Kuluneen viikon ihme on kaivovesi-ihme: tutkittavana olleen vesianalyysin tulos oli ”hyvää talousvettä”. En ole edes ihan varma mikä vuosi se oli, kun lopetimme juomasta talon kaivovettä. Se saattoi olla 2018 tai sitten 2017. Silloin otettiin ihan muuten vain vesianalyysi kaivovedestä ja siinä paljastuikin olevan enterokokkibakteereja. Otin toisen näytteen ehkä noin puolen vuoden päästä, kun toivoin, että jos talvi olisi poistanut bakteerit. Ei ollut. Ehkä vuoden päästä otin vielä kolmannen näytteen ja samat bakteerit oli siinäkin. Todettiin että eivät ne itsestään näytä poistuvan ja vesi on ollut pois juomakäytöstä nyt sitten 6-7 vuotta. Kun ei ole ollut aikaa ja energiaa kaivon puhdistukseen.
Tänä kesänä tuli kaivo vihdoinkin työn alle. Sen reunaan tehtiin valu, mikä estää pintavesien pääsyn kaivoon. Sitten oli tarkoitus tehdä veden desinfiointi. Koitin selvittää desinfioinnin yksityiskohtia, käytettäviä aineita jne ja tahoja jotka voisivat tyhjentää ja puhdistaa kivikehäkaivon, mutta kaikki se oli ihmeellisen hankalaa. Ajattelin, että itse se sitten täytyy jollakin konstilla hoitaa, vaikka ei ollutkaan vielä selvinnyt että miten. Pitkästä aikaa otin sitten myös vesinäytteen, että näkee sitten kuinka paljon nyt on bakteereja ja onnistuuko itse tehty desinfiointi. Ja sitten yllätys olikin melkoinen, kun näyte sai aivan puhtaat paperit. Ei mitään haitallisia bakteereja! Nolla enterokokkia ja E. colia! Nyt on sitten kuuden vuoden jälkeen taas juotu oman kaivon vettä, ja se tuntuu aika ihmeelliseltä. Mihin pöpöt katosivat? Voiko se, että pintavettä ei enää pääse kaivoon vaikuttaa heti näin paljon? En ymmärrä, mutta otan tämän todellakin kiitollisuudella vastaan. Ihmeellinen juttu! Kiitos Jeesus!
Mitäs muita kuulumisia sitten kertoisi? Tänään on taas pitkästä aikaa ”ei mitään ohjelmaa” –päivä, ja se on hienoa. Olen väsynyt ja jotenkin kovasti odotan, että saisi pitää semmoisen viikon, ettei olisi näitä arjen rutiineja ja muuta ohjelmaa. Marraskuulle sellaista haaveilen, jos sitten olisi jo tarpeeksi rauhoittunut nämä maatilan jutut. Tänään olen ehkä väsynyt jossain määrin eilisillasta. Pidin reilun tunnin puheen yhdessä hengellisessä tilaisuudessa ja sitten olinkin ihan tööt siitä keskittyneisyydestä. Minulta oli pyydetty samaa aihetta kuin mistä puhuin Italiassa ja kyllä eilisillastakin jäi hyvä mieli, mutta sitten myös jälkiväsy.
Lähiviikkojen puheenaihe on ollut myös se, että lähikaupungin ulkoisesti suurimman ja hienoimman evenkelisluterilaisen kirkon ovet avataan myös samaa sukupuolta olevien vihkimisiin. Tämähän on jo jonkinlainen trendi on Suomessa ollut, mutta ilmeisesti on nyt sitten ensimmäinen päätös omassa maakunnassa, että näin on päätetty - Raamatun ja voimassaolevan kirkkojärjestyksen vastaisesti. Uudenvuoden aattoina olen tavannut käydä tuossa kirkossa järjestetyssä tapahtumassa. Nyt uudenvuodentapahtumaan järjestävä taho ei enää halua järjestää tilaisuutta tuossa kirkossa, mikä on aivan ymmärrettävää. Saa nähdä mitä muuta jatkossa tämä päätös tulee vaikuttamaan.
Jos vielä kerron yhdestä uudesta pienestä harrastuksesta. Osallistuin lokakuun alussa 6 tuntia kestäneelle tähtitaivaan peruskurssille. Olen tähän asti tunnistanut vain Otavan ja Pohjantähden, niin kurssilta sai eväitä ja varsinkin kännykkäappeja siihen, miten voi tunnistaa enemmän tähtiä. Ja tosiaan noiden äppien avulla onkin sitten ihan helppoa ollut laajentaa vähän tähtikuvioiden tunnistusta, mikä on ollut ihan hauskaa. Täällä maalla niitä kuitenkin kirkkaalla ilmalla aika helposti näkee, niin ei ole homma ihan sitten yhden Otavan tasolla. Olisin halunnut myös nähdä komeetta Tsuchinshan-Atlaksen, mikä tässä lokakuussa pitäisi olla periaatteessa mahdollista. Siihen ei kuitenkaan ole olosuhteet olleet otolliset, sijaintini huono tai jotakin sellaista. Ehkä tällä viikolla voi vielä yrittää nähdä sitä.
Tämmöisiä jotakin lokakuun kuulumisia täältä. Vaahteranlehdet odottavat kauniina maassa haravoitsijaa. Ehkä siihen hommaan vielä jossain vaiheessa ehtii.
”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” (Ps. 19:3)