English week ja yllättävä ehdotus

Eipä mitään erityistä helleaaltoa tullut ainakaan tähän osaan maata tänä kesänä. Mutta silti on ollut ihan hyvää kesäsäätä keskimäärin viljojen kasvun ja muun sellaisen kannalta. Välillä on ollut näitä kylmempiäkin jaksoja kuten taas nyt, eli sadetta ja 14 astetta tänään. Haaveilen vielä helteistä, josko vielä voisi niitäkin tänä kesänä tulla. Siskontytön kanssa toivotaan vielä biitsipäivästä meren rannalla ennen koulun alkua, kun ei olla tähän mennessä ehditty.

Pidän nyt tällaista lomafiilismaanantaita tänään. Työntekijä on kesälomalla, niin itsellekin tulee lomaa työnantamisesta, ja toisekseen viikonloppu oli sen verran ohjelmoitu, että sekin vaikuttaa levon tarpeeseen tänään.

Heinäkuun erikoisuus oli saksalaisen vieraan käynti. Hän oli täällä 8.-16.7.: 5 yötä olimme täällä maatilalla ja 3 yötä muualla. Vaikka suurimman osan ajastani olin siis kotona, niin se, että joku oli täällä, aivan kuin muutti tämän paikankin vähän kuin toisenlaiseksi. Ja sitten vielä se, että pitkästä aikaa tuli puhuttua noin pitkä aika englantia, oli myös jotenkin aika erikoista. Olin tuon viikon jotenkin irti näistä arjen asioista. Loppuajasta kävimme yhteisen tuttumme luona, joka asuu hyvin lähellä itärajaa. Kävimme ihmettelemässä hyvin hiljaista ja suljettua Vaalimaan raja-asemaa ja välillä puhelinkin jo toivotti tervetulleeksi Venäjälle, kun vaan oltiin lähellä rajaa. Tuo tuttumme oli rukouksen ihmisiä ja aika hänen luonaan oli jotenkin hyvin siunattua. Oli tosi kiva olla välillä aivan uusissa maisemissa.

Saksalaisen täällä ollessa tuli myös nähtyä yhdessä muita vanhoja yhteisiä tuttuja, eräskin tuttu amerikkalainen oli ihmeellisesti samaan aikaan Suomessa ja tulimme siitä tietämään. Hänen olen nähnyt viimeksi Israelissa 14 vuotta sitten ja nyt kuskasin hänet lentokentältä yhden toisen yhteisen tuttumme luo. Jänniä johdatuksia jo kerrassaan.

Erikoinen tilanne oli sitten täällä vielä heti saksalaisen lähdettyä. Kotiin tullessani huomasin nimittäin rukoilevani, että olisi Herra sinulla joku, joka voisi pitää huolta meidän pelloista. Ehkä viikon irtiottokin oli tehnyt sen, että Jumala pystyi muovaamaan rukouksen tuollaiseen malliin. Tähän saakka olen rukoillut enemmän yleispäteviä rukouksia maatilan tulevaisuuden suhteen, mutta nyt huomasinkin rukoilevani vähän toisin, erityisesti juuri pelloista huolehtijaa. Tämän rukouksen jälkeen samana päivänä oli lähikaupungin perinteinen kristillisen musiikin kesätapahtuma, minne taas menin. Likipitäen ensimmäisiä ihmisiä keneen siellä törmäsin, oli eräs tuttu viljelijäpariskunta ja he pyysivät minua kahville kanssaan. Ei olla nähty muutamaan vuoteen, niin siinä oli sitten kuulumisten päivitysten paikka. Kun kerroin, että meidän työntekijämme on mahdollisesti jossain kohtaa lähdössä ja enpä sitten tiedä mitä tapahtuu, niin tämä viljelijä sanoi välittömästi, että vuokraa pellot hänelle! Olin aivan ihmeissäni, että MITÄH! En olisi mitenkään voinut ajatella tällaista vaihtoehtoa tai mitään yhteistyön mahdollisuuksiakaan, koska hän asuu niin kaukana. 

Tämä viljelijäperhe kävi täällä visiitillä nyt viikonloppuna ja on nyt ihan mahdollista, että siellä tapahtumassa lausuttu ehdotus oli kenties innostuksessa lausuttu ilman että se välttämättä toteutuu. Koska todellakin, perhe asuu 1,5 h ajomatkan päässä, niin se nyt vaan on oikeasti aika kaukana. Mutta on hienoa, että tätäkin asiaa voidaan yhdessä rukoilla ja Jumala tietää mikä on parhaaksi heille ja meille. Ehkä sekin oli jo ihan virkistävää, että itsekin pystyi ajattelemaan ihan avoimesti tällaistakin vaihtoehtoa.

Tämmöisiä ihan mielenkiintoisia asioita on nyt heinäkuussa ollut. Jotain kesävieraita ja kesäajeluja on edessäpäinkin tiedossa. Elokuu tuo sitten mukanaan myös toivottavasti puinnit ja Italian reissuun liittyvät valmistautumiset. Jälleen pääsemme ihmettelemään miten Jumala järjestää aikataulut puinteihin liittyen. Saa kyllä rukoilla täsmäohjausta ja johdatusta säiden, koneiden kestämisen, ihmisten jaksamisten ja koko yhtälön suhteen. Siinä todella tarvitaan Jumalan apu.

