Vapausperjantai

Kalenterissa lukee tämän päivän kohdalla Pitkäperjantai, mutta minusta ei tunnu yhtään siltä. Tämmöistä en muista kokeneeni aikaisemmin, vaan yleensä tänä päivänä olen halunnut muistella Jeesuksen ristinkuolemaa ja hiljentyä asian äärellä. Edelleenkin haluaisin, mutta tässä on nyt kyse jostakin muusta. Nimittäin aivan kuin minua oltaisiin siirtämässä vähitellen Raamatun vuosikalenteriin. Ja sen mukaan tänään ei ole pääsiäinen, vaan Adar-kuun 15 päivä. Adar-kuun 14.-15. päivä ovat Raamatun kalenterissa Esterin kirjan tapahtumiin perustuvaa Puurim-juhlan aikaa ja Israelissa sitä parhaillaan vietetään. Raamatun pääsiäisen aika on seuraavassa kuussa eli Nisan-kuussa: ”Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, on Herran pääsiäinen.” (4. Moos. 28:16). Se on tänä vuonna länsimaisessa kalenterissa 22.4. Saa nähdä tuntuuko silloin jotenkin pääsiäiseltä..

Eli en nyt sitten ole tänään pitkäperjantaitunnelmissa, vaan jossain muissa. Ehkä eniten valmistautumassa ensi viikolla lähtemään Israeliin. Tulevaa matkaa on odotettu ja valmistettu tavallaan viime kevään Israelin matkasta lähtien, jolloin annettiin ajatus tästä matkaryhmän keräämisestä ja Samariaan menemisestä. Tästä on tulossa ensimmäinen suomalaisten järjestämä turistimatka Samariaan. Se tuntuu jokseenkin hämmentävältä, kun kuitenkin Israeliin on vuosikymmeniä tehty jatkuvasti matkoja. Mutta Samariaa on sitten jotenkin vältetty, vaikka siellä on valtavasti Raamatusta tuttuja paikkoja. Vaikea käsittää miten nyt itse saa olla tällaisessa ensijutussa mukana. Mutta toki aivan valtavan kiitollisin mielin mukana olen ja valtava kiinnostus on taas päästä tuolle alueelle – ekaa kertaa nyt sitten tämmöisellä matkatoimistomatkalla siellä. Viikon ryhmämatkan jälkeen olen jäämässä vielä toiseksi viikoksi Israeliin eli jos luet tätä 30.3.-13.4. välisenä aikana niin saa rukoilla että Jumalan hyvä suunnitelma voisi toteutua kaiken suhteen mitä siellä tapahtuu. Näin bloginkin lukijat voivat rukouksen kautta olla osallisia matkasta.

Itselleni jäi aika paljon mieleen pyörimään edellisestä tekstistäni nousseet ajatukset. Se semmoinen kontrollointi ja kuinka sitä on nyt alkanut huomata itsessä paremmin ja paremmin eri tilanteissa. Kuinka on aikanaan jotenkin aivan kuin väärällä lailla kasvanut ulos omasta itsestä ja sitten häiriintyy helposti toisten asioista, haluaisi että toisten asiat menisivät itse haluamalla tavalla, murehtii asioita, jotka kuuluvat Jumalalle jne jne. Hyvin tyypillinen tunne minulla on että ”minulle ei tapahdu mitään – muille vain”. Suurin osa kuitenkin niistä muille tapahtuvista asioista ovat sellaisia, joissa nämä muut aktiivisesti tarttuvat johonkin asiaan ja alkavat tehdä ja toimia eikä niin että se vain ”tapahtuu”. Syistä, joita jotkut kyllä ymmärränkin, itselle on tullut aika iso pelko ja epävarmuus olla itse aktiivinen toimija ja niin on päätynyt tarkkailevan ja myös toisia jossain määrin kontrolloivaan rooliin. Toisaalta omassa elämässä kovasti kaipaa uutta, mutta toisaalta kovasti pelkää sitä samalla ja takertuu vanhaan. Turvallisuuden tunteen kaipuussaan takertuu asioihin ylläpitääkseen jotakin ympäristöä, missä ei tapahdu liikaa pelottavia asioita. Eikä sitä uutta sitten tule, kun on niin lujaa takertuu siihen mihin on tottunut.

