Muutoksen tuulet

Tadaa! Pienet fanfaarit voisi päräyttää tässä kohtaa, koska vihdoinkin käytössä on uusi tietokone! Tänään sain tähän asennettua Wordin ja näin alkaa 2026 blogit uudelta koneelta.

Tämä vuosi on alkanut jotenkin hyvin erilaisesti kuin kuvittelin. Vuodenvaihteessa oli ihana rentoutua ja tuntui, että täyteen pakkautunut mieli sai lepoa, kun ei ollut mitään ihmeellistä meneillään. Ajattelin silloin myös, että tämä vuosi alkaa ja jatkuu jotenkin samoissa merkeissä kuin ennenkin. Mutta ei todellakaan. Näin helmikuun alussa mieli tuntuu jo taas yhtä täyteen pakatulta kuin ennen lomaa.

Vuoden alkupäivinä tuli hyvin yllättävä uutinen, mikä on laittanut aivan uudenlaisen vaihteen päälle vähän kaikkeen. Pitkäaikaisen työntekijämme elämään tuli uusia tuulia, mistä on seurannut se mahdollisuus, että hän voi oikeasti lähteä meiltä pois jossain kohtaa. Ja se on sitten itsellekin tosi iso juttu, koska hän on ollut meillä töissä 11,5 vuotta ja koko toiminta on sinä aikana muotoutunut tavallaan hänenkin mukaan. Hän tekee likipitäen kaikki käytännön asiat ja jos hän lähtee niin mitäs sitten? En yhtään tiedä, että mitäs sitten. Ei hän nyt vielä irtisanoutunut ole tai mitenkään selvästi ole puhunut lähdöstä jonain tiettynä aikana, koska ei toki itsekään tiedä vielä, miten Jumala hänen elämäänsä johdattaa. Mutta silti puheisiimme ja kaikkeen suunnitteluun on tullut mukaan tämä uusi näkökulma: jos hän lähtee ja jos hän ei vaikka enää vuoden päästä olisikaan meillä töissä jne.

Minun puolestani rukoillessaan eräälle henkilölle tuli viime vuoden lopulla sanat, jossa oli jotakin muutoksesta ja se muutos-teema on tullut muutakin kautta. Silti toivoin, että se olisi voinut olla jotakin muuta muutosta kuin ihan näin ison tuntuista. Tämä on jotakin, missä olen aivan ymmyrkäisenä eikä minulla ole mitään käsitystä, että mikä olisi suunta tästä eteenpäin. Siis maatilan suhteen. Että tuleeko nyt sinne jotain tosi isoja juttuja kuten vaikka pitäisikö koko tila myydä, vai laittaa peltoja vuokralle vai mukauttaa toimintaa jotenkin muuten? Ja jos jatkaa jollakin tyylillä, niin kuka sitten tekisi ja mitä? En pysty sitäkään kuvittelemaan, että tulisi vaan joku toinen työntekijä ja sitten kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin. En jaksaisi niinkään, kun kai sitten joku muutoksen kaipuu iskee siinä kohtaa itseenkin.

Jumalan johdatusta tarvitsee tietysti joka päivä, mutta totta kai tällaiset isot suunnanmuutokset ovat niitä, joissa aivan erityisesti kaipaa Jumalan suuntaviittoja. Että mikä on minun kutsumukseni? Maatilalla vai jossain muualla? En yhtään tiedä. Olen tavallaan tottunut tekemään niin monenlaisia asioita, että en pysty sanomaan mikä olisi joku erityinen kutsumus. Olen pitänytkin tästä monipuolisuudesta.

Tänään on keskiviikko ja pidän vähän lomapäivää. Eilen puhuttiin siskoni kanssa remonttiasioista ja aloin stressaantuneena itkemään, niin se oli hyvä merkki siitä, että pitää ottaa vähän lomapäivää. Maatilan remonttihaaveisiin ei tunnu tulevan muuta kuin esteitä ja toki sitäkin sitten on miettinyt, että onko Jumala sitä estänyt, kun se ei ole päässyt liikkeelle lähtemään. Viimeisin este tuli loppuvuodesta, kun olin kaupunkiin yhteydessä ja kysyin mahdollisuudesta liittyä vesijohtoon. Siinä yhteydessä sain kuulla, että samassa kun liittyisi vesijohtoon pitää myös liittyä viemäriin. Ja se viemäriverkosto menee kuitenkin sen verran kaukana, että pitäisi rakentaa paineviemäri.

Tämä paineviemäri asia oli sitten siinä kohtaa minulle aivan liikaa. Jätevesiasiat ovat hoituneet ihan hyvin sakokaivoilla tähän asti ja nyt sitten pitäisikin tehdä kallis paineviemäri. En tiedä miksi tämä paineviemäriasia ottaa minua päähän niin valtavasti. Ehkä tässä aktivoituu joku autismin kirjon piirre myös. Olin suunnitellut mielessäni, että vihdoin voitaisiin aloittaa kylpyhuoneremontti, mutta sitten kaikki menikin ihan uusiksi enkä saa tuota paineviemäriä nyt ollenkaan sopimaan ajatuksiini ollenkaan. Että sitten ei varmaankaan tapahdu yhtään mitään taas pitkään aikaan. Perimmäinen vaikeus on kuitenkin se, että en välttämättä halua yksin asua loppuelämääni isossa talossa ja siksikin tämä kaikki on niin hankalaa. Ei ole mitään selkeää näkyä ja nyt tämä työntekijäkuvio sekoitti vielä enemmän jo valmiiksi sekaisin olevia ajatuksia.

Tällaisissa merkeissä vuosi on siis lähtenyt käyntiin. Rukoilen Jumalalta jotakin suuntaviittaa. Että jotakin voisi lähteä aukeamaan johonkin suuntaan. Kiitos Jeesus, että olen luvannut johdattaa.

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.” (Room. 8:28)

2025 kananmunankuoressa

Olen kaivannut tätä joululomaa ja on kivaa ja aika tarpeellistakin, että tässä on tällaista rauhallista aikaa. Tuosta influenssastakin olen vielä vähän puolikuntoinen, mutta sinänsä ihan hyvä olo kuitenkin. Mutta tarvitsen nyt joitain päiviä ilman mitään ohjelmaa, velvollisuuksia tai suunnittelemisia.

Tänään ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen oman vuoden yhteenvedon ja miettiä mitä päällimmäisenä nousee mieleen. Aivan hyvä on 2025 vuosi ollut, minun 48-vuotiaan elämässä. Oma kokemus on nykyään, että on aika paljon kaikkea vastuuta ja velvollisuutta, mutta toisaalta monet ihan mukaviakin asioita ovat olleet.

