Moldovan terveisiä

Kova syystuuli puhaltaa ulkona ja saa pihan värikkäät vaahteranlehdet pyörimään.  Keltaisia ja punaisia lehtiä on paljon maassa, mutta vielä paljon puissakin havisemassa. Syksy on ollut leuto ja ruska-aika keskimääräistä myöhemmässä.

Pitkästä aikaa katselen rauhassa kotipihan syksyä. Ja samalla kirjoittelen tähän jotakin muistoja Moldovan matkasta. Olin siis Moldovassa, terveisiä sieltä! 29.9.-6.10. järjestettiin opintomatka Moldovaan ja osallistuin siihen 20 muun suomalaisen mukana. Lähtijöitä oli eri puolilta Suomea, kaksi tunsin etukäteen ja oltiin juteltu matkasta, yksi pariskunta taas oli sellainen että tiesin heidät ja olin muilta kuullut että hekin osallistuvat. Kaksi oli puolestaan sellaista, että  lentokentällä ymmärsin olleeni heidän kanssaan samalla matkalla 15 vuotta sitten Italiassa. Muihin tutustuin sitten matkan aikana. Reissulla oli ehkä yllättävän paljon nykyisiä tai eläkkeellä olevia lähetystyöntekijöitä, ihan omasta kiinnostuksestaan. Venäjän kielitaitoa löytyi sitten omasta ryhmästäkin ja pääsivät tulkinkin hommiin.

Matka oli oikein mukava ja siunattu. Oli kiinnostavia kohteita ja toisaalta sai itse ottaa rennosti, kun ei ollut nyt minkäänlaisissa vastuutehtävissä. Yötkin sujuivat hyvin eikä tullut univelkaa. Mitään erityisen kivaa säätä ei ollut enää, siinä 10-15 asteessa mentiin koko viikko ja välillä sateenvarjo piti ottaa esiin. Tämä oli jo kuitenkin näkynyt entuudestaan sääennusteissa, että ihan säähän sopivat vaatteet oli mukana.

Ensimmäisen päivän aihe oli Raamattujen ja muun kristillisen kirjallisuuden salakuljetus Neuvostoliiton aikana. Mukana oli tässä työssä 1970 ja -80-luvuilla itse toiminnassa olleita suomalaisia ja moldovalaisia kertomassa yksityiskohtaisesti tapahtumien kulkua. Kävimme paikoilla, joissa suomalainen kymmenien tonnien rekkalasti kirjallisuutta oli purettu viiteen pienemään moldovalaisten (silloin Neuvostoliitto) kuljettamaan kuorma-autoon. Seuraavassa paikassa tien varrella kerrottiin, kuinka miliisi oli saanut yhden moldovalaisen kiinni ja hän joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan. Yhdessä vanhassa talossa taas esiteltiin vähän kuopallaan olevaan kattoa. Se oli aikanaan painunut, koska vintillä oli ollut piilotettuna useita tonneja Raamattuja. Näille paikallisille nyt jo vanhemmille miehille oli varmasti hienoa saada kertoa isolle joukolle näitä 45 vuoden aikaisia tapahtumia. Moldovasta oli mukana myös kristittyjä, jotka kuvasivat kaikki puheet ja tekevät youtubeen jonkunlaiset dokumentin tästä raamattutyöstä. Kuinka paljon aika onkaan muuttunut siitä, että Raamattuja piti piilotella ja salakuljettaa tähän päivään, kun Moldova on itsenäinen valtio ja Raamattu ja kristillisyys on täysin vapaata. Tapaamamme paikalliset olivat hyvin aktiivisia nyt esim. evankelioivassa nettityössä.

Toinen kiinnostava asia tai oikeastaan paikka oli Gagauzia, Moldovan eteläosassa sijaitseva autonominen alue, jonka asukkaat ovat etnisesti turkinsukuinen kansa ja heidän kielensä on hyvin lähellä turkinkieltä. Gagauzit ovat kuitenkin historiallisesti kristittyjä eikä muslimeja, kuten turkkilaiset. Gagauzian kielellä on kuitenkin hyvin vähän kristillistä kirjallisuutta ja siinä vähässä mitä on, on taas suomalaisilla ollut poikkeuksellisen iso rooli. Eräs suomalainen mies, joka oli matkassammekin mukana, osaa gagauzian kieltä ja on kääntänyt nyt viimeksi Saarnaajan kirjan gagauziksi. Vanhan testamenti käännöstyö on vasta aluillaan. Gagauziksi on käännetty myös Leif Nummelan kirja ”Raamatun punainen lanka”. Uuden testamentin lisäksi kristillistä kirjallisuutta ei sitten tällä kielellä tainnut oikein muuta ollakaan. Koululaitoksensa on ilmeisesti venäjäksi. Mutta gagauzit tekevät omalla kielellään kristillistä nettityötä, mikä tavoittaa turkinkielistä väestöä ja sehän on ihmeellistä.

Toki nautin vain siitäkin, että sai nähdä uusia maisemia ja olla vähän erilaisessa maassa. En oikein edes tiennyt millaista elintasoa pitäisi odottaa. Moldova on pitkään ollut Euroopan köyhin maa, nykyään ilmeisesti toiseksi köyhin Ukrainan jälkeen. Kyllähän siellä paljon vanhoja huonokuntoisia rakennuksia oli ja neuvostoaikaisia kerrostalohirvityksiä. Mutta sitten myös uutta. Kuulin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu paljon uutta ja sellainen vaikutelma tosiaan tuli että rakennukset olivat joko tosi vanhoja tai sitten ihan uusia. Vanhana Venäjänkävijänä mietin, että pitääkö vessoissa kulkea oma vessapaperi mukana, mutta ei tarvinnut. Turisteille löytyi aina joku hyvä hiljattain rakennettu huoltoasema, missä hygienia oli oikein hyvä. Viikon aikana oli kaksi ällöttävää vessakokemusta, muuten priimaa. Yövyimme hyvissä hotelleissa, mitään ruokamyrkytyksiä ei tullut kenellekään ja oikein hyvin kaikki sujui.

