Isot ihmetykset: Irtisanoutuminen ja Israeliin?

Lauantain ohjelmassa oli tänään ainakin 1 h 45 min kävely kauniissa syyssäässä, sauna ja nyt sitten blogin kirjoitusta. Mukavia juttuja ja hyvä niin, mutta puseron sisällä myllertää aika kovasti. Siitä on joku reilu viikko, kun työtekijämme ilmoitti, että lähtee pois maalis-huhtikuussa 2027. Tarkkoja aikoja ei nyt vielä ole sovittu, mutta se nyt ainakin on selvää, että ensi kevään kylvöillä hän ei tulisi olemaan. Mistä sitten seuraa kysymys, että onko meillä ylipäätään sitten ensi keväänä enää kylvöjä? Ja jos sattuisi olemaan niin kuka ne tekee ja jos ei sattuisi olemaan, niin kuka sitten hoitaisi pellot ja millä järjestelyillä? Niin. Voisin luetella tähän todella pitkän listan töitä ja tekemisiä, mistä en yhtään sitten enää tiedä kuka ne kaikki tulevaisuudessa tekee, mutta en nyt luettele.

Myllerrystä aiheutti jossain määrin myös tuleva Israelin matka. Minua matkaan puheenvuorojakin pitämään pyytänyt italialainen ilmoitti yhtäkkiä, että hän siirtääkin lähtönsä tästä syksystä kevättalvelle. Matkaryhmän koko oli jotakin 40 henkeä ja sitten kaikki saivat päättää, että lähtevätkö nyt syksyllä, siirtävätkö matkansa keväälle vai peruvatko koko jutun. Väki jakautui näihin vaihtoehtoihin melko tasaisesti. Oma päätökseni oli perua ryhmämatka ja lähteä omatoimisesti, koska minulla on kuitenkin lennot jo varattu itse. Tuo yllätys oli jonkinlainen myllerrys tosiaan ja kyllähän se nyt vähän jännittääkin lähteä Israeliin. Välillä tulee pelkoja. Ja sitten taas toisaalta tuntuu ihmeelliseltä, että oikeastiko näin pitkän ajan jälkeen saisi olla menossa sinne? Ei oikein meinaa uskoakaan, että se voisi olla totta. Vai tuleeko vielä jotain peruutuksia? Tavallaan olen avoin kaikille ja rukoilen Jumalan johdatusta vain.

Varmaankin elämäni yksi suurimpia muutoksia (?) on nyt käsillä. En yhtään tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten tilan asiat hoituvat. Mieli on välillä raskas tästä. En osaa alkaa kysellä, että kuka voisi tehdä sitä ja kuka voisi tehdä tätä. Onneksi kevääseen on vielä sen verran aikaa, että juuri nyt ei tarvitsekaan heti alkaa kysellä mitään. Tuntuu silti ihmeelliseltä, että juuri sitten tässä kohtaa saisin olla menossa Israeliin kaikessa rauhassa omatoimisesti. Rukoilemaan ja pyytämään apua tähän tilanteeseen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalta. Saanko oikeasti mennä Länsimuurille rukoilemaan ja viipyä siellä niin kauan kuin haluan? Onko Jerusalemin vanhankaupungin sileäksi hioutuneet kivet vielä jalkojeni alla? Millaista on mennä sinne näin pitkän tauon jälkeen ja millaista siellä nyt on? Erikoinen yhdistelmä maatilaan liittyvää murrosta ja ahdistusta ja haavetta olla Israelissa, siellä missä on ollut parasta mahdollista olla.

Israelin matkan suunnitelmassa on kaikki hyvin auki. Majapaikat ovat tiedossa, mutta muuten ei ole mitään ohjelmaa vielä muuta. Mutta tavallaan olen ihan tyytyväinen siitä ja uskon, että Jumala voi kyllä järjestää päiviin sopivan verran ohjelmaa. Pitkälle riittää sekin, että saa vain OLLA. Ja molemmissa majapaikoissa on suomalaiset isännöimässä ja emännöimässä, niin sellaista totaalista yksin olemista ei ole. Nähtäväksi sitten jää, millaisiksi päivät muodostuvat.

Monennäköistä ajatusta tosiaan risteilee. Lähipiirissä on ollut myös terveysmurheita tai sellaista mikä myös on vaikuttanut arkeen ainakin vähän. En tosiaan osaa enkä juuri nyt koe, että pitäisi alkaa välittömästi tekemään mitään uusia järjestelyjä kun en yhtään tiedä mitä se olisi. Haluan vain odottaa Jumalan johdatusta ja pyytää sitä. En yhtään osaa ajatella miltä kuviot voisivat näyttää tämän myllerryksen jälkeen. Mitä minä teen? Mitä maatilalla tapahtuu ja kuka sitä hoitaa tai kuka siellä asuu? Kaikki on tavallaan aivan auki. Se vain on selvää, että yksin en siellä pärjää, vaikka kuinka yrittäisin. Ihan mahdoton asia. Mikään muu ei sitten olekaan selvää. Mutta lähden Jerusalemiin rukoilemaan, jos Jumala suo matkan onnistua.

”Myös jos joku muukalainen, joka ei kuulu kansaasi Israeliin, tulee kaukaisesta maasta sinun nimesi tähden, koska sielläkin ihmiset kuuleva sinun suuresta nimestäsi, väkevästä kädestäsi ja ojennetusta käsivarrestasi, tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule häntä taivaassa, asuinpaikassasi, ja tee kaikki se, mitä muukalainen sinulta avukseen huutaa.” (1. Kun. 8:41-43)

(Ja kyllä, Suomessakin voi yhtä hyvin rukoilla ja Jumala kuulee, kun Jeesuksen nimessä rukoillaan.)

