Outolinnun askeleissa

Kaksi edellisessä kirjoituksessani mainitsemaa uuden vuoden siementä on edelleen elossa ja kasvussa - yksi ei lähtenyt itämään. Israelin matka on varattuna keväälle, uskovien yhteyttä käsittelevän seminaarin järjestelyjä on selvitetty. Ja sitten todettu, ettei minusta vieläkään ole terveeseen parisuhteeseen ja että aito rakastaminen tuntuu aivan utopialta.

Syitä viimeiseen löytyi valtavan paljon kirjasta ”Taakkana läheisriippuvuus – Kenen elämää elät?” (Malinen 2014) Luin tämän kirjan tässä joku viikko sitten ja olin hämmästynyt kuinka tarkka kuvaus se oli omista ajatus- ja toimintamalleistani. Olen toki aiemminkin törmännyt termiin läheisriippuvuus ja toki löytänyt siitä itseen sopivia juttuja, mutta nyt tuo kolahti jotenkin todella selkeästi. Jo kirjan takakansi tiivistää kaiken: 

”Täydellisyydentavoittelija, sovittelija, määräilijä, ylisuorittaja, työriippuvainen, viihdyttäjä, Puuha-Pete, draamakuningatar, narsisti, ovimatto ja uhri. Läheisriippuvuus ilmenee monella tapaa. Yhteistä kaikille rooleille on, että ihminen keskittyy toisten elämään, ongelmiin ja tarpeisiin. Oma elämä jää silloin elämättä. Läheisriippuvuus on jo lapsuudessa opittu suojautumis- ja puolustautumiskeino, jonka avulla ihminen pyrkii välttämään hylätyksi ja torjutuksi tulemisen. Esimerkiksi läheisen narsismi, päihde- tai muu riippuvuus, krooninen sairaus tai mielenterveysongelmat saattavat johtaa läheisriippuvaiseen käyttäytymiseen. Siitä voi kuitenkin oppia eroon. Kun läheisriippuvaisuutensa tiedostaa, siitä voi vapautua, kuten muistakin riippuvuuksista. Se edellyttää kokemusta omasta arvokkuudesta ja vastuuta omasta elämästä.”

Olen asunut tällä paikkakunnalla nyt noin 3,5 vuotta. Tänä aikana ei ole ollut ensimmäistäkään arkipäivää etten olisi mennyt maatilalle (jos en ole ollut matkalla). Syy ei ole valtava kiinnostukseni tilan asioista, vaan tähän kaikkeen on kätkeytyneenä erittäin paljon läheisriippuvuutta. Sinne meno tuntuu usein raskaalta, mutta toisaalta omaa elämääkään ei ole, joten yksin oleminenkin on tuntunut ajatuksena tyhjältä. Kierre ruokkii itseään. Niille omille jutuillekaan ei sitten tule tilaa, kun voimat valuvat toisten elämän tarpeisiin ja oman hyväksytyksi tulemisen orjuudessa pyörimiseen.

Uskova saattaa ajatella Jumalankin haluavan läheisriippuvaista käyttäytymistä. Kun painotetaan oman lihan mukaisten valintojen huonoutta, läheisriippuvainen voi ajatella, että toisten ihmisten tahdon mukaan eläminen on sitten sitä oikeaa tietä. Vaikka eihän se sitten niinkään mene. Ainakin itsellä on ollut mahdotonta antaa koko elämänsä Jumalan käsiin, kun siitä niin suuri osa on ollut toisten ihmisten tahdon vallassa. Tuntuu, että koko toimintamalli alkoi saada enemmän valoa, kun rukoilin että Jeesus voisi hallita koko elämääni. Läheisriippuvaisen on vaikea antaa elämänsä Jumalan käsiin kokonaan, koska pohjimmiltaan ei voi uskoa, että joku joka hallitsee elämää, voisi haluta ja tahtoa hyvää ja aidosti ihmisen parasta – ei hänen hyväksikäyttöään ja nöyryyttämistään. Vaikka uskoo Jeesukseen, silti haluaa jotenkin itse pidättää paljon kontrollia, väärien pelkojen tähden. Oikeasti oma itse on erittäin huono hallitsija, mutta ennen kuin syntisyyttään saa tarpeeksi nähdä, tätä ei ymmärrä. Mitä enemmän Jeesusta oppii tuntemaan, sitä paremmin ymmärtää kuinka hyvä hallitsija hän on ja pelot väistyvät pikku hiljaa. Ei Jumala pakotakaan mihinkään. Hän vain haluaa vapauttaa orjuudesta.

