Täällä olen jälleen kerrostalolla pitkän ajan jälkeen. Mökillä viihdyin putkeen melkein 3,5 kuukautta eli kesä meni hyvin tiiviisti siellä. Mutta onhan se oma mukavuus täälläkin – ei valittamista. Ja kivalta tuntuu myös se, että mökille tulikin pian lähtöni jälkeen seuraava asukas, ainakin vähäksi aikaa. Taas testataan sisäilman laatua viime kevään remonttien jälkeen. Itse tuuletin kesällä niin paljon, ettei sen perusteella oikein voinut sanoa mitään – tai siis raikasta oli. Mutta vieläkin olisi tarvetta ainakin enempien ilmanottokanavien tekemisille, jotta ilmanlaatu olisi parempi ikkunoiden ollessa enemmän kiinni.
Vanhoja asioita voi edelleen jossitella, kun kyllähän se 2014 tehty mökin peruskorjaus olisi pitänyt tehdä vielä paljon perusteellisemmin. Olisi pitänyt avata aivan kaikki, kun nyt joissain kohdin rakennettiin vain vanhojen kerrosten päälle. Mutta semmoista se sitten on, kun ei ole asiantuntemusta ja urakassa saa mitä urakassa tilaa. Jälkeenpäin korjaaminen on paljon harmittavampaa, kun uudet materiaalit on pinnassa eikä niitä haluaisi rikkoa. No, herkkänenäinen vuokralainen testaa nyt taas kohdetta ja katsotaan kuinka käy. Keväällä ainakin paljon hometta lähti pois.
Äidin hautajaiset olivat kaksi viikkoa sitten. Hautauksessa toimittiin pitkälti äidin jättämien kirjallisten toiveiden mukaisesti eli hautaansiunaus tapahtui suoraan haudalla pienen joukon läsnä ollessa. Pieni joukko oli lopulta 18 henkeä ja kauniissa syysaamussa ylösnousemuksen toivon sanojen saattelemana arkku laskettiin sukuhautaan, johon on haudattuna maatilan kaksi edellistä sukupolvea. Äidin toiveena oli, että haudalle ei tuoda kukkia, joten ainoa kukka-asetelma oli oman pihan kasveista ja naapurin auringonkukkapellosta saamistani kukista kyhäilemäni asetelma. Sitten tultiin maatilalle syömään ja seurustelemaan ja siinähän se päivä sitten pitkälti menikin. Tuntui hyvältä, että oli ystäviä läsnä. Joskus aiemmin olen miettinyt, että voi kun olisi sitten puoliso siinä vaiheessa, kun äiti kuolee, että olisi joku johon tukeutua, eikä tarvitsisi kokea itseään yksinäiseksi surussa. Puolisoa ei edelleenkään ole, mutta en ole joutunut kokemaan oikeastaan ollenkaan yksinäisyyttä äidin kuolemaan liittyvissä asioissa, mistä olen hyvin kiitollinen. On saanut tukeutua Jeesukseen ja moniin eri ihmisiin. Lisäksi lähipiirissä on siskoni samassa tilanteessa ja tietysti leskeksi jäänyt isäni, joten menetys ja muutos on yhteinen.
Myös se, että melkein jokainen kohtaa tämän elämäntilanteen jossain vaiheessa tuo jotain perspektiiviä asiaan. Vaikka omanikäisistä ystävistäni ei suurin osa ole ollut vielä tässä tilanteessa, on se kuitenkin jossain vaiheessa edessä. Ja sitten taas on monia vanhempia ystäviä, jotka ovat asian läpikäyneet. Nyt ei ole kysymys jostakin tragediasta tai epäonnistumisesta, joka kohtaa vain minua ja mistä moni muu ei tiedä mitään. Tämä tie on vääjäämätön ja ehkä se jotakin nöyryyttäkin tuo.
Hautajaisten jälkeen on hommailtu jo perunkirjoitukseen liittyviä asiakirjoja ja toisaalta jatkettu puintiaikaa aina säiden salliessa. Viimeiset herneet puitiin pellosta Aila-myrskyn tuulissa torstaina. Pitkälle syyskuuhun sadonkorjuu venyi, vaikka kylvöaika oli hyvin aikainen. Kuivuus verotti satoa melkoisesti. Mutta kuitenkin on kiitollinen olo, että kaiken jälkeen satokin on nyt korjattu.
Nähtäväksi jää, mitä tämä syksy mukanaan tuo. Mitään kummempia suunnitelmia ei ole, mutta jotenkin päivät tuntuvat täyttyvän ihan itsestään. Joinain syksyinä on ollut tyhjä olo ja kaivannut vaikka uusia harrastuksia, mutta nyt tuntuu, että maatilalla on harrastuksia ihan riittävästi muutenkin. Perunkirjoitukseen liittyvät asiat on yksi syksyn ohjelmanumero ja sitten erilaista äidin tavaroiden järjestelyä ja kierrätystä voi harrastaa sopivissa väleissä. 84 v isän ”huolto” on liki jokapäiväisiä kuvioita ja jotenkin koko arjen jonkinlainen uudelleenjärjestäytyminen tässä tilanteessa. Varmaan sitten myös jonkun muistotilaisuuden järjestäminen alkaa. Näissä riittää minulle jo ihan tarpeeksi arjen täytteeksi. Ja onko sitten vielä jotakin muutakin Jeesuksella varattuna?
Lämmin kiitos osanotosta J
”Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho; hän kukoistaa kuin kedon kukka. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa kesää lasten lapsille, niille, jotka pitävät hänen liittonsa, muistavat hänen asetuksensa ja noudattavat niitä.” (Ps. 103:15-18)