Tiivistelmä 2024

Sitten onkin jo taas vuoden viimeisen kirjoituksen aika. Kyllä jotenkin on vuosien kulumisessa mennyt joku vauhtipyörä päälle, kun aika nopeasti kuluneelta tämä vuosi tuntuu. Mutta mietinpä tässä nyt sitten jotakin yhteenvetoa omasta 2024 vuodesta.

Ensinnäkin vuosi alkoi oikein hyvin, kun oli viikon lomalla – yksin mökissä – kaukana kotoa. Oli oikein kovat pakkaspäivät, mutta levon lisäksi jotakin aktiviteettejä kuitenkin harrastin ja viikosta jäi oikein siunattu olo. Nyt kyllä ihmettelen, että miten olen jaksanut lähteä semmoiseen reissuun. Ei ole nyt yhtään sellainen olo tai tarve että kaipaisin tässä vuodenvaihteessa vastaavaa irtiottoa. Mutta 2024 alussa sillä oli oma paikkansa ja sai ottaa sen reissun Jumalan lahjana.

Kevätkaudesta en oikein muista mitään ihmeellistä. On ollut varmaan niin tavallista menoa, ettei mikään ole erityisemmin jättänyt muistijälkiä. No se nyt tulee mieleen, että yritin laihduttaa ja liikuntaakin harrastin enemmän. Reissun jälkeen tammikuussa järkytyin lyhyessä ajassa tulleista lisäkiloista ja niitä yritin haihduttaa, mutta mitään mainittavaa lopputulosta ei tullut. Välilllä sain pari kiloa pois, mutta en sen enempää ja sitten jo turhaannuin, kun homma ei toiminut. Lisäksi oli se kuukauden kestänyt ikävä korvavaiva. Olin niin kiitollinen kun se tuntemus lähti lopulta pois. Kiitos Jeesus!

Kevättalvi oli todella pitkä ja luminen. Huhtikuun lopussakin oli vielä lunta, kun talvi vaan jatkui ja jatkui. En silti juurikaan käynyt hiihtämässä, vaikka periaatteessa olisi voinut. Ja niin, tuli siinä maaliskuussa yksi viikonloppu Ruotsissakin käytyä. Sitten yhdessä paikassa alkoi putkiremontti ja oli siihen liittyviä juttuja suunniteltavana. Joskus helmikuusta alkaen tiesin, että Italian raamattuviikko järjestetään syyskuussa ja se oli vähän niin kuin ”takaraivossa” koko ajan, toisaalta hienona asiana ja toisaalta vähän stressinä kaikkine valmisteluineen. Kevään kalenteria kun muuten katson, niin kyllähän siinä kaikenlaista toimintaa jatkuvasti on ollut.

Kesästä jäivät mieleen laiduntavat ponit, kun ne olivat uusi ja piristävä juttu. Viljelyllisesti oli ihan hyvä kesä, ei mitään kovin dramaattista ja puinnit onnistuivat hyvin suurena helpotuksena edellisvuoden hankaluuksille. Olin jonkun aikaa itsekseni sukulaisen mökillä, ja on sitä sitten kotonakin on saanut kesästä nauttia tavalliseen tapaan töiden ohessa. Aarre, Lahja ja Helmi kanat järjestivät omat ohjelmanumeronsa.

Syyskuussa oli vuoden kohokohta: MATKA. Ihanaa, pitkästä pitkästä aikaa matka lentokoneella jonnekin eli Italiaan. Olin hetken aikaa kotona suorastaan masentunut reissun jälkeen, kun oli vaikeuksia palata arkeen. Mutta kyllä se siitä sitten äkkiä meni poiskin.

Olen myös tyytyväinen, että lähdin tuttuni rohkaisusta raamatunopetuksen kurssille. Se on tuonut talvikauteen jotakin vähän erilaista. Ei mitään liian rankkaa opiskelua ollenkaan, päinvastoin, mutta kuitenkin satunnaisia arjesta poikkeavia päiviä. Muuten syksykausi on sitten taas mennyt ”ihan hyvin”. Maatilan kuviot ja seurakuntakuviot pyörivät ja tuovat jatkuvaa tekemistä ja muutenkin merkitystä elämään. Siskonpoika 8 v-downlapsi aloitti ekaluokan kyläkoulussa ja välillä olen torstaisin kävellyt hänen kanssaan kouluun. Harrastuksista israelilainen tanssi on jatkunut läpi vuoden, mutta sitä ei ole joka viikko.

Olen kovin kiitollinen, että kukaan kovin läheinen ei ole tänä vuonna kuollut, vaikka yhden 65-vuotiaan uskonveljen poismeno kesällä toki koskettava asia oli. Ja itse on saanut olla aika terveenä, ei mitään mainittavaa, vaikka usein itseni jotenkin väsyneeksi ja vähäenergiseksi koenkin.

Sitten on asioita, joissa ei ole tapahtunut mitään eli maatilan päärakennuksen remontti ja omat ihmissuhteet (joilla tietysti tarkoitan jotakin puolisoasioiden suuntaan menevää). Mutta kovasti on vuosi vaan taas mennyt ilman näitäkin asioita. Tavallaan on ollut kalenteri ”täynnä”, etten tiedä millä ajalla tai energialla olisi kumpaakaan edellä mainittua asiaa hoitanut. Niin ei sitten ollut niiden aika tänäkään vuonna.

