Lähtijä

Matkalaukku on taas avannut kitansa ammolleen ja sitä alan kohta syöttämään. Huomenna olisi lähtö Italiaan ja siellä osallistuminen raamattuleirille. Itsellekin on sinne jotain puheenvuoroja varattuna. Suomesta on lähdössä 15 henkeä ja jotakin sadan kieppeissä tulee olemaan italialaisia osallistujia. Jossain vaiheessa olen jännittänytkin, mutta tänään en ole ehtinyt sitä tehdä. Ja jotenkin vain koitan puhua sielulleni rauhaa – sitä että Jumala pitää huolen eikä vie tilanteisiin, jotka ovat liian vaikeita.

Eniten kuitenkin tämän elokuun Italianreissun suhteen olen murehtinut matkan ajankohtaa. Olen lupautunut tähän juttuun jo vuosi sitten ja siitä saakka olen ihmetellyt, että kuinkahan tämä menee, kun matka on juuri keskellä puintiaikaa. Että aiheutanko maatilalla suurta närkästystä lähtemällä kaikkein kiireimpään aikaan pois ja tuleeko muille valtava ylimääräinen työtaakka lähtöni takia. Tätä olen miettinyt, mutta tietysti myös toisaalta asian Jumalalle jättänyt ja ajatellut vain että sitten se nähdään, mitä Herra tekee. No, tämä kesä on ollut aika lämmin ja viljat ovat kypsyneet ainakin täällä keskimääräistä vuotta aiemmin. Usein tähän mennessä ei ole puinteja vielä aloitettukaan (paitsi speltti), mutta nyt ollaan tilanteessa, että tilallamme on jo 60 % viljoista puitu. Tämä tuntuu kauhean hyvältä. Itse en ole puimurissa oikein kuin käväissyt, kun on ollut muita kuskeja. Ketään ei tuntunut erityisemmin haittaavan, että olen lähdössä. Tuntuu, että kyllä ne loput kauratkin siitä laariin tulevat. Näin tämä sitten järjestyi, kiitos Herralle.

Usein on tyhjä olo, kun matkalle lähtee. Tietää, että siellä pitäisi jotain sanoakin, ja tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Mutta sitten niitä asioita kuitenkin vain aina on jostain tullut. Jumala on antanut. Viime viikolla olin samassa tilanteessa. Naistenpäivät olivat edessä ja aivan tyhjä olo. Mutta sitten yhtenä iltana Pyhä Henki jotenkin täytti – oli semmoinen erikoinen hetki Jumalan läsnäoloa. Ja sitten Herra antoi niitä aiheitakin puhuttavaksi sinne päiville. Ja kyllä ne sitten hyvin menivät – Jeesus oli läsnä. Jotenkin pikkuhiljaa oppii siihen, ettei se tyhjyyskään ole paha asia. Tyhjä voidaan täyttää. Mutta saa silti rukoilla tämän leirin puolesta. Ja minun, etten niin tuijottaisi itseeni, vaan voisin todella luottaa Herraan ja ajatella Jeesusta ja muitakin ihmisiä enkä vain sitä että miten minä tästä selviän. 

Haaveilen jo syksystä ja siitä ettei ole mitään menoja ja makaan vain sohvalla lukemassa kirjaa illat pitkät.. No, ei sekään sitten välttämättä niin hääviä ole ja sitten taas haaveilen, että kunpa olisi jotain minne mennä.. Kunpa osaisi vain rennosti lähteä matkaan. Ilman pelkoja ja aidosta rakkaudesta ihmisiin.. Voi Jeesus, kyllä sinulla on vielä niin paljon työtä minussa. Nyt minä vain menen, enkä edes oikein tiedä miksi, mutta vain menen. Kunpa saisi Herraa oppia tuntemaan tälläkin matkalla ja jotakin uutta tajuta, jotakin tervettä asennetta saada tätä elämää kohtaan. Tavaroita laukkuun, siitä se taas lähtee..

”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani.” Ps. 43:5

Herne-kauran puinti sujui hyvin.

Eloretkillä

Liki kolme vuorokautta olenkin sitten ollut taas jo kotona Ruotsin raamattuviikon jälkeen. Äsken vetelin juuri päikkäreitä, kun tuntuu, ettei matkalla saatu väsymys ole vieläkään mennyt pois. Tosin ei kyllä ole kunnolla ehtinytkään palautua, kun heti saavuttua olikin ohjelmassa mm. spelttivehnän puinti. No, kiitos Herralle, nyt on sekin takanapäin ja ehkä oikeasti alkaa palautua reissusta.

