Riemuvuoden julistus

Täällä tämä yksi pieni kana taas jatkaa ihmettelyjään – ihmettelyjään vapaaksi pääsemisensä mahdollisuuksista. Haaveista siitä että väsyttävät ja vihastuttavat velvollisuudet ja pakot voisivat vielä muuttua kokonaan mahdollisuuksiksi ja sydämen asioiksi. Ja kenenkä päässä nämä velvollisuudet ja pakot sitten lopulta ovat? Ei kenenkään muun kuin minun itseni. Vaikutusta niiden syntyyn tai vahvuuteen on varmasti ollut muillakin, mutta nyt ne ovat minun päässäni, kun kerran näin koen enkä niitä pakoon pääse. Ja se on taas suuri mahdollisuus, koska toisten ajatuksia en voi muuttaa, mutta omaa ajatteluani voin tarkastella. Ja rukoilla siihen muutosta edelleen.

Eilen kerroin eräälle henkilölle erään jutun minkä olin kuullut. Ajattelin sitä mielenkiintoisena keskustelunavauksena, mutta tämä toinen ottikin asian epäsuorasti itseensä ja loukkaantui. Josta seurauksena minulle tuli paha mieli ja koin tehneeni kauhean väärin ja olevani kauhean paha. Koitin sitten myöhemmin miettiä reaktiota miksi näin tapahtui. Luulen että minulla on itse tehty laki siitä, että toisille ei saa aiheuttaa pahaa mieltä. Kun sitten jotenkin rikon tätä lakiani olen hämmennyksissä ja koen itseni pahaksi ja syylliseksi. Ja sitten kuitenkin tämä itse tehty laki rajoittaa elämääni todella paljon, estää usein mainitsemasta Jeesuksesta, kun moni reagoi Häneen jotenkin hämmentyneesti, estää kertomasta totuutta omista voimavaroistani, kun niidenkin vähäisyys näyttää joitakin häiritsevän jne jne.

”Kognitiivinen dissonanssi on psykologian termi, jolla tarkoitetaan kahden ristiriitaisen kognition kokemista. Kognitiolla voidaan tarkoittaa mitä tahansa tajunnan osa-aluetta kuten asennetta, emootiota, käsitystä tai käyttäytymistä.” (Wikipedia) Jotenkin tuntuu, että tällaisen taistelun alueelle on jossain asioissa päätynyt. On syvälle piintyneitä omia ajatus- ja asennemalleja, joita on pitänyt oikeina, koska ne ovat olleet lakeja omassa kasvuympäristössä ja sitten on Jumalan Sanasta tuleva armon ja vapauden sanoma, joka antaa toivoa ja ihastuttaa, mutta kuitenkin hämmentää ja tuntuu jossain määrin ”väärältä”, koska se on vastoin syntymästä saakka opittuja asenteita. Ja joka myös ahdistaa, koska se tuntuu niin kaukaiselta saavuttaa, koska oma ajattelu on siitä niin kaukana. Joltakin sellaiselta johon sydämessäni ja hengessäni kyllä ilolla yhtyy, mutta mikä käytännön elämässä ja arjen valinnoissa tuntuu mahdottomalta toteutua, koska vanha laki vallitsee edelleen. Ja se laki on aika pitkälle se vanha tuttu teoilla hyväksymisen hakemisen ja saamisen laki. Ja siihen päälle vielä muut miellyttämisen ja ikäviä tunteita aiheuttamattomuuden pykälät.

Ja sitten tulee Jeesus, eikä välitä näistä laeista mitään. Sanoo rakastavansa ihan ilman mitään ehtoja (Mitä se on ?!?!). Ja sanoo sanoja, joista taatusti tulee joillekin erittäin paha mieli. Tulee ja herättää niin suuren vihan, että Hänet tapetaan vihan seurauksena. Ja tällaista jonka päälle kivet ja sylki lentävät pitäisi sitten tämmöisen kaikkia ristiriitoja viimeiseen saakka kaihtavan ihmisen uskaltaa seurata? Aika jännä juttu.. Ja vaikka todella haluan Häntä seurata, niin kyllä tarvitsisi niin paljon sitä uutta ajatusmaailmaa, että tämä voisi olla todella mahdollista. Ettei heti kokisi tekevänsä kauhean väärin, jos joku ei satukaan niin tykkäämään Jeesuksesta ja Hänen seuraajistaan. Ja Jeesuksen ajatuksista, jotka todella ovat hyvin erilaisia kuin tässä maailmassa yleisesti vallitsevat asenteet.