Viime kevätkaudella kävin loppuun raamatunopettamiseen liittyvän kurssin. En ehkä oikein ikinä täysin ymmärtänyt oliko se kurssi itselleni kovinkaan merkittävä asia, kun se ei siltä oikein tuntunut. Mutta sitten taas toisaalta kokemus sekin ja kun yhdessä tuttujen kanssa käytiin se, niin sitä kautta muodostui hyväksi jutuksi.

Aamuinen Zoomissa kokoontuva raamattupiiri jatkoi toimintaansa ja sitten vedin tiistai-iltaisin raamattupiiriä lähikaupungissa. Tiistai-illan raamattupiirin puolesta olen tänä vuonna aika paljonkin rukoillut Jumalan muutoksen tuulia, kun olen ollut jotenkin väsynyt siinä joihinkin asioihin. Luulin, että Jumala olisi tuonut siihen muutoksia tänä vuonna, mutta Hän ei tuonut ja odotan niitä edelleen.

Kevätkaudella laihdutin muutaman kilon ja syksykaudella keräsin ne takaisin. Mikään ihmeellinen liikuntakärpänen ei ole päässyt puremaan, mutta olen kuitenkin kiitollinen että on päässyt kävelylenkeille, välillä kuntosalille ja uimaan, että edes jotain peruskuntoa on voinut tänä vuonna säilyttää. Alkuvuodesta ihmetyksen aineena oli vat kohonneet maksa-arvot, mitkä varmastikin johtuivat kuparista mikä irtoaa happaman kaivoveden vaikutuksesta putkista. Lopetin myös e-pillerit ja pääsin taas ihmettelemään hormonitoiminnan vaikutuksia tämänikäiselle naiselle. Italian matkalla oli pikkunuha ja nyt tämä influenssa loppuvuonna, mutta muuten olen saanut olla terveenä, mistä on helppo olla kiitollinen.

Maatilan asiat ovat sujuneet vanhalla tyylillään. Nimenomaan wanhalla, kun kaikki koneet ovat niin wanhoja eikä kellään ole mitään intoa tai toisaalta kauheasti mahdollisuuksiakaan kehittää toimintaa. Viljelytoiminta oli taas ihmeellistä Jumalan aikataulutusta, että kaikki kaurat saatiin puitua vaikka käytiinkin Italiassa välissä. Ja vaikka puimurissa oli paljon ongelmia ja sää oli haastava. Uudeksi riesaksi muodostui tänä vuonna peltoretikka, mikä on lisääntynyt ikävissä määrin yhdellä lohkolla. Yritettiin uusintakylvöä, mutta se ei auttanut mitään. Syksyn lajittelussa retikka on ollut myös hankala. Olen harmissani tästä lisäriesasta, jota ei ole tässä mittakaavassa koskaan ennen ollut. Tänä vuonna tuli täyteen 30 vuotta luomuviljelyssä eikä mitään näin hankalaa ole ennen tullut vastaan. En tiedä mitä lohkolle voi ensi vuonna kylvää ja näyttää siltä että retikka lisääntyy hitaasti myös muilla lohkoilla, vaikka tuo yksi olikin nyt erityinen ongelmalohko tänä vuonna.

Ponit kirmasivat kahdella lohkolla tänäkin vuonna ja kanat Harppu, Lyyra ja Kannel pihassa. Vaikka Kanteleen elämä jäikin sitten lyhyeksi. Kesä oli mukavan lämmin, vaikka ensin kesäkuu oli kylmä ja todella sateinen. Heinäkuussa oli serkkuni hienot häät, jossa kuumimmat hetket pitkän helleputken jälkeen koettiin pienessä kirkossa.

Vuoden spesiaali oli lokakuun alun Moldovan matka, kun pääsi aivan erilaiseen maahan ja uusien kokemusten äärelle. Vaikka matkapäivät olivat ohjelmaa täynnä, jaksoin ihmeen hyvin ja oli mukava olla täysin osallistujan roolissa. Vuoden viinirypäleannos tuli syötyä Moldovan viikolla.

Italian matka puolestaan oli aika työllistävä, järjestelyineen ja puheiden valmisteluineen, mutta kuitenkin erittäin siunattu matka ja kokonaisuus. Italian matkan seurauksena menin sitten myös kansalaisopiston italian tunneille eli niitä on tässä loppuvuodesta ollut. Tunneilla on ollut erittäin rentoa, joten en nyt mitenkään paljoa ole italiaa oppinut tai jaksanut opetella. Mutta kai siinä aina vähän jotakin tarttuu matkaan kuitenkin. Pari tuttua on ollut samalla kurssilla, ilman en varmaankaan olisi saanut aikaiseksi mennä sinne.

Siskontyttö 12 v aloitti kyläkoulun kuudennnen luokan ja siskopoika 9 v kyläkoulun toisen luokan. Syksyllä treenattiin tytön kanssa vähän uintia, että hän pystyisi suorittamaan uimataitotestin (200 metrin uinnin). Tyttö harrastaa muodostelmaluistelua niin parissa näytöksessä olin myös syksyllä. Poika (down) on oppinut lukemaan ja hän on käynyt lisäksi innokkaana lukemassa myös lukukoiralla kirjastossa.

Joulukuussa järjestelin vanhaan aittaan minimuseon ja seimiasetelman. Se on ollut avoinna yleisölle tässä joulunaikana. Oli ihan kiva etsiä vinteiltä vanhoja esineitä, joita maatilalta todellakin löytyy, ja laittaa jokunen näytillekin. Kylän facebook-ryhmässä aitta sai ainakin paljon tykkäyksiä ja uskon että siellä on kiinnostuneita käynyt katsomassakin, vaikka mitään vieraskirjaa tai muuta ei olekaan käyntejä laskemassa. Aitta on myös ulospäin hauskan näköinen valaistuksessaan, mikä oli siis tämän vuoden uutuus.

Vuoden remonttikohde oli vanha mökki, jossa paljastui huomattava vesivahinko helmikuussa asukkaan totaalisen laiminlyönnin seurauksena (putket hajonnut, kun ei sähköjä päällä). Vakuutusyhtiön kautta tullut firma oli äärimmäisen hidas ja saivat työnsä valmiiksi vasta marraskuussa. Sen jälkeen on tehty vielä itse pintaremonttia eli kesken on edelleen. Maatilan päärakennukseen ei remontti-intoa tai –mahdollisuuksia tänäkään vuonnat tullut. Paitsi että italialaisten vierailu kesäkuussa sai aikan yhden seinän maalauksen vierashuoneessa.

