Tämä on viikonloppu, jota olen odottanut. Eli pitkästä pitkästä aikaa viikonloppu, missä ei ole yhtään mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Aah, kuinka mahtavaa.
Takana on aika meneväinen kuukausi. Olen kyllä kaikesta tapahtuneesta kiitollinen, mutta myös väsynyt. Puinnit saatiin valmiiksi 29.8. Viimeiset viljankuivaukset tehtiin 30.8. Matkalaukun pakkasin 31.8. ja 1.9. oli lähtö Italiaan. Eli ihmeellisen hyvin meni tuo aikataulu ja sai hyvällä mielellä lähteä Italiaan, kun oli kaurat siiloissa.
Italiassa oli siunattu viikko. Raamattuviikon paikkakuntana oli tällä kertaa Cervian kaupunki, Adrianmeren rannalla, 30 km Riministä pohjoiseen. Suomalaisia oli paikalla 20 ja italialaisia en laskenut, mutta sanotaan että 30-40 henkeä. Raamattutunteja oli aamupäivisin ja iltaisin, ja päivällä vapaa-aikaa. Oli ihana olla rannalla ja uida lämpimässä meressä ja muuten fiilistellä Italian tunnelmia kaduilla ja läheisessä puistossa. Vaikka puhuin joka päivä, siitä ei tullut sanottavaa stressiä, eikä vapaa-aikaa mennyt ollenkaan valmisteluun, kun olin saanut kirjoittaa aiheet jo kotona valmiiksi. Matkaseura oli oikein mukavaa ja Herra antoi paljon keskinäistä rakkautta koko porukalle. Italialaistenkin kanssa oli hyvä yhteys. Nautin todella paljon lämmöstä ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta, lentämisestä ja tavallaan niistä yllättävistä haasteistakin mitä matkailuun liittyy (lentojen myöhästymistä jne). Tuntui melkein epätodellisesta, että nytkö oikeasti vielä voin mennä jonnekin, kun viiteen vuoteen en ole käynyt Ruotsia pidemmällä.
Viikossa ei todellakaan ehtinyt tulla koti-ikävä, vaan päinvastoin olisin kyllä mieluusti jäänyt pidemmäksi aikaa. Tosin jatkon ohjelma olisi sitten pitänyt olla toisenlainen, kun tuossa viikossa kertyi kyllä univelkaa (Usein pääsi nukkumaan 23.30 ja kello soi 6.15. eikä tuonakaan aikana nukkuminen ollut ihan parasta laatua). Ainoa vähän harmittava asia oli se, että joku flunssapöpö iski viikon aikana ja tuliaisina tuli yskä, mikä jatkuu edelleen. Italian viikkoa ja sen ohjelmaa tauti ei kuitenkaan onneksi haitannut, vaikka nenäliinoja sitten pitikin käydä ostamassa.
Kotiin palatessa olin väsynyt, flunssainen ja ehkä vähän allapäinkin, kun olisin tosiaan voinut olla helposti pidempään. Nyt olen jo onneksi paremmalla mielellä kotona. Reissun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna alkoi kurssi, josta mainitsin viimeksi, että rukoilen, menenkö sinne vai ei. Kyseessä on siis hengellisten puheiden pitoon keskittyvä kurssi, jota on talvikauden aikana yhteensä 12 päivää. Tulevan talvikauden aikana olisi sitten tarkoitus aina silloin tällöin käytyä pääkaupunkiseudulla tämän jutun merkeissä. Nyt tuntuu ihan kivalta se ajatus, että on näköpiirissä jotain tämmöistä satunnaista ohjelmaa ja menoa joskus jonnekin. Meitä on 4 henkeä täältä samalta suunnalta, niin päästään kätevästi samalla autolla. En ollenkaan usko, että yksin olisin tähän juttuun lähtenyt – enhän edes tiennyt koko kurssista ennen kuin minua siihen kysyttiin.
Kanat ovat edelleen täällä, kun on ollut niin lämmin syyskuu eikä pakkasöitä ole vielä ollut. Eräs henkilö (Facebookin Munanetin kautta) on luvannut hakea ne omaan kanalaansa, että saavat jatkaa elämäänsä, mutta hän tulee sitten hakemaan, kun on muutakin kulkua tännepäin. Eli en tiedä vielä koska se tapahtuu, mutta toivottavasti ennen kuin alkaa öisin olla pakkasta. Alkukesän vaikeuksin jälkeen kanakausi on mennyt oikein hyvin ja Aarre, Lahja ja Helmi ovat vaikuttaneet elämäänsä tyytyväisiltä kanoilta.
Kaiken tämän hienon ja siunatun kuukauden jälkeen koen itseni kuitenkin väsyneeksi ja rauhallisempaa jaksoa kaipaavaksi. Vaikka syksyn tuleva pimeys ei sinänsä innosta, toivon sen kuitenkin tuovan mukanaa rauhallisempaa aikaa, että ehtisi taas jotenkin olla läsnä Herralle ja omille ajatuksilleenkin.
Italiassa laulettiin usein laulua ”Come il servo anela l’acqua”, niin laitetaan se Raamatunkohta tähän loppuun:
”Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.” (Ps. 42:2-3)
