Sadetta pitämässä

”Niin kuin lumi sopii kesään ja sade korjuuaikaan, yhtä vähän sopii tyhmälle kunnia.” (Sananl. 26:1)

Kunnon sadepäivä tänään näin keskellä korjuuaikaa. Ja aika monena muunakin päivänä on satanut enemmän tai vähemmän. Sääennusteita tulee katseltua aika usein ja sitten miettii jatkuvasti, että koskahan seuraavaksi pääsisi puimaan. Speltti saatiin puitua hyvin kaksi viikkoa sitten ja vaikka sakolukumäärityksiä ei ole vielä tehty, elättelen toivoa, että siinä laatu voisi olla ihan hyvä. Kauroja on puitu 2 hehtaaria eli niissä ollaan vasta aivan alussa. Tässä on jo useampana viikkona toivonut, että seuraavalla viikolla olisi parempi sää. Ainakin nyt näin maanantaina näyttää, että tämä viikko on kovin sateinen ja taas toivoo, että jos ensi viikolla olisi parempi. Nähtäväksi jää ja Herran haltuun.

Niin, mihis muuhun elokuun on sitten mennyt kuin sääennusteiden tarkkailuun?  Ainakin joitain lämpimiä päiviä on ollut ja pääsin vielä luonnonvesiin uimaan. Varsinkin kun lopulta ymmärsin, että järvissähän vesi pysyy selvästi lämpimämpänä kuin tuossa läheisessä pikkujoessa, niin sitten kävin vähän kauempana järviuinneilla muutaman kerran. Edellisessä kirjoituksessani odottamani myrsky ei onneksi tuonut muuta kuin kovaa tuulta. Pihapiirissä ja tontilla on paljon vanhoja puita ja niistä taas katkesi muutama, mutta ne olivat kuitenkin sivummalla, ettei siitä mitään merkittävää muutosta maisemaan seurannut.

Sitten on ollut siskoni apen hautajaiset ja isäni perunkirjoituskin tuli hoidettua. Siitä nyt sitten on paljon seuraamuksia, kun miettii että mitä pitää itsellä ja mitä tavalla tai toisella laittaa eteenpäin. Tällaiset asiat taas helposti jäävät roikkumaan, kun niillä tavaroilla periaatteessa on tilaa olla täällä. Ja sitten kuitenkin haluaisi myös edes jotakin myydä tai lahjoittaa, ettei vaan aivan kaikki vanha jäisi tänne olemaan niin kuin ennenkin. En vaan itse ole yhtään mikään myyjä-/kirpputori- jne kaupankäynnistä innostunut ihminen. Jos nyt edes autosta päästäisiin eroon, niin se olisi hyvä alku.

Mitään kummempia uusia aloituksia ei ole syksyyn suunniteltuna. Ilmoittauduin samaan kansalaisopiston jumppaan, missä olin keväälläkin. Eli sille, jonka vetäjä on 80-vuotias. Pianoon en ole koskenut sitten huhtikuun eli omaehtoinen soittaminen ei ole saanut tuulta siipien alle, vaikka kevätkausi olikin ihan mukava. Mutta en ole sitä syksyllä aloittamassa uudelleen.

Suurin uutuus olisi se, jos tässä talossa alkaisi remontti. Se on mielessä, mutta mitään kummempia konkreettisia askelia ei ole otettu. Paitsi että ehkä vähän aloitettu suunnittelua, mutta aika vähän sitäkin. Se tuntuu jotenkin niin isolta asialta. Että kuinka paljon täällä räjäyttäisi paikkoja ja tekisi muutoksia? Ja mitä kaikkea pitäisi huomioida? Kuka sen voisi tehdä? Tämmöisillä asioilla on tapana paisua ja sitten saattaa itsekin alkaa haluta vaikka mitä, ja sitten on ristiriidassa niiden halujensakin kanssa. Ja ketä varten sitten oikein loppupeleissä remontoi? Kyllähän minä voisin asua yksikseni pienessä kerrostaloasunnossakin. Tässä on niin paljon kysymyksiä että todellakin kaipaan Jumalan johdatusta kaikkeen tähän liittyvään. En edes tiedä missä puintien jälkeen asun. Jos alkaisi remontti, niin sitten olisi ainakin hyvä mennä takaisiin kerrostaloon pois remontin jaloista. Ja kyllä minua täällä mietityttää myös sisäilma, että onko täälläkin kuitenkin jotain kosteusvaurioita kylpyhuoneessa ja pitäisikö sellaistakin lähteä talveksi karkuun.

No, tänään en ainakaan lähde minnekään vaan pidän vain sadetta sisällä. Ja kai se syksykin siitä sitten päivä kerrallaan tulee. Sitten saa huomata missä asuu ja miten Herra johdattaa kaikkea. Taitaa silti jossain kohtaa taas tulla perinteinen syksyn tyhjyys ja ihmetys että mitäs nyt. Mutta se ei ole nyt ihan vielä, kun on vielä kauroja pellossa. Nyt vain odotellaan aurinkoisempaa jaksoa. Jos vaikka lukisi illan ratoksi lisää Sananlaskujen kirjaa.

