Jännitystä

Lomaviikko on takana ja nopeasti meni jo senkin jälkeinen viikko. Oli kyllä oikein hienoa olla lomalla ilman sen kummempia suunnitelmia ja katsoa millaiseksi päivät muodostuvat. Olin siis omassa kotona ja viikossa oli sitten lepoa, hiihtoa, maalailua, muutama ravintolalounas ja muutenkin vähän erilaista ruokaa kuin maatilalla, vähän perusteellisempaa kodin siivousta jostakin kohtaa ja kaupoilla pyöriskelyä. Kaikenlaista hyvin tavallista, mutta mihin muka ei vaan ole ollut pitkään aikaan aikaa. Ja kyllä tämä kaikki ihan rentoutti ja vapautti. Kävin myös lääkärissä kertomassa muistin heikkenemisestä, jos syynä olisi joku muukin kuin stressi. Verikokeissa paljastui varastorautaa kuvaavan ferritiiniarvon olevan 25 eli alakantin suunnalla. Tarina ei kerro, aiheuttaako tuollainen lukema vielä raudanpuutosoireita (kun viralliset viitearvot ovat 10-150), mutta ei liene haitaksi koittaa sen nostamista. Onhan minulla lähes aina vetämätön olo, mutta se on jo niin tuttu juttu, ettei oikein muuta osaa ajatellakaan.

Ja sitten oli tietysti aikaa ajatella. On konkreettisia asioita mitä voisi pikkuisen muuttaa ja sitten on niitä omassa päässä olevia syvempiä asioita, mitä on paljon vaikeampi muuttaa. Yksi ajatus on, että maaliskuussa olisin maatilalla vain neljänä päivänä viikossa ja yhden arkipäivänkin käyttäisi selkeämmin omiin käytännön asioihin. Vaikka niihin siivouksiin ja järjestelyihin, mitkä täällä omassa kodissa ovat odottaneet jo vaikka kuinka kauan, mutta mihin ei ole ollut muka aikaa ja ei ainakaan energiaa. Tämä tuntuu mukavalta ajatukselta.

Mutta sitten yksi syy stressiin on se, että olen vaan niin kamalan stressaavainen ihan luonteeltani ja sitä on huomattavasti vaikeampi muuttaa. Itselle se on suorastaan mahdotonta. Jännitys nousee päälle niin pienestä ja niin herkästi, että sitä on hyvin vaikea estää ilman että jotenkin eristäytyy kaikesta. Mitä enemmän vastuuta, sitä stressaavampana asiat koen. Ja kun jotenkin on niin vastuun- ja velvollisuudentuntoinen ja sitten ajattelee helposti asioissa sitä, mikä voi mennä pieleen ja missä voi saada syytteitä päälleen, itseltään tai muilta, niin sitten jännittää kaikkea.

Äidin sairastuminen ja kuolema on jotenkin lisännyt vastuuntunnon taakkaa ja vakavuuttani ja vähentänyt iloisuuttani. Tämä siis erityisesti maatilan asioihin liittyen, mutta ehkä vähän elämään muutenkin. Maatila on äidiltä ja hänen suvultaan peritty ja vaikka virallisesta sukupolvenvaihdoksesta on jo 11 vuotta, äitini kuitenkin oli siellä tietyssä mielessä perinnönkantajana viimeiseen asti. Varsinaisia maatilaan liittyviä asioita hän ei ole vuosiin tehnyt, mutta silti on niin, että kuitenkin häntä on mieltänyt jonkunlaisena vastuunkantajana ja nyt on sitten vähän outo ja ahdistava olo, kun häntä ei enää olekaan ja tuntuu, että joku sellainen taakka, mitä en pysty kantamaan meinaa valua omaan niskaan.

Alkuvuoden huoli on myös ollut työntekijämme sairastuminen. Hän ei ole pystynyt olemaan töissä kahteen kuukauteen eikä voinnissa ole tapahtunut käännettä parempaan. Toistaiseksi töiden osalta asia on ollut ihan ookoo ja talvikuukaudet on parasta aikaa olla poissa, mutta kevättä kohti mentäessä tämäkin painaa mieltä. Vastuuntunto maatilasta, jonka käytännön asioita (koneet, rakennukset) ei itse pysty (tai ole innostunut) hoitamaan on jotenkin niin huono yhdistelmä. Olisi niin ihana saada maatilaa kohtaan joku oma innostus, mutta aika usein repussa painaa velvollisuuksien paino. Ja silloin tietysti miettii myös sitä, onko tämä Jumalalta tullutta suuntaan ollenkaan, kun semmoinen näky puuttuu ja pelottaa usein, että mitä tästä oikein tulee.

Kai nämä maatilan asiat ovat sellaisia, ettei tähänastisessa elämässä ole tarvinnut niissä vielä opetella Jumalaan turvaamista aivan syvälle saakka. Kun on olleet ne omatkin vanhemmat jotenkin siinä välissä, mihin luottaa ja turvata ja joidenka toiveiden mukaan asioita hoitaa. Ja tietysti edelleen on 85 v isä siellä asumassa ja hänellä omat mielipiteensä. Ja sitten itse leijailee siellä visiota vailla, mutta velvollisuuksia kantaen, niin ei kai se ihme sitten ole että vähän stressaa joskus ja tuntuu vaan kivalta, että saa järjestää omassa asunnossansa omaa vaatekaappiansa. (Ja kyllä, haluaisin myös jo eroon tästä taloyhtiön puheenjohtajuudesta..)

