2025 kananmunankuoressa

Olen kaivannut tätä joululomaa ja on kivaa ja aika tarpeellistakin, että tässä on tällaista rauhallista aikaa. Tuosta influenssastakin olen vielä vähän puolikuntoinen, mutta sinänsä ihan hyvä olo kuitenkin. Mutta tarvitsen nyt joitain päiviä ilman mitään ohjelmaa, velvollisuuksia tai suunnittelemisia.

Tänään ajattelin kirjoittaa jonkinlaisen oman vuoden yhteenvedon ja miettiä mitä päällimmäisenä nousee mieleen. Aivan hyvä on 2025 vuosi ollut, minun 48-vuotiaan elämässä. Oma kokemus on nykyään, että on aika paljon kaikkea vastuuta ja velvollisuutta, mutta toisaalta monet ihan mukaviakin asioita ovat olleet.

Viime kevätkaudella kävin loppuun raamatunopettamiseen liittyvän kurssin. En ehkä oikein ikinä täysin ymmärtänyt oliko se kurssi itselleni kovinkaan merkittävä asia, kun se ei siltä oikein tuntunut. Mutta sitten taas toisaalta kokemus sekin ja kun yhdessä tuttujen kanssa käytiin se, niin sitä kautta muodostui hyväksi jutuksi.

Aamuinen Zoomissa kokoontuva raamattupiiri jatkoi toimintaansa ja sitten vedin tiistai-iltaisin raamattupiiriä lähikaupungissa. Tiistai-illan raamattupiirin puolesta olen tänä vuonna aika paljonkin rukoillut Jumalan muutoksen tuulia, kun olen ollut jotenkin väsynyt siinä joihinkin asioihin. Luulin, että Jumala olisi tuonut siihen muutoksia tänä vuonna, mutta Hän ei tuonut ja odotan niitä edelleen.

Kevätkaudella laihdutin muutaman kilon ja syksykaudella keräsin ne takaisin. Mikään ihmeellinen liikuntakärpänen ei ole päässyt puremaan, mutta olen kuitenkin kiitollinen että on päässyt kävelylenkeille, välillä kuntosalille ja uimaan, että edes jotain peruskuntoa on voinut tänä vuonna säilyttää. Alkuvuodesta ihmetyksen aineena oli vat kohonneet maksa-arvot, mitkä varmastikin johtuivat kuparista mikä irtoaa happaman kaivoveden vaikutuksesta putkista. Lopetin myös e-pillerit ja pääsin taas ihmettelemään hormonitoiminnan vaikutuksia tämänikäiselle naiselle. Italian matkalla oli pikkunuha ja nyt tämä influenssa loppuvuonna, mutta muuten olen saanut olla terveenä, mistä on helppo olla kiitollinen.

Maatilan asiat ovat sujuneet vanhalla tyylillään. Nimenomaan wanhalla, kun kaikki koneet ovat niin wanhoja eikä kellään ole mitään intoa tai toisaalta kauheasti mahdollisuuksiakaan kehittää toimintaa. Viljelytoiminta oli taas ihmeellistä Jumalan aikataulutusta, että kaikki kaurat saatiin puitua vaikka käytiinkin Italiassa välissä. Ja vaikka puimurissa oli paljon ongelmia ja sää oli haastava. Uudeksi riesaksi muodostui tänä vuonna peltoretikka, mikä on lisääntynyt ikävissä määrin yhdellä lohkolla. Yritettiin uusintakylvöä, mutta se ei auttanut mitään. Syksyn lajittelussa retikka on ollut myös hankala. Olen harmissani tästä lisäriesasta, jota ei ole tässä mittakaavassa koskaan ennen ollut. Tänä vuonna tuli täyteen 30 vuotta luomuviljelyssä eikä mitään näin hankalaa ole ennen tullut vastaan. En tiedä mitä lohkolle voi ensi vuonna kylvää ja näyttää siltä että retikka lisääntyy hitaasti myös muilla lohkoilla, vaikka tuo yksi olikin nyt erityinen ongelmalohko tänä vuonna.

Ponit kirmasivat kahdella lohkolla tänäkin vuonna ja kanat Harppu, Lyyra ja Kannel pihassa. Vaikka Kanteleen elämä jäikin sitten lyhyeksi. Kesä oli mukavan lämmin, vaikka ensin kesäkuu oli kylmä ja todella sateinen. Heinäkuussa oli serkkuni hienot häät, jossa kuumimmat hetket pitkän helleputken jälkeen koettiin pienessä kirkossa.

Vuoden spesiaali oli lokakuun alun Moldovan matka, kun pääsi aivan erilaiseen maahan ja uusien kokemusten äärelle. Vaikka matkapäivät olivat ohjelmaa täynnä, jaksoin ihmeen hyvin ja oli mukava olla täysin osallistujan roolissa. Vuoden viinirypäleannos tuli syötyä Moldovan viikolla.

Italian matka puolestaan oli aika työllistävä, järjestelyineen ja puheiden valmisteluineen, mutta kuitenkin erittäin siunattu matka ja kokonaisuus. Italian matkan seurauksena menin sitten myös kansalaisopiston italian tunneille eli niitä on tässä loppuvuodesta ollut. Tunneilla on ollut erittäin rentoa, joten en nyt mitenkään paljoa ole italiaa oppinut tai jaksanut opetella. Mutta kai siinä aina vähän jotakin tarttuu matkaan kuitenkin. Pari tuttua on ollut samalla kurssilla, ilman en varmaankaan olisi saanut aikaiseksi mennä sinne.

Siskontyttö 12 v aloitti kyläkoulun kuudennnen luokan ja siskopoika 9 v kyläkoulun toisen luokan. Syksyllä treenattiin tytön kanssa vähän uintia, että hän pystyisi suorittamaan uimataitotestin (200 metrin uinnin). Tyttö harrastaa muodostelmaluistelua niin parissa näytöksessä olin myös syksyllä. Poika (down) on oppinut lukemaan ja hän on käynyt lisäksi innokkaana lukemassa myös lukukoiralla kirjastossa.

Joulukuussa järjestelin vanhaan aittaan minimuseon ja seimiasetelman. Se on ollut avoinna yleisölle tässä joulunaikana. Oli ihan kiva etsiä vinteiltä vanhoja esineitä, joita maatilalta todellakin löytyy, ja laittaa jokunen näytillekin. Kylän facebook-ryhmässä aitta sai ainakin paljon tykkäyksiä ja uskon että siellä on kiinnostuneita käynyt katsomassakin, vaikka mitään vieraskirjaa tai muuta ei olekaan käyntejä laskemassa. Aitta on myös ulospäin hauskan näköinen valaistuksessaan, mikä oli siis tämän vuoden uutuus.

Vuoden remonttikohde oli vanha mökki, jossa paljastui huomattava vesivahinko helmikuussa asukkaan totaalisen laiminlyönnin seurauksena (putket hajonnut, kun ei sähköjä päällä). Vakuutusyhtiön kautta tullut firma oli äärimmäisen hidas ja saivat työnsä valmiiksi vasta marraskuussa. Sen jälkeen on tehty vielä itse pintaremonttia eli kesken on edelleen. Maatilan päärakennukseen ei remontti-intoa tai –mahdollisuuksia tänäkään vuonnat tullut. Paitsi että italialaisten vierailu kesäkuussa sai aikan yhden seinän maalauksen vierashuoneessa.

Kyllä sitä sitten vaan huomaa, että kaikkea tapahtuu, kun jäähän tämä tämmöinen raportti aivan vajaaksi monilta osin. On saanut tavata ystäviä milloin missäkin, yhden uskonveljen pääsy Herran luo, yhden ystävän avioero ja näitä elämän surujakin. Nyt ihan loppuuodesta oli puolestaan tulipalo, jossa paloi kampaamo, missä olen käynyt. Se tuntuu toki dramaattiselta tämän kampaajan kannalta, kun hän on tuttu monen vuoden ajalta. Ja kirjataan nyt historiankirjoihin sekin että 2025 aloin kysellä tekoälyltä asioita ja tein ensimmäiset muokkaukset valokuviin Ai:lla. (Ja ostin AI-PC:n joka on edelleen paketissa  😊)

Kiitos Jumalalle hänen kaikkinaisesta huolenpidostaan 2025 ja moninaista johdatusta myös tulevalle vuodelle!

”Mutta sinuun Herra, minä turvaan. Minä sanon: ”Sinä olet minun Jumalani.” Minun päiväni ovat sinun kädessäsi.” (Ps. 31:15-16)

Uutisvuosi 2025

Tänään myrskyää. Se on aina vähän jännittävää, kun on mahdollista että maatilallakin jotain puita kaatuu. Ja sitten saa rukoilla, ettei kaatuisi rakennusten päälle – omien eikä naapurien.

Joulu meni influenssassa, mutta ei se silti mitenkään pilannut joulua, tavallaan päinvastoin. En ollut kuumeessa eli jaksaminen oli aika hyvä. Toisekseen siskontyttöni oli myös influenssassa eli minun ei tarvinnut jättää menemättä siskoni perheeseen sen takia, etten tartuttaisi, kun tauti oli jo sielläkin. Itse asiassa influenssa ”pelasti” jouluni. Jos en olisi ollut sairas itse, en varmaankaan olisi halunnut mennä jouluaatoksi siskoni perheeseen, kun siellä oltiin influnenssassa ja olisin pelännyt tartuntaa. Mutta nyt ei haitannut ketään eli yskittiin yhdessä ja hyvin meni. Edelleen on normaalia väsyneempi olo, mutta ei mitään kamalaa.

Loppuvuodesta olen tavannut kirjoittaa vuosiyhteenvedon. Tänä vuonna sen sijaan ajattelinkin kirjoittaa kaksi yhteenvetoa – toisen vuoden uutistapahtumista ja toisen omista asioista. Tämä on se uutisversio. Eli jotakin uutisia vuoden varrelta, mitkä ovat ehkä jollain lailla jääneet mieleen.

Tammikuussa Trump aloitti toisen kautensa USAn presidenttinä, mikä on ollut erikoista, että ylipäätään tuli valituksi uudelleen Bidenin jälkeen. Trump laittoi heti tuulemaan. Heti ensimmäisenä päivänä hän allekirjoitti asetuksen, jonka mukaan liittovaltion hallinto tunnustaa vain kaksi sukupuolta, DEI-koulutukset on lakkautettiin ja muita vastaavia toimenpiteitä on tehtiin. Tällainen perinteisten arvojen palauttaminen on ollut ihan poikkeuksellista. Monenlaisia muita uutisia Trumpin vaihdikkaasta toiminnasta on vuoden varrella kuultu, milloin Zelenskyi on Trumpin mielestä vääränlaisissa vaatteissa Valkoisessa talossa, milloin Stubb pelaa Trumpin kanssa golffia, milloin Trump tapaa Putinia Alaskassa jne.  10.10. alkaneeseen Gazan sodan tulitaukoon Trumpilla on ainakin ollut keskeinen rooli. Mutta USAsta vielä sekin että 31-vuotias Charlie Kirk murhattiin 10.9. Utah Valleyn yliopistossa. Hän oli varmastikin marttyyri, uskonsa vuoksi kuollut.

Israelissa sota jatkui lokakuuhun asti ja Israelin matkailu on edelleen ollut jäissä tämä vuoden. Toki yksittäisiä ihmisiä on siellä käynyt, omia tuttujakin vapaaehtoistöissä ja tuttuja tapaamassa, mutta matkatoimistomatkoja ei ole ollut. Hamasin pitäminen panttivankien paluu kotiin kahden vuoden vankeuden jälkeen (elävänä tai kuolleena) oli yksi syksyn koskettavia tapahtumia. Menee täysin yli ymmärryksen millaista on olla kaksi vuotta terroristien panttivankina. Ja niin surullista että pienet punatukkaiset pojat, Ariel ja Kfir Bibaskin tulivat arkuissa takaisin.

