Kuntavaalisolmussa

Täällä pieni ihminen taas pohdiskelee itselle isokokoisia asioita. Monenlaisia kivoja ja ihmeellisiäkin juttuja on tapahtunut tällä viikolla. Niistä joskus myöhemmin. Nyt mieltä täyttää eniten kysymys lähteäkö kuntavaaliehdokkaaksi vai ei.. Enpä olisi välttämättä uskonut kovin montaa vuotta sitten, että tällaisenkin kysymyksen eteen näin konkreettisella tavalla tulen. Että pitää antaa vastaus – kyllä vai ei. Ja tekee sitten niin tai näin, pitäisi asialle löytyä hyvä perustelu. Tai että tarvitsisin perustelun päätökseeni jo ihan itseni takia. Onko tämä minun juttu vai ei? Onko tämä Jumalan johdatusta kohdallani vai mikä on osani? En osaa sanoa, en tiedä ja olen ihan solmussa tämän asian kanssa. Tavallaan ajatus ei jätä rauhaan, mutta en sitten ihan helposti sitä kyllä-puoltakaan pysty löytämään ja sanomaan ja innolla astumaan sisään tästä uudesta ovesta. Kun ei yhtään tiedä mitä se toisi tullessaan.

Päätöksenteon vaikeuteen liittyy niin kaikenlaista. Eikä vähimpänä ole kokemus yksin olemisesta ja tuen puutteesta. Tuntuu usein niin käsittämättömältä ajatus, että joillakuilla on ihan omassa kotonaan ihminen jolta saa innostusta, kannustusta, rohkaisua, lohdutusta, tukea, keskustelu- ja rukousseuraa erilaisiin haasteisiin. Ja sitten joidenkin toisten pitäisi kyetä näihin samoihin juttuihin ilman ulkopuolista kokemusta siitä, että on rakastettu (vaikka kuinka munaisi itsensä) ja tärkeällä asialla.

On kai sitten muitakin syitä miksi on solmussa. Minulla on joskus ollut aika halveksiva suhtautuminen politiikkaan. Nykyään ajattelen sitä lähinnä vain hyvin vaikeana, moneen suuntaan sekavana ja usein raastavan riitaisana toimintakenttänä enkä tiedä osaanko itseäni tähän toimintakenttään edes ajatuksissani ollenkaan sijoittaa. Erityisen suuren kynnyksen itselleni muodostaa se, että kristityille tärkeät arvot ja asiat ovat nykyään jotenkin niin suuren halveksunnan kohteena. Kun oma itsetunto on kuitenkin hatarana, ei millään meinaa uskaltaa astua pitämään esillä asioita, joiden jo lähtökohtaisesti tietää kohtaavaan jotain - ei niin kivoja -reaktioita.

Faktapuolelta taas tietämykseni jo pelkästään kunnan perustoiminnoista ja näkemykseni niistä on ihan olematon, enkä oikein tiedä kuinka paljon kiinnostusta löytyisi asioista selvää ottamiseen. Toisaalta vähän vastaavassa tilanteessa olin silloin kun vaihtoehtojen puutteessa lähdin taloyhtiön hallitukseen ja sitten puheenjohtajaksi. En silloinkaan tiennyt mistään mitään, mutta sain rohkaisua sopivaan hetkeen eikä siinä nyt mitään erityisempiä vaikeuksia ole ollut vaan ajatus kai eniten on, että voi sitten tällä lailla vähän niin kuin auttaa näitä muita asukkaita. En tiedä voisiko joku vastaava ajatus palvelemisesta löytyä tähän kuntavaaliehdokkuuteen. Toki tämä nyt on vaan paljon isompi asia ja paljon laajempi kokonaisuus kuin yksi pieni taloyhtiö.

Mistä löytyisi itselle lupa olla esillä ja sanoa ääneen muutakin kuin kaikkia miellyttävää? Mistä löytyisi rohkeus, into ja halu, jotka menevät pelon ja muiden omassa mielessä olevien esteiden yli? ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31) En vain ole saanut mitään selkeää rohkaisua siihenkään, että ehdokkuus olisi nyt Jumalan kutsua minulle, kun on niitä muitakin juttuja missä kokee olevansa omalla paikallaan Jumalan kutsumuksessa ja uusia juttuja näyttäisi muutenkin olevan aukeamassa ensi vuonna. Tosin en myöskään voi sanoa, että olisi jotenkin täysin selvää, että tämä ei ole minun juttuni..

Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon myös paikkakunnan muiden kristittyjen yhteistoiminta ja mahdolliset ehdokkuudet.  Valitettavasti tämäkin kuvio ei ole niin tiivis, kuin toivoisin sen olevan. Kokonaiskuva esimerkiksi nyt näiden vaaliehdokkuuksienkin suhteen on muodostumatta, mikä hankaloittaa myös omia päätöksiä. Olen kai tilanteessa, jossa mieluusti jättäisin oman mahdollisen ehdokkuuteni, jos vain löytyisivät ne kuuluisat ”jotkut muut”, jotka hoitaisivat homman ja itse voisin mieluusti vain tukea näitä ”joitain muita”. Juuri nyt en vain tiedä, ovatko nämä ”jotkut muut” hyppäämässä jostain estradille vai minäkö sinne lopulta myös astelen. (Yhden toisen kristityn ehdokkaan tiedän tällä hetkellä, mutta vain yhden, enkä häntäkään mitenkään erityisen hyvin tunne.)

Eli eli, solmu mikä solmu. Mutta uskon että Jumala tämänkin avaa ja ratkaisun tuo. Onhan tässä itse asiassa vielä 3 kuukautta aikaa päättää asia. Tosin jotenkin toivon, että asia voisi selkeytyä jo ennen viimeistä mahdollista hetkeä. Eli Herralle jää nyt tämä asia ja nähtäväksi jää, miten Hän sen ratkaisee.

 ”Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme.” (Ps. 68:19)