P.S. Olin lokakuun alussa myös pitkän viikonlopun ryhmämatkalla (15 hlö) Ruotsissa. Pitää nyt kirjata tämä tänne, kun edellisen kerran käyntiaikakin piti etsiä täältä blogista, kun en muuten muistanut. Edellinen kerta oli 3/2024. Tällä kertaa ohjelmassa oli muun muassa kirpputoreihin tutustumista. Tällainen kuppi oli yhdellä kirppiksellä. Mukaan ei tullut muuta kuin kuva.

Bella Italia

Sateista syyskuista sunnuntaiaamua! Olen ollut nyt viikon kotona Italian matkan jälkeen enkä ole vieläkään oikein palautunut tai sopeutunut takaisin arkeen. Mutta kai se siitä pikkuhiljaa sitten tapahtuu. Yksi huikea viikko on takana ja sitten hetken aikaa oma arki tuntuu taas niin jotenkin tylsältä. Mutta tiedän kyllä että en tuollaistakaan elämää kauaa jaksaisi mitä tuo viikko oli, niin intensiivistä ja seurallista. Jälleen kerran se oli sellainen ”kirkastusvuoriviikko”, varmaankin jälkeenpäin katsottuna vuoden paras viikko. Ja sen jälkeen tuntuu jonkun aikaa kuin olisi jossain kuopassa, vaikka eihän se niin edes ole.

Italiaan sain lähteä nyt jo kolmannen kerran Jumalan puintiaikataulujen ihmeestä. Se oli tosiaan ihan täsmäjohdatusta taas. Kaurat saatiin puitua 28.8. ja pakkailin samaan aikaan kun puimuri pyöri viimeisillä pelloilla. 29.8. kuivuri oli vielä käynnissä, kun lähdin. Kaikki oli jotenkin ihan täsmäajoitusta:  hieno sää eli todella aurinkoinen viikko 35 ilman sadekuuroja ja ihmeellinen koneiden kestäminen  (yksi päivä meni puimurin korjaamisiin, yhtään enempään ei olisi ollut aikaa). Jos kaura-alaa tai satoa olisi ollut enemmän, puinnit eivät myöskään olisi olleet tuolloin valmiit. Harmittelin kesän aikana joitain hyvin huonosatoisia peltoja, mutta ajoituksen kannalta sitäkin tarvittiin. Jossain kohtaa etukäteen kuvittelin, että puinteja voisi tapahtua myös sinä aikana, kun tulisin olemaan Italiassa, mutta vakituinen työntekijä olikin sitten sairaana koko sen viikon, kun olin poissa. Ja kun tulin takaisin, hän aloitti kahden viikon lomansa italialaisen tyttöystävänsä kanssa. Tämä hänen sairaslomansa ja kesälomansa huomioon ottaen olin sitten todella kiitollinen, että kaurat saatiin laariin ennen lähtöäni. Toki kaikenmoisia muitakin töitä olisi todellakin ollut tässä kohtaa vuotta, mutta menee tämä nyt näinkin.

Italian viikko oli todella hieno ja siunattu. Suomalaisia oli 19 ja italialaisista en tarkasti osaa sanoa, mutta ehkä 30-40. Italialaisia oli tänä vuonna vähän vähemmän kuin aikaisemmin. Suomalaisten ryhmästä 4 oli ollut aikaisemmin ja 15 oli uusia, eli tuli paljon mukavia uusia tuttavuuksia. Tulkkina oli uusi henkilö eli italialainen mies, joka on naimisissa suomalaisen kanssa. Hän osasi suomea todella hyvin ja tämä Italiassa asuva 70+ pariskunta oli muutenkin erittäin kiva uusi tuttavuus. Jumala antoi siunauksensa omiin puheenvuoroihini ja varmaan joku niistä sitten jotain sai, kun sain ihan hyvää palautetta. Joku hieno siunauksen ilmapiiri oli koko viikon yllä ja oli rakkaudellinen ilmapiiri kaikkien läsnäolijoiden kesken. Toki kaikki muu lomaympäristö on myös ihanaa, aurinko, lämpö, ranta, lämmin meri, italialainen ruoka ja jäätelöt sekä pikkukaupungin tunnelma. Yhtenä päivänä jaoimme tunnin verran traktaatteja pienissä ryhmissä, mikä oli ihan rohkaiseva kokemus myös ja toivottavasti kohdatuille ihmisille, edes jollekin myös merkityksellinen ikuisuuden kannalta. Päiväretki San Marinoon oli sitten myös kiva juttu, vähän vaihtelua ja upeita maisemia sieltä kukkulan harjanteelta.

