Kalenterissa lukee tämän päivän kohdalla Pitkäperjantai,
mutta minusta ei tunnu yhtään siltä. Tämmöistä en muista kokeneeni aikaisemmin,
vaan yleensä tänä päivänä olen halunnut muistella Jeesuksen ristinkuolemaa ja
hiljentyä asian äärellä. Edelleenkin haluaisin, mutta tässä on nyt kyse
jostakin muusta. Nimittäin aivan kuin minua oltaisiin siirtämässä vähitellen
Raamatun vuosikalenteriin. Ja sen mukaan tänään ei ole pääsiäinen, vaan
Adar-kuun 15 päivä. Adar-kuun 14.-15. päivä ovat Raamatun kalenterissa Esterin
kirjan tapahtumiin perustuvaa Puurim-juhlan aikaa ja Israelissa sitä
parhaillaan vietetään. Raamatun pääsiäisen aika on seuraavassa kuussa eli
Nisan-kuussa: ”Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, on
Herran pääsiäinen.” (4. Moos. 28:16). Se on tänä vuonna länsimaisessa
kalenterissa 22.4. Saa nähdä tuntuuko silloin jotenkin pääsiäiseltä..
Eli en nyt sitten ole tänään pitkäperjantaitunnelmissa, vaan
jossain muissa. Ehkä eniten valmistautumassa ensi viikolla lähtemään Israeliin.
Tulevaa matkaa on odotettu ja valmistettu tavallaan viime kevään Israelin
matkasta lähtien, jolloin annettiin ajatus tästä matkaryhmän keräämisestä ja
Samariaan menemisestä. Tästä on tulossa ensimmäinen suomalaisten järjestämä
turistimatka Samariaan. Se tuntuu jokseenkin hämmentävältä, kun kuitenkin
Israeliin on vuosikymmeniä tehty jatkuvasti matkoja. Mutta Samariaa on sitten
jotenkin vältetty, vaikka siellä on valtavasti Raamatusta tuttuja paikkoja.
Vaikea käsittää miten nyt itse saa olla tällaisessa ensijutussa mukana. Mutta
toki aivan valtavan kiitollisin mielin mukana olen ja valtava kiinnostus on
taas päästä tuolle alueelle – ekaa kertaa nyt sitten tämmöisellä matkatoimistomatkalla
siellä. Viikon ryhmämatkan jälkeen olen jäämässä vielä toiseksi viikoksi
Israeliin eli jos luet tätä 30.3.-13.4. välisenä aikana niin saa rukoilla että
Jumalan hyvä suunnitelma voisi toteutua kaiken suhteen mitä siellä tapahtuu. Näin
bloginkin lukijat voivat rukouksen kautta olla osallisia matkasta.
Itselleni jäi aika paljon mieleen pyörimään edellisestä
tekstistäni nousseet ajatukset. Se semmoinen kontrollointi ja kuinka sitä on
nyt alkanut huomata itsessä paremmin ja paremmin eri tilanteissa. Kuinka on aikanaan
jotenkin aivan kuin väärällä lailla kasvanut ulos omasta itsestä ja sitten häiriintyy
helposti toisten asioista, haluaisi että toisten asiat menisivät itse
haluamalla tavalla, murehtii asioita, jotka kuuluvat Jumalalle jne jne. Hyvin
tyypillinen tunne minulla on että ”minulle ei tapahdu mitään – muille vain”.
Suurin osa kuitenkin niistä muille tapahtuvista asioista ovat sellaisia, joissa
nämä muut aktiivisesti tarttuvat johonkin asiaan ja alkavat tehdä ja toimia eikä
niin että se vain ”tapahtuu”. Syistä, joita jotkut kyllä ymmärränkin, itselle
on tullut aika iso pelko ja epävarmuus olla itse aktiivinen toimija ja niin on
päätynyt tarkkailevan ja myös toisia jossain määrin kontrolloivaan rooliin. Toisaalta
omassa elämässä kovasti kaipaa uutta, mutta toisaalta kovasti pelkää sitä samalla
ja takertuu vanhaan. Turvallisuuden tunteen kaipuussaan takertuu asioihin
ylläpitääkseen jotakin ympäristöä, missä ei tapahdu liikaa pelottavia asioita.
Eikä sitä uutta sitten tule, kun on niin lujaa takertuu siihen mihin on
tottunut.
On aika hienoa huomata näkevänsä jotain uusin silmin. Nyt
kun näkee tämän kontrolloinnin tarpeen, voi ehkä jossain kohtaa ymmärtää päästää
irti. Antaa vapauden vääntämisen sijaan. Hakea turvaa Jeesuksesta eikä
tarpeesta turvalliseen ympäristöön, jossa kaikki toimivat totutusti. Päästää
irti vääristä vastuista. Voisiko vielä opetella käyttämään niitä köysiä, joilla
liikutetaan purjeita niiden köysien sijaan, joilla paatti kiinnitetään
laituriin?
Tulevat pari matkaviikkoa antavat varmasti taas runsaasti
tilaisuuksia harjoitella vapautta ja vastuunottoa. Tiedän että niin helposti
alan harmittelemaan, kun asiat ei mene juuri niin kuin olin ajatellut tai minua
loukkaa joku asia, mistä ei yhtään tarvitsisi välittää, vaan antaa vapaus
itselle ja toiselle olla sitä mitä on ja tehdä mitä haluaa. Ja helposti taas ohitan jonkun toiminnan
tilanteen, kun en uskalla puuttua. Mutta onneksi armosta käsin kaikki. Näillä
mennään mitä on. Toivon voivani irrottaa kontrollista niin paljon, että olisi
vapaa turvaamaan Jeesukseen, tarttumaan Häneen ja ottamaan vastaan mitä Hän
haluaa antaa. Kai tässä on vielä aikaa sitäkin opetella.
”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?” (Jes. 58:6)