Viikon tavaramerkiksi tulivat viinirypäleet, joita tarjoiltiin runsain määrin melkein joka paikassa. Saimme myös itse käydä yhdessä paikassa poimimassa niitä suoraan köynnöksistä. Minulla on ollut sellainen haave, että olisi hienoa päästä poiminaan rypäleitä suoraan pellolta. Kai se ajatus on tullut kun Israelissa ja Italiassa on ajeltu viinitarhojen ohitse bussilla. Ja toki sitten jo olen sen ajatuksen unohtanutkin. Niin oli jotenkin hassua kun tämä toive yllättäen toteutui ja vielä niin yllättävässä paikassa kun Moldovan Gagausiassa. J Koko porukka pääsi keräämään rypäleitä viihitarhaan. Ja kyllä valtavan hyviä rypäleitä oli siellä ja monessa muussakin paikassa. Toki muutenkin oli kiinnostavaa nähdä valtavan isoja peltoalueita Moldovan kumpuilevassa maastossa. Olen varmaan joskus myös toivonut näkeväni mustan mullan aluetta ja tuollahan sitä sitten oli. Maatalousjuttuihin väkisinkin huomiota myös kiinnittää. Lammaslaumoja kulki paimenen kanssa, yksittäisiä lehmiä ja hevosia oli liekassa siellä sun täällä. Maalla tuli joku hevoskärry vastaan. Ja pullonkorkki saattoi olla kiinni pullossa tai sitten irrallaan. EU ei ole vielä Moldovassa kertomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Varmaan muutakin voisi matkasta kertoilla, mutta ehkä tämä riittää tässä kohtaa. Matkan jälkeen on ollut kiva lukea iltaisin Esko Mäki-Soinin tuoretta kirjaa ”Salainen tyhjä tila”, joka kertoo hänen elämästään Raamattujen salakuljettajana itäblokin maissa. Tämä Moldovan reissun jälkeen on kiinnostavaa lukea tuosta aiheesta.

Aurinko tuli näkyviin ja saa ruskan värit loistamaan. Ehkä lähden nyt itsekin seuraavaksi vähän kävelylle tuonne kovaan tuuleen. Nyt ei ole mitään matkoja tiedossa ja sekin tuntuu ihan hyvältä tässä kohtaa. Syksy ja talvi saa tulla.

Ps 37:7 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.

Kanaparvi moldovalaisessa kylässä. Näitä näkyi aika monella pihalla.

Puinti-Italia-Puinti-Pökertynyt

Täällä on yksi väsähtänyt tapaus kirjoittelemassa. Reissuista ja puinneista ja ties mistä muusta väsähtänyt. Olen jo pitkään odottanut tällaista päivää, että ei ole mitään ohjelmaa tiedossa. Nyt se on ja AAAH, kun ihanaa, mutta yksi päivä ei kyllä riitä.

Takana on tiivis kuukausi, tai ainakin minun voimavara-asteikolleni tiivis. Puinnit aloitettiin 18.8., eli aika aikaisin taas päästiin pellolle, mikä oli hienoa syksyn muu ohjelma huomioiden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsöössä. Puimurista meni heti seuraavana päivänä pakki rikki. Puitiin ilman pakkia kunnes korjaaja tuli. Aina välillä tuli sadekuuroja ja puinnit keskeytyivät usein. Kun pakki oli korjattu, se meni rikki ihan heti uudelleen. Kaikki loppuaika eli lähes kaikki viljat puitiin ilman pakkia, kun ei ollut aikaa vaihdelaatikkoremontille. Muutakin teknistä ongelmaa oli. Italiaan lähtö painoi päälle. Pyysin rukousta muiltakin uskovilta, kun oli jo epätoivoinen olo, eniten teknisten vikojen suhteen, mutta myös sadekuurojen suhteen. Myös kuivurin öljypoltin lakkasi toimimasta, ja yksi kaunis puintipäivä meni sivuun korjaajaa odotellessa. Kaiken keskellä sai kuitenkin kokea myös Jumalan huolenpitoa. Pari sadekuuroa tuli oikein siunattuun aikaan ja auttoi teknisten vikojen paljastumisessa ajoissa. (Esim. yksi huoltoluukku oli aiennut ja jyviä meni maahan).  Jotkut sadekuurot taas menivät ihan läheltä, mutta saatiin puida mustien pilvien viistäessä ja ukkosen jyristessä ihan lähellä. Öljypoltinkorjaajakin tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti ja oli halliltaan ottanut oikean osan mukaan, vaikka ei edes tiennyt etukäteen, mikä vika on. Ja tosiaan ihmeellisesti puinnit sujuivat, vaikka pakki ei toiminut. Puimuri vedettiin joka aamu traktorilla ulos tallista ja sen jälkeen suunta oli vain eteenpäin J. En oikein edes ymmärrä miten puinnit tehnyt eläkeläismies sai kaikki pahimmatkin lakopellot puitua ilman peruutusvaihdetta.