Mutta joo, ainakaan tänään eikä lähiaikoina puida vielä yhtään mitään. Toivottavasti saisin otettua rauhallisesti päivän kerrallaan tässä loppukesästäkin.

Laitan loppuun jakeen, mikä oli yhtenä rukousteemana itärajalla:

”Näin sanoo Herra: Liian vähän on sinulle, että olet palvelijani ja palautat ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuot takaisin Israelin varjeltuneet. Minä asetan sinun valoksi pakanoille, ja niin minulta tulee pelastus maan ääriin asti.” (Jes. 49:6)

Näkymättömiä uusia alkuja

Voisin olla tänään hengellisillä kesäjuhlilla, missä usein olen ollut, mutta en nyt ole, kun en vaan jaksanut mennä. On taas voimienkeräilypäivä ja aika väsynyt olo. Minulla on aika usein nykyään se olotila, että aivan kuin pää ”räjähtäisi”, kun on niin montaa eri asiaa meneillään, siis suunniteltavana ja mietittävänä. Mieli jotenkin sirpaloituu ja olisi parempi, jos voisin rauhassa keskittyä vähän paremmin harvempiin asioihin. Toki kännykkä on siinä lisänä sitten vielä yksi ”piru” eli jos ei pää ole jo muuten täynnä kaikkea, niin sieltä saa lisää turhia ajatuksia vielä niihin hiukan tyhjiksi jääneihin koloihin. Ja sitten on nuppi täyteen ahdetussa tilassa eikä meinaa enää muistaakaan asioita.

Sitten viime kirjoituksen oli ne seurat täällä maatilalla, joiden tulosta mainitsin. Väkeä saapui 45 henkeä, mikä oli oikein mukava määrä. Tavallaan vähän outokin fiilis, kun normaalisti olen täällä yksin ja sitten yhtäkkiä onkin jonain iltana talo täynnä. Ilta oli hyvä, mutta en osaa ajatella kokonaisuutta sen kummemmin. Osallistujia oli niin monenlaisia, minulle täysin vieraita ihmisiä, kylän väkeä, jotain kaukaisempia sukulaisiakin, vanha koulukaveri äitinsä kanssa ja sitten tuttuja ja puolituttuja uskovia. Jokainen koki illan varmasti erilaisesti enkä mitään erityispalautetta ole saanut, jos ei yleisiä kiittelyitä ovella lähtiessä lasketa. Kun on häärännyt kaikenlaista valmistelua, tarjoilua ja kukkasia pöytään ja ylimääräisiä tuoleja ja niin edelleen edeltävän viikon, niin sitten voi kuitenkin olla vaikea keskittyä itse asiaan, niin hyvä kuin hengellinen anti olisikin.

Tuosta parin päivän päästä oli sitten työntekijän yllätyssynttärit (47 v). Hänen italialainen tyttöystävänsä (38 v) yllätti hänet ilmestymällä työntekijän vetämään oman kylän raamattupiiriin ja tämä tyttöystävä oli toivonut sinne meitä muita myös mukaan. Olin tiennyt sen, että hän on tulossa jo reilut kaksi kuukautta ja päätynyt itsekin vähän järjestelemään asioita. Vaikka olen tiennyt koko ajan, että seurustelu on ihan vakavaa, niin toki heidän näkemisensä yhdessä livenä ensi kertaa toi tilanteeseen taas jotain uutta konkretiaa. Eli sitä, että on erittäin todennäköistä, että työntekijä jossain vaiheessa lähtee meiltä pois. Ja se sitten taas saa aikaiseksi paljon mietteitä ja kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan ole mitään vastauksia.

Olen kyllä ihan isojen kysymysten äärellä, kun on kyse omasta, talon ja tilan tulevaisuudesta. Että mitäs sitten kun tuttu työntekijä lähtee? Kun sydämessä on kaipuu johonkin muutoksiin itselläkin. En haluaisi, että tulisi vain joku muu korvaamaan hänet, mutta muuten kaikki jatkuisi aika samalla tavalla kuin ennenkin. Ja tämähän versio ei ole edes mahdollista, kun se ”joku muu” pitäisi kuitenkin ”opettaa talon tavoille” ja en kykene siihen, enkä edes halua yrittää. Oma kaipaus kai olisi kuitenkin, jos voisi ajatella maataloutta vähän vähemmän eikä niinkään enemmän. On paljon muita juttuja, mihin ehkä haluaisi keskittyä vähän enemmän, mutta käytännössä tosi paljon ajatuskapasiteettia menee siihen, että miettii mitä pelloilla ym pitäisi tehdä, niin ei siinä sitten kauheasti aikaa jää muuhun. Tässä talossa olisi lisäksi vaikka mitä kohteita, mihin toivoisi, että työntekijäkin ehtisi tarttua, mutta aika ei vain riitä alkuunkaan. Saa nähdä ehtiiköhän tekemään mihinkään väliin uudet ulkorappuset, se olisi yksi haave.

Tällä viikolla ehdittiin sentään pientä siistintää täällä sisällä. Saksalaisen ystävän tulo sai aikaan tehdä jotakin kylpyhuoneen ilmeen kohentamiseksi. Ja sehän muuttuikin ihan kummasti, kun lattialaatoista hinkattiin huomattava kuparinvihreä pois, ruostunut patteri maalattiin ja mustuneet silikonisaumat vaihdettiin. Hurraa, näin tulikin melkein jo uusi kylpyhuone! Olen tosi iloinen uudesta ihanansinisestä patterista. Maalasin samalla sinisellä myös yhden keittiöntuolin, niin johan tuli uutta ilmettä!