Kyllä sitä sitten vaan huomaa, että kaikkea tapahtuu, kun jäähän tämä tämmöinen raportti aivan vajaaksi monilta osin. On saanut tavata ystäviä milloin missäkin, yhden uskonveljen pääsy Herran luo, yhden ystävän avioero ja näitä elämän surujakin. Nyt ihan loppuuodesta oli puolestaan tulipalo, jossa paloi kampaamo, missä olen käynyt. Se tuntuu toki dramaattiselta tämän kampaajan kannalta, kun hän on tuttu monen vuoden ajalta. Ja kirjataan nyt historiankirjoihin sekin että 2025 aloin kysellä tekoälyltä asioita ja tein ensimmäiset muokkaukset valokuviin Ai:lla. (Ja ostin AI-PC:n joka on edelleen paketissa  😊)

Kiitos Jumalalle hänen kaikkinaisesta huolenpidostaan 2025 ja moninaista johdatusta myös tulevalle vuodelle!

”Mutta sinuun Herra, minä turvaan. Minä sanon: ”Sinä olet minun Jumalani.” Minun päiväni ovat sinun kädessäsi.” (Ps. 31:15-16)

Uutisvuosi 2025

Tänään myrskyää. Se on aina vähän jännittävää, kun on mahdollista että maatilallakin jotain puita kaatuu. Ja sitten saa rukoilla, ettei kaatuisi rakennusten päälle – omien eikä naapurien.

Joulu meni influenssassa, mutta ei se silti mitenkään pilannut joulua, tavallaan päinvastoin. En ollut kuumeessa eli jaksaminen oli aika hyvä. Toisekseen siskontyttöni oli myös influenssassa eli minun ei tarvinnut jättää menemättä siskoni perheeseen sen takia, etten tartuttaisi, kun tauti oli jo sielläkin. Itse asiassa influenssa ”pelasti” jouluni. Jos en olisi ollut sairas itse, en varmaankaan olisi halunnut mennä jouluaatoksi siskoni perheeseen, kun siellä oltiin influnenssassa ja olisin pelännyt tartuntaa. Mutta nyt ei haitannut ketään eli yskittiin yhdessä ja hyvin meni. Edelleen on normaalia väsyneempi olo, mutta ei mitään kamalaa.

Loppuvuodesta olen tavannut kirjoittaa vuosiyhteenvedon. Tänä vuonna sen sijaan ajattelinkin kirjoittaa kaksi yhteenvetoa – toisen vuoden uutistapahtumista ja toisen omista asioista. Tämä on se uutisversio. Eli jotakin uutisia vuoden varrelta, mitkä ovat ehkä jollain lailla jääneet mieleen.

Tammikuussa Trump aloitti toisen kautensa USAn presidenttinä, mikä on ollut erikoista, että ylipäätään tuli valituksi uudelleen Bidenin jälkeen. Trump laittoi heti tuulemaan. Heti ensimmäisenä päivänä hän allekirjoitti asetuksen, jonka mukaan liittovaltion hallinto tunnustaa vain kaksi sukupuolta, DEI-koulutukset on lakkautettiin ja muita vastaavia toimenpiteitä on tehtiin. Tällainen perinteisten arvojen palauttaminen on ollut ihan poikkeuksellista. Monenlaisia muita uutisia Trumpin vaihdikkaasta toiminnasta on vuoden varrella kuultu, milloin Zelenskyi on Trumpin mielestä vääränlaisissa vaatteissa Valkoisessa talossa, milloin Stubb pelaa Trumpin kanssa golffia, milloin Trump tapaa Putinia Alaskassa jne.  10.10. alkaneeseen Gazan sodan tulitaukoon Trumpilla on ainakin ollut keskeinen rooli. Mutta USAsta vielä sekin että 31-vuotias Charlie Kirk murhattiin 10.9. Utah Valleyn yliopistossa. Hän oli varmastikin marttyyri, uskonsa vuoksi kuollut.

Israelissa sota jatkui lokakuuhun asti ja Israelin matkailu on edelleen ollut jäissä tämä vuoden. Toki yksittäisiä ihmisiä on siellä käynyt, omia tuttujakin vapaaehtoistöissä ja tuttuja tapaamassa, mutta matkatoimistomatkoja ei ole ollut. Hamasin pitäminen panttivankien paluu kotiin kahden vuoden vankeuden jälkeen (elävänä tai kuolleena) oli yksi syksyn koskettavia tapahtumia. Menee täysin yli ymmärryksen millaista on olla kaksi vuotta terroristien panttivankina. Ja niin surullista että pienet punatukkaiset pojat, Ariel ja Kfir Bibaskin tulivat arkuissa takaisin.

Gazassa käytiin sotaa ja lisäksi mediasotaa. Israelia on syytetty kansanmurhasta ja milloin mistäkin. Olemme nähneet muka nälkiintyneitä lapsia, joista myöhemmin on tullut ilmi että heillä on ollut vakavia perussairauksia, jotka aiheuttavat heikon ulkonäön. Israelia on syytetty avustusrekkojen pidättämisestä, vaikka Hamas on se joka on ryöstänyt avustuskuormia. Suomen uutisissa on käytetty tietoja kuolonuhreista, joka ovat Gazan terveysministeriön eli toisin sanoen Hamasin antamia lukuja. Heidän tilastoissaan esim. 17-vuotias Hamas-sotilas on kuolleena Israelin tappama viaton lapsi. Tekoälyllä on saatu luoduksi monenlaisia katastrofikuvia.

Mikään tuomioistuin ei ole tuominnut Israelia kansanmurhasta, mutta tätä termiä on propagandassa paljon ollut liikkeellä, koska niin moni taho länsimaissa on valitettavasti alkanut julkisesti vastustaa Israelia. Marraskuun puolivälissä Suomessa S-ryhmä julkisti päätöksen, että se ei enää myy israelilaisia tuotteita. Erittäin ikävä päätös jota vasemmistopoliitikot olivat edustajistossa ajaneet. Itse otin tavoitteesi boikotoida S-ryhmää loppuvuoden eli 19.11.-31.12. Näköjään onnistuu elämä ilman Prismaakin. Katsotaan miten sitten ensi vuonna toimin sen suhteen.  S-ryhmän päätöksen humoristinen puoli oli se, että pääkaupunkiseudun isot Prismat ovat kuitenkin vuokralla israelilaisten omistamissa kiinteistöissä, että kuitenkin maksavat miljoonia Israeliin kaikesta huolimatta. Mutta tosiaan, israelilta odotetaan aivan mahdottomia, iranilaiset taatelit saavat kyllä hyllytilaa puhumattakaan kaikista kiinalaistuotteista eikä näiden tuotteiden kohdalla puhuta ihmisoikeuksista mitään. Mutta sitten kun Israel taistelee olemassaolostaan niin jo on hyvesignaloijat poistamassa Soda-streamerit.

