Matalalla olevat pilvet kiitävät taivaalla vauhdikkaasti myrskytuulen ajamana. Tuulinen päivä tänään. Koskaan aikaisempina vuosina en ole tuulella ajatellut sen tietävän edullista sähkönhintaa, mutta tänä vuonna tulee sekin mieleen. Tosin minulla ei kyllä ole pörssisähköä, ettei se nyt aivan itseen suoraan vaikuta. Mutta näin on maailma muuttunut. Henkilökohtaisesti vaikuttaa tällä hetkellä enemmän traktoreissa käytettävän polttoöljyn hinta, kun tässä lähiaikoina maatilan säiliötä täytettiin. Hinta on vuosia ollut siinä yhden euron tietämillä, mutta nyt oli ostattaessa 1,89 €. Ei ihme, että kaikki kallistuu.
Lokakuu on mennyt ihan mukavasti. Alkupuolella kuuta oli kolmen päivän Ruotsin matka eli olin ulkomailla kolmen vuoden tauon jälkeen. Olihan se melkein ihmeellistä pitkästä aikaa seilata laivalla ja olla vain menossa johonkin. Tosin mihinkään erityiseen ”ulkomaillaolofiilikseen” näillä Ruotsin matkoilla ei oikein pääse, kun koko ajan ollaan suomalaisten seurassa. Myös se paikka, jossa kokoonnutaan, on jo niin jotenkin tuttu maisemiltaan, ettei oikein meinaa muistaakaan että on ulkomailla. Mutta tulipa nyt kuitenkin nostettua kruunuja pankkiautomaatista ja sanottua kaupan kassalla hej ja tack, niin onhan se jo eksoottista. Hengellisesti päivät olivat hyvät, mutta ei nyt mitään erityistä mainittavaa jäänyt mieleen.
Tarkoitus olisi nyt pitää lomaviikko eli olla viikkoon menemättä maatilalle. Viimeksi yritin tätä syyskuussa ja muutaman päivän olinkin vapaalla, mutta sitten tuli asioita, joiden takia pitikin mennä maatilalle. Toivon, että nyt saisin olla viikon vapaalla. En koe itseäni erityisen väsyneeksi, mutta silti olisi hienoa saada murtaa hetkeksi jokapäiväinen rutiini ja välillä tehdä jotain muutakin. Vaikka vain pyöriä vähän kaupungilla ja kyllä mietin kylpyläpäivääkin. Yksi rutiini, jonka rikkomista myös haluaisin yrittää, on netissä roikkuminen. Katselen nykyään todella paljon uutisia ja ne kiinnostavan hyvin paljon. Silti vähän vähempikin riittäisi. Toinen koukutus on youtube-videot, joita katselen illat pitkät. Näissäkin on paljon hyödyllistä asiaa, mutta jälleen kerran -vähempikin riittäisi. Mutta sitten taas, en nyt kauheasti halua itseäni soimatakaan näissä asioissa. Syksyn ja talven pimeinä iltoina sohva vaan vetää kovasti puoleensa, jos ei muuta iltamenoa ole. En tiedä pitäisikö alkaa vaikka kutoa jotakin lahjoitusvillasukkia, niin youtube- ja sohva-aika saisivat jotakin konkreettistakin aikaan. Kolmet villasukat olen kyllä jo tänä syksynä kutonut, mutta se homma lähti siitä kun omat vanhat olivat niin rikkinäisiä ja likaisia. Villapaidan haluaisin osata tehdä, mutta siihen sitten tarvitsisin jo opastusta. Kenties youtubesta löytyisi joku opastaja siihenkin, jos oikein innostuisi.
Niin, tämmöistä tämä nyt sitten helposti on, että mietin maailman menoa eikä nyt aina ole niin paljon Herra mielessä. Ja sitten kuitenkin onkin. Mutta ehkä valitettavasti enemmän jotenkin taustalla. Toivoisin jotakin uutta innostumista. Tai jotakin mitä en osaa selittää, en edes tiedä mitä ”tarvitsisin”. Ehkä nykyään kokee paljon enemmän vastuuta esimerkiksi maatilasta ja sitten kun nämä monet maailman asiat (kuten kohonneet hinnat) vaikuttavat siihen, niin sitten niitäkin miettii jotenkin enemmän kuin ennen. Ja rahaa muutenkin. Ei välttämättä suurella murehtimisella, mutta ajattelemalla kuitenkin. Siinä niin helposti alkaa miettiä että pitäisikö tehdä sitä vai tätä, kun toimintaympäristö muuttuu. Ja sitten ei enää niin etsikään Jumalan valtakuntaa vaan maallisia asioita. En silti koskaan ennen ole miettinyt, että pitäisikö mennä johonkin osa-aikatöihin ja että kuinka kauan on varaa maatilaa pyörittää tällä menolla. Nyt olen joskus miettinyt sellaistakin. Toimintaympäristö on muuttunut. Mutta sitten taas Jumala ei ole muuttunut, että yhtä paljon elämäni on hänen johdatuksessaan, kuin ennenkin. Ja jos Hän haluaa avata jonkun työpaikan, niin Hän sitten johdattaa sen, eikä minun sitäkään tarvitsisi kauheasti pähkäillä ja yrittää ennustella etukäteen että mitä tapahtuu. Hän on luvannut että pitää huolta ja sanotaan myös että ”Kun meillä on ruoka ja vaatteet, tyytykäämme niihin.” (1. Tim. 6:8) Tänään on ruoka ja vaatteet ja vielä luksuksena lämmin koti, niin kaikki on oikein hyvin. Siunattua marraskuuta! J
”Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. Emmehän ole tuoneet maailmaan mitään, emme voi myöskään mitään täältä viedä.” (1. Tim. 6:6-7)