En koe olevani missään oravanpyörässä, vaan tekemistä on usein aivan sopivasti. Enempää en kaipaa. Mutta kyllä toki sillai ”pyörä” näin keski-ikäisenä pyörii, että tutut kuviot kuten maatilan arki ”pyörii” ja pyörittää itseäkin ja semmoinen elämänmuutos joltain kohtaa tuntuisi aika isolta asialta, kun kuviot ovat johonkin uomiin vakiintuneet. Ehkä jotakin pientä ristiriitaa tämä aiheuttaa, kun ehkä jotakin uutta piristystä jollain lailla kaipaisi, mutta sitten ei oikein edes tiedä mitä se olisi ja miten sille jollekin sitten olisi aikaa ja energiaa, kun tässäkin kuviossa on jo tavallaan ”täynnä” päivät. No, onneksi nämä on sitten näitä juttuja, että saa jättää Jumalan käteen. Kyllä hän voi järjestää jotakin uutta, jos haluaa ja sitä ennen voin sitten olla tyytyväinen näihin kuvioihin, vaikka joskus vähän harmaata olisikin.

”Samuel otti kiven ja pystytti sen Mispan ja Seenin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser ja sanoi: ”Tähän asti on Herra meitä auttanut.” (1. Sam 7:12)

Siunausta uuteen vuoteen 2025!

Syysmyrskyjä ja -tulvia

Joulukuun sade rapisee ikkunoihin. Syksy on ollut aika leuto ja lisäksi ehti olla jo ihan isompiakin sääilmiöitä, kun ensin oli Lyly-myrsky, jossa Raumalla täyttyi hirmumyrskyn kriteerit. Sitten tuli Jari-myrsky, mikä oli kova lumimyräkkä. Ja pian Jarin jälkeen tuli isot sateet, jossa kaikki lumet sulivat ja tulvavedet aiheuttivat merkittäviä vahinkoja Länsi-Suomessa. Omaan elämään näistä mikään ei ole erityisemmin vaikuttanut, mitä nyt Jari-myrskyn aikana olivat sähköt vähän aikaa poissa. Tuli kuitenkin tunne, että kyllä Suomessakin pystyy kaikenlaista tapahtumaan. En ehkä olisi voinut ajatella, että Suomessa edes voisi olla sellaisia tulvia, kuin mitä nyt oli. Niin kyllä sitten voi, ja hirmumyrskykin on mahdollista. Kuitenkin toisaalta taas isommat mullistukset ovat kuitenkin olleet harvinaisia, kun esimerkiksi maatilalla oleva agregaatti ei ole koskaan ollut oikeassa käytössä. Joskus harvoin on vain koekäytetty ja varmaan taas pitäisi testata, että vieläkö on toimiva.

Marraskuu hujahti nopeasti. Pidin yhden lomaviikon silloin ja tein jotakin mukavia asioita, kuten kävelyjä luonnossa, museovierailun, ruokailuja eri lounaspaikoissa, kaupungilla pyörimistä ja tämmöistä jotakin ihan tavallista, mitä sitten mieleen juolahti tehdä, kun oli aikaa ajatella muuta kuin maatilan asioita. Nyt pidän myös lomaviikkoa, mutta tällä viikolla on kyllä sitten myös tavoitteena tehdä seuraavat aamuhartaudet youtubeen.

Pitää nyt korjata sitten myös tuota viimeksi kirjoitin. Sanoin että minulle tutuksi tullutta uudenvuoden aaton tilaisuutta ei järjestetä siinä kirkossa, jonka kirkkoneuvosto lokakuussa hyväksyi samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Alun perin oli näin, että uudenvuoden tilaisuutta ei pitänyt järjestää tuossa kirkossa, mutta koska järjestäjät eivät saaneet mitään muutakaan paikkaa, niin sitten he kuitenkin järjestävät sen siellä. Niin sanotun ”kirkkolaivan” nitinä ja hengellisesti uppoava suunta on ollut tämän syksyn teemoja.

Edelliseen kirjoitukseen haluan myös kertoa jatkokertomuksena, että lopulta näin sen Tsuchinshan-Atlas –komeetan. Ja vielä kiikareilla, kun se oli jo paljaalle silmälle näkymätön. 25.10. oli kirkas ilta ja ajelin pitkin kyläteitä, että missä olisi sopiva pimeä paikka. Pääsin yhdellä peltoaukealla parkkeeraamaan, Stellarium-sovelluksella pystyin katsomaan missäpäin komeetan pitäisi olla ja ihme kyllä, siellä se sitten vielä kiikareilla hämärästi näkyi. Tuon tapauksen jälkeen en ole tainnut sitten taas tähtiä sen kummemmin katsellakaan.

Syksy on mennyt ihan hyvin ja pidän kyllä siitä että on vähän rauhallisempaa aikaa eikä niin paljon tekemistä. Tässä loppuvuodesta on jotenkin luonnollinen hetki hengähtää maatalouden kuvioista, kun luonto menee lepotilaan, niin se jotenkin kutsuu lepoon itseäkin. Seuraavan vuoden suunnitelmat saavat odottaa ensi vuoden puolelle. Aika menee nykyään niin nopeasti, ettei marraskuun pimeyskään kummemmin haittaa, kun tietää että kohta jo päivä taas pitenee. Aikansa kutakin.

Tällä viikolla toivon löytäväni myös vaatteen ystäväni häihin (koska en sovi mihinkään vanhoihin juhlavaatteisiin). Piti oikein muistella, koska olen viimeksi ollut häissä ja päädyin siihen että 8 vuotta sitten. Nyt naimisiin menevän ystäväni tarina on aika ihmeellinen. Hän tapasi tulevan miehensä 7.10. (tänä vuonna) ja häät ovat 14.12. Että kyllä se sitten joillekin on selvää, kun se on selvää.

