Täällä taas, perimmäisten kysymysten äärellä. Näitä ovat
juuri nyt mm. pitäisikö korjata vai vaihtaa auto, jossa on nyt isoja vikoja,
jatkaako endometrioosin estolääkitystä vai pitääkö tauko, jättääkö mökki
tyhjälleen vai vuokrata, ja miten päästä syvemmälle armoon pois vaatimusten
loputtoman väsyttävästä kierteestä…?
Omassakin elämässä tapahtuu. Autossani on nyt tosiaan isompi
vika, eikä ole ihan sanottua tuleeko se kuntoon vaikka isompi korjaus tehdään. Sitten olin lääkärissä, joka totesi, että
endometrioosin ehkäisyyn syömääni hormonivalmistetta ei suositella käytettävän
yli 5 vuotta peräkkäin. 6,5 vuotta olen sitä jo käyttänyt ja nyt kesällä on
tullut vähän ihojuttuja, mitkä mitä ilmeisimmin johtuvat tästä valmisteesta.
Jonkun aikaa minua on myös vähän tympinyt koko hormonikoktailin käyttö ja
haluaisin taas kokeilla luomuna olemista. Inhottavaa on toki, jos endometrioosi
alkaa sitten kuitenkin taas kasvaa. Enkä kuitenkaan haluaisi heti alkaa napsia
seuraavaa pilleriä. Tämäkin tuntuu isolta päätökseltä.. Ja se mökki sitten,
mitä sen kanssa tehdä. Haluaisin että se saisi elämää ja sitten kuitenkin ei
niin että se menee kokonaan ulottumattomiini.
Päätöksien tekeminen tuntuu vaikealta. Mitä jos menee
pieleen? Ne syytökset mitkä sitten tulevat - niitä ei meinaa kestää. Miten
armoton mieli voisi muuttua armolliseksi? Arkaileva ja vetäytyvä vähän
reippaammaksi, pelokas rohkeaksi? Miten voisi vähitellen uskaltaa olla jo oma
itsensä, eikä loputtomiin toisten ajatusten orja? Lakata hakemasta miellytystä
ja uskaltaa olla erilainen ja ihan oma itsensä kokonaan – juuri niin tavallaan
inhottavanakin kun sitten on. On todella väsyttävää se jatkuva orjailu ja
toisten pillien mukaan tanssiminen ja niin ahdistavaa kun ei sitten muutakaan
osaa. Se vaihde menee niin automaattisesti päälle useimpien seurassa. Omat
mielipiteet ja käsitykset jäävät jonnekin syrjään ja sisään ja sitten vain
muiden juttuja kuunnellen. Hulluksi siinä tulee ja kuitenkin on niin vahvana se
urautuma ja käytös ja ajatus että niin vain kuuluu tehdä ja sellainen minä
olen. Ja kuitenkin sisällä kiehuu niin paljon.
Haluaisin todella päästä vielä syvempään armon kokemiseen.
Mutta pääseekö siihen sitten mitenkään muuten kuin syvemmän syntisyytensä
ymmärtämyksen kautta. Jos nyt leikin pinna kireällä kilttiä tyttöä, niin onko
tämä jonkunlaisen lakihenkisyyden aikaansaama näytelmä kuitenkin sitä armon
kokemisen estettä juuri? Armon syvempään kokemiseen tarvitaan kai kuitenkin
syvälle syntinen ihminen. Mutta en kai minä yhtä paha oikeasti voi alkaa olla
kuin ne ihmiset, jotka ovat minulle nämä kivut aiheuttaneet synneillään?
Haluanhan tehdä mitä vain että olisin erilainen kuin he? Olenhan minä nyt
jotenkin pikkuisen ylempänä sittenkin? Onhan koko elämäni rakentunut sille
ajatukselle, että olen ihan pikkuisen parempi kuin he. Ja nytkö tämä asetelma
pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin? Kuinka minä siihen pystyisin? Kuinka
uskaltaisin sitten kuitenkaan toimia niin? Eihän minusta sen jälkeen enää
kukaan tykkäisi? Enhän minäkään tykkää heistä oikeasti sellaisen käytöksen
takia. Orjailen että tykättäisiin ja sitten ei olekaan aito eikä kuitenkaan kukaan
tykkää. Jos näyttelee, niin kukaan ei tykkää, ja jos on oma paha itsensä, niin
kukaan ei tykkää. Onko mitään muita vaihtoehtoja? Ja voisiko esimerkiksi joskus
ihan oikeasti lakata ajattelemasta mitä joku muu ajattelee ja elämästä muiden
mahdollisten ajatusten mukaan..?
En haluaisi jäädä kestopihinäkatkeruusvihaiseksi lopun
elämääni. Jumalalla täytyy olla tällaiseenkin tilanteeseen ulospääsy
valmistettuna. Ihminen tietysti helposti ajattelee että vastaus on siinä että
minusta tulee ”parempi” (tai että ne muut muuttuvat paremmiksi). Mutta
kenestäkään ei näytä tulevan yhtään ”parempi”.. Jumalan tarjoaman ulospääsy voi kuitenkin
hyvinkin olla se että minusta tulee ”pahempi”. Eli ihan reippaasti oma itsensä
vain. Voiko muuten päästä syvempään armoon? Haluaisin kyllä mielelläni nähdä
minkä tahansa muun oven, yllättävän jutun joka muuttaakin kaiken ja päästää
minut kaikista vaikeuksista. Mutta ehkä ei muuta tietä ole kuin tämä. Eikö
Jeesuksen antama armon tie kelpaa minulle? Niinpä. Ei se lihalle kiva ole..
Joku armo-juttu vissiin kuitenkin on tässä uskon ytimessä? Joku
semmoinen että syntisinkin kelpaa ja on täydellisen hyväksytty Jeesuksen veren
kautta? Joku rakkaus, joka kuuluu huonoimmallakin eikä katso henkilöön. Syntien
sovitus ja kasteen hauta. Veri, joka uudistaa ja antaa voimaa. Golgatan risti
ja ristiinnaulittu Jumala ihmisen lihassa. Rukoilen että mieli voisi todella kääntyä
itsestä Jeesuksen suuntaan.. Mutta minkälaisten asioiden läpi vielä mennään?
Uskon että armon kallio on siellä vastassa ja sillä haluaisin olla eikä millään
omatekoisella ”paremman-minän” perustalla.