Tänään minulla on alkamassa elämässä todella erilainen viikko. Aion olla menemättä maatilalle viikon ajan (no yksi repsahdus on jo sovittuna, mutta kuitenkin). Ja tämä ihan ilman mitään syytä. Tai siis tästä erittäin vahvasta syystä, että minun nyt todella täytyy kokeilla millaista on olla menemättä sinne ja olla ihan omissa oloissani. Kokeilla millaista on rikkoa rutiineja. Kokeilla mitä ajatuksia tämä herättää. Ottaa edes pienen pieni askel omasta elämästä vastuunottamisen suuntaan. Hyväksyä vajavaisuus ja olla syyttelemättä muita. Astua armon kalliolle.

Päivittäiseen raamatunlukuun osui tänään ihania kohtia Jumalan halusta vapauttaa omiaan:

”Herra sanoi: ”Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut, kun he huutava sortajiensa tähden. Minä tiedän heidän tuskansa. Sen tähden minä ole tullut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja avaraan maahan.” (2. Moos. 3:7-8a)

”Sinä et jättänyt minua vihollisen käsiin, vaan asetit jalkani avaralle paikalle. Siunattu olkoon Herra, sillä hän osoitti minulle ihmeellisen armonsa piiritetyssä kaupungissa.” Ps. 31:9,22)

Ja toki tämäkin tulee mieleen: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)

Tulee tässä kaikessa vapauteen astumisessa myös mieleen ihan ensimmäisen blogivuoden kana, Outolintu, astumassa ensimmäisenä ulos häkistä pitkällisten houkuttelujen ja jahtaamisten jälkeen: pieni askel kanalle, mutta suuri kanakunnalle :)

Uuden vuoden siemenet

Tämä meni nyt kyllä sitten ihmeen puolelle. Ennen kuin tasavallan presidentti oli ehtinyt uudenvuoden puhettaan pitää, olin sitten eilisen kirjoituksen saanut kolme ihmeellistä asiaa kokea – aivan kuin siemeniä uudelle vuodelle. 

Tuo eilinen valitus meni nyt aivan uusiksi. Sain vajaan vuorokauden sisään vastauksen aivan kuin jokaiseen hätääni siinä. Sen mainitsemani pienen puhelun seurauksena eräs ystävä alkoi eilisiltana puhua keväällä olevasta Israelin matkasta. Olin sitä laimeasti miettinyt itsekseni, mutta nyt se syttyi ihan oikeasti. Ilmeisesti mielekästä matkaa taas tiedossa. En voikaan enää sanoa, ettei tapahdu mitään.

Tässä ei kuitenkaan ollut vielä alkuunkaan kaikki, vaikka tuo olisi jo yksistään riittänyt piristämään tämän vuodenvaihteen. Tänään aamupäivällä sain puolestaan viestin, jossa ehdotettiin, että järjestettäisiin tänä vuonna seminaari, jossa käsitellään uskovien yhteyttä haittaavia asioita! Ja tämä henkilö ei todellakaan ollut lukenut eilistä blogiani.

Kolmantena siemenenä vielä sain pienen suloisen kännykkäviestin eräältä mieheltä. Aivan kuin vastauksena tuosta teemasta murehtimiselleni eilen.

Tuskailin tekemättömyyden puutetta – sekin murhe meni jo pois – yllämainitut jutut aiheuttavat jo ihan sopivaa liikehdintää. Tänäänkin olen kirjoittanut sähköposteja jo niin paljon että ihan elämältä taas vaikuttaa.

Kerroin että kolme uutista ystävieni tapahtumista saivat minut masentumaan. Nyt kyllä tuli sitten kolme uutista, jotka saivat sen kaiken unohtamaan. Kolme tärkeää siementä: Israel, uskovien yhteys Suomessa ja yhteys kahden ihmisen välillä. Mitä Isä näistä sitten kasvattaakin tämän vuoden aikana? Ainakin haluaisi näitä juttuja kastella ja hoitaa. Siinä sopivaa mielekästä tekemistä vuodelle 2015. Käsittämätöntä. Kiitos Isä. :)