Ja kirjoitanpa tänne jutun vielä terveysasioista. Mittautin jotakin veriarvoja lokakuussa ja niiden mukaan maksa-arvoni oli taas vähän yli viitearvojen. Olen halunnut seurata maksa-arvoja, koska endometrioosiin käyttämässäni keltarauhashormonivalmisteen pakkausselosteessa lukee melko harvinaisista haittavaikutuksista maksaentsyymien (alat, asat, ggt) nousu. Kerroin lääkärille hiljan puhelimessa reseptiä uusiessani, että maksa-arvoni ovat yli viitearvojen. Niin siihen hän sitten vastasi, että se ei voi johtua tästä valmisteesta, vaan täytyy olla jotakin muuta. Sanoin, että kun pakkausselosteessa lukee, että nämä pillerit voivat vaikuttaa maksa-arvojen nousua. Niin tämä erikoislääkäri sanoi sitten siihen vain, että eivät voi. Mitäpä siihen sitten enää lisäämään? Olisi varmaankin pitänyt kysyä, että miten sitten on mahdollista, että pakkausselosteessa näin lukee, mutta menin aivan sanattomaksi, kun hän oli aiheessa ehdoton. Aina välillä haaveilen pillereiden lopettamisesta, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut.

Ja sitten lopuksi vielä jouluun liittyvää kertomusta: Kylällä on tavattu viime vuosina järjestää kylän joulukalenteri, eli joka päivälle joku jouluinen kohde eri puolilla kylää. Eri päivien kohteet on ilmoitettu facebookissa ja siellä on sitten voinut olla vaikka jotakin jäälyhtyjä tai mikä vaan juttu nähtäväksi. En ole tähän aiemmin osallistunut, mutta tänä vuonna kiinnitin huomiota kun facebookissa päiviä sai valita, että josko lähtisi tuohon mukaan. No sitten kuitenkin laiskuuskin iski ja ajattelin että antaa olla. Marraskuun lopussa julkaistiin yhteenveto ja sieltä puuttui edelleen kohteita joistain päivistä. Ja yksi mikä puuttui, oli 24.12. Olin ajatellut, että jos lähden tähän, niin haluaisin, että ”luukussani” olisi jotakin Jeesuksesta tavalla tai toisella kertovaa. Niin sitten kun jouluaatto puuttui vielä listasta, eikä sitä kukaan ollut halunnut, niin siitä sitten innostuin, että josko vielä saisin sen. Ja niinhän se sitten tuli minulle. Hommaa riittää siinä sitten, että saa yhdestä lähellä kylätietä olevasta ikkunasta sellaisen ikkunan, jossa Maailman Valo saisi näkyä jollakin tavalla omassa kylässä.

Siunattua joulukuuta!

Tähtiä ja hyvää talousvettä

Kuluneen viikon ihme on kaivovesi-ihme: tutkittavana olleen vesianalyysin tulos oli ”hyvää talousvettä”. En ole edes ihan varma mikä vuosi se oli, kun lopetimme juomasta talon kaivovettä. Se saattoi olla 2018 tai sitten 2017. Silloin otettiin ihan muuten vain vesianalyysi kaivovedestä ja siinä paljastuikin olevan enterokokkibakteereja.  Otin toisen näytteen ehkä noin puolen vuoden päästä, kun toivoin, että jos talvi olisi poistanut bakteerit. Ei ollut. Ehkä vuoden päästä otin vielä kolmannen näytteen ja samat bakteerit oli siinäkin. Todettiin että eivät ne itsestään näytä poistuvan ja vesi on ollut pois juomakäytöstä nyt sitten 6-7 vuotta. Kun ei ole ollut aikaa ja energiaa kaivon puhdistukseen.

Tänä kesänä tuli kaivo vihdoinkin työn alle. Sen reunaan tehtiin valu, mikä estää pintavesien pääsyn kaivoon. Sitten oli tarkoitus tehdä veden desinfiointi. Koitin selvittää desinfioinnin yksityiskohtia, käytettäviä aineita jne ja tahoja jotka voisivat tyhjentää ja puhdistaa kivikehäkaivon, mutta kaikki se oli ihmeellisen hankalaa. Ajattelin, että itse se sitten täytyy jollakin konstilla hoitaa, vaikka ei ollutkaan vielä selvinnyt että miten. Pitkästä aikaa otin sitten myös vesinäytteen, että näkee sitten kuinka paljon nyt on bakteereja ja onnistuuko itse tehty desinfiointi. Ja sitten yllätys olikin melkoinen, kun näyte sai aivan puhtaat paperit. Ei mitään haitallisia bakteereja! Nolla enterokokkia ja  E. colia! Nyt on sitten kuuden vuoden jälkeen taas juotu oman kaivon vettä, ja se tuntuu aika ihmeelliseltä. Mihin pöpöt katosivat? Voiko se, että pintavettä ei enää pääse kaivoon vaikuttaa heti näin paljon? En ymmärrä, mutta otan tämän todellakin kiitollisuudella vastaan. Ihmeellinen juttu! Kiitos Jeesus!

Mitäs muita kuulumisia sitten kertoisi? Tänään on taas pitkästä aikaa ”ei mitään ohjelmaa” –päivä, ja se on hienoa. Olen väsynyt ja jotenkin kovasti odotan, että saisi pitää semmoisen viikon, ettei olisi näitä arjen rutiineja ja muuta ohjelmaa. Marraskuulle sellaista haaveilen, jos sitten olisi jo tarpeeksi rauhoittunut nämä maatilan jutut. Tänään olen ehkä väsynyt jossain määrin eilisillasta. Pidin reilun tunnin puheen yhdessä hengellisessä tilaisuudessa ja sitten olinkin ihan tööt siitä keskittyneisyydestä. Minulta oli pyydetty samaa aihetta kuin mistä puhuin Italiassa ja kyllä eilisillastakin jäi hyvä mieli, mutta sitten myös jälkiväsy.

