Matkamuistoja

Olipa jotenkin iso juttu tuo Raamattuviikko Riminillä. Paluusta on jo yli 3 vuorokautta, mutta edelleen tuntuu, että kelaa ja märehtii vain asioita, joita siellä tapahtui. On oikeastaan ollut todella vaikea keskittyä mihinkään muuhun matkan jälkeen. Haluaisi vain olla ja levätä. Onneksi nyt ihan kauheasti muuta ei ole tarvinnutkaan tehdä.

Tunnemaailmalleni matka oli täystyrmäys, ydinpommi ja katujyrällä ylitse. Sain heti ensimmäisenä päivänä tiedon, joka oli minulle karmaiseva. Tämän jälkeen olikin sitten aika antaa Jumalalle vapaat kädet ohjata asioita. Saimme kokea Jumalan läsnäoloa ja uskovien yhteyttä. Olen kiitollinen asioista, mitä tapahtui siellä. Olin hajalla, mutta silti Jumala piti pystyssä ja antoi iloa joistain asioista. Se, että pystyin kuitenkin keskittymään oleelliseen oli käsittämätön Jumalan ihme. Hän todella voi antaa yliymmärryksen käyvän rauhan. Nyt on jo pystynyt kiittämään Jumalaa tästä koko kokonaisuudesta. Hänen tahtonsa ja ohjauksensa on paras, tuntui miltä tuntui. Haluan tässäkin takertua Room. 8:28 sanoihin: ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”.

Tavallaan on edelleen hyvin tyhjä olo. Sellainen, että Jumala tekee uutta ja saa levätä siinä. Haluaisin rakastaa Jeesusta yli kaiken. Kokea Hänen turvallisen läsnäolonsa ja heittää kaikki murheet hänen päälleen. Ja seurata häntä, minne Hän viekin. Eräs Raamatunlause joka puhutteli tuolla matkalla oli: ”Ja Jeesus sanoi heille: seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Mark. 1:19) Jotenkin tuo tuli itselle kohti. En oikein edes tiedä miksi. Mutta seurata haluaisin. Eihän ole mitään muutakaan todellista tietä, harhailua vain.

Tällä matkalla bongailin kuitenkin vielä enemmän kanoja kuin kaloja. Tässä matkan kanakuvia:

Kana grillissä: öljyä pintaan, kana kuumaan grilliin ja välillä käännellään puolelta toiselle. Suolataan merivedellä tarpeen mukaan. Nahkaa ei saa polttaa. 

Riminin oma kanamuki. Löytyy myös lammasversiona. 

 Lautastaulu hotellin ruokasalissa. Tämän kukon seurassa tuli syötyä joka päivä ja monta kertaa. Välillä myös "Annan kanaa". (Alan vähitellen olla aika kyllästynyt siihen, että kun ruokalistalla on kanaa, ihmiset assosioivat sen jotenkin minuun.) Mutta hyvät oli ruuat (vaikka taisin vähän laihtuakin matkalla, kun olin semmoisessa mielentilassa, etten pystynyt ihan kauheasti syömään).

Kollegan kirjanmerkki Raamattunsa välissä.

Tyhjää täynnä

Puolitoista viikkoa olen nyt asunut uudessa asunnossa ja kyllä ihan hyvältä tuntuu. Tavaroita on edelleen osittain purkamatta, mutta alkaahan tämä jo kuitenkin jonkunlaisessa mallissa olla. Joidenkin juttujen hankintaan mennee vielä enemmänkin aikaa, kun uutta en hirveästi haluaisi ostaa, vaan jos jotain vanhoja saisi ja pystyisi kunnostamaankin. Mutta hyvä kun on aikaa. Se tuntuu ihmeelliseltä. Ettei ole jotain dead-linea jossain mihin mennessä pitäisi jotain olla tehtynä tai muuta sellaista. Silti se, että rauhoittuu kokonaan sielua myöden, on ihmeellisen vaikeaa. Olen niin stressaava tapaus. Joskus ajattelin, että on se hyvä, etten ole kana, kun varmaan pelästyksissäni päästelisin vain nahkamunia koko ajan.


Muutenkin olen miettinyt elämääni ja jaksamistani. Miettinyt sitä, miksi niin usein on ollut tunne, että ei jaksa eikä halua tehdä mitään. Tähän mennessä en ole keksinyt muuta kuin että voimia on syönyt se, että lähes kaikki tekeminen on ollut ulkoapäinohjautuvaa. Tai että itse ajattelen ”tämä vain pitää tehdä” sen sijaan että ajattelisin että ”haluan että tämä tehdään”. Ensimmäisestä ei tule lopputuloksena mitään tehdyn työn iloa, se oli vain suoritettu velvollisuus ja suurin helpotus on, että hommasta pääsee eroon, ei se, että se asian tekeminen olisi jotenkin mielekästä ja lopputulos haluttu.

Olen myös ajatellut, kuinka tyhjä sisältä olen. Nimittäin siitä kaikkein tärkeimmästä eli rakkaudesta. Haluaisin rakkautta vain itselleni, mutta minussa itsessä sitä ei ole. Senkin takia jaksaminen on huonoa, koska rakkaus on voima, joka laittaa tahtomaan ja tekemään, ja kun sitä puuttuu, niin meininki on sitten aika voimatonta, tylsistynyttä ja pakkopullaa. Lisäksi olen taas miettinyt sitäkin, kuinka paljon sitä on elämässään käyttänyt energiaa turhiin ajatuksiin eli rakkauden haaveiluun vääristä paikoista, erityisesti niihin kaipailuihin että olisipa joku mies, joka rakastaisi ja sitten muka kaikki ongelmat ratkeaisivat. Sen sijaan Jeesukseen tutustumiseen ei ole käyttänyt alkuunkaan niin paljon aikaa, vaikka Hän kuitenkin on Rakkaus ja turha muualta etsiä apua tuskiinsa kuin Jeesukselta. Hirveän usein joku unelma jostain miehestä on mennyt Jeesuksen ohi. Totta kai on ihan oikeinkin haaveilla myös puolisosta, mutta tosiaan itsellä se ajatusmaailma on ollut hyvin epärealistinen ja haaveisiin on liittynyt ties mitä sellaista, jota toinen ihminen ei koskaan voi antaa. Puurot ja vellit ovat olleet sujuvasti sekaisin.