Gazassa käytiin sotaa ja lisäksi mediasotaa. Israelia on syytetty kansanmurhasta ja milloin mistäkin. Olemme nähneet muka nälkiintyneitä lapsia, joista myöhemmin on tullut ilmi että heillä on ollut vakavia perussairauksia, jotka aiheuttavat heikon ulkonäön. Israelia on syytetty avustusrekkojen pidättämisestä, vaikka Hamas on se joka on ryöstänyt avustuskuormia. Suomen uutisissa on käytetty tietoja kuolonuhreista, joka ovat Gazan terveysministeriön eli toisin sanoen Hamasin antamia lukuja. Heidän tilastoissaan esim. 17-vuotias Hamas-sotilas on kuolleena Israelin tappama viaton lapsi. Tekoälyllä on saatu luoduksi monenlaisia katastrofikuvia.

Mikään tuomioistuin ei ole tuominnut Israelia kansanmurhasta, mutta tätä termiä on propagandassa paljon ollut liikkeellä, koska niin moni taho länsimaissa on valitettavasti alkanut julkisesti vastustaa Israelia. Marraskuun puolivälissä Suomessa S-ryhmä julkisti päätöksen, että se ei enää myy israelilaisia tuotteita. Erittäin ikävä päätös jota vasemmistopoliitikot olivat edustajistossa ajaneet. Itse otin tavoitteesi boikotoida S-ryhmää loppuvuoden eli 19.11.-31.12. Näköjään onnistuu elämä ilman Prismaakin. Katsotaan miten sitten ensi vuonna toimin sen suhteen.  S-ryhmän päätöksen humoristinen puoli oli se, että pääkaupunkiseudun isot Prismat ovat kuitenkin vuokralla israelilaisten omistamissa kiinteistöissä, että kuitenkin maksavat miljoonia Israeliin kaikesta huolimatta. Mutta tosiaan, israelilta odotetaan aivan mahdottomia, iranilaiset taatelit saavat kyllä hyllytilaa puhumattakaan kaikista kiinalaistuotteista eikä näiden tuotteiden kohdalla puhuta ihmisoikeuksista mitään. Mutta sitten kun Israel taistelee olemassaolostaan niin jo on hyvesignaloijat poistamassa Soda-streamerit.

Yksi saaga oli sitten Suomen piispojen toiminta. Toukokuun kirkolliskokouksessa äänestettiin samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimisestä Suomen luterilaisessa kirkossa ja päätökseksi tuli että ei vihitä. Niin eikös sitten saman tien piispat antavat heti perään ”pastoraalisen ohjeen ” samaa sukupuolta vihkimiseen. Perinteisessa avioliittokäsityksessä pysyminen näyttää olevan piispoille mahdottomuus, vaikka se on kirkolliskokouksen linjaus edelleen.Tämä aiheuttaa vaikeita tilanteita paikallisissa ev.lut.seurakunnissa, kun niissä sitten joissakin pidetään sateenkaarimessuja ja –vihkimyksiä. Seurakunnan työntekijät ja jäsenet joutuvat sitten taas tekemään omat päätöksensä ja perustella itselleen ovatko mukana tällaisessa toiminnassa vai eivät. Myös muut yhteistyöjärjestöt joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Aikamoista soppaa on ollut ja Pauli Selkee on näistä asioista hyvin raportoinut Youtube-kanavallaan.

Ukrainan sota jatkuu edelleen, kohta jo 4 vuotta sotaa ollut. Jollain tasolla tilanteeseen on toki tottunut, mutta onhan se silti merkittävä asia edelleen Euroopassa.Tänä vuonna olin Moldovassa lähimmillään noin 1,5 km päässä Ukrainan rajasta. Tänä vuonna tuttavanani on ollut myös Suomessa opiskeleva ukrainalainen nuori nainen, jonka kautta Ukrainan tilanne on tullut toisella lailla konkreettiseksi. Tämä henkilö opiskelee täällä fysioterapiaa ja kävi lokakuussa tekemässä harjoittelunsa Ukrainassa sotaveteraanikuntouksessa. Sain nähdä sen jälkeen koskettavia videoita, joissa kuntoutuksessa autettiin amputoituja uuden elämän alkuun proteesien kanssa jne.

Varmasti kaikkia muitakin merkittäviä uutisia on ollut, mutta nuo nyt nousivat mieleen. Ja sitten on vielä se yksi uutinen, jonka lehtileike on edelleen seinällä, kun oli niin mahtava juttu. Aurinkovoimalahanke peruttu! Sähkön hinta on nykyään taas sen verran halvempaa, että monen vuoden suunnittelun jälkeen peruuttivat koko hankkeen. Jaajuu, nyt tulee vielä toinenkin huippu-uutinen mieleen. Suomi ei tunnustanut palestiinalaisvaltiota, vaikka paine YK:n yleiskokouksen yhteydessä oli hurja. Kuinka ihmeellistä!

”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, minne ikinä tahtoo.” (Sananl. 21:1)

Nuppi ja tietokone täynnä

Kynttilä, glögilasi ja sateisen harmaa joulukuun sunnuntai. Mutta ihan kiva viettää rauhallista päivää. Näissä blogeissa toistuu varmasti usein sanat ”rauhallista päivää”, kun juuri sellaisinä päivinä yleensä vain  kirjoitan. Yleisesti ottaen kaikenlaista on ollut menossa tai ainakin päässä pyörimässä, että välillä toivon vähän enemmänkin näitä rauhallisia päiviä.

Tämä saattaa olla viimeinen blogikirjoitus tällä vanhalla tietokoneella. Yksi marraskuun toiminnoista oli uuden tietokoneen ostaminen. Muistan ihan hyvin kun täällä kerroin, että edellinen tietokone tuli tiensä päähän ja piti ostaa uusi. Ja nyt se uusikin on jo palvellut 10 vuotta. Ja taas piti ostaa uusi.. Tässä millä nyt vielä kirjoitan, on Windows 10, eikä tätä voi enää päivittää. Akku on myös mennyt aikoja sitten, mutta virtajohdolla on toiminut kyllä. Otin tavoitteeksi hommata marraskuun lopun black weekin aikana uuden kannettavan ja tuossahan se nyt paketissaan sitten on ja odottaa. Katsotaan missä kohtaa saan aikaiseksi kaikki jutut, mitä sen käyttöönottoon liittyy. Tämmöiset laitehankinnat on minulle aina vähän hankalia, kun on niin paljon valikoimaa ja tuntuu, ettei osaa valita ”sitä oikeaa”. Kymmenessä vuodessa tietokonejutut menee niin paljon eteenpäin, että kaikenlaista uutta väkisinkin tulee opeteltavaksi. Melkein kaikissa koneissa tuntui olevan tekoäly sisäänrakennettuna, niin se nyt ainakin on uusi juttu.

Viikot ja kuukaudet tuntuvat menevän nykyään niin nopeasti. Marraskuu on joskus tuntunut pitkältä kuukaudelta, mutta nyt olisin voinut hidastaa sitäkin. Yhdenlainen haaste on, että on tosiaan kaikenlaista meneillään. Ihan mukavia juttuja, mutta sitten ei ole aikaa oikein muuhun - ainakaan siihen maatilan remonttiin. Ajattelin ja ehkä haaveilinkin, että jos tänä talvena olisi päästy siihen hommaan, mutta tuntuu, että aina tulee jotakin muuta eteen ja esteeksi. Nyt työntekijän aika menee yhden pikkumökin remonttiin ja yhden ison ladon tyhjennykseen ja omaa aikaani myös noiden asioiden suunnitteluun (kaikki päätökset ja tavarahankinnat mökkiin liittyvästä remontista, mihin ison ladon vanhat tavarat laitetaan jne). Joulukuulle tuli myös yhteen aittaan liittyvä jouluinen projekti, ihan oma idea kyllä. Ja sitten nyt jo pari matkaakin on ensi vuodelle tiedossa, joihin liittyy myös minun suunnittelujuttuja myös. Lisäksi maatilan remontti jäi odottamaan myös kaupungin tiedotusta siitä, pitäisikö samalla liittyä viemäriin (eli pitääkö rakentaa paineviemäri) ja sieltä ei ole kuulunut mitään. Niin välillä on sellainen olo että pakka tai pää räjähtää, kun on niin monia erilaisia juttuja, mitkä kaikki vaativat suunnittelua ja päätöksiä. Ne ovat kaikki tosiaan ihan hyviä asioita, mutta tuommoinen isompi juttu, kuin maatilan päärakennuksen remontti jää sitten ihan jalkoihin. Varsinkin kun ei ole mitään akuuttia juttua, että siellä olisi vesivahinko tai muuta sellaista. Ja ehkä minulla on myös se semmoinen mieli, että toisiin ihmisiin liittyvät asiat tuntuvat tärkeämmiltä ja akuutimmilta kuin omat asiat. Niin kaikesta sitten vaan tulee sellainen olo myös, ettei ole ollut Jumalan antamaa ajoitustakaan.

Niin, matkoja. Aivan yllättävä juttu oli, kun italialainen tuttuni kertoi järjestävänsä Israelin matkan ensi keväänä.  Ja pyysi sitten minua sitten mukaan. Sinne sitten saisi olla kutsumassa muitakin suomalaisia ja lisäksi puhua siellä iltaohjelmissa. Ihan hieno juttu ja toki olisi ihmeellistä mennä Israeliin näin pitkän ajan jälkeen. Mutta tosiaan samalla ajatukset jotenkin täyttyivät tähän matkaan liittyvillä ajatuksilla, niin saa taas rukoilla, että kuitenkin voisi elää päivä kerrallaan ja saada tässä talvella myös rauhallista aikaa ja keskittymistä muihuin asioihin. Toinen reissu olisi Ruotsin matkan suunnittelu syksylle. Ja varmaankin kohta tulee myös Italian matkaan liittyvät asiat. Maatilalla toki pyörii myös semmoinen ”tavallinen arki” ja itsellä raamattupiirit ja muut semmoiset. Niin en nyt sitten oikein itsekään tiedä, että onko tässä oikeasti paljon kaikkea vai kuvittelenko vaan. En mitenkään juokse pää kolmantena jalkana ja tavallaan ulkoisesti otan kyllä rauhallisesti ja illat pitkät istun sohvalla. Silti on olo että minun kapasiteetille tässä on aika paljon. Olen kuitenkin sen luonteinen, että haluaisin rauhassa keskittyä asioihin enkä tehdä nopeita päätöksiä, mitkä tuntuvat minusta hätiköidyiltä. Taas on tuntunut siltäkin, ettei oikein meinaa muistaa jotain asioita. Kovalevy taitaa tulla täyteen, ettei oikein meinaa tallentua. Yksi ”vitsaus” on myös puhelimella vietetty aika, josta pääkoppa täyttyy kaikella turhallakin ”sälällä”.

Tämmöistä täällä, katsotaan mihin väliin saan aikaiseksi tietokoneen vaihdon. Onhan tässä vanhassa koneessa muistikin aika täynnä niin kuin minun nuppinikin. Rukoilen että Herra selkiyttäisi  tätä kaikkea, että saisi jatkossa keskittyä oikeisiin asioihin eikä pää hajoaisi liiasta ”tutkiskelemista”.

”Tämän lisäksi, poikani, ota huomioon varoitus: paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja pitkällinen tutkiskelu väsyttää ruumiin.” Saarn. 12:12

Siunattua joulukuuta!

