Sekalaisia mietteitä maaliskuussa

Kirjoittelua ja kananmunakahvia keskipäivän ohjelmassa. Jos et ole kokeillut koskaan kananmunakahvia, niin kannattaa testata – se on hauska tapa syödä kananmuna. Eli keitä kuppi kahvia ja laita keitetty kahvi ja raaka kananmuna blenderissä tai sauvasekoittimella sekaisin. Tuloksena on cappuccinomainen vaahtokahvi.

Onpa ihanaa kun pystyy taas istumaan. Vieläkin häntäluu tuntuu jossakin asennossa, mutta yleisesti ottaen sitä ei tarvitse enää ajatella. Kolme viikkoa meni kyllä siinä, että oli selkeitä tuntemuksia enkä istunut tilaisuuksissa. Mielenkiintoista oli että juuri tähän kohtaan osui pitkä tauko italian tunneista. Italian opettaja oli jäänyt lähi-idän lentoihin vaikuttavan sodan takia jumiin Thaimaahaan ja hänen hiihtolomastaan tuli normaalia pidempi. Niin ei tarvinnut jäädä niiltä tunneilta pois häntäluun takia.

Tänä vuonna säiden puolesta tuntuu, että maaliskuu on jäänyt väliin ja helmikuun pakkasista siirryttiin suoraan huhtikuuhun. Öisin pakkasta on ollut ihan vähän tai ei ollenkaan ja päivälämpötilat siinä 5-10 astetta. Töyhtöhyypät tepastelevat pelloilla ja fiilis on hyvin huhtikuumainen. Vaikka viimeksi kirjoitin, että kevättöiden suunnittelu on ollut vaikeaa, siihenkin asiaan tuli parempi vaihde päälle. Siinä auttoi kolme asiaa eli luomuneuvojan puolipakollinen käynti tuli sopivaan aikaan ja aktivoi suunnitteluajatuksia, sitten tämä sään kevätrysäys ja lopulta myös sekin että Israelin-matka peruttiin tai oikeammin siirrettiin syksyyn. Suunnitelmassa on nyt laittaa vähän vähemmän kauraa, kuin mitä normaalisti viljelykierrossa laittaisin ja kokeilla yhdellä pellolla sen sijaan saneerauskasvia. Tässä kohtaa mietin jo taas syksyn Italian-matkaa ja sen mahdollisia vaikutuksia siihen, mitä kylvää. Toisaalta minua innosti myös vähän tuo riemuvuosikin viljelyssä. (Kirjoitin viimeksi että kun olen 49 v, niin on riemuvuosi.) Vanhan liiton aikana riemuvuotena ei viljelty, vaan elettiin sillä mitä pelto itsestään tuotti. En siis ole Mooseksen lakia tässä noudattamassa, mutta kun on ollut kuitenkin myös väsymystä ja semmoista, niin vähän tuo riemuvuosijuttukin rohkaisi siinä, että jos edes yhden kauralohkon korvaisi saneerauskasvilla ☺. Ja lisäksi vaikuttaa samaan asiaan että Italia syksyllä plus että työntekijän touhuistakaan ei tiedä, että missä viilettää puintiaikana.

Iranin sodan alkaessa ajattelin, että on hyvin mahdollista, että kevään Israelin matka peruuntuu ja niinhän se sitten peruuntui. Mutta tämä oli tällä kertaa nyt vain helpotus, kun ajankohta tuntui niin huonolta kylvöihin nähden. Ehkä Jumala ei antanut siihen rauhaa juuri sen takia, että matka olikin peruuntumassa. Nyt se on siirretty syksyyn sellaisen ajankohtaan, että ainakin näin etukäteen ajoitus tuntuu oikein hyvältä. Matkan toteutuminen on sitten toinen asia, mutta sitä ei nyt ennen syksyä tarvitse miettiä. Kiitos Jeesus tästäkin asiasta.

Iranin sota on kestänyt nyt kolme viikkoa ja ainakin bensan hintaan se on vaikuttanut täällä Suomessakin. Muuten olen yrittänyt vähän vähentää uutisten seuraamista, vaikka en siinä kovin hyvin olekaan onnistunut. Toki nämä isot maailmanpoliittisen asiat kiinnostavat, mutta ei niitä nyt jatkuvasti tarvitse olla seuraamassa, vähempikin riittää. On kiva kuitenkin saada esimerkiksi kuulla kuulumisia Israelissa asuvilta, niin siinä parhaiten ymmärtää millaista elämä siellä oikeasti on. Mielenkiintoista oli myös tuo, kun taas julkaistiin tulos, että Suomi on maailman onnellisin maa 9. vuotta peräkkäin. Niin Israel oli siinä sijalla 8 eli tosi hyvä sijoitus myös. Kesällä tulee jo 7 vuotta siitä kun olen viimeksi ollut Israelissa eli tosi pitkä tauko tuli.

