Isä

Tänään on tasan kaksi vuotta isän kuolemasta. Aika menee toisaalta niin nopeasti ja toisaalta tuntuu, että tuon päivän tapahtumat ovat hyvin lähellä. Voimakkaat tunnelmat menevät jonnekin syvemmälle muistiin, kun taas tavallisen arjen tapahtumat unohtuvat nykyään muuten niin nopeasti. Mutta se, että yllättäen vain sairaalasta soitetaan, että isä on nyt niin huonossa kunnossa, ettei välttämättä elää enää koko päivää. Ja sitten hyvin pian, noin vartin päästä soitetaan, että hän on kuollut, oli kuitenkin siinä määrin järkyttävää, että ne kyllä ne tunteet edelleen muistaa. Edellisenä iltana olin puhunut isän kanssa puhelimessa ja hän voi sairaalassa ihan hyvin.

Koen, että olen isän kuoleman jälkeen ollut jotenkin vakavampi. On tullut semmoinen tunne, että vastuu painaa paljon enemmän ja se tekee jotenkin vakavaksi. Tämä on toisaalta vähän outoa, koska isä eli kuitenkin 87 vuotiaaksi, maatilan sukupolvenvaihtos oli tehty jo 13 vuotta sitten ja minä ja siskoni olimme tottuneet hoitamaan kaikenlaisten maatilan rutiinit: tukihaut, kirjanpidon, verotuksen, työnantajavelvollisuudet, viljelysuunnitelmat jne. Että isän kuollessa, mitään konkreettista uutta työtaakkaa ei varsinaisesti ollenkaan kaatunut päälle, jos hautajaisjärjestelyjä ja perunkirjoitusta ei lasketa.

Mutta sitten kuitenkin se oli paljon, kun isä vaan oli siellä ja oli loppuun saakka mukana kaikissa asioissa. Ja tavallaan hän oli sanomassa aina viimeisen sanan kaikkeen. Mistä usein olin todella ärsyyntynyt ja vihainenkin. Niin kuitenkin se hänen pelkkä läsnäolonsa oli iso asia. Hän ei ollut välinpitämättömänä, vaan aina ohjeistamassa kaikkia. Ja toimimassa voimiensa mukaan. Tietysti se oli loppuaikoina haastavaa itsellekin, kun vanha mies suunnittelee asioita, mihin ei sitten voimat kuitenkaan välttämättä ollenkaan riitä. Mutta kuitenkin oli joku, joka oli kiinnostunut maatalouden asioista, luki lehtiä ja saattoi olla kiinnostunut, vaikka jonkun uuden koneen hankinnasta. Vaikkei sen hankkiminen sitten välttämättä ollut realistista. Mutta isällä ei kuitenkaan ollut mitään pelkoa, sellaista valtavaa epävarmuutta, mikä sitten vaikka itsellä olisi jonkun uuden koneen hankkimiseen. Hän oli kasvinviljelyn asiantuntija ja tutkija ammatiltaan ja se näkyi loppuun asti kiinnostuksena asioihin.

Suhteeni isään niin kuin äitiinkin oli jotenkin ristiriitainen. Oli niin paljon ”toisaalta ja toisaalta -asioita”. Toisaalta isän kanssa oli eripuraa ja vänkäämistä milloin mistäkin ja olin usein surullinen kokemuksesta, ettei mielipiteilläni ollut mitään väliä, vaikka sukupolvenvaihdoskin oli tehty. Ja sitten taas toisaalta oli hyvä, että oli joku joka oli kiinnostunut asioista eikä ollut välinpitämätön. Usein näki, että isän päätökset olivat lopulta hyviä. Nyt sitten kun taas häntä ei ole, niin siihen liittyy joku lievä sisäinen ahdistus. Tuntemus siitä että asiat ovat itseni varassa enkä osaa kuitenkaan päättää mitään. Enkä tietenkään ole samalla lailla tai liki ollenkaan kiinnostunut koneista ja ne nyt kuitenkin ovat maataloudessa aika isossa roolissa.

Isänihän ei koskaan omistanut maatilaa, vaan se on ollut jo äitini, kun he ovat menneet naimisiin ja tulee suvun perintönä äitini suvun puolelta. Isä kyllä todellakin otti isännän roolin ja vastuun, vaikka ei virallinen omistaja itse ollutkaan. Tämäkin varmaan kertoo jotakin hänen luonteestaan ja kiinnostuksestaan maatalouteen ja maatilaan.

On siis vähän tyhjä olo, kun isä ei ole enää maatilalla. Jos nyt olen jossain muualla ja muissa asioissa, vaikka seurakuntakuvioissa, niin silloin en koe tätä puutosta, mutta maatilan kuvioissa kyllä. Hän oli siellä aivan loppuun asti eikä koskaan ollut mitään vaihetta että hän olisi ollut elossa, mutta sitten kuitenkin pois maatilan asioista. Toisaalta asiat ovat sujuneet ihan hyvin nämä kaksi vuotta, kiitos Jumalalle siitä. Enkä tosiaan ole mitenkään yksin päättämässä asioista, siskoni on kyllä hyvin mukana kaikessa. Ja työntekijä tekee auliisti työnsä. Mutta viimeisen sanan sanoja ja maatalouslehtien lukija puuttuu. Se on kuitenkin iso puutos, kun siihen oli koko elämänsä tottunut, että semmoinen henkilö on. Eli nyt kun ei ole, niin minusta on sitten tullut sisäisesti vakava.