Mutta juu, ongelma ei nyt tosiaankaan ole toisten ajatukset vaan omat. Että suunta saisi olla hyväksynnän tarpeen tuomista ongelmista ja orjuuksista täydellisesti hyväksytyn ihmisen vapauteen. Ajatuksista syvemmälle Jeesukseen ja Hänen ristinkuolemaansa - kaikkeen siihen mikä siinä täydellistyy. Lain loppumiseen ja veren voiman riittävyyteen. Riittävyyden kokemukseen myös suhteessa Jumalaan Isänä.

Olen ihan iloinen siitä että olen saanut tulla kysymysten äärelle, joihin vastauksena on Jeesus ristillä ja Hänen uhrinsa, Hänen verensä. Vaikka vastaanottokykyni on hidas ja ajatuksiin piirtynyt laki niin vahvalla musteella kirjoitettu, uskon kuitenkin Jeesuksen Hengen, armon ja rakkauden voittavan lain ja Hänen verensä lopulta pesevän nämä kirjoitukset pois. Että Hän on suurempi ja voimakkaampi. Että Henki sittenkin voittaa lihan mielen ja pääsee hallitsijaksi.

Kuluneella viikolla kokeilin vapausaskelia sen verran että yhtenä arkipäivänä en mennytkään ollenkaan maatilalle, vaan hommailin koko päivän muita asioita itsekseni lähikaupungissa. Oo, ihmeellistä! J Ja ensi viikolla teen vielä ihmeellisempää eli lähden päiväksi Helsinkiin! Lähtemiseen kyllä tarvittiin käytännön syy, ihan puhtaasti ”muuten vain” en kai olisi siihen pystynyt, mutta kuitenkin vapaata on siinä päivässä myös hyvin paljon, että lasken sen ihan vapausaskelien sarjaan. Että tämmöisiä. Nähtäväksi jää, mitä Jumalan armo ja ilosanoma saa vielä syksyn aikana aikaan!

Jeesus: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille. Hän on lähettänyt minut julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran suosion vuotta [riemuvuotta].” (Luuk. 4:18-19)

Armottoman väsynyt

Täällä taas, perimmäisten kysymysten äärellä. Näitä ovat juuri nyt mm. pitäisikö korjata vai vaihtaa auto, jossa on nyt isoja vikoja, jatkaako endometrioosin estolääkitystä vai pitääkö tauko, jättääkö mökki tyhjälleen vai vuokrata, ja miten päästä syvemmälle armoon pois vaatimusten loputtoman väsyttävästä kierteestä…?

Omassakin elämässä tapahtuu. Autossani on nyt tosiaan isompi vika, eikä ole ihan sanottua tuleeko se kuntoon vaikka isompi korjaus tehdään.  Sitten olin lääkärissä, joka totesi, että endometrioosin ehkäisyyn syömääni hormonivalmistetta ei suositella käytettävän yli 5 vuotta peräkkäin. 6,5 vuotta olen sitä jo käyttänyt ja nyt kesällä on tullut vähän ihojuttuja, mitkä mitä ilmeisimmin johtuvat tästä valmisteesta. Jonkun aikaa minua on myös vähän tympinyt koko hormonikoktailin käyttö ja haluaisin taas kokeilla luomuna olemista. Inhottavaa on toki, jos endometrioosi alkaa sitten kuitenkin taas kasvaa. Enkä kuitenkaan haluaisi heti alkaa napsia seuraavaa pilleriä. Tämäkin tuntuu isolta päätökseltä.. Ja se mökki sitten, mitä sen kanssa tehdä. Haluaisin että se saisi elämää ja sitten kuitenkin ei niin että se menee kokonaan ulottumattomiini.

Päätöksien tekeminen tuntuu vaikealta. Mitä jos menee pieleen? Ne syytökset mitkä sitten tulevat - niitä ei meinaa kestää. Miten armoton mieli voisi muuttua armolliseksi? Arkaileva ja vetäytyvä vähän reippaammaksi, pelokas rohkeaksi? Miten voisi vähitellen uskaltaa olla jo oma itsensä, eikä loputtomiin toisten ajatusten orja? Lakata hakemasta miellytystä ja uskaltaa olla erilainen ja ihan oma itsensä kokonaan – juuri niin tavallaan inhottavanakin kun sitten on. On todella väsyttävää se jatkuva orjailu ja toisten pillien mukaan tanssiminen ja niin ahdistavaa kun ei sitten muutakaan osaa. Se vaihde menee niin automaattisesti päälle useimpien seurassa. Omat mielipiteet ja käsitykset jäävät jonnekin syrjään ja sisään ja sitten vain muiden juttuja kuunnellen. Hulluksi siinä tulee ja kuitenkin on niin vahvana se urautuma ja käytös ja ajatus että niin vain kuuluu tehdä ja sellainen minä olen. Ja kuitenkin sisällä kiehuu niin paljon.