Yksi saaga oli sitten Suomen piispojen toiminta. Toukokuun kirkolliskokouksessa äänestettiin samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisestä Suomen luterilaisessa kirkossa ja päätökseksi tuli että ei vihitä. Niin eikös sitten saman tien piispat antavat heti perään ”pastoraalisen ohjeen ” samaa sukupuolta vihkimiseen. Perinteisessa avioliittokäsityksessä pysyminen näyttää olevan piispoille mahdottomuus, vaikka se on kirkolliskokouksen linjaus edelleen.Tämä aiheuttaa vaikeita tilanteita paikallisissa ev.lut.seurakunnissa, kun niissä sitten joissakin pidetään sateenkaarimessuja ja –vihkimyksiä. Seurakunnan työntekijät ja jäsenet joutuvat sitten taas tekemään omat päätöksensä ja perustella itselleen ovatko mukana tällaisessa toiminnassa vai eivät. Myös muut yhteistyöjärjestöt joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Aikamoista soppaa on ollut ja Pauli Selkee on näistä asioista hyvin raportoinut Youtube-kanavallaan.

Ukrainan sota jatkuu edelleen, kohta jo 4 vuotta sotaa ollut. Jollain tasolla tilanteeseen on toki tottunut, mutta onhan se silti merkittävä asia edelleen Euroopassa.Tänä vuonna olin Moldovassa lähimmillään noin 1,5 km päässä Ukrainan rajasta. Tänä vuonna tuttavanani on ollut myös Suomessa opiskeleva ukrainalainen nuori nainen, jonka kautta Ukrainan tilanne on tullut toisella lailla konkreettiseksi. Tämä henkilö opiskelee täällä fysioterapiaa ja kävi lokakuussa tekemässä harjoittelunsa Ukrainassa sotaveteraanikuntouksessa. Sain nähdä sen jälkeen koskettavia videoita, joissa kuntoutuksessa autettiin amputoituja uuden elämän alkuun proteesien kanssa jne.

Varmasti kaikkia muitakin merkittäviä uutisia on ollut, mutta nuo nyt nousivat mieleen. Ja sitten on vielä se yksi uutinen, jonka lehtileike on edelleen seinällä, kun oli niin mahtava juttu. Aurinkovoimalahanke peruttu! Sähkön hinta on nykyään taas sen verran halvempaa, että monen vuoden suunnittelun jälkeen peruuttivat koko hankkeen. Jaajuu, nyt tulee vielä toinenkin huippu-uutinen mieleen. Suomi ei tunnustanut palestiinalaisvaltiota, vaikka paine YK:n yleiskokouksen yhteydessä oli hurja. Kuinka ihmeellistä!

”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, minne ikinä tahtoo.” (Sananl. 21:1)

Nuppi ja tietokone täynnä

Kynttilä, glögilasi ja sateisen harmaa joulukuun sunnuntai. Mutta ihan kiva viettää rauhallista päivää. Näissä blogeissa toistuu varmasti usein sanat ”rauhallista päivää”, kun juuri sellaisinä päivinä yleensä vain  kirjoitan. Yleisesti ottaen kaikenlaista on ollut menossa tai ainakin päässä pyörimässä, että välillä toivon vähän enemmänkin näitä rauhallisia päiviä.

Tämä saattaa olla viimeinen blogikirjoitus tällä vanhalla tietokoneella. Yksi marraskuun toiminnoista oli uuden tietokoneen ostaminen. Muistan ihan hyvin kun täällä kerroin, että edellinen tietokone tuli tiensä päähän ja piti ostaa uusi. Ja nyt se uusikin on jo palvellut 10 vuotta. Ja taas piti ostaa uusi.. Tässä millä nyt vielä kirjoitan, on Windows 10, eikä tätä voi enää päivittää. Akku on myös mennyt aikoja sitten, mutta virtajohdolla on toiminut kyllä. Otin tavoitteeksi hommata marraskuun lopun black weekin aikana uuden kannettavan ja tuossahan se nyt paketissaan sitten on ja odottaa. Katsotaan missä kohtaa saan aikaiseksi kaikki jutut, mitä sen käyttöönottoon liittyy. Tämmöiset laitehankinnat on minulle aina vähän hankalia, kun on niin paljon valikoimaa ja tuntuu, ettei osaa valita ”sitä oikeaa”. Kymmenessä vuodessa tietokonejutut menee niin paljon eteenpäin, että kaikenlaista uutta väkisinkin tulee opeteltavaksi. Melkein kaikissa koneissa tuntui olevan tekoäly sisäänrakennettuna, niin se nyt ainakin on uusi juttu.

Viikot ja kuukaudet tuntuvat menevän nykyään niin nopeasti. Marraskuu on joskus tuntunut pitkältä kuukaudelta, mutta nyt olisin voinut hidastaa sitäkin. Yhdenlainen haaste on, että on tosiaan kaikenlaista meneillään. Ihan mukavia juttuja, mutta sitten ei ole aikaa oikein muuhun - ainakaan siihen maatilan remonttiin. Ajattelin ja ehkä haaveilinkin, että jos tänä talvena olisi päästy siihen hommaan, mutta tuntuu, että aina tulee jotakin muuta eteen ja esteeksi. Nyt työntekijän aika menee yhden pikkumökin remonttiin ja yhden ison ladon tyhjennykseen ja omaa aikaani myös noiden asioiden suunnitteluun (kaikki päätökset ja tavarahankinnat mökkiin liittyvästä remontista, mihin ison ladon vanhat tavarat laitetaan jne). Joulukuulle tuli myös yhteen aittaan liittyvä jouluinen projekti, ihan oma idea kyllä. Ja sitten nyt jo pari matkaakin on ensi vuodelle tiedossa, joihin liittyy myös minun suunnittelujuttuja myös. Lisäksi maatilan remontti jäi odottamaan myös kaupungin tiedotusta siitä, pitäisikö samalla liittyä viemäriin (eli pitääkö rakentaa paineviemäri) ja sieltä ei ole kuulunut mitään. Niin välillä on sellainen olo että pakka tai pää räjähtää, kun on niin monia erilaisia juttuja, mitkä kaikki vaativat suunnittelua ja päätöksiä. Ne ovat kaikki tosiaan ihan hyviä asioita, mutta tuommoinen isompi juttu, kuin maatilan päärakennuksen remontti jää sitten ihan jalkoihin. Varsinkin kun ei ole mitään akuuttia juttua, että siellä olisi vesivahinko tai muuta sellaista. Ja ehkä minulla on myös se semmoinen mieli, että toisiin ihmisiin liittyvät asiat tuntuvat tärkeämmiltä ja akuutimmilta kuin omat asiat. Niin kaikesta sitten vaan tulee sellainen olo myös, ettei ole ollut Jumalan antamaa ajoitustakaan.