Lähiviikkojen puheenaihe on ollut myös se, että lähikaupungin ulkoisesti suurimman ja hienoimman evenkelisluterilaisen kirkon ovet avataan myös samaa sukupuolta olevien vihkimisiin. Tämähän on jo jonkinlainen trendi on Suomessa ollut, mutta ilmeisesti on nyt sitten ensimmäinen päätös omassa maakunnassa, että näin on päätetty - Raamatun ja voimassaolevan kirkkojärjestyksen vastaisesti. Uudenvuoden aattoina olen tavannut käydä tuossa kirkossa järjestetyssä tapahtumassa. Nyt uudenvuodentapahtumaan järjestävä taho ei enää halua järjestää tilaisuutta tuossa kirkossa, mikä on aivan ymmärrettävää. Saa nähdä mitä muuta jatkossa tämä päätös tulee vaikuttamaan.

Jos vielä kerron yhdestä uudesta pienestä harrastuksesta. Osallistuin lokakuun alussa 6 tuntia kestäneelle tähtitaivaan peruskurssille. Olen tähän asti tunnistanut vain Otavan ja Pohjantähden, niin kurssilta sai eväitä ja varsinkin kännykkäappeja siihen, miten voi tunnistaa enemmän tähtiä. Ja tosiaan noiden äppien avulla onkin sitten ihan helppoa ollut laajentaa vähän tähtikuvioiden tunnistusta, mikä on ollut ihan hauskaa. Täällä maalla niitä kuitenkin kirkkaalla ilmalla aika helposti näkee, niin ei ole homma ihan sitten yhden Otavan tasolla. Olisin halunnut myös nähdä komeetta Tsuchinshan-Atlaksen, mikä tässä lokakuussa pitäisi olla periaatteessa mahdollista. Siihen ei kuitenkaan ole olosuhteet olleet otolliset, sijaintini huono tai jotakin sellaista. Ehkä tällä viikolla voi vielä yrittää nähdä sitä.

Tämmöisiä jotakin lokakuun kuulumisia täältä. Vaahteranlehdet odottavat kauniina maassa haravoitsijaa. Ehkä siihen hommaan vielä jossain vaiheessa ehtii.

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” (Ps. 19:3)

Väsynyt matkaaja

Tämä on viikonloppu, jota olen odottanut. Eli pitkästä pitkästä aikaa viikonloppu, missä ei ole yhtään mitään ennalta sovittua ohjelmaa. Aah, kuinka mahtavaa.

Takana on aika meneväinen kuukausi. Olen kyllä kaikesta tapahtuneesta kiitollinen, mutta myös väsynyt. Puinnit saatiin valmiiksi 29.8. Viimeiset viljankuivaukset tehtiin 30.8. Matkalaukun pakkasin 31.8. ja 1.9. oli lähtö Italiaan. Eli ihmeellisen hyvin meni tuo aikataulu ja sai hyvällä mielellä lähteä Italiaan, kun oli kaurat siiloissa.

Italiassa oli siunattu viikko. Raamattuviikon paikkakuntana oli tällä kertaa Cervian kaupunki, Adrianmeren rannalla, 30 km Riministä pohjoiseen. Suomalaisia oli paikalla 20 ja italialaisia en laskenut, mutta sanotaan että 30-40 henkeä. Raamattutunteja oli aamupäivisin ja iltaisin, ja päivällä vapaa-aikaa. Oli ihana olla rannalla ja uida lämpimässä meressä ja muuten fiilistellä Italian tunnelmia kaduilla ja läheisessä puistossa. Vaikka puhuin joka päivä, siitä ei tullut sanottavaa stressiä, eikä vapaa-aikaa mennyt ollenkaan valmisteluun, kun olin saanut kirjoittaa aiheet jo kotona valmiiksi. Matkaseura oli oikein mukavaa ja Herra antoi paljon keskinäistä rakkautta koko porukalle. Italialaistenkin kanssa oli hyvä yhteys. Nautin todella paljon lämmöstä ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta, lentämisestä ja tavallaan niistä yllättävistä haasteistakin mitä matkailuun liittyy (lentojen myöhästymistä jne). Tuntui melkein epätodellisesta, että nytkö oikeasti vielä voin mennä jonnekin, kun viiteen vuoteen en ole käynyt Ruotsia pidemmällä.

Viikossa ei todellakaan ehtinyt tulla koti-ikävä, vaan päinvastoin olisin kyllä mieluusti jäänyt pidemmäksi aikaa. Tosin jatkon ohjelma olisi sitten pitänyt olla toisenlainen, kun tuossa viikossa kertyi kyllä univelkaa (Usein pääsi nukkumaan 23.30 ja kello soi 6.15. eikä tuonakaan aikana nukkuminen ollut ihan parasta laatua). Ainoa vähän harmittava asia oli se, että joku flunssapöpö iski viikon aikana ja tuliaisina tuli yskä, mikä jatkuu edelleen. Italian viikkoa ja sen ohjelmaa tauti ei kuitenkaan onneksi haitannut, vaikka nenäliinoja sitten pitikin käydä ostamassa.

Kotiin palatessa olin väsynyt, flunssainen ja ehkä vähän allapäinkin, kun olisin tosiaan voinut olla helposti pidempään. Nyt olen jo onneksi paremmalla mielellä kotona. Reissun jälkeen heti seuraavana viikonloppuna alkoi kurssi, josta mainitsin viimeksi, että rukoilen, menenkö sinne vai ei. Kyseessä on siis hengellisten puheiden pitoon keskittyvä kurssi, jota on talvikauden aikana yhteensä 12 päivää. Tulevan talvikauden aikana olisi sitten tarkoitus aina silloin tällöin käytyä pääkaupunkiseudulla tämän jutun merkeissä. Nyt tuntuu ihan kivalta se ajatus, että on näköpiirissä jotain tämmöistä satunnaista ohjelmaa ja menoa joskus jonnekin. Meitä on 4 henkeä täältä samalta suunnalta, niin päästään kätevästi samalla autolla. En ollenkaan usko, että yksin olisin tähän juttuun lähtenyt – enhän edes tiennyt koko kurssista ennen kuin minua siihen kysyttiin.

