Aah, ihanaa, marraskuu! Vihdoinkin on minun lomapäiväni ilman mitään velvollisuuksia. Olen kiitollinen Jumalalle, että voin ja pystyn ja jopa osaankin nykyään ottaa lomapäiviä tällä lailla vähän ehkä muille outoon aikaan. Mutta maatalouskalenteriin tämä on jotenkin hyvin otollinen aika. Luonto on painumassa talven lepoon ja saan olla siinä rytmissä vähän mukana. Matkat matkailtu, sato on tallessa, koneita laitettu talvisuojiin ja siihen rytmiin jotenkin tosi hyvin sopii pieni loma tässä kohtaa. Semmoinen loma, missä ei tarvitse tehdä yhtään mitään eikä mennä yhtään minnekään. Semmoinen vähän väsyneen introvertin ihanneloma. Jos nyt muutama päivä edes olisi tämmöistä tällä viikolla. Ainakin tänään on.
Ihan viime päivinä olen tutustunut uuteen aiheeseen: autismin kirjoon. Aihe tuli esiin viime viikonloppuna, kun kerroin ystävälleni eräästä ihmisestä ja hänen aika persoonallisista piirteistään. Tämä ystäväni, joka on koulutukseltaan psykologi, sanoi, että sellainen käytös kuulostaa autismin kirjoon kuuluvilta piirteiltä. Tämä jäi mieleeni, koska huomasin, että en oikein yhtään tiedä, mitä tarkoittaa se, että on niin sanotusti kirjolla. Minulla on ollut autisti-sanasta mielikuva liki puhekyvyttömästä henkilöstä, joka ei pärjää itsenäisesti tavallisessa elämässä. Nyt sitten tutustuin aiheeseen ja siinä olikin paljon silmiä avaavaa.
Yllättävintä tässä autismin kirjossa oli se, että löysin näitä piirteitä todella paljon itsestäni. Olen katsonut youtubesta videoita, jossa autismin kirjon diagnoosiin saaneet aikuiset naiset kertovat elämästään ja niissä on ollut todella paljon niin tuttua juttua. Hyvin samanlaisia asioita, joiden kanssa itse elän ja kipuilenkin. En usko, että itse saisin diagnoosia, sillä joitain autismille tyypillisiä piirteitä (kuten kyvyttömyys lukea kasvojen ilmeitä) minulla ei ole. Mutta sitten taas jotkut kuvaukset sosiaalisen elämän vaikeuksista ja esimerkiksi siitä kuormittumisesta sopivat taas todella hyvin. Kuten myös jonkinlaiset aistiherkkyydet, vaikka tokin joillain niitä on vielä paljon enemmän.
Olen täälläkin joskus kuvaillut itseni ihmissuhdeinvaliksi ja toisaalta kaivannut tarvetta saada jotakin selitystä omalle persoonalleni sellaisten asioiden kuten erityisherkkyys tai INFJ-persoonallisuusmääritelmien kautta. Nuo jälkimmäisethän eivät ole mitään tiedettä, ehkä jopa new agea, mutta jotenkin itsessä oleva erilaisuudenkokemus on selvästi kaivannut jotakin selityksiä edes jonkinlaisten terminologioiden kautta. Nyt tämä autisminkirjo tuo taas uudenlaisen näkökulman aiheeseen ja jotenkin auttaa itseäni taas jollain lailla ymmärtämään kaikkia juttuja taas jotenkin uudesta näkykulmasta. Monet arjen haasteeni ovat nimenomaan autisminkirjolle tyypillisiä haasteita. Lieviä sellaisia, mutta kuitenkin niitä. Ja sitten taas on kiva lukea, että autismin kirjolla oleminen ei ole mikään sairaus vaan tosiaan persoonallisuuden piirteitä, niin kaiken kaikkiaan tämä auttaa tosi paljon ymmärtämään taas itseäni ja muita, joissa näen tätä samaa heikompana tai vahvempana.
Väkisinkin tulee mieleen, että oma isäni on hyvin voinut olla autismin kirjolla. Hänellä oli paljon juuri tähän sopivia piirteitä. Hän oli hyvin pikkutarkka jossain asiossa ja yksityiskohdissa, tutkijaluonne ja sillä alallaan oikeasti asiantuntija. Mutta ihmissuhteissa hän oli aika töksäyttelijä ja toisaalta helposti mykistyväkin. Hän saattoi pitää hyvin pitkiä monologeja, vaikka kuulija olisi ollut aivan kyllästänyt kuulemaan. Ajattelin juuri noita pitkästyttäviä monologeja usein välinpitämättömyytenä toisia kohtaan, mutta tuohan esimerkiksi on juuri tyypillinen autismin kirjon piirre, ettei näe toisista jaksavatko he kuunnella vai eivät. Hän saattoi töräyttää ihmisille milloin mitäkin kommentteja, mutta huomaan että minussa on samanlainen töksäyttevä puhetapa. Jonkinlainen suoruus, ettei osaa sanoa asioita erityisen kaunopuheisesti. Autismiin kuuluu asiakeskeisyys ja tätähän se isän kanssa aina oli, pelkkää asiaa. Mutta kyllä itsekin olen naiseksi keskimääräistä paljon asiakeskeisempi. Isä luki aina paljon lehtiä ja katsoi televisiota eikä kaivannut paljonkaan ihmisseuraa. No, täällä on nyt sitten toinen samanlainen, minkäs teet, kun maailmassa on vaan niin paljon niin kiinnostavia asioita. Ja sehän on autismiin juuri tyypillisistä – siis että on jotakin asioita, jotka kiinnostavat hyvin paljon. Erityiskiinnostuksen kohteita. Keräily on ilmeisesti myös tyypillistä ja isähän keräili monenlaista. Nyt on kauhea työ tyhjentää paikkoja. Ja varsinkin vielä kun itsessäkin aktivoituu välillä se keräilijävaihde.
Voisi luulla, että olisin ymmärtänyt isääni hyvin, kun itsessä on näitä samoja juttuja, mutta aivan päinvastoin. En yhtään ymmärtänyt, vaan meidän kommunikaatio oli usein todella huonoa. Koin, että hän ei ymmärrä minua ja minä en ymmärtänyt häntä. Nyt, 2,5 vuotta kuolemansa jälkeen minä yhtäkkiä ymmärränkin häntä! Ja olen siitä kiitollinen. Ja siitä, että ymmärrän myös itseäni. Saan sytyttää kynttilän, tuijottaa vaikka tunnin kynttilänliekkiä eikä siinä ole mitään väärää, se on vaan piirre. Oudon ihmisen outo marraskuun loma J
”Hyväksykää sen tähden toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt teidä Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:7)