On aika hienoa huomata näkevänsä jotain uusin silmin. Nyt kun näkee tämän kontrolloinnin tarpeen, voi ehkä jossain kohtaa ymmärtää päästää irti. Antaa vapauden vääntämisen sijaan. Hakea turvaa Jeesuksesta eikä tarpeesta turvalliseen ympäristöön, jossa kaikki toimivat totutusti. Päästää irti vääristä vastuista. Voisiko vielä opetella käyttämään niitä köysiä, joilla liikutetaan purjeita niiden köysien sijaan, joilla paatti kiinnitetään laituriin?

Tulevat pari matkaviikkoa antavat varmasti taas runsaasti tilaisuuksia harjoitella vapautta ja vastuunottoa. Tiedän että niin helposti alan harmittelemaan, kun asiat ei mene juuri niin kuin olin ajatellut tai minua loukkaa joku asia, mistä ei yhtään tarvitsisi välittää, vaan antaa vapaus itselle ja toiselle olla sitä mitä on ja tehdä mitä haluaa.  Ja helposti taas ohitan jonkun toiminnan tilanteen, kun en uskalla puuttua. Mutta onneksi armosta käsin kaikki. Näillä mennään mitä on. Toivon voivani irrottaa kontrollista niin paljon, että olisi vapaa turvaamaan Jeesukseen, tarttumaan Häneen ja ottamaan vastaan mitä Hän haluaa antaa. Kai tässä on vielä aikaa sitäkin opetella.

”Eikö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irroitatte ikeen nuorat, ja päästätte sorretut vapaiksi, että särjette kaikki ikeet?” (Jes. 58:6)

Vapaudesta jälleen

On tää blogin kirjoittaminen vaan niin hieno juttu. Että on joku asia, mitä mielelläni aina joskus teen, vaikkei ole mitenkään eikä millään lailla pakko. Ihan vapaudesta käsin. Että semmoinenkin on mahdollista jossain asiassa. Ei velvollisuudesta, ei pakosta, ei toisten odotuksista eikä omasta tarpeesta olla jotakin ja saada huomioita, vaan ihan vaan siksi kun aina välillä haluaa kirjoittaa.

Vapaus. Mikä ihana asia ja kuinka paljon sitä kai jokainen kaipaakaan. Ja kuinka vaikea juttu sitten kuitenkin.

On niin eri asia tehdä jotakin vapaudesta käsin kuin sisäisestä tai ulkoisesta pakosta käsin. Vapaudessa on sydän mukana, pakossa ei. Vapaudessa voi iloita eri vaiheista, pakossa vain suorituksen loppumisesta. Vapaudessa vastoinkäymisiä kestää paljon paremmin, kun itse on tien valinnut ja ajattelee koetuksienkin siihen kuuluvan. Pakossa pienikin ongelma tuntuu aivan liialta ja viimeiseltä niitiltä. Vapaudessa on elämä mukana, pakossa kaipailee aina jonnekin muualle.

On raskasta elää pakon ilmapiirissä. Kun lähipiirissä on yhden mottona ”pakko-pakko-pakko”, se väkisin vaikuttaa muihinkin. Omat haaveet levosta, armosta ja vapaudesta käsin nousevasta halusta tehdä juttuja kuulostavat utopisilta tai vallankumouksellisilta ja ne on helppo leimata itsekkäiksi ja jotenkin vääriksi. Jos Jeesus ei olisi levosta ja vapaudesta puhunut, en niitä mitenkään itsekään pystyisi uskomaan. Mutta haluaisin olla Hänen puolellaan ja uskomassa siihen, että vapaus on totta ja että Jeesuksen kanssa vapaus johtaa hyvään ja myös toimintaan oikeissa mittasuhteissa voimavarojen mukaan.