Mutta niin se oli Jeesuksella ja opetuslapsillakin paluu kirkastusvuorelta takaisin arkeen. Joka vuosi on itsellä tässä kohtaa ollut tämä vähän sama tilanne ja onhan siitä sitten aina eteenpäin menty. Tässä kohtaa vuotta alkaa syksyn harrastukset ja muut toiminnot, niin ehkä ne kohta vievät enemmän ajatuksia. Toisaalta pari matkaa on vielä syksylle myös tiedossa ja niihin liittyy myös valmistautumista, myös puheiden muodossa. Että kyllä tekemistä on. Ja sitten nähtäväksi jää, miten tämä ”jännitysnäytelmä” eli työntekijän ja italialaisen tyttöystävänsä suhde etenee syksykauden aikana. On stressaavaa, että sen vaikutukset heijastuvat itseen niin täysin suoraan. Eihän kenenkään muun seurustelu vaikuta minuun konkreettisesti tällä tavalla, mutta heidän tapauksessaan tapaamismatkat tietysti tarkoittavat heti vapaapäiviä töistä ja naimisiinmeno tarkoittaisi hyvin todennäköisesti irtisanoutumista töistä, kun en pidä itse kovinkaan mahdollisena, että nainen muuttaisi tänne. Toki Jumalan kädestä otan sitten kaikki aikataulut ja muutokset, mutta paljon on ilmassa enkä yhtään tiedä, mitä tämän seurauksena tulevaisuus tuo omalle kohdalle. Ehkä tuo Italian viikko oli siitäkin niin ihmeellinen, kun hetken oli täysin pois kaikista näistäkin ajatuksista. Vaikka olin siellä jonkunnäköisessä suomalaisten ryhmänvetäjänkin roolissa tänä vuonna, se oli kuitenkin mitättömän pieni vastuu siihen verrattuna mitä tunnen tätä liki 400 vuotta samassa suvussa ollutta maatilaa kohtaan. Että ei kai se ihan ihme ole jos täällä tapahtuvat isot muutokset meinaavat vähän stressatakin.

Tällaisissa tunnelmissa täällä nyt sitten lähdetään syksyn päiviä ihmettelemään. Mutta jos tänään vielä olisi palanen Italiaa matkassa, kun menen synttärilounaalle 81 v täyttävän ystäväni kanssa italialaiseen ravintolaan 😊

”Tervehdys kaikille johtajillenne ja kaikille pyhille. Tervehdyksen lähettävät teille ne, jotka ovat Italiasta. Armo olkoon kaikkien teidän kanssanne.” (Hepr. 13:24-25)

                      
                                        Kanoja San Marinossa näyteikkunassa.

                           

English week ja yllättävä ehdotus

Eipä mitään erityistä helleaaltoa tullut ainakaan tähän osaan maata tänä kesänä. Mutta silti on ollut ihan hyvää kesäsäätä keskimäärin viljojen kasvun ja muun sellaisen kannalta. Välillä on ollut näitä kylmempiäkin jaksoja kuten taas nyt, eli sadetta ja 14 astetta tänään. Haaveilen vielä helteistä, josko vielä voisi niitäkin tänä kesänä tulla. Siskontytön kanssa toivotaan vielä biitsipäivästä meren rannalla ennen koulun alkua, kun ei olla tähän mennessä ehditty.

Pidän nyt tällaista lomafiilismaanantaita tänään. Työntekijä on kesälomalla, niin itsellekin tulee lomaa työnantamisesta, ja toisekseen viikonloppu oli sen verran ohjelmoitu, että sekin vaikuttaa levon tarpeeseen tänään.

Heinäkuun erikoisuus oli saksalaisen vieraan käynti. Hän oli täällä 8.-16.7.: 5 yötä olimme täällä maatilalla ja 3 yötä muualla. Vaikka suurimman osan ajastani olin siis kotona, niin se, että joku oli täällä, aivan kuin muutti tämän paikankin vähän kuin toisenlaiseksi. Ja sitten vielä se, että pitkästä aikaa tuli puhuttua noin pitkä aika englantia, oli myös jotenkin aika erikoista. Olin tuon viikon jotenkin irti näistä arjen asioista. Loppuajasta kävimme yhteisen tuttumme luona, joka asuu hyvin lähellä itärajaa. Kävimme ihmettelemässä hyvin hiljaista ja suljettua Vaalimaan raja-asemaa ja välillä puhelinkin jo toivotti tervetulleeksi Venäjälle, kun vaan oltiin lähellä rajaa. Tuo tuttumme oli rukouksen ihmisiä ja aika hänen luonaan oli jotenkin hyvin siunattua. Oli tosi kiva olla välillä aivan uusissa maisemissa.

Saksalaisen täällä ollessa tuli myös nähtyä yhdessä muita vanhoja yhteisiä tuttuja, eräskin tuttu amerikkalainen oli ihmeellisesti samaan aikaan Suomessa ja tulimme siitä tietämään. Hänen olen nähnyt viimeksi Israelissa 14 vuotta sitten ja nyt kuskasin hänet lentokentältä yhden toisen yhteisen tuttumme luo. Jänniä johdatuksia jo kerrassaan.

Erikoinen tilanne oli sitten täällä vielä heti saksalaisen lähdettyä. Kotiin tullessani huomasin nimittäin rukoilevani, että olisi Herra sinulla joku, joka voisi pitää huolta meidän pelloista. Ehkä viikon irtiottokin oli tehnyt sen, että Jumala pystyi muovaamaan rukouksen tuollaiseen malliin. Tähän saakka olen rukoillut enemmän yleispäteviä rukouksia maatilan tulevaisuuden suhteen, mutta nyt huomasinkin rukoilevani vähän toisin, erityisesti juuri pelloista huolehtijaa. Tämän rukouksen jälkeen samana päivänä oli lähikaupungin perinteinen kristillisen musiikin kesätapahtuma, minne taas menin. Likipitäen ensimmäisiä ihmisiä keneen siellä törmäsin, oli eräs tuttu viljelijäpariskunta ja he pyysivät minua kahville kanssaan. Ei olla nähty muutamaan vuoteen, niin siinä oli sitten kuulumisten päivitysten paikka. Kun kerroin, että meidän työntekijämme on mahdollisesti jossain kohtaa lähdössä ja enpä sitten tiedä mitä tapahtuu, niin tämä viljelijä sanoi välittömästi, että vuokraa pellot hänelle! Olin aivan ihmeissäni, että MITÄH! En olisi mitenkään voinut ajatella tällaista vaihtoehtoa tai mitään yhteistyön mahdollisuuksiakaan, koska hän asuu niin kaukana. 