Kyllä Jumala edelleen myös puhuttelee sellaisista asioista kuin rakkaus ja rakastaminen, Isäsuhde, pelot, kontrollointi, Häneen luottaminen jne. Nykyään on ehkä vain jotenkin vähän vaikeampi pysähtyä näiden asioiden äärelle, kuin joskus aikaisemmin. Ehkä on vaan niin kaikenlaista meneillään ja päässä niin monenlaista pyörinää, että jotenkin pysähtyminen on vaikeampaa. Ja toki sekin vaikuttaa, että olotila on kuitenkin keskimäärin paljon parempi kuin joskus aikaisemmin, etten ole jotenkin kovin masentunut tai muuta sellaista, mikä erityisesti pakottaisi miettimään hyvin syviä asioita. Mutta kyllä minussa kuitenkin asuu sellaista jonkinlaista pelkoa, jännittyneisyyttä ja ihmisarkuutta, että tällaisten asioiden miettiminen ja Herran apu niihin on varmasti aivan tarpeellista edelleen. Vähän aikaa sitten eräs rukoilija koki rukouksessa kohdalleni, että Jumala aivan kuin hitsaa erillisiä palasia minussa yhteen muodostaakseen jonkun kokonaisuuden. En kyllä yhtään tiedä mitä tämä voisi konkreettisesti tarkoittaa, nähtäväksi jää.

Aika harvoin on näitä viikonlopun päiviä, että ei ole yhtään mitään ohjelmaa sovittuna. Kivaa vaihtelua. Varmaan lähden jossain kohtaa katsomaan, miltä tuo 9-10 asteinen sää tuntuu.

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” (Matt. 6:26)

Pyrstölleen

Kun istuu kovalla tuolilla ja vähän etukenossa, niin sitten istuminen onnistuu jonkun aikaa. Eli terveisiä täältä häntäluunsa päälle hiihtolenkillä kaksi viikkoa sitten kaatuneelta. Lähdin innoissani talven ensimmäiselle hiihtolenkille ladulle, jossa en ole ennen hiihtänyt. En oikein tiennyt, mistä olisi hyvä aloittaa lenkki ja menin parkkipaikalle kohtaan, josta hiihtämään lähtiessä ensiksi ladulla vastaan tuli pieni mäki. Jännitin mäkeä ja vähän siinä aurailin ja sitten olin jo pyrstölläni. Ja tämän jälkeen ei ole tarvinnut kahteen viikkoon oikein istuskella pidempään. Kun seisoo, kävelee tai makaa, niin ei ole yhtään kipua, eli en usko, että tässä mitään murtumaa on, mutta on vaan muuten hidasta parantuminen. Toki olen asiaa googlannut ja tekoälyillyt, niin useampien viikkojen parantumisaika näyttäisi olevan ihan normaalia, vaikka olisi aika lieväkin tilanne. Ei ole paikallaan istuminenkaan itsestään selvyys eli toivottavasti tämän jälkeen osaa olla kiitollinen jo pelkästään siitä, että voi vain istua.

Tämä viikonloppu muutti maailmanhistoriaa, kun USA ja Israel iskivät eilen Iraniin ja tappoivat Iranin uskonnollisen johtajan ajatolla Ali Khamenein (86 v). Iranissa on ollut alkuvuodesta mielenosoituksia, joita hallinto on verisesti hiljentänyt tappaen tuhansia tai kymmeniä tuhansia omia kansalaisiaan. Olisi tietysti suuri asia, jos Iran nyt vapautuisi nykyisestä hallinnostaan, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu.

Toki Israeliin liittyviä uutisia seuraisin muutenkin, mutta nyt sitten taas kevään mahdollinen Israelin matka tuo tilanteeseen oman näkökulmansa. Että toteutuuko matka vaiko eikö toteudu. Minua ei mitenkään haittaisi, jos matkaa siirrettäisiin ja siihen on ihan puhdas henkilökohtainen syy: kylvöaika. Lupauduin italialaisten järjestämälle Israelin matkalle, minkä pitäisi olla keväällä. Pakettiin kuuluu lennot Milano-Tel Aviv-Milano. Lisäksi tietysti pitäisi hommata itse lennot Milanoon, mutta en ole toistaiseksi saanut rauhaa siihen kuvioon, että olisin ostanut lentolippuja. Toisaalta olisi halu olla Israelissa pidempää, mutta sitten taas mahdollisena kylvöaikana se ei ole niin hyvä idea. Ajattelin että helmikuussa en vielä osta mitään lentoja, mutta katsotaan sitten maaliskuun alussa. Ja nyt sitten tulikin tämä aktiivinen sotatilanne Iranin kanssa, mistä ei voi tietää kestääkö se päiviä, viikkoja vai kuukausia. Niin jään nyt sitten katsomaan miten italialainen matkatoimisto reagoi tähän tilanteeseen.