Oli kyllä taas hieno viikko. Viikko toisten uskovien kanssa Raamatun ja rukouksen äärellä. Kyllä se taas teki oikein hyvää. Siellä paikanpäällä voi olla vaikeitakin asioita esillä eikä välttämättä ollenkaan aina niin hieno olo, mutta sitten jälkeenpäin huomaa, että taas jonkun asian on Herra hoitanut. Juttelin tuon viikon aikana itseäni pitkään vaivanneista asioista, ja tuntui että tuli helpotusta siihen. Kun vihdoinkin uskalsi ja tuli tilaisuus puhua. Rukoustilanteissa pyysin myös rukousta milloin minkäkin asian puolesta. Ja niissäkin Jumala auttoi. Monenlaisia asioita tulee aina miettineeksi tuolla. Kun palaa arkeen, huomaa katsovansa joitain asioita hiukan eri näkökulmasta. Ja on helpompi olla. Koin saaneeni vapautusta jonkun verran ainakin syyllisyyden ja häpeän tunteista sekä esim. miehiin kohdistuvista peloista ja negatiivisista ajatuksista, jotka ovat olleet tässä pitkään vaivana. Otin näitä asioita esille eri tilanteissa ja sitä kautta Herra sitten näköjään todella hoiti ja auttoi.

Tässä elokuussa on luvassa monenmoista. Semmoisia tilaisuuksia, joissa meikäläisenkin on tarkoitus sanoa jotain. Ja ne tietysti vaativat jonkun verran valmistautumista. Rukoilen kyllä aina että aiheet ja kaikki tulisivat Herralta enkä pysty mitään valmistelemaan, jos Herra ei aiheita anna. Tavallaan on kevyt ja helppo valmistella jutut silloin kun Jumala antaa aiheet ja johdattaa valmistelun, mutta onhan se kuitenkin aina myös oman aikansa vievä prosessi. Ja vaikka tietää, että Jumala antaa aiheet, niin silti välillä myös stressaan asiasta. Se on täysin turhaa, eikä edistä mitään vaan vaikeuttaa vain olotilaa, mutta en ole siitä vieläkään päässyt täysin vapaaksi. Tulossa on siis yksi naisille suunnattu viikonlopputilaisuus ja sitten viikon mittainen nuorille aikuisille suunnattu leiri Italiassa. Saa rukoilla näiden juttujen puolesta, että Jumalan sana saisi vaikuttaa ja itse voisi olla välittämässä sen osan, mitä Herra on minun kauttani tarkoittanut näihin. Ja etten stressaisi. Kai sitä oma ego jotain epäonnistumista vieläkin pelkää tai jotain muuta turhanpäiväistä, mistä tämä stressi tulee. Kunpa jo oppisin luottamaan 100 %:sti Jeesukseen..

Vielä tuosta raamattuviikosta. Sellaisessa ehtii aina tapahtua paljon, kun ei pysty juoksemaan asioita karkuun. Itse olen oikein hyvä peittämään asioita tai toisaalta poistumaan paikalta, jos tulee paha olo tai vaikeuksia jonkun ihmisen kanssa. Kuitenkin Jumala nyt tekee sitä työtään, että pystyisi kohtaamaan asioita, eikä vain vaikenemaan ja karkaamaan yksinäisyyteen. Tuntuu, että avoimuus ja kyky kohdata asioita lisääntyy – pikkuhiljaa. Kunpa vielä joskus pystyisi sellaiseen yhteyteen, että oikeasti voisi olla pidempäänkin ihmisten kanssa ilman, että se olisi iso stressi. Että todella voisi olla oma itsensä kaikkien kanssa. Se on tavoitteeni ja toiveeni, joka on tuntunut niin kaukaiselta ja utopistiselta toteutua, mutta ehkä kuitenkin taas pikkuisen lähempänä kuin joskus aiemmin. Tälle menneelle matkalle lähtiessäni yksi päätökseni oli, että olen oma itseni enkä esitä mitään. En osaa sanoa kuinka se toteutui, mutta ainakaan kovasti en väsynyt seurassa. Usein se väsyminen on teeskentelyn merkki. Jos en pysty olemaan oma itseni, esitän jotain muuta ja sitten väsyn aivan totaalisesti ja haluan vain yksinäisyyteen. Ei minulla nyt ainakaan kovin paljon tällaisia ajatuksia tällä matkalla ollut.

Joopa joo. Voi olla että tässä elokuussa tulee olemaan vähän hiljaista tämän blogin suhteen. Aikaa tulee menemään näihin edellä mainittuihin matkoihin ja niiden valmisteluihin. Mutta olkaan rukouksessa mukana, niin sitten tulee paljon kerrottavaa syyskuussa :) .

”Sen vuoksi valvokaa kaikessa kestävinä ja rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta ja minunkin puolestani, että minulle, kun avaan suuni, annettaisiin oikeat sanat julistaakseni rohkeasti evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, kahleissa. Rukoilkaa, että puhuisin rohkeasti, niin kuin minun tulee puhua.” (Ef. 6:18-20)

Kana ruotsalaisessa maatilakaupassa.