Niin, matkoja. Aivan yllättävä juttu oli, kun italialainen tuttuni kertoi järjestävänsä Israelin matkan ensi keväänä.  Ja pyysi sitten minua sitten mukaan. Sinne sitten saisi olla kutsumassa muitakin suomalaisia ja lisäksi puhua siellä iltaohjelmissa. Ihan hieno juttu ja toki olisi ihmeellistä mennä Israeliin näin pitkän ajan jälkeen. Mutta tosiaan samalla ajatukset jotenkin täyttyivät tähän matkaan liittyvillä ajatuksilla, niin saa taas rukoilla, että kuitenkin voisi elää päivä kerrallaan ja saada tässä talvella myös rauhallista aikaa ja keskittymistä muihuin asioihin. Toinen reissu olisi Ruotsin matkan suunnittelu syksylle. Ja varmaankin kohta tulee myös Italian matkaan liittyvät asiat. Maatilalla toki pyörii myös semmoinen ”tavallinen arki” ja itsellä raamattupiirit ja muut semmoiset. Niin en nyt sitten oikein itsekään tiedä, että onko tässä oikeasti paljon kaikkea vai kuvittelenko vaan. En mitenkään juokse pää kolmantena jalkana ja tavallaan ulkoisesti otan kyllä rauhallisesti ja illat pitkät istun sohvalla. Silti on olo että minun kapasiteetille tässä on aika paljon. Olen kuitenkin sen luonteinen, että haluaisin rauhassa keskittyä asioihin enkä tehdä nopeita päätöksiä, mitkä tuntuvat minusta hätiköidyiltä. Taas on tuntunut siltäkin, ettei oikein meinaa muistaa jotain asioita. Kovalevy taitaa tulla täyteen, ettei oikein meinaa tallentua. Yksi ”vitsaus” on myös puhelimella vietetty aika, josta pääkoppa täyttyy kaikella turhallakin ”sälällä”.

Tämmöistä täällä, katsotaan mihin väliin saan aikaiseksi tietokoneen vaihdon. Onhan tässä vanhassa koneessa muistikin aika täynnä niin kuin minun nuppinikin. Rukoilen että Herra selkiyttäisi  tätä kaikkea, että saisi jatkossa keskittyä oikeisiin asioihin eikä pää hajoaisi liiasta ”tutkiskelemista”.

”Tämän lisäksi, poikani, ota huomioon varoitus: paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja pitkällinen tutkiskelu väsyttää ruumiin.” Saarn. 12:12

Siunattua joulukuuta!

Outolinnun diagnoosi??

Aah, ihanaa, marraskuu! Vihdoinkin  on minun lomapäiväni ilman mitään velvollisuuksia. Olen kiitollinen Jumalalle, että voin ja pystyn ja jopa osaankin nykyään ottaa lomapäiviä tällä lailla vähän ehkä muille outoon aikaan. Mutta maatalouskalenteriin tämä on jotenkin hyvin otollinen aika. Luonto on painumassa talven lepoon ja saan olla siinä rytmissä vähän mukana. Matkat matkailtu, sato on tallessa, koneita laitettu talvisuojiin ja siihen rytmiin jotenkin tosi hyvin sopii pieni loma tässä kohtaa. Semmoinen loma, missä ei tarvitse tehdä yhtään mitään eikä mennä yhtään minnekään. Semmoinen vähän väsyneen introvertin ihanneloma. Jos nyt muutama päivä edes olisi tämmöistä tällä viikolla. Ainakin tänään on.

Ihan viime päivinä olen tutustunut uuteen aiheeseen: autismin kirjoon. Aihe tuli esiin viime viikonloppuna, kun kerroin ystävälleni eräästä ihmisestä ja hänen aika persoonallisista piirteistään. Tämä ystäväni, joka on koulutukseltaan psykologi, sanoi, että sellainen käytös kuulostaa autismin kirjoon kuuluvilta piirteiltä. Tämä jäi mieleeni, koska huomasin, että en oikein yhtään tiedä, mitä tarkoittaa se, että on niin sanotusti kirjolla. Minulla on ollut autisti-sanasta mielikuva liki puhekyvyttömästä henkilöstä, joka ei pärjää itsenäisesti tavallisessa elämässä. Nyt sitten tutustuin aiheeseen ja siinä olikin paljon silmiä avaavaa.

Yllättävintä tässä autismin kirjossa oli se, että löysin näitä piirteitä todella paljon itsestäni. Olen katsonut youtubesta videoita, jossa autismin kirjon diagnoosiin saaneet aikuiset naiset kertovat elämästään ja niissä on ollut todella paljon niin tuttua juttua. Hyvin samanlaisia asioita, joiden kanssa itse elän ja kipuilenkin. En usko, että itse saisin diagnoosia, sillä joitain autismille tyypillisiä piirteitä (kuten kyvyttömyys lukea kasvojen ilmeitä) minulla ei ole. Mutta sitten taas jotkut kuvaukset sosiaalisen elämän vaikeuksista ja esimerkiksi siitä kuormittumisesta sopivat taas todella hyvin. Kuten myös jonkinlaiset aistiherkkyydet, vaikka tokin joillain niitä on vielä paljon enemmän.