Outolinnun diagnoosi??

Aah, ihanaa, marraskuu! Vihdoinkin  on minun lomapäiväni ilman mitään velvollisuuksia. Olen kiitollinen Jumalalle, että voin ja pystyn ja jopa osaankin nykyään ottaa lomapäiviä tällä lailla vähän ehkä muille outoon aikaan. Mutta maatalouskalenteriin tämä on jotenkin hyvin otollinen aika. Luonto on painumassa talven lepoon ja saan olla siinä rytmissä vähän mukana. Matkat matkailtu, sato on tallessa, koneita laitettu talvisuojiin ja siihen rytmiin jotenkin tosi hyvin sopii pieni loma tässä kohtaa. Semmoinen loma, missä ei tarvitse tehdä yhtään mitään eikä mennä yhtään minnekään. Semmoinen vähän väsyneen introvertin ihanneloma. Jos nyt muutama päivä edes olisi tämmöistä tällä viikolla. Ainakin tänään on.

Ihan viime päivinä olen tutustunut uuteen aiheeseen: autismin kirjoon. Aihe tuli esiin viime viikonloppuna, kun kerroin ystävälleni eräästä ihmisestä ja hänen aika persoonallisista piirteistään. Tämä ystäväni, joka on koulutukseltaan psykologi, sanoi, että sellainen käytös kuulostaa autismin kirjoon kuuluvilta piirteiltä. Tämä jäi mieleeni, koska huomasin, että en oikein yhtään tiedä, mitä tarkoittaa se, että on niin sanotusti kirjolla. Minulla on ollut autisti-sanasta mielikuva liki puhekyvyttömästä henkilöstä, joka ei pärjää itsenäisesti tavallisessa elämässä. Nyt sitten tutustuin aiheeseen ja siinä olikin paljon silmiä avaavaa.

Yllättävintä tässä autismin kirjossa oli se, että löysin näitä piirteitä todella paljon itsestäni. Olen katsonut youtubesta videoita, jossa autismin kirjon diagnoosiin saaneet aikuiset naiset kertovat elämästään ja niissä on ollut todella paljon niin tuttua juttua. Hyvin samanlaisia asioita, joiden kanssa itse elän ja kipuilenkin. En usko, että itse saisin diagnoosia, sillä joitain autismille tyypillisiä piirteitä (kuten kyvyttömyys lukea kasvojen ilmeitä) minulla ei ole. Mutta sitten taas jotkut kuvaukset sosiaalisen elämän vaikeuksista ja esimerkiksi siitä kuormittumisesta sopivat taas todella hyvin. Kuten myös jonkinlaiset aistiherkkyydet, vaikka tokin joillain niitä on vielä paljon enemmän.

Olen täälläkin joskus kuvaillut itseni ihmissuhdeinvaliksi ja toisaalta kaivannut tarvetta saada jotakin selitystä omalle persoonalleni sellaisten asioiden kuten erityisherkkyys tai INFJ-persoonallisuusmääritelmien kautta. Nuo jälkimmäisethän eivät ole mitään tiedettä, ehkä jopa new agea, mutta jotenkin itsessä oleva erilaisuudenkokemus on selvästi kaivannut jotakin selityksiä edes jonkinlaisten terminologioiden kautta. Nyt tämä autisminkirjo tuo taas uudenlaisen näkökulman aiheeseen ja jotenkin auttaa itseäni taas jollain lailla ymmärtämään kaikkia juttuja taas jotenkin uudesta näkykulmasta. Monet arjen haasteeni ovat nimenomaan autisminkirjolle tyypillisiä haasteita. Lieviä sellaisia, mutta kuitenkin niitä. Ja sitten taas on kiva lukea, että autismin kirjolla oleminen ei ole mikään sairaus vaan tosiaan persoonallisuuden piirteitä, niin kaiken kaikkiaan tämä auttaa tosi paljon ymmärtämään taas itseäni ja muita, joissa näen tätä samaa heikompana tai vahvempana.

Väkisinkin tulee mieleen, että oma isäni on hyvin voinut olla autismin kirjolla. Hänellä oli paljon juuri tähän  sopivia piirteitä. Hän oli hyvin pikkutarkka jossain asiossa ja yksityiskohdissa, tutkijaluonne ja sillä alallaan oikeasti asiantuntija. Mutta ihmissuhteissa hän oli aika töksäyttelijä ja toisaalta helposti mykistyväkin. Hän saattoi pitää hyvin pitkiä monologeja, vaikka kuulija olisi ollut aivan kyllästänyt kuulemaan. Ajattelin juuri noita pitkästyttäviä monologeja usein välinpitämättömyytenä toisia kohtaan, mutta tuohan esimerkiksi on juuri tyypillinen autismin kirjon piirre, ettei näe toisista jaksavatko he kuunnella vai eivät. Hän saattoi töräyttää ihmisille milloin mitäkin kommentteja, mutta huomaan että minussa on samanlainen töksäyttevä puhetapa. Jonkinlainen suoruus, ettei osaa sanoa asioita erityisen kaunopuheisesti. Autismiin kuuluu asiakeskeisyys ja tätähän se isän kanssa aina oli, pelkkää asiaa. Mutta kyllä itsekin olen naiseksi keskimääräistä paljon asiakeskeisempi. Isä luki aina paljon lehtiä ja katsoi televisiota eikä kaivannut paljonkaan ihmisseuraa. No, täällä on nyt sitten toinen samanlainen, minkäs teet, kun maailmassa on vaan niin paljon niin kiinnostavia asioita. Ja sehän on autismiin juuri tyypillisistä – siis että on jotakin asioita, jotka kiinnostavat hyvin paljon. Erityiskiinnostuksen kohteita. Keräily on ilmeisesti myös tyypillistä ja isähän keräili monenlaista. Nyt on kauhea työ tyhjentää paikkoja. Ja varsinkin vielä kun itsessäkin aktivoituu välillä se keräilijävaihde.

Voisi luulla, että olisin ymmärtänyt isääni hyvin, kun itsessä on näitä samoja juttuja, mutta aivan päinvastoin. En yhtään ymmärtänyt, vaan meidän kommunikaatio oli usein todella huonoa. Koin, että hän ei ymmärrä minua ja minä en ymmärtänyt häntä. Nyt, 2,5 vuotta kuolemansa jälkeen minä yhtäkkiä ymmärränkin häntä! Ja olen siitä kiitollinen. Ja siitä, että ymmärrän myös itseäni. Saan sytyttää kynttilän, tuijottaa vaikka tunnin kynttilänliekkiä eikä siinä ole mitään väärää, se on vaan piirre. Oudon ihmisen outo marraskuun loma J

”Hyväksykää sen tähden toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt teidä Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:7)

 

 

Moldovan terveisiä

Kova syystuuli puhaltaa ulkona ja saa pihan värikkäät vaahteranlehdet pyörimään.  Keltaisia ja punaisia lehtiä on paljon maassa, mutta vielä paljon puissakin havisemassa. Syksy on ollut leuto ja ruska-aika keskimääräistä myöhemmässä.

Pitkästä aikaa katselen rauhassa kotipihan syksyä. Ja samalla kirjoittelen tähän jotakin muistoja Moldovan matkasta. Olin siis Moldovassa, terveisiä sieltä! 29.9.-6.10. järjestettiin opintomatka Moldovaan ja osallistuin siihen 20 muun suomalaisen mukana. Lähtijöitä oli eri puolilta Suomea, kaksi tunsin etukäteen ja oltiin juteltu matkasta, yksi pariskunta taas oli sellainen että tiesin heidät ja olin muilta kuullut että hekin osallistuvat. Kaksi oli puolestaan sellaista, että  lentokentällä ymmärsin olleeni heidän kanssaan samalla matkalla 15 vuotta sitten Italiassa. Muihin tutustuin sitten matkan aikana. Reissulla oli ehkä yllättävän paljon nykyisiä tai eläkkeellä olevia lähetystyöntekijöitä, ihan omasta kiinnostuksestaan. Venäjän kielitaitoa löytyi sitten omasta ryhmästäkin ja pääsivät tulkinkin hommiin.

Matka oli oikein mukava ja siunattu. Oli kiinnostavia kohteita ja toisaalta sai itse ottaa rennosti, kun ei ollut nyt minkäänlaisissa vastuutehtävissä. Yötkin sujuivat hyvin eikä tullut univelkaa. Mitään erityisen kivaa säätä ei ollut enää, siinä 10-15 asteessa mentiin koko viikko ja välillä sateenvarjo piti ottaa esiin. Tämä oli jo kuitenkin näkynyt entuudestaan sääennusteissa, että ihan säähän sopivat vaatteet oli mukana.

Ensimmäisen päivän aihe oli Raamattujen ja muun kristillisen kirjallisuuden salakuljetus Neuvostoliiton aikana. Mukana oli tässä työssä 1970 ja -80-luvuilla itse toiminnassa olleita suomalaisia ja moldovalaisia kertomassa yksityiskohtaisesti tapahtumien kulkua. Kävimme paikoilla, joissa suomalainen kymmenien tonnien rekkalasti kirjallisuutta oli purettu viiteen pienemään moldovalaisten (silloin Neuvostoliitto) kuljettamaan kuorma-autoon. Seuraavassa paikassa tien varrella kerrottiin, kuinka miliisi oli saanut yhden moldovalaisen kiinni ja hän joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan. Yhdessä vanhassa talossa taas esiteltiin vähän kuopallaan olevaan kattoa. Se oli aikanaan painunut, koska vintillä oli ollut piilotettuna useita tonneja Raamattuja. Näille paikallisille nyt jo vanhemmille miehille oli varmasti hienoa saada kertoa isolle joukolle näitä 45 vuoden aikaisia tapahtumia. Moldovasta oli mukana myös kristittyjä, jotka kuvasivat kaikki puheet ja tekevät youtubeen jonkunlaiset dokumentin tästä raamattutyöstä. Kuinka paljon aika onkaan muuttunut siitä, että Raamattuja piti piilotella ja salakuljettaa tähän päivään, kun Moldova on itsenäinen valtio ja Raamattu ja kristillisyys on täysin vapaata. Tapaamamme paikalliset olivat hyvin aktiivisia nyt esim. evankelioivassa nettityössä.

Toinen kiinnostava asia tai oikeastaan paikka oli Gagauzia, Moldovan eteläosassa sijaitseva autonominen alue, jonka asukkaat ovat etnisesti turkinsukuinen kansa ja heidän kielensä on hyvin lähellä turkinkieltä. Gagauzit ovat kuitenkin historiallisesti kristittyjä eikä muslimeja, kuten turkkilaiset. Gagauzian kielellä on kuitenkin hyvin vähän kristillistä kirjallisuutta ja siinä vähässä mitä on, on taas suomalaisilla ollut poikkeuksellisen iso rooli. Eräs suomalainen mies, joka oli matkassammekin mukana, osaa gagauzian kieltä ja on kääntänyt nyt viimeksi Saarnaajan kirjan gagauziksi. Vanhan testamenti käännöstyö on vasta aluillaan. Gagauziksi on käännetty myös Leif Nummelan kirja ”Raamatun punainen lanka”. Uuden testamentin lisäksi kristillistä kirjallisuutta ei sitten tällä kielellä tainnut oikein muuta ollakaan. Koululaitoksensa on ilmeisesti venäjäksi. Mutta gagauzit tekevät omalla kielellään kristillistä nettityötä, mikä tavoittaa turkinkielistä väestöä ja sehän on ihmeellistä.