No ei tässä muuta voi kuin katsoa ja ihmetellä mitä Jumala tekee ja mihin suuntaan Hän vie. Ja toivottavasti pikkuhiljaa oppia luottamaan ja turvautumaan Häneen yhä syvemmin, ettei niin kovasti tarvitsisi aina jännittää ja pelätä milloin missäkin tilanteessa.

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Sananl. 3:5-6)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon” (1. Joh. 4:18)

Romahdus lomalle

Mie romahin.Se tapahtui kaksi päivää sitten. Olin tyhjentänyt ostoskärryt kauppakasseista parkkipaikalla autoon ja olin palauttamassa kärryjä takaisin muiden kärryjen luo. Kävelin kärryjen säilytyspaikan luo ja seuraavaksi huomasin olevani takaisin auton luona edelleen kärryjen kanssa. Kun vähän ajattelin samalla jotain toista asiaa, en huomannutkaan palauttaa kärryjä paikalleen.

Joo, ei ehkä kovin vakava asia, mutta minulle tästä tuli yhdenlainen viimeinen pisara. Kun maatilalla kerroin tapauksesta siskolleni aloin itkemään ja jotenkin on nyt vaan selvää, että päässä on kaikkea sekalaista aivan liikaa. Muistin heikentymistä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana, mutta jotenkin tämmöistä sekoilua ehkä paljon enemmän vielä nyt syksyn ja alkutalven aikana. Voisi kenties sanoa, että äidin kuoleman jälkeen. Ajatusmaailma tuntuu jotenkin pirstaleiselta kaaokselta eikä sellainen ole minulle tyypillistä.

Sovittiin siskoni kanssa, että olen viikon poissa maatilan ja isän huoltamisen rutiineista. Lomalla, jonka tarpeessa varmasti kovasti olen, mutta jota en ilman tätä romahdusta olisi pystynyt itselleni ottamaan. On hyvin kiitollinen olo ja vähän outoakin. Viikoksi pystyn kyllä karsimaan jutut, mutta muihin muutoksiin en kyllä itse pysty. Jos Jumala ei auta ja muuta asioita ja ajatteluani sama meno jatkuu sitten taas. Mutta ehkä juuri nyt, minun ei tarvitsisi ajatella sitäkään.

Joku aika sitten tein persoonallisuustestin https://www.16personalities.com/fi/persoonallisuustesti  . Tulos INFJ(asianajaja) ja sen kuvailut olivat jotenkin hämmästyttävän avaavia. Ajatukset ”en olekaan viallinen, tämä on vain harvinaisempi persoonallisuustyyppi muiden joukossa” olivat helpottavia. Tämän jälkeen on ollut vähän helpompi ymmärtää itseä ja muita erilaisina yksilöinä. Ja ehkä antaa lupa tällekin romahdukselle, kun voi lukea senkin että tämä tyyppi helposti stressaantuu ja uupuu hukkuessaan toisten asioiden alle. Niin todellakin tekee..

Olen pitkään hämmästellyt Jeesuksen kykyä tulla toimeen kaikkien erilaisten ihmisten kanssa. Hänellä on ihmeellinen kyky toimia jokaisen kohdalla niin yksilöllisellä tavalla. Uskovien kesken saattaa kuitenkin olla enemmän esillä joku tietty ääni, esimerkiksi kehotus toimintaan ja väsyneelle henkilölle se voi olla sillä hetkellä aivan väärä ääni, eikä ollenkaan sitä mitä Jumala uupuneelle lapselleen juuri sillä hetkellä haluaisi sanoa. Onneksi Raamatusta löytyy myös lepoon kannustavat ja rohkaisevat Jumalan sanat. Jotkut meistä tarvitsevat kovasti rohkaisua lepoon ja lomaan.

Ja kyllä tämä korona-aikakin ehkä oman lisämausteensa kuvioon tuo. Kuviot pyörivät helposti samanlaisina ja irrottautuminen rutiineista on vaikeampaa varsinkin yksinäiselle, kun mitään tapahtumia ei oikein järjestetä tai ainakaan niin että lähtisi yöksi jonnekin. En ole vuoteen ollut yötä missään muualla kuin omassa kotona ja kai sekin sitten jotakin tekee. Katselen ihmetellen ikkunasta näkyviä lentokoneen vanoja ja mietin että kuka nyt lentää ja mihin. Olen niin koronajässähtänyt, että ajatus ihmisjoukoista ja matkustamisesta muuten kuin omalla autolla tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja kyllä, Israeliin on vähän ikävä.

En tiedä mitä tällä viikon lomalla teen. Lähinnä tiedän sen, mitä en tee ja loma on nyt sitä, mitä en tee. Hiihtäminen on yksi ajatus, mitä voin tehdä ja sitä olen jo tehnytkin. Kiitos Herralle hienosta talvesta, siitä olen kiitollinen. Ja ehkä piirtelen vähän kukkasia. Sen on tässä oppinut, että visuaalinen kauneus on yksi tärkeä asia minulle myös. Jonkun eläimen rapsuttaminen olisi myös mukavaa, mutta en nyt äkkiseltään tiedä mikä se voisi olla. Kissoista ja koirista en ole niin kiinnostunut. Katsotaan mitä Herra johdattaa.

Tämä oli nyt tällainen lomanaloituskirjoitus. Ja täytyypä sanoa, etten ihan heti muistakaan koska viimeksi olisin ollut lomalla.. (kun kaikki matkat eivät välttämättä ole lomaa tai siltä mikä minusta tuntuu lomalta.)

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt. 11:28-30)