Tämä viljelijäperhe kävi täällä visiitillä nyt viikonloppuna ja on nyt ihan mahdollista, että siellä tapahtumassa lausuttu ehdotus oli kenties innostuksessa lausuttu ilman että se välttämättä toteutuu. Koska todellakin, perhe asuu 1,5 h ajomatkan päässä, niin se nyt vaan on oikeasti aika kaukana. Mutta on hienoa, että tätäkin asiaa voidaan yhdessä rukoilla ja Jumala tietää mikä on parhaaksi heille ja meille. Ehkä sekin oli jo ihan virkistävää, että itsekin pystyi ajattelemaan ihan avoimesti tällaistakin vaihtoehtoa.

Tämmöisiä ihan mielenkiintoisia asioita on nyt heinäkuussa ollut. Jotain kesävieraita ja kesäajeluja on edessäpäinkin tiedossa. Elokuu tuo sitten mukanaan myös toivottavasti puinnit ja Italian reissuun liittyvät valmistautumiset. Jälleen pääsemme ihmettelemään miten Jumala järjestää aikataulut puinteihin liittyen. Saa kyllä rukoilla täsmäohjausta ja johdatusta säiden, koneiden kestämisen, ihmisten jaksamisten ja koko yhtälön suhteen. Siinä todella tarvitaan Jumalan apu.

Mutta joo, ainakaan tänään eikä lähiaikoina puida vielä yhtään mitään. Toivottavasti saisin otettua rauhallisesti päivän kerrallaan tässä loppukesästäkin.

Laitan loppuun jakeen, mikä oli yhtenä rukousteemana itärajalla:

”Näin sanoo Herra: Liian vähän on sinulle, että olet palvelijani ja palautat ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuot takaisin Israelin varjeltuneet. Minä asetan sinun valoksi pakanoille, ja niin minulta tulee pelastus maan ääriin asti.” (Jes. 49:6)

Näkymättömiä uusia alkuja

Voisin olla tänään hengellisillä kesäjuhlilla, missä usein olen ollut, mutta en nyt ole, kun en vaan jaksanut mennä. On taas voimienkeräilypäivä ja aika väsynyt olo. Minulla on aika usein nykyään se olotila, että aivan kuin pää ”räjähtäisi”, kun on niin montaa eri asiaa meneillään, siis suunniteltavana ja mietittävänä. Mieli jotenkin sirpaloituu ja olisi parempi, jos voisin rauhassa keskittyä vähän paremmin harvempiin asioihin. Toki kännykkä on siinä lisänä sitten vielä yksi ”piru” eli jos ei pää ole jo muuten täynnä kaikkea, niin sieltä saa lisää turhia ajatuksia vielä niihin hiukan tyhjiksi jääneihin koloihin. Ja sitten on nuppi täyteen ahdetussa tilassa eikä meinaa enää muistaakaan asioita.

Sitten viime kirjoituksen oli ne seurat täällä maatilalla, joiden tulosta mainitsin. Väkeä saapui 45 henkeä, mikä oli oikein mukava määrä. Tavallaan vähän outokin fiilis, kun normaalisti olen täällä yksin ja sitten yhtäkkiä onkin jonain iltana talo täynnä. Ilta oli hyvä, mutta en osaa ajatella kokonaisuutta sen kummemmin. Osallistujia oli niin monenlaisia, minulle täysin vieraita ihmisiä, kylän väkeä, jotain kaukaisempia sukulaisiakin, vanha koulukaveri äitinsä kanssa ja sitten tuttuja ja puolituttuja uskovia. Jokainen koki illan varmasti erilaisesti enkä mitään erityispalautetta ole saanut, jos ei yleisiä kiittelyitä ovella lähtiessä lasketa. Kun on häärännyt kaikenlaista valmistelua, tarjoilua ja kukkasia pöytään ja ylimääräisiä tuoleja ja niin edelleen edeltävän viikon, niin sitten voi kuitenkin olla vaikea keskittyä itse asiaan, niin hyvä kuin hengellinen anti olisikin.

Tuosta parin päivän päästä oli sitten työntekijän yllätyssynttärit (47 v). Hänen italialainen tyttöystävänsä (38 v) yllätti hänet ilmestymällä työntekijän vetämään oman kylän raamattupiiriin ja tämä tyttöystävä oli toivonut sinne meitä muita myös mukaan. Olin tiennyt sen, että hän on tulossa jo reilut kaksi kuukautta ja päätynyt itsekin vähän järjestelemään asioita. Vaikka olen tiennyt koko ajan, että seurustelu on ihan vakavaa, niin toki heidän näkemisensä yhdessä livenä ensi kertaa toi tilanteeseen taas jotain uutta konkretiaa. Eli sitä, että on erittäin todennäköistä, että työntekijä jossain vaiheessa lähtee meiltä pois. Ja se sitten taas saa aikaiseksi paljon mietteitä ja kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan ole mitään vastauksia.

