Tiivistelmä v. 2022

Vuoden viimeistä päivää viedään. Siinä taas yksi vuosi taakse hurahtaneena. Kyllähän nämä nykyään aika nopeasti menevät. Juuri olin menossa vuosi sitten uudenvuoden aaton hengelliseen tilaisuuteen ja taas on se tapahtuma tänään edessä. Se on kyllä ollut usein hyvä tilaisuus, kiitos Herralle siitä.

En oikein tiedä, mihin tämä vuosi on mennyt. Ei ole oikein semmoisia kohokohtia. Hassu pieni kohokohta oli, kun kesällä sain kokeilla skuutilla ajamista. Siitä on jäänyt semmoisen iloisen, positiivisen jännityksen ja kiitollisen mielen hetki huristellessani pitkin kylänraittia lainaskuutilla. Toki kesästä on muitakin auringon ja uimisen ihania hetkiä mielessä. Mutta silti yleisfiilis vuodesta on vähän semmoinen tylsä ja tasapaksu. Ei mitään pahaa, muttei mitään semmoista mikä erityisesti olisi sykähdyttänytkään. Ja tämä näin henkilökohtaisen elämän puolella.

Ulkoisista asioita mielessä on montakin asiaa. Tänä vuonna Euroopassa syttyi sota, jota on jatkunut jo 10 kuukautta eikä loppua näy. Sodan ja sen seurausten seuraaminen uutisista on vienyt paljon aikaa. Polttoaineiden hinnat nousivat aluksi ja sitten sähkön hinta. On käsittämätöntä, että jotkut ihmiset asuvat kylmissä kodeissa samalla, kun sähköyhtiöt tekevät isoja voittoja. Itse en asu kylmässä kodissa, mutta näitä asioita on kuitenkin mielessä tänä vuonna ollut. Ja maatilalta on ostettu klapeja tänä vuonna enemmän kuin aikaisemmin. On ollut ihan kiva juttu, että jollain lailla on voitu vähän niin kuin auttaakin näissä klapimyynneissä.

Vuosi alkoi tiukoissa koronakaranteeneissa, mutta kiitos Jumalalle lievemmästä omikronista, joka sitten kevään aikana meni varmaan suht hyvin väestön läpi ja rajoitukset on saatiin purkaa. Itse en ole ollut juuri minkäänlaisessa nuhassa sen maaliskuun 2020 jälkeen, mikä on aika käsittämätöntä. 2022 olen saanut olla terveenä. Ja koko vuosi on nyt sitten syöty endometrioosin takia keltarauhashormonia. En ole siitä kovin innoissani, mutta ei siitä nyt sitten erityisempää haittaakaan tunnu olevan sen jälkeen, kun keho siihen lopulta tottui. Yleisvointi on vähän väsynyt ja vetämätön. Siitä on tosi vaikea sanoa mikä on fyysistä ja mikä psyykkistä. Kyllä tämä keski-ikäkin tehtävänsä tekee. Olen niin kiitollinen, ettei aamuisin tarvitse rynnätä mihinkään, vaan saa aloittaa päivän kaikessa rauhassa.

Koko vuoden on jälleen pyörinyt joka-aamuinen aamupiiri Zoomissa. Klo 9 aloitetaan lukemalla päivän raamatunkohdat, keskustellaan niistä ja sitten on yhteistä rukousta. Tämä piiri on pyörinyt kohta 3 vuotta, mikä sekin on käsittämätöntä. Välillä koen vähän ristiriitaa, kun tuo yhteisluku on sitten jotenkin pois omasta kaksinvietetystä ajasta Herran kanssa. Mietin että pääseekö Hän puhuttelemaan minua samalla tavalla tuossa yhteisessä piirissä kuin mitä se olisi jos lukisin samat kohdat yksin, niin kuin olen ennen piiriä tehnyt. Toisaalta taas yhteydessä on omat hyvät puolensa ja nyt on tuohonkin sitten aika lailla rutinoitunut, että on vähän vaikea jäädä poiskin. Toinen rutiiniksi tullut asia on tiistai raamattupiiri, joka on pyörinyt vuoden ympäri. Siihenkin ehkä kaipaisin jotakin muutosta, mutta en edes tiedä mitä se olisi. Siinä piirissä olen vetäjä, mitä kautta tulee joskus vähän ehkä turhaa stressiä. Ja kuitenkin on hienoa saada olla aktiivisessa uskovien yhteydessä. Lisäksi vuoteen ovat kuuluneet aamuhartauksien tekemisiä ja muutamia lehtikirjoituksia. Ensi vuodelle pyydettiin muutama kirjoitus yhteen toiseen lehteen. Ei voi kun pyytää, että Herra niihin aiheet antaisi.

Läpi vuoden jatkunut asia on tämä yksi ihmissuhde, mikä on tuonut stressiä ja päänvaivaa aika paljon. Toisaalta apua yksinäisyyteen, mutta toisaalta myös semmoista tukahduttavaa ja hermostuttavaa oloa. Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän on tuonut siihen selkeyttä ja jonkun verran rajoja, mutta kieltämättä asia vie edelleen ajatus- ja tunnemaailmastani jotenkin aika paljon. Olen kuitenkin tämänkin halunnut hyväksyä elämänvaiheena tähän kohtaan ja luotan että Jumala vie vielä täyteen selkeyteen ja vapauteen.