Tällaiset ovat tunnelmat kahden vuoden jälkeen isän kuolemasta. Toki olen kiitollinen siitä että on Isä Jumala ikuisena Isänä. Ja toki toivon että sydämen saisi vallata täysi luottamus, että tämä Isä ei ole välinpitämätön vaan huolehtii oikeasti, myös maatilaan liittyvistä asioista. Rukoilen, että voisi mennä vielä pois se tunne, että pieni tyttö on jätetty yksin huolehtimaan kaikesta. Varsinkin kun se ei ole yhtään totta. En vaan voi sille mitään, että siltä minusta tuntuu. Kiitos Jeesus, että autat tässäkin.

”Älä kätke minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus. Kallista korvasti minun puoleeni. Kiiruhda vastaamaan minulle, kun huudan sinua avuksi.” (Ps. 102:3)

Siunattua pääsiäisaikaa!

Taas suunnitellaan, mutta bara bastu

Valo on taas voittanut pimeän ajan täällä Pohjolassa ja on niin kirkkaan aurinkoista tänään. Eilen otin kuvia ja  laitoin Facebookkiinkin otoksia kevään merkeistä: leskenlehdistä, ensimmäisestä sinivuokonkukasta, pajunkissoista ja isoista joutsen- ja hanhiparvista pelloilla. Talvi oli tosiaan hyvin leuto, mutta saa nähdä tuleeko kylvöaika kuitenkaan olemaan mitenkään normaalia aikaisemmin.  Nyt on +7 C ja vähän myöhemmin olen lähdössä kävelylle kevätilmaa haistelemaan.

Maaliskuu on mennyt tähän asti ihan hyvin. Jopa remonttiajatukset ovat tässä kuussa taas aktivoituneet. Maaliskuun alkupuolella kävi eräs vanhojen talojen kuntokartoituksia ja remonttisuunnitteluja tekevä henkilö parin tunnin asiantuntijakäynnillä. En nyt tiedä sanoiko hän edes kovinkaan paljon sellaista, mitä en olisi jo varsinaisesti tiennyt, mutta kuitenkin hänen käyntinsä oli taas jonkinlainen sysäys jatkolle. Tämän jälkeen eräs tuttuni (eläkkeellä oleva rakennusinsinööri) kävi juttelemassa aiheesta ja teki suunnitelmapiirroksen kylpyhuoneesta. Ehkä tässä ajan kuluessa on ainakin selvinnyt se, että remonttia pitää suunnitella ja toteuttaa pienissä osissa. Alussa ajattelin tyyliin, että ”kaikki uusiksi kerralla” ja sitten kokonaisuus oli kuitenkin minulle aivan liian iso hahmotettavaksi, suunniteltavaksi jne. Nyt ajatus on enemmänkin niin että pala kerrallaan ja että jos edes sauna ja kylpyhuoneen saisi tehtyä, niin se olisi jo paljon.

Hassujen ajatusten osastossa on yksi juttu, mitä olen myös miettinyt remonttiin liittyen. Että jos joskus maatilalle tulisikin ikäihmisten perhehoitoa. Niin sitten ainakin pitäisi wc-tilojen olla helposti saavutettavissa. Toinen vessa on ihan hyvä nykyisellään, mutta toinen ei ja tämä toisen vessan sijainti on koko ajan ollut suunnittelussa ”kantona kaskessa” (oli vanhuksia tai ei). Mikään ratkaisu toiselle vessalle ei ole tuntunut hyvältä. Nyt sitten maaliskuun alussa, kun se remppasuunnittelija oli käymässä, niin siskoni heittikin siinä keskusteluissa yhtäkkiä oikein oivan ja uuden idean vessan sijainnille. Ja jotenkin sen jälkeen suunnittelu on taas voinut jatkua. Ideaan kuuluu myös uuden oven tekeminen yhden seinän läpi ja se nyt on sitten se, mikä edelleen vähän mietityttää että onko liian radikaalia ja tarpeellista vai ei.

Tämmöinen vanhan talon edes lievä uudelleen järjestely ei ole yhtään helppoa. Ja kun kaikki suihku-, sauna- ja wc-tilat ovat nytkin sellaisia, että ne on jälkeenpäin rakennettu. Alkuperäisessä talossa on tietysti ollut ulkohuussit ja ulkosauna. Aikojen saatossa taloa on jatkettu kahteen otteeseen.  Lisäksi rakennus on jossain kohtaa ”jaettu kahtia” eli sinne on tehty toinenkin keittiö. On siis iso talo, mutta kaksi pientä keittiötä, saunatilat rakennettuna yhteen makuuhuoneeseen ja sitten pari vessaa lisättynä.  Talon muoto on pitkä ja kapea eli hyvin käytävämäinen. Oli ihan kiva siis kuulla ulkopuolisen remonttisuunnittelelijakin mielipiteenä se, että pienienkään muutosten suunnittelu ei ole ihan helppoa tässä kohteessa. Lisäksi joissakin kohtaa hän sanoi, että pitää ensin avata seinät ja katsoa mitä alta löytyy ja sitten vasta näkee mitä voi tehdä.

Maaliskuusta tuli muutosten aloittamisen kuukausi myös siinä suhteessa, että siinä uskovien yhteydessä, jossa eniten käyn, ilmoitettiin myös syksyllä tulevista henkilömuutoksista. Ihan mielenkiintoinen tämä kuvio ja toivottavasti Jumala käyttää herätyksen välikappaleena näitäkin juttuja, mitä Hän tässä on tekemässä. Mutta kuvio on myös rukousaihe. Itse olen myös tähän muutoskuvioon liittyen miettinyt ja rukoillut että voisiko muutosten myötä tulla myös jotakin muutosta siihen raamattupiiriin, jota olen vetänyt kohta 8,5 vuotta. Jumalalle olen puhunut että kaipaisin jotakin uutta ja tuoretta ylipäänsä elämään. Ja että voisiko tuohon raamattupiirikuvioon tulla jotakin muutosta, kun sellaista nyt niin kaipaisin. Niin nähtäväksi jää sitten, mitä siinä asiassa tapahtuu. En haluaisi mitenkään ”lyödä hanskoja naulaan”(tai no, ehkä jossain määrin haluaisinkin..), mutta jotakin muutoksen kaipuuta on nyt kovasti ilmassa raamattupiirin suhteen ja ehkä nämä syksyn henkilövaihdoksetkin voivat olla osa tätä kuviota.

