Kävin tänään katsomassa, joko speltinpuintia voisi huomenna aloitella, mutta ei se ollut vielä valmista. Mielenkiintoinen tämä muutamien tulevien päivien sääennuste, kun ensin pitäisi tulla päiväksi 30 asteen helle ja sitten seuraavana päivänä myrskytuulten tuiverrus. Saapa nähdä mitä se sitten käytännössä tarkoittaa.
Kuluneella viikolla oli useampia iltamenoja, joista joihinkin piti vähän valmistautuakin. Oli synttärit, jotka olivat käytännössä israelilaisen ylistysmusiikin tahdittamat pihaseurat, sitten oli raamattupiiri täällä maatilalla ja lisäksi vielä seurat yhdellä toisella maatilalla tunnin ajomatkan päässä. Tiistain raamattupiiri toimii ympäri vuoden ja tänäkin vuonna kutsuin raamattupiiriläiset yhdeksi kerraksi tänne maatilalle vähän erilaiseen ympäristöön kuin missä normaalisti kokoonnumme. Siinä oli tietysti siivouksia ja leipomisia ennakkovalmisteluina ja kaiketi sitten hyvä ilta täällä luomiskertomuksesta keskustellen. Ainakin selvästi monia kiinnosti tulla tänne, kun osallistujia oli enemmän kuin piirissä normaalisti. Jälkikäteen sain myös eräältä kävijältä runon, joka liittyi tähän maatilaan. Se oli oikein hieno, mutta olen kieltämättä myös hämmentynyt tämmöisistä runoilijoista.. (eikä siitä nyt siten enempää).
Siellä tunnin päässä oleville maatilaseuroilla minulla oli myös puheenvuoro. Enkä oikein muista enää koska olen viimeksi puhunut yleisön edessä. Jälkikäteen jäi ehkä sen takia kovasti jälkipuinti päälle: oliko se mitä sanoin mitenkään rakentavaa, oliko se aika sekavaa, mikä oikein oli pointti ja toiko se mitenkään Herralle kunniaa jne. Varsinkin kun yksi kuulijoista tuli vielä sanomaan, että saisi olla vaan enemmän iloa Herrassa. Niin varmaan saisi, mutta mitä jos ei nyt ole… Onneksi seurojen kokonaisuus oli ainakin hyvä kun lasketaan kaikki puheenvuorot yhteen. Ja kyllä se oma mielikin siitä sitten rauhoittui, kun tuli taas muuta ajateltavaa. Seurojen lopputulemana myös 4 henkilöä ilmoittautui Israelin matkalle ja sitten matkaryhmä tulikin täyteen. Se tapahtui nyt aika nopeasti, tuntuu, ettei kunnolla päästy vielä edes mainostamaankaan, niin oli jo 16/16 matkalaista nimilistassa.
Mieli ei ole ollenkaan paras mahdollinen nykyään. Olen ahdistunut siitä että ihmissuhteistani ei vaan tule mitään. Siis toisin sanoen seurustelu, puoliso- ja elämänkumppani-ihmissuhdeasiat ovat minulle vain niin kamalan vaikeita eikä mistään tule mitään. Ja kuitenkin pyöritän näitä asioita mielessäni ihan todella paljon ja sitten olen niin väsynyt siihen kaikkeen ajatteluun. Tuntuu, että aina on vain jotain ihmeellistä kaaosta omassa mielessä näissä asioissa eikä mitään sellaista missä todella saisi kokea Jumalan johdatusta, iloa ja rauhaa ja asioiden loksahtelemista kohdalleen. Välillä tuntuu että tulen hulluksi tai että haluaisin vain paeta jonnekin. Ja sitten ihmettelee, miten toisia Jumala johdattaa niin ihmeellisellä tavalla että muodostuu niin toisilleen luodun oloisia pareja. Kun itse on joko yksin, haaveilee jostakin mistä ei tule mitään konkreettista tai sitten jotenkin takkuaa jonkun kanssa ilman mitään rauhaa.
Ehkä tämä maatilalla-asuminenkin vaikuttaa jotakin ajatuksiini. Tämä on nyt ensimmäinen kesä kun asun täällä yksin. Tavallaan kaikki on mennyt ihan hyvin. Kuitenkaan en tiedä olenko aivan kotiutunutkaan. Täällä on niin paljon muistoja, että on vaikeaa, ellei mahdotonta aloittaa jotenkin puhtaalta pöydältä. Erilaiset velvollisuudet ja muistot asuvat eri huoneissa. Mikään erityinen siivousvimma ei ole mennyt päälle ja tavaroita pursuaa joka paikassa kuten ennenkin. Isääkin on jollain lailla ikävä ja leikilläni mietin pitäisikö ottaa joku hoitovanhus tänne asumaan. Kuitenkin haluaisi mennä jotenkin eteenpäin, mutta sitten tuntuu että ainoa mitä osaa ja mihin pystyy, on vain se vanha ja sama mitä on ollut ennenkin. Kaipaisi jotakin uutta, mutta ei ole yhtään mitään näkyä, ei ajatusta eikä varmaan rohkeuttakaan ottaa askeleita, vaikka joku ajatus olisikin. Mutta kun ei ole sitä ajatustakaan.
Niin sitten on vain se odotus, että Jumala voi. Ja että Hänelle tyhjyys ei edelleenkään ole ongelma vaan mahdollisuus luoda uutta.
”Jumalani, sieluni on minussa masentunut, sen tähden minä muistan sinua Jordanin maalla, Hermonin kukkuloilla ja Misarinvuorella. (Ps. 42:7)