Kanajoen unelma

Mitäpäs sitten? Tekee mieli kirjoittaa pitkästä aikaa, vaikken nyt niin tiedäkään mitä kirjoittaisi. Jotakin kuulumisia vain. Elokuun puolella on taas enemmän menoja tiedossa, niin silloinkin kirjoittelua on varmaan aika vähän.

Ei tässä heinäkuussakaan nyt mitään erikoisempaa vauhtia ole ollut, mutta ei vaan ole mennyt kirjoitusvaihde enää niin usein päälle kuin joskus. Sisäiset prosessit kyllä jatkuvat ihan samalla lailla kuin ennenkin, mutta ehkä niistä kirjoittaminen on jotenkin vaikeampaa. Ja sitten kun monille asioille ei vain itse voi mitään. Muuta kuin tunnustaa Jumalalle asioiden tila ja jotenkin hiljaa oppia armollisuutta, asioiden hyväksymistä, murhehtimisen pois laittamista jne jne. Pyytää vain että saisi oppia näkemään asioita jotenkin toiselta kantilta. Minulle on ollut tyypillistä asioiden huonojen puolien näkeminen, vaikka juttu olisi sellainen, että sitä voisi katsoa aivan yhtä hyvin positiiviselta puolelta. Että on niin paljon hyvääkin.

Viimeksi kirjoitin toivovani sisäistä puhdistuskuuria. Pian sen jälkeen tulikin tilanne, jossa tuli sanottua ääneen eräs kipeä asia ja itkettyä paljon. Se tuntui osalta puhdistuskuuria. Mutta sitten kyllä tietää, että paljon jäi vieläkin kipua jäljelle. Itsellä on jotenkin niin paljon ollut sellaisia pitkäkestoisia hiertymiä. Elämään pitkällä tähtäimellä ei ole vaikuttanut joku iso kertaiskusta tullut syvä trauma, vaan semmoiset pienet hiertävät kivet kengissä, joilla on sitten kuljettu vuosikymmeniä. Rakoista on tullut isoja ja kivuliaita eikä oikein ollenkaan osaa nimetä mikä se pieni kivi alun perin oli, kun seuraukset ovat paljon suurempia kuin se varsinainen aiheuttaja. Sitä niin kuin jää sellaiseen tulehdustilaan, liian herkäksi monille jutuille. Hiertää, sattuu, ärsyttää ja suututtaa, ja haluaa vaan tilanteistä pois, vaikka jonkun muun mielestä asiassa ei ole mitään erikoisen kamalaa. Hän ei tunne samoin, koska hänellä ei ole näitä hiertymiä jo valmiiksi ja hyvä toki niin.

Ja sitten ei voikaan kuin taas pyytää, että Taivaallinen Isä voisi näitä hiertymiä hoitaa. Vielä lisää ja enemmän. Antaa parantavaa Pyhän Hengen öljyä pehmentämään kovia kohtia ja lievittämään kipua ja parantamaan tulehduksia siellä alla. Kovuus ja kipeys kulkevat yleensä yhdessä. Kipu alla ja kovuus päällä sitä peittämässä. Jeesuksen vertauksen laupiaan samarialaisen öljylle ja viinille olisi käyttöä, kuinka hän kertomuksessa hoiti matkalla haaavoitetun vammoja.

Samarialaisista sitten puheen ollen, viime viikolla tapasin suomalaisen pariskunnan, jotka asuvat Israelissa Samarian alueella. Se oli näköaloja antava tapaaminen, koska haaveeni ensi kevätkaudelle on jonkunlainen Samarian kiertomatka. Kun arjessa hiertää ja sattuu, tällaiset näköalat ovat todella ihania. Ja ylipäänsä se, että voi haaveilla jotakin realistista. Minulle haaveet ja unelmat on ollut aika hankala alue sekin. Tuossa viime keväänä eräs henkilö kysyi aivan yllättäen minulta, että mistä haaveilen/unelmoin. Emme olleet mitenkään kahdestaan vaan ihan yleisessä ruokailutilanteessa, missä oli paljon muitakin ja minulla meni aivan "jauhot suuhun". Tuntuu kuin olisi jotakin äärimmäisen intiimiä ja melkein häpeällistä pitänyt yhtäkkiä alkaa kertomaan julkisesti kaikille. Ja sitten taas toisaalta ei oikein mitään haaveita olekaan. Tai sitten ne ovat niin itsekkäitä, oman itsen pönkitystä vain, että kun sen tajuaa, niin ei halua mitään kertoakaan. Tai himoja vain. Viime vuosina haaveeni on oikeastaan ollut vain se, että voisi olla hyvä olla – aika itseensä käpertynyt juttu sekin. Eli ei ollut siinä keskustelutilanteessa haaveista mitään kerrottavaa, mutta jäin sitä kyllä miettimään että miksi näin on ja rukoilemaan että voisi olla edes joku haave, mikä olisi puhdas – sellainen että se voisi olla yhtä aikaa Jeesuksen ja minun haaveeni ja palvella edes vähän muitakin.

Olen siis onnellinen, että voin haaveilla Samarian kiertomatkasta. Eikä haave ole täysin itsekäs, kun tarkoitus on järkkäillä semmoista matkaa, että muitakin halukkaita voisi osallistua siihen.

Tässä alla on valokuva Raamatun kartastosta. Huomannette siellä hauskannimisen joenuoman Samarian alueella. Joskus haaveilin kesäkanoista – nyt Kana-joenuoman näkemisestä.. :) (Suomalaisessa Raamatussa joen nimi on muodossa ”Kaana” (Joos. 16:8, 17:9)).