Kanat ovat edelleen täällä, kun on ollut niin lämmin syyskuu eikä pakkasöitä ole vielä ollut. Eräs henkilö (Facebookin Munanetin kautta) on luvannut hakea ne omaan kanalaansa, että saavat jatkaa elämäänsä, mutta hän tulee sitten hakemaan, kun on muutakin kulkua tännepäin. Eli en tiedä vielä koska se tapahtuu, mutta toivottavasti ennen kuin alkaa öisin olla pakkasta. Alkukesän vaikeuksin jälkeen kanakausi on mennyt oikein hyvin ja Aarre, Lahja ja Helmi ovat vaikuttaneet elämäänsä tyytyväisiltä kanoilta.

Kaiken tämän hienon ja siunatun kuukauden jälkeen koen itseni kuitenkin väsyneeksi ja rauhallisempaa jaksoa kaipaavaksi. Vaikka syksyn tuleva pimeys ei sinänsä innosta, toivon sen kuitenkin tuovan mukanaa rauhallisempaa aikaa, että ehtisi taas jotenkin olla läsnä Herralle ja omille ajatuksilleenkin.

Italiassa laulettiin usein laulua ”Come il servo anela l’acqua”, niin laitetaan se Raamatunkohta tähän loppuun:

”Niin kuin peura kaipaa vesipuroille, niin minun sieluni kaipaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.” (Ps. 42:2-3)

Oikealta Helmi, Lahja ja Aarre väsyneen matkaajan sylissä :)

Monenmoista meneillään

Näin sitä sitten ollaan jo taas aikalailla loppukesässä ja pienoista syksyn tuntua aina jostakin tulee, vaikka elokuu on nyt ollutkin keskimäärin ihan aurinkoinen ja hyvä. Erityisen kiitollisena olen siitä, että puinneissa on meillä päästy oikein hyvään tilanteeseen eli jo 2/3 alasta puituna. Nyt näyttää aivan mahdolliselta, että puinnit ovat ohi siinä kohtaa, kun on Italiaan lähdön aika. Olen sieltä helmikuun alusta asti, kun Italian matkan ajankohdasta kuulin, jännittänyt sitä, kuinka se sopii puintien kanssa yhteen. Viljelysuunnitelmiin matka vaikutti niin, ettei otettu muuta viljelyyn kuin sitä aikaista kauraa, mitä meillä kyllä paljon muutenkin on. Mutta en siis halunnut mitään muita kasvi- tai lajikekokeiluja tai muuta, mitä olisi voinut olla, jos ei olisi ollut matkaa. Varasin aikanaan myös sellaiset vähän kalliimmat liput, mitkä voi perua, jos onkin puintia. Ja tietysti sitten on rukoillut ja toisaalta luovuttanut asian Jumalalle, että tämä on Hänen matkansa ja on Hänen asiansa pääsenkö lähtemään ja jos kyllä niin miten ja millaisissa tilanteissa.  Juuri nyt vaikuttaa oikein hyvältä.

Kanakesä sai myös hyvän käänteen edellisen kirjoituksen jälkeen. Noin kuukauden päivät kanat ovat jo viettäneet aikansa taas kokonaan yhdessä. Aluksi Aarre-kanaa tosiaan kiusattiin enemmän, mutta siinä se sitten tasoittui ja nyt elävät taas ihan normaalia yhteiselämää, viettävät yöt vierivieressä orrella jne. Tämä helpotti tietysti omaakin toimintaa, kun ovat yhdessä ja nyt on mennyt jo pitkä aikaa ilman mitään ihmeempää. Toki nyt sitten syksy alkaa lähestyä ja Facebookin kanaharrastajaryhmän kauttakin kyselin, jos joku haluaisi ottaa nämä kanat omaan parveensa. Kyllä sieltä jokunen kiinnostunut yhteydenotto tuli, että katsotaan sitten ottavatko lopulta. Saanhan kyllä sitten palauttaa ne sinne mistä tulivatkin, mutta toki joku muu koti olisi kiva.

Loppukesä on ollut aika kiireisen oloinen. Mökiltä tulon jälkeen heinäkuun puolivälistä saakka on ollut sellainen olo, ettei oikein aika riitä ja on vähän liikaa kaikkea. Kenties tämä tuli sen jälkeen kun vadelmat kypsyivät puutarhassa ja sato oli niin hyvä, että niitä sai olla jatkuvasti keräilemässä ja siitä tuli semmoinen ”ylimääräinen” työ. Monennäköistä pientä asiaa on ollut, että vähän vähempikin riittäisi. Kesäisin tosiaan tuntuu että ”puolet” jää tekemättä, kun olisi niin paljon kaikkea ja sitten itse ei jaksa ja työntekijältäkin loppuu aika.  Tällaisessa tilanteessa alkanut puintiaika melkein rauhoitti ajatuksia, kun se on kuitenkin asia, mikä sitten menee muiden töiden edelle.  Muut pienemmät jutut saivat jäädä taka-alalle ja marjatkin pitkälti rauhassa pensaisiin, kun ei vaan ehdi ja jaksa.