Täällä on siis pieni ihminen isossa talossa vielä isompien kysymysten äärellä. Mutta onneksi Jumala on kaikkein suurin. Seuraavaksi kuitenkin valmistaudun saksalaisen vieraan tuloon ja onhan se mielenkiintoista kuulla, mitkä tulevat olemaan Berliinistä tulevan kaupunkilaisen fiilikset, kun tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ja tänne maalaismaisemiin.

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:18-19)

                                               
             Maalattu sininen tuoli.

Tunnelmat vaahteroiden alta

Onpas huikean ihana sää näin juhannuspäivänä. Lämpöä on 26-27 astetta ja miellyttävä kesätuuli kahisee puissa. Kyllä, kahisee oikein selvästikin, kun olen ehkä ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana kirjoittamassa ulkona tätä tekstiä. Piti tulla kokeilemaan, kun tosiaan on näin huikea sää enkä halua istua sisällä (ja uusi tietokone, missä akkukin kestää). Tosin huomaan kyllä, että vähän huonommin pystyy keskittymään näin ulkona. Näyttökin heijastaa, pyyheliinat heiluvat pyykkinarulla näkökentässä ja muuta sellaista. Mutta nautitaan nyt tälläkin lailla suloisesta suvipäivästä.

Pitkästä aikaa on taas oikein kunnolla rauhallinen päivä tänään. Viimeksi kun kirjoitin, kylvötyöt olivat vasta ihan alussa. Ne saatiin valmiiksi ihan hyvin, kiitos Herralle siitä. Laitettiin vähän vähemmän kauraa kuin normaalisti, kun yksi kauralohko korvattiin valkosinappi- ja öljyretikkaseoksella. Muuten on samantyylistä viljelymeininkiä kuin ennenkin. Touko-kesäkuun vaihteessa saapuivat nyt kolmannen kerran kivat kesävieraat eli ponit kahdelle eri pellolle. Tammalaidun on nyt lähinnä päärakennusta olevalla lohkolla, mikä on hauska juttu. Ikkunasta en sentään näe poneja, mutta jostain kohtaa omalta pihaltani voin ne nähdä. Se on jotenkin melkein hätkähdyttävää edelleen. Meidän pellolla on eläimiä! Tykkään siitä tosi paljon, että on. Ja nämä ovat mahdollisimman mukavia kesävieraita, kun voin niitä mennä rapsuttamaan, mutta muuten ruokkivat itse itsensä ja hevostenomistaja on vastuussa kaikesta niihin liittyvästä muuten.

Kesäkuu lähti liikenteeseen viikolla Virossa. Tämä ei ollut mitenkään pitkään suunnitteilla ollut juttu, vaan huhtikuun lopussa sain tietää, että tämmöinen ryhmämatka järjestetään ja sitten koin heti jotenkin, että sinne kuuluu tai saan lähteä. En ole ennen ollut Virossa varmaan yötä tai yhtään pidempää aikaa, jotakin päiväristeilyä Tallinnaan vaan muistan entuudestaan ja niistäkin on kauan aikaa. Nyt oltiin viikko kylpylässä Haapsalussa. Oli raamattutunteja ja muuta hengellistä ohjelmaa sekä yhden illan katuaktio. Sitten kylpylähoitoja ja muuta oleilua tuolla. Tylsää oli, että sairastuin flunssaan matkalla ja sen takia kylpyläjuttuja jäi käymättä. Vieläkin yskin sitä samaa yskää mikä tuolta tuli.

Koska matkalle lähtö tuntui kuitenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta tulleelta, uskon reissulla olleen myös jonkun tarkoituksen. Ainakin ajattelen, että Jumala halusi näyttää Viron ja että virolaiset ovat Hänen sydämellään. Onhan se suomalaiselle mielenkiintoinen maa, kun on tuollainen veljeskansa ja niin samantapainen kieli, että kotoinen olo syntyy hyvin helposti. Vaikka on ulkomailla, niin jotenkin tuntuu aivan kuin ei ulkomailla olisikaan. Paikallinen opas, joka kertoi meille Haapsalun linnasta, kertoi myös hyvin viron kansan vaiheista orjuudesta toiseen. Sekin hyvin avasi silmiä sille, miksi virolaiset ovat nykyään yksi Euroopan maallistuneimmista kansoista. Varmaan vierastavat kaikkea, mikä heillä liittyy siihen ajatukseen, että voisi olla jotenkin orjuuttava asia. Jeesus kuitenkin antaa todellisen vapauden eikä orjuutta. Nähtäväksi jää, tuleeko jossain vaiheessa jotain jatko-osaa itselle Viroon liittyen. Tuon matkan jälkeen, en ihmettelisi, vaikka joskus tulisi jotain, enkä ollut matkaryhmästämme mitenkään ainoa, jolle Viro tuli niin sanotusti sydämelle. Reissussa oli 36 osallistujaa ja osalle tuollaiset kristillisten järjestöjen järjestämät kylpylämatkat oli hyvin tuttu juttu.