Toki nautin vain siitäkin, että sai nähdä uusia maisemia ja olla vähän erilaisessa maassa. En oikein edes tiennyt millaista elintasoa pitäisi odottaa. Moldova on pitkään ollut Euroopan köyhin maa, nykyään ilmeisesti toiseksi köyhin Ukrainan jälkeen. Kyllähän siellä paljon vanhoja huonokuntoisia rakennuksia oli ja neuvostoaikaisia kerrostalohirvityksiä. Mutta sitten myös uutta. Kuulin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu paljon uutta ja sellainen vaikutelma tosiaan tuli että rakennukset olivat joko tosi vanhoja tai sitten ihan uusia. Vanhana Venäjänkävijänä mietin, että pitääkö vessoissa kulkea oma vessapaperi mukana, mutta ei tarvinnut. Turisteille löytyi aina joku hyvä hiljattain rakennettu huoltoasema, missä hygienia oli oikein hyvä. Viikon aikana oli kaksi ällöttävää vessakokemusta, muuten priimaa. Yövyimme hyvissä hotelleissa, mitään ruokamyrkytyksiä ei tullut kenellekään ja oikein hyvin kaikki sujui.

Viikon tavaramerkiksi tulivat viinirypäleet, joita tarjoiltiin runsain määrin melkein joka paikassa. Saimme myös itse käydä yhdessä paikassa poimimassa niitä suoraan köynnöksistä. Minulla on ollut sellainen haave, että olisi hienoa päästä poiminaan rypäleitä suoraan pellolta. Kai se ajatus on tullut kun Israelissa ja Italiassa on ajeltu viinitarhojen ohitse bussilla. Ja toki sitten jo olen sen ajatuksen unohtanutkin. Niin oli jotenkin hassua kun tämä toive yllättäen toteutui ja vielä niin yllättävässä paikassa kun Moldovan Gagausiassa. J Koko porukka pääsi keräämään rypäleitä viihitarhaan. Ja kyllä valtavan hyviä rypäleitä oli siellä ja monessa muussakin paikassa. Toki muutenkin oli kiinnostavaa nähdä valtavan isoja peltoalueita Moldovan kumpuilevassa maastossa. Olen varmaan joskus myös toivonut näkeväni mustan mullan aluetta ja tuollahan sitä sitten oli. Maatalousjuttuihin väkisinkin huomiota myös kiinnittää. Lammaslaumoja kulki paimenen kanssa, yksittäisiä lehmiä ja hevosia oli liekassa siellä sun täällä. Maalla tuli joku hevoskärry vastaan. Ja pullonkorkki saattoi olla kiinni pullossa tai sitten irrallaan. EU ei ole vielä Moldovassa kertomassa, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Varmaan muutakin voisi matkasta kertoilla, mutta ehkä tämä riittää tässä kohtaa. Matkan jälkeen on ollut kiva lukea iltaisin Esko Mäki-Soinin tuoretta kirjaa ”Salainen tyhjä tila”, joka kertoo hänen elämästään Raamattujen salakuljettajana itäblokin maissa. Tämä Moldovan reissun jälkeen on kiinnostavaa lukea tuosta aiheesta.

Aurinko tuli näkyviin ja saa ruskan värit loistamaan. Ehkä lähden nyt itsekin seuraavaksi vähän kävelylle tuonne kovaan tuuleen. Nyt ei ole mitään matkoja tiedossa ja sekin tuntuu ihan hyvältä tässä kohtaa. Syksy ja talvi saa tulla.

Ps 37:7 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.

Kanaparvi moldovalaisessa kylässä. Näitä näkyi aika monella pihalla.

Puinti-Italia-Puinti-Pökertynyt

Täällä on yksi väsähtänyt tapaus kirjoittelemassa. Reissuista ja puinneista ja ties mistä muusta väsähtänyt. Olen jo pitkään odottanut tällaista päivää, että ei ole mitään ohjelmaa tiedossa. Nyt se on ja AAAH, kun ihanaa, mutta yksi päivä ei kyllä riitä.

Takana on tiivis kuukausi, tai ainakin minun voimavara-asteikolleni tiivis. Puinnit aloitettiin 18.8., eli aika aikaisin taas päästiin pellolle, mikä oli hienoa syksyn muu ohjelma huomioiden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsöössä. Puimurista meni heti seuraavana päivänä pakki rikki. Puitiin ilman pakkia kunnes korjaaja tuli. Aina välillä tuli sadekuuroja ja puinnit keskeytyivät usein. Kun pakki oli korjattu, se meni rikki ihan heti uudelleen. Kaikki loppuaika eli lähes kaikki viljat puitiin ilman pakkia, kun ei ollut aikaa vaihdelaatikkoremontille. Muutakin teknistä ongelmaa oli. Italiaan lähtö painoi päälle. Pyysin rukousta muiltakin uskovilta, kun oli jo epätoivoinen olo, eniten teknisten vikojen suhteen, mutta myös sadekuurojen suhteen. Myös kuivurin öljypoltin lakkasi toimimasta, ja yksi kaunis puintipäivä meni sivuun korjaajaa odotellessa. Kaiken keskellä sai kuitenkin kokea myös Jumalan huolenpitoa. Pari sadekuuroa tuli oikein siunattuun aikaan ja auttoi teknisten vikojen paljastumisessa ajoissa. (Esim. yksi huoltoluukku oli aiennut ja jyviä meni maahan).  Jotkut sadekuurot taas menivät ihan läheltä, mutta saatiin puida mustien pilvien viistäessä ja ukkosen jyristessä ihan lähellä. Öljypoltinkorjaajakin tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti ja oli halliltaan ottanut oikean osan mukaan, vaikka ei edes tiennyt etukäteen, mikä vika on. Ja tosiaan ihmeellisesti puinnit sujuivat, vaikka pakki ei toiminut. Puimuri vedettiin joka aamu traktorilla ulos tallista ja sen jälkeen suunta oli vain eteenpäin J. En oikein edes ymmärrä miten puinnit tehnyt eläkeläismies sai kaikki pahimmatkin lakopellot puitua ilman peruutusvaihdetta.

28.8. puitiin, 29.8. oli viljojen kuivausta ja pakkauspäivä. Lisäksi Lyyra ja Harppu lähtivät uuteen kotiinsa, isoon kanaparveen. 30.8. aamulla lähdettin Helsinkiin ja Italiaan. 7.9. klo 4 aamulla olin kotona ja koko päivän aivan tokkurassa, 8.9. puinnit jatkuivat ja tulivat valmiiksi 10.9. Jumala oli antanut loppujenkin viljojen valmistua hyvin Italian viikon aikana ja 8.-10.9. puinti sujui ihmeellisen hyvin. Sen jälkeen on toki ollut kaikkea muuta syksyn hommaa. Mutta oon kyllä tosiaan väsynyt edelleen, tämä keskellä puintiaikaa reissuunlähtö on kyllä todella erikoinen kuvio.

No miten sitten meni Italiassa? Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Siellä kyllä pian unohtui täysin, että oli jostain puintiajan keskeltä lähtenyt. Sai olla täysin irrottautunut arjesta ja kokea ”kirkastusvuoritunnelmia” mukavassa uskovien yhteydessä. Paikka oli siis ihan sama kuin viime vuonna, että ulkoisilta puitteiltaan tiesi nyt mihin on menossa. Suomenkielisiä oli 20 ja italailaisia noin 30. Puhuin joka päivä, aiheena oli Jumalan koko sota-asu Efesolaiskirjeen 6 luvun mukaan. Se tuntui Jumalan antamalta aiheelta. Oli hienoa ylistää ja rukoilla yhdessä. Italialaisten rentous vapauttaa helposti suomalaisiakin ja tänäkin vuonna oli rakkaudellinen ja lämmin tunnelma suomalaisten ja italialaisten kesken. Italialaisissa oli nyt sitten joitain viime vuodelta tutuksi tulleita kasvoja. Oli kyllä paljon eri ihmisiäkin kuin viime vuonna. Yöunet jäivät kuitenkin lyhyiksi  ja lisäksi joku pöpö kiersi suomalaisissa niin että osalle tuli flunssa ja osalle vatsatauti. Melkein kaikki sairastuivat, mutta toisaalta tauti ei kestänyt kauaa. Itse nukuin pari yötä huonosti flunssan takia. Nämäkään haasteet eivät himmentäneet sitä, että kaikki kokivat olleensa mukana hyvin siunatussa ilmapiirissä ja Jeesuksen läsnäolossa. Toki oli ihanaa myös olla rannalla, uida taas lämpimässä Adrianmeressä ja herkutella italialaisella jäätelöllä.

Tämä oli yhdeksäs kertani Italiassa. Ensimmäinen oli 2010. En voi sanoa että Italia olisi tullut minulle tutuksi, kun joka kerta olen ollut tällaisella raamattuviikolla, missä hengelliset asiat ovat keskiössä ja Italian hienot maisemat ihan siinä sivussa sitten. Kerran oltiin Rooman lähellä ja silloin Roomassa vähän retkeiltiin myös. Yhdellä toisella reissulla tehtiin retki Venetsiaan. Muuten Italiasta on tullut tutuksi lähinnä rantaelämä sen verran kuin siihen on ollut aikaa. Koska painotus on ollut puhtaasti hengellisissä asioissa, en ole ollut niin kiinnostunut edes kielen opiskelusta. Siksi olikin vähän yllätys, että nyt tämän yhdeksännen matkaan jälkeen menin italian alkeiskurssille. Ja siellä on nyt kaksi muutakin uskovaa, ketkä oli raamattuleirillä viime ja tänä vuonna. En ehkä olisi muuten jaksanut mennä, jos ei olisi ollut muitakin tuttuja mukana. Eli kansalaisopiston kurssille, kerran viikossa 1,5 h italiaa. Hassu juttu sekin, mutta jotenkin sitten otin Jumalalta ne sanat, kun yksi italialainen tuolla leirillä sanoi, että ensi vuonna sinun pitää osata italiaa. No, en tietenkään kuvittele alkeiskurssin jälkeen paljon mitään osaavani, mutta kuitenkin.

Joo, enpä tällaiseen yhteen kirjoitukseen saa nyt sopimaan kuin ihan pääpiirteet menneistä tapahtumista. Olen kyllä sellaisen loman tarpeessa, että saisi vähän pidempään vain olla ilman mitään velvollisuuksia. Että jospa jossain kohtaa tässä loppuvuonna sellaisellekin aika löytyisi. Nyt juuri ei vielä voi sellaista suunnitella, kun tulossa on vielä toinen ulkomaanmatka. Hengellinen ryhmämatka sekin ja maahan, missä en ole ennen ollut. Tässä ei nyt onneksi ole itsellä mitään järjestämiseen liittyviä juttuja, vaan menen puhtaasti osallistujan roolissa. Reissussa ei ole mitään salaista, mutta raportoin täällä sitten vasta matkan jälkeen. Muita kautta monet ystävät kuulevat matkasta ja kohteesta jo varmaan aiemminkin. Siunattua alkusyksyä!

”Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja ikuisesti.” (Ps. 121:8)

Italiassa katumarkkinoilla kuvattu vihon kansi. Sopii myös kuvaamaan omaa olotilaa!

Kanteleeni kauniimmin..

Tänään on siskonpojan 9 v. syntymäpäivä, onnea ja siunausta hänelle! Niin äkkiä nämä vuodet vierivät. Down-poika aloittaa ensi viikolla kyläkoulussa toisen luokan. Siskontyttö menee kuudennelle. Oi voi, justhan he syntyivät.. J Siskoni luona oli pöydällä jotakin valokuvia 12 vuoden takaa, missä siskontyttö oli ihan vauva ja lapsen äiti 34 v ja minä 36 v. Sanoin, että näytetään näissä kuvissa ihan teiniäidiltä ja –tädiltä, kun niin paljon on naamat ”aikuistuneet” näissä 12 vuodessa.