Yhtenä päivänä kun pää oli juuri aivan täynnä kaikkea niin eräs tuttuni laittoi viestillä linkin yhteen hengelliseen koulutukseen lukuvuodeksi 2024-25 ja kehotti rukoilemaan osallistumista sinne. Se ei siis ole mikään kokoaikakoulutus, vaan semmoista muutamana viikonloppuna ja lisäksi joinakin yksittäisinä päivinä (noin kerran kuussa) olevaa koulutusta. Mutta ensireaktioni oli vaan, että en jaksa mitään ylimääräistä nyt.. Kun sitä sitten on rauhassa miettinyt ja rukoillut niin ei se nyt enää sitten niin mahdottomalta tunnu. Eli on nyt rukousaihe mitä sen kanssa tapahtuu. Jos Jumala kutsuu sinne ja avaa oven, niin kyllä Hän sitten antaa voiman siihen koko juttuunkin. Mutta tosiaan ilman Hänen vahvistustaan, en kyllä haluaisi mennä ja toivottavasti en vain sen takia lähde, että kaverit pyytää. Viimeistään elokuun viimeinen päivä pitäisi laittaa hakemus eteenpäin, jos sinne aikoisi hakea.

Yksi tämän syksyn juttu on myös se, että 8 v. siskonpoikani, jolla on dowin syndrooma, aloitti ekaluokan ja muutamina päivinä olen myös ollut avustajana ja kävellyt hänen kanssaan kouluun. Hän aloitti koulutiensä oman kylän kyläkoulussa normaalisti muiden mukana, mutta hänellä on oma koulupäivän ajan henkilökohtainen avustaja. Ekaluokkalaisia on yhteensä 6 lasta. On jotenkin tosi hienoa, että siskonpoika sai aloittaa koulutaipaleensa kyläkoulussa ja samassa koulussa on siskonsakin, nyt 5. luokkalainen. Alku on sujunut oikein hyvin, mitä nyt flunssa sitten iski heti ja poissaoloja on jo tullut.

On nyt sellainen olo, että odotan jotakin vähän rauhallisempaa aikaa. Eiköhän sitä sitten taas aikanaan tule. Ja rukoilen myös rauhallista mieltä Italiaan, vaikka puhumiset siellä jännittävätkin. Toivottavasti siellä saisi kuitenkin keskittyä Herraan ja siihen mitä Hän haluaa puhua ja nämä maatilan jutut ja muut häslingit jäävät kauas taka-alalle ja hetkeksi pois mielestä kokonaan.

Tämmöisistä tunnelmista, siunattuja loppukesän päiviä!

”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps. 62:5)

Aarre eristyksessä ja muut kesäjutut

Näin se kesä on sitten jo vierähtänyt yli puolenvälin, jos niin voi sanoa. Tänään on perjantai, mutta pidän jonkinsorttista lepopäivää, kun viikonloppu on ohjelmoitu. Jokavuotinen lähikaupungin kristillisen musiikin tapahtuma alkaa tänä iltana, ja siellä on sitten tarkoitus vierailla useampana päivänä. Huomenna meidän israelilaisen tanssin ryhmällä on siellä esiintyminenkin. Sama setti tanssittiin jo 3 viikkoa sitten yhdessä kansanmusiikki ja –tanssitapahtumassa. Se oli ihan hauskaa ja jotenkin mainiota, että vaikka usein saatan jännittää esiintymisiä, niin nämä tanssiesiintymiset eivät ole jännittäneet juuri ollenkaan. Siellä kun vaan pyörii muiden mukana ja mikä helpottavinta – ei tarvitse sanoa mitään J

Kesä on mennyt ihan mukavasti tähän asti. Jos kanakuulumisia kerron, niin niiden kanssa on ollut oma sähellyksensä. Juuri ennen juhannusta kaksi muuta kanaa alkoivat nokkia Aarre-kanan paljasta takapäätä (paljasta, kun siitä puuttui sieltä höyhenet, kun se tänne tuli). Onneksi olin ulkona silloin ja kuulin jotain outoa ääntelyä jo hyvin pian sen jälkeen kun nokkiminen oli alkanut. Aarteelle ei siis tullut suuriakaan haavoja, kun sain sen kiinni ja eristykseen. Haavat paranivat pian, mutta nyt Aarre on ollut erillään muista jo 4 viikkoa. Aluksi yritin yhdistämistä heti sen jälkeen kun haavat olivat parantuneet, mutta kaksi muuta olivat heti nokkimassa uudelleen. Nyt Aarteelle samoin kuin Lahjallekin, jonka höyhenpeite oli myös alussa huononlainen, on kasvanut uudet höyhenet eikä enää näy paljasta pintaa. Olen yrittänyt yhdistämistä uudelleen, eivätkä kaksi muuta ole enää nokkimassa takapäätä, mutta sitten on ollut Aarteen muunlaista ”kurmootusta” eli sitä on sitten kiusattu kanoille valitettavan tyypillisellä tavalla – vähän kuin uuden tulokkaan kohtelulla. Olen pitänyt kanoja yhdessä jonkun aikaa valvotusti, mutta en ole uskaltanut toistaiseksi jättää niitä keskenään yhteen valvomatta. Eikä sitten ole ollut aikaa istua kovin pitkiä aikoja kanavahtina. Niin edelleen on sitten tämä eristystilanne että Aarre on ulkohäkissä ja Lahja ja Helmi kulkevat isommassa vapaudessa.

