sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Hyvässä tuulessa

Täällä taas ollaan. Pieni nuppi on paljosta tapahtumasta sekaisin. Kolme päivää sitten tulin kahden viikon matkalta Israelista ja eilen oli lukioluokan luokkakokous. Ensi viikonloppuna Ruotsiin ja maatilan kevättäkin pitäisi ehtiä aloitella. Elämääni tuntuu olevan tyypillistä pitkät jaksot, missä ei oikein ulkoisesti tapahdu mitään ja sitten tämmöiset tapahtumapläjäykset, joita saa sitten pureskella ja mietiskellä pitkään jälkeenkinpäin.

Israelin matkaakaan en ole oikein ehtinyt analysoida vielä ollenkaan. Kovin hyvin kaikki meni, nähtiin paljon paikkoja, oli hyvä uskovien yhteys molemmilla viikoilla, tuntuu että on Jumalan johdatuksessa saanut olla jne. Mutta jotenkin kaikki rakentui niin pienistä osista, että isompaa kuvaa on jotenkin vaikea vielä nähdä. Jos sen sitten vaikka näkisi paremmin TV7-kanavan erään ohjelmasarjan jaksosta, joka matkasta tullaan näkemään vähän myöhemmin.

Tänään ovat ajatukset vauhdissa kuitenkin enemmän luokkakokouksen takia kuin Israelin matkan. Ja ihan vain siksi, että eilen illalla tuli kuultua niin monta pikakelauselämäntarinaa, että ne pyörivät mielessä vielä tänäänkin. Luulin pystyväni kirjoittamaan tänään hyvin ja syvällisesti, mutta en näköjään pystykään, vaan pitää antaa ensin tämän kohinan laskeutua.

Aiemmin kerroin luokkakokouksen herättäneen etukäteen huonommuuden tunteeseen, negatiiviseen vertailuun ym. liittyviä ajatuksia. Tunnetta ettei ole oikein mitään kerrottavaa siellä, häpeää perheettömyydestä jne. Homma kääntyikin sitten oikeastaan päälaelleen. Mukana oli 20 henkeä eli reilu puolet luokasta. Jokainen vuorollaan kertoi pääpiirteet kuluneista 20 vuodesta lukion jälkeen. Huonoiten mieleeni jäivät ne kertomukset, joissa elämä oli mennyt tyypillisimmällä palkkatyö + perhe tavalla. Ja ihmeellistä kyllä oma kertomukseni maatiloineen, uskoontuloineen ja burnout/masennuksineen vaikuttikin kovin kiinnostavalta, eikä ollenkaan hävettävältä. Unohdin jopa totaalisesti mainita sinkkuuteni ja perheettömyyden, kun oli niin paljon muuta kerrottavaa!

Luokkakokouspäivänä etukäteen eniten mietitytti uskosta kertominen. Se ristiriita mikä siihen minulla niin usein liittyy. Toisaalta halu kertoa, mutta toisaalta pelko sen takia hylätyksi tulemisesta. Tein kuitenkin selkeän päätöksen, että jos jokainen vuorollaan saa elämästä kertoa, haluan Jeesuksesta mainita, tulkoon sitten mitä reaktioita tahansa. Ainoa olinkin, joka uskoontulosta kertoi, mutta mitään negatiivisia reaktioita ei kyllä kukaan näyttänyt  vaan päinvastoin.  Nyt olen ajatellut, että vaikka lukiossa en nyt niin kokenut yhteyttä luokkaani, on se kuitenkin ollut hyvä ja kiva ja nyt sai nähdä kuinka hyviä tyyppejä siitäkin porukasta on monesta tullut. Ja toivon, että moni voisi vielä löytää yhteyden Jeesukseenkin. Muissa kahdenvälisissä keskusteluissa eräs henkilö sitten kertoi kyllä olevansa uskossa, mikä toki oli ilahduttava kuulla.

Muutenkin 38–40 vuotiaiden elämänkirjoa tuli aika paljon esille: lapsia ja lapsettomuutta, ulkomaisia adoptioita ja lapsettomuushoitoja, avioliittoja, avioeroja, avoliittoja, vaikeasti selitettäviä parisuhteita ja  sinkkuelämää, matkustamista, mitä minusta tulee isona –kysymyksiä ja pitkiä työsuhteita samalle työnantajalle, uudelleen kouluttautumista, yritystoimintaa ja toiminimiä, paluuta syntymäpaikkakunnalle tai lähimaastoon, hyvinvointia ja sairautta, harrastuksia ja lasten harrastuksia, omakotitaloja ja niihin liittyviä asioita ja muita asumisen muotoja. Niin paljon monimuotoisuutta, että sinne sopi oikein hyvin myös yksi uskova-sinkku-maatalousyrittäjä.

Itselleni ehkä suurin yllätys oli miten positiivisesti tällä kertaa kerroin maatilasta. Siihen liittyvät vaikeudet ovat peittäneet alleen positiiviset asiat, mutta ehkä siksikin kun olen pari viikkoa ollut Israelin takia pois raskaimmista tunnelmista, maatila-juttu saikin kertomuksessani ihan positiivisen vireen. Ja siitä sitten taas seurasi muiden mielenkiintoa tuotteita ja toimintaa kohtaan. Ikä taitaa tässäkin tehdä tehtävänsä, kun tuttaviakin kiinnostaa enemmän myös lähiruoka, luomutuotteet jne.  Eipä pahemmin nuo luomuspelttijauhot lukioaikana välituntikeskusteluissa olleet J

Nyt tästä sitten mahdollisimman rauhallisin mielin kevättä kohti. Haasteita riittää ja vaikeuksia on, mutta päivä kerrallaan. Ja oli hienoa saada hyvää tuulta ja uusia näkökulmia Jumalalta Israelin ja luokkakokouksenkin kautta.

”Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.” Ps. 34:5