28.8. puitiin, 29.8. oli viljojen kuivausta ja pakkauspäivä. Lisäksi Lyyra ja Harppu lähtivät uuteen kotiinsa, isoon kanaparveen. 30.8. aamulla lähdettin Helsinkiin ja Italiaan. 7.9. klo 4 aamulla olin kotona ja koko päivän aivan tokkurassa, 8.9. puinnit jatkuivat ja tulivat valmiiksi 10.9. Jumala oli antanut loppujenkin viljojen valmistua hyvin Italian viikon aikana ja 8.-10.9. puinti sujui ihmeellisen hyvin. Sen jälkeen on toki ollut kaikkea muuta syksyn hommaa. Mutta oon kyllä tosiaan väsynyt edelleen, tämä keskellä puintiaikaa reissuunlähtö on kyllä todella erikoinen kuvio.

No miten sitten meni Italiassa? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Siellä kyllä pian unohtui täysin, että oli jostain puintiajan keskeltä lähtenyt. Sai olla täysin irrottautunut arjesta ja kokea ”kirkastusvuoritunnelmia” mukavassa uskovien yhteydessä. Paikka oli siis ihan sama kuin viime vuonna, että ulkoisilta puitteiltaan tiesi nyt mihin on menossa. Suomenkielisiä oli 20 ja italailaisia noin 30. Puhuin joka päivä, aiheena oli Jumalan koko sota-asu Efesolaiskirjeen 6 luvun mukaan. Se tuntui Jumalan antamalta aiheelta. Oli hienoa ylistää ja rukoilla yhdessä. Italialaisten rentous vapauttaa helposti suomalaisiakin ja tänäkin vuonna oli rakkaudellinen ja lämmin tunnelma suomalaisten ja italialaisten kesken. Italialaisissa oli nyt sitten joitain viime vuodelta tutuksi tulleita kasvoja. Oli kyllä paljon eri ihmisiäkin kuin viime vuonna. Yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi  ja lisäksi joku pöpö kiersi suomalaisissa niin että osalle tuli flunssa ja osalle vatsatauti. Melkein kaikki sairastuivat, mutta toisaalta tauti ei kestänyt kauaa. Itse nukuin pari yötä huonosti flunssan takia. Nämäkään haasteet eivät himmentäneet sitä, että kaikki kokivat olleensa mukana hyvin siunatussa ilmapiirissä ja Jeesuksen läsnäolossa. Toki oli ihanaa myös olla rannalla, uida taas lämpimässä Adrianmeressä ja herkutella italialaisella jäätelöllä.

Tämä oli yhdeksäs kertani Italiassa. Ensimmäinen oli 2010. En voi sanoa että Italia olisi tullut minulle tutuksi, kun joka kerta olen ollut tällaisella raamattuviikolla, missä hengelliset asiat ovat keskiössä ja Italian hienot maisemat ihan siinä sivussa sitten. Kerran oltiin Rooman lähellä ja silloin Roomassa vähän retkeiltiin myös. Yhdellä toisella reissulla tehtiin retki Venetsiaan. Muuten Italiasta on tullut tutuksi lähinnä rantaelämä sen verran kuin siihen on ollut aikaa. Koska painotus on ollut puhtaasti hengellisissä asioissa, en ole ollut niin kiinnostunut edes kielen opiskelusta. Siksi olikin vähän yllätys, että nyt tämän yhdeksännen matkaan jälkeen menin italian alkeiskurssille. Ja siellä on nyt kaksi muutakin uskovaa, ketkä oli raamattuleirillä viime ja tänä vuonna. En ehkä olisi muuten jaksanut mennä, jos ei olisi ollut muitakin tuttuja mukana. Eli kansalaisopiston kurssille, kerran viikossa 1,5 h italiaa. Hassu juttu sekin, mutta jotenkin sitten otin Jumalalta ne sanat, kun yksi italialainen tuolla leirillä sanoi, että ensi vuonna sinun pitää osata italiaa. No, en tietenkään kuvittele alkeiskurssin jälkeen paljon mitään osaavani, mutta kuitenkin.

Joo, enpä tällaiseen yhteen kirjoitukseen saa nyt sopimaan kuin ihan pääpiirteet menneistä tapahtumista. Olen kyllä sellaisen loman tarpeessa, että saisi vähän pidempään vain olla ilman mitään velvollisuuksia. Että jospa jossain kohtaa tässä loppuvuonna sellaisellekin aika löytyisi. Nyt juuri ei vielä voi sellaista suunnitella, kun tulossa on vielä toinen ulkomaanmatka. Hengellinen ryhmämatka sekin ja maahan, missä en ole ennen ollut. Tässä ei nyt onneksi ole itsellä mitään järjestämiseen liittyviä juttuja, vaan menen puhtaasti osallistujan roolissa. Reissussa ei ole mitään salaista, mutta raportoin täällä sitten vasta matkan jälkeen. Muita kautta monet ystävät kuulevat matkasta ja kohteesta jo varmaan aiemminkin. Siunattua alkusyksyä!

”Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja ikuisesti.” (Ps. 121:8)

Italiassa katumarkkinoilla kuvattu vihon kansi. Sopii myös kuvaamaan omaa olotilaa!

Kanteleeni kauniimmin..

Tänään on siskonpojan 9 v. syntymäpäivä, onnea ja siunausta hänelle! Niin äkkiä nämä vuodet vierivät. Down-poika aloittaa ensi viikolla kyläkoulussa toisen luokan. Siskontyttö menee kuudennelle. Oi voi, justhan he syntyivät.. J Siskoni luona oli pöydällä jotakin valokuvia 12 vuoden takaa, missä siskontyttö oli ihan vauva ja lapsen äiti 34 v ja minä 36 v. Sanoin, että näytetään näissä kuvissa ihan teiniäidiltä ja –tädiltä, kun niin paljon on naamat ”aikuistuneet” näissä 12 vuodessa.