Olen täälläkin joskus kuvaillut itseni ihmissuhdeinvaliksi ja toisaalta kaivannut tarvetta saada jotakin selitystä omalle persoonalleni sellaisten asioiden kuten erityisherkkyys tai INFJ-persoonallisuusmääritelmien kautta. Nuo jälkimmäisethän eivät ole mitään tiedettä, ehkä jopa new agea, mutta jotenkin itsessä oleva erilaisuudenkokemus on selvästi kaivannut jotakin selityksiä edes jonkinlaisten terminologioiden kautta. Nyt tämä autisminkirjo tuo taas uudenlaisen näkökulman aiheeseen ja jotenkin auttaa itseäni taas jollain lailla ymmärtämään kaikkia juttuja taas jotenkin uudesta näkykulmasta. Monet arjen haasteeni ovat nimenomaan autisminkirjolle tyypillisiä haasteita. Lieviä sellaisia, mutta kuitenkin niitä. Ja sitten taas on kiva lukea, että autismin kirjolla oleminen ei ole mikään sairaus vaan tosiaan persoonallisuuden piirteitä, niin kaiken kaikkiaan tämä auttaa tosi paljon ymmärtämään taas itseäni ja muita, joissa näen tätä samaa heikompana tai vahvempana.

Väkisinkin tulee mieleen, että oma isäni on hyvin voinut olla autismin kirjolla. Hänellä oli paljon juuri tähän  sopivia piirteitä. Hän oli hyvin pikkutarkka jossain asiossa ja yksityiskohdissa, tutkijaluonne ja sillä alallaan oikeasti asiantuntija. Mutta ihmissuhteissa hän oli aika töksäyttelijä ja toisaalta helposti mykistyväkin. Hän saattoi pitää hyvin pitkiä monologeja, vaikka kuulija olisi ollut aivan kyllästänyt kuulemaan. Ajattelin juuri noita pitkästyttäviä monologeja usein välinpitämättömyytenä toisia kohtaan, mutta tuohan esimerkiksi on juuri tyypillinen autismin kirjon piirre, ettei näe toisista jaksavatko he kuunnella vai eivät. Hän saattoi töräyttää ihmisille milloin mitäkin kommentteja, mutta huomaan että minussa on samanlainen töksäyttevä puhetapa. Jonkinlainen suoruus, ettei osaa sanoa asioita erityisen kaunopuheisesti. Autismiin kuuluu asiakeskeisyys ja tätähän se isän kanssa aina oli, pelkkää asiaa. Mutta kyllä itsekin olen naiseksi keskimääräistä paljon asiakeskeisempi. Isä luki aina paljon lehtiä ja katsoi televisiota eikä kaivannut paljonkaan ihmisseuraa. No, täällä on nyt sitten toinen samanlainen, minkäs teet, kun maailmassa on vaan niin paljon niin kiinnostavia asioita. Ja sehän on autismiin juuri tyypillisistä – siis että on jotakin asioita, jotka kiinnostavat hyvin paljon. Erityiskiinnostuksen kohteita. Keräily on ilmeisesti myös tyypillistä ja isähän keräili monenlaista. Nyt on kauhea työ tyhjentää paikkoja. Ja varsinkin vielä kun itsessäkin aktivoituu välillä se keräilijävaihde.

Voisi luulla, että olisin ymmärtänyt isääni hyvin, kun itsessä on näitä samoja juttuja, mutta aivan päinvastoin. En yhtään ymmärtänyt, vaan meidän kommunikaatio oli usein todella huonoa. Koin, että hän ei ymmärrä minua ja minä en ymmärtänyt häntä. Nyt, 2,5 vuotta kuolemansa jälkeen minä yhtäkkiä ymmärränkin häntä! Ja olen siitä kiitollinen. Ja siitä, että ymmärrän myös itseäni. Saan sytyttää kynttilän, tuijottaa vaikka tunnin kynttilänliekkiä eikä siinä ole mitään väärää, se on vaan piirre. Oudon ihmisen outo marraskuun loma J

”Hyväksykää sen tähden toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt teidä Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:7)

 

 

Moldovan terveisiä

Kova syystuuli puhaltaa ulkona ja saa pihan värikkäät vaahteranlehdet pyörimään.  Keltaisia ja punaisia lehtiä on paljon maassa, mutta vielä paljon puissakin havisemassa. Syksy on ollut leuto ja ruska-aika keskimääräistä myöhemmässä.

Pitkästä aikaa katselen rauhassa kotipihan syksyä. Ja samalla kirjoittelen tähän jotakin muistoja Moldovan matkasta. Olin siis Moldovassa, terveisiä sieltä! 29.9.-6.10. järjestettiin opintomatka Moldovaan ja osallistuin siihen 20 muun suomalaisen mukana. Lähtijöitä oli eri puolilta Suomea, kaksi tunsin etukäteen ja oltiin juteltu matkasta, yksi pariskunta taas oli sellainen että tiesin heidät ja olin muilta kuullut että hekin osallistuvat. Kaksi oli puolestaan sellaista, että  lentokentällä ymmärsin olleeni heidän kanssaan samalla matkalla 15 vuotta sitten Italiassa. Muihin tutustuin sitten matkan aikana. Reissulla oli ehkä yllättävän paljon nykyisiä tai eläkkeellä olevia lähetystyöntekijöitä, ihan omasta kiinnostuksestaan. Venäjän kielitaitoa löytyi sitten omasta ryhmästäkin ja pääsivät tulkinkin hommiin.

Matka oli oikein mukava ja siunattu. Oli kiinnostavia kohteita ja toisaalta sai itse ottaa rennosti, kun ei ollut nyt minkäänlaisissa vastuutehtävissä. Yötkin sujuivat hyvin eikä tullut univelkaa. Mitään erityisen kivaa säätä ei ollut enää, siinä 10-15 asteessa mentiin koko viikko ja välillä sateenvarjo piti ottaa esiin. Tämä oli jo kuitenkin näkynyt entuudestaan sääennusteissa, että ihan säähän sopivat vaatteet oli mukana.

Ensimmäisen päivän aihe oli Raamattujen ja muun kristillisen kirjallisuuden salakuljetus Neuvostoliiton aikana. Mukana oli tässä työssä 1970 ja -80-luvuilla itse toiminnassa olleita suomalaisia ja moldovalaisia kertomassa yksityiskohtaisesti tapahtumien kulkua. Kävimme paikoilla, joissa suomalainen kymmenien tonnien rekkalasti kirjallisuutta oli purettu viiteen pienemään moldovalaisten (silloin Neuvostoliitto) kuljettamaan kuorma-autoon. Seuraavassa paikassa tien varrella kerrottiin, kuinka miliisi oli saanut yhden moldovalaisen kiinni ja hän joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan. Yhdessä vanhassa talossa taas esiteltiin vähän kuopallaan olevaan kattoa. Se oli aikanaan painunut, koska vintillä oli ollut piilotettuna useita tonneja Raamattuja. Näille paikallisille nyt jo vanhemmille miehille oli varmasti hienoa saada kertoa isolle joukolle näitä 45 vuoden aikaisia tapahtumia. Moldovasta oli mukana myös kristittyjä, jotka kuvasivat kaikki puheet ja tekevät youtubeen jonkunlaiset dokumentin tästä raamattutyöstä. Kuinka paljon aika onkaan muuttunut siitä, että Raamattuja piti piilotella ja salakuljettaa tähän päivään, kun Moldova on itsenäinen valtio ja Raamattu ja kristillisyys on täysin vapaata. Tapaamamme paikalliset olivat hyvin aktiivisia nyt esim. evankelioivassa nettityössä.