Vietän tässä vaahterapuiden alla erittäin mielelläni juhannusta erittäin rauhallisesti, kun ensi viikolla on sitten taas monenmoista. Oikeastaan omat ”juhannusjuhlat” on vasta ensi viikolla, kun on tarkoitus pitää pitkästä aikaa seurat täällä maatilalla. Edellisistä kaikille avoimista seuroista taitaa olla nyt 5 vuotta aikaa ja onhan se tavallaan mielenkiintoista avata kotinsa ovet, kun ei sitten yhtään tiedä paljonko väkeä tulee. Tutuillani on nyt menossa kolmen hengen tiimin ”evankeliointi ja -musiikkimissio” ja jotenkin tämäkin tuntui sellaiselta Jumalan vaikuttamalta asialta, että nyt voisi järjestää tämmöiset seurat heidän kanssaan. Olen laittanut ilmoituksen kylän facebook-ryhmään ja jotain lappujakin on vähän jaettu postilaatikoihin. Ilmoitus oli myös kristillisen järjestön fb-sivuilla. Nähtäväksi jää, mitä sitten Herra tekee. Toki rukoilen Jumalan Sanan vaikutuksen puolesta, mutta onhan tässä nyt sitten yhtä lailla ollut mielessä ruohonleikkuut ja tarjoilupuoli. Toivottavasti en ole aivan stressaantunut ja pyörryksissä kun itse tilaisuus varsinaisesti alkaa 😊

Seurojen jälkeen seuraava suunniteltu arjesta poikkeava asia on, että saksalainen ystäväni on tulossa viikoksi Suomeen heinäkuussa. Kunpa sekin aika voisi olla itsellekin jotenkin lomaa, ettei joutuisi johonkin semmoiseen elämyspalvelut/turistiopas-ruokapalvelumoodiin, missä yrittää jotakin ihan liikaa ja väsyy totaalisesti. Hän on uskossa ja toivon, että rauhassa, levollisesti ja Herran johdatuksessa saataisiin sekin aika yhdessä olla. Ja hän on kyllä itsekin sellainen, että saattaa ihan tykätä vaan välillä istua hiljaa paikallaan, vaikka sitten näitä vaahteranlehtien kahinoita kuunnellen.

Eli tämmöisiä on nyt sitten ainakin kesällä tulossa muun arkisemman ja tuttujen juttujen lisäksi. Siunausta ja Herran läsnäoloa tämän blogin lukijoiden kesäpäiviin!

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä levollisina te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.” (Jes. 30:15)

Pöpön ja pennun puhuttelussa

Onpa hienoa, kun jaksaa istua tällä lailla pöydän ääressä ihan normaalisti. Eilen en nimittäin jaksanut, vaan olin aivan uupunut ja piti vain levätä koko päivä. Joku pöpö on tällä viikolla vaivannut minua ja aiheuttanut epämääräisiä oireita. Vatsatautioireita ja sitten oli tuo eilinen uupumus. Tänään juon kokista, kun tuntuu, että jostain pitää saada energiaa, kun ruokahalua ei oikein ole. Olen miettinyt myyräkuumeen mahdollisuutta. Siivosin 20.3. täällä yhtä vaatehuonetta tai komeroa ja sieltä vastaan lopuksi tulikin aika tuore metsämyyrän raato. Se oli selkeä altistuminen. Sitten kului 6 ja puoli viikkoa ja tuli tällaista epämääräistä oiretta. Otin yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon perjantaina, mutta koska en ole sinänsä hoidon tarpeessa, niin eivät he huvin vuoksi testaa, onko tämä myyräkuumetta. Katsotaan, lähdenkö vielä alkuviikosta itse yksityiselle selvittämään, oliko tämä myyräkuumetta vai ei. Onhan se joku mahapöpökin voinut olla.

Perjantaina 8.5. kylvettiin ensimmäiset 3 hehtaaria. Hyvin tavanomainen kylvöjen aloitusaika oli tänäkin vuonna. Kovasti on traktoreita ollut tänä viikonloppuna liikenteessä kylänraitilla eikä ihme, kun sää on todella hienoa, pellot kuivuneet kylvökuntoon ja alkuviikkoon ennustellaan reiluja sateita. Mutta täällä on viikonloppua eletty hiljaisuudessa ja katsotaan saataisiinko jotakin huomenna vielä kylvettyä ennen sateiden alkua. Kyllähän nämä kaikki aikataulut ja sairastamisetkin tässä kohtaa aina vähän mietityttää, kun aina toivoisi jotain oikein ihanteellista kylvöaikaa ja siihen sitten sopivia sateita heti kun on saatu siemenet maahan. Eikä se sitten oikein koskaan mene niin kuin itse toivoisi. Ja sitten kuitenkin lopputulos pystyy olemaan oikein hyvä, Jumalan ohjaama ja siunaama, vaikkei mennytkään niin kuin itse olisi toivonut. Nytkin kylvöaikataulussa mietityttää siis syksy, kun on sitten taas sitä omaa ja työntekijän matkustelua siellä tiedossa. Koskahan sitä oikeasti oppisi luottamaan Jumalaan ihan kokonaan, ettei pikkuisen tarttisi kuitenkin jännittää ja stressata samalla kun luottaakin.