Heinäkuu meni oikein mukavasti. Kuumaa ilmaakin Herra antoi ja sateisen alkukesän jälkeen se oli oikein ihana asia. Helteet jatkuivat useamman viikon ja nyt on saanut käydä joka päivä uimassa joessa ja muutenkin nauttia hyvin kesäisistä säistä. Suomessa on tänä kesänä tehty ennätys siitä, kuinka monena päivänä peräkkäin on jossain päin Suomea mitattu yli 30 astetta. Eilen oli 21. peräkkäinen yli 30 asteen päivä ja tänäänkin se voi ylittyä vielä jossakinpäin, tosin ei kyllä ainakaan täällä. Reiluja sateita on saatu jo useampana päivänä ja yksi kaurapeltomme on mennyt todella pahasti lakoon.

Sitten viimeisen kirjoituksen olen ollut parilla hengellisillä kesäpäivillä: toisissa puhtaasti osallistujan roolissa ja toisilla talkooväkenä lettukahvilan kassanhoitajana. Sitten oli lähikaupungin hengellisen musiikin paripäiväinen tapahtuma, jossa olin molempina päivinä esiintymässä israelilaisen tanssin ryhmässä ja lisäksi rukouspalveluhenkilönä. Tanssiesiintymiset ovat olleet lisäksi vielä yhden tanssiryhmäläisen synttäriseuroissa ja vanhusten asumisyksikössä pidetyissä seuroissa. Nyt on ihan kiva pitää vähän taukoa treeneistä/esiintymisistä. Lisäksi heinäkuussa oli 50 v serkkuni hienot häät.

Heinäkuun kiva yllätys oli eräs vierailija, jonka tulon seurauksena muodostui pienimuotoinen ylistys- ja rukoustilaisuus. Tämä tuttu ei ole ennen ollut täällä yötä, eli sain nyt sitten toisenkin yövieraan tänne majoittumaan italialaisten lisäksi. Hauska juttu, mitä ajattelin jälkeenpäin on se, että molemmat tämän kesän yöpyjät olivat sellaisia, jotka olen ensi kertaa nähnyt TV7:n ohjelmissa ja tutustunut livenä vasta sen jälkeen. Yövierailujen hyvä puoli on se, että ne myös vähän aktivoivat remonttiajatuksia. Minun on vaikea ajatella että itseäni varten remontoisin, mutta vieraat on hyvä kannustin. No, en nyt väitä että vieläkään olisi paljon tapahtumassa, mutta kuitenkin huomaan sen, että vieraista seuraa remonttiajatuksia.

Elokuussa on sitten taas monenmoista tiedossa. Sadonkorjuuta puutarhasta ja pellolta ja taas rukous ja ihmettely siitä miten puintiaikataulu ja Italian matka sopivat yhteen. Työntekijämme on lisäksi lähdössä elokuussa vielä 6 päivän matkalle Auschwitziin ja Krakovaan. Itsellä olisi Italiassa pidettävien puheiden valmistelu. Myöhemmin syksyllä olisi tiedossa vielä toinenkin matka vähän erikoisempaan kohteeseen. Mutta en nyt kerro sitä vielä, kun ei se ole itselläkään tässä kohtaa vielä sen kummemmin mielessä, tuo Italia tuossa nyt kuitenkin ensin tulee vastaan ja sen jälkeen vasta jaksan ajatella seuraavaa reissua.

(Sitten naisille suunnattu osio.. Toukokuussa tehtiin FSH verikoe ja se oli 40 eli menopaussilukemat. Lääkäri sanoi että e-pillerit voi lopettaa, koska menkkoja tuskin enää tulee eikä endometrioosi sitten kasva silloin. Parin kuukauden päästä eli tässä heinäkuun lopulla ilmeni että ei se nyt sitten niin täydellinen menopaussi tainnut vielä ollakaan.. Eli kenties päädyn taas uudelleen pillereille, mutta nähtäväksi jää.)

Maatilan kesä on vähän tämmöistä että toisaalta on aktiivinen aika päällä ja toisaalta yrittää sitten myös ottaa rennosti ja nauttia kesästä. Ja ainiin, melkein unohdin kertoa kanoista. Minulla on enää kaksi kanaa, kun Kannel jouduttiin lopettamaan kuukauden jälkeen. Sillä oli heti alusta saakka joku vika, mutta en tiennyt mikä. Ajattelin seurata tilannetta, mutta se pysyi koko ajan jotenkin hyvin samanlaisena. Välillä näytti että kaikki on hyvin ja välillä näki että joku vaivaa. En osannut tarttua tilanteeseen. Sitten aivan yhtäkkiä Kanteleen kunto romahti totaalisesti ja oli täysin selvää että se vaan pitää päästään kärsimyksistään. Onneksi työntekijämme on tottunut kanojen lopettaja, niin ei siinä sitten kauaa tarvinnut tilannetta ihmetellä. Nyt sitten vain Harppu ja Lyyra jatkavat ylistys- ja munijaryhmässä. Kanojahan pitäisi olla vähintään 3, mutta en nyt ajatellut tähän hätään olla jostakin kolmatta hommaamassa, kun syksy kuitenkin pian tulee. Toivon että syksyllä nämä kaksi kanaa pääsevät jatkamaan eloaan jossakin isommassa parvessa.