Heinäkuu meni oikein mukavasti. Kuumaa ilmaakin Herra antoi ja sateisen alkukesän jälkeen se oli oikein ihana asia. Helteet jatkuivat useamman viikon ja nyt on saanut käydä joka päivä uimassa joessa ja muutenkin nauttia hyvin kesäisistä säistä. Suomessa on tänä kesänä tehty ennätys siitä, kuinka monena päivänä peräkkäin on jossain päin Suomea mitattu yli 30 astetta. Eilen oli 21. peräkkäinen yli 30 asteen päivä ja tänäänkin se voi ylittyä vielä jossakinpäin, tosin ei kyllä ainakaan täällä. Reiluja sateita on saatu jo useampana päivänä ja yksi kaurapeltomme on mennyt todella pahasti lakoon.

Sitten viimeisen kirjoituksen olen ollut parilla hengellisillä kesäpäivillä: toisissa puhtaasti osallistujan roolissa ja toisilla talkooväkenä lettukahvilan kassanhoitajana. Sitten oli lähikaupungin hengellisen musiikin paripäiväinen tapahtuma, jossa olin molempina päivinä esiintymässä israelilaisen tanssin ryhmässä ja lisäksi rukouspalveluhenkilönä. Tanssiesiintymiset ovat olleet lisäksi vielä yhden tanssiryhmäläisen synttäriseuroissa ja vanhusten asumisyksikössä pidetyissä seuroissa. Nyt on ihan kiva pitää vähän taukoa treeneistä/esiintymisistä. Lisäksi heinäkuussa oli 50 v serkkuni hienot häät.

Heinäkuun kiva yllätys oli eräs vierailija, jonka tulon seurauksena muodostui pienimuotoinen ylistys- ja rukoustilaisuus. Tämä tuttu ei ole ennen ollut täällä yötä, eli sain nyt sitten toisenkin yövieraan tänne majoittumaan italialaisten lisäksi. Hauska juttu, mitä ajattelin jälkeenpäin on se, että molemmat tämän kesän yöpyjät olivat sellaisia, jotka olen ensi kertaa nähnyt TV7:n ohjelmissa ja tutustunut livenä vasta sen jälkeen. Yövierailujen hyvä puoli on se, että ne myös vähän aktivoivat remonttiajatuksia. Minun on vaikea ajatella että itseäni varten remontoisin, mutta vieraat on hyvä kannustin. No, en nyt väitä että vieläkään olisi paljon tapahtumassa, mutta kuitenkin huomaan sen, että vieraista seuraa remonttiajatuksia.

Elokuussa on sitten taas monenmoista tiedossa. Sadonkorjuuta puutarhasta ja pellolta ja taas rukous ja ihmettely siitä miten puintiaikataulu ja Italian matka sopivat yhteen. Työntekijämme on lisäksi lähdössä elokuussa vielä 6 päivän matkalle Auschwitziin ja Krakovaan. Itsellä olisi Italiassa pidettävien puheiden valmistelu. Myöhemmin syksyllä olisi tiedossa vielä toinenkin matka vähän erikoisempaan kohteeseen. Mutta en nyt kerro sitä vielä, kun ei se ole itselläkään tässä kohtaa vielä sen kummemmin mielessä, tuo Italia tuossa nyt kuitenkin ensin tulee vastaan ja sen jälkeen vasta jaksan ajatella seuraavaa reissua.

(Sitten naisille suunnattu osio.. Toukokuussa tehtiin FSH verikoe ja se oli 40 eli menopaussilukemat. Lääkäri sanoi että e-pillerit voi lopettaa, koska menkkoja tuskin enää tulee eikä endometrioosi sitten kasva silloin. Parin kuukauden päästä eli tässä heinäkuun lopulla ilmeni että ei se nyt sitten niin täydellinen menopaussi tainnut vielä ollakaan.. Eli kenties päädyn taas uudelleen pillereille, mutta nähtäväksi jää.)

Maatilan kesä on vähän tämmöistä että toisaalta on aktiivinen aika päällä ja toisaalta yrittää sitten myös ottaa rennosti ja nauttia kesästä. Ja ainiin, melkein unohdin kertoa kanoista. Minulla on enää kaksi kanaa, kun Kannel jouduttiin lopettamaan kuukauden jälkeen. Sillä oli heti alusta saakka joku vika, mutta en tiennyt mikä. Ajattelin seurata tilannetta, mutta se pysyi koko ajan jotenkin hyvin samanlaisena. Välillä näytti että kaikki on hyvin ja välillä näki että joku vaivaa. En osannut tarttua tilanteeseen. Sitten aivan yhtäkkiä Kanteleen kunto romahti totaalisesti ja oli täysin selvää että se vaan pitää päästään kärsimyksistään. Onneksi työntekijämme on tottunut kanojen lopettaja, niin ei siinä sitten kauaa tarvinnut tilannetta ihmetellä. Nyt sitten vain Harppu ja Lyyra jatkavat ylistys- ja munijaryhmässä. Kanojahan pitäisi olla vähintään 3, mutta en nyt ajatellut tähän hätään olla jostakin kolmatta hommaamassa, kun syksy kuitenkin pian tulee. Toivon että syksyllä nämä kaksi kanaa pääsevät jatkamaan eloaan jossakin isommassa parvessa.

Sitten on tietysti vielä maailmanpoliittisen aiheet, erityisesti Palestiinan tunnustaminen on ollut viime aikoina uutisissa. Saadaan rukoilla ettei Suomen siihen tarvitsisi mukaan mennä ja Israelille niin rajusti selkää kääntää. Tästä voisi sanoa paljonkin, mutta tyydyn nyt vain siihen, että olen hyvin hajanaisilla palestiinalaisalueilla käynyt eikä siellä mitään valtioksi mainittavaa ole edes havaittavissa. Jumala toteuttaa suunnitelmansa Israelissa. Vaikka maailman maat tunnustaisivat mitä, niin se ei muuta todellisuutta Israelissa. Kunpa Suomi saisi olla siunaamassa Israelia eikä vihaamassa sitä.

”Jumala on puhunut pyhyydessään: ”Riemuiten minä jaan Sikemin ja mittaan Sukkotin laakson. Minun on Gilead, minun on Manassa, Efraim on pääni suojus, ja Juuda on valtikkani.” (Ps. 60: 8-9)

Siunattua elokuuta!

Vaisu ylistysryhmä

Tässä on ylistysryhmä: Lyyra, Harppu ja Kannel eli kesän 2025 kanat, jotka saapuivat kaksi päivää sitten. En ollut mitenkään erityisemmin suunnitellut kanoja tälle kesälle ja kesäkuun alkupuolella oli muuta mietittävää, niin vähän siinä sitten ajattelin, että ehkä ei tänä kesänä kanoja tulekaan. Mutta sitten kanahäkki alkoi vaikuttaa niin autiolta ja tyhjältä ja oli vähän semmoinen tunne, että jotakin puuttuu, kun ei ole kanoja. Niinpä sitten tori.fi:n kanaosastolla ilmoitteli edelleen kesäkanoista sellainen mies, jolta hain kanat 3 vuotta sitten ja päätin hakea sieltä sitten kuitenkin tällekin kesälle kotieläimet. Ylistysryhmä termi tulee siitä kun raamattupiirissä vähän aikaa sitten luettiin Psalmia 148, jossa sanotaan ”Ylistäkää Herraa.. te villieläimet ja kaikki kotieläimet, te mateliat ja siivekkäät linnut”. Totesin silloin piirissä että ylistäjät puuttuu, mutta nyt ei sitten enää puutu.

Tänään on sateinen tiistaipäivä. Kesäkuu on ollut sateinen ja viileänpuoleinen. Viljakasvustot ovat tosi reheviä, paikoin kärsivät liiasta kosteudestakin. Alkukesän yleistä vaivaa, kuivuutta, ei tänä vuonna ole ollut, vaan vettä on tosiaan tullut ihan riittämiin. Luonto on hyvin vehreää ja ihanasta vihreydestä on saanut nauttia. Uimassa olen käynyt toistaiseksi vain kerran. Toivottavasti tästä vähän lämpimämpääkin vielä tulisi.

Kesäkuun alun pääohjelma oli kuitenkin italialaisten vierailu. Raamatunopettaja ja hänen 42-vuotias poikansa olivat viikon Suomessa ja siitä ajasta 3 yötä minun luonani täällä maatilalla. Noissa päivissä oli muutakin ohjelmaa, kun parhaimmillaan täällä oli 16 henkeä vierailemassa ja sitten taas oli muitakin tapahtumia, jossa tämä italialainen oli puhumassa jne. Kaikki vierailuihin liittyvä meni oikein hyvin ja oli mukavaa vaihtelua. Ennen heidän tuloaan oli valmistelua, vierashuoneesta maalattiin yksi seinäkin ja muuta tämmöistä pientä kosmeettista parantelua harrastettiin.  Varmaan olisi täällä jo remontit tehtynä, jos vieraita kävisi yhtään useammin, kuin kerran vuodessa J

Juhannusviikolla työtekijä oli kesälomalla, niin sitten itselläkin oli vähän semmoinen lomafiilis ja toisaalta vähän lepoa vierailujen jälkeenkin. Nyt on itsellä vähän sama meininkin kuin kanoilla: Niiden kaksi ensimmäistä päivää täällä ovat olleet niin sateisia, ettei niitä ole oikein ollenkaan innostanut tutustua uusiin paikkoihin. Katon alla tuntuvat viihtyvän ainakin näin aluksi ja sama tässä on itselläkin, että ajattelin kirjoitella sadepäivän ratoksi.

Uutisrintamalla on ollut tapahtumia tässä samaan aikaan, mutta niitä en ole niin intensiivesti nyt seurannut. Kuitenkin tiedetään, että Israel iski Iranin ydinaselaitoksiin ja ydinaseiden laukaisualustoihin. Myös Yhdysvallat otti osaa Iranin ydinlaitosten tuhoamiseen. Tapahtumien seurauksena Iran on iskenyt Israeliin ja siellä on tullut kuolonuhrejakin. Israelissa asuvat tutut ovat menneet lukuisia kertoja pommisuojaan sen reilun viikon aikana, mitä nämä tapahtumat ovat kestäneet. Ilmeisesti monet iranilaisetkin ovat kiitollisia näistä tapahtumista, sillä Iranin hallinto on islamistinen ja esimerkiksi kristittyjä on laitettu vankilaan pelkästään uskonsa tähden, naisten oikeudet ovat olleet surkeat jne. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea tästä tapahtumaketjusta seuraa, mutta aina saadaan rukoilla evankeliumin menestystä esimerkiksi Iranissa ja Israelissa.

Kesää on vielä mukavasti jäljellä. Tulossa on ainakin hengellisiä kesäjuhlia lähempänä ja kauempana, israelilaisten tanssien tanssiryhmän harjoituksia ja esiintyminen sekä serkkuni häät. Toivottavasti myös pääsisi uimaankin ja muutenkin vähän nauttimaan kesäfiiliksistä (juuri nyt tulee vettä todella lujaa). Ja toki sitten kaikki arkijutut maatilalla, mitä kesällä riittää, marjojen poiminnat ja muut. Ja jos ”ylistysryhmäkin” tuosta vähän aktivoituisi, niin pääsisi niidenkin touhuja seuraamaan. Poneja on  ollut jo nyt kiva käydä välillä rapsuttelemassa.

Ja mitä muuta Herra sitten järjestääkään. Toivottavasti olisi hengellisestikin hyvä kesä ja Jeesuksen kanssa saisi aikaa viettää eikä niin että ajatukset menisivät jonnekin ihan muualle.

Siunattua kesää!

”Ylistäkää Herraa..nuorukaiest ja myös neitoset, te vanhat yhdessä nuorten kanssa. Ylistäkööt he Herran nimeä, sillä yksin hänen nimensä on korkea, hänen kunniansa ulottuu yli maan ja taivaittein.” (Ps. 148:12-13)

Kylvöt takana - vierailut edessä

Tuntuu vähän oudolta tällainen päivä, ettei ole mitään sovittua ohjelmaa eikä mitään tarvetta valmistellakaan mitään. Luulin meneväni kävelylle yhden kaverini kanssa, mutta hänelle ei sitten sopinutkaan, niin ei sitten ole mitään. Ihan hyvä näin, mutta ehkä tällaista ei ole hetkeen ollut, kun tätä näin ihmettelee.

Niin, se on sitten kylvöjen jälkeisen elämän aika. Kylvöt olivat 12.-21.5. ja kaikki meni oikein hyvin. Viimeksi kirjoittaessani mietin, että mitenhän Jumala järjestää sen asian, että kiireapueläkeläinen on lähdössä Espanjaan 15.5. No, Jumala järjesti sen sitten niin, että hän oli siirtänyt matkansa kesäkuulle, mutta kertoi siitä vasta kun tuli töihin 12.5. Kylvöjen päälle tuli heti 18 milliä sadetta, mikä sekin oli aivan mahtavaa. Ensi viikolla olisi vielä pientä kotitarveperunan istutusta ohjelmassa ja sitten jäädään vaan ihmettelemään millaisen kesän Jumala tästä antaa. Säiden ja kaiken muunkin puolesta.

Oikein hienoa tosiaan, että on tällainen hetki tässä, että kylvöt on ohi ja mikään seuraava asia ei juuri nyt paina päälle. Seuraava ohjelmakokonaisuus on kyllä tiedossa ja mielessä, mutta ihan juuri vielä siihen ei tarvitse valmistautua. Tiedossa on kuitenkin kansainvälistä vierailua maatilalla ja muutenkin täälläpäin.

Pitkältä ajalta tuttu italialainen raamatunopettaja on tulossa pitkästä aikaa Suomeen. Hän tulee tekemään TV-ohjelmia ja samassa yhteydessä sitten muutenkin vierailee tuttujen luona ja mitä muuta Jumala sitten vierailuajalle järjestääkin. Oli jonkinlainen yllätys, kun tämä italialainen ilmoitti tulostaan, sillä hänellä on kuitenkin sellaisia terveysrajoitteita, että ajattelin, ettei matkustaminen enää kiinnostaisi.  Suomessa hän on ollut viimeksi 2018 ja sen jälkeen terveys on heikentynyt. Mutta näin vain hän on avustajan kanssa tulossa ja varmaan majoittuu jonkun aikaa minunkin luonani. Ohjelmassa on sitten majoitus- ja ruokapalveluiden järjestämistä ja kenties myös jotain muuta tapahtumanjärjestämistä. Kaiken lisäksi samaan aikaa täälläpäin on pitkästä aikaa tuttu intialainen pastori. Haaveenani olisi intialais-italialainen rukoustapahtuma, mutta saa nähdä toteutuuko se aikataulukysymysten takia.

Toisaalta kaipaisin tänne maatilalle jotain kokoontumisia ja vieraita ja sitten toisaalta en tiedä kuinka paljon jaksan järjestää ja helposti ne ovatkin aika työläitä juttuja. Mutta olisi se silti kiva, että kesällä olisi nyt edes jonkun kerran jotain vieraita ja enemmän elämää täällä. Ja mikäs sen hienompaa, kuin että vielä kansainvälistä elämää. Nähtäväksi jää.

Kansainvälisyydestä puheenollen viime aikoina olen katsellut myös jonkun verran videoita Papua-Uudesta-Guinesta. Eräs suomalainen lähetystyöntekijäpariskunta on käynyt kertomassa täälläpäin tilaisuuksissa Papua-Uuden-Guinean pääkaupunkiin suunnitteilla olevasta orpokotihankkeesta. Jollain lailla tämä asia on tullut vähän sydämelle ja sanotaanhan sitä Raamatussa että Jumala auttaa orpoja ja meitäkin siihen kehottaa. Suomessa nyt vaan onneksi ei ole mitään ongelmaa siitä, että orpolapset majailisivat kodittomina kaduilla, niin tässä asiassa voi rukoukset ja avun ulottaa vähän kauemmaksi. En nyt tiedä tuleeko tämä asia olemaan jatkossa mitenkään enemmän mielessä, mutta ainahan voi silti vaikka vähän katsella videoita hyvin eksoottisesta Papua-Uudesta-Guineasta.

Tällaisissä tunnelmissa täällä tänään hiljaisena lauantaipäivänä.  Mukavaa on ollut myös että 4 ensimmäistä ponia on saapunut laidunvierailijoiksi. Ehkä ponejakin päästään taas katselemaan myös muiden kesävieraiden kanssa.

”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Vihreille niityille hän vie minun lepäämään, tyynten vetten äärelle hän minut johdattaa.” (Ps. 23:1-2)

Kylmä alkukuu

Toukokuun 8. päivä tänään eikä pellolle ole ollut vielä mitään asiaa. Tavallaan se on ihan normaalia, mutta tänä vuonna on vaan jo pitkään odotettu, koska pellolle pääsisi, kun kevät muuten on ollut niin ajoissa. Näytti jossain kohtaa, että olisi voinut tulla aikaisetkin kylvöt, mutta sitten tuli sateita. Toisaalta on ollut niin kylmä, että kuivuminen on ollut hidasta. Varmaankin ensi viikolla alkavat kylvöt ja ihan keskimääräistä aloitusaikaa sekin on. Yksi juttu toki vähän mietityttää näissä kylvöissä: meillä kiireapuna käyvä eläkeläinen on lähdössä Espanjaan viikoksi 15.5. Se nyt sitten näyttäisi osuvan juuri kylvöjen aikaan. Eihän tuo nyt ihan optimaaliselta tunnu, mutta näkee sitten, miten Jumala tämän asian ratkaisee.

Johonkin se aika sitten vain on taas mennyt. Ja tässä toukokuussa on kylvöjen lisäksi muitakin juttuja tiedossa. Viikonloppuna pitäisi esimerkiksi valmistella puhetta, mikä on ensi viikolla. Minua on pyydetty puhumaan tilaisuuteen, missä en ole ennen puhunut. Jotenkin on tullut mieleen puhua siellä henkilökohtaisesta elämästä ja miten Jumala on johdattanut. Minulle tuli huhtikuussa täyteen 25 vuotta vaellusta Herran kanssa. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta silti voi olla vaikea pukea sanalliseksi kokonaisuudeksi sitä matkaa. Että mitä kaikkea kertoo kaikista näistä vuosista. Kovasti tarvitsen Jumalan johdatusta siinäkin. Ja ettei jännittäisi ihan hirveästi.

Lukuvuoden 2024-2025 kestänyt koulutus on päätösviikonloppua vaille valmis. Todella vaikea sanoa, mikä sen kurssin merkitys on ollut, mutta ei kai sitä sitten tarvitsekaan tietää. On sitten ollut ainakin jotain vähän erilaista ohjelmaa aina välillä. Kurssin aikana olen kuullut vajaat 40 eri ihmisten harjoitusraamattutuntia (kesto 15 minuuttia). Niissä on ollut kyllä hyvin monenlaista pitäjää ja hyvin monenlaisia aiheita. Ainakin olen kyllä huomannut olevani hyvin kriittinen ja helposti kiinnitän huomiota negatiivisuuksiin. Joillain kurssilaisilla on ollut hyvin vähän kokemusta puhumisesta. Välillä 15 minuuttia on ollut pitkä aika puhetta kuunnellessa ja minulla on ollut vaikeuksia keskittyä sanomaan. Mutta kai siinä aina samalla jotakin oppii. Toivottavasti armollisuutta ainakin.

Kirjoitan tätä poikkeuksellisesti arki-iltana ja huomaan, että väsyttää kyllä nyt. Olen viime aikoina nukkunut huonosti: herään yöllä, minulla on kuuma ja sitten uni ei tule pitkään aikaan. Taitaa olla hormoneilla asiansa tässä. Tässäkin pyydän Jumalan johdatusta, kyllä hyvä yöuni on niin suuri asia. Ehkä ensi viikolla saan vähän selvyyttä asiaan, kun menen verikokeeseen. Siinä sitten ratkeaa sekin, vieläkö jatkan keltarauhashormonia endometrioosin ehkäisyyn. Ihan mielenkiintoista sekin.

Kirjaan tähän nyt vielä tämän päivän uutisen. Kirkolliskokous äänesti tänään avioliittokysymyksestä eli piispojen esitys kirkolliskokoukselle oli, että Ev. Lut. kirkkoon tulisi kahden rinnakkaisen avioliittokäytännön malli: perinteinen ja samansukupuolisten. Kiitos Jumalalle, että tämä esitys ei mennyt läpi, vaan perinteinen malli jatkuu. Äänestystulos oli kyllä sinänsä surullinen, 62 edustajaa kannatti piistojen ehdotusta ja 40 vastusti. Läpimenoon tarvitaan kuitenkin ¾ määräenemmistö, niin vaikka vastustajat olivat vähemmistössä, heitä oli kuitenkin riittävästi.

Nyt kyllä tosiaan väsyttää sen verran, että pitää lopettaa kirjoittelut. Mutta tämä oli tämmöinen kylmän toukokuun alun päivitys.

”Älkää entieisä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta! Nyt se puhekaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Minä teen tien autiomaahan, virrat aavikolle. (Jes. 43:18-19)

Isä

Tänään on tasan kaksi vuotta isän kuolemasta. Aika menee toisaalta niin nopeasti ja toisaalta tuntuu, että tuon päivän tapahtumat ovat hyvin lähellä. Voimakkaat tunnelmat menevät jonnekin syvemmälle muistiin, kun taas tavallisen arjen tapahtumat unohtuvat nykyään muuten niin nopeasti. Mutta se, että yllättäen vain sairaalasta soitetaan, että isä on nyt niin huonossa kunnossa, ettei välttämättä elää enää koko päivää. Ja sitten hyvin pian, noin vartin päästä soitetaan, että hän on kuollut, oli kuitenkin siinä määrin järkyttävää, että ne kyllä ne tunteet edelleen muistaa. Edellisenä iltana olin puhunut isän kanssa puhelimessa ja hän voi sairaalassa ihan hyvin.

Koen, että olen isän kuoleman jälkeen ollut jotenkin vakavampi. On tullut semmoinen tunne, että vastuu painaa paljon enemmän ja se tekee jotenkin vakavaksi. Tämä on toisaalta vähän outoa, koska isä eli kuitenkin 87 vuotiaaksi, maatilan sukupolvenvaihtos oli tehty jo 13 vuotta sitten ja minä ja siskoni olimme tottuneet hoitamaan kaikenlaisten maatilan rutiinit: tukihaut, kirjanpidon, verotuksen, työnantajavelvollisuudet, viljelysuunnitelmat jne. Että isän kuollessa, mitään konkreettista uutta työtaakkaa ei varsinaisesti ollenkaan kaatunut päälle, jos hautajaisjärjestelyjä ja perunkirjoitusta ei lasketa.

