Täällä taas ollaan. Pieni nuppi on paljosta tapahtumasta
sekaisin. Kolme päivää sitten tulin kahden viikon matkalta Israelista ja eilen
oli lukioluokan luokkakokous. Ensi viikonloppuna Ruotsiin ja maatilan kevättäkin
pitäisi ehtiä aloitella. Elämääni tuntuu olevan tyypillistä pitkät jaksot,
missä ei oikein ulkoisesti tapahdu mitään ja sitten tämmöiset tapahtumapläjäykset,
joita saa sitten pureskella ja mietiskellä pitkään jälkeenkinpäin.
Israelin matkaakaan en ole oikein ehtinyt analysoida vielä
ollenkaan. Kovin hyvin kaikki meni, nähtiin paljon paikkoja, oli hyvä uskovien
yhteys molemmilla viikoilla, tuntuu että on Jumalan johdatuksessa saanut olla
jne. Mutta jotenkin kaikki rakentui niin pienistä osista, että isompaa kuvaa on
jotenkin vaikea vielä nähdä. Jos sen sitten vaikka näkisi paremmin TV7-kanavan
erään ohjelmasarjan jaksosta, joka matkasta tullaan näkemään vähän myöhemmin.
Tänään ovat ajatukset vauhdissa kuitenkin enemmän
luokkakokouksen takia kuin Israelin matkan. Ja ihan vain siksi, että eilen
illalla tuli kuultua niin monta pikakelauselämäntarinaa, että ne pyörivät
mielessä vielä tänäänkin. Luulin pystyväni kirjoittamaan tänään hyvin ja
syvällisesti, mutta en näköjään pystykään, vaan pitää antaa ensin tämän kohinan
laskeutua.
Aiemmin kerroin luokkakokouksen herättäneen etukäteen
huonommuuden tunteeseen, negatiiviseen vertailuun ym. liittyviä ajatuksia.
Tunnetta ettei ole oikein mitään kerrottavaa siellä, häpeää perheettömyydestä
jne. Homma kääntyikin sitten oikeastaan päälaelleen. Mukana oli 20 henkeä eli
reilu puolet luokasta. Jokainen vuorollaan kertoi pääpiirteet kuluneista 20
vuodesta lukion jälkeen. Huonoiten mieleeni jäivät ne kertomukset, joissa elämä
oli mennyt tyypillisimmällä palkkatyö + perhe tavalla. Ja ihmeellistä kyllä oma
kertomukseni maatiloineen, uskoontuloineen ja burnout/masennuksineen
vaikuttikin kovin kiinnostavalta, eikä ollenkaan hävettävältä. Unohdin jopa
totaalisesti mainita sinkkuuteni ja perheettömyyden, kun oli niin paljon muuta
kerrottavaa!
Luokkakokouspäivänä etukäteen eniten mietitytti uskosta
kertominen. Se ristiriita mikä siihen minulla niin usein liittyy. Toisaalta
halu kertoa, mutta toisaalta pelko sen takia hylätyksi tulemisesta. Tein
kuitenkin selkeän päätöksen, että jos jokainen vuorollaan saa elämästä kertoa,
haluan Jeesuksesta mainita, tulkoon sitten mitä reaktioita tahansa. Ainoa
olinkin, joka uskoontulosta kertoi, mutta mitään negatiivisia reaktioita ei
kyllä kukaan näyttänyt vaan päinvastoin. Nyt olen ajatellut, että vaikka lukiossa en
nyt niin kokenut yhteyttä luokkaani, on se kuitenkin ollut hyvä ja kiva ja nyt
sai nähdä kuinka hyviä tyyppejä siitäkin porukasta on monesta tullut. Ja
toivon, että moni voisi vielä löytää yhteyden Jeesukseenkin. Muissa kahdenvälisissä
keskusteluissa eräs henkilö sitten kertoi kyllä olevansa uskossa, mikä toki oli
ilahduttava kuulla.
Muutenkin 38–40 vuotiaiden elämänkirjoa tuli aika paljon
esille: lapsia ja lapsettomuutta, ulkomaisia adoptioita ja lapsettomuushoitoja,
avioliittoja, avioeroja, avoliittoja, vaikeasti selitettäviä parisuhteita ja sinkkuelämää, matkustamista, mitä minusta
tulee isona –kysymyksiä ja pitkiä työsuhteita samalle työnantajalle, uudelleen
kouluttautumista, yritystoimintaa ja toiminimiä, paluuta syntymäpaikkakunnalle
tai lähimaastoon, hyvinvointia ja sairautta, harrastuksia ja lasten
harrastuksia, omakotitaloja ja niihin liittyviä asioita ja muita asumisen
muotoja. Niin paljon monimuotoisuutta, että sinne sopi oikein hyvin myös yksi
uskova-sinkku-maatalousyrittäjä.
Itselleni ehkä suurin yllätys oli miten positiivisesti tällä
kertaa kerroin maatilasta. Siihen liittyvät vaikeudet ovat peittäneet alleen
positiiviset asiat, mutta ehkä siksikin kun olen pari viikkoa ollut Israelin
takia pois raskaimmista tunnelmista, maatila-juttu saikin kertomuksessani ihan
positiivisen vireen. Ja siitä sitten taas seurasi muiden mielenkiintoa
tuotteita ja toimintaa kohtaan. Ikä taitaa tässäkin tehdä tehtävänsä, kun tuttaviakin
kiinnostaa enemmän myös lähiruoka, luomutuotteet jne. Eipä pahemmin nuo luomuspelttijauhot
lukioaikana välituntikeskusteluissa olleet J
Nyt tästä sitten mahdollisimman rauhallisin mielin kevättä
kohti. Haasteita riittää ja vaikeuksia on, mutta päivä kerrallaan. Ja oli
hienoa saada hyvää tuulta ja uusia näkökulmia Jumalalta Israelin ja
luokkakokouksenkin kautta.