Sitten on tietysti vielä maailmanpoliittisen aiheet, erityisesti Palestiinan tunnustaminen on ollut viime aikoina uutisissa. Saadaan rukoilla ettei Suomen siihen tarvitsisi mukaan mennä ja Israelille niin rajusti selkää kääntää. Tästä voisi sanoa paljonkin, mutta tyydyn nyt vain siihen, että olen hyvin hajanaisilla palestiinalaisalueilla käynyt eikä siellä mitään valtioksi mainittavaa ole edes havaittavissa. Jumala toteuttaa suunnitelmansa Israelissa. Vaikka maailman maat tunnustaisivat mitä, niin se ei muuta todellisuutta Israelissa. Kunpa Suomi saisi olla siunaamassa Israelia eikä vihaamassa sitä.

”Jumala on puhunut pyhyydessään: ”Riemuiten minä jaan Sikemin ja mittaan Sukkotin laakson. Minun on Gilead, minun on Manassa, Efraim on pääni suojus, ja Juuda on valtikkani.” (Ps. 60: 8-9)

Siunattua elokuuta!

Vaisu ylistysryhmä

Tässä on ylistysryhmä: Lyyra, Harppu ja Kannel eli kesän 2025 kanat, jotka saapuivat kaksi päivää sitten. En ollut mitenkään erityisemmin suunnitellut kanoja tälle kesälle ja kesäkuun alkupuolella oli muuta mietittävää, niin vähän siinä sitten ajattelin, että ehkä ei tänä kesänä kanoja tulekaan. Mutta sitten kanahäkki alkoi vaikuttaa niin autiolta ja tyhjältä ja oli vähän semmoinen tunne, että jotakin puuttuu, kun ei ole kanoja. Niinpä sitten tori.fi:n kanaosastolla ilmoitteli edelleen kesäkanoista sellainen mies, jolta hain kanat 3 vuotta sitten ja päätin hakea sieltä sitten kuitenkin tällekin kesälle kotieläimet. Ylistysryhmä termi tulee siitä kun raamattupiirissä vähän aikaa sitten luettiin Psalmia 148, jossa sanotaan ”Ylistäkää Herraa.. te villieläimet ja kaikki kotieläimet, te mateliat ja siivekkäät linnut”. Totesin silloin piirissä että ylistäjät puuttuu, mutta nyt ei sitten enää puutu.

Tänään on sateinen tiistaipäivä. Kesäkuu on ollut sateinen ja viileänpuoleinen. Viljakasvustot ovat tosi reheviä, paikoin kärsivät liiasta kosteudestakin. Alkukesän yleistä vaivaa, kuivuutta, ei tänä vuonna ole ollut, vaan vettä on tosiaan tullut ihan riittämiin. Luonto on hyvin vehreää ja ihanasta vihreydestä on saanut nauttia. Uimassa olen käynyt toistaiseksi vain kerran. Toivottavasti tästä vähän lämpimämpääkin vielä tulisi.

Kesäkuun alun pääohjelma oli kuitenkin italialaisten vierailu. Raamatunopettaja ja hänen 42-vuotias poikansa olivat viikon Suomessa ja siitä ajasta 3 yötä minun luonani täällä maatilalla. Noissa päivissä oli muutakin ohjelmaa, kun parhaimmillaan täällä oli 16 henkeä vierailemassa ja sitten taas oli muitakin tapahtumia, jossa tämä italialainen oli puhumassa jne. Kaikki vierailuihin liittyvä meni oikein hyvin ja oli mukavaa vaihtelua. Ennen heidän tuloaan oli valmistelua, vierashuoneesta maalattiin yksi seinäkin ja muuta tämmöistä pientä kosmeettista parantelua harrastettiin.  Varmaan olisi täällä jo remontit tehtynä, jos vieraita kävisi yhtään useammin, kuin kerran vuodessa J

Juhannusviikolla työtekijä oli kesälomalla, niin sitten itselläkin oli vähän semmoinen lomafiilis ja toisaalta vähän lepoa vierailujen jälkeenkin. Nyt on itsellä vähän sama meininkin kuin kanoilla: Niiden kaksi ensimmäistä päivää täällä ovat olleet niin sateisia, ettei niitä ole oikein ollenkaan innostanut tutustua uusiin paikkoihin. Katon alla tuntuvat viihtyvän ainakin näin aluksi ja sama tässä on itselläkin, että ajattelin kirjoitella sadepäivän ratoksi.

Uutisrintamalla on ollut tapahtumia tässä samaan aikaan, mutta niitä en ole niin intensiivesti nyt seurannut. Kuitenkin tiedetään, että Israel iski Iranin ydinaselaitoksiin ja ydinaseiden laukaisualustoihin. Myös Yhdysvallat otti osaa Iranin ydinlaitosten tuhoamiseen. Tapahtumien seurauksena Iran on iskenyt Israeliin ja siellä on tullut kuolonuhrejakin. Israelissa asuvat tutut ovat menneet lukuisia kertoja pommisuojaan sen reilun viikon aikana, mitä nämä tapahtumat ovat kestäneet. Ilmeisesti monet iranilaisetkin ovat kiitollisia näistä tapahtumista, sillä Iranin hallinto on islamistinen ja esimerkiksi kristittyjä on laitettu vankilaan pelkästään uskonsa tähden, naisten oikeudet ovat olleet surkeat jne. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea tästä tapahtumaketjusta seuraa, mutta aina saadaan rukoilla evankeliumin menestystä esimerkiksi Iranissa ja Israelissa.