Jeesuksen rakkaus onneksi avautuu edes pikkuhiljaa: parantuneen itsetuntemuksen ja oman syntisyyden tajuamisen myötä, lisääntyneen Raamatuntuntemuksen myötä ja tietysti arkisten asioiden myötä, kun vahvistuu, että Jumala välittää. Tänään olin kangaskaupassa, kun verhokangasta ostettiin ja tarvittavaa kangasta oli juuri tarvittava määrä, tai 3 senttiä yli. Siis koko pakassa ja koko kaupassa. Jos kaupassa olisi ollut puoli metriä vähemmän kangasta, niin ongelmia olisi tullut lisää. Just eikä melkein tilanteetkin ovat joskus niin puhuttelevia ja tuovat kiitosmieltä.

Nyt mielessä on eniten parin päivän päästä alkava matka. Saan tänäkin vuonna olla lähtemässä Italiaan Raamattuviikolle, mikä on ihmeellistä. Ja jään vain odottamaan mitä Jumala siellä puhuu. Tavalla tai toisella. Hänellä on lukuisia tapoja toimia ja puhua. Kaiken eniten kuitenkin toivon että matkassa olisi mukana Jeesuksen rakkaus ja rakkaus niiden kesken joita meillä siellä tulee paikalla olemaan. Että minäkin, kylmäsydäminen ja rakkaudeton voisin jotakin uutta Jumalan rakkaudesta kokea ja oppia. Haluaisin voida olla sydän auki, eikä kuoreensa käpertyneenä.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.” (1. Kor. 13:1)

”..oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; …” (Ef. 3:19)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” (1. Joh. 4:18)

”Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8)

Kana kopissaan

Terveisiä uudesta asunnosta! Tänään, 3.6. olen yöpymässä täällä ensimmäistä kertaa. (Eikä nettiyhteyttä ole vielä, joten nettikertomus ilmestyy päivän viiveellä.) Olen valtavan kiitollinen Jumalalle tästä asunnosta. Ja jotenkin vain tuntuu niin ihmeellisen hienolta olla täällä. Tapetitkin on niin hienot :) . Juu, kaikesta panikoimisesta huolimatta tapettiasiatkin menivät oikein hyvin ja mielestäni nämä ovat tosi kivat. Kokonaisuus on aika lailla sellainen, kuin olin mielessäni ajatellutkin. On vain vaikea käsittää tätä todeksi. Tosin muuton aiheuttama kaaos auttaa siinä, koska muuten kuin tapettien osalta täällä ei ole erityisen hienoa – purkamattomia laatikoita, pullollaan tavaraa olevia jätesäkkejä ja yleistä kaaosta riittää kyllä vielä pitkäksi aikaa. Pitää nyt vain ottaa rauhallisesti. Aikaa on eikä kiire mihinkään.


Tähän asuntoon liittyen tapahtui hauska juttu tänään. Törmäilin talon muihin asukkaisiin pihalla, kun useamman kerran roudailin tavaraa sisään. Siinä sitten kyselivät vähän minulta, että mistä tulen ja mitä teen ja semmoista. Kerroin kysyttyjä juttuja ja senkin että keväällä olin 3 kuukautta Raamattukurssilla. Myöhemmin kun törmäsin jälleen erääseen talon asukkaaseen, joka oli ollut mukana tuossa aiemmassakin juttelutilanteessa, tämä rouva kertoi, että hän on rukoillut Taivaan Isältä, että taloon muuttaisi uskovainen ihminen. Totesin, että näyttää siltä, että hän on juuri saanut rukousvastauksen ja molemmat olimme kuin naantalin auringot iloisina tästä ihmeellisestä jutusta. Enpäs minä nyt sitten yhtään tiedä, että mitä tämä asia tuo tullessaan, mutta tuntui vain hauskalta, että ennen kuin olen ehtinyt edes yhtä yötä talossa viettää, tunnen jo yhden uskovan rouvan täältä.

Tänä vuonna tosiaan kävi sitten niin, että kanoja ei minulla ole. Kävin Etelä-Pohjanmaalta hakemassa muuttokuorman alkuviikosta, mutta se sisälsi vain kamoja, ei kanoja. Kolmena edellisenä vuotena olen tässä kesäkuun alussa kertonut, kuinka kanat ihmettelevät uutta koppiaan ja ovat vapaudesta häkeltyneitä. Nyt kesäkuun alussa uutta koppiaan ihmettelen minä itse. Uutta koppia, uutta ympäristöä, uutta elämäntyyliä. En yhtään tiedä, että mitä tämä nyt sitten tuo tullessaan, mutta on vain rauha. Juuri nyt tänään en tämän enempää elämänmuutosta kaipaakaan – uudessa kodissa on sitä jo ihan tarpeeksi. Kiitos Jeesus tästä! Johdata tahtosi mukaan tästä eteenpäin.

Eilen sain eräältä ystävältä tällaisen kanan. Se on nyt uutena kana-asukkaana kanssani täällä uudessa virikehäkissä. Ja uutta tapettia taustalla :)