Perusasenteen perustoissa

Kenties kesän viimeinen mökkijakso on meneillään. Onhan täällä kuluneen neljän kuukauden aikana tullut aikaa vietettyä. Pikaisen laskutoimituksen perusteella toukokuun alusta lähtien aamuista 37 %:na olen herännyt mökillä. Etukäteen kuvittelin ehkä, että olisin ollut vielä enemmänkin. Erinäisistä syistä johtuen aamuja ei tullut tämän enempää. Missään vaiheessa en tullut sisustaneeksi mökkiä ruokapöytää ja sänkyä enemmillä kalustuksilla. Kuvittelin, että tätä mökkiä korjailtaisiin vähän kesän aikana, mutta kaikki semmoinen jäi maatilan toisen remppaprojektin jalkoihin. Alkukesän innostuksen jälkeen itselläkään ei ole ajatuksia tämän mökin kunnostukseen liittyen riittänyt.

Nyt syksyn alkaessa en yhtään tiedä, mitä nyt pitäisi tälle mökille tehdä. Jättääkö 8 kuukaudeksi ilman mitään käyttöä, jotta toukokuussa voi sitten taas palata, vai lähteekö hakemaan vuokralaista, joka sitten kuitenkin etsii varmaankin pidempiaikaista asuntoa enkä sitten saakaan tätä omaan käyttöön ensi kesänä? Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu oikein hyvältä. Voisiko Jumalalla olla varattuna vielä joku paremmin sopiva kuvio, jossa mökillä olisi edes osittaista talviaikaista käyttöä ilman että se rajoittaa kaikkia omia juttuja ensi kesänä..? Sitä jään kyselemään ja ihmettelemään.

Mökki- ja puintiasioiden lisäksi olen viime aikoina miettinyt myös ns. lakihenkisyyttä eli semmoista että jotenkin ja jotakin omassa voimassa yrittää miellyttää Jumalaa, noudattaa jotakin sääntöjä jne. Minun on vaikea edes kertoa, mitä tämä lakihenkisyys on, kun en sitä kunnolla itsekään ymmärrä. Varmasti sillä on minussa tilaa, kun näin huonosti osaan sen erottaa armossa olemisesta ja Hengessä vaeltamisesta  eli Jeesuksen rakkaudessa elämisestä.

Yksi kesäinen rukoushetki toimi ehkä avaimena tämän ajattelun suuntaan. Siinä erään rukoilijan kautta Jumala jotenkin antoi ymmärrystä siihen, että ajatuksiini on niin vahvasti piirtyneet ja pinttyneet tietyt toimintamallit, ”lait” ja ”säädökset”, joiden mukaan toimintaympäristössäni toimintaan. Että kun sitten on arjessa jo ollut niin paljon ”lakien” alla, ja ihmissuhteetkin ovat rakentuneet ”lainalaisuuksille”, niin sitten helposti ajatuksissa mieli vääntyy siihen suuntaan, että Jumalasuhdekin rakentuu erilaisten ”lakien” tietämiseen, tuntemiseen, osaamiseen ja niistä elämiseen. Vaikka Henki todistaa toista ja Raamatun Sana Uudesta liitosta, niin silti sitä on niin vaikea ottaa vastaan, varsinkin kun kyse ei ole niinkään asioiden ymmärtämisestä, vaan aidosti sydämestä lähtevästä elämästä. Voin vielä jotenkin ymmärtää sen järjelläni, mutta niin kauan kuin rakkaudessa on kyse rakkauden ymmärtämisestä järjellä, se ei sitten kuitenkaan ole muuta kuin järkeä – ei sydäntä..

Helposti ajattelen asioista ”oikein – väärin” –akselilla. Muistan jonkun kaukaisen muiston, jolloin ajattelin että pysäköinninvalvoja olisi hyvä ammatti, kun olisi niin selvää, missä joku on tehnyt väärin- ollut minuutin ylimääräistä kaupassa – ja voisi sakottaa siitä. No, pitkään aikaa en kyllä ole siitä ammattia ajatellut (eniten siksi etten jaksaisi kuljeskella ulkona päivät pitkät säässä kuin säässä..) ja kaippa jonkun verran on armollisuuttakin tullut matkaan lisää. Kuitenkin oikein –väärin akseli on edelleen olemassa. Sen huomaa muun muassa kovuudestaan ja rakkaudettomuudestaan, kun joku tekee ”väärin”, ankaruudesta itseään kohtaa ja omasta pelosta siitä että tekee ”väärin”, riittämättömyyden tunteista ja väsymisestä elämää ja erilaisia töitä ja toimia kohtaa, kun yrittää tehdä ”oikein”, toisten ja itsensä kriittisestä arvioimisesta väärin-oikein akselilla rakastamisen sijaan jne jne. Seurauksia varmasti riittää. 

