Maaliskuun puoliväli melkein jo. Kuukausi on ollut aika kylmä tähän asti, mutta pidennyt päivä antaa jo lupauksen kevään tulosta. Johonkin talviaika on taas mennyt ja kevättöiden suunnittelu alkaa olla kovasti ajankohtaista. Tänä vuonna alkaa EU:n maatalouspolitiikan uusi kausi 2023-2027 ja uusia tukiehtoja pitäisi opetella ja ottaa käytäntöön. Ehkä suurin muutos on se, että jatkossa satelliiteista valvotaan lohkoilla tapahtuvaa toimintaa ja puhelinsovelluksella pitää vastailla kysymyksiin, jos satelliittivalvonnassa nähdään jotakin poikkeavaa. En tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tavallaan kätevää ja tavallaan ahdistavaa.
Viimeksi kirjoitin, että olen aloittanut pianonsoittotunnit ja kansalaisopiston jumpan. Ne ovat jatkuneet ihan hyvin. Itsellä on usein kiinnostusongelma, että innostus ei välttämättä kovin kauan kestä. Alun kiinnostukset saattavat muuttua velvollisuuksiksi vähän liian helposti. No, ei nuo nyt vielä raskaiksi ole tulleet ja huhtikuussa molemmat sitten jo loppuvatkin. Nähtäväksi jää, jatkuuko pianotunnit vielä joskus, vai oliko se vain tämän kevään innoitus.
Ikämittari pyörähti 46 vuoteen. Tässä on jotain sellaista puolenvälin makua vahvasti. Tulin uskoon 23- vuotiaana, niin tänä vuonna tulee eteen tilanne, jossa on ollut uskossa puolet elämästään. Valmistuin myös yliopistosta 26-vuotiaana eli työelämää tulee täyteen 20 vuotta ja kenties jotain samanverran olisi edessä jos katsotaan puhtaasti nykyisiä eläkelaskureita. Ei siis ihme että on hyvin keski-ikäinen olo. Ja sitten toisaalta tietysti ajattelen, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen täällä tai mitä tahansa voi maailmassa tapahtua ja Jeesus voi tulla takaisin. Mutta kuitenkin, olotila on keski-ikäinen. Enemmän tai vähemmän väsähtänyt keski-ikäinen. Jos tästä vielä joskus merkittävästi piristyy, niin se on Jumalan suuri ihme. Ihme jota kyllä kaipaisin, mutta näillä voimilla nyt mennään, mitkä on annettu kuhunkin päivään.
Helmikuussa yksi viikonloppu meni Kristityt viljelijät –päivillä. Pitkästä aikaa tuli oltua yksi yö muualla kuin omassa sängyssä. Viikonloppu oli monella lailla hyvä, mutta itselle jäi ehkä eniten mieleen yksi näky, jonka eräs paikalla ollut kertoi nähneensä. Tässä näyssä oli ollut kaksikaistainen maantie, jossa molemmilla kaistoilla ajettiin samaan suuntaan ja tiellä ajajat olivat kaikki uskovia. Toisen kaistan nimi oli pyhitys ja toisen kaistan nimi viihdytys. Alkumatkasta oli helppo vaihdella kaistaa, monet olivat välillä pyhitys- ja välillä viihdytyskaistalla. Pikkuhiljaa kaistojen väliin alkoi kuitenkin nousta keskikaide, niin että lopulta kaistan vaihtaminen oli mahdotonta. Viihdytystyskaista kääntyi vähitellen pois tai se jotenkin otettiin olemasta enää osa tietä. Pyhityskaistalla kulkijat kulkivat kaitaa ja kapeaa pyhää tietä.
Tämä on jäänyt puhuttelemaan, koska omassa elämässäkin on niin paljon sitä viihdytyskaistalla olemista ja ehkä sellaista hauskuuden ja kepeyden ja ilon hakemista maailman asioista. Välillä on viihdytyskaistalla ja sitten taas se tuntuu tyhjältä ja kovasti kaipaa olla pyhityskaistallakin. On niin monella lailla oppinut tästä maailmasta elämään ja nauttimaan, eikä tietysti halua olla väärällä tavalla lakihenkinen. Niin en sitten aina kunnolla edes tiedä mitä tuo näky tarkoittaa eri tilanteissa, paitsi että on tärkeää olla elämässä pyhityksen tiellä ettei ajautuisi pois. Välillä on surullista huomata, että Jumalasuhteessa ei ole sitä samaa paloa kuin joskus aikaisemmin on ollut. Että saattaa mennä vähän autopilotti päällä, vanhoilla opituilla asioilla, tietämisillä ja rutiineilla, eikä joka päivä uudessa ja tuoreessa suhteessa. Tähän apua pyydän, ettei matka kävisi liian raskaaksi, vaan voisi saada uutta voimaa ja virvoitusta Hengelle.
”Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat; mutta ne jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.” (Jes. 40:30-31)