Kesää on vielä mukavasti jäljellä. Tulossa on ainakin hengellisiä kesäjuhlia lähempänä ja kauempana, israelilaisten tanssien tanssiryhmän harjoituksia ja esiintyminen sekä serkkuni häät. Toivottavasti myös pääsisi uimaankin ja muutenkin vähän nauttimaan kesäfiiliksistä (juuri nyt tulee vettä todella lujaa). Ja toki sitten kaikki arkijutut maatilalla, mitä kesällä riittää, marjojen poiminnat ja muut. Ja jos ”ylistysryhmäkin” tuosta vähän aktivoituisi, niin pääsisi niidenkin touhuja seuraamaan. Poneja on  ollut jo nyt kiva käydä välillä rapsuttelemassa.

Ja mitä muuta Herra sitten järjestääkään. Toivottavasti olisi hengellisestikin hyvä kesä ja Jeesuksen kanssa saisi aikaa viettää eikä niin että ajatukset menisivät jonnekin ihan muualle.

Siunattua kesää!

”Ylistäkää Herraa..nuorukaiest ja myös neitoset, te vanhat yhdessä nuorten kanssa. Ylistäkööt he Herran nimeä, sillä yksin hänen nimensä on korkea, hänen kunniansa ulottuu yli maan ja taivaittein.” (Ps. 148:12-13)

Kylvöt takana - vierailut edessä

Tuntuu vähän oudolta tällainen päivä, ettei ole mitään sovittua ohjelmaa eikä mitään tarvetta valmistellakaan mitään. Luulin meneväni kävelylle yhden kaverini kanssa, mutta hänelle ei sitten sopinutkaan, niin ei sitten ole mitään. Ihan hyvä näin, mutta ehkä tällaista ei ole hetkeen ollut, kun tätä näin ihmettelee.

Niin, se on sitten kylvöjen jälkeisen elämän aika. Kylvöt olivat 12.-21.5. ja kaikki meni oikein hyvin. Viimeksi kirjoittaessani mietin, että mitenhän Jumala järjestää sen asian, että kiireapueläkeläinen on lähdössä Espanjaan 15.5. No, Jumala järjesti sen sitten niin, että hän oli siirtänyt matkansa kesäkuulle, mutta kertoi siitä vasta kun tuli töihin 12.5. Kylvöjen päälle tuli heti 18 milliä sadetta, mikä sekin oli aivan mahtavaa. Ensi viikolla olisi vielä pientä kotitarveperunan istutusta ohjelmassa ja sitten jäädään vaan ihmettelemään millaisen kesän Jumala tästä antaa. Säiden ja kaiken muunkin puolesta.

Oikein hienoa tosiaan, että on tällainen hetki tässä, että kylvöt on ohi ja mikään seuraava asia ei juuri nyt paina päälle. Seuraava ohjelmakokonaisuus on kyllä tiedossa ja mielessä, mutta ihan juuri vielä siihen ei tarvitse valmistautua. Tiedossa on kuitenkin kansainvälistä vierailua maatilalla ja muutenkin täälläpäin.

Pitkältä ajalta tuttu italialainen raamatunopettaja on tulossa pitkästä aikaa Suomeen. Hän tulee tekemään TV-ohjelmia ja samassa yhteydessä sitten muutenkin vierailee tuttujen luona ja mitä muuta Jumala sitten vierailuajalle järjestääkin. Oli jonkinlainen yllätys, kun tämä italialainen ilmoitti tulostaan, sillä hänellä on kuitenkin sellaisia terveysrajoitteita, että ajattelin, ettei matkustaminen enää kiinnostaisi.  Suomessa hän on ollut viimeksi 2018 ja sen jälkeen terveys on heikentynyt. Mutta näin vain hän on avustajan kanssa tulossa ja varmaan majoittuu jonkun aikaa minunkin luonani. Ohjelmassa on sitten majoitus- ja ruokapalveluiden järjestämistä ja kenties myös jotain muuta tapahtumanjärjestämistä. Kaiken lisäksi samaan aikaa täälläpäin on pitkästä aikaa tuttu intialainen pastori. Haaveenani olisi intialais-italialainen rukoustapahtuma, mutta saa nähdä toteutuuko se aikataulukysymysten takia.

Toisaalta kaipaisin tänne maatilalle jotain kokoontumisia ja vieraita ja sitten toisaalta en tiedä kuinka paljon jaksan järjestää ja helposti ne ovatkin aika työläitä juttuja. Mutta olisi se silti kiva, että kesällä olisi nyt edes jonkun kerran jotain vieraita ja enemmän elämää täällä. Ja mikäs sen hienompaa, kuin että vielä kansainvälistä elämää. Nähtäväksi jää.

Kansainvälisyydestä puheenollen viime aikoina olen katsellut myös jonkun verran videoita Papua-Uudesta-Guinesta. Eräs suomalainen lähetystyöntekijäpariskunta on käynyt kertomassa täälläpäin tilaisuuksissa Papua-Uuden-Guinean pääkaupunkiin suunnitteilla olevasta orpokotihankkeesta. Jollain lailla tämä asia on tullut vähän sydämelle ja sanotaanhan sitä Raamatussa että Jumala auttaa orpoja ja meitäkin siihen kehottaa. Suomessa nyt vaan onneksi ei ole mitään ongelmaa siitä, että orpolapset majailisivat kodittomina kaduilla, niin tässä asiassa voi rukoukset ja avun ulottaa vähän kauemmaksi. En nyt tiedä tuleeko tämä asia olemaan jatkossa mitenkään enemmän mielessä, mutta ainahan voi silti vaikka vähän katsella videoita hyvin eksoottisesta Papua-Uudesta-Guineasta.

