Tänäänkin on ollut kovan tuulen päivä, niin kuin oli viimeksikin kun kirjoittelin. Ja marraskuun sääksi on lämmintä, parhaimmillaan 13 astetta tänään. Lokakuu ja marraskuun alku ovat olleet hyvin leutoja ja vasta ensi viikon sääennusteissä on kylmempiä ilmoja. Saapa nähdä tuleeko tänä talvena oikein kylmiä jaksoja ja tuleeko sitten niitä sähkökatkoja, joiden mahdollisuudesta on puhuttu. Omalta osaltani olen säästänyt sähköä laskemalla homemökin ylläpitolämpötilaa. Tähän asti siellä on ollut talvisin 15 astetta, mutta nyt syksyllä olen pitänyt sen kymmenessä asteessa. Ehkä lasken sitä vielä siitäkin, kun ilma kylmenee ja kuivuu. Nyt kun homevaurio on todettu, niin en sitten tiedä voiko se enää siitä sitten enää paljon huonommaksi mennä, vaikka talvisin sisälämpötila olisikin kylmempi.
Olen kiitollinen lomaviikosta, jonka sain pitää. Olin viikon pois maatilalta ja oli ihan leppoisaa aikaa. Yhtenä päivänä ajelin vajaan sadan kilometrin päässä olevaan kylpylään, ja oli mukava liottaa itseään lämpimissä vesissä. Muuten sitten oli tässä ihan lähimaastoissa, kävelyillä eri paikoissa, lounailla eri lounaspaikoissa ja yhtenä päivänä kaupungilla. Muutaman elokuvan lainasin kirjastosta, olin hammaslääkärissä, uimahallissa ja siinähän se sitten meni. Kieltämättä tuli kyllä kaipuuta, että olisi niin ihana lähteä jonnekin vähän kauemmaskin. Välillä tulee ahdistus että pääseekö enää ikinä lähtemään mihinkään.
Kulunut viikko maatilalla oli taas ihan kiva. Mutta välillä olen kyllä niin turhautunut, kun tuntuu, ettei elämässä tapahdu mitään. Olen niin semmoinen, että helposti vaan tarkkailen ja seurailen muiden toimintaa, enkä itse saa aikaiseksi yhtään mitään. Omat haaveet jäävät niin helposti jonnekin huomaamattomiin, ettei niitä edes tunnista. Tai sitten ne tuntuvat niin kaukaisilta ja aivan mahdottomilta toteuttaa. Hyvin helposti ja usein minulla on tunne, että asiat vain menevät ohitseni enkä saa niistä kiinni tai en uskalla tai osaa ottaa niistä kiinni. Ne ovat minun ulottumattomissani. Kovasti kaipaisin jotakuta jonka kanssa unelmista voisi tulla totta, mutta sitten ei ole sellaista ihmistä. Ja ehkä sekin on väärä toive, siis odotus että joku muu sitten toisi ne unelmat todeksi. Mutta kun yksinkään ei saa oikein mitään aikaiseksi. Tämmöistä tämä minun ajatusten pyörittäminen sitten on. Jos jotain on joskus saanut aikaiseksi, niin siinä on sitten tarvittu paljon Jumalan voimaa, enkä muussa voimassa haluaisi mitään tehdäkään. Mutta sitten miettii sitä, että mikä se oma osuus on, kun on tämmöistä aikaa, ettei mitään tapahdu eikä ole edes mitään mitä haluaisi tehdä. Muuta kuin että lähteä jonnekin. Siinäkin se yksinäisyys on se vaikein juttu. Yksin voi matkustaa, mutta ei sekään aina niin hienoa ole.
Olen vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, kun eräs tuttuni on järjestämässä Israelinmatkan huhtikuun viimeisellä viikolla ensi keväänä. Perinteinen Toiviomatkojen reissu. Haluaisin kovasti Israeliin, mutta haluaisin niin moniin kohteisiin, mihin tällaisella perinteisellä kiertoajelulla ei mennä. Kuten mihin tahansa Samariassa. Ajankohdankin olisin toivonut olevan joku muu kuin aivan huhtikuun loppu, kylvöjen kannalta siis. Mutta toisaalta tuohon aikaan on kuitenkin vielä mahdollista lähteä. Ja sitten rahakin on yksi, kun nuo matkat ovat aika kalliita ja nyt kun on Israelissa sen verran liikkunut, niin osaisi liikkua ja majoittua siellä paljon edullisemminkin. Mutta joo. Tämä on rukousaihe ja sinänsä hieno mahdollisuus. Että joku saa jotakin aikaiseksi, kun minä en saa paljoakaan. Kiitos Jeesus, että autat ja johdatat tässäkin ja autat matkaan kaikki ne kenet olet sinne tarkoittanut. Auta minua ristiriidoissani tässäkin asiassa.
Tämmöisiä täällä tällä kertaa.
”Katso Siionia, juhliemme kaupunkia! Sinun silmäsi näkevät Jerusalemin, turvaisan asuinpaikan, telttamajan, jota ei siirretä, jonka vaarnoja ei ikinä repäistä irti, jonka köysistä ei yksikään katkea. Sillä voimallinen on meillä siellä Herra.” (Jes. 33: 20-21a)