Tämmöisestä pienestä jännittämisestä sai rohkaisevan puhuttelun viikko sitten. Tuttuni, jonka poneja on tulossa tänäkin kesänä laiduntamaan, on tänä keväänä ottanut itselleen dobermannin pennun. Maaliskuun puolivälissä näin tämän pennun, kun se oli 12 viikon ikäinen. Se oli innokas tapaus ja leikki vähän pihassa ja oli kiva tutustua pentuun. Vapunaattona tämä tuttu kävi sitten ostamassa kauroja ja kertoi että koira on nyt tullut siihen ikään, että suojeluvietti alkaa heräämään ja se alkaa olla vieraita kohtaa epäluuloinen. Dobberi ei ollut tuolloin mukana ja aloin miettiä, että mitenkähän se jatkossa suhtautuu minuun ja jos se huomaa että arkailen, niin mitenkäs se sitten suhtautuu jne. Viikko sitten katseltiin yhdessä näitä tämän vuoden laidunpeltoja ja 20 viikkoinen pentu oli nyt mukana matkassa. Se oli tietysti kovasti kasvanut, mutta ei kiinnittänyt minuun yhtään mitään huomiota, mennä touhotti vain ihan normaalisti. Ihmettelin tätä sitten ääneen, että mites se nyt ei minua vierasta, kun kerran on siinä iässä, että vieraita kohtaan on epäluuloinen. Niin sitten sain kuulla, että sehän tuntee minut jo, kun on tavannut minut siinä iässä, eli 12-16 viikkoisena, kun sosiaalistaminen tapahtuu. En ollut arvannut, että se noin helpolla tapahtuisi, että ihan lyhyehköllä kertatapaamisella! Tuntui kovin hauskalta päästä dobermannin sisäpiiriin. Se mikä voisi olla hyvin pelottava onkin minun puolellani. Ja siitä tuleekin turvassa olemisen tunne.

Tämä puhutteli siis hengellisessä mielessä. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan!” (Room. 8:31-32) Tunnistan itsessäni sellaista arkuutta luottaa Jumalaan jotenkin ihan täysillä ja kaikessa. Että ehkä jossain tunnelämän ja sielun sopukoissa voi olla pelkoja siitä, onko Hän minun puolellani todella aivan kaikessa. Nämä epävarmuudet eivät kohdistu sielun pelastukseen liittyviin asioihin, vaan varmaan sitten näihin jotenkin arkisempiin asioihin, tämän elämän kysymyksiin. Kun on yksin ja sairaana isossa talossa, niin kyllä silloin kaikenlaisia ajatuksia voi tulla mieleen. Että oletko Jumala minun puolellani, kun koen tällaista yksinäisyyttä? Pitääkö selviytyä yksin? Ehkä se syvä ihmisyhteyden ja rakkauden kaipuu siellä pohjalla kuitenkin kumisee ja jotenkin kokee sitten Jumalankin jättäneen yksin jollain elämän alueella, missä on kaipaus jäänyt täyttymättä. Ja sitten miettii, että onko Jumala oikeasti minun puolellani, kun on tämä tyhjiö aina olemassa ja se sitten enemmän tai vähemmän oireilee. Sairaana isossa talossa näköjään enemmän. Mutta jos kerran joku dopermannikin haluaa suojella omaa perhekuntaansa niin eikö vielä paljon enemmän Jumala halua suojella omiaan olla heidän puolellaan? Ja toki ymmärrän myös, että yksinäisyyden salliminen on myös osa Jumalan suojelua. Mieluummin yksin kuin sellaisessa suhteessa, mitä Jumala ei ole tarkoittanut.

Tänään on siis ihan hyvä olo jo pientä ruokahaluttomuutta lukuun ottamatta. Uskon jaksavani lähteä tästä vielä ihan hyvin ehtoollistilaisuuteen.

”Olen näet varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

Drooneja ja muita kevään merkkejä

Huomenna on kulunut tasan kolme vuotta isäni kuolemasta. Aika vaan menee valtavaa vauhtia johonkin, en tiedä mihin. Tänään kävin siskontytön (13 v.) kanssa hautausmaalle, kun hän oli pitkästä aikaa luonani yötä. Siskontyttö ei ole montaakaan kertaa hautausmaalla käynyt, koska siskoni on niin vaikea liikkua MS-taudin takia, niin heidän perhe ei siellä monastikaan käy. Hautausmaan hoito on ollut minun juttuja, mutta kiva, että siskontyttökin nyt oli pitkästä aikaa mukana. Näytin hänelle myös hänen isoisoisoisoisänsä hautaa. Jälkeenpäin aloin miettimään että minnekähän esim. 1600- ja 1700 luvulla kuolleet sukulaiset on haudattu? Meidänkin maatilan sukupolvia tunnetaan 1600-luvulle asti, mutta minne lie haudattu näitä varhaisempia esivanhempia? En ole sitä edes koskaan ajatellut ennen. Selvä keski-iän merkki, kun alkaa tällaiset hautausmaa-asiat kiinnostaa.

Tänään on ollut niin hieno sää, että sääli istua sisällä, mutta en nyt jaksa enää olla menossakaan. Siskontytön kanssa käytiin tosiaan hautausmaalla ja sitten uimahallissa. Sen jälkeen menin vielä israelilaiseen tanssiin ja tein pienen kävelyn ulkosalla, niin riittää liikunta tälle päivälle. Ensi viikolle ennustelevat jo 16 astettakin, niin kyllä siinä sitten kevät etenee. Nähtäväksi jää, voisiko tulla jotenkin vähän aikaisempi kylvöaika tänä vuonna.