Tällaisissä tunnelmissa täällä tänään hiljaisena lauantaipäivänä.  Mukavaa on ollut myös että 4 ensimmäistä ponia on saapunut laidunvierailijoiksi. Ehkä ponejakin päästään taas katselemaan myös muiden kesävieraiden kanssa.

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vihreille niityille hän vie minun lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps. 23:1-2)

Kylmä alkukuu

Toukokuun 8. päivä tänään eikä pellolle ole ollut vielä mitään asiaa. Tavallaan se on ihan normaalia, mutta tänä vuonna on vaan jo pitkään odotettu, koska pellolle pääsisi, kun kevät muuten on ollut niin ajoissa. Näytti jossain kohtaa, että olisi voinut tulla aikaisetkin kylvöt, mutta sitten tuli sateita. Toisaalta on ollut niin kylmä, että kuivuminen on ollut hidasta. Varmaankin ensi viikolla alkavat kylvöt ja ihan keskimääräistä aloitusaikaa sekin on. Yksi juttu toki vähän mietityttää näissä kylvöissä: meillä kiireapuna käyvä eläkeläinen on lähdössä Espanjaan viikoksi 15.5. Se nyt sitten näyttäisi osuvan juuri kylvöjen aikaan. Eihän tuo nyt ihan optimaaliselta tunnu, mutta näkee sitten, miten Jumala tämän asian ratkaisee.

Johonkin se aika sitten vain on taas mennyt. Ja tässä toukokuussa on kylvöjen lisäksi muitakin juttuja tiedossa. Viikonloppuna pitäisi esimerkiksi valmistella puhetta, mikä on ensi viikolla. Minua on pyydetty puhumaan tilaisuuteen, missä en ole ennen puhunut. Jotenkin on tullut mieleen puhua siellä henkilökohtaisesta elämästä ja miten Jumala on johdattanut. Minulle tuli huhtikuussa täyteen 25 vuotta vaellusta Herran kanssa. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta silti voi olla vaikea pukea sanalliseksi kokonaisuudeksi sitä matkaa. Että mitä kaikkea kertoo kaikista näistä vuosista. Kovasti tarvitsen Jumalan johdatusta siinäkin. Ja ettei jännittäisi ihan hirveästi.

Lukuvuoden 2024-2025 kestänyt koulutus on päätösviikonloppua vaille valmis. Todella vaikea sanoa, mikä sen kurssin merkitys on ollut, mutta ei kai sitä sitten tarvitsekaan tietää. On sitten ollut ainakin jotain vähän erilaista ohjelmaa aina välillä. Kurssin aikana olen kuullut vajaat 40 eri ihmisten harjoitusraamattutuntia (kesto 15 minuuttia). Niissä on ollut kyllä hyvin monenlaista pitäjää ja hyvin monenlaisia aiheita. Ainakin olen kyllä huomannut olevani hyvin kriittinen ja helposti kiinnitän huomiota negatiivisuuksiin. Joillain kurssilaisilla on ollut hyvin vähän kokemusta puhumisesta. Välillä 15 minuuttia on ollut pitkä aika puhetta kuunnellessa ja minulla on ollut vaikeuksia keskittyä sanomaan. Mutta kai siinä aina samalla jotakin oppii. Toivottavasti armollisuutta ainakin.

Kirjoitan tätä poikkeuksellisesti arki-iltana ja huomaan, että väsyttää kyllä nyt. Olen viime aikoina nukkunut huonosti: herään yöllä, minulla on kuuma ja sitten uni ei tule pitkään aikaan. Taitaa olla hormoneilla asiansa tässä. Tässäkin pyydän Jumalan johdatusta, kyllä hyvä yöuni on niin suuri asia. Ehkä ensi viikolla saan vähän selvyyttä asiaan, kun menen verikokeeseen. Siinä sitten ratkeaa sekin, vieläkö jatkan keltarauhashormonia endometrioosin ehkäisyyn. Ihan mielenkiintoista sekin.

Kirjaan tähän nyt vielä tämän päivän uutisen. Kirkolliskokous äänesti tänään avioliittokysymyksestä eli piispojen esitys kirkolliskokoukselle oli, että Ev. Lut. kirkkoon tulisi kahden rinnakkaisen avioliittokäytännön malli: perinteinen ja samansukupuolisten. Kiitos Jumalalle, että tämä esitys ei mennyt läpi, vaan perinteinen malli jatkuu. Äänestystulos oli kyllä sinänsä surullinen, 62 edustajaa kannatti piistojen ehdotusta ja 40 vastusti. Läpimenoon tarvitaan kuitenkin ¾ määräenemmistö, niin vaikka vastustajat olivat vähemmistössä, heitä oli kuitenkin riittävästi.

Nyt kyllä tosiaan väsyttää sen verran, että pitää lopettaa kirjoittelut. Mutta tämä oli tämmöinen kylmän toukokuun alun päivitys.

”Älkää entieisä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhekaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle. (Jes. 43:18-19)

Isä

Tänään on tasan kaksi vuotta isän kuolemasta. Aika menee toisaalta niin nopeasti ja toisaalta tuntuu, että tuon päivän tapahtumat ovat hyvin lähellä. Voimakkaat tunnelmat menevät jonnekin syvemmälle muistiin, kun taas tavallisen arjen tapahtumat unohtuvat nykyään muuten niin nopeasti. Mutta se, että yllättäen vain sairaalasta soitetaan, että isä on nyt niin huonossa kunnossa, ettei välttämättä elää enää koko päivää. Ja sitten hyvin pian, noin vartin päästä soitetaan, että hän on kuollut, oli kuitenkin siinä määrin järkyttävää, että ne kyllä ne tunteet edelleen muistaa. Edellisenä iltana olin puhunut isän kanssa puhelimessa ja hän voi sairaalassa ihan hyvin.