”Hän täyttää häntä pelkäävien toiveet” (Ps. 145:19), ”Mitä vanhurskaat kaipaavat, se heille annetaan”. (Snl. 10:24)

Havaintoja kesäteillä

Joitain prosesseja on helpompi kuvailla kuin toisia, enkä oikein tiedä kuinka tätä nykyistä  osaan kertoa. Mutta jotenkin tuntuu, että viime aikoina Isä on armossaan antanut minun nähdä yhä enemmän syntisyyttäni. Eikä se ole ahdistavaa eikä masentavaa, vaan terveellisen tuntuista totuutta vain.

Eilen ajeltiin ystäväni autolla myöhään illalla siten että laskeva aurinko tuli hankalasti vasten kasvoja ja ajaminenkin oli ajoittain vähän vaikeaa kun häikäisi suoraan silmiin. Erityisen hyvin silloin tuli myös esiin hänen autonsa likainen tuulilasi, mikä vaikeutti näkemistä vielä lisää. Ajattelin jotakin sen tyylistä, että onpa likainen tuulilasi. Tänään kun lähdin itse omalla autollani liikkeelle, huomasin että minun tuulilasini on kyllä ihan samanlainen, en vain ole sillä vasten laskevaa aurinkoa ajanut. Ja sitten kun yritin sitä huuhdella, niin havaitsin että lasinpesunesteenikin oli loppu. Kaverillani oli sentään sitä. 

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Millä tuomilla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?” (Matt. 7:1-3).

En nyt eilen ollut missään erityisen tuomitsevissa tai edes kauhean arvostelevissa ajatuksissa tuon ystävän auton tuulilasin suhteen, mutta monessa muussa asiassa huomaan itsessäni edelleen paljon näitä kovia ja  arvostelevia ajatuksia. Niitä löytyy niin joka lähtöön ettei viitsi alkaa edes luetella. Mutta erityisen ikävää on se, että samalla kun tuomitsee toisen, tuomitsee itsensä. Ankarat ihmiset ovat ankaria myös itselleen – sama mitta on käytössä. ”Tuomio on näet armoton sille, joka ei ole osoittanut laupeutta.” (Jaak. 2:13) ”Missä toista tuomitset, siinä tuomitset itsesi, koska sinä joka tuomitset, teet itse samoja tekoja.” (Room. 2:1)

Olen kiitollinen Jumalalle, että Hän on vuosien varrella ottanut pois ”kiltin tytön” mielikuvan itsestäni. Ettei tarvitse enää nojautua sellaiseen valheelliseen identiteettiin. Että saa olla ihan reilusti syntinen nainen ja armahdettu sellainen. Se on todella helpottavaa. Silloin rakastaa Jeesusta paljon enemmän ja Hän on paljon tärkeämpi.

Mutta toki haluaisi, että voisi päästä kunnolla sinne armollisuuden puolelle ajatuksissaan ja sydämessään. Ettei tarvitsisi jäädä tähän tilaan, omien arvostelevien ja tuomitsevien ajatusten hallitsemaksi. Jeesus on synnit sovittanut, ettei niitä nyt olisi tarkoitus jäädä ihmettelemään, vaan armossa elämään. Jälleen kerran vaan omalle itselle mahdoton juttu. Ei voi kuin pyytää että Herra antaisi näiden armollisten ajatusten saada tilaa. Ja kai se tosiaan yleensä tapahtuu niin, että saa ymmärtää syntisyyttään syvemmälle itsessään ja Jumalan armoa itseään kohtaan. Ja että saisi vapautua syyttämisestä ja syyllistymisestä. 

Joskus törmää ravitsemuspuolella erilaisiin puhdistuskuureihin, joiden avulla sanotaan kuona-aineiden lähtevän kehosta. Itse ottaisin nyt mieluummin ensin sellaisen puhdistuskuurin, jolla pahimmat kuona-aineet lähtisivät mielestä ja sydämestä. Jeesuksen veren puhdistuskuurin. Että kun kerran armon aikaa nyt eletään, niin että se voisi olla totta myös omassa elämässä. Että voisi oikeasti tajuta mitä Jeesus on ristillä tehnyt ja sen vaikutukset tulisivat myös arjessa ja ajattelussa todeksi.

”Tuomio on näet armoton sille, joka ei ole osoittanut laupeutta. Laupeus saa tuomiosta riemuvoiton.” (Jaak. 2:13)

Olen minä sitten kesällä muutakin tehnyt kuin näitä miettinyt. Olen esimerkiksi harrastanut taas mieluista kesäpuuhaani eli kesäajeluita itsekseni omiin hassuihin kohteisiini. On niin ihana ajella ja nähdä kauniita maisemia ja ihan itse mennä minne haluaa. Niin kuin saisi kokea siinä suurtakin vapautta.

Eräällä reissuilla näin nämä kaksi alla olevaa kylttiä. Kukkotietä ei kuitenkaan tullut sillä reissulla vastaan. Puolisonpuutteesta olen tämänkin blogin aikana tehnyt jo varmaan vaikka kuinka monta analyysiä ja iso vyyhti se asia on ollutkin. Armottomuus on yksi näkökulma siihen. Parisuhteessa ja perhe-elämässä sitä tarvitaan varmasti kaikkein eniten. Jos näkee toisissa ja itsessään ensimmäiseksi vain rikkoja, roskia, hirsiä ja likaisia tuulilaseja, niin eihän silloin mitään rakkaustarinaa voi muodostua.

"Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, niin sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä." (Matt. 7:5) Jos vielä joskus voisi olla sellainenkin mieli, että nähdessään kaverilla likaisen tuulilasin tulisi heti ensimmäisenä mieleen pestä se, eikä arvostella siitä..

Mutta pitää nyt täyttää se oma tuulilasinpesunestesäiliö ja pyytää että taivaasta voisi tulla kunnon truuttaus armoa vielä omaankin sydämeen.