Remontti- ja muiden ajatusten lisäksi maaliskuun juttuja ovat olleet esimerkiksi harjoituspuheen pitäminen puhumiseen keskittyvällä raamattukurssilla. Ihan kiva, että se on nyt ohi ja muutenkin kurssia ei ole enää kovinkaan paljon jäljellä. Tässä kuussa tuli toki taas yksi vuosi mittariin lisää ja siihen liittyi jotain pieniä kivoja juttuja. Kuntosalille olen vaivautunut yleensä kerran viikossa ja ensi viikon jälkeen jäsenyys jo loppuukin. Sitten vielä lisänä on ollut vaikka se vesivahinkomökkiin liittyvät asiat.

Niin onhan näitä kaikkia arjen asioita ihan riittävästi. Mutta onneksi saa aina rukoilla Jumalan johdatusta kaikkeen. Toki myös toivon, etteivät nämä arjen asiat veisi huomiota pois Herrasta ja Hänen palveluksestaan (ja tajusin juuri, että en edes muistanut rukoilla, kun aloitin tätä kirjoitusta, oi voi L). Toisaalta sitten taas on ihan riippuvainen Jumalasta kaikissa arjenkin asioissa. Niin tämmöisiä kuulumisia ja tietysti vielä muutakin, mutta tässä nyt jotakin päällimmäistä.

”Pitäkää varanne, ettei päihtymys ja juopottelu eivätkä maalliset murheet raskauta teidän sydäntänne, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta, niin kuin ansa.” (Luuk. 21:34)

Helmikuun ups and downs

Täällä vietän tämmöistä yksittäistä vapaapäivää keskellä viikkoa. Ja mikäs siihen sitten sopivampaa tekemistä kuin taas blogin kirjoittamista pitkästä aikaa. Ikkunasta aukeaa erittäin harmaa ja lumeton helmikuun lopun maisema. Lämpötila on +4 astetta, niin kuin oli viimeksikin tammikuussa kirjoittaessani. Jotain talvisempaa tunnelmaa ehti kyllä olla tässä välissä. Viime viikolla kun oli koululaisten talvilomaviikko, pääsin siskonlasteni kanssa aivan täydellisessä talvisäässä luistelemaan auratulle radalle järven jäälle. Siitä jäi kiva tunnelmakuva talven tunnusta.

Sitten viime kirjoituksen päädyin joksikin aikaa vähän syviinkin vesiin, kun mietin terveysasioitani ja sitten mielessäni jo taas ajattelin vaikka mitä, tai siis kuolemaa. Minulla oli maksa-arvot taas koholla, siitä olen ennenkin kirjoittanut. Mutta nyt oli enemmän koholla kuin ennen eli nyt alat oli 66. Lääkäri laittoi lähetteen maksan ultraäänitutkimukseen ja sitä odotellessa ehti sitten jo ajatella, että mitä jos löytyykin jotain kasvaimia jne. Näin jälkeenpäin tuntuu hassultakin miten syvissä vesissä ehdin käydä. Kun hengellisissä tilaisuuksissa laulettiin jotain taivaaseen liittyvää, niin niitä kaikkia sanoja ajattelin ihan eri tavalla, paljon henkilökohtaisemmin kuin normaalisti. Ja sitten eräs tuttuni laittoi jostain syystä minulle linkin lauluun ”Kristallivirta”, vaikka hän ei normaalisti laita minulle mitään lauluja. Niin tällaisista sitten jo mietin että tässäkö tämä sitten oli. Kaikenlaista ehti tosiaan olla mielessä ennen sitä ultraäänitutkimusta. Sen sitten lopulta suoritti hyvin vähäpuheinen vanhempi lääkäri, joka lopuksi vain totesi: ”ei näkynyt mitään poikkeavaa”. Olin hyvin kiitollinen ja ehkä vähän hämmästynytkin. Sen jälkeen ajatukset ovat olleet taas arkisemmat. (Toki tämä maksa-arvoepisodi vielä jatkuu, mutta toistaiseksi ei ole uutta kerrottavaa.)

Arkisiin ajatuksiin päästiinkin hyvin nopeasti. Tulin lääkäritutkimuksesta kotiin, olin vähän väsynyt kaikesta siihen astisesta jännittämisestäkin ja ajattelin, että nyt voisi ottaa loppupäivää rennosti. Ruuan olin juuri ehtinyt syödä, kun puhelin soi ja yhdestä maatilaan kuuluvasta vanhasta mökistä ilmoitettiin, että siellä on vesivahinko, putket jäässä, vettä keittiön lattialla useamman sentin kerros jäätyneenä ja asunnossa muutenkin täys kaaos. Se olikin sitten oikein reipas pudotus takaisin arjen asioihin. Mutta täytyy sanoa, että jotenkin melkein kiitollisuudellakin otti vastaan tuollaisen tiedon. Kuitenkin niin paljon mieluummin vesivahinko kuin että maksassa olisi ollut jotakin ultrassa näkyvää vaivaa. Nämä materiaaliset ongelmat eivät nyt sitten tässä tilanteessa tuntuneet kovin suurilta. Ja kyseinen mökki on muutenkin niin remontin tarpeessa, ettei tämä nyt ollut mikään suuri järkytys. Jotenkin normaalia elämää..