Olen kyllä ihan isojen kysymysten äärellä, kun on kyse omasta, talon ja tilan tulevaisuudesta. Että mitäs sitten kun tuttu työntekijä lähtee? Kun sydämessä on kaipuu johonkin muutoksiin itselläkin. En haluaisi, että tulisi vain joku muu korvaamaan hänet, mutta muuten kaikki jatkuisi aika samalla tavalla kuin ennenkin. Ja tämähän versio ei ole edes mahdollista, kun se ”joku muu” pitäisi kuitenkin ”opettaa talon tavoille” ja en kykene siihen, enkä edes halua yrittää. Oma kaipaus kai olisi kuitenkin, jos voisi ajatella maataloutta vähän vähemmän eikä niinkään enemmän. On paljon muita juttuja, mihin ehkä haluaisi keskittyä vähän enemmän, mutta käytännössä tosi paljon ajatuskapasiteettia menee siihen, että miettii mitä pelloilla ym pitäisi tehdä, niin ei siinä sitten kauheasti aikaa jää muuhun. Tässä talossa olisi lisäksi vaikka mitä kohteita, mihin toivoisi, että työntekijäkin ehtisi tarttua, mutta aika ei vain riitä alkuunkaan. Saa nähdä ehtiiköhän tekemään mihinkään väliin uudet ulkorappuset, se olisi yksi haave.

Tällä viikolla ehdittiin sentään pientä siistintää täällä sisällä. Saksalaisen ystävän tulo sai aikaan tehdä jotakin kylpyhuoneen ilmeen kohentamiseksi. Ja sehän muuttuikin ihan kummasti, kun lattialaatoista hinkattiin huomattava kuparinvihreä pois, ruostunut patteri maalattiin ja mustuneet silikonisaumat vaihdettiin. Hurraa, näin tulikin melkein jo uusi kylpyhuone! Olen tosi iloinen uudesta ihanansinisestä patterista. Maalasin samalla sinisellä myös yhden keittiöntuolin, niin johan tuli uutta ilmettä!

Täällä on siis pieni ihminen isossa talossa vielä isompien kysymysten äärellä. Mutta onneksi Jumala on kaikkein suurin. Seuraavaksi kuitenkin valmistaudun saksalaisen vieraan tuloon ja onhan se mielenkiintoista kuulla, mitkä tulevat olemaan Berliinistä tulevan kaupunkilaisen fiilikset, kun tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ja tänne maalaismaisemiin.

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:18-19)

                                               
             Maalattu sininen tuoli.

Tunnelmat vaahteroiden alta

Onpas huikean ihana sää näin juhannuspäivänä. Lämpöä on 26-27 astetta ja miellyttävä kesätuuli kahisee puissa. Kyllä, kahisee oikein selvästikin, kun olen ehkä ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana kirjoittamassa ulkona tätä tekstiä. Piti tulla kokeilemaan, kun tosiaan on näin huikea sää enkä halua istua sisällä (ja uusi tietokone, missä akkukin kestää). Tosin huomaan kyllä, että vähän huonommin pystyy keskittymään näin ulkona. Näyttökin heijastaa, pyyheliinat heiluvat pyykkinarulla näkökentässä ja muuta sellaista. Mutta nautitaan nyt tälläkin lailla suloisesta suvipäivästä.

Pitkästä aikaa on taas oikein kunnolla rauhallinen päivä tänään. Viimeksi kun kirjoitin, kylvötyöt olivat vasta ihan alussa. Ne saatiin valmiiksi ihan hyvin, kiitos Herralle siitä. Laitettiin vähän vähemmän kauraa kuin normaalisti, kun yksi kauralohko korvattiin valkosinappi- ja öljyretikkaseoksella. Muuten on samantyylistä viljelymeininkiä kuin ennenkin. Touko-kesäkuun vaihteessa saapuivat nyt kolmannen kerran kivat kesävieraat eli ponit kahdelle eri pellolle. Tammalaidun on nyt lähinnä päärakennusta olevalla lohkolla, mikä on hauska juttu. Ikkunasta en sentään näe poneja, mutta jostain kohtaa omalta pihaltani voin ne nähdä. Se on jotenkin melkein hätkähdyttävää edelleen. Meidän pellolla on eläimiä! Tykkään siitä tosi paljon, että on. Ja nämä ovat mahdollisimman mukavia kesävieraita, kun voin niitä mennä rapsuttamaan, mutta muuten ruokkivat itse itsensä ja hevostenomistaja on vastuussa kaikesta niihin liittyvästä muuten.

Kesäkuu lähti liikenteeseen viikolla Virossa. Tämä ei ollut mitenkään pitkään suunnitteilla ollut juttu, vaan huhtikuun lopussa sain tietää, että tämmöinen ryhmämatka järjestetään ja sitten koin heti jotenkin, että sinne kuuluu tai saan lähteä. En ole ennen ollut Virossa varmaan yötä tai yhtään pidempää aikaa, jotakin päiväristeilyä Tallinnaan vaan muistan entuudestaan ja niistäkin on kauan aikaa. Nyt oltiin viikko kylpylässä Haapsalussa. Oli raamattutunteja ja muuta hengellistä ohjelmaa sekä yhden illan katuaktio. Sitten kylpylähoitoja ja muuta oleilua tuolla. Tylsää oli, että sairastuin flunssaan matkalla ja sen takia kylpyläjuttuja jäi käymättä. Vieläkin yskin sitä samaa yskää mikä tuolta tuli.

