Homekoiran paluu

Ensi viikolla pitäisi homekoiran tulla käymään. Samaan kohteeseen kuin viime maaliskuussa eli mökkiin.. Piskin nuuskimat homeet poistettiin viime keväänä perusteellisessa yhden huoneen lattian avauksessa. Omassa kesäasumisessani en saanut mitään oireita. Syyskuussa asukiksi tuli vuokralainen, joka edellisellä asumiskerrallaan reagoi ja häipyi kolmen kohteesta päivän jälkeen. Nyt samaisen henkilön syksy sujui ilman suurempia selviä reaktioita, mutta joulukuun lopussa alkoivat oireet ja sairastelu, joita ensin arvuuteltiin koronaksi ja myyräkuumeeksi ja ties miksi. Lopulta epäilys iski jälleen homepuoleen, jonka jälkeen asukasta ei sitten enää ole ollutkaan.

Haukku tulee ensi viikolla haistelemaan, josko se vielä löytäisi uusia homeita. Hohhoijaa. Eniten harmittaa vuokralaisen sairastuminen ja taloon liittyvät harmitukset ovat sinänsä vähän sivuseikka. Tietyssä mielessä tuntuu vähän epätoivoiselta, että voiko mökistä koskaan täysin terve tullakaan. Ja kuinka paljon ollaan valmiita purkamaan kaikkea sitä hyvää pintaa, mikä 2014 tehtiin. Pitäisikö vessa ja suihkuhuone avata aivan kokonaan, vaikka se vesieristeillä on asianmukaisesti tehty?  Pitäisikö kahden muun huoneen lattiat räjäyttää? Missä tämä home asustaa ja voiko sen vielä saada pois? Kenties koira voi antaa jotakin vinkkejä.

Voisi kuvitella, että olisin näiden useampien homekuvioiden takia jo useamman kerran katunut koko mökin hankintaa. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt en kyllä enää vastaavaa toista kohdetta ostaisi, mutta siitä huolimatta en ajattele, että tuon mökin osto olisi ollut väärä päätös. Niin paljon kaikkea hyvää on siellä kuitenkin ehtinyt tapahtua ja jotenkin kaikkine ongelmineen se vaan kuuluu kalustoon ja maatilan kokonaisuuteen. Itse olen saanut viettää siellä kiitollisena kesäaikoja ja muitakin vuokralaisia se on palvellut onneksi heitä sairastuttamatta. Ja sitten tämä yksi jo aiemmin elämässään homeille herkistynyt on joutunut kovaonnisiin tilanteisiin, joista kuitenkin pidemmän päälle on ollut iso hyöty, kun homeet ovat paljastuneet. Nähtäväksi jää, mitä nyt sitten seuraavaksi tapahtuu. Ainakin on tapahtumaa ja raportoitavaa ja toivottavasti myös opittavaa. En vaan tiedä kuinka monta vertausta siitä kuinka Jumalan Henki tekee alati paljastavaa ja puhdistavaa työtään enää viitsin kirjoittaa! J

Näiden tapahtumien keskellä on ollut helppoa olla taas hyvin kiitollinen tästä kerrostalokodista. Vaikka olisi kuinka pientä ja vaatimatonta, niin sisäilmaltaan terve koti on kyllä valtavan iso asia. (Ja tietysti työpaikka myös.)

Itse olen saanut olla Jumalan koulussa myös tässä kaikessa. Toisaalta jo tuttujakin aiheita, mutta ehkä sitten taas jotenkin syvemmälle ja vähän uusista näkökulmista. Yksi aihe on omat ja toisten rajat. Mikä on aitoa auttamista ja mikä toisen puolesta elämistä ja halua vaikuttaa toisen asioihin? Missä astuu toisen ihmisen tai Jumalan tontille? Mikä on oma vastuu ja mikä toisen? Näissä kysymyksissä on itsellä aina hiomisen varaa varsinkin mitä läheisimmistä ihmisistä on kysymys. Kuinka elää omaa elämää ja keskittyä itse Jeesukseen, vaikka ajatukset kiertyvät toisten asioihin ja niiden vatvomiseen. Mikä on aitoa esirukousta ja mikä turhaa murehtimista? Ei näitä oikein teoriassa oppia voi, ennen kuin asiat tulevat omakohtaisiksi ja niitä joutuu oikeasti miettimään ja rukoilemaan tilanteiden ollessa käsillä.