On todella radikaali ajatus, ettei Jeesukseen uskovan Henki tarvitse lakia ja säädöksiä vaan että ohjaaja on Pyhä Henki rakkaudessa. Laki tarvitaan kyllä synnin osoittamiseen, mutta uuden elämän voimana on Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta eikä ”oikeat tai väärät” valinnat: ”Hän on myös tehnyt meidän kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen vaan Hengen. Kirjain tuottaa kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.” (2. Kor. 3:6)

En nyt mitenkäänpäin osaa selvästi tästä asiasta kirjoittaa, kun itse aivan hapuilen näitä asioita. Termitkin ovat ehkä vähän vaikeita ja tätä todella on vaikea selvittää niin, ettei tule väärinymmärryksiä (En esim. puhu Suomen laista..). Raamatusta voi lukea Paavalin kertomana lain/Hengen alaisena olemisesta.

Mitä tässä sitten voi? Muuta kuin YRITTÄÄ ITSE vähemmän ja vähemmän. Minussa itsessäni ei ole pisaraakaan rakkautta. Jos YRITÄN jotakin rakkauteen viittaavaa, se on jotakin ihan muuta kuin rakkautta.

Jos vielä joskus voisi vähemmän miettiä itseä ja ”oikeita ja vääriä” ja enemmän Jeesusta ja Hänen rakkauttaan... ”Kristus lunasti meidän vapaiksi lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän puolestamme..” (Gal. 3:13) ”Rakkaus peittää syntien paljouden”. (1. Piet. 4:8)

Syysuutta ja -vanhaa

Täällä ollaan taas 4 viikon tauon jälkeen.  Sitten edellisen kirjoituksen ohjelmassa oli valmistautumista Raamattuviikkoon, Raamattuviikko Ruotsissa, viime viikonloppu meni telttapäivillä ja eilen olin taas häissä. Edellinen kirjoitukseni oli yksien häiden jälkeen ja niin nyt sitten tämäkin, mutta samanlaisia surkufiiliksiä ei ole tänään kuin oli viimeksi. Juuri nyt taidan vain nauttia, että pitkästä aikaa on kokonainen päivä, missä ei ole mitään sovittua ohjelmaa. Olen kerrostalokodissa, vähän satelee ja on levollista.

Kai tässä sitten vähän niin kuin pitäisi taas hyväksyä, että syksy on alkamassa. Ensi viikolla alkanee kauran puinti. Ja sitten vaan taas ihmetellään mitä syksy tuo tullessaan. Itsellä ei edelleenkään mitään suunnitelmia tai elämänmuutoksia ole tiedossa tähän syksyyn. Mutta toimintaympäristössäni on kyllä tapahtunut uusia juttuja, jotka vaikuttavan minuunkin positiivisella tavalla:

Syksyn uutuuksia ovat elokuun alussa syntynyt siskoni poikavauva ja äitini itselleen palkkaama osa-aikainen kotiavustaja, joka aloitti viikko sitten työnsä. Näitä uusia kuvioita tässä nyt sitten ihmetellään. Jo helmikuusta saakka on ollut tiedossa, että siskoni (37 v) odottamalla vauvalla on downin syndrooma.  Olihan se tieto aika järkytys silloin, mutta jotenkin tuntuu, että itse kukin Jumalan johdatukseen luottamalla ja toisaalta lisätietoa syndroomasta hankkimalla pääsi pahimmasta järkytyksestä tavallaan aika nopeasti yli. Nyt sitten vain ollaan ja ihmetellään mitä Herra elämäämme tämän pojun kautta tuo. En jotenkin itse pysty ajattelemaan muuta, kuin että tähän on kätketty siunaus, kun tämmöinen kuitenkin perheelle tosi iso juttu tapahtuu. Tässä vaiheessa saadaan jo olla hyvin kiitollisia siitä, että pojalla ei esimerkiksi ole todettu minkäänlaista sydänvikaa, mikä on downin syndroomassa kai suhteellisen yleistä.

