Olipa jotenkin iso juttu tuo Raamattuviikko Riminillä. Paluusta on jo yli 3 vuorokautta, mutta edelleen tuntuu, että kelaa ja märehtii vain asioita, joita siellä tapahtui. On oikeastaan ollut todella vaikea keskittyä mihinkään muuhun matkan jälkeen. Haluaisi vain olla ja levätä. Onneksi nyt ihan kauheasti muuta ei ole tarvinnutkaan tehdä.
Tunnemaailmalleni matka oli täystyrmäys, ydinpommi ja katujyrällä ylitse. Sain heti ensimmäisenä päivänä tiedon, joka oli minulle karmaiseva. Tämän jälkeen olikin sitten aika antaa Jumalalle vapaat kädet ohjata asioita. Saimme kokea Jumalan läsnäoloa ja uskovien yhteyttä. Olen kiitollinen asioista, mitä tapahtui siellä. Olin hajalla, mutta silti Jumala piti pystyssä ja antoi iloa joistain asioista. Se, että pystyin kuitenkin keskittymään oleelliseen oli käsittämätön Jumalan ihme. Hän todella voi antaa yliymmärryksen käyvän rauhan. Nyt on jo pystynyt kiittämään Jumalaa tästä koko kokonaisuudesta. Hänen tahtonsa ja ohjauksensa on paras, tuntui miltä tuntui. Haluan tässäkin takertua Room. 8:28 sanoihin: ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”.
Tavallaan on edelleen hyvin tyhjä olo. Sellainen, että Jumala tekee uutta ja saa levätä siinä. Haluaisin rakastaa Jeesusta yli kaiken. Kokea Hänen turvallisen läsnäolonsa ja heittää kaikki murheet hänen päälleen. Ja seurata häntä, minne Hän viekin. Eräs Raamatunlause joka puhutteli tuolla matkalla oli: ”Ja Jeesus sanoi heille: seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Mark. 1:19) Jotenkin tuo tuli itselle kohti. En oikein edes tiedä miksi. Mutta seurata haluaisin. Eihän ole mitään muutakaan todellista tietä, harhailua vain.
Tällä matkalla bongailin kuitenkin vielä enemmän kanoja kuin kaloja. Tässä matkan kanakuvia:
Kollegan kirjanmerkki Raamattunsa välissä.
