Ensi viikolla pitäisi homekoiran tulla käymään. Samaan kohteeseen kuin viime maaliskuussa eli mökkiin.. Piskin nuuskimat homeet poistettiin viime keväänä perusteellisessa yhden huoneen lattian avauksessa. Omassa kesäasumisessani en saanut mitään oireita. Syyskuussa asukiksi tuli vuokralainen, joka edellisellä asumiskerrallaan reagoi ja häipyi kolmen kohteesta päivän jälkeen. Nyt samaisen henkilön syksy sujui ilman suurempia selviä reaktioita, mutta joulukuun lopussa alkoivat oireet ja sairastelu, joita ensin arvuuteltiin koronaksi ja myyräkuumeeksi ja ties miksi. Lopulta epäilys iski jälleen homepuoleen, jonka jälkeen asukasta ei sitten enää ole ollutkaan.
Haukku tulee ensi viikolla haistelemaan, josko se vielä löytäisi uusia homeita. Hohhoijaa. Eniten harmittaa vuokralaisen sairastuminen ja taloon liittyvät harmitukset ovat sinänsä vähän sivuseikka. Tietyssä mielessä tuntuu vähän epätoivoiselta, että voiko mökistä koskaan täysin terve tullakaan. Ja kuinka paljon ollaan valmiita purkamaan kaikkea sitä hyvää pintaa, mikä 2014 tehtiin. Pitäisikö vessa ja suihkuhuone avata aivan kokonaan, vaikka se vesieristeillä on asianmukaisesti tehty? Pitäisikö kahden muun huoneen lattiat räjäyttää? Missä tämä home asustaa ja voiko sen vielä saada pois? Kenties koira voi antaa jotakin vinkkejä.
Voisi kuvitella, että olisin näiden useampien homekuvioiden takia jo useamman kerran katunut koko mökin hankintaa. Näin ei kuitenkaan ole. Nyt en kyllä enää vastaavaa toista kohdetta ostaisi, mutta siitä huolimatta en ajattele, että tuon mökin osto olisi ollut väärä päätös. Niin paljon kaikkea hyvää on siellä kuitenkin ehtinyt tapahtua ja jotenkin kaikkine ongelmineen se vaan kuuluu kalustoon ja maatilan kokonaisuuteen. Itse olen saanut viettää siellä kiitollisena kesäaikoja ja muitakin vuokralaisia se on palvellut onneksi heitä sairastuttamatta. Ja sitten tämä yksi jo aiemmin elämässään homeille herkistynyt on joutunut kovaonnisiin tilanteisiin, joista kuitenkin pidemmän päälle on ollut iso hyöty, kun homeet ovat paljastuneet. Nähtäväksi jää, mitä nyt sitten seuraavaksi tapahtuu. Ainakin on tapahtumaa ja raportoitavaa ja toivottavasti myös opittavaa. En vaan tiedä kuinka monta vertausta siitä kuinka Jumalan Henki tekee alati paljastavaa ja puhdistavaa työtään enää viitsin kirjoittaa! J
Näiden tapahtumien keskellä on ollut helppoa olla taas hyvin kiitollinen tästä kerrostalokodista. Vaikka olisi kuinka pientä ja vaatimatonta, niin sisäilmaltaan terve koti on kyllä valtavan iso asia. (Ja tietysti työpaikka myös.)
Itse olen saanut olla Jumalan koulussa myös tässä kaikessa. Toisaalta jo tuttujakin aiheita, mutta ehkä sitten taas jotenkin syvemmälle ja vähän uusista näkökulmista. Yksi aihe on omat ja toisten rajat. Mikä on aitoa auttamista ja mikä toisen puolesta elämistä ja halua vaikuttaa toisen asioihin? Missä astuu toisen ihmisen tai Jumalan tontille? Mikä on oma vastuu ja mikä toisen? Näissä kysymyksissä on itsellä aina hiomisen varaa varsinkin mitä läheisimmistä ihmisistä on kysymys. Kuinka elää omaa elämää ja keskittyä itse Jeesukseen, vaikka ajatukset kiertyvät toisten asioihin ja niiden vatvomiseen. Mikä on aitoa esirukousta ja mikä turhaa murehtimista? Ei näitä oikein teoriassa oppia voi, ennen kuin asiat tulevat omakohtaisiksi ja niitä joutuu oikeasti miettimään ja rukoilemaan tilanteiden ollessa käsillä.
Jotenkin kaiken keskellä tuntuu, että Jumala auttaa minua myös ymmärtämään vähän paremmin omaa luonnettani. Se on ollut haastavaa läpi koko elämän, kun sisäisessä maailmassa on tietynlainen ja sitten ulospäin jotenkin vähän toisenlainen. Tai ainakin hyvin varovainen tuomaan toisille näkyviin sitä mikä on sisällä ja sitten siitä tulee tietysti jonkinlainen seinä väliin. Joidenkin kanssa enemmän, joidenkin vähemmän. Mutta koska en ole koskaan asunut kenenkään kanssa enkä edes vakavasti seurustellut, niin paljon esteitä on jäänyt kohtaamatta. Ja sitten taas toisinpäin – nämä esteet ovat varmasti olleet myös esteitä sille, ettei ylipäätään ole koskaan kunnolla seurustellut, kun ei ole ehkä ollut itsellä edes kunnolla uskallusta lähteä esteidenpurkutalkoisiin. Niissä kun räjähtäisi ilmoille niin paljon kaikkea, että on vahva epäilys, ettei sitä kukaan oikeasti jaksaisi. Tai sitten minä en jaksaisi.
Käsittämätöntä on, että vaikka minä en jaksa ja tuskin kukaan muukaan, Jumala vain jaksaa edelleen. Jatkuvasti ja jatkuvasti. Yksilössä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ja ihmiskunnassa vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Jeesus sanoo, että ”Minun Isäni on tehnyt työtä tähän asti ja tekee yhä, ja niin teen minäkin.” (Joh. 5:17). Aivan käsittämätöntä. Hänellä on aivan jatkuva rakennusprojekti menossa. Ja mitä isompi inhimillinen pettymys, sitä suuremmat mahdollisuudet Hänellä on toimia ja saada tilaa tehdä uutta.
Jumalan armollisuus, kärsivällisyys ja pitkämielisyys omia heikkouksia kohtaan toivottavasti tuottaa myös edes jotakin heijastuksia lähimmäisiä kohtaan. Niin perin vajavaista tämä kaikki on.
”Herra ohjatkoon sydämenne Jumalan rakkauteen ja Kristuksen kärsivällisyyteen.” (2. Tess. 3:5)
”..me keskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä..” (Room. 5:3)