Toinen kiinnostava asia tai oikeastaan paikka oli Gagauzia, Moldovan eteläosassa sijaitseva autonominen alue, jonka asukkaat ovat etnisesti turkinsukuinen kansa ja heidän kielensä on hyvin lähellä turkinkieltä. Gagauzit ovat kuitenkin historiallisesti kristittyjä eikä muslimeja, kuten turkkilaiset. Gagauzian kielellä on kuitenkin hyvin vähän kristillistä kirjallisuutta ja siinä vähässä mitä on, on taas suomalaisilla ollut poikkeuksellisen iso rooli. Eräs suomalainen mies, joka oli matkassammekin mukana, osaa gagauzian kieltä ja on kääntänyt nyt viimeksi Saarnaajan kirjan gagauziksi. Vanhan testamenti käännöstyö on vasta aluillaan. Gagauziksi on käännetty myös Leif Nummelan kirja ”Raamatun punainen lanka”. Uuden testamentin lisäksi kristillistä kirjallisuutta ei sitten tällä kielellä tainnut oikein muuta ollakaan. Koululaitoksensa on ilmeisesti venäjäksi. Mutta gagauzit tekevät omalla kielellään kristillistä nettityötä, mikä tavoittaa turkinkielistä väestöä ja sehän on ihmeellistä.

Toki nautin vain siitäkin, että sai nähdä uusia maisemia ja olla vähän erilaisessa maassa. En oikein edes tiennyt millaista elintasoa pitäisi odottaa. Moldova on pitkään ollut Euroopan köyhin maa, nykyään ilmeisesti toiseksi köyhin Ukrainan jälkeen. Kyllähän siellä paljon vanhoja huonokuntoisia rakennuksia oli ja neuvostoaikaisia kerrostalohirvityksiä. Mutta sitten myös uutta. Kuulin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu paljon uutta ja sellainen vaikutelma tosiaan tuli että rakennukset olivat joko tosi vanhoja tai sitten ihan uusia. Vanhana Venäjänkävijänä mietin, että pitääkö vessoissa kulkea oma vessapaperi mukana, mutta ei tarvinnut. Turisteille löytyi aina joku hyvä hiljattain rakennettu huoltoasema, missä hygienia oli oikein hyvä. Viikon aikana oli kaksi ällöttävää vessakokemusta, muuten priimaa. Yövyimme hyvissä hotelleissa, mitään ruokamyrkytyksiä ei tullut kenellekään ja oikein hyvin kaikki sujui.

Viikon tavaramerkiksi tulivat viinirypäleet, joita tarjoiltiin runsain määrin melkein joka paikassa. Saimme myös itse käydä yhdessä paikassa poimimassa niitä suoraan köynnöksistä. Minulla on ollut sellainen haave, että olisi hienoa päästä poiminaan rypäleitä suoraan pellolta. Kai se ajatus on tullut kun Israelissa ja Italiassa on ajeltu viinitarhojen ohitse bussilla. Ja toki sitten jo olen sen ajatuksen unohtanutkin. Niin oli jotenkin hassua kun tämä toive yllättäen toteutui ja vielä niin yllättävässä paikassa kun Moldovan Gagausiassa. J Koko porukka pääsi keräämään rypäleitä viihitarhaan. Ja kyllä valtavan hyviä rypäleitä oli siellä ja monessa muussakin paikassa. Toki muutenkin oli kiinnostavaa nähdä valtavan isoja peltoalueita Moldovan kumpuilevassa maastossa. Olen varmaan joskus myös toivonut näkeväni mustan mullan aluetta ja tuollahan sitä sitten oli. Maatalousjuttuihin väkisinkin huomiota myös kiinnittää. Lammaslaumoja kulki paimenen kanssa, yksittäisiä lehmiä ja hevosia oli liekassa siellä sun täällä. Maalla tuli joku hevoskärry vastaan. Ja pullonkorkki saattoi olla kiinni pullossa tai sitten irrallaan. EU ei ole vielä Moldovassa kertomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Varmaan muutakin voisi matkasta kertoilla, mutta ehkä tämä riittää tässä kohtaa. Matkan jälkeen on ollut kiva lukea iltaisin Esko Mäki-Soinin tuoretta kirjaa ”Salainen tyhjä tila”, joka kertoo hänen elämästään Raamattujen salakuljettajana itäblokin maissa. Tämä Moldovan reissun jälkeen on kiinnostavaa lukea tuosta aiheesta.

Aurinko tuli näkyviin ja saa ruskan värit loistamaan. Ehkä lähden nyt itsekin seuraavaksi vähän kävelylle tuonne kovaan tuuleen. Nyt ei ole mitään matkoja tiedossa ja sekin tuntuu ihan hyvältä tässä kohtaa. Syksy ja talvi saa tulla.

Ps 37:7 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.

Kanaparvi moldovalaisessa kylässä. Näitä näkyi aika monella pihalla.

Puinti-Italia-Puinti-Pökertynyt

Täällä on yksi väsähtänyt tapaus kirjoittelemassa. Reissuista ja puinneista ja ties mistä muusta väsähtänyt. Olen jo pitkään odottanut tällaista päivää, että ei ole mitään ohjelmaa tiedossa. Nyt se on ja AAAH, kun ihanaa, mutta yksi päivä ei kyllä riitä.