Mutta sitten kuitenkin se oli paljon, kun isä vaan oli siellä ja oli loppuun saakka mukana kaikissa asioissa. Ja tavallaan hän oli sanomassa aina viimeisen sanan kaikkeen. Mistä usein olin todella ärsyyntynyt ja vihainenkin. Niin kuitenkin se hänen pelkkä läsnäolonsa oli iso asia. Hän ei ollut välinpitämättömänä, vaan aina ohjeistamassa kaikkia. Ja toimimassa voimiensa mukaan. Tietysti se oli loppuaikoina haastavaa itsellekin, kun vanha mies suunnittelee asioita, mihin ei sitten voimat kuitenkaan välttämättä ollenkaan riitä. Mutta kuitenkin oli joku, joka oli kiinnostunut maatalouden asioista, luki lehtiä ja saattoi olla kiinnostunut, vaikka jonkun uuden koneen hankinnasta. Vaikkei sen hankkiminen sitten välttämättä ollut realistista. Mutta isällä ei kuitenkaan ollut mitään pelkoa, sellaista valtavaa epävarmuutta, mikä sitten vaikka itsellä olisi jonkun uuden koneen hankkimiseen. Hän oli kasvinviljelyn asiantuntija ja tutkija ammatiltaan ja se näkyi loppuun asti kiinnostuksena asioihin.

Suhteeni isään niin kuin äitiinkin oli jotenkin ristiriitainen. Oli niin paljon ”toisaalta ja toisaalta -asioita”. Toisaalta isän kanssa oli eripuraa ja vänkäämistä milloin mistäkin ja olin usein surullinen kokemuksesta, ettei mielipiteilläni ollut mitään väliä, vaikka sukupolvenvaihdoskin oli tehty. Ja sitten taas toisaalta oli hyvä, että oli joku joka oli kiinnostunut asioista eikä ollut välinpitämätön. Usein näki, että isän päätökset olivat lopulta hyviä. Nyt sitten kun taas häntä ei ole, niin siihen liittyy joku lievä sisäinen ahdistus. Tuntemus siitä että asiat ovat itseni varassa enkä osaa kuitenkaan päättää mitään. Enkä tietenkään ole samalla lailla tai liki ollenkaan kiinnostunut koneista ja ne nyt kuitenkin ovat maataloudessa aika isossa roolissa.

Isänihän ei koskaan omistanut maatilaa, vaan se on ollut jo äitini, kun he ovat menneet naimisiin ja tulee suvun perintönä äitini suvun puolelta. Isä kyllä todellakin otti isännän roolin ja vastuun, vaikka ei virallinen omistaja itse ollutkaan. Tämäkin varmaan kertoo jotakin hänen luonteestaan ja kiinnostuksestaan maatalouteen ja maatilaan.

On siis vähän tyhjä olo, kun isä ei ole enää maatilalla. Jos nyt olen jossain muualla ja muissa asioissa, vaikka seurakuntakuvioissa, niin silloin en koe tätä puutosta, mutta maatilan kuvioissa kyllä. Hän oli siellä aivan loppuun asti eikä koskaan ollut mitään vaihetta että hän olisi ollut elossa, mutta sitten kuitenkin pois maatilan asioista. Toisaalta asiat ovat sujuneet ihan hyvin nämä kaksi vuotta, kiitos Jumalalle siitä. Enkä tosiaan ole mitenkään yksin päättämässä asioista, siskoni on kyllä hyvin mukana kaikessa. Ja työntekijä tekee auliisti työnsä. Mutta viimeisen sanan sanoja ja maatalouslehtien lukija puuttuu. Se on kuitenkin iso puutos, kun siihen oli koko elämänsä tottunut, että semmoinen henkilö on. Eli nyt kun ei ole, niin minusta on sitten tullut sisäisesti vakava.

Tällaiset ovat tunnelmat kahden vuoden jälkeen isän kuolemasta. Toki olen kiitollinen siitä että on Isä Jumala ikuisena Isänä. Ja toki toivon että sydämen saisi vallata täysi luottamus, että tämä Isä ei ole välinpitämätön vaan huolehtii oikeasti, myös maatilaan liittyvistä asioista. Rukoilen, että voisi mennä vielä pois se tunne, että pieni tyttö on jätetty yksin huolehtimaan kaikesta. Varsinkin kun se ei ole yhtään totta. En vaan voi sille mitään, että siltä minusta tuntuu. Kiitos Jeesus, että autat tässäkin.

”Älä kätke minulta kasvojasi, kun minulla on ahdistus. Kallista korvasti minun puoleeni. Kiiruhda vastaamaan minulle, kun huudan sinua avuksi.” (Ps. 102:3)

Siunattua pääsiäisaikaa!

Taas suunnitellaan, mutta bara bastu

Valo on taas voittanut pimeän ajan täällä Pohjolassa ja on niin kirkkaan aurinkoista tänään. Eilen otin kuvia ja  laitoin Facebookkiinkin otoksia kevään merkeistä: leskenlehdistä, ensimmäisestä sinivuokonkukasta, pajunkissoista ja isoista joutsen- ja hanhiparvista pelloilla. Talvi oli tosiaan hyvin leuto, mutta saa nähdä tuleeko kylvöaika kuitenkaan olemaan mitenkään normaalia aikaisemmin.  Nyt on +7 C ja vähän myöhemmin olen lähdössä kävelylle kevätilmaa haistelemaan.

Maaliskuu on mennyt tähän asti ihan hyvin. Jopa remonttiajatukset ovat tässä kuussa taas aktivoituneet. Maaliskuun alkupuolella kävi eräs vanhojen talojen kuntokartoituksia ja remonttisuunnitteluja tekevä henkilö parin tunnin asiantuntijakäynnillä. En nyt tiedä sanoiko hän edes kovinkaan paljon sellaista, mitä en olisi jo varsinaisesti tiennyt, mutta kuitenkin hänen käyntinsä oli taas jonkinlainen sysäys jatkolle. Tämän jälkeen eräs tuttuni (eläkkeellä oleva rakennusinsinööri) kävi juttelemassa aiheesta ja teki suunnitelmapiirroksen kylpyhuoneesta. Ehkä tässä ajan kuluessa on ainakin selvinnyt se, että remonttia pitää suunnitella ja toteuttaa pienissä osissa. Alussa ajattelin tyyliin, että ”kaikki uusiksi kerralla” ja sitten kokonaisuus oli kuitenkin minulle aivan liian iso hahmotettavaksi, suunniteltavaksi jne. Nyt ajatus on enemmänkin niin että pala kerrallaan ja että jos edes sauna ja kylpyhuoneen saisi tehtyä, niin se olisi jo paljon.

Hassujen ajatusten osastossa on yksi juttu, mitä olen myös miettinyt remonttiin liittyen. Että jos joskus maatilalle tulisikin ikäihmisten perhehoitoa. Niin sitten ainakin pitäisi wc-tilojen olla helposti saavutettavissa. Toinen vessa on ihan hyvä nykyisellään, mutta toinen ei ja tämä toisen vessan sijainti on koko ajan ollut suunnittelussa ”kantona kaskessa” (oli vanhuksia tai ei). Mikään ratkaisu toiselle vessalle ei ole tuntunut hyvältä. Nyt sitten maaliskuun alussa, kun se remppasuunnittelija oli käymässä, niin siskoni heittikin siinä keskusteluissa yhtäkkiä oikein oivan ja uuden idean vessan sijainnille. Ja jotenkin sen jälkeen suunnittelu on taas voinut jatkua. Ideaan kuuluu myös uuden oven tekeminen yhden seinän läpi ja se nyt on sitten se, mikä edelleen vähän mietityttää että onko liian radikaalia ja tarpeellista vai ei.

Tämmöinen vanhan talon edes lievä uudelleen järjestely ei ole yhtään helppoa. Ja kun kaikki suihku-, sauna- ja wc-tilat ovat nytkin sellaisia, että ne on jälkeenpäin rakennettu. Alkuperäisessä talossa on tietysti ollut ulkohuussit ja ulkosauna. Aikojen saatossa taloa on jatkettu kahteen otteeseen.  Lisäksi rakennus on jossain kohtaa ”jaettu kahtia” eli sinne on tehty toinenkin keittiö. On siis iso talo, mutta kaksi pientä keittiötä, saunatilat rakennettuna yhteen makuuhuoneeseen ja sitten pari vessaa lisättynä.  Talon muoto on pitkä ja kapea eli hyvin käytävämäinen. Oli ihan kiva siis kuulla ulkopuolisen remonttisuunnittelelijakin mielipiteenä se, että pienienkään muutosten suunnittelu ei ole ihan helppoa tässä kohteessa. Lisäksi joissakin kohtaa hän sanoi, että pitää ensin avata seinät ja katsoa mitä alta löytyy ja sitten vasta näkee mitä voi tehdä.

Maaliskuusta tuli muutosten aloittamisen kuukausi myös siinä suhteessa, että siinä uskovien yhteydessä, jossa eniten käyn, ilmoitettiin myös syksyllä tulevista henkilömuutoksista. Ihan mielenkiintoinen tämä kuvio ja toivottavasti Jumala käyttää herätyksen välikappaleena näitäkin juttuja, mitä Hän tässä on tekemässä. Mutta kuvio on myös rukousaihe. Itse olen myös tähän muutoskuvioon liittyen miettinyt ja rukoillut että voisiko muutosten myötä tulla myös jotakin muutosta siihen raamattupiiriin, jota olen vetänyt kohta 8,5 vuotta. Jumalalle olen puhunut että kaipaisin jotakin uutta ja tuoretta ylipäänsä elämään. Ja että voisiko tuohon raamattupiirikuvioon tulla jotakin muutosta, kun sellaista nyt niin kaipaisin. Niin nähtäväksi jää sitten, mitä siinä asiassa tapahtuu. En haluaisi mitenkään ”lyödä hanskoja naulaan”(tai no, ehkä jossain määrin haluaisinkin..), mutta jotakin muutoksen kaipuuta on nyt kovasti ilmassa raamattupiirin suhteen ja ehkä nämä syksyn henkilövaihdoksetkin voivat olla osa tätä kuviota.

Remontti- ja muiden ajatusten lisäksi maaliskuun juttuja ovat olleet esimerkiksi harjoituspuheen pitäminen puhumiseen keskittyvällä raamattukurssilla. Ihan kiva, että se on nyt ohi ja muutenkin kurssia ei ole enää kovinkaan paljon jäljellä. Tässä kuussa tuli toki taas yksi vuosi mittariin lisää ja siihen liittyi jotain pieniä kivoja juttuja. Kuntosalille olen vaivautunut yleensä kerran viikossa ja ensi viikon jälkeen jäsenyys jo loppuukin. Sitten vielä lisänä on ollut vaikka se vesivahinkomökkiin liittyvät asiat.

Niin onhan näitä kaikkia arjen asioita ihan riittävästi. Mutta onneksi saa aina rukoilla Jumalan johdatusta kaikkeen. Toki myös toivon, etteivät nämä arjen asiat veisi huomiota pois Herrasta ja Hänen palveluksestaan (ja tajusin juuri, että en edes muistanut rukoilla, kun aloitin tätä kirjoitusta, oi voi L). Toisaalta sitten taas on ihan riippuvainen Jumalasta kaikissa arjenkin asioissa. Niin tämmöisiä kuulumisia ja tietysti vielä muutakin, mutta tässä nyt jotakin päällimmäistä.

”Pitäkää varanne, ettei päihtymys ja juopottelu eivätkä maalliset murheet raskauta teidän sydäntänne, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta, niin kuin ansa.” (Luuk. 21:34)

Helmikuun ups and downs

Täällä vietän tämmöistä yksittäistä vapaapäivää keskellä viikkoa. Ja mikäs siihen sitten sopivampaa tekemistä kuin taas blogin kirjoittamista pitkästä aikaa. Ikkunasta aukeaa erittäin harmaa ja lumeton helmikuun lopun maisema. Lämpötila on +4 astetta, niin kuin oli viimeksikin tammikuussa kirjoittaessani. Jotain talvisempaa tunnelmaa ehti kyllä olla tässä välissä. Viime viikolla kun oli koululaisten talvilomaviikko, pääsin siskonlasteni kanssa aivan täydellisessä talvisäässä luistelemaan auratulle radalle järven jäälle. Siitä jäi kiva tunnelmakuva talven tunnusta.

