Näkymättömiä uusia alkuja

Voisin olla tänään hengellisillä kesäjuhlilla, missä usein olen ollut, mutta en nyt ole, kun en vaan jaksanut mennä. On taas voimienkeräilypäivä ja aika väsynyt olo. Minulla on aika usein nykyään se olotila, että aivan kuin pää ”räjähtäisi”, kun on niin montaa eri asiaa meneillään, siis suunniteltavana ja mietittävänä. Mieli jotenkin sirpaloituu ja olisi parempi, jos voisin rauhassa keskittyä vähän paremmin harvempiin asioihin. Toki kännykkä on siinä lisänä sitten vielä yksi ”piru” eli jos ei pää ole jo muuten täynnä kaikkea, niin sieltä saa lisää turhia ajatuksia vielä niihin hiukan tyhjiksi jääneihin koloihin. Ja sitten on nuppi täyteen ahdetussa tilassa eikä meinaa enää muistaakaan asioita.

Sitten viime kirjoituksen oli ne seurat täällä maatilalla, joiden tulosta mainitsin. Väkeä saapui 45 henkeä, mikä oli oikein mukava määrä. Tavallaan vähän outokin fiilis, kun normaalisti olen täällä yksin ja sitten yhtäkkiä onkin jonain iltana talo täynnä. Ilta oli hyvä, mutta en osaa ajatella kokonaisuutta sen kummemmin. Osallistujia oli niin monenlaisia, minulle täysin vieraita ihmisiä, kylän väkeä, jotain kaukaisempia sukulaisiakin, vanha koulukaveri äitinsä kanssa ja sitten tuttuja ja puolituttuja uskovia. Jokainen koki illan varmasti erilaisesti enkä mitään erityispalautetta ole saanut, jos ei yleisiä kiittelyitä ovella lähtiessä lasketa. Kun on häärännyt kaikenlaista valmistelua, tarjoilua ja kukkasia pöytään ja ylimääräisiä tuoleja ja niin edelleen edeltävän viikon, niin sitten voi kuitenkin olla vaikea keskittyä itse asiaan, niin hyvä kuin hengellinen anti olisikin.

Tuosta parin päivän päästä oli sitten työntekijän yllätyssynttärit (47 v). Hänen italialainen tyttöystävänsä (38 v) yllätti hänet ilmestymällä työntekijän vetämään oman kylän raamattupiiriin ja tämä tyttöystävä oli toivonut sinne meitä muita myös mukaan. Olin tiennyt sen, että hän on tulossa jo reilut kaksi kuukautta ja päätynyt itsekin vähän järjestelemään asioita. Vaikka olen tiennyt koko ajan, että seurustelu on ihan vakavaa, niin toki heidän näkemisensä yhdessä livenä ensi kertaa toi tilanteeseen taas jotain uutta konkretiaa. Eli sitä, että on erittäin todennäköistä, että työntekijä jossain vaiheessa lähtee meiltä pois. Ja se sitten taas saa aikaiseksi paljon mietteitä ja kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan ole mitään vastauksia.

Olen kyllä ihan isojen kysymysten äärellä, kun on kyse omasta, talon ja tilan tulevaisuudesta. Että mitäs sitten kun tuttu työntekijä lähtee? Kun sydämessä on kaipuu johonkin muutoksiin itselläkin. En haluaisi, että tulisi vain joku muu korvaamaan hänet, mutta muuten kaikki jatkuisi aika samalla tavalla kuin ennenkin. Ja tämähän versio ei ole edes mahdollista, kun se ”joku muu” pitäisi kuitenkin ”opettaa talon tavoille” ja en kykene siihen, enkä edes halua yrittää. Oma kaipaus kai olisi kuitenkin, jos voisi ajatella maataloutta vähän vähemmän eikä niinkään enemmän. On paljon muita juttuja, mihin ehkä haluaisi keskittyä vähän enemmän, mutta käytännössä tosi paljon ajatuskapasiteettia menee siihen, että miettii mitä pelloilla ym pitäisi tehdä, niin ei siinä sitten kauheasti aikaa jää muuhun. Tässä talossa olisi lisäksi vaikka mitä kohteita, mihin toivoisi, että työntekijäkin ehtisi tarttua, mutta aika ei vain riitä alkuunkaan. Saa nähdä ehtiiköhän tekemään mihinkään väliin uudet ulkorappuset, se olisi yksi haave.

Tällä viikolla ehdittiin sentään pientä siistintää täällä sisällä. Saksalaisen ystävän tulo sai aikaan tehdä jotakin kylpyhuoneen ilmeen kohentamiseksi. Ja sehän muuttuikin ihan kummasti, kun lattialaatoista hinkattiin huomattava kuparinvihreä pois, ruostunut patteri maalattiin ja mustuneet silikonisaumat vaihdettiin. Hurraa, näin tulikin melkein jo uusi kylpyhuone! Olen tosi iloinen uudesta ihanansinisestä patterista. Maalasin samalla sinisellä myös yhden keittiöntuolin, niin johan tuli uutta ilmettä!

Täällä on siis pieni ihminen isossa talossa vielä isompien kysymysten äärellä. Mutta onneksi Jumala on kaikkein suurin. Seuraavaksi kuitenkin valmistaudun saksalaisen vieraan tuloon ja onhan se mielenkiintoista kuulla, mitkä tulevat olemaan Berliinistä tulevan kaupunkilaisen fiilikset, kun tulee ensimmäistä kertaa Suomeen ja tänne maalaismaisemiin.

”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle.” (Jes. 43:18-19)

                                               
             Maalattu sininen tuoli.