Kevättapahtumia

Kevättä ja ohjuksia ilmassa. Ihana kevätviikko takana ja paljon on lumia sulanut ja lupaus kesästä tullut lähemmäksi. Kausityöntekijämme palasi talvitauon jälkeen töihin ja maatilalla heräillään kevään tosiasioihin. Mökin ulkoseinien kunnostusprojekti on ottanut ensiaskeliaan ja olen kysellyt viranomaisilta, voiko tuttavan hevosia tulla laiduntamaan meidän luomunurmille. Kävin luomutäydennyslannoitusluennolla ja tilasin muutamalle hehtaarille rakeistettua kanankakkaa. Täytin ympäristösitoumuksen peltomaan laatutestin itsearviointilomakkeen. Olen ollut keväisillä kävelyillä ja myös ihmetellyt kipeytynyttä polveani, jota ehdin jo pelätä veritulpaksi. Verikoe otettiin ja veritulppa se ei ole, mutta outo kipu kumminkin. Ja sitten tänä aamuna uutiset aloittavat Syyrian ohjusiskuilla, eikä voi olla miettimättä, että mitähän tuosta seuraa.

Ensi viikolla 19.4. nyky-Israelin valtio täyttää 70 vuotta. Tämä siis heprealaisen kalenterin mukaan ja Israelissa itsenäisyyspäivää juhlitaan ensi viikolla. Gregoriaanisessa kalenterissa tapahtuma on kiinnitetty 14.5. päivämäärälle, joten tapahtumaa juhlitaan myös silloin ja esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti on lupaillut suurlähetystön siirtoa Jerusalemiin 14.5. Tapahtumaa on siis luvassa. Itse olen mukana järjestämässä omalla paikkakunnalla ajankohtaisseminaaria, jossa taustoitetaan nyky-Israelin 70-vuotista historiaa ja nykypäivän tilanteita. Seminaari on sovittu viikon päähän, eli osutaan lähelle Israelissa tapahtuvia itsenäisyysjuhlintoja enkä mielellään toukokuussa kylvöjen takia mitään häppeninkejä järjestelekään. Viikon päästä siis ollaan niissä merkeissä ja kaippa se vähän jännittää, vaikka itse en puhujavastuussa olekaan, vaan pelkkää järjestelyä vain. Tai no, juontoa joo, ja se on minulle jo ihan tarpeeksi esiintymistä. Olen kuitenkin onnellinen, että saadaan olla täällä omalla paikkakunnalla tällä tavalla puhumassa tietoutta Israelista, kun täällä en tiedä, että onko aiemmin juuri mitään Israel-tapahtumia järjestetty.

Tämmöisiä kevättouhuja on siis ilmassa. Pinnan alla kulkevat myös muut ajatukset, perinteiset surut ja hämmennykset. Luin pari viikkoa sitten jonkun verran näitä vanhoja kirjoituksiani ja huomaan, että paljon samaa olen vuosien varrella toistanut.

Viime aikoina olen miettinyt kunnioitusta ja rajoja. Eivät uusia teemoja nämäkään täällä, mutta kuten monesti todettua, samat teemat tässä ovat pyörineet ja välillä sitten uudemmalla syvyydellä. Erityinen haaste tässä on vanhempieni kohdalla. Mihin laitan terveet rajat, missä pitää kiinni ja missä joustaa, kuinka kunnioittaa ja arvostaa ja missä luottaa omiin visioihin, vaikka ne ovat erilaiset kuin heidän? Tämä on jotenkin kaikki niin herkkää, eikä siihen vastauksia voi kirjoista lukea. On kuitenkin ihmeellistä huomata jotain pieniä muutoksia omassa ajattelussa. Ettei pelkää ihan niin paljon kuin ennen, ettei tunnu ihan niin kauhealta. Että huomaa myös arvostettavia asioita ja halua kunnioittaa. Onhan tämä kaikki edelleen hyvin murtunutta ja kipeääkin, mutta edes joskus kuvittelee huomaavansa jotakin pientä elävää taimea nousevan maasta. Ettei aivan kaikki ole täysin kuollutta, vaan joku uusi melkein vielä huomaamaton verso on nousemassa. Semmoista ”Katso, minä teen uutta. Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?” (Jes. 43:19) –meininkiä.