Haluaisin todella päästä vielä syvempään armon kokemiseen. Mutta pääseekö siihen sitten mitenkään muuten kuin syvemmän syntisyytensä ymmärtämyksen kautta. Jos nyt leikin pinna kireällä kilttiä tyttöä, niin onko tämä jonkunlaisen lakihenkisyyden aikaansaama näytelmä kuitenkin sitä armon kokemisen estettä juuri? Armon syvempään kokemiseen tarvitaan kai kuitenkin syvälle syntinen ihminen. Mutta en kai minä yhtä paha oikeasti voi alkaa olla kuin ne ihmiset, jotka ovat minulle nämä kivut aiheuttaneet synneillään? Haluanhan tehdä mitä vain että olisin erilainen kuin he? Olenhan minä nyt jotenkin pikkuisen ylempänä sittenkin? Onhan koko elämäni rakentunut sille ajatukselle, että olen ihan pikkuisen parempi kuin he. Ja nytkö tämä asetelma pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin? Kuinka minä siihen pystyisin? Kuinka uskaltaisin sitten kuitenkaan toimia niin? Eihän minusta sen jälkeen enää kukaan tykkäisi? Enhän minäkään tykkää heistä oikeasti sellaisen käytöksen takia. Orjailen että tykättäisiin ja sitten ei olekaan aito eikä kuitenkaan kukaan tykkää. Jos näyttelee, niin kukaan ei tykkää, ja jos on oma paha itsensä, niin kukaan ei tykkää. Onko mitään muita vaihtoehtoja? Ja voisiko esimerkiksi joskus ihan oikeasti lakata ajattelemasta mitä joku muu ajattelee ja elämästä muiden mahdollisten ajatusten mukaan..?  

En haluaisi jäädä kestopihinäkatkeruusvihaiseksi lopun elämääni. Jumalalla täytyy olla tällaiseenkin tilanteeseen ulospääsy valmistettuna. Ihminen tietysti helposti ajattelee että vastaus on siinä että minusta tulee ”parempi” (tai että ne muut muuttuvat paremmiksi). Mutta kenestäkään ei näytä tulevan yhtään ”parempi”..  Jumalan tarjoaman ulospääsy voi kuitenkin hyvinkin olla se että minusta tulee ”pahempi”. Eli ihan reippaasti oma itsensä vain. Voiko muuten päästä syvempään armoon? Haluaisin kyllä mielelläni nähdä minkä tahansa muun oven, yllättävän jutun joka muuttaakin kaiken ja päästää minut kaikista vaikeuksista. Mutta ehkä ei muuta tietä ole kuin tämä. Eikö Jeesuksen antama armon tie kelpaa minulle? Niinpä. Ei se lihalle kiva ole..

Joku armo-juttu vissiin kuitenkin on tässä uskon ytimessä? Joku semmoinen että syntisinkin kelpaa ja on täydellisen hyväksytty Jeesuksen veren kautta? Joku rakkaus, joka kuuluu huonoimmallakin eikä katso henkilöön. Syntien sovitus ja kasteen hauta. Veri, joka uudistaa ja antaa voimaa. Golgatan risti ja ristiinnaulittu Jumala ihmisen lihassa. Rukoilen että mieli voisi todella kääntyä itsestä Jeesuksen suuntaan.. Mutta minkälaisten asioiden läpi vielä mennään? Uskon että armon kallio on siellä vastassa ja sillä haluaisin olla eikä millään omatekoisella ”paremman-minän” perustalla.

”Minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina edessäni. Sinua Ainoaa vastaan olen syntiä tehnyt, olen tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Sinä osoittaudut vanhurskaaksi puheessasi ja puhtaaksi tuomitessasi. Katso, synnin alaisena olen syntynyt, synnin alaiseksi sikisin äitini kohdussa. Totuutta sinä tahdot sisimpään saakka, ja salassa sinä ilmoitat minulle viisauden. Puhdista minut synnistä iisopilla, niin minä puhdistun. Pese minut, niin tulen lunta valkeammaksi. Anna minun kuulla iloa ja riemua, ratketkoon riemuun luut, jotka olet murskannut. Peitä kasvosi näkemästä syntejäni ja pyyhi pois kaikki pahat tekoni. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista vahvaksi henki minun sisimmässäni. Älä heitä minua pois kasvojesi edestä äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen pelastuksesi ilo ja tue minua alttiuden hengellä.” (Ps. 51:5-14)