Jotenkin kaiken keskellä tuntuu, että Jumala auttaa minua myös ymmärtämään vähän paremmin omaa luonnettani. Se on ollut haastavaa läpi koko elämän, kun sisäisessä maailmassa on tietynlainen ja sitten ulospäin jotenkin vähän toisenlainen.  Tai ainakin hyvin varovainen tuomaan toisille näkyviin sitä mikä on sisällä ja sitten siitä tulee tietysti jonkinlainen seinä väliin. Joidenkin kanssa enemmän, joidenkin vähemmän. Mutta koska en ole koskaan asunut kenenkään kanssa enkä edes vakavasti seurustellut, niin paljon esteitä on jäänyt kohtaamatta. Ja sitten taas toisinpäin – nämä esteet ovat varmasti olleet myös esteitä sille, ettei ylipäätään ole koskaan kunnolla seurustellut, kun ei ole ehkä ollut itsellä edes kunnolla uskallusta lähteä esteidenpurkutalkoisiin. Niissä kun räjähtäisi ilmoille niin paljon kaikkea, että on vahva epäilys, ettei sitä kukaan oikeasti jaksaisi. Tai sitten minä en jaksaisi.

Käsittämätöntä on, että vaikka minä en jaksa ja tuskin kukaan muukaan, Jumala vain jaksaa edelleen. Jatkuvasti ja jatkuvasti. Yksilössä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja ihmiskunnassa vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Jeesus sanoo, että ”Minun Isäni on tehnyt työtä tähän asti ja tekee yhä, ja niin teen minäkin.” (Joh. 5:17). Aivan käsittämätöntä. Hänellä on aivan jatkuva rakennusprojekti menossa. Ja mitä isompi inhimillinen pettymys, sitä suuremmat mahdollisuudet Hänellä on toimia ja saada tilaa tehdä uutta.

Jumalan armollisuus, kärsivällisyys ja pitkämielisyys omia heikkouksia kohtaan toivottavasti tuottaa myös edes jotakin heijastuksia lähimmäisiä kohtaan. Niin perin vajavaista tämä kaikki on.

”Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.” (2. Tess. 3:5)

”..me keskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä..” (Room. 5:3)

Alkutekiöissä 2021

Lunta satelee ja pakkasta -5 astetta. On kiitollinen olo, että tällaistakin tähän talveen tulee. Nähtäväksi jää tuleeko hiihtoa kuulumaan seuraavien kuukausien ohjelmaan.

Uusi kalenterivuosi on alkanut vaihtelevaisissa tunnelmissa. Sydänsuruja ja –kipujakin ihan suomeksi sanottuna. Välillä kaivetaan syvältä ja kyllähän se kamalalta tuntuu aina silloin kuin tilanne päällä on. Masentunut mieli ja murtunut sydän, itsesyytöksiä ja ihmettelyjä kuinka näin taas pääsi käymään ja enkö ole mitään oppinut vuosien varrella. Toisaalta taas toinen ääni kiittää Jumalan johdatuksesta ja siitä, ”että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa” ja pystyy ajattelemaan jopa että ihan mielenkiintoinen vaihe tämäkin. Ja tavallaan on mielissään ja kiitollinen siitä, että kaivetaan syvältä ja paljastetaan omaa syntisyyttä ja sydämen kovuutta. Vaikka se sitten sattuukin eikä energiaa oikein muuhun riitä. Vuosien varrella Jumala on myös opettanut asioita ja sydämensä varjelemista, vaikka huonolla hetkellä tuleekin ajatus, ettei muka olisi oppinut yhtään mitään.