Päädyin myös ostamaan luomukanarehua, kun ajattelin että jos se alkuperäinen takapään nokkiminen ja verenhimoisuus johtuu myös huonosta ruokinnasta. Lisäksi Helmi ja Lahja alkoivat syödä omia muniaan, mikä kertoo myös ravinnepuutoksista. Niin ei siinä auttanut sitten kuin rehusäkki tilata, kun ei tipuille oman tilan herneet kelvanneet. No on tuossa rehussa nyt sitten ainakin kaikki ravinteet kohdallaan, mitä tuollaiset tehomunijat tarvitsevat. Omien munien syönti onkin loppunut, että jotain positiivista. Rehusäkin tilaukseen vaikutti myö se, että olin 6 päivää pois tilalta ja sillä aikaa kanoilla oli toinen hoitaja. Tuntui helpommalta, että toinen antaa vain rehua säkistä eikä ole sitten mitään herneiden keittelyä ohjelmassa. Nähtäväksi jää, onnistuuko vielä lauman yhdistäminen loppukesän aikana. Lisäksi pitäisi ottaa salmonellatesti että voisi antaa munia muille. Munia alkaa kertyä jo kovasti ja tuntuu aika turhauttavalta säännöltä, että niitä ei saa antaa muille ilman salmonellatestiä. Sekun ei tällaisessa pihakanalassa kerro sitä etteikö testinottamisesta seuraavana päivänä voisi jo olla salmonella tullut. Mutta olen sitten halunnut koittaa sääntöjä noudattaa, jos se mitenkään on mahdollista. Ja se halu tulee vain siitä että Raamatussa siihen kehotetaan: ”Jokaisen tulee olla alamainen sille esivallalle, jonka alainen hän on.” (Room 13:1) Enkä sano että tässä olisin mitenkään täydellinen. Mutta tarkoitan että jos Raamatussa ei lukisi näin, niin kenties olisin jo lahjoittanut kananmunia eteenpäin..

Vietin tosiaan yli 4 vuorokautta itsekseni sukulaisten mökillä. Se oli ihan hyvä ajanjakso hiljentymiseen, mutta ikävä kyllä ajasta jäi jotakin fyysisiä vaivoja kotiintuomisiksi, niin siksi lopputulos ei ollut sitten ihan niin miellyttävä kuin olisin toivonut. Minulla selvästikin on jotakin herkkyyttä korvissa ja tasapainoelimessä. Talvellahan oli se kuukauden jatkunut humina. Se meni pois, mutta sen jälkeen tinnitus on ollut kovempaa. Keväällä kun olin laivalla Ruotsissa, jäi matkan jälkeen ainakin 3 vuorokaudeksi heiluttava olo päälle (vaikka ei ollut edes mitään myrskyä, mutta ainakan laiva vähän keinuttaa). En kuitenkaan olisi osannut ajatella, että en voi kesämökillä oleskella ponttonilaiturilla ilman että siitä jää pitkäkestoiset seuraamukset. Mökillä tosiaan alkoi keinuttava olo laiturilla oleilun jälkeen ja sitä kesti viikon vielä kotona. Eilen oli ensimmäinen päivä, ettei juuri keinuttanut. Mutta nyt on sitten ollut jotain päänsärkyä, mikä voi liittyä tähän samaan. Talvella vaivanneessa korvassa on myös vähäinen tukkoisuuden olo, samanlainen kuin silloin kuin talvinen vaiva oli alkamassa. Että tämmöisiä, ei nyt mitään kauheita juttuja, mutta kyllähän se vähän harmilliselta tuntuu että kesäisellä laiturilla olon jälkeen keinuu viikon vielä kotona. Mutta joo, oli myös hyvää aikaa mökillä J

Kesävierashevosia tuli laiduntarpeen lisääntyessä myös toiselle pellolle, mikä on tosiaan ollut ilahduttava tämän kesän juttu. Nyt on tammalaidun ja orilaidun, missä voi käydä heppoja halutessaan katselemassa ja usein pääseen myös rapsuttamaan. Siskontytyön ratsastustunneilla olen myös aina välillä ollut mukana. Ja täällä tilalla on käynyt myös ihan ihmisiä kesävieraina, mikä on ollut oikein mukavaa. Hengellisillä kesäpäivillä on tullut myös oltua ja sitten kaikki tämä maatilan normaali arkitouhu siinä sivussa. Että siinä kesä tosiaan tuntuu hurahtavan, vaikka onneksi on vielä paljon kesää jäljelläkin. Vadelmat ovat jo alkaneet työllistää sadonkorjuupuolella ja kohta on punaherukatkin kypsiä. Hyvinkin sateinen kesä on tehnyt kasvustoista aika reheviä. Oman jännityksensä tuo miten puintiaika ja Italianmatka sopivat yhteen. Tätä asiaa koitan mielessäni Herralle jättää ja ajatella että on Jumalan asia, miten Hän tämän asian järjestää. Mahdolliset Italian puheet on kyllä myös vähän stressinaihe vaikka vielä enemmän rukousaihe. Harmittaa kun tulee painetta asiasta. Kiitos Jeesus, että autat tässä.

Varmaan kaikenlaista muutakin olisi kirjoitettavana, mutta tässä nyt jotkut päällimmäiset kuulumiset. Siunattua kesänjatkoa!

”Herra, sinä ole minun perintöosani ja maljaosani, sinä hoidat minun arpani.” (Ps. 16:5)

Aarre, Lahja ja Helmi

EU-vaalipäivä on tänään. Mainitsen siitä siksikin, että tuli vietettyä vaalipaikalla kaksi tuntia lipaskerääjänä. Eräs tuttu on paikallisen invalidiyhdistyksen puheenjohtaja ja heillä ei ollut tarpeeksi kerääjiä paikalle, niin lupauduin tekemään heille yhden vuoron. Äänestyspaikka on oman kunnan pienin ja minulla oli ensimmäinen aamuvuoro, mikä oli äänestäjien suhteenkin kovin hiljainen, niin siinä se pari tuntia sitten meni aika rauhallisissa merkeissä. Äänestäjiä kävi maksimissaan 10 hlö ensimmäisen kahden tunnin aikana.