Olen kertonut täällä työntekijän elämänmuutoksesta ja kuinka mietin, miten se tulee vaikuttamaan maatilan juttuihin. Hän on siis alkanut seurustella italialaisen naisen kanssa. Eli Italiassa asuvan italialaisen ja minä sitten tietysti mietin, että muuttaako tämä työntekijä jossain kohtaa ihan oikeasti Italiaan. He tapasivat 2025 syyskuun raamattuviikolla ja joulun kieppeillä alkoi tämä tiiviin yhteydenpidon vaihe. Italiassa loma-ajat eivät ole yhtä pitkät ja joustavat kuin Suomessa (tai riippuu varmaan aina työpaikastakin). Eli seuraavaksi ihmetellään sitten sitä, kun työntekijäkin haluaisi pitää pidemmän loman juuri elo- tai syyskuussa, mikä tietysti on maatilalla aika sesonkiaikaa. No, onneksi luotan kyllä Jumalan johdatukseen, ei tästä muuten tulisi yhtään mitään. Koska säistä ei tiedä, ei näitä viljelykuvioita, vaan pysty itse mitenkään suunnittelemaan muuta kuin hyvin suurpiirteisesti.

Muutenkin sitten viime kirjoituksen monenlaista on tapahtunut taas Suomessa ja maailmallakin. Päivi Räsänen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan äänin 3-2 postattuaan Facebookkiin vanhan kirjoituksensa, että ihmiset voisivat nähdä mistä häntä syytetään. Raamatun siteeraamisesta ei tullut tuomiota, mutta siitä alkaneen tutkinnan seurauksena löytyi sitten 22 vuotta vanha teksti, jonka Facebookkiin postaus olikin kiihottamista kansanryhmää vastaan. Käräjä- ja hovioikeus eivät nähneet tässä mitään rikosta, mutta KKO:ssa äänestyksessä sitten jotkut eli niukka enemmistö oikeusneuvoksista näkivät tässä rikoksen. Uskomaton keissi kerrassaan. Toki erittäin positiivista oli se, että Raamatun lainaaminen ja synnin sanominen synniksi ei ollut rikos, sehän se kaikkein kauheinta olisi ollut.

Tuon päätöksen jälkeen Suomeen alkoi liidellä räjähdelastissa olevia drooneja. Tähän mennessä niitä on kai löydetty Suomesta 4 kappaletta (en nyt ole ihan varma onko kaikissa ollut räjähteitä, ilmeisesti tämän viimeisen osalta sitä ei ole vielä edes sanottu). Tietojen mukaan ovat ukrainalaisia ja tänne harhautuneita, kun kohteen pitäisi olla itärajan toisella puolella. Kuitenkin on aika mielenkiintoista, että tänne nyt sitten vaan aika helposti pystyy näköjään sotadrooneja lentelemään ja niitä sitten voivat kansalaiset luonnosta löytää. No, mieluummin tietysti luonnosta kun omasta talostaan. Jumalan varjelusta on ollut, etteivät ole kenenkään taloon osuneet. Yksi taisi olla sadan metrin päässä jonkun talosta.

Iran ja USA käyvät puolestaan parhaillaan neuvotteluja, jotka vaikuttavat siihen miten sota Lähi-idässä jatkuu tai ei jatku. Tämän sodan seuraukset jokainen on jo huomannut tankatessaan ja esim. maatiloilla polttoaineen hinnat vaikuttavat paljon. Hiukan tuli seurattua myös Kuun ympäri ajelulla olleita astronautteja. Oli hienoa kun siellä yksi ainakin oli selvästi myös evankeliointimatkalla ja kertoi että Jeesusta tarvitaan oltiin sitten Maassa tai avaruudessa.

Kun alkaa kirjoittelemaan niin periaatteessa voisi kertoa hyvin monenlaisia kuulumisia. Mutta ei tässä määräänsä enempää tule kerralla näpyteltyä. Että jäämme katsomaan mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu.

”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa että olemme tomua.” (Ps. 103:13-14)

Sekalaisia mietteitä maaliskuussa

Kirjoittelua ja kananmunakahvia keskipäivän ohjelmassa. Jos et ole kokeillut koskaan kananmunakahvia, niin kannattaa testata – se on hauska tapa syödä kananmuna. Eli keitä kuppi kahvia ja laita keitetty kahvi ja raaka kananmuna blenderissä tai sauvasekoittimella sekaisin. Tuloksena on cappuccinomainen vaahtokahvi.

Onpa ihanaa kun pystyy taas istumaan. Vieläkin häntäluu tuntuu jossakin asennossa, mutta yleisesti ottaen sitä ei tarvitse enää ajatella. Kolme viikkoa meni kyllä siinä, että oli selkeitä tuntemuksia enkä istunut tilaisuuksissa. Mielenkiintoista oli että juuri tähän kohtaan osui pitkä tauko italian tunneista. Italian opettaja oli jäänyt lähi-idän lentoihin vaikuttavan sodan takia jumiin Thaimaahaan ja hänen hiihtolomastaan tuli normaalia pidempi. Niin ei tarvinnut jäädä niiltä tunneilta pois häntäluun takia.

