kuin aiemmin ja käynyt yhdessä uudessa jumpassa kerran viikossa. Näitä tuskin olisi tapahtunut ilman painonnousua. Että ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, voisi tästä asiasta sanoa. Toki toivon, että paino voisi vielä lähteä laskusuuntaan, mutta hankalalta vaikuttaa, kun tekee mieli syödäkin J

Kaikenlaista toimintaa on kevät tuonut tullessaan. Yksi puuha olisi taas seuraavan ”aamuhartaussetin” kirjoittaminen. Tällä kertaa puheet menevät radioonkin, mikä on taas ihan uusi juttu minulle. Mutta käytännössä tekeminen on samanlaista kuin ennenkin ja rukoilen, että Herra tähänkin aiheen ja sanansa antaisi jaettavaksi.

Sitten pitäisi kirjoitella taas kirjallisia mielipiteitä lähimetsään tulevasta valtavasta aurinkovoimalasta, joka tulee muuttamaan meidänkin maatilan metsien elinolosuhteita valtavasti. Jos voimala rakennetaan, miltä vahvasti näyttää, jatkossa kaikki lähellä olevat isommat metsäpalstamme tulevat rajoittumaan pitkiltä sivuiltaan valtaisaan aurinkovoimalaan. Onneksi saa olla uskossa ja elämässä on muutakin sisältöä. Muuten saattaisin olla todella järkyttynyt tuosta paneelikentästä. Ja kyllä se nytkin aivan käsittämättömältä tuntuu. Vihreän siirtymän nimissä saa nyt näköjään sitten tuhota luontoa mielin määrin. Rukoilen ihmettä, että tämä hanke kaatuisi. Mutta jos ei, niin kiitos Herra, että autat Herra senkin kestämään.

Tällaisia jotakin kuulumisia näin huhtikuun alun aurinkoisena päivänä. Tänään on myös tasan vuosi siitä kun isä kaatui ja siitä seuranneiden tapahtumien johdosta kuoli. En olisi ikinä arvannut, että isää tulee olemaan niin ikävä, mutta tuli vain. Ja niin, 11-v. siskontyttö opetti minulle videoeditorisovelluksen käyttöä kännykällä. Se oli ihan hauskaa!

Hyvää ja siunattua kevättä!

”Herra [Jeesus], kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat, ja me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumala Pyhä.” (Joh. 6:68-69)

Vaivoja ja kaipauksia

Maaliskuussa tuntuu jo kevään merkit. On ihan piristävää, kun päiviin on taas tullut pituutta. Tänään on kyllä pilvinen päivä, mutta auringostakin on jo saanut nauttia ja niin runsaslumisen talven lumet alkavat vähitellen sulaa. Olipa erikoinen talvi, kun oli oikein kunnon talvi.

Kerroin viimeksi korvavaivasta ja taidan tälläkin kertaa kertoa korvavaivasta. Kun vaivaa oli kestänyt kuukauden, tuli hetki jolloin paine korvassa selvästi hellitti. Olin kiitollinen ja ajattelin että Jumala on parantanut vaivan. Kyllä se sitten kuitenkin tuli takaisin, mutta ei ehkä ihan niin pahana kuin alussa. Ja nyt tässä on ehkä enemmän sellaista vaihtelua, että jonain päivänä vaivaa enemmän ja toisena vähän vähemmän. Toki olen osittain myös tottunut siihen että toinen korva tuntuu erilaiselta, enkä sitä sitten mieti ihan niin paljon kuin alussa. Eihän tämä kivaa ole, mutta tällainen tilanne nyt sitten on. Kiitos Jeesus, että johdatat tässäkin.

Viime viikot ovat olleet jotenkin toimeliaampia. Ehkä olen jotenkin herännyt talvihorroksesta ja sitten on ollut monenlaista tekemistä. Tässä kohtaa alkaa mieli kääntyä kevätkylvöihin, niiden suunnitteluun ja tarvittaviin hankintoihin. Sitten on yksi putkiremonttikohde, johon on pitänyt käyttää aikaa ja ajatuksia.  Ja kaikenlaista tämmöistä pientä mietintää. Lisäksi on ollut ihmissuhdehankaluuksia, joissa nyt onneksi Herra auttoi eteenpäin, mutta muutama viikko meni raskaammissa tunnelmissa, kun loukkaannuin aika pahasti siitä mitä minulle sanottiin. Lisäksi ohjelmassa oli vainotut kristityt –tilaisuuden järjestäminen, josta jäi kyllä oikein hyvä mieli. Ja onhan sitten ollut vähän synttäripäivääkin. Oli myös hienoa käydä tutustumassa pääkaupunkiseudulla toimivaan evankelioivaan kahvi- ja kohtaamispaikkaan ja siinä tavata todella monenlaisia ihmisiä. Kuulin monien elämäntapahtumista ja on se niin ikävää nähdä ja kuulla kuinka huumeet sitovat ja tuhoavat elämää. Mutta sitten oli niin monenlaisia muitakin kohtaamisia. Tuosta neljän tunnin visiitistä jäi kyllä hyvä mieli. Eli vaikka tuntuu, ettei tapahdu mitään, niin sitten kuitenkin johonkin ne päivät aina menevät.

Tässä maaliskuussa olisi tarkoitus yhtenä viikonloppuna käydä Ruotsissa. Jälleen kerran tutulla porukalla Suomesta ja kohteena tuttu ruotsinsuomalaisten kristittyjen ylläpitämä paikka Ruotsissa. Olen ihan kiitollinen, että on tällälailla jotain pientä reissua tulossa ja rukoilen myös että viikonlopun hengellinen anti olisi rakentavaa ja virvoittavaa kaikille osallistujille. Viimeksi olen tuossa paikassa ollut 1,5 vuotta sitten. Maaliskuun Israelin viikko muuttui nyt sitten viikonloppumatkaksi Ruotsiin.

Tässä kun matkustamisesta kirjoittaa niin tulee kyllä valtava kaipuu, että vielä pääsisi lentämäänkin jonnekin. Kesällä tulee jo 5 vuotta siitä, että olen käynyt lentokoneella missään. Syksyn Italian-matka on tosiaan tulossa, mutta silti se tuntuu omalta kohdalta niin epävarmalta, kun jos sitten puintiajan takia ei pääsekään lähtemään. Saa nähdä. Toisaalta mieli niin lähtisi lentoon ties minne, mutta sitten kun oikeasti pitäisi olla lähtemässä johonkin, niin sitten ei meinaa jaksaakaan, ja tulee kaikkia syitä vain mieleen, miksei olekaan menossa. Mutta oi Herra, voisiko vielä joskus lentää jonnekin, siten että Sinä olisit sitä kaikkea johdattamassa?  On kieltämättä välillä vähän tuskallista, kun sitä niin joskus luuli, että Jumalalla olisi jotain suunnitelmia minullekin, missä olisi matkustamista jne. Ja näin sitten on vaan tullut saamattomaksi, väsyneeksi, maatilajämähtäneeksi, eikä ole oikein mitään oikeita syitä mennä usein mihinkään muuta kuin pyöriä kotinurkissa. Mutta kyllä Jumala vielä voi jos Hän haluaa, ja toisaalta olen kiitollinen että edes joskus on saanut käydä jossain. Ja sitten taas tosiaan huomaa, että on kaipaus ”pyhille matkoille”. Oi voi..

Tällaisissa tunnelmissa täällä tänään. Siunattua kevättalvea!

”Hän tyydyttää sinun kaipauksesi hyvyydellään; sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotka.” (Ps. 103:5)