Kuuntelin youtubesta tuttuni pitämää raamattutuntia Joosefista. Siinä oli paljon puhuttelevaa, mutta jostain syystä itselle jäi päällimmäisenä mieleen Joosefin viljan varastoimisen vertaaminen Jumalan Sanan varastoimiseen. Hyvinä viljavuosina Joosef varastoi Jumalan ohjeesta 7 vuotta viljaa Egyptissä ja niin kansa selvisi hengissä niitä seuranneista 7 äärimmäisen kuivuuden vuodesta, kun viljaa löytyi varastosta, vaikka pellolla ei kasvanut mikään. Puhuja vertasi viljan varastoimista Jumalan Sanan varastointiin eli kuinka voimme hyvänä aikana käyttää aikaa Raamatun tutkiskeluun, jotta sitten kun tulee vaikeampi aika ja Sanalle vielä suurempi tarve, meillä uskovilla on mistä antaa ja osaamme neuvoa ihmisiä Jeesuksen luo ja Raamatun Sanan ääreen. Siitä tuli jotain lohdutusta tähän muuten niin järjettömältä tuntuneeseen pitkään ajanjaksoon. Toisaalta kuivuutta ja toisaalta varastointia samaan aikaan. Jumalalle sekin on mahdollista.

Näissä merkeissä ihanan keväistä lauantaipäivää. Ja kyllä, tuntuu pöhköltä olla kerrostalossa, kun voisi mennä kuopsuttamaan jotakin, jos asuisi maan tasalla. Mutta näillä mennään. Vai pitäiskö lähteä mökille. Katsotaan..

Tyhjää täynnä

Iloista pääsiäistä! Ihana muistella historiallista Jeesuksen ylösnousemusta, tyhjää hautaa ja tuskaisten opetuslasten surun, epätoivon ja hämmennyksen muuttumista ylösnousemuksen ällistykseksi. Kaikki oli lopussa: se, jonka ihmeitä ja elämää oli 3 vuotta seurattu ja kaikki muu jätetty, olikin tuomittu rikollisen kuolemaan. Uskomaton tyhjyys. Ja sitten tuleekin käsittämätön uutinen, joka muuttaa aivan kaiken. Elossa sittenkin. Kuoleman jälkeenkin. Sanoma on yhtä mullistava näin 2000 vuoden jälkeen. Jeesus on elossa!

Pääsiäinen tuntuu hyvältä. Tänä vuonna se osuu vielä samaan aikaa israelilaisen kalenterin mukaan eli sielläkin on nyt pääsiäinen/happamattomanleivän juhla. On kiva kun ei ole kalenteriristiriitaa, niin kuin niinä vuosina, jolloin pääsiäisen vietto on eri aikoihin gregoriaanisessa ja heprealaisessa kalenterissa.

On kuitenkin myös helppo samaistua opetuslasten tyhjyyteen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemusuutisten välitilassa. Oliko tämä kaikki sittenkin turhaa? Rakastin Jeesusta, seurasin Häntä, olin jättänyt arkisen elämäni normaalit kuviot ja lopputuloksena on häpeällinen kotiinpaluu? Ja tämän kaiken pointti oli mikä?

Pari päivää sitten törmäsin ruokakaupassa lukioaikaiseen kaveriin. Silloin oltiin samaa kaveriporukkaa, mutta sen jälkeisinä 22 vuotena yhteydenpitoa ei ole ollut. Tämä menneisyydestä tuttu mies oli kaupassa tyttärensä kanssa ja jotain siinä sitten juteltiin. Hänen järkevästä työstään ja perheestään. Oli kiva tavata ja olisi kiva olla yhteydessä enemmänkin, kun tänne samalla lapsuudenpaikkakunnalle ollaan molemmat päädytty. Mutta en voinut välttää outoa olotilaa, joka minut valtasi tapaamisen jälkeen. Oltiin molemmat ihan normaaleja ja mielestäni vastuuntuntoisia nuoria silloin lukioaikana. Ja mitä kummaa minä olen sitten touhunnut nämä reilut 20 vuotta? Miten minun stooristani tuli näin outo, ettei sitä saata marketissa kertoa? Seurasin Jeesusta ja päädyin kirjoittamaan 10 vuotta blogia, jota ei edes lue juuri kukaan kaikesta muusta puhumattakaan..

Arjen olotila Israelin matkan jälkeen on ollut hyvin ahdas ja elämä tuntuu aivan liian kapealta. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut, että oma paikkakunta olisi liian pieni minulle, mutta nyt on kovasti haaveillut, että olisipa edes joskus jotakin asiaa Helsinkiin ja ulkomaillekin enemmän. Ja jos kerran Suomessa ei olla kiinