Kuntavaalisolmussa

Täällä pieni ihminen taas pohdiskelee itselle isokokoisia asioita. Monenlaisia kivoja ja ihmeellisiäkin juttuja on tapahtunut tällä viikolla. Niistä joskus myöhemmin. Nyt mieltä täyttää eniten kysymys lähteäkö kuntavaaliehdokkaaksi vai ei.. Enpä olisi välttämättä uskonut kovin montaa vuotta sitten, että tällaisenkin kysymyksen eteen näin konkreettisella tavalla tulen. Että pitää antaa vastaus – kyllä vai ei. Ja tekee sitten niin tai näin, pitäisi asialle löytyä hyvä perustelu. Tai että tarvitsisin perustelun päätökseeni jo ihan itseni takia. Onko tämä minun juttu vai ei? Onko tämä Jumalan johdatusta kohdallani vai mikä on osani? En osaa sanoa, en tiedä ja olen ihan solmussa tämän asian kanssa. Tavallaan ajatus ei jätä rauhaan, mutta en sitten ihan helposti sitä kyllä-puoltakaan pysty löytämään ja sanomaan ja innolla astumaan sisään tästä uudesta ovesta. Kun ei yhtään tiedä mitä se toisi tullessaan.

Päätöksenteon vaikeuteen liittyy niin kaikenlaista. Eikä vähimpänä ole kokemus yksin olemisesta ja tuen puutteesta. Tuntuu usein niin käsittämättömältä ajatus, että joillakuilla on ihan omassa kotonaan ihminen jolta saa innostusta, kannustusta, rohkaisua, lohdutusta, tukea, keskustelu- ja rukousseuraa erilaisiin haasteisiin. Ja sitten joidenkin toisten pitäisi kyetä näihin samoihin juttuihin ilman ulkopuolista kokemusta siitä, että on rakastettu (vaikka kuinka munaisi itsensä) ja tärkeällä asialla.

On kai sitten muitakin syitä miksi on solmussa. Minulla on joskus ollut aika halveksiva suhtautuminen politiikkaan. Nykyään ajattelen sitä lähinnä vain hyvin vaikeana, moneen suuntaan sekavana ja usein raastavan riitaisana toimintakenttänä enkä tiedä osaanko itseäni tähän toimintakenttään edes ajatuksissani ollenkaan sijoittaa. Erityisen suuren kynnyksen itselleni muodostaa se, että kristityille tärkeät arvot ja asiat ovat nykyään jotenkin niin suuren halveksunnan kohteena. Kun oma itsetunto on kuitenkin hatarana, ei millään meinaa uskaltaa astua pitämään esillä asioita, joiden jo lähtökohtaisesti tietää kohtaavaan jotain - ei niin kivoja -reaktioita.

Faktapuolelta taas tietämykseni jo pelkästään kunnan perustoiminnoista ja näkemykseni niistä on ihan olematon, enkä oikein tiedä kuinka paljon kiinnostusta löytyisi asioista selvää ottamiseen. Toisaalta vähän vastaavassa tilanteessa olin silloin kun vaihtoehtojen puutteessa lähdin taloyhtiön hallitukseen ja sitten puheenjohtajaksi. En silloinkaan tiennyt mistään mitään, mutta sain rohkaisua sopivaan hetkeen eikä siinä nyt mitään erityisempiä vaikeuksia ole ollut vaan ajatus kai eniten on, että voi sitten tällä lailla vähän niin kuin auttaa näitä muita asukkaita. En tiedä voisiko joku vastaava ajatus palvelemisesta löytyä tähän kuntavaaliehdokkuuteen. Toki tämä nyt on vaan paljon isompi asia ja paljon laajempi kokonaisuus kuin yksi pieni taloyhtiö.

Mistä löytyisi itselle lupa olla esillä ja sanoa ääneen muutakin kuin kaikkia miellyttävää? Mistä löytyisi rohkeus, into ja halu, jotka menevät pelon ja muiden omassa mielessä olevien esteiden yli? ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31) En vain ole saanut mitään selkeää rohkaisua siihenkään, että ehdokkuus olisi nyt Jumalan kutsua minulle, kun on niitä muitakin juttuja missä kokee olevansa omalla paikallaan Jumalan kutsumuksessa ja uusia juttuja näyttäisi muutenkin olevan aukeamassa ensi vuonna. Tosin en myöskään voi sanoa, että olisi jotenkin täysin selvää, että tämä ei ole minun juttuni..

Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon myös paikkakunnan muiden kristittyjen yhteistoiminta ja mahdolliset ehdokkuudet.  Valitettavasti tämäkin kuvio ei ole niin tiivis, kuin toivoisin sen olevan. Kokonaiskuva esimerkiksi nyt näiden vaaliehdokkuuksienkin suhteen on muodostumatta, mikä hankaloittaa myös omia päätöksiä. Olen kai tilanteessa, jossa mieluusti jättäisin oman mahdollisen ehdokkuuteni, jos vain löytyisivät ne kuuluisat ”jotkut muut”, jotka hoitaisivat homman ja itse voisin mieluusti vain tukea näitä ”joitain muita”. Juuri nyt en vain tiedä, ovatko nämä ”jotkut muut” hyppäämässä jostain estradille vai minäkö sinne lopulta myös astelen. (Yhden toisen kristityn ehdokkaan tiedän tällä hetkellä, mutta vain yhden, enkä häntäkään mitenkään erityisen hyvin tunne.)

Eli eli, solmu mikä solmu. Mutta uskon että Jumala tämänkin avaa ja ratkaisun tuo. Onhan tässä itse asiassa vielä 3 kuukautta aikaa päättää asia. Tosin jotenkin toivon, että asia voisi selkeytyä jo ennen viimeistä mahdollista hetkeä. Eli Herralle jää nyt tämä asia ja nähtäväksi jää, miten Hän sen ratkaisee.

 ”Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme.” (Ps. 68:19)

Matkan muistoja

”Rakkaani on minun ja minä hänen, joka paimentaa liljojen keskellä.” (Laul. 2:16)

Jotenkin tuntuu, että pitää aloittaa tällä kohdalla matkakertomus. Täällä sitä taas niistellään ja köhitään, kun viimeisinä päivinä Israelissa sain jonkun uuden flunssapöpön. Mutta mikään ei himmennä sitä, että olen saanut olla jotenkin hyvin kauniilla matkalla. Tai ainakin näin jälkeenpäin on noussut ajatus siitä, että matka oli kaunis. Ja että minun oli siellä hyvä olla. Ja että ihmettelen suuresti Jumalan hyvyyttä minua kohtaan.

Etukäteen pelkäsin yksinäisyyden tunnetta ja se oli suurin syy miksi epäröin matkaa. Nyt olen todella onnellinen että jotenkin lähdin kohtaamaan tätä pelkoa – jota en sitten missään vaiheessa kohdannut.. Ennemminkin koin vapautta ja ihania mahdollisuuksia. Ja pienten haaveiden toteutumisia, mitkä taas tuntuivat ihmeelliseltä Jumalan rakkaudelta ja välittämiseltä.

Kun puhutaan kauneudesta, niin erityisen kauniina ja ihmeellisenä koin vedenalaisen maailman Eilatissa. Siellä on meressä vedenalainen havainnointipaikka eli siis koralliriutalle rakennettu ”observatorio”, jossa voi katsella elämää veden alla. Olisin voinut katsella sitä korallien ja kalojen kauneutta loputtomiin ja olin valtavan tyytyväinen ollessani yksin liikkeellä, että sain olla siellä juuri niin kauan kuin halusin. Se vedenalainen kauneus, tyyneys ja rauhallisuus oli jotakin koskettavaa ja se jollain lailla muistutti Jumalan maailmasta, Hengen maailmasta, tyyneydestä ja kauneudesta joka on ”pinnan alla”.

Kerran aiemmin elämässäni olen snorklannut kirkkaissa vesissä – Malesiassa vuonna 2004. Muistan tuon uuden kokemuksen hämmästyttävän ihmeellisyyden. Nyt, 12 vuotta myöhemmin, olin pitkästä aikaa jälleen merenalaisen elämän ihmeellisyyksien äärellä. Pari kertaa kävin snorklaamassa, ja olihan se hienoa, mutta tuuli vähän häiritsi, ettei se ollut niin rauhallista toimintaa, kuin olisi toivonut. Korallimaailman kauneus oli kuitenkin hyvin puoleensavetävää.  Eilatissa ei oikein voi välttyä laitesukeltajien näkemiseltä ja niinpä mieliin palautui myös joskus muutamia vuosia sitten mielessä häivähtänyt ajatus siitä, voisiko vielä joskus olla minulle mahdollisuus kokeilla laitesukellusta. Silloin pelot heikosta fysiikastani laittoivat ajatuksen pian syrjään. Mutta nyt se kyllä taas vähän heräsi uudelleen. Kyselin Herralta, että jos voisin vaikka matkan aikana jutella jonkun sukeltajan kanssa. Eipä aikaakaan kun hostellissa jo juttelinkin USA:sta Eilatiin tulleen sukellusharrastajan kanssa. Vielä ihmeellisempää oli johdatus jutteluihin erään Jerusalemissa asuvan sukeltajan kanssa. Onnistuimme olemaan kolme kertaa samassa keskusta-koralliranta -bussissa ja näiden matkojen seurauksena uskaltauduin tämän henkilön majapaikkaan juttelemaan hänen elämästään, sukeltamisesta, vapaudesta, omana itsenä olemisesta ja ties miestä. Seuraavana päivänä kävin kiikuttamassa ovelleen arabiankielisen Uuden testamentin..

