Shalom ja terveisiä Israelista! Pari päivää olen tässä nyt
viettänyt taas kotimaassa. En tiedä osaanko kertoa matkasta mitään, siellä kun
tapahtui niin paljon. Jotenkin tuntuu, että itsekin muuttui tuon matkan aikana.
Olen kiitollinen, että sain käydä siellä.
Edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuinka sain
matkaevääksi psalmin 91. Siitä tuli todellakin paras matkavaruste. Jaoin
paikallisille kortteja, joissa oli jae 4 ”Sulillaan hän suojaa sinua, hänen
siipiensä alla sinä saat turvan. Hänen totuutensa on kilpi ja suojus.” Moni oli
hyvin ilahtunut kuullessaan, että Suomessa on ihmisiä, jotka rakastavat Israelia
ja rukoilevat siellä asuvien puolesta. Kortti oli siitä konkreettinen
muistutus. Joku halusi halata minua, kun kerroin tätä viestiä, jonkun kasvoille
syttyi iso hymy, kirjoittipa yksi ihminen pienen lapunkin, jossa oli hepreaksi
joku lause ja piirros kynttilästä. Monet ottivat vastaan kirjan ja DVD:n,
joissa aiheena oli Jeesus juutalaisesta näkökulmasta. Tietysti jotkut sitten
olivat kyynisempiä tai vain pinnallisesti kohteliaan ystävällisiä. Mutta kaiken
kaikkiaan itsestä tuntui, että sai olla siellä tärkeään aikaan.
Oltuani Tel Avivissa jo melkein 2 viikkoa tuli arkeen
poikkeusta. Terrorijärjestö Hamas alkoi ampua ohjuksia Gazasta moniin
paikkoihin, myös Tel Aviviin, jonne edellisen kerran on suunnattu ohjuksia 20
vuotta sitten. Ohjusvaroituksen kuulin kerran päivässä neljän päivän ajan.
Näinä päivinä sain itse tarkertua psalmin 91 sanomaan Jumalan suojelusta ja
miettiä uskonko todella itse siihen, mitä olen täällä ollut muille sanomassa.
Ensimmäisen ohjusiskun jälkeisenä iltana ennen nukkumaanmenoa luin jaetta 5: ”Sinä
et pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta.” Pelkäsin nimittäin että
yöllä tulee uusia ohjusiskuja, mutta jotenkin pelko meni pois kun tuota jaetta
useampaan kertaa luin. Kertaakaan ei sitten ohjushälytystä tullutkaan yön
aikana, jokainen oli päivällä. Muutaman hälytyksen jälkeen opin jo paremmin
luottamaan Jumalaan eikä enää jännittänyt niin paljoa, vaan elämä oli aika
normaalia hälytyksistä huolimatta. Silti toivoisi, ettei kenenkään tarvitsisi
elää tällaisen terrorin pelossa. Eteläisemmässä Israelissahan tällainen on
ollut arkipäivää jo ties kuinka pitkään.
Minulle koko tuo aika Israelissa oli valtavan hyvä ja
opettava kokemus. Aika ei ollut ihan helppoa, mutta nyt jälkeenpäin olen hyvin
onnellinen tästä matkasta. Erityisen hienoa oli olla tiiviissä yhteydessä
muista maista tulleiden uskovien kanssa tuo aika. Näin paljon todellista
rakkautta Jeesukseen ja halua palvella lähimmäisiä käytännön asioissa. Nämä
asiat puhuttelivat minua ehkä eniten. Tunsin itseni siellä aluksi hyvin
kylmäksi ja penseäksi ja minun oli melko vaikea sopeutua yhteisasumiseen. Olin
onnellinen, että meitä vapaaehtoisia oli tähän aikaan paikalla sen verran
vähän, että jokaisella oli oma huone.
Silti oli hienoa huomata, että päivien edetessä pystyin kuitenkin
nauttimaan yhteisöllisyydestä.
Rukoilin Israelissa, että vaikka palaankin samoihin
olosuhteisiin tänne Suomeen niin että minun ei kuitenkaan tarvitsisi palata
samoihin ajatusmalleihin ja samoihin jokseenkin ankeisiin tunnelmiin, joissa
olen täällä ollut. Luulen, että näin muutaman päivän jälkeen on vielä liian
aikaista sanoa, onko Jumala vastannut tähän rukoukseen. Silti minulla on ollut
koko ajan täällä nyt olotila, että aivan kuin katsoisin asioita hiukan
erilaisesta näkökulmasta. Aivan kuin olisi hiukan enemmän jotakin rakkautta ja
toivoa ja luottamusta Jumalaa. Aivan kuin olisi enemmän rakkautta Jeesukseen.
Aivan kuin jotakin vanhaa olisi pyyhitty pois.