Mitä oppimiseen tulee, voinen ehkä kertoa yhden ”salaisuuden”, mihin olen aikaani viimeisen reilun vuoden aikana käyttänyt youtuben maailmassa. Jossain vaiheessa löysin sieltä  amerikkalaisten nuorten kristittyjen avioparien videosarjat matkalla seurustelusta perheen perustamiseen ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän teemaan liittyvää. Suomeksi ei kai vastaavia tubettajia ole olemassakaan tai en ainakaan ole törmännyt. En tiedä onko säälittävää, että 43-vuotiaana olen kiinnostunut lähinnä 25-30-vuotiaiden jenkkien tekemistä parisuhdevideoista, mutta näin se nyt vaan on ollut. Ajattelen, että tämä on alue, jolla perhetaustasta riippuen ihmisten ”lähtötaso” vaihtelee todella paljon. Jollain on 20-vuotiaana todella terve lähtökohta Jumalan mielen mukaiselle seurustelulle ja joku toinen rämpii suossa näillä alueilla vielä monia vuosikymmeniä myöhemmin. Suomessakin on ollut aika paljon kristillistä avioliittotyötä, mutta se ei paljon auta niitä, jotka eivät ole sinne asti päässeet. Youtubessa olen katsellut mm. seuraavien tubettajien videosarjoja: Nate and Sutton, ApplyGodsWord.com/Mark Ballenger, Tiffany Dawn, Kian Tilton, Tori and Chad Masters jne. Herran vaikutuksesta rohkeita avoimia ihmisiä ja oikein hienoa että youtubesta tällaistakin materiaalia löytyy.

Pienet tapahtuneet ravistelut nostivat pintaan oman itsekkyyden ja kateuden, joka ei haluaisi nähdä onnea toisten elämässä, kun ei sitä itselläkään ole. Mustasukkaisuus, kateus, katkeruus, kontrollinhalu ja muut myrkylliset syntisen luonnon ominaisuudet ovat kovasti olemassa, eikä voi kuin pyytää, että Jumala näiden voimista vapauttaisi ja auttaisi vielä rakastamaan oikeasti ja ilman oman edun tavoittelua. Että voisi vielä haluta oikeasti onnea toisille eikä vain itselle eikä toisten onni olisi minkäänlainen uhka itselle vaan päinvastoin ilo. Varmasti Jumala voi sydäntä muuttaa, eihän tässä muuten mitään toivoa olisikaan.

Reilu viikko on uutta kalenterivuotta kulunut ja on jo päästy kokemaan kateutta, katkeruutta, masennusta jne! Mutta nyt en kylläkään ole niissä tunnelmissa ja on hienoa, että vaikka jollain hetkellä sydän on kipeä, aika nopeasti tilanne voi taas olla ihan tyyni ja rauhallinen. Jumalan muovailua - toivottavasti. Puhdistusta, sydämen vahvistamista ja luottamuskoulua, että Jumala tietää niin paljon paremmin kuin minä mitä on tekemässä. Itsekkyys vääntää niin kummallisille urille, mutta niin pikkuhiljaa Herra opettaa rakkautensa koulussa pyyteettömyyttä. Hänen mielensä laatua ja sitä sydämen vahvuutta, missä rakkaus ei kadehdi – ei etsi omaan etuaan, ei katkeroidu eikä muistele kärsimäänsä pahaa. Minusta siihen ei ole, mutta Jeesuksesta on.

Näiden lisäksi on sitten vielä tietysti muuta ihmettelyä kuten koronarokotus, USAn tilanteet presidentin vaihtuessa, 85-vuotiaan isän terveys ja ties mitä muuta. Ehkä ei sitten ihme, että on joskus väsynyt olo, eikä oikein energiaa muuhun riitä. Ja sitten kuitenkin saa tässä kaikessa olla kannettuna ja opetella luottamaan, että KAIKKI asiat ovat Isän kädessä ja että Hän PITÄÄ HUOLTA ja välittää ihan oikeasti lapsistaan. Uudet tilanteet vahvistavat uskoa uudella lailla, kun saadaan luottaa että tässäkin asiassa Jumala auttaa.

”Kaiken se [rakkaus] peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:7)
”Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8)