Koen, että olen isän kuoleman jälkeen ollut jotenkin vakavampi. On tullut semmoinen tunne, että vastuu painaa paljon enemmän ja se tekee jotenkin vakavaksi. Tämä on toisaalta vähän outoa, koska isä eli kuitenkin 87 vuotiaaksi, maatilan sukupolvenvaihtos oli tehty jo 13 vuotta sitten ja minä ja siskoni olimme tottuneet hoitamaan kaikenlaisten maatilan rutiinit: tukihaut, kirjanpidon, verotuksen, työnantajavelvollisuudet, viljelysuunnitelmat jne. Että isän kuollessa, mitään konkreettista uutta työtaakkaa ei varsinaisesti ollenkaan kaatunut päälle, jos hautajaisjärjestelyjä ja perunkirjoitusta ei lasketa.

Mutta sitten kuitenkin se oli paljon, kun isä vaan oli siellä ja oli loppuun saakka mukana kaikissa asioissa. Ja tavallaan hän oli sanomassa aina viimeisen sanan kaikkeen. Mistä usein olin todella ärsyyntynyt ja vihainenkin. Niin kuitenkin se hänen pelkkä läsnäolonsa oli iso asia. Hän ei ollut välinpitämättömänä, vaan aina ohjeistamassa kaikkia. Ja toimimassa voimiensa mukaan. Tietysti se oli loppuaikoina haastavaa itsellekin, kun vanha mies suunnittelee asioita, mihin ei sitten voimat kuitenkaan välttämättä ollenkaan riitä. Mutta kuitenkin oli joku, joka oli kiinnostunut maatalouden asioista, luki lehtiä ja saattoi olla kiinnostunut, vaikka jonkun uuden koneen hankinnasta. Vaikkei sen hankkiminen sitten välttämättä ollut realistista. Mutta isällä ei kuitenkaan ollut mitään pelkoa, sellaista valtavaa epävarmuutta, mikä sitten vaikka itsellä olisi jonkun uuden koneen hankkimiseen. Hän oli kasvinviljelyn asiantuntija ja tutkija ammatiltaan ja se näkyi loppuun asti kiinnostuksena asioihin.

Suhteeni isään niin kuin äitiinkin oli jotenkin ristiriitainen. Oli niin paljon ”toisaalta ja toisaalta -asioita”. Toisaalta isän kanssa oli eripuraa ja vänkäämistä milloin mistäkin ja olin usein surullinen kokemuksesta, ettei mielipiteilläni ollut mitään väliä, vaikka sukupolvenvaihdoskin oli tehty. Ja sitten taas toisaalta oli hyvä, että oli joku joka oli kiinnostunut asioista eikä ollut välinpitämätön. Usein näki, että isän päätökset olivat lopulta hyviä. Nyt sitten kun taas häntä ei ole, niin siihen liittyy joku lievä sisäinen ahdistus. Tuntemus siitä että asiat ovat itseni varassa enkä osaa kuitenkaan päättää mitään. Enkä tietenkään ole samalla lailla tai liki ollenkaan kiinnostunut koneista ja ne nyt kuitenkin ovat maataloudessa aika isossa roolissa.

Isänihän ei koskaan omistanut maatilaa, vaan se on ollut jo äitini, kun he ovat menneet naimisiin ja tulee suvun perintönä äitini suvun puolelta. Isä kyllä todellakin otti isännän roolin ja vastuun, vaikka ei virallinen omistaja itse ollutkaan. Tämäkin varmaan kertoo jotakin hänen luonteestaan ja kiinnostuksestaan maatalouteen ja maatilaan.

On siis vähän tyhjä olo, kun isä ei ole enää maatilalla. Jos nyt olen jossain muualla ja muissa asioissa, vaikka seurakuntakuvioissa, niin silloin en koe tätä puutosta, mutta maatilan kuvioissa kyllä. Hän oli siellä aivan loppuun asti eikä koskaan ollut mitään vaihetta että hän olisi ollut elossa, mutta sitten kuitenkin pois maatilan asioista. Toisaalta asiat ovat sujuneet ihan hyvin nämä kaksi vuotta, kiitos Jumalalle siitä. Enkä tosiaan ole mitenkään yksin päättämässä asioista, siskoni on kyllä hyvin mukana kaikessa. Ja työntekijä tekee auliisti työnsä. Mutta viimeisen sanan sanoja ja maatalouslehtien lukija puuttuu. Se on kuitenkin iso puutos, kun siihen oli koko elämänsä tottunut, että semmoinen henkilö on. Eli nyt kun ei ole, niin minusta on sitten tullut sisäisesti vakava.

Tällaiset ovat tunnelmat kahden vuoden jälkeen isän kuolemasta. Toki olen kiitollinen siitä että on Isä Jumala ikuisena Isänä. Ja toki toivon että sydämen saisi vallata täysi luottamus, että tämä Isä ei ole välinpitämätön vaan huolehtii oikeasti, myös maatilaan liittyvistä asioista. Rukoilen, että voisi mennä vielä pois se tunne, että pieni tyttö on jätetty yksin huolehtimaan kaikesta. Varsinkin kun se ei ole yhtään totta. En vaan voi sille mitään, että siltä minusta tuntuu. Kiitos Jeesus, että autat tässäkin.

”Älä kätke minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus. Kallista korvasti minun puoleeni. Kiiruhda vastaamaan minulle, kun huudan sinua avuksi.” (Ps. 102:3)

Siunattua pääsiäisaikaa!