Viimeksi kerroin, että maatilaan liittyvissä ajatuksissa on ollut turbulenssia alkuvuodesta. Sitten viimeisen kirjoituksen mieleni on ollut rauhallisempi, varmaankin siksi kuin työntekijäkään ei ole ollut ihan niin ”lentoon lähdössä” kuin tammikuussa. Tilanne on ihan sama kuin viimeksikin, mutta jotain rauhallisuutta on kuitenkin tullut mukaan. Tämä ei silti poista sitä, että kaikenlainen suunnittelu tuntuu jotenkin tosi vaikealta. Eikä sekään nyt ihan kauheasti auta, että tänä vuonna on ollut näköpiirissä tilanne, jossa Israelissa oltaisiin silloin kun pitäisi valmistautua kylvöihin ja Italiassa puintiaikana. Olen kyllä ollut Jumalankin suuntaan vähän ihmeissäni, että kuinka tämä näin menee. Vuodessa olisi niin paljon kuukausia, jolloin minulla ei ole yhtään mitään ihmeellistä tekemistä ja vain muutama viikko keväällä ja syksyllä, jolloin olisi oikeasti liki pakollista olla maatilalla, niin juuri noihin viikkoihin tulee sitten ne matkat, jotka ovat niin tärkeitä. No, ihmeellisesti Herra on auttanut kahtena vuotena yhdistämään puinnit ja Italian ja nähtäväksi jää, miten Hän tämän vuoden vaiheet johdattaa.

Tammikuun hämmennys aiheutti sen, että kutsuin uskonystäviäkin rukoilemaan maatilalle sen tulevaisuuden puolesta. Ainakin eka kerta oli rohkaiseva kokoontuminen ja katsotaan kuinka se rukous jatkuu. Ainakin nyt alkuviikosta olisi taas tarkoitus kokoonutua rukoilemaan.

Kohta tulee myös itselle mittariin 49 v. Se on hauska luku siitä, että vanhan liiton aikana viideskymmenes vuosi oli riemuvuosi, niin sitten voi ajatella, että jos vaikka jotain riemullista tulisi omaankin vuoteen (vaikka Jeesus on toki riemuvuoden täyttymys).

Tällaisissa tunnelmissa täällä aloitellaan maaliskuuta. Lähden tästä nyt pienelle ulkoilulle ja sitten myöhemmin tarkoitus olisi mennä vielä ehtoollistilaisuuteen ja siellä eteiseen seisoskelemaan. Tai ainakin aina välillä seisokelemaan.

Puurim-ajan merkeissä lopuksi: ”Jos sinä vaikenet tällaisena aikana, apu ja pelastus tulevat juutalaisille muualta, mutta sinua ja isäsi perhettä kohtaa tuho. Kuka tietää, että olet päässyt kuninkaalliseen arvoon juuri tällaista aikaa varten.” (Est. 4:14)

Muutoksen tuulet

Tadaa! Pienet fanfaarit voisi päräyttää tässä kohtaa, koska vihdoinkin käytössä on uusi tietokone! Tänään sain tähän asennettua Wordin ja näin alkaa 2026 blogit uudelta koneelta.

Tämä vuosi on alkanut jotenkin hyvin erilaisesti kuin kuvittelin. Vuodenvaihteessa oli ihana rentoutua ja tuntui, että täyteen pakkautunut mieli sai lepoa, kun ei ollut mitään ihmeellistä meneillään. Ajattelin silloin myös, että tämä vuosi alkaa ja jatkuu jotenkin samoissa merkeissä kuin ennenkin. Mutta ei todellakaan. Näin helmikuun alussa mieli tuntuu jo taas yhtä täyteen pakatulta kuin ennen lomaa.