Koska matkalle lähtö tuntui kuitenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta tulleelta, uskon reissulla olleen myös jonkun tarkoituksen. Ainakin ajattelen, että Jumala halusi näyttää Viron ja että virolaiset ovat Hänen sydämellään. Onhan se suomalaiselle mielenkiintoinen maa, kun on tuollainen veljeskansa ja niin samantapainen kieli, että kotoinen olo syntyy hyvin helposti. Vaikka on ulkomailla, niin jotenkin tuntuu aivan kuin ei ulkomailla olisikaan. Paikallinen opas, joka kertoi meille Haapsalun linnasta, kertoi myös hyvin viron kansan vaiheista orjuudesta toiseen. Sekin hyvin avasi silmiä sille, miksi virolaiset ovat nykyään yksi Euroopan maallistuneimmista kansoista. Varmaan vierastavat kaikkea, mikä heillä liittyy siihen ajatukseen, että voisi olla jotenkin orjuuttava asia. Jeesus kuitenkin antaa todellisen vapauden eikä orjuutta. Nähtäväksi jää, tuleeko jossain vaiheessa jotain jatko-osaa itselle Viroon liittyen. Tuon matkan jälkeen, en ihmettelisi, vaikka joskus tulisi jotain, enkä ollut matkaryhmästämme mitenkään ainoa, jolle Viro tuli niin sanotusti sydämelle. Reissussa oli 36 osallistujaa ja osalle tuollaiset kristillisten järjestöjen järjestämät kylpylämatkat oli hyvin tuttu juttu.

Vietän tässä vaahterapuiden alla erittäin mielelläni juhannusta erittäin rauhallisesti, kun ensi viikolla on sitten taas monenmoista. Oikeastaan omat ”juhannusjuhlat” on vasta ensi viikolla, kun on tarkoitus pitää pitkästä aikaa seurat täällä maatilalla. Edellisistä kaikille avoimista seuroista taitaa olla nyt 5 vuotta aikaa ja onhan se tavallaan mielenkiintoista avata kotinsa ovet, kun ei sitten yhtään tiedä paljonko väkeä tulee. Tutuillani on nyt menossa kolmen hengen tiimin ”evankeliointi ja -musiikkimissio” ja jotenkin tämäkin tuntui sellaiselta Jumalan vaikuttamalta asialta, että nyt voisi järjestää tämmöiset seurat heidän kanssaan. Olen laittanut ilmoituksen kylän facebook-ryhmään ja jotain lappujakin on vähän jaettu postilaatikoihin. Ilmoitus oli myös kristillisen järjestön fb-sivuilla. Nähtäväksi jää, mitä sitten Herra tekee. Toki rukoilen Jumalan Sanan vaikutuksen puolesta, mutta onhan tässä nyt sitten yhtä lailla ollut mielessä ruohonleikkuut ja tarjoilupuoli. Toivottavasti en ole aivan stressaantunut ja pyörryksissä kun itse tilaisuus varsinaisesti alkaa 😊

Seurojen jälkeen seuraava suunniteltu arjesta poikkeava asia on, että saksalainen ystäväni on tulossa viikoksi Suomeen heinäkuussa. Kunpa sekin aika voisi olla itsellekin jotenkin lomaa, ettei joutuisi johonkin semmoiseen elämyspalvelut/turistiopas-ruokapalvelumoodiin, missä yrittää jotakin ihan liikaa ja väsyy totaalisesti. Hän on uskossa ja toivon, että rauhassa, levollisesti ja Herran johdatuksessa saataisiin sekin aika yhdessä olla. Ja hän on kyllä itsekin sellainen, että saattaa ihan tykätä vaan välillä istua hiljaa paikallaan, vaikka sitten näitä vaahteranlehtien kahinoita kuunnellen.

Eli tämmöisiä on nyt sitten ainakin kesällä tulossa muun arkisemman ja tuttujen juttujen lisäksi. Siunausta ja Herran läsnäoloa tämän blogin lukijoiden kesäpäiviin!

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä levollisina te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne.” (Jes. 30:15)

Pöpön ja pennun puhuttelussa

Onpa hienoa, kun jaksaa istua tällä lailla pöydän ääressä ihan normaalisti. Eilen en nimittäin jaksanut, vaan olin aivan uupunut ja piti vain levätä koko päivä. Joku pöpö on tällä viikolla vaivannut minua ja aiheuttanut epämääräisiä oireita. Vatsatautioireita ja sitten oli tuo eilinen uupumus. Tänään juon kokista, kun tuntuu, että jostain pitää saada energiaa, kun ruokahalua ei oikein ole. Olen miettinyt myyräkuumeen mahdollisuutta. Siivosin 20.3. täällä yhtä vaatehuonetta tai komeroa ja sieltä vastaan lopuksi tulikin aika tuore metsämyyrän raato. Se oli selkeä altistuminen. Sitten kului 6 ja puoli viikkoa ja tuli tällaista epämääräistä oiretta. Otin yhteyttä julkiseen terveydenhuoltoon perjantaina, mutta koska en ole sinänsä hoidon tarpeessa, niin eivät he huvin vuoksi testaa, onko tämä myyräkuumetta. Katsotaan, lähdenkö vielä alkuviikosta itse yksityiselle selvittämään, oliko tämä myyräkuumetta vai ei. Onhan se joku mahapöpökin voinut olla.