Isäni täytti 87 vuotta ja saan olla kiitollinen, että hän tämän vuoden on saanut olla edelleen siinä kunnossa että on pystynyt asumaan yksin kotona, kunhan ruoka- ja pyykkihuolto jne pelaa. Kyllä hänenkin terveytensä yksi mietityttävä asia on ja monenlaista vaivaa ilmenee. Päivä kerrallaan ja sitten kuitenkin joskus pelottaa että millaista sitten on kun häntä ei enää ole. Hän on maatilalla niin merkittävä hahmo, että en yhtään osaa ajatella, mitä sitten tapahtuu kun häntä ei enää ole.

Niin, tässä  nyt jonkunlainen kokoelma tasapaksun tuntuisen vuoden tunnelmista. Kiitos Jeesus sinun uskollisuudestasi kaikenlaisissa vaiheissa.

”Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:34)

Herran siunausta ja johdatusta vuoteen 2023!

Hiljaista kuin huopatossutehtaassa

Lumisadetta ja itsenäisyyspäivää. Tänään on tiistai, mutta ei yhtään tunnu siltä, kun kaikessa rauhassa istuu kotosalla kynttilän luodessa tunnelmaa tietokoneen vieressä. Illemmalla ehkä tuntuu enemmän tiistailta, kun tänäänkin kokoonnutaan tiistaisen raamattupiirin merkeissä. Tuntuu ihan hienolta, ettei peruttu sitä itsenäisyyspäivän takia, vaan että tänäänkin voidaan yhdessä kokoontua kiittämään Jumalaa hänen armostaan ja rukoilla Suomen puolesta.

Tänään on hyvä päivä, mutta olen kyllä ollut jotenkin turhautunut ja tympiintynyt viime viikkoina. Olen  ollut jotenkin ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta on ihanaa, että saa olla iltaisin kaikessa rauhassa kotona eikä ole pakko mennä minnekään, ja sitten välillä se tuntuu niin turhalta ja tylsältä. Illat kuluvat youtuben, erilaisten uutiskanavien ja sitten myös sanaristikoiden parissa. Istun sohvalla tuntitolkulla enkä yhtään jaksa tehdä iltaisin mitään muuta, jos ei ole mitään sovittua menoa. Pimeys ulkona passivoi minua todella paljon. Mutta ei kai se sitten niin vaarallista ole. Ja alkaahan se päiväkin pidentyä jo parin viikon päästä. Siltikin ajattelin kertoa, että olen välillä tylsistynyt. Ei vaan ole oikein mitään, mistä olisin innostunut.

Hiljaisina aikoina minulle edelleen tulee mieleen, että alkaisinko tai pystyisinkö tekemään videoita youtubeen. Tämä ajatus tuli ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ja on taas noussut esiin näinä tylsinä hetkinä. Se on yhtä aikaa kiehtova ja pelottava ajatus. Kiinnostava ja liki mahdoton. Innostava ja lukemattomien esteiden takana oleva asia. Minulle isojen teknisten haasteiden takana oleva asia. Ja ties minkä takana. Silti tuntuu hassulta että kaikessa tylsyydessään päätyy sitten tällaisen asian äärelle. Voisihan sitä tulla mieleen niin monta muutakin asiaa, mitä voisi haluta aloittaa silloin, kun ei ole mitään ja elämä tuntuu tylsältä. Monelle riittävästi haastetta tulee normaalin työ- tai perhe-elämän kautta, mutta minulla arki on helposti niin rutiininomaista, että sitten kuitenkin kaipaa jotain muutakin.

Olen vähän huolestunut siitä, kuinka enää ei opi uusia asioita samoin kuin silloin kuin oli palkkatöissä. Kun oli muualla töissä, niin silloin oli milloin mitäkin koulutuksia ja esimerkiksi tietotekniset taidot tulivat liki huomaamatta siinä ohessa, kun järjestelmiä jatkuvasti jonkun it-osaston kautta päivitettiin jne. Tässä meikäläisen elämässä sitten taas on jämähtänyt niihin juttuihin, mitkä ehkä joskus on osannut, mutta kukaan ei tule automaattisesti päivittämään tietotekniikkataitojani. Tämä ei olisi mikään ongelma jos luontaisesti olisi kiinnostunut tekniikasta, mutta kun en ole. Kännykän vaihtaminen ja tietokoneen vaihtaminen tai ohjelmistojen päivitys tapahtuvat sitten, kun laite ei oikein ollenkaan enää toimi. Tämä on yksi syy, miksi videomaailman tuottaminen tuntuu vaikean takana olevalta asialta myös teknisesti.

Vähän on hiljaista nyt tällä kertaa. Päivitys kuitenkin viimekertaiseen tekstiin siinä, että se Israelin matka huhtikuussa, mitä tuttuni oli järjestämässä, peruttiin. Koska ja miten seuraavaksi Israeliin on kyllä rukousaiheena, mutta mitään konkretiaa ei ole sen suhteen näkyvissä. Pientä vaihtelua arkeen toi myös se, että pitkästä aikaa Suomessa oli taas käymässä se yksi intialainen uskova, josta olen täällä joskus maininnut. Hänen mukaan tuli tuulahdus maailmasta, missä kaikki on hyvin erilaista. Jotakin sellaista, että saa todella olla kiitollinen että on syntynyt hiljaiseen ja rauhalliseen Suomeen. On luksusta olla näin tylsiintynyt. Kiitos Jeesus tästäkin.

”Antakaa Herralle, te kansojen heimot, antakaa Herralle kunnia.” (Ps. 96:7)