Matka vahvisti myös tietynlaista kutsumustani Israelin suuntaan ja erityisesti Samarian alueeseen liittyen. Garissimin vuorella taas maisemia katsellessani oli taas olo, että juuri tällä alueella voisi olla loputtomiin. Sain jutella innostavista asioista Israelissa asuvien suomalaisten kanssa. Ja sain kohdata muulla lailla kutsumusta vahvistavan yllättävän uuden tuttavuuden. Mitzpe Ramonissa oli aika hiljaista Muna vai Kana –tapahtumassa. Korneliuksen kanssa odoteltiin vierailukeskuksen aulassa tapahtuman osallistujia, mutta kukaan ei ilmoittautunut. J  Mutta olin iloinen että kierrokseeni tuli myös Mitzpe Ramon. Siellä osallistuin tähtienkatseluun erämaassa, mikä oli vaikuttava kokemus. Sukelluksen lisäksi tähtien katselu on ollut jonkinlainen pitkäaikainen häivähtävä kiinnostuksen kohteeni, joka ei ole koskaan toteutunut. Olisin kiinnostunut tuntemaan tähtitaivasta vähän paremmin. Tuo tähti-ilta oli minulle jotenkin suuri todistus Jumalan suuruudesta ja Hänen järjestyksestään. Oli ihmeellistä nähdä tähtien nouseva horisontissa ja kuun laskevan horisontin taa. Vähän harmitti se, kun jätin silmälasit kotiin (minulla on niin vähän miinusta, etten paljon laseja käytä). Negevin yössä olisi näkynyt paljon enemmän tähtiä jos olisi ollut rillit mukana ;) Mutta näkyvät ne tärkeimmät kuviot ihan ilmankin laseja. Yö erämaassa oli kylmä, lämpötila 12 astetta, missä sai jo olla kaikki mahdolliset Suomesta mukana olevat vaatteet päällä.

Kahteen viikkoon sopii niin paljon. Hyppiviä delfiinejä, erämaan kauneutta, 7 eri makuupaikkaa, erilaisia kohtaamisia, iloa ohikiitävistä maisemista, tarjottuja aterioita yllättävissä seuroissa. Ja toki myös ilmaisten wifien tarjoamat mahdollisuudet netin kautta olla yhteyksissä tuttuihin, mikä tekee myös ”yksinäisestä” matkustamisesta aika paljon vähemmän yksinäistä kuin joskus aiemmin.

En osaa kuvailla matkaa muuten kuin että sain nyt siinä vähän niin itsellenikin yllätyksenä täyden saavillisen Jumalan hyvyyttä. En osannut ajatella, että Hän näin paljon haluaisi täyttää toiveitani ja haaveitani. Tuntuu että Jumalakuvaan tuli matkan seurauksena paljon paljon hyvyyttä ja ihanuutta lisää – herkkyyttä ja kauneutta.

Viimeisessä majapaikassani Tel Avivissa oli tarjolla kirjanen Laulujen laulusta. Sellaisen hankin mukaani, kun tuntuu, että yllättäen rakkauden teemat Isää ja Jeesusta kohtaan tulivat vahvoiksi jälkisoinnuiksi tästä matkasta.

On täysin mahdotonta purkittaa matkan koko antia yhteen kirjoitukseen. Toivottavasti siitä jää pursuamaan yli vielä muuallekin.

”Minun sydämeni on valmis, Jumala, minun sydämeni on valmis, minä tahdon laulaa ja soittaa! Herää, sieluni, herää harppu ja lyyra! Minä tahdon herättää aamuruskon. Herra, sinua minä kiitän kansojen keskellä, laulan ylistystä kansakuntien keskuudessa. Sillä sinun armosi on suuri ja yltää taivaisiin ja sinun totuutesi pilviin asti. Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi yli kaiken maan!” (Ps. 57:8-12)

Tässä jokunen kuva:

Kornelius odottaa osallistujia Mitzpe Ramonin vierailukeskuksen aulassa.

                                                          Garissimilla.

Auringonnousu Mitzpe Ramonissa.

                                                     Eilat

                                       Eilat

                                       Hostellin keittiössä, Eilat