Perjantaina 8.5. kylvettiin ensimmäiset 3 hehtaaria. Hyvin tavanomainen kylvöjen aloitusaika oli tänäkin vuonna. Kovasti on traktoreita ollut tänä viikonloppuna liikenteessä kylänraitilla eikä ihme, kun sää on todella hienoa, pellot kuivuneet kylvökuntoon ja alkuviikkoon ennustellaan reiluja sateita. Mutta täällä on viikonloppua eletty hiljaisuudessa ja katsotaan saataisiinko jotakin huomenna vielä kylvettyä ennen sateiden alkua. Kyllähän nämä kaikki aikataulut ja sairastamisetkin tässä kohtaa aina vähän mietityttää, kun aina toivoisi jotain oikein ihanteellista kylvöaikaa ja siihen sitten sopivia sateita heti kun on saatu siemenet maahan. Eikä se sitten oikein koskaan mene niin kuin itse toivoisi. Ja sitten kuitenkin lopputulos pystyy olemaan oikein hyvä, Jumalan ohjaama ja siunaama, vaikkei mennytkään niin kuin itse olisi toivonut. Nytkin kylvöaikataulussa mietityttää siis syksy, kun on sitten taas sitä omaa ja työntekijän matkustelua siellä tiedossa. Koskahan sitä oikeasti oppisi luottamaan Jumalaan ihan kokonaan, ettei pikkuisen tarttisi kuitenkin jännittää ja stressata samalla kun luottaakin.

Tämmöisestä pienestä jännittämisestä sai rohkaisevan puhuttelun viikko sitten. Tuttuni, jonka poneja on tulossa tänäkin kesänä laiduntamaan, on tänä keväänä ottanut itselleen dobermannin pennun. Maaliskuun puolivälissä näin tämän pennun, kun se oli 12 viikon ikäinen. Se oli innokas tapaus ja leikki vähän pihassa ja oli kiva tutustua pentuun. Vapunaattona tämä tuttu kävi sitten ostamassa kauroja ja kertoi että koira on nyt tullut siihen ikään, että suojeluvietti alkaa heräämään ja se alkaa olla vieraita kohtaa epäluuloinen. Dobberi ei ollut tuolloin mukana ja aloin miettiä, että mitenkähän se jatkossa suhtautuu minuun ja jos se huomaa että arkailen, niin mitenkäs se sitten suhtautuu jne. Viikko sitten katseltiin yhdessä näitä tämän vuoden laidunpeltoja ja 20 viikkoinen pentu oli nyt mukana matkassa. Se oli tietysti kovasti kasvanut, mutta ei kiinnittänyt minuun yhtään mitään huomiota, mennä touhotti vain ihan normaalisti. Ihmettelin tätä sitten ääneen, että mites se nyt ei minua vierasta, kun kerran on siinä iässä, että vieraita kohtaan on epäluuloinen. Niin sitten sain kuulla, että sehän tuntee minut jo, kun on tavannut minut siinä iässä, eli 12-16 viikkoisena, kun sosiaalistaminen tapahtuu. En ollut arvannut, että se noin helpolla tapahtuisi, että ihan lyhyehköllä kertatapaamisella! Tuntui kovin hauskalta päästä dobermannin sisäpiiriin. Se mikä voisi olla hyvin pelottava onkin minun puolellani. Ja siitä tuleekin turvassa olemisen tunne.

Tämä puhutteli siis hengellisessä mielessä. ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan!” (Room. 8:31-32) Tunnistan itsessäni sellaista arkuutta luottaa Jumalaan jotenkin ihan täysillä ja kaikessa. Että ehkä jossain tunnelämän ja sielun sopukoissa voi olla pelkoja siitä, onko Hän minun puolellani todella aivan kaikessa. Nämä epävarmuudet eivät kohdistu sielun pelastukseen liittyviin asioihin, vaan varmaan sitten näihin jotenkin arkisempiin asioihin, tämän elämän kysymyksiin. Kun on yksin ja sairaana isossa talossa, niin kyllä silloin kaikenlaisia ajatuksia voi tulla mieleen. Että oletko Jumala minun puolellani, kun koen tällaista yksinäisyyttä? Pitääkö selviytyä yksin? Ehkä se syvä ihmisyhteyden ja rakkauden kaipuu siellä pohjalla kuitenkin kumisee ja jotenkin kokee sitten Jumalankin jättäneen yksin jollain elämän alueella, missä on kaipaus jäänyt täyttymättä. Ja sitten miettii, että onko Jumala oikeasti minun puolellani, kun on tämä tyhjiö aina olemassa ja se sitten enemmän tai vähemmän oireilee. Sairaana isossa talossa näköjään enemmän. Mutta jos kerran joku dopermannikin haluaa suojella omaa perhekuntaansa niin eikö vielä paljon enemmän Jumala halua suojella omiaan olla heidän puolellaan? Ja toki ymmärrän myös, että yksinäisyyden salliminen on myös osa Jumalan suojelua. Mieluummin yksin kuin sellaisessa suhteessa, mitä Jumala ei ole tarkoittanut.

Tänään on siis ihan hyvä olo jo pientä ruokahaluttomuutta lukuun ottamatta. Uskon jaksavani lähteä tästä vielä ihan hyvin ehtoollistilaisuuteen.

