”Vihreille niityille hän vie minut lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps. 23:2)
Blogitusta torstaina keskellä päivää eli luksusta. Ajattelin kuunnella sitä ääntä, joka kaipasi sairaslomaa, vaikka lääkäriltä sitä ei tullutkaan. Tämän viikon olen ollut pois maatilalta ja ollut omassa kodissa ilman sen suurempia suunnitelmia. On jännä, kun täällä sitten tulee mieleen kaikenlaista, mitä haluaisi tehdä tai voisi tehdä ja jotenkin elämä vaan tuntuu huomattavasti enemmän omalta, kuin niinä viikkoina kun vanhat rutiinit pyörivät. Maatilaviikkoina en meinaa saada aikaiseksi mitään omia juttuja hoidettua, ainoastaan aivan pakolliset kuviot. Nyt on tyytyväinen fiilis, kun eilen sain viimein ostettua uudet lenkkarit, mitä olen suunnitellut jo ainakin puoli vuotta. Toinen ostos, millä melkein yllätin itsenikin, oli karvapohjasukset (ja muu setti)! (Vaikka sitäkin olen ajatellut ainakin parina viime talvena.)
Tämä viikko ei ole niinkään tuntunut lomalta, vaan enemmänkin tavalliselta elämältä, jossa on ihan valinnan mahdollisuuksia. Pitää koittaa ottaa tämän viikon oppeja käytäntöön enemmän muutenkin eikä olla sitten niin liimaantunut sinne maatilalle, sitten kun sinne taas menee. Viime viikolla jostakin pukkasi esiin ajatus ”olen väsynyt olemaan hyvä ihminen”. Kaikenlaisia huomioita nousi sitten sen mukana. Hyvä ihminen kuulosti aika paljon siltä elämäntyylin mallilta, mitä olen läheisellä ihmisellä katsellut. Ja sitten kun nousee niitä omia tarpeita ja ajatuksia ja haaveita jotka ovat jossain kohtaa toisenlaisia, niin sitten on sitä jatkuvaa sisäistä ristiriitaa, kun se ”hyvä ihminen” odottaa tietynlaista käytöstä ja se ei-hyvä-ihminen toisenlaista. Kai siinä sairasloman kaipuussa oli juuri tuota hyvän ihmisen väsymystä – se kun ei lomaile kuin sairaslomalla, ja muuten on muiden palveluksessa, tai ainakin kauheasti yrittää olla vaikkei oikeasti yhtään jaksakaan olla.
Otin myös askeleen lääkärin määräämän keltarauhashormonin napsimiseen. Kohta on kolme viikkoa täynnä ja sinänsä olen tyytyväinen, että kaikista ennakkoluuloistani ja peloistani huolimatta sain sitten voimaa kokeilla enkä edes lopettanut heti alkuunsa. Kaikenlaisia sivuvaikutuksia on tullut, mutta osa on sitten ehkä jo mennytkin. Yksi tympeimpiä on vaikutukset nukkumiseen. Minun on vaikea arvioida kuinka suuri vaikutus valmisteella on huonoon nukkumiseeni, koska nukuin huonosti jo ennen pillereitä. Nyt nukun sitten vielä huonommin. Jotain muitakin juttuja on, mutta säästän lukijat yksityiskohdilta. Ensi viikolla minulla on soittoaika sille ensimmäiselle lääkärille, joka näki ne muodostumat, mitä se seuraava ei nähnyt. Haluan nyt häneltä kysellä vielä jotakin.
Yksi hulluimpia ajatuksia tällä viikolla on ollut, että mitä jos joskus vielä alkaisin tekemään videoita. Olen viime vuosina katsellut niin paljon tubettajien tekemiä videoita, että tavallaan se on ”arkipäivää”. Ja sitten kuitenkin niin villi ajatus omalle kohdalle. Isoja kynnyksiä on tekninen puoli, koska ne videot mistä pidän, ovat yleensä todella hyvin tehtyjä ja editoituja, visuaalisesti kauniita ja rauhallisia (mistä ne kaikki taustamusiikitkin löytyy..?) . En osaa editoida ollenkaan ja siinä olisi hyvin paljon opeteltavaa. Toinen iso kynnys on sitten omalla naamalla esiintyminen. Ja ehkä se ääneen puhuminen ylipäätään. Toisaalta taas kuitenkin haluaisi oppia vielä joskus jotakin uutta. Olen niin jässähtänyt ja ajatus uuden opettelemisestakin on jotenkin pelottava. Että pystyykö enää oppimaan yhtään mitään, kun muisti vain menee. Niin, tämmöisiä ajatuksia. Puhelimeen latasin ilmaisen videoeditorisovelluksen ja johonkin omaan videoon lisäsin sitten vähän puhetta päälle, nopeutettua kuvaa ja pari hymiötä hyppimään. Sitten olinkin jo aivan väsynyt J
Tämmöistä täällä. Mukavan tavallista. Kiitos Jeesus.
”Hän virvoittaa minun sieluni. Hän johdattaa minua vanhurskauden tiellä nimensä tähden.” (Ps. 23:3)