Tänä vuonna säiden puolesta tuntuu, että maaliskuu on jäänyt väliin ja helmikuun pakkasista siirryttiin suoraan huhtikuuhun. Öisin pakkasta on ollut ihan vähän tai ei ollenkaan ja päivälämpötilat siinä 5-10 astetta. Töyhtöhyypät tepastelevat pelloilla ja fiilis on hyvin huhtikuumainen. Vaikka viimeksi kirjoitin, että kevättöiden suunnittelu on ollut vaikeaa, siihenkin asiaan tuli parempi vaihde päälle. Siinä auttoi kolme asiaa eli luomuneuvojan puolipakollinen käynti tuli sopivaan aikaan ja aktivoi suunnitteluajatuksia, sitten tämä sään kevätrysäys ja lopulta myös sekin että Israelin-matka peruttiin tai oikeammin siirrettiin syksyyn. Suunnitelmassa on nyt laittaa vähän vähemmän kauraa, kuin mitä normaalisti viljelykierrossa laittaisin ja kokeilla yhdellä pellolla sen sijaan saneerauskasvia. Tässä kohtaa mietin jo taas syksyn Italian-matkaa ja sen mahdollisia vaikutuksia siihen, mitä kylvää. Toisaalta minua innosti myös vähän tuo riemuvuosikin viljelyssä. (Kirjoitin viimeksi että kun olen 49 v, niin on riemuvuosi.) Vanhan liiton aikana riemuvuotena ei viljelty, vaan elettiin sillä mitä pelto itsestään tuotti. En siis ole Mooseksen lakia tässä noudattamassa, mutta kun on ollut kuitenkin myös väsymystä ja semmoista, niin vähän tuo riemuvuosijuttukin rohkaisi siinä, että jos edes yhden kauralohkon korvaisi saneerauskasvilla ☺. Ja lisäksi vaikuttaa samaan asiaan että Italia syksyllä plus että työntekijän touhuistakaan ei tiedä, että missä viilettää puintiaikana.

Iranin sodan alkaessa ajattelin, että on hyvin mahdollista, että kevään Israelin matka peruuntuu ja niinhän se sitten peruuntui. Mutta tämä oli tällä kertaa nyt vain helpotus, kun ajankohta tuntui niin huonolta kylvöihin nähden. Ehkä Jumala ei antanut siihen rauhaa juuri sen takia, että matka olikin peruuntumassa. Nyt se on siirretty syksyyn sellaisen ajankohtaan, että ainakin näin etukäteen ajoitus tuntuu oikein hyvältä. Matkan toteutuminen on sitten toinen asia, mutta sitä ei nyt ennen syksyä tarvitse miettiä. Kiitos Jeesus tästäkin asiasta.

Iranin sota on kestänyt nyt kolme viikkoa ja ainakin bensan hintaan se on vaikuttanut täällä Suomessakin. Muuten olen yrittänyt vähän vähentää uutisten seuraamista, vaikka en siinä kovin hyvin olekaan onnistunut. Toki nämä isot maailmanpoliittisen asiat kiinnostavat, mutta ei niitä nyt jatkuvasti tarvitse olla seuraamassa, vähempikin riittää. On kiva kuitenkin saada esimerkiksi kuulla kuulumisia Israelissa asuvilta, niin siinä parhaiten ymmärtää millaista elämä siellä oikeasti on. Mielenkiintoista oli myös tuo, kun taas julkaistiin tulos, että Suomi on maailman onnellisin maa 9. vuotta peräkkäin. Niin Israel oli siinä sijalla 8 eli tosi hyvä sijoitus myös. Kesällä tulee jo 7 vuotta siitä kun olen viimeksi ollut Israelissa eli tosi pitkä tauko tuli.

Kyllä Jumala edelleen myös puhuttelee sellaisista asioista kuin rakkaus ja rakastaminen, Isäsuhde, pelot, kontrollointi, Häneen luottaminen jne. Nykyään on ehkä vain jotenkin vähän vaikeampi pysähtyä näiden asioiden äärelle, kuin joskus aikaisemmin. Ehkä on vaan niin kaikenlaista meneillään ja päässä niin monenlaista pyörinää, että jotenkin pysähtyminen on vaikeampaa. Ja toki sekin vaikuttaa, että olotila on kuitenkin keskimäärin paljon parempi kuin joskus aikaisemmin, etten ole jotenkin kovin masentunut tai muuta sellaista, mikä erityisesti pakottaisi miettimään hyvin syviä asioita. Mutta kyllä minussa kuitenkin asuu sellaista jonkinlaista pelkoa, jännittyneisyyttä ja ihmisarkuutta, että tällaisten asioiden miettiminen ja Herran apu niihin on varmasti aivan tarpeellista edelleen. Vähän aikaa sitten eräs rukoilija koki rukouksessa kohdalleni, että Jumala aivan kuin hitsaa erillisiä palasia minussa yhteen muodostaakseen jonkun kokonaisuuden. En kyllä yhtään tiedä mitä tämä voisi konkreettisesti tarkoittaa, nähtäväksi jää.

Aika harvoin on näitä viikonlopun päiviä, että ei ole yhtään mitään ohjelmaa sovittuna. Kivaa vaihtelua. Varmaan lähden jossain kohtaa katsomaan, miltä tuo 9-10 asteinen sää tuntuu.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)

Pyrstölleen

Kun istuu kovalla tuolilla ja vähän etukenossa, niin sitten istuminen onnistuu jonkun aikaa. Eli terveisiä täältä häntäluunsa päälle hiihtolenkillä kaksi viikkoa sitten kaatuneelta. Lähdin innoissani talven ensimmäiselle hiihtolenkille ladulle, jossa en ole ennen hiihtänyt. En oikein tiennyt, mistä olisi hyvä aloittaa lenkki ja menin parkkipaikalle kohtaan, josta hiihtämään lähtiessä ensiksi ladulla vastaan tuli pieni mäki. Jännitin mäkeä ja vähän siinä aurailin ja sitten olin jo pyrstölläni. Ja tämän jälkeen ei ole tarvinnut kahteen viikkoon oikein istuskella pidempään. Kun seisoo, kävelee tai makaa, niin ei ole yhtään kipua, eli en usko, että tässä mitään murtumaa on, mutta on vaan muuten hidasta parantuminen. Toki olen asiaa googlannut ja tekoälyillyt, niin useampien viikkojen parantumisaika näyttäisi olevan ihan normaalia, vaikka olisi aika lieväkin tilanne. Ei ole paikallaan istuminenkaan itsestään selvyys eli toivottavasti tämän jälkeen osaa olla kiitollinen jo pelkästään siitä, että voi vain istua.