”Olen näet varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva, eivät voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:38-39)

Drooneja ja muita kevään merkkejä

Huomenna on kulunut tasan kolme vuotta isäni kuolemasta. Aika vaan menee valtavaa vauhtia johonkin, en tiedä mihin. Tänään kävin siskontytön (13 v.) kanssa hautausmaalle, kun hän oli pitkästä aikaa luonani yötä. Siskontyttö ei ole montaakaan kertaa hautausmaalla käynyt, koska siskoni on niin vaikea liikkua MS-taudin takia, niin heidän perhe ei siellä monastikaan käy. Hautausmaan hoito on ollut minun juttuja, mutta kiva, että siskontyttökin nyt oli pitkästä aikaa mukana. Näytin hänelle myös hänen isoisoisoisoisänsä hautaa. Jälkeenpäin aloin miettimään että minnekähän esim. 1600- ja 1700 luvulla kuolleet sukulaiset on haudattu? Meidänkin maatilan sukupolvia tunnetaan 1600-luvulle asti, mutta minne lie haudattu näitä varhaisempia esivanhempia? En ole sitä edes koskaan ajatellut ennen. Selvä keski-iän merkki, kun alkaa tällaiset hautausmaa-asiat kiinnostaa.

Tänään on ollut niin hieno sää, että sääli istua sisällä, mutta en nyt jaksa enää olla menossakaan. Siskontytön kanssa käytiin tosiaan hautausmaalla ja sitten uimahallissa. Sen jälkeen menin vielä israelilaiseen tanssiin ja tein pienen kävelyn ulkosalla, niin riittää liikunta tälle päivälle. Ensi viikolle ennustelevat jo 16 astettakin, niin kyllä siinä sitten kevät etenee. Nähtäväksi jää, voisiko tulla jotenkin vähän aikaisempi kylvöaika tänä vuonna.

Olen kertonut täällä työntekijän elämänmuutoksesta ja kuinka mietin, miten se tulee vaikuttamaan maatilan juttuihin. Hän on siis alkanut seurustella italialaisen naisen kanssa. Eli Italiassa asuvan italialaisen ja minä sitten tietysti mietin, että muuttaako tämä työntekijä jossain kohtaa ihan oikeasti Italiaan. He tapasivat 2025 syyskuun raamattuviikolla ja joulun kieppeillä alkoi tämä tiiviin yhteydenpidon vaihe. Italiassa loma-ajat eivät ole yhtä pitkät ja joustavat kuin Suomessa (tai riippuu varmaan aina työpaikastakin). Eli seuraavaksi ihmetellään sitten sitä, kun työntekijäkin haluaisi pitää pidemmän loman juuri elo- tai syyskuussa, mikä tietysti on maatilalla aika sesonkiaikaa. No, onneksi luotan kyllä Jumalan johdatukseen, ei tästä muuten tulisi yhtään mitään. Koska säistä ei tiedä, ei näitä viljelykuvioita, vaan pysty itse mitenkään suunnittelemaan muuta kuin hyvin suurpiirteisesti.

Muutenkin sitten viime kirjoituksen monenlaista on tapahtunut taas Suomessa ja maailmallakin. Päivi Räsänen tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan äänin 3-2 postattuaan Facebookkiin vanhan kirjoituksensa, että ihmiset voisivat nähdä mistä häntä syytetään. Raamatun siteeraamisesta ei tullut tuomiota, mutta siitä alkaneen tutkinnan seurauksena löytyi sitten 22 vuotta vanha teksti, jonka Facebookkiin postaus olikin kiihottamista kansanryhmää vastaan. Käräjä- ja hovioikeus eivät nähneet tässä mitään rikosta, mutta KKO:ssa äänestyksessä sitten jotkut eli niukka enemmistö oikeusneuvoksista näkivät tässä rikoksen. Uskomaton keissi kerrassaan. Toki erittäin positiivista oli se, että Raamatun lainaaminen ja synnin sanominen synniksi ei ollut rikos, sehän se kaikkein kauheinta olisi ollut.

Tuon päätöksen jälkeen Suomeen alkoi liidellä räjähdelastissa olevia drooneja. Tähän mennessä niitä on kai löydetty Suomesta 4 kappaletta (en nyt ole ihan varma onko kaikissa ollut räjähteitä, ilmeisesti tämän viimeisen osalta sitä ei ole vielä edes sanottu). Tietojen mukaan ovat ukrainalaisia ja tänne harhautuneita, kun kohteen pitäisi olla itärajan toisella puolella. Kuitenkin on aika mielenkiintoista, että tänne nyt sitten vaan aika helposti pystyy näköjään sotadrooneja lentelemään ja niitä sitten voivat kansalaiset luonnosta löytää. No, mieluummin tietysti luonnosta kun omasta talostaan. Jumalan varjelusta on ollut, etteivät ole kenenkään taloon osuneet. Yksi taisi olla sadan metrin päässä jonkun talosta.

Iran ja USA käyvät puolestaan parhaillaan neuvotteluja, jotka vaikuttavat siihen miten sota Lähi-idässä jatkuu tai ei jatku. Tämän sodan seuraukset jokainen on jo huomannut tankatessaan ja esim. maatiloilla polttoaineen hinnat vaikuttavat paljon. Hiukan tuli seurattua myös Kuun ympäri ajelulla olleita astronautteja. Oli hienoa kun siellä yksi ainakin oli selvästi myös evankeliointimatkalla ja kertoi että Jeesusta tarvitaan oltiin sitten Maassa tai avaruudessa.

Kun alkaa kirjoittelemaan niin periaatteessa voisi kertoa hyvin monenlaisia kuulumisia. Mutta ei tässä määräänsä enempää tule kerralla näpyteltyä. Että jäämme katsomaan mitä seuraavassa jaksossa tapahtuu.

”Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin Herrakin armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät. Sillä hän tietää, millaista tekoa me olemme; hän muistaa että olemme tomua.” (Ps. 103:13-14)