Näin sitä sitten ollaan jo taas aikalailla loppukesässä ja pienoista syksyn tuntua aina jostakin tulee, vaikka elokuu on nyt ollutkin keskimäärin ihan aurinkoinen ja hyvä. Erityisen kiitollisena olen siitä, että puinneissa on meillä päästy oikein hyvään tilanteeseen eli jo 2/3 alasta puituna. Nyt näyttää aivan mahdolliselta, että puinnit ovat ohi siinä kohtaa, kun on Italiaan lähdön aika. Olen sieltä helmikuun alusta asti, kun Italian matkan ajankohdasta kuulin, jännittänyt sitä, kuinka se sopii puintien kanssa yhteen. Viljelysuunnitelmiin matka vaikutti niin, ettei otettu muuta viljelyyn kuin sitä aikaista kauraa, mitä meillä kyllä paljon muutenkin on. Mutta en siis halunnut mitään muita kasvi- tai lajikekokeiluja tai muuta, mitä olisi voinut olla, jos ei olisi ollut matkaa. Varasin aikanaan myös sellaiset vähän kalliimmat liput, mitkä voi perua, jos onkin puintia. Ja tietysti sitten on rukoillut ja toisaalta luovuttanut asian Jumalalle, että tämä on Hänen matkansa ja on Hänen asiansa pääsenkö lähtemään ja jos kyllä niin miten ja millaisissa tilanteissa. Juuri nyt vaikuttaa oikein hyvältä.
Kanakesä sai myös hyvän käänteen edellisen kirjoituksen jälkeen. Noin kuukauden päivät kanat ovat jo viettäneet aikansa taas kokonaan yhdessä. Aluksi Aarre-kanaa tosiaan kiusattiin enemmän, mutta siinä se sitten tasoittui ja nyt elävät taas ihan normaalia yhteiselämää, viettävät yöt vierivieressä orrella jne. Tämä helpotti tietysti omaakin toimintaa, kun ovat yhdessä ja nyt on mennyt jo pitkä aikaa ilman mitään ihmeempää. Toki nyt sitten syksy alkaa lähestyä ja Facebookin kanaharrastajaryhmän kauttakin kyselin, jos joku haluaisi ottaa nämä kanat omaan parveensa. Kyllä sieltä jokunen kiinnostunut yhteydenotto tuli, että katsotaan sitten ottavatko lopulta. Saanhan kyllä sitten palauttaa ne sinne mistä tulivatkin, mutta toki joku muu koti olisi kiva.
Loppukesä on ollut aika kiireisen oloinen. Mökiltä tulon jälkeen heinäkuun puolivälistä saakka on ollut sellainen olo, ettei oikein aika riitä ja on vähän liikaa kaikkea. Kenties tämä tuli sen jälkeen kun vadelmat kypsyivät puutarhassa ja sato oli niin hyvä, että niitä sai olla jatkuvasti keräilemässä ja siitä tuli semmoinen ”ylimääräinen” työ. Monennäköistä pientä asiaa on ollut, että vähän vähempikin riittäisi. Kesäisin tosiaan tuntuu että ”puolet” jää tekemättä, kun olisi niin paljon kaikkea ja sitten itse ei jaksa ja työntekijältäkin loppuu aika. Tällaisessa tilanteessa alkanut puintiaika melkein rauhoitti ajatuksia, kun se on kuitenkin asia, mikä sitten menee muiden töiden edelle. Muut pienemmät jutut saivat jäädä taka-alalle ja marjatkin pitkälti rauhassa pensaisiin, kun ei vaan ehdi ja jaksa.
Yhtenä päivänä kun pää oli juuri aivan täynnä kaikkea niin eräs tuttuni laittoi viestillä linkin yhteen hengelliseen koulutukseen lukuvuodeksi 2024-25 ja kehotti rukoilemaan osallistumista sinne. Se ei siis ole mikään kokoaikakoulutus, vaan semmoista muutamana viikonloppuna ja lisäksi joinakin yksittäisinä päivinä (noin kerran kuussa) olevaa koulutusta. Mutta ensireaktioni oli vaan, että en jaksa mitään ylimääräistä nyt.. Kun sitä sitten on rauhassa miettinyt ja rukoillut niin ei se nyt enää sitten niin mahdottomalta tunnu. Eli on nyt rukousaihe mitä sen kanssa tapahtuu. Jos Jumala kutsuu sinne ja avaa oven, niin kyllä Hän sitten antaa voiman siihen koko juttuunkin. Mutta tosiaan ilman Hänen vahvistustaan, en kyllä haluaisi mennä ja toivottavasti en vain sen takia lähde, että kaverit pyytää. Viimeistään elokuun viimeinen päivä pitäisi laittaa hakemus eteenpäin, jos sinne aikoisi hakea.
Yksi tämän syksyn juttu on myös se, että 8 v. siskonpoikani, jolla on dowin syndrooma, aloitti ekaluokan ja muutamina päivinä olen myös ollut avustajana ja kävellyt hänen kanssaan kouluun. Hän aloitti koulutiensä oman kylän kyläkoulussa normaalisti muiden mukana, mutta hänellä on oma koulupäivän ajan henkilökohtainen avustaja. Ekaluokkalaisia on yhteensä 6 lasta. On jotenkin tosi hienoa, että siskonpoika sai aloittaa koulutaipaleensa kyläkoulussa ja samassa koulussa on siskonsakin, nyt 5. luokkalainen. Alku on sujunut oikein hyvin, mitä nyt flunssa sitten iski heti ja poissaoloja on jo tullut.
On nyt sellainen olo, että odotan jotakin vähän rauhallisempaa aikaa. Eiköhän sitä sitten taas aikanaan tule. Ja rukoilen myös rauhallista mieltä Italiaan, vaikka puhumiset siellä jännittävätkin. Toivottavasti siellä saisi kuitenkin keskittyä Herraan ja siihen mitä Hän haluaa puhua ja nämä maatilan jutut ja muut häslingit jäävät kauas taka-alalle ja hetkeksi pois mielestä kokonaan.
Tämmöisistä tunnelmista, siunattuja loppukesän päiviä!
”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa, minun sieluni, sillä häneltä tulee minun toivoni.” (Ps. 62:5)