Nyt keittelen herneitä ja keittiössä alkaa tuntua ”hernekeiton” tuoksu. Keittoa en kyllä ole tekemässä, vaan keitän kuivia herneitä pehmeämmäksi, jos sitten kanat söisivät niitä. Niin, 3 kanaa tuli viikko sitten. Ja herneiden niin kuin monen muunkin ruuan suhteen on, että JOS kanat niitä ruokia söisivät. Otin kanat samasta ”kesäkanakasvattamosta”, kuin 2 vuotta sitten ja taas on sama ilmiö kuin silloinkin alussa. Kanat eivät meinaa syödä juuri mitään, kun ovat tottuneet täysrehuruokintaan. Kaksi vuotta sitten niiden ruokavalio kuitenkin laajeni ihan normaaliksi parissa viikossa, niin odotan nyt edelleen samaa näiden suhteen. Hauskaa on, että vaikka moni asia ei alussa ole kelvannut, niin kuitenkin elävä ravinto, eli madot ja kaikki muut liikkuvat ötökät herättävät selvästi vaistot ja ne kyllä kelpaavat ruuaksi, vaikka esimerkiksi auringonkukansiemenet eivät vielä kiinnosta.

Kanat ovat tänä vuonna olleet muutenkin vähän erilaiset. Sain nimittäin selkeästi jotkut ”pahnanpohjimmaiset” yksilöt. Tai yksi niistä on kyllä ihan hyväkuntoinen, yksi on keskikuntoinen ja yksi melko surkea. Siis hyöhenpeitteensä puolesta. Surkean pyrstö on aivan surkea ja muutenkin pyrstön alueella on höyhenetöntä aluetta. Keskikuntoisellakin on pyrstön tyvessä höyhenetöntä aluetta, mutta ei niin paljon. Linnut ovat ilmeisesti nokkineet toisiaan kasvatuspaikassa ja aluksi niiden käytös oli muutenkin jotenkin arempaa kuin aikaisiempien kesäkanojen. Laitan linnut tänne tultua sisäkoppiin ja annan niiden jonkun aikaa tutustua varsinaiseen kotiinsa. Sitten avaan luukun ulkohäkkiin ja yleensä kanat aika pian menevät ulos ja mielellään ovat ulkona. Näillä raaskulaisilla meni huomattavasti kauemman ennen kuin ulosmeno kiinnosti ollenkaan. Sisäkoppi tuntui riittävän mainiosti pari alkupäivää, vaikka suurempi vapaus odotti vain avoimesta luukusta ulosmenoa. Mutta kyllä se ulosmeno sitten josssain kohtaa alkoi näiltäkin sujua ja nyt tonkivat ihan kanamaisesti pitkän päivän ulkohäkissä. Aiemmat kanat on kuitenkin voinut päästää häkistä vielä isompaan vapauteen noin viikon kohdalla ja sitä pitää nyt vielä näiden tapausten kanssa odottaa.

Annoin kanoille nimet Aarre, Lahja ja Helmi. Ne näyttivät minusta aluksi niin hirveiltä, että tarvitsivat merkitykselliset nimet muistuttamaan kuinka ovat hienoja kanoja siitä huolimatta, että ovat joutuneet koviin olosuhteisiin ja toisten nokittaviksi. Kai sitä samalla haluaa muistuttaa itselleenkin Jumalan armosta ja siitä ettei katsoisi ulkonäköön tai muihin ulkoisiin asioihin ihmisiä kohdatessaan. Tai siis että vaikka näkisikin jotakin huonoa, niin voisi kuitenkin nähdä kaikissa Jumalan kuvan kautta tulevan arvokkuuden. Aarre, Lahja ja Helmi siitä muistuttakoon. Nähtäväksi jää, kohentuvatko niiden höyhenpeitteet täällä kesän aikana.

Samana päivänä kuin kanat, tulivat myös ponit. On jännää, että 7 oriponia laiduntaa nyt meillä. Joskus kun käy laitumella, ne saattavat olla lähellä aitaa ja ihan hiukan voi päästä sähkölangan välistä rapsuttamaan. Toisinaan taas ovat jossakin kauempana. Laitumelle on matkaa 600 metriä ja tässä alkuinnostuksessa on tullut käytyä siellä vähintään kerran päivässä katselemassa. Varmaan into kuitenkin jossain kohtaa hiipuu, mutta on se silti minun normaalin kävelylenkin varrella, että kyllä siellä käytyä tulee jatkossakin, vaikkei sitten enää joka päivä. Omistajan vastuulla kun kuitenkin on eläinten hoito ja tarkkailu eikä minun.

Kanojen ja ponien lisäksi viikko sitten sunnuntaina tuli myös kaivattu isompi sade. Siitä oli helppo olla kiitollinen ja nyt on viljoilla hyvät kasvuolosuhteet, kun vettä on satanut oikein hyvin. Toukokuun viimeisellä helleviikolla ehdin käydä jokiuinnillakin jo monta kertaa, mikä on toukokuulle harvinaista.  Nyt sitten viileämmillä säillä on saanut paremmin aikaiseksi jotain muita juttuja kuten ikkunanpesua. Olen kutsunut kerrostaloraamattupiirin naiset tänne maatilalle raamattupiiriin niin se sitten samalla motivoi ikkunanpesuakin.

Kyllä tässä nyt kaikenlaista muutakin on mielessä ollut, mutta ei nyt enempää kirjoittelua tällä kertaa. Halusin kuitenkin kertoa kana- ja ponikauden alkutunnelmat, kun ne olivat näitä alkukesän uutuuksia.

”Sinä tiedät, milloin minä istun ja milloin nousen, sinä ymmärrät ajatukseni kaukaa.” (Ps. 139:2)

Tässä kanat ovat, positiivista että meloninkuoret maistuvat jo. Sivukuvasta pyrstöjen huonous näkyisi vielä paremmin. Oikeanpuoleisen höyhenet ovat ihan hyvät, kuva oli otettu vain pian sateen jälkeen, niin sillä on mennyt höyhenet vain kasaan. Mutta keskimmäisestä näkee selvästi, että puku on huonossa kunnossa.