”Köyhä mies, joka vaivaisia sortaa, on kuin sade, joka lyö lakoon eikä anna leipää.” (Sananl. 28:3)

Maalliset murheet

Kävin tänään katsomassa, joko speltinpuintia voisi huomenna aloitella, mutta ei se ollut vielä valmista. Mielenkiintoinen tämä muutamien tulevien päivien sääennuste, kun ensin pitäisi tulla päiväksi 30 asteen helle ja sitten seuraavana päivänä myrskytuulten tuiverrus. Saapa nähdä mitä se sitten käytännössä tarkoittaa.

Kuluneella viikolla oli useampia iltamenoja, joista joihinkin piti vähän valmistautuakin. Oli synttärit, jotka olivat käytännössä israelilaisen ylistysmusiikin tahdittamat pihaseurat, sitten oli raamattupiiri täällä maatilalla ja lisäksi vielä seurat yhdellä toisella maatilalla tunnin ajomatkan päässä. Tiistain raamattupiiri toimii ympäri vuoden ja tänäkin vuonna kutsuin raamattupiiriläiset yhdeksi kerraksi tänne maatilalle vähän erilaiseen ympäristöön kuin missä normaalisti kokoonnumme. Siinä oli tietysti siivouksia ja leipomisia ennakkovalmisteluina ja kaiketi sitten hyvä ilta täällä luomiskertomuksesta keskustellen. Ainakin selvästi monia kiinnosti tulla tänne, kun osallistujia oli enemmän kuin piirissä normaalisti. Jälkikäteen sain myös eräältä kävijältä runon, joka liittyi tähän maatilaan. Se oli oikein hieno, mutta olen kieltämättä myös hämmentynyt tämmöisistä runoilijoista.. (eikä siitä nyt siten enempää).

Siellä tunnin päässä oleville maatilaseuroilla minulla oli myös puheenvuoro. Enkä oikein muista enää koska olen viimeksi puhunut yleisön edessä. Jälkikäteen jäi ehkä sen takia kovasti jälkipuinti päälle: oliko se mitä sanoin mitenkään rakentavaa, oliko se aika sekavaa, mikä oikein oli pointti ja toiko se mitenkään Herralle kunniaa jne. Varsinkin kun yksi kuulijoista tuli vielä sanomaan, että saisi olla vaan enemmän iloa Herrassa. Niin varmaan saisi, mutta mitä jos ei nyt ole… Onneksi seurojen kokonaisuus oli ainakin hyvä kun lasketaan kaikki puheenvuorot yhteen. Ja kyllä se oma mielikin siitä sitten rauhoittui, kun tuli taas muuta ajateltavaa. Seurojen lopputulemana myös 4 henkilöä ilmoittautui Israelin matkalle ja sitten matkaryhmä tulikin täyteen. Se tapahtui nyt aika nopeasti, tuntuu, ettei kunnolla päästy vielä edes mainostamaankaan, niin oli jo 16/16 matkalaista nimilistassa.

Mieli ei ole ollenkaan paras mahdollinen nykyään. Olen ahdistunut siitä että ihmissuhteistani ei vaan tule mitään. Siis toisin sanoen seurustelu, puoliso- ja elämänkumppani-ihmissuhdeasiat ovat minulle vain niin kamalan vaikeita eikä mistään tule mitään. Ja kuitenkin pyöritän näitä asioita mielessäni ihan todella paljon ja sitten olen niin väsynyt siihen kaikkeen ajatteluun. Tuntuu, että aina on vain jotain ihmeellistä kaaosta omassa mielessä näissä asioissa eikä mitään sellaista missä todella saisi kokea Jumalan johdatusta, iloa ja rauhaa ja asioiden loksahtelemista kohdalleen. Välillä tuntuu että tulen hulluksi tai että haluaisin vain paeta jonnekin. Ja sitten ihmettelee, miten toisia Jumala johdattaa niin ihmeellisellä tavalla että muodostuu niin toisilleen luodun oloisia pareja. Kun itse on joko yksin, haaveilee jostakin mistä ei tule mitään konkreettista tai sitten jotenkin takkuaa jonkun kanssa ilman mitään rauhaa.

Ehkä tämä maatilalla-asuminenkin vaikuttaa jotakin ajatuksiini. Tämä on nyt ensimmäinen kesä kun asun täällä yksin. Tavallaan kaikki on mennyt ihan hyvin. Kuitenkaan en tiedä olenko aivan kotiutunutkaan. Täällä on niin paljon muistoja, että on vaikeaa, ellei mahdotonta aloittaa jotenkin puhtaalta pöydältä. Erilaiset velvollisuudet ja muistot asuvat eri huoneissa. Mikään erityinen siivousvimma ei ole mennyt päälle ja tavaroita pursuaa joka paikassa kuten ennenkin. Isääkin on jollain lailla ikävä ja leikilläni mietin pitäisikö ottaa joku hoitovanhus tänne asumaan. Kuitenkin haluaisi mennä jotenkin eteenpäin, mutta sitten tuntuu että ainoa mitä osaa ja mihin pystyy, on vain se vanha ja sama mitä on ollut ennenkin. Kaipaisi jotakin uutta, mutta ei ole yhtään mitään näkyä, ei ajatusta eikä varmaan rohkeuttakaan ottaa askeleita, vaikka joku ajatus olisikin. Mutta kun ei ole sitä ajatustakaan.

Niin sitten on vain se odotus, että Jumala voi. Ja että Hänelle tyhjyys ei edelleenkään ole ongelma vaan mahdollisuus luoda uutta.

”Jumalani, sieluni on minussa masentunut, sen tähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarinvuorella. (Ps. 42:7)