Tämä viikonloppu muutti maailmanhistoriaa, kun USA ja Israel iskivät eilen Iraniin ja tappoivat Iranin uskonnollisen johtajan ajatolla Ali Khamenein (86 v). Iranissa on ollut alkuvuodesta mielenosoituksia, joita hallinto on verisesti hiljentänyt tappaen tuhansia tai kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan. Olisi tietysti suuri asia, jos Iran nyt vapautuisi nykyisestä hallinnostaan, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu.

Toki Israeliin liittyviä uutisia seuraisin muutenkin, mutta nyt sitten taas kevään mahdollinen Israelin matka tuo tilanteeseen oman näkökulmansa. Että toteutuuko matka vaiko eikö toteudu. Minua ei mitenkään haittaisi, jos matkaa siirrettäisiin ja siihen on ihan puhdas henkilökohtainen syy: kylvöaika. Lupauduin italialaisten järjestämälle Israelin matkalle, minkä pitäisi olla keväällä. Pakettiin kuuluu lennot Milano-Tel Aviv-Milano. Lisäksi tietysti pitäisi hommata itse lennot Milanoon, mutta en ole toistaiseksi saanut rauhaa siihen kuvioon, että olisin ostanut lentolippuja. Toisaalta olisi halu olla Israelissa pidempää, mutta sitten taas mahdollisena kylvöaikana se ei ole niin hyvä idea. Ajattelin että helmikuussa en vielä osta mitään lentoja, mutta katsotaan sitten maaliskuun alussa. Ja nyt sitten tulikin tämä aktiivinen sotatilanne Iranin kanssa, mistä ei voi tietää kestääkö se päiviä, viikkoja vai kuukausia. Niin jään nyt sitten katsomaan miten italialainen matkatoimisto reagoi tähän tilanteeseen.

Viimeksi kerroin, että maatilaan liittyvissä ajatuksissa on ollut turbulenssia alkuvuodesta. Sitten viimeisen kirjoituksen mieleni on ollut rauhallisempi, varmaankin siksi kuin työntekijäkään ei ole ollut ihan niin ”lentoon lähdössä” kuin tammikuussa. Tilanne on ihan sama kuin viimeksikin, mutta jotain rauhallisuutta on kuitenkin tullut mukaan. Tämä ei silti poista sitä, että kaikenlainen suunnittelu tuntuu jotenkin tosi vaikealta. Eikä sekään nyt ihan kauheasti auta, että tänä vuonna on ollut näköpiirissä tilanne, jossa Israelissa oltaisiin silloin kun pitäisi valmistautua kylvöihin ja Italiassa puintiaikana. Olen kyllä ollut Jumalankin suuntaan vähän ihmeissäni, että kuinka tämä näin menee. Vuodessa olisi niin paljon kuukausia, jolloin minulla ei ole yhtään mitään ihmeellistä tekemistä ja vain muutama viikko keväällä ja syksyllä, jolloin olisi oikeasti liki pakollista olla maatilalla, niin juuri noihin viikkoihin tulee sitten ne matkat, jotka ovat niin tärkeitä. No, ihmeellisesti Herra on auttanut kahtena vuotena yhdistämään puinnit ja Italian ja nähtäväksi jää, miten Hän tämän vuoden vaiheet johdattaa.

Tammikuun hämmennys aiheutti sen, että kutsuin uskonystäviäkin rukoilemaan maatilalle sen tulevaisuuden puolesta. Ainakin eka kerta oli rohkaiseva kokoontuminen ja katsotaan kuinka se rukous jatkuu. Ainakin nyt alkuviikosta olisi taas tarkoitus kokoonutua rukoilemaan.

Kohta tulee myös itselle mittariin 49 v. Se on hauska luku siitä, että vanhan liiton aikana viideskymmenes vuosi oli riemuvuosi, niin sitten voi ajatella, että jos vaikka jotain riemullista tulisi omaankin vuoteen (vaikka Jeesus on toki riemuvuoden täyttymys).

Tällaisissa tunnelmissa täällä aloitellaan maaliskuuta. Lähden tästä nyt pienelle ulkoilulle ja sitten myöhemmin tarkoitus olisi mennä vielä ehtoollistilaisuuteen ja siellä eteiseen seisoskelemaan. Tai ainakin aina välillä seisokelemaan.

Puurim-ajan merkeissä lopuksi: ”Jos sinä vaikenet tällaisena aikana, apu ja pelastus tulevat juutalaisille muualta, mutta sinua ja isäsi perhettä kohtaa tuho. Kuka tietää, että olet päässyt kuninkaalliseen arvoon juuri tällaista aikaa varten.” (Est. 4:14)