Maatilalle on siis tullut pyörimään uusi vauva ja sitten viime viikosta lähtien uusi kotiavustaja. Yksi tosi paljon itselleni murhetta, stressiä ja riittämättömyyden tunnetta tuova asia on jatkuvasti ollut äitini (81 v)  tilanne. Hän on jatkuvasti ollut fyysisen ja henkisen jaksamisen äärirajoilla ja kaikki se heijastuu myös ympäristöön. Tilanteeseen on tuntunut mahdottomalta löytää ratkaisua, eikä tämä 4 h päivässä tekevä kotiavustajakaan alkuunkaan kaikkea ratkaise. Mutta on hän nyt kuitenkin paljon enemmän kuin ei mitään. Ja tekee se sen ison muutoksen, että ehkä jatkossa joka päivässä on 4 tuntia, jolloin odotukset ja murheet kaikista tekemättömistä töistä eivät kokonaan kaadu minun niskaan. Mietin voisiko tässä jo olla avainta siihen jatkuvasti haaveilemaani pikkuisen suurempaan vapauden tunteeseen ja mahdollisuuteen itse hiukan enemmän vaikuttaa siihen, mitä arkipäivissäni tapahtuu. Nähtäväksi jää.. Alussa nyt toki menee aikaa siihen, että tämä uusi ihminen oppii talon tavoille. Ja (toivottavasti pian) alkava puintiaika nyt on myös tiivistä aikaa maatilalla. Mutta löytyisikö puintiajan jälkeen sitten jo minulle vähäsen enemmän vapausasteita elämään kuin mitä tämä on monia vuosia ollut..? Voisiko vanhempieni arki sujua niin, ettei minun olisi joka arkipäivä aivan pakko viettää päivääni siellä, vaan voisi olla muitakin mahdollisuuksia? Voisiko joskus vielä olla energiaa jopa oman kodin hoitamiseen..? Kuulostaa edelleen utopialta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.

Tuo (suomenkielinen) Raamattuviikko Ruotsissa on joka vuosi ollut niin hieno. Kun viikko ollaan Raamatun Sanan opetuksen äärellä, rukouksessa, uskovien yhteydessä ja vietetään ehtoollista, niin siitä saa niin paljon ja tuntuu, että jaksaa taas jatkaa elämää. Huomaan että siinä toteutuu juuri Apt. 2:42 ”He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa”. Toki vähän rajua on se, että sitä kestää sitten kuitenkin vain viikon ja sitten se jo loppuu. Niin kovasti kaipaisi elämää, jossa nuo elementit olisivat vahvemmin kasassa muutenkin kuin vain viikon vuodessa. Toki onhan noita elementtejä elämässä muutenkin, mutta ne ovat jotenkin paljon enemmän hajallaan – jotenkin paljon enemmän ”lähtemisen takana”. Ja tuleeko omalla paikkakunnalla sitten muutenkin jotenkin enemmän karteltua uskovien yhteyttä – en tiedä. Ainakaan se ei ole alkuunkaan niin helppoa ja luontevaa kuin raamattuviikolla Ruotsissa..

Vaikka syksyyn ei ole mitään erikoisempaa tiedossa, minua ei nyt se asia ahdista juurikaan. Saa luottaa, että Jeesuksen kanssa saan joka tapauksessa kulkea. Ja jotenkin tietää, että vain tyhjyys tarjoaa mahdollisuutta uudelle. Mielessä ovat myös alkukesästä tulleet profetaaliset sanat. Eräs henkilö sai rukouksessa tiedon, että minulla on riisumisen ja kuorimisen aika, toinen taas sanat, että sitten kun aikanaan alkaa tapahtua, niin tapahtuu paljon ja nopeasti. Että jotenkin näidenkin sanojen siivittämänä haluan hyväksyä jälleen kerran hiljaisen ajan, missä ei ehkä paljon ulkonaisissa asioissa ole raportoitavaa, mutta sisäisesti prosessit jatkuvat. Että sitten voisi olla valmis siihen päivään, kun ulkonaisestikin tapahtuu..

”Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle ja rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja niin pysykää Jumalan rakkaudessa odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.” (Juud. 1:320-21)