Paljon kontrollia kokeneena on sitten jäätävää huomata kuinka kontrolloiva itsekin on. Omaa itseään kohtaan ja toisia kohtaan. Aivan kuin ei osaisi hahmottaa missä menee oman vastuun rajat ja pysyä omalla pienellä tontilla ja puuhailla siellä. Toisaalta karttelee vastuuta ja toisaalta helposti sohii toisen asioihin ottaen ne oman vastuunsa piiriin. Omat ja toisten taakat menevät sekaisin. Ja saattaa sekaantua vielä Jumalankin rooliin.

On pari asiaa joille olen tullut hyvin allergiseksi. Tuntuu, että pitkäkestoinen altistus aivan kuin hometalossa on tehnyt sen, että pienikin altistus saa aikaan kohtuuttoman kohtauksen. Olen allergisoitunut valitukselle ja kontrolloinnille enkä oikein kumpaakaan meinaa enää pystyä reagoimaan rauhallisesti. Kohtauksia tulee ihan päivittäin. En kuitenkaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Itsellä kun on rakentunut oma mekanismi kontrolloimaan omia reaktioita. Kun pakoon ei pääse, pitää vain kestää ja niin on syntynyt pakko.

Toivon ja rukoilen, että itse voisin kohdella toisia vapauden mukaan ja uskaltaa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän irrottaa kontrollia. Tulen tässä varmasti jatkossakin useasti epäonnistumaan, kun tavallaan kontrolloiva asenne on se mikä helposti jotenkin vain ensimmäisenä tulee. Mutta silti haluaisi oppia ja huomata. Nämä ovat semmoisia asioista, joille niin helposti on itse sokea. Asioita, joita ei oikeastaan näe, jos ei ole toinen ihminen lähellä peilinä.

Opiskeluaikana 13-14 vuotta sitten olin kovin kiinnostunut eräästä opiskelijanuorestamiehestä.  Tavallaan ystäviä olimmekin, ettei kyseessä ollut vain kovin kaukaa katseltu ihastus ja jonkun verran toisiamme tunsimme, jotain juttuja yhdessä tehtiin ja joskus jossan yhdessä oltiin – ihan kahdestaankin. Silloin kovasti toivoin siitä pysyvää ihmissuhdetta, mutta niin ei tapahtunut. Näin jälkeenpäin ajatellen kontrolloivalla tyylilläni saattoi olla jonkunverran asian kanssa tekemistä. Itse kyllä silloin koitin tsempata ja olla pitämättä liikaa kiinni, mutta ehkä se ei sitten ollut aitoa vapautta vaan yritystä vain. Syitä siihen, ettei meistä silloin tullut pari on varmasti paljon muitakin, mutta nykyään kun tuota vapautta miettii, niin on sitten tuotakin menneisyyden juttua pohtinut. Kuinka vapaaksi lähelläni oleva ihminen voisi itsensä nyt kokea? Sitä en pysty itse sanomaan.

Jeesuksen kanssa sitä vapautta ihan pikkuhiljaa opiskellaan. Hän ei pakota mihinkään. Saa viettää aikaa Hänen kanssaan tai olla viettämättä. Saa seurata Häntä tai olla seuraamatta. Saa kuunnella Hänen sanojaan tai olla kuulematta. Jne jne. Se on käsittämätöntä. Ja siksi Hänen seuraansa haluaa enemmän ja enemmän. Haluaa tuntea Hänet paremmin ja paremmin. Haluaa toteuttaa Hänen toiveitaan. Kun ei ole yhtään pakko. Ei yhtään pakko. Hän rakastaa joka tapauksessa.

”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.” (Gal. 5:13)

”Te olette kalliisti ostetut; älkää olko ihmisten orjia.” (1. Kor. 7:23)

”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” (Gal. 5:1)