torstai 8. toukokuuta 2025

Kylmä alkukuu

Toukokuun 8. päivä tänään eikä pellolle ole ollut vielä mitään asiaa. Tavallaan se on ihan normaalia, mutta tänä vuonna on vaan jo pitkään odotettu, koska pellolle pääsisi, kun kevät muuten on ollut niin ajoissa. Näytti jossain kohtaa, että olisi voinut tulla aikaisetkin kylvöt, mutta sitten tuli sateita. Toisaalta on ollut niin kylmä, että kuivuminen on ollut hidasta. Varmaankin ensi viikolla alkavat kylvöt ja ihan keskimääräistä aloitusaikaa sekin on. Yksi juttu toki vähän mietityttää näissä kylvöissä: meillä kiireapuna käyvä eläkeläinen on lähdössä Espanjaan viikoksi 15.5. Se nyt sitten näyttäisi osuvan juuri kylvöjen aikaan. Eihän tuo nyt ihan optimaaliselta tunnu, mutta näkee sitten, miten Jumala tämän asian ratkaisee.

Johonkin se aika sitten vain on taas mennyt. Ja tässä toukokuussa on kylvöjen lisäksi muitakin juttuja tiedossa. Viikonloppuna pitäisi esimerkiksi valmistella puhetta, mikä on ensi viikolla. Minua on pyydetty puhumaan tilaisuuteen, missä en ole ennen puhunut. Jotenkin on tullut mieleen puhua siellä henkilökohtaisesta elämästä ja miten Jumala on johdattanut. Minulle tuli huhtikuussa täyteen 25 vuotta vaellusta Herran kanssa. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta silti voi olla vaikea pukea sanalliseksi kokonaisuudeksi sitä matkaa. Että mitä kaikkea kertoo kaikista näistä vuosista. Kovasti tarvitsen Jumalan johdatusta siinäkin. Ja ettei jännittäisi ihan hirveästi.

Lukuvuoden 2024-2025 kestänyt koulutus on päätösviikonloppua vaille valmis. Todella vaikea sanoa, mikä sen kurssin merkitys on ollut, mutta ei kai sitä sitten tarvitsekaan tietää. On sitten ollut ainakin jotain vähän erilaista ohjelmaa aina välillä. Kurssin aikana olen kuullut vajaat 40 eri ihmisten harjoitusraamattutuntia (kesto 15 minuuttia). Niissä on ollut kyllä hyvin monenlaista pitäjää ja hyvin monenlaisia aiheita. Ainakin olen kyllä huomannut olevani hyvin kriittinen ja helposti kiinnitän huomiota negatiivisuuksiin. Joillain kurssilaisilla on ollut hyvin vähän kokemusta puhumisesta. Välillä 15 minuuttia on ollut pitkä aika puhetta kuunnellessa ja minulla on ollut vaikeuksia keskittyä sanomaan. Mutta kai siinä aina samalla jotakin oppii. Toivottavasti armollisuutta ainakin.

Kirjoitan tätä poikkeuksellisesti arki-iltana ja huomaan, että väsyttää kyllä nyt. Olen viime aikoina nukkunut huonosti: herään yöllä, minulla on kuuma ja sitten uni ei tule pitkään aikaan. Taitaa olla hormoneilla asiansa tässä. Tässäkin pyydän Jumalan johdatusta, kyllä hyvä yöuni on niin suuri asia. Ehkä ensi viikolla saan vähän selvyyttä asiaan, kun menen verikokeeseen. Siinä sitten ratkeaa sekin, vieläkö jatkan keltarauhashormonia endometrioosin ehkäisyyn. Ihan mielenkiintoista sekin.

Kirjaan tähän nyt vielä tämän päivän uutisen. Kirkolliskokous äänesti tänään avioliittokysymyksestä eli piispojen esitys kirkolliskokoukselle oli, että Ev. Lut. kirkkoon tulisi kahden rinnakkaisen avioliittokäytännön malli: perinteinen ja samansukupuolisten. Kiitos Jumalalle, että tämä esitys ei mennyt läpi, vaan perinteinen malli jatkuu. Äänestystulos oli kyllä sinänsä surullinen, 62 edustajaa kannatti piistojen ehdotusta ja 40 vastusti. Läpimenoon tarvitaan kuitenkin ¾ määräenemmistö, niin vaikka vastustajat olivat vähemmistössä, heitä oli kuitenkin riittävästi.

Nyt kyllä tosiaan väsyttää sen verran, että pitää lopettaa kirjoittelut. Mutta tämä oli tämmöinen kylmän toukokuun alun päivitys.

”Älkää entieisä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhekaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle. (Jes. 43:18-19)