Maksa-arvot, vesivahinko, luistelua järven jäällä.. Mitähän muuta helmikuussa olisi ollut? No yksi viikonloppu oli taas sitä yhtä puhumiseen painottuvaa kurssia. Sitten olen käynyt uudella kuntosalilla aina silloin tällöin. Ei minusta nyt mikään erityinen ”kuntosali-ihminen” ole tullut, mutta helmi-maaliskuun aion jäsenyyden pitää ja silloin tällöin käydä. Menen sinne ensisijaisesti juoksemaan juoksumatolla, se on se suurin motivaatio ja sen lisäksi voi sitten hiukan jotain muitakin laitteita käyttää. Mitään kuntosaliohjelmaa minulla ei ole.

Välillä on vähän semmoinen pintaliito-olo, eikä tunnu kovin syvällisiä ajatuksia olevan menossa. Ja sitten kuitenkin taas toisaalta on kiitollinen siitä, että on ihan tavallista elämää meneillään. Ja toki noita kaikkia tilaisuuksia, missä voi käydä on usein. Tänään on toista kertaa raamattutunti, missä samalla opetellaan myös Raamatun kreikan alkeita. Niitä kirjaimia yritin yhtenä päivänä painaa mieleeni (jonne ei nykyään enää paljon mitään meinaa painua). Mutta ihan rento juttu siis tuo, ei mitään sen kummempaa opiskelua, jos ei halua muuta kuin kuunnella opetusta.

Aina välillä yritän ihan pikkuhiljaa tyhjentää jotain kohtaa maatilan päärakennuksessa. Mutta se tavaran ja esimerkiksi vanhojen paperien määrä on ihan uskomatonta. Vaikka monta tuntia plokkaa papereita ja vie niitä pois, niin silti missään ei oikein näy että olisi tapahtunut mitään. Tuntuu että tyhjennyksen tarve olisi loputon, eikä siltikään saa edellisten sukupolvien materiaaleja poistettua tai lajiteltua. No, en nyt sitäkään hommaa mitenkään jatkuvasti tee, mutta jotenkin kevätaurinko saa sentää jotakin kevätsiivousta aikaiseksi. Jos edes yhden hyllyn kirjahyllystä saisi tyhjäksi vanhoista papereista..

Tästä tuli nyt taas ihan tämmöinen tapahtumien luettelo. Mutta toisaalta haluan näitäkin sitten kertoa ja itsellenikin päiväkirjaan jättää, että missä merkeissä se helmikuu vuonna 2025 vierähti. Vielä ainakin yksi muistotilaisuus kuuluu helmikuun ohjelmaan.

”Sillä hänen armonsa on voimallinen meitä kohtaa ja Herran uskollisuus pysyy ikuisesti. Halleluja!” (Ps. 117:2)

2025 uutuuksia

Vuoden kylmintä aikaa eletään ja lämpötila on +4 astetta. Aurinko paistaa kirkkaasti ja siitä tulee jo keväinen fiilis. Tästä näyttää tulevan leuto talvi ja hiihtämässä en ole käynyt. Marraskuussa ostin nastalenkkarit ja ne ovat kyllä hyvä varuste, kun kyläteille tai metsäpoluille lähtee kävelylle. Tai sitten vaan postilaatikolle.

Tämän vuoden alkuun tuli uutuuksia, joista jotkut olivat yllättäviä ja jotkut vähemmän yllättäviä, mutta uutuuksia kuitenkin. Yksi uutuus on uusi kännykkä. Vanha oli 7 vuotta vanha, jossa kaikki sovellukset eivät enää toimineet. Aamuinen raamattupiiri siirtyi Zoomista Teamsiin ja sain sillä seurauksella lopulta hommatuksia uuden puhelimen (kun vanhassa ei toiminut enää Teams), mikä oli kyllä jo suunnitelmissa ollut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Yhteystiedot eivät siirtyneet uuteen eli vieläkin on homma vähän vaiheessa, mutta puhelin oli siis yksi uutuus.

Joulukuussa maatilan yksi vanha jääkaappi lopetti toimintansa ja keittiöön tuli ylimääräistä tilaa sen seurauksena. Olin joskus miettinyt airfryerin hommaamista, mutta tila oli siinä yksi este. Tyhjän tilan muodostuttua ostin airfryerin ja sen kokeileminen on ollut vuoden toinen uutuus. Ihan kiva laite, mutta alussa on kyllä pitkään ollut ilmassa semmoista muovinkäryä aina kun se on päällä.

Tammikuun ensimmäisellä viikolla sain myös vähän yllättävän viestin. Eräs ukrainalainen nuori nainen, jonka kanssa juttelin joulukuussa olleissa häissä, kysyi voisinko opettaa hänelle suomea. Olemme toistaiseksi tavanneet kerran ja se oli ihan mukava tapaaminen. Hänen kielitaitonsa on jo yllättävän hyvä, mutta aina voi tietysti parantaa. Nähtäväksi jää, kuinka usein tapaamme kevään aikana, sillä hän opiskelee ja käy osa-aikatöissä ja kohta alkaa pidempi harjoittelukin toisella paikkakunnalla. En toki itsekään olisi jaksanut viikottaisia tapaamisia, joten katsotaan sitten vain, miten Herra johdattaa tätäkin. Mutta yllättävä uusi juttu tälle vuodelle.