Takana on tiivis kuukausi, tai ainakin minun voimavara-asteikolleni tiivis. Puinnit aloitettiin 18.8., eli aika aikaisin taas päästiin pellolle, mikä oli hienoa syksyn muu ohjelma huomioiden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsöössä. Puimurista meni heti seuraavana päivänä pakki rikki. Puitiin ilman pakkia kunnes korjaaja tuli. Aina välillä tuli sadekuuroja ja puinnit keskeytyivät usein. Kun pakki oli korjattu, se meni rikki ihan heti uudelleen. Kaikki loppuaika eli lähes kaikki viljat puitiin ilman pakkia, kun ei ollut aikaa vaihdelaatikkoremontille. Muutakin teknistä ongelmaa oli. Italiaan lähtö painoi päälle. Pyysin rukousta muiltakin uskovilta, kun oli jo epätoivoinen olo, eniten teknisten vikojen suhteen, mutta myös sadekuurojen suhteen. Myös kuivurin öljypoltin lakkasi toimimasta, ja yksi kaunis puintipäivä meni sivuun korjaajaa odotellessa. Kaiken keskellä sai kuitenkin kokea myös Jumalan huolenpitoa. Pari sadekuuroa tuli oikein siunattuun aikaan ja auttoi teknisten vikojen paljastumisessa ajoissa. (Esim. yksi huoltoluukku oli aiennut ja jyviä meni maahan).  Jotkut sadekuurot taas menivät ihan läheltä, mutta saatiin puida mustien pilvien viistäessä ja ukkosen jyristessä ihan lähellä. Öljypoltinkorjaajakin tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti ja oli halliltaan ottanut oikean osan mukaan, vaikka ei edes tiennyt etukäteen, mikä vika on. Ja tosiaan ihmeellisesti puinnit sujuivat, vaikka pakki ei toiminut. Puimuri vedettiin joka aamu traktorilla ulos tallista ja sen jälkeen suunta oli vain eteenpäin J. En oikein edes ymmärrä miten puinnit tehnyt eläkeläismies sai kaikki pahimmatkin lakopellot puitua ilman peruutusvaihdetta.

28.8. puitiin, 29.8. oli viljojen kuivausta ja pakkauspäivä. Lisäksi Lyyra ja Harppu lähtivät uuteen kotiinsa, isoon kanaparveen. 30.8. aamulla lähdettin Helsinkiin ja Italiaan. 7.9. klo 4 aamulla olin kotona ja koko päivän aivan tokkurassa, 8.9. puinnit jatkuivat ja tulivat valmiiksi 10.9. Jumala oli antanut loppujenkin viljojen valmistua hyvin Italian viikon aikana ja 8.-10.9. puinti sujui ihmeellisen hyvin. Sen jälkeen on toki ollut kaikkea muuta syksyn hommaa. Mutta oon kyllä tosiaan väsynyt edelleen, tämä keskellä puintiaikaa reissuunlähtö on kyllä todella erikoinen kuvio.

No miten sitten meni Italiassa? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Siellä kyllä pian unohtui täysin, että oli jostain puintiajan keskeltä lähtenyt. Sai olla täysin irrottautunut arjesta ja kokea ”kirkastusvuoritunnelmia” mukavassa uskovien yhteydessä. Paikka oli siis ihan sama kuin viime vuonna, että ulkoisilta puitteiltaan tiesi nyt mihin on menossa. Suomenkielisiä oli 20 ja italailaisia noin 30. Puhuin joka päivä, aiheena oli Jumalan koko sota-asu Efesolaiskirjeen 6 luvun mukaan. Se tuntui Jumalan antamalta aiheelta. Oli hienoa ylistää ja rukoilla yhdessä. Italialaisten rentous vapauttaa helposti suomalaisiakin ja tänäkin vuonna oli rakkaudellinen ja lämmin tunnelma suomalaisten ja italialaisten kesken. Italialaisissa oli nyt sitten joitain viime vuodelta tutuksi tulleita kasvoja. Oli kyllä paljon eri ihmisiäkin kuin viime vuonna. Yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi  ja lisäksi joku pöpö kiersi suomalaisissa niin että osalle tuli flunssa ja osalle vatsatauti. Melkein kaikki sairastuivat, mutta toisaalta tauti ei kestänyt kauaa. Itse nukuin pari yötä huonosti flunssan takia. Nämäkään haasteet eivät himmentäneet sitä, että kaikki kokivat olleensa mukana hyvin siunatussa ilmapiirissä ja Jeesuksen läsnäolossa. Toki oli ihanaa myös olla rannalla, uida taas lämpimässä Adrianmeressä ja herkutella italialaisella jäätelöllä.

Tämä oli yhdeksäs kertani Italiassa. Ensimmäinen oli 2010. En voi sanoa että Italia olisi tullut minulle tutuksi, kun joka kerta olen ollut tällaisella raamattuviikolla, missä hengelliset asiat ovat keskiössä ja Italian hienot maisemat ihan siinä sivussa sitten. Kerran oltiin Rooman lähellä ja silloin Roomassa vähän retkeiltiin myös. Yhdellä toisella reissulla tehtiin retki Venetsiaan. Muuten Italiasta on tullut tutuksi lähinnä rantaelämä sen verran kuin siihen on ollut aikaa. Koska painotus on ollut puhtaasti hengellisissä asioissa, en ole ollut niin kiinnostunut edes kielen opiskelusta. Siksi olikin vähän yllätys, että nyt tämän yhdeksännen matkaan jälkeen menin italian alkeiskurssille. Ja siellä on nyt kaksi muutakin uskovaa, ketkä oli raamattuleirillä viime ja tänä vuonna. En ehkä olisi muuten jaksanut mennä, jos ei olisi ollut muitakin tuttuja mukana. Eli kansalaisopiston kurssille, kerran viikossa 1,5 h italiaa. Hassu juttu sekin, mutta jotenkin sitten otin Jumalalta ne sanat, kun yksi italialainen tuolla leirillä sanoi, että ensi vuonna sinun pitää osata italiaa. No, en tietenkään kuvittele alkeiskurssin jälkeen paljon mitään osaavani, mutta kuitenkin.

Joo, enpä tällaiseen yhteen kirjoitukseen saa nyt sopimaan kuin ihan pääpiirteet menneistä tapahtumista. Olen kyllä sellaisen loman tarpeessa, että saisi vähän pidempään vain olla ilman mitään velvollisuuksia. Että jospa jossain kohtaa tässä loppuvuonna sellaisellekin aika löytyisi. Nyt juuri ei vielä voi sellaista suunnitella, kun tulossa on vielä toinen ulkomaanmatka. Hengellinen ryhmämatka sekin ja maahan, missä en ole ennen ollut. Tässä ei nyt onneksi ole itsellä mitään järjestämiseen liittyviä juttuja, vaan menen puhtaasti osallistujan roolissa. Reissussa ei ole mitään salaista, mutta raportoin täällä sitten vasta matkan jälkeen. Muita kautta monet ystävät kuulevat matkasta ja kohteesta jo varmaan aiemminkin. Siunattua alkusyksyä!

”Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja ikuisesti.” (Ps. 121:8)

Italiassa katumarkkinoilla kuvattu vihon kansi. Sopii myös kuvaamaan omaa olotilaa!