Uusi kalenterivuori on jo loppiaisen kohdalla. Tänään torstaina olen omassa kotona ja katselen ikkunasta lumista maisemaa. Aivan hienoa että on lunta ja kaksi kertaa olen jo ollutkin hiukan testaamassa uusia suksia. Ne tuntuvat tosi hyviltä, ihan huipuilta, mutta monojen kanssa on vähän ongelmia. Olisi hienoa, jos tänä talvena saisi hiihdellä, niin tulisi edes vähän jotain liikuntaa kävelyn lisäksi. Syksypuolella kävin uimahallissa joitakin kertoja. Se sitten loppui, kun joulukuussa olisi pitänyt näyttää koronapassia ja sitten ei mennyt montaa viikkoa, kun ei enää kukaan päässyt sisään rajoitusten kiristyessä.
Koronatilanteen ja –rajoitusten suhteen vuosi alkaa arvoituksellisessa tilanteessa, jossa ei taas yhtään tiedä millainen tämä kevätkausi tulee olemaan. Ovatko lapset kohta etäkoulussa ja mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä? Tämä on kaikki hyvää harjoitusta päivä kerrallaan ottamiseen ja Jumalan varaan kaiken laittamiseen. Ja ettei etsisi iloa tästä maailmasta, vaan Jumalan maailmasta. Täällä myrskyää, mutta Hänen valtakunnassaan on kaikki hyvin.
Vuosi alkaa jälleen vailla sen kummempia suunnitelmia. Terveysmurheitakin on ollut, ja olen ollut väsynyt ja aikaansaamaton. Tämä kaamosaika on myös tuntunut hyvin pimeältä, mutta nythän se päivä jo pitenee. Niin, en oikein osaa suunnitella yhtään mitään, vaan ottaa vain mitä päivät tuovat ja toki haluaisi olla lähellä Herraa ja valvoa Hänen seurassaan ja odottaa Herran paluuta. Mitä ikinä se sitten päivittäisessä elämässä tarkoittaakin. Haaveilen myös tässä aika pian pitäväni taas ns. lomaviikkoja, että saisi päivien ohjelma muodostua vapaasti ilman rutiineja maatilalla.
Jumala tekee työtä koko ajan. Usein on vaikea tietää mitä tapahtuu tai sitten sanoittaa sitä. Jotakin hyvin hidasta armossa ja luottamuksessa kasvamista, vääristä tai väliaikaisista turvista irrottamista ja mitä sitten milloinkin. Itse koen saaneeni kokea jotakin uusia armon kokemuksia kaiken heikkouteni ja syntisyyteni keskellä. Rakkaudessa kasvamista ja suorituksista irrottamista. Kuitenkin aivan valtavan pienin askelin. Niin pienin että yleensä tuntuu, että kaikki vain polkee paikallaan eikä mitään tapahdu. Mutta kunpa voisi luottaa, että se kaikki ”ei mitään” on kuitenkin tärkeää ja arvokasta elämää, jonka on Herralta lahjaksi saanut.
Tämmöisin ajatuksin vuoteen 2022. Herran siunausta alkaneeseen vuoteesi!
Marraskuun suksikaupoilla myyjä valitsi sukset, mitkä hänen mielestään olivat minulle heidän valikoimistaan sopivimmat ja ostin ne. Ne olivat tämmöiset kukko-kuviolla varustetut J