Vuoden alkupäivinä tuli hyvin yllättävä uutinen, mikä on laittanut aivan uudenlaisen vaihteen päälle vähän kaikkeen. Pitkäaikaisen työntekijämme elämään tuli uusia tuulia, mistä on seurannut se mahdollisuus, että hän voi oikeasti lähteä meiltä pois jossain kohtaa. Ja se on sitten itsellekin tosi iso juttu, koska hän on ollut meillä töissä 11,5 vuotta ja koko toiminta on sinä aikana muotoutunut tavallaan hänenkin mukaan. Hän tekee likipitäen kaikki käytännön asiat ja jos hän lähtee niin mitäs sitten? En yhtään tiedä, että mitäs sitten. Ei hän nyt vielä irtisanoutunut ole tai mitenkään selvästi ole puhunut lähdöstä jonain tiettynä aikana, koska ei toki itsekään tiedä vielä, miten Jumala hänen elämäänsä johdattaa. Mutta silti puheisiimme ja kaikkeen suunnitteluun on tullut mukaan tämä uusi näkökulma: jos hän lähtee ja jos hän ei vaikka enää vuoden päästä olisikaan meillä töissä jne.

Minun puolestani rukoillessaan eräälle henkilölle tuli viime vuoden lopulla sanat, jossa oli jotakin muutoksesta ja se muutos-teema on tullut muutakin kautta. Silti toivoin, että se olisi voinut olla jotakin muuta muutosta kuin ihan näin ison tuntuista. Tämä on jotakin, missä olen aivan ymmyrkäisenä eikä minulla ole mitään käsitystä, että mikä olisi suunta tästä eteenpäin. Siis maatilan suhteen. Että tuleeko nyt sinne jotain tosi isoja juttuja kuten vaikka pitäisikö koko tila myydä, vai laittaa peltoja vuokralle vai mukauttaa toimintaa jotenkin muuten? Ja jos jatkaa jollakin tyylillä, niin kuka sitten tekisi ja mitä? En pysty sitäkään kuvittelemaan, että tulisi vaan joku toinen työntekijä ja sitten kaikki jatkuisi niin kuin ennenkin. En jaksaisi niinkään, kun kai sitten joku muutoksen kaipuu iskee siinä kohtaa itseenkin.

Jumalan johdatusta tarvitsee tietysti joka päivä, mutta totta kai tällaiset isot suunnanmuutokset ovat niitä, joissa aivan erityisesti kaipaa Jumalan suuntaviittoja. Että mikä on minun kutsumukseni? Maatilalla vai jossain muualla? En yhtään tiedä. Olen tavallaan tottunut tekemään niin monenlaisia asioita, että en pysty sanomaan mikä olisi joku erityinen kutsumus. Olen pitänytkin tästä monipuolisuudesta.

Tänään on keskiviikko ja pidän vähän lomapäivää. Eilen puhuttiin siskoni kanssa remonttiasioista ja aloin stressaantuneena itkemään, niin se oli hyvä merkki siitä, että pitää ottaa vähän lomapäivää. Maatilan remonttihaaveisiin ei tunnu tulevan muuta kuin esteitä ja toki sitäkin sitten on miettinyt, että onko Jumala sitä estänyt, kun se ei ole päässyt liikkeelle lähtemään. Viimeisin este tuli loppuvuodesta, kun olin kaupunkiin yhteydessä ja kysyin mahdollisuudesta liittyä vesijohtoon. Siinä yhteydessä sain kuulla, että samassa kun liittyisi vesijohtoon pitää myös liittyä viemäriin. Ja se viemäriverkosto menee kuitenkin sen verran kaukana, että pitäisi rakentaa paineviemäri.

Tämä paineviemäri asia oli sitten siinä kohtaa minulle aivan liikaa. Jätevesiasiat ovat hoituneet ihan hyvin sakokaivoilla tähän asti ja nyt sitten pitäisikin tehdä kallis paineviemäri. En tiedä miksi tämä paineviemäriasia ottaa minua päähän niin valtavasti. Ehkä tässä aktivoituu joku autismin kirjon piirre myös. Olin suunnitellut mielessäni, että vihdoin voitaisiin aloittaa kylpyhuoneremontti, mutta sitten kaikki menikin ihan uusiksi enkä saa tuota paineviemäriä nyt ollenkaan sopimaan ajatuksiini ollenkaan. Että sitten ei varmaankaan tapahdu yhtään mitään taas pitkään aikaan. Perimmäinen vaikeus on kuitenkin se, että en välttämättä halua yksin asua loppuelämääni isossa talossa ja siksikin tämä kaikki on niin hankalaa. Ei ole mitään selkeää näkyä ja nyt tämä työntekijäkuvio sekoitti vielä enemmän jo valmiiksi sekaisin olevia ajatuksia.

Tällaisissa merkeissä vuosi on siis lähtenyt käyntiin. Rukoilen Jumalalta jotakin suuntaviittaa. Että jotakin voisi lähteä aukeamaan johonkin suuntaan. Kiitos Jeesus, että olen luvannut johdattaa.

”Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut.” (Room. 8:28)