Sitten viime kirjoituksen päädyin joksikin aikaa vähän syviinkin vesiin, kun mietin terveysasioitani ja sitten mielessäni jo taas ajattelin vaikka mitä, tai siis kuolemaa. Minulla oli maksa-arvot taas koholla, siitä olen ennenkin kirjoittanut. Mutta nyt oli enemmän koholla kuin ennen eli nyt alat oli 66. Lääkäri laittoi lähetteen maksan ultraäänitutkimukseen ja sitä odotellessa ehti sitten jo ajatella, että mitä jos löytyykin jotain kasvaimia jne. Näin jälkeenpäin tuntuu hassultakin miten syvissä vesissä ehdin käydä. Kun hengellisissä tilaisuuksissa laulettiin jotain taivaaseen liittyvää, niin niitä kaikkia sanoja ajattelin ihan eri tavalla, paljon henkilökohtaisemmin kuin normaalisti. Ja sitten eräs tuttuni laittoi jostain syystä minulle linkin lauluun ”Kristallivirta”, vaikka hän ei normaalisti laita minulle mitään lauluja. Niin tällaisista sitten jo mietin että tässäkö tämä sitten oli. Kaikenlaista ehti tosiaan olla mielessä ennen sitä ultraäänitutkimusta. Sen sitten lopulta suoritti hyvin vähäpuheinen vanhempi lääkäri, joka lopuksi vain totesi: ”ei näkynyt mitään poikkeavaa”. Olin hyvin kiitollinen ja ehkä vähän hämmästynytkin. Sen jälkeen ajatukset ovat olleet taas arkisemmat. (Toki tämä maksa-arvoepisodi vielä jatkuu, mutta toistaiseksi ei ole uutta kerrottavaa.)

Arkisiin ajatuksiin päästiinkin hyvin nopeasti. Tulin lääkäritutkimuksesta kotiin, olin vähän väsynyt kaikesta siihen astisesta jännittämisestäkin ja ajattelin, että nyt voisi ottaa loppupäivää rennosti. Ruuan olin juuri ehtinyt syödä, kun puhelin soi ja yhdestä maatilaan kuuluvasta vanhasta mökistä ilmoitettiin, että siellä on vesivahinko, putket jäässä, vettä keittiön lattialla useamman sentin kerros jäätyneenä ja asunnossa muutenkin täys kaaos. Se olikin sitten oikein reipas pudotus takaisin arjen asioihin. Mutta täytyy sanoa, että jotenkin melkein kiitollisuudellakin otti vastaan tuollaisen tiedon. Kuitenkin niin paljon mieluummin vesivahinko kuin että maksassa olisi ollut jotakin ultrassa näkyvää vaivaa. Nämä materiaaliset ongelmat eivät nyt sitten tässä tilanteessa tuntuneet kovin suurilta. Ja kyseinen mökki on muutenkin niin remontin tarpeessa, ettei tämä nyt ollut mikään suuri järkytys. Jotenkin normaalia elämää..

Maksa-arvot, vesivahinko, luistelua järven jäällä.. Mitähän muuta helmikuussa olisi ollut? No yksi viikonloppu oli taas sitä yhtä puhumiseen painottuvaa kurssia. Sitten olen käynyt uudella kuntosalilla aina silloin tällöin. Ei minusta nyt mikään erityinen ”kuntosali-ihminen” ole tullut, mutta helmi-maaliskuun aion jäsenyyden pitää ja silloin tällöin käydä. Menen sinne ensisijaisesti juoksemaan juoksumatolla, se on se suurin motivaatio ja sen lisäksi voi sitten hiukan jotain muitakin laitteita käyttää. Mitään kuntosaliohjelmaa minulla ei ole.

Välillä on vähän semmoinen pintaliito-olo, eikä tunnu kovin syvällisiä ajatuksia olevan menossa. Ja sitten kuitenkin taas toisaalta on kiitollinen siitä, että on ihan tavallista elämää meneillään. Ja toki noita kaikkia tilaisuuksia, missä voi käydä on usein. Tänään on toista kertaa raamattutunti, missä samalla opetellaan myös Raamatun kreikan alkeita. Niitä kirjaimia yritin yhtenä päivänä painaa mieleeni (jonne ei nykyään enää paljon mitään meinaa painua). Mutta ihan rento juttu siis tuo, ei mitään sen kummempaa opiskelua, jos ei halua muuta kuin kuunnella opetusta.

Aina välillä yritän ihan pikkuhiljaa tyhjentää jotain kohtaa maatilan päärakennuksessa. Mutta se tavaran ja esimerkiksi vanhojen paperien määrä on ihan uskomatonta. Vaikka monta tuntia plokkaa papereita ja vie niitä pois, niin silti missään ei oikein näy että olisi tapahtunut mitään. Tuntuu että tyhjennyksen tarve olisi loputon, eikä siltikään saa edellisten sukupolvien materiaaleja poistettua tai lajiteltua. No, en nyt sitäkään hommaa mitenkään jatkuvasti tee, mutta jotenkin kevätaurinko saa sentää jotakin kevätsiivousta aikaiseksi. Jos edes yhden hyllyn kirjahyllystä saisi tyhjäksi vanhoista papereista..

Tästä tuli nyt taas ihan tämmöinen tapahtumien luettelo. Mutta toisaalta haluan näitäkin sitten kertoa ja itsellenikin päiväkirjaan jättää, että missä merkeissä se helmikuu vuonna 2025 vierähti. Vielä ainakin yksi muistotilaisuus kuuluu helmikuun ohjelmaan.

”Sillä hänen armonsa on voimallinen meitä kohtaa ja Herran uskollisuus pysyy ikuisesti. Halleluja!” (Ps. 117:2)

2025 uutuuksia

Vuoden kylmintä aikaa eletään ja lämpötila on +4 astetta. Aurinko paistaa kirkkaasti ja siitä tulee jo keväinen fiilis. Tästä näyttää tulevan leuto talvi ja hiihtämässä en ole käynyt. Marraskuussa ostin nastalenkkarit ja ne ovat kyllä hyvä varuste, kun kyläteille tai metsäpoluille lähtee kävelylle. Tai sitten vaan postilaatikolle.

Tämän vuoden alkuun tuli uutuuksia, joista jotkut olivat yllättäviä ja jotkut vähemmän yllättäviä, mutta uutuuksia kuitenkin. Yksi uutuus on uusi kännykkä. Vanha oli 7 vuotta vanha, jossa kaikki sovellukset eivät enää toimineet. Aamuinen raamattupiiri siirtyi Zoomista Teamsiin ja sain sillä seurauksella lopulta hommatuksia uuden puhelimen (kun vanhassa ei toiminut enää Teams), mikä oli kyllä jo suunnitelmissa ollut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Yhteystiedot eivät siirtyneet uuteen eli vieläkin on homma vähän vaiheessa, mutta puhelin oli siis yksi uutuus.

Joulukuussa maatilan yksi vanha jääkaappi lopetti toimintansa ja keittiöön tuli ylimääräistä tilaa sen seurauksena. Olin joskus miettinyt airfryerin hommaamista, mutta tila oli siinä yksi este. Tyhjän tilan muodostuttua ostin airfryerin ja sen kokeileminen on ollut vuoden toinen uutuus. Ihan kiva laite, mutta alussa on kyllä pitkään ollut ilmassa semmoista muovinkäryä aina kun se on päällä.

Tammikuun ensimmäisellä viikolla sain myös vähän yllättävän viestin. Eräs ukrainalainen nuori nainen, jonka kanssa juttelin joulukuussa olleissa häissä, kysyi voisinko opettaa hänelle suomea. Olemme toistaiseksi tavanneet kerran ja se oli ihan mukava tapaaminen. Hänen kielitaitonsa on jo yllättävän hyvä, mutta aina voi tietysti parantaa. Nähtäväksi jää, kuinka usein tapaamme kevään aikana, sillä hän opiskelee ja käy osa-aikatöissä ja kohta alkaa pidempi harjoittelukin toisella paikkakunnalla. En toki itsekään olisi jaksanut viikottaisia tapaamisia, joten katsotaan sitten vain, miten Herra johdattaa tätäkin. Mutta yllättävä uusi juttu tälle vuodelle.

Viikon päästä omalla paikkakunnalla avautuu uusi kuntosali. Vaikka käyn lähikaupungissa usein hengellisissä tilaisuuksissa eikä se ole mikään ongelma, niin sitten kun pitäisi lähteä kuntosalille siihen samaan lähikaupunkiin, niin sitten se tuntuukin olevan aivan liian kaukana. Aloitustarjous uudessa kuntosalissa oli ensimmäinen kuukausi eurolla, niin sen olen maksanut. Ja sitten jää nähtäväksi kuinka usein siellä tulee käytyä.

Sitten on uutuutena vielä seurat. Seurakuntayhteydessä, missä olen käynyt, on järjestetty ehtoollistilaisuus joka toinen viikko. Tämän vuoden alusta väliviikkojen sunnuntaisin on nyt aloitettu seurat eli vähän vapaamuotoisempi kokoontumismuoto. Uutuus siis sekin.

Maatalouden uutuuksista en vielä osaa sanoa, mutta yksi uusi juttu on mahdollinen. Näin eräässä maatalousalan lehdessä jutun kuitupellavasta, mikä herätti mielenkiinnon. Ensi viikolla pitäisi jutella puhelimessa henkilön kanssa, joka on tämän kuitupellavaprojektin puuhanainen. Nähtäväksi ja Herran johdatukseen jää, miten se asia etenee. Periaatteessa tuommoinen kotimainen vaatekuituprojekti kiinnostaa ja maatilaltakin löytyy vielä vanhoista rukeista pellavalankaa, mitä on itseviljellyistä pellavista kehrätty. Tässä projektissa joku muu sitten prosessoisi kuidut, mutta kyllä se silti työtä toisi lisää syksyyn, että en sitten tiedä itsekään olisiko oikeasti hyvä juttu vai ei.

Muita uutuuksia ei tule äkkiseltään mieleen, mutta onhan sitä tuossakin. Uusista vanhoista jutuista mainittakoon, että ilmeisesti tänäkin vuonna on Italian leiri minulle yhtä hankalaan aikaan kuin viime vuonnakin. Ja hyvin sitten kuitenkin kaikki meni. En nytkään toki ole ilahtunut ajankohdasta, mutta ymmärrän sen kyllä italialaisille erittäin hyväksi ajankohdaksi. Ehkä en jaksa vaan tänä vuonna enää jännittää ajankohtaa niin paljon kuin viime vuonna. Menee sitten niin kuin menee.

Tämmöisissä jutuissa, uusissa ja vanhoissa on lähtenyt vuosi liikkeelle. Eilen kävin katsomassa Klaus Härön elokuvan ”Ei koskaan yksin”, mikä on tietysti hieno juttu, että tämä aihe (Suomen juutalaisluovutukset) on nyt tällaisena aikana esillä, kun antisemitismi jyllää taas maailmalla. Melkein koskettavampaa kuin elokuva on nyt kuitenkin se mitä tapahtuu Israelissa. Vihdoinkin yli 15 kuukauden jälkeen Hamas vapauttaa israelilaisia panttivankeja. On mahdotonta kuvitella, millaista on ollut olla noin kauan panttivankina. Juutalaisten historia on täynnä tapahtumia koskettavien elokuvien aiheiksi.