Viikon päästä omalla paikkakunnalla avautuu uusi kuntosali. Vaikka käyn lähikaupungissa usein hengellisissä tilaisuuksissa eikä se ole mikään ongelma, niin sitten kun pitäisi lähteä kuntosalille siihen samaan lähikaupunkiin, niin sitten se tuntuukin olevan aivan liian kaukana. Aloitustarjous uudessa kuntosalissa oli ensimmäinen kuukausi eurolla, niin sen olen maksanut. Ja sitten jää nähtäväksi kuinka usein siellä tulee käytyä.

Sitten on uutuutena vielä seurat. Seurakuntayhteydessä, missä olen käynyt, on järjestetty ehtoollistilaisuus joka toinen viikko. Tämän vuoden alusta väliviikkojen sunnuntaisin on nyt aloitettu seurat eli vähän vapaamuotoisempi kokoontumismuoto. Uutuus siis sekin.

Maatalouden uutuuksista en vielä osaa sanoa, mutta yksi uusi juttu on mahdollinen. Näin eräässä maatalousalan lehdessä jutun kuitupellavasta, mikä herätti mielenkiinnon. Ensi viikolla pitäisi jutella puhelimessa henkilön kanssa, joka on tämän kuitupellavaprojektin puuhanainen. Nähtäväksi ja Herran johdatukseen jää, miten se asia etenee. Periaatteessa tuommoinen kotimainen vaatekuituprojekti kiinnostaa ja maatilaltakin löytyy vielä vanhoista rukeista pellavalankaa, mitä on itseviljellyistä pellavista kehrätty. Tässä projektissa joku muu sitten prosessoisi kuidut, mutta kyllä se silti työtä toisi lisää syksyyn, että en sitten tiedä itsekään olisiko oikeasti hyvä juttu vai ei.

Muita uutuuksia ei tule äkkiseltään mieleen, mutta onhan sitä tuossakin. Uusista vanhoista jutuista mainittakoon, että ilmeisesti tänäkin vuonna on Italian leiri minulle yhtä hankalaan aikaan kuin viime vuonnakin. Ja hyvin sitten kuitenkin kaikki meni. En nytkään toki ole ilahtunut ajankohdasta, mutta ymmärrän sen kyllä italialaisille erittäin hyväksi ajankohdaksi. Ehkä en jaksa vaan tänä vuonna enää jännittää ajankohtaa niin paljon kuin viime vuonna. Menee sitten niin kuin menee.

Tämmöisissä jutuissa, uusissa ja vanhoissa on lähtenyt vuosi liikkeelle. Eilen kävin katsomassa Klaus Härön elokuvan ”Ei koskaan yksin”, mikä on tietysti hieno juttu, että tämä aihe (Suomen juutalaisluovutukset) on nyt tällaisena aikana esillä, kun antisemitismi jyllää taas maailmalla. Melkein koskettavampaa kuin elokuva on nyt kuitenkin se mitä tapahtuu Israelissa. Vihdoinkin yli 15 kuukauden jälkeen Hamas vapauttaa israelilaisia panttivankeja. On mahdotonta kuvitella, millaista on ollut olla noin kauan panttivankina. Juutalaisten historia on täynnä tapahtumia koskettavien elokuvien aiheiksi.

Tiivistelmä 2024

Sitten onkin jo taas vuoden viimeisen kirjoituksen aika. Kyllä jotenkin on vuosien kulumisessa mennyt joku vauhtipyörä päälle, kun aika nopeasti kuluneelta tämä vuosi tuntuu. Mutta mietinpä tässä nyt sitten jotakin yhteenvetoa omasta 2024 vuodesta.

Ensinnäkin vuosi alkoi oikein hyvin, kun oli viikon lomalla – yksin mökissä – kaukana kotoa. Oli oikein kovat pakkaspäivät, mutta levon lisäksi jotakin aktiviteettejä kuitenkin harrastin ja viikosta jäi oikein siunattu olo. Nyt kyllä ihmettelen, että miten olen jaksanut lähteä semmoiseen reissuun. Ei ole nyt yhtään sellainen olo tai tarve että kaipaisin tässä vuodenvaihteessa vastaavaa irtiottoa. Mutta 2024 alussa sillä oli oma paikkansa ja sai ottaa sen reissun Jumalan lahjana.

Kevätkaudesta en oikein muista mitään ihmeellistä. On ollut varmaan niin tavallista menoa, ettei mikään ole erityisemmin jättänyt muistijälkiä. No se nyt tulee mieleen, että yritin laihduttaa ja liikuntaakin harrastin enemmän. Reissun jälkeen tammikuussa järkytyin lyhyessä ajassa tulleista lisäkiloista ja niitä yritin haihduttaa, mutta mitään mainittavaa lopputulosta ei tullut. Välilllä sain pari kiloa pois, mutta en sen enempää ja sitten jo turhaannuin, kun homma ei toiminut. Lisäksi oli se kuukauden kestänyt ikävä korvavaiva. Olin niin kiitollinen kun se tuntemus lähti lopulta pois. Kiitos Jeesus!

Kevättalvi oli todella pitkä ja luminen. Huhtikuun lopussakin oli vielä lunta, kun talvi vaan jatkui ja jatkui. En silti juurikaan käynyt hiihtämässä, vaikka periaatteessa olisi voinut. Ja niin, tuli siinä maaliskuussa yksi viikonloppu Ruotsissakin käytyä. Sitten yhdessä paikassa alkoi putkiremontti ja oli siihen liittyviä juttuja suunniteltavana. Joskus helmikuusta alkaen tiesin, että Italian raamattuviikko järjestetään syyskuussa ja se oli vähän niin kuin ”takaraivossa” koko ajan, toisaalta hienona asiana ja toisaalta vähän stressinä kaikkine valmisteluineen. Kevään kalenteria kun muuten katson, niin kyllähän siinä kaikenlaista toimintaa jatkuvasti on ollut.

Kesästä jäivät mieleen laiduntavat ponit, kun ne olivat uusi ja piristävä juttu. Viljelyllisesti oli ihan hyvä kesä, ei mitään kovin dramaattista ja puinnit onnistuivat hyvin suurena helpotuksena edellisvuoden hankaluuksille. Olin jonkun aikaa itsekseni sukulaisen mökillä, ja on sitä sitten kotonakin on saanut kesästä nauttia tavalliseen tapaan töiden ohessa. Aarre, Lahja ja Helmi kanat järjestivät omat ohjelmanumeronsa.

Syyskuussa oli vuoden kohokohta: MATKA. Ihanaa, pitkästä pitkästä aikaa matka lentokoneella jonnekin eli Italiaan. Olin hetken aikaa kotona suorastaan masentunut reissun jälkeen, kun oli vaikeuksia palata arkeen. Mutta kyllä se siitä sitten äkkiä meni poiskin.

Olen myös tyytyväinen, että lähdin tuttuni rohkaisusta raamatunopetuksen kurssille. Se on tuonut talvikauteen jotakin vähän erilaista. Ei mitään liian rankkaa opiskelua ollenkaan, päinvastoin, mutta kuitenkin satunnaisia arjesta poikkeavia päiviä. Muuten syksykausi on sitten taas mennyt ”ihan hyvin”. Maatilan kuviot ja seurakuntakuviot pyörivät ja tuovat jatkuvaa tekemistä ja muutenkin merkitystä elämään. Siskonpoika 8 v-downlapsi aloitti ekaluokan kyläkoulussa ja välillä olen torstaisin kävellyt hänen kanssaan kouluun. Harrastuksista israelilainen tanssi on jatkunut läpi vuoden, mutta sitä ei ole joka viikko.

Olen kovin kiitollinen, että kukaan kovin läheinen ei ole tänä vuonna kuollut, vaikka yhden 65-vuotiaan uskonveljen poismeno kesällä toki koskettava asia oli. Ja itse on saanut olla aika terveenä, ei mitään mainittavaa, vaikka usein itseni jotenkin väsyneeksi ja vähäenergiseksi koenkin.

Sitten on asioita, joissa ei ole tapahtunut mitään eli maatilan päärakennuksen remontti ja omat ihmissuhteet (joilla tietysti tarkoitan jotakin puolisoasioiden suuntaan menevää). Mutta kovasti on vuosi vaan taas mennyt ilman näitäkin asioita. Tavallaan on ollut kalenteri ”täynnä”, etten tiedä millä ajalla tai energialla olisi kumpaakaan edellä mainittua asiaa hoitanut. Niin ei sitten ollut niiden aika tänäkään vuonna.

En koe olevani missään oravanpyörässä, vaan tekemistä on usein aivan sopivasti. Enempää en kaipaa. Mutta kyllä toki sillai ”pyörä” näin keski-ikäisenä pyörii, että tutut kuviot kuten maatilan arki ”pyörii” ja pyörittää itseäkin ja semmoinen elämänmuutos joltain kohtaa tuntuisi aika isolta asialta, kun kuviot ovat johonkin uomiin vakiintuneet. Ehkä jotakin pientä ristiriitaa tämä aiheuttaa, kun ehkä jotakin uutta piristystä jollain lailla kaipaisi, mutta sitten ei oikein edes tiedä mitä se olisi ja miten sille jollekin sitten olisi aikaa ja energiaa, kun tässäkin kuviossa on jo tavallaan ”täynnä” päivät. No, onneksi nämä on sitten näitä juttuja, että saa jättää Jumalan käteen. Kyllä hän voi järjestää jotakin uutta, jos haluaa ja sitä ennen voin sitten olla tyytyväinen näihin kuvioihin, vaikka joskus vähän harmaata olisikin.

”Samuel otti kiven ja pystytti sen Mispan ja Seenin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser ja sanoi: ”Tähän asti on Herra meitä auttanut.” (1. Sam 7:12)

Siunausta uuteen vuoteen 2025!

Syysmyrskyjä ja -tulvia

Joulukuun sade rapisee ikkunoihin. Syksy on ollut aika leuto ja lisäksi ehti olla jo ihan isompiakin sääilmiöitä, kun ensin oli Lyly-myrsky, jossa Raumalla täyttyi hirmumyrskyn kriteerit. Sitten tuli Jari-myrsky, mikä oli kova lumimyräkkä. Ja pian Jarin jälkeen tuli isot sateet, jossa kaikki lumet sulivat ja tulvavedet aiheuttivat merkittäviä vahinkoja Länsi-Suomessa. Omaan elämään näistä mikään ei ole erityisemmin vaikuttanut, mitä nyt Jari-myrskyn aikana olivat sähköt vähän aikaa poissa. Tuli kuitenkin tunne, että kyllä Suomessakin pystyy kaikenlaista tapahtumaan. En ehkä olisi voinut ajatella, että Suomessa edes voisi olla sellaisia tulvia, kuin mitä nyt oli. Niin kyllä sitten voi, ja hirmumyrskykin on mahdollista. Kuitenkin toisaalta taas isommat mullistukset ovat kuitenkin olleet harvinaisia, kun esimerkiksi maatilalla oleva agregaatti ei ole koskaan ollut oikeassa käytössä. Joskus harvoin on vain koekäytetty ja varmaan taas pitäisi testata, että vieläkö on toimiva.

Marraskuu hujahti nopeasti. Pidin yhden lomaviikon silloin ja tein jotakin mukavia asioita, kuten kävelyjä luonnossa, museovierailun, ruokailuja eri lounaspaikoissa, kaupungilla pyörimistä ja tämmöistä jotakin ihan tavallista, mitä sitten mieleen juolahti tehdä, kun oli aikaa ajatella muuta kuin maatilan asioita. Nyt pidän myös lomaviikkoa, mutta tällä viikolla on kyllä sitten myös tavoitteena tehdä seuraavat aamuhartaudet youtubeen.

Pitää nyt korjata sitten myös tuota viimeksi kirjoitin. Sanoin että minulle tutuksi tullutta uudenvuoden aaton tilaisuutta ei järjestetä siinä kirkossa, jonka kirkkoneuvosto lokakuussa hyväksyi samaa sukupuolta olevien vihkimisen. Alun perin oli näin, että uudenvuoden tilaisuutta ei pitänyt järjestää tuossa kirkossa, mutta koska järjestäjät eivät saaneet mitään muutakaan paikkaa, niin sitten he kuitenkin järjestävät sen siellä. Niin sanotun ”kirkkolaivan” nitinä ja hengellisesti uppoava suunta on ollut tämän syksyn teemoja.

Edelliseen kirjoitukseen haluan myös kertoa jatkokertomuksena, että lopulta näin sen Tsuchinshan-Atlas –komeetan. Ja vielä kiikareilla, kun se oli jo paljaalle silmälle näkymätön. 25.10. oli kirkas ilta ja ajelin pitkin kyläteitä, että missä olisi sopiva pimeä paikka. Pääsin yhdellä peltoaukealla parkkeeraamaan, Stellarium-sovelluksella pystyin katsomaan missäpäin komeetan pitäisi olla ja ihme kyllä, siellä se sitten vielä kiikareilla hämärästi näkyi. Tuon tapauksen jälkeen en ole tainnut sitten taas tähtiä sen kummemmin katsellakaan.

Syksy on mennyt ihan hyvin ja pidän kyllä siitä että on vähän rauhallisempaa aikaa eikä niin paljon tekemistä. Tässä loppuvuodesta on jotenkin luonnollinen hetki hengähtää maatalouden kuvioista, kun luonto menee lepotilaan, niin se jotenkin kutsuu lepoon itseäkin. Seuraavan vuoden suunnitelmat saavat odottaa ensi vuoden puolelle. Aika menee nykyään niin nopeasti, ettei marraskuun pimeyskään kummemmin haittaa, kun tietää että kohta jo päivä taas pitenee. Aikansa kutakin.

Tällä viikolla toivon löytäväni myös vaatteen ystäväni häihin (koska en sovi mihinkään vanhoihin juhlavaatteisiin). Piti oikein muistella, koska olen viimeksi ollut häissä ja päädyin siihen että 8 vuotta sitten. Nyt naimisiin menevän ystäväni tarina on aika ihmeellinen. Hän tapasi tulevan miehensä 7.10. (tänä vuonna) ja häät ovat 14.12. Että kyllä se sitten joillekin on selvää, kun se on selvää.

Ja kirjoitanpa tänne jutun vielä terveysasioista. Mittautin jotakin veriarvoja lokakuussa ja niiden mukaan maksa-arvoni oli taas vähän yli viitearvojen. Olen halunnut seurata maksa-arvoja, koska endometrioosiin käyttämässäni keltarauhashormonivalmisteen pakkausselosteessa lukee melko harvinaisista haittavaikutuksista maksaentsyymien (alat, asat, ggt) nousu. Kerroin lääkärille hiljan puhelimessa reseptiä uusiessani, että maksa-arvoni ovat yli viitearvojen. Niin siihen hän sitten vastasi, että se ei voi johtua tästä valmisteesta, vaan täytyy olla jotakin muuta. Sanoin, että kun pakkausselosteessa lukee, että nämä pillerit voivat vaikuttaa maksa-arvojen nousua. Niin tämä erikoislääkäri sanoi sitten siihen vain, että eivät voi. Mitäpä siihen sitten enää lisäämään? Olisi varmaankin pitänyt kysyä, että miten sitten on mahdollista, että pakkausselosteessa näin lukee, mutta menin aivan sanattomaksi, kun hän oli aiheessa ehdoton. Aina välillä haaveilen pillereiden lopettamisesta, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut.

Ja sitten lopuksi vielä jouluun liittyvää kertomusta: Kylällä on tavattu viime vuosina järjestää kylän joulukalenteri, eli joka päivälle joku jouluinen kohde eri puolilla kylää. Eri päivien kohteet on ilmoitettu facebookissa ja siellä on sitten voinut olla vaikka jotakin jäälyhtyjä tai mikä vaan juttu nähtäväksi. En ole tähän aiemmin osallistunut, mutta tänä vuonna kiinnitin huomiota kun facebookissa päiviä sai valita, että josko lähtisi tuohon mukaan. No sitten kuitenkin laiskuuskin iski ja ajattelin että antaa olla. Marraskuun lopussa julkaistiin yhteenveto ja sieltä puuttui edelleen kohteita joistain päivistä. Ja yksi mikä puuttui, oli 24.12. Olin ajatellut, että jos lähden tähän, niin haluaisin, että ”luukussani” olisi jotakin Jeesuksesta tavalla tai toisella kertovaa. Niin sitten kun jouluaatto puuttui vielä listasta, eikä sitä kukaan ollut halunnut, niin siitä sitten innostuin, että josko vielä saisin sen. Ja niinhän se sitten tuli minulle. Hommaa riittää siinä sitten, että saa yhdestä lähellä kylätietä olevasta ikkunasta sellaisen ikkunan, jossa Maailman Valo saisi näkyä jollakin tavalla omassa kylässä.

Siunattua joulukuuta!

Tähtiä ja hyvää talousvettä

Kuluneen viikon ihme on kaivovesi-ihme: tutkittavana olleen vesianalyysin tulos oli ”hyvää talousvettä”. En ole edes ihan varma mikä vuosi se oli, kun lopetimme juomasta talon kaivovettä. Se saattoi olla 2018 tai sitten 2017. Silloin otettiin ihan muuten vain vesianalyysi kaivovedestä ja siinä paljastuikin olevan enterokokkibakteereja.  Otin toisen näytteen ehkä noin puolen vuoden päästä, kun toivoin, että jos talvi olisi poistanut bakteerit. Ei ollut. Ehkä vuoden päästä otin vielä kolmannen näytteen ja samat bakteerit oli siinäkin. Todettiin että eivät ne itsestään näytä poistuvan ja vesi on ollut pois juomakäytöstä nyt sitten 6-7 vuotta. Kun ei ole ollut aikaa ja energiaa kaivon puhdistukseen.

Tänä kesänä tuli kaivo vihdoinkin työn alle. Sen reunaan tehtiin valu, mikä estää pintavesien pääsyn kaivoon. Sitten oli tarkoitus tehdä veden desinfiointi. Koitin selvittää desinfioinnin yksityiskohtia, käytettäviä aineita jne ja tahoja jotka voisivat tyhjentää ja puhdistaa kivikehäkaivon, mutta kaikki se oli ihmeellisen hankalaa. Ajattelin, että itse se sitten täytyy jollakin konstilla hoitaa, vaikka ei ollutkaan vielä selvinnyt että miten. Pitkästä aikaa otin sitten myös vesinäytteen, että näkee sitten kuinka paljon nyt on bakteereja ja onnistuuko itse tehty desinfiointi. Ja sitten yllätys olikin melkoinen, kun näyte sai aivan puhtaat paperit. Ei mitään haitallisia bakteereja! Nolla enterokokkia ja  E. colia! Nyt on sitten kuuden vuoden jälkeen taas juotu oman kaivon vettä, ja se tuntuu aika ihmeelliseltä. Mihin pöpöt katosivat? Voiko se, että pintavettä ei enää pääse kaivoon vaikuttaa heti näin paljon? En ymmärrä, mutta otan tämän todellakin kiitollisuudella vastaan. Ihmeellinen juttu! Kiitos Jeesus!

Mitäs muita kuulumisia sitten kertoisi? Tänään on taas pitkästä aikaa ”ei mitään ohjelmaa” –päivä, ja se on hienoa. Olen väsynyt ja jotenkin kovasti odotan, että saisi pitää semmoisen viikon, ettei olisi näitä arjen rutiineja ja muuta ohjelmaa. Marraskuulle sellaista haaveilen, jos sitten olisi jo tarpeeksi rauhoittunut nämä maatilan jutut. Tänään olen ehkä väsynyt jossain määrin eilisillasta. Pidin reilun tunnin puheen yhdessä hengellisessä tilaisuudessa ja sitten olinkin ihan tööt siitä keskittyneisyydestä. Minulta oli pyydetty samaa aihetta kuin mistä puhuin Italiassa ja kyllä eilisillastakin jäi hyvä mieli, mutta sitten myös jälkiväsy.

Lähiviikkojen puheenaihe on ollut myös se, että lähikaupungin ulkoisesti suurimman ja hienoimman evenkelisluterilaisen kirkon ovet avataan myös samaa sukupuolta olevien vihkimisiin. Tämähän on jo jonkinlainen trendi on Suomessa ollut, mutta ilmeisesti on nyt sitten ensimmäinen päätös omassa maakunnassa, että näin on päätetty - Raamatun ja voimassaolevan kirkkojärjestyksen vastaisesti. Uudenvuoden aattoina olen tavannut käydä tuossa kirkossa järjestetyssä tapahtumassa. Nyt uudenvuodentapahtumaan järjestävä taho ei enää halua järjestää tilaisuutta tuossa kirkossa, mikä on aivan ymmärrettävää. Saa nähdä mitä muuta jatkossa tämä päätös tulee vaikuttamaan.

Jos vielä kerron yhdestä uudesta pienestä harrastuksesta. Osallistuin lokakuun alussa 6 tuntia kestäneelle tähtitaivaan peruskurssille. Olen tähän asti tunnistanut vain Otavan ja Pohjantähden, niin kurssilta sai eväitä ja varsinkin kännykkäappeja siihen, miten voi tunnistaa enemmän tähtiä. Ja tosiaan noiden äppien avulla onkin sitten ihan helppoa ollut laajentaa vähän tähtikuvioiden tunnistusta, mikä on ollut ihan hauskaa. Täällä maalla niitä kuitenkin kirkkaalla ilmalla aika helposti näkee, niin ei ole homma ihan sitten yhden Otavan tasolla. Olisin halunnut myös nähdä komeetta Tsuchinshan-Atlaksen, mikä tässä lokakuussa pitäisi olla periaatteessa mahdollista. Siihen ei kuitenkaan ole olosuhteet olleet otolliset, sijaintini huono tai jotakin sellaista. Ehkä tällä viikolla voi vielä yrittää nähdä sitä.

Tämmöisiä jotakin lokakuun kuulumisia täältä. Vaahteranlehdet odottavat kauniina maassa haravoitsijaa. Ehkä siihen hommaan vielä jossain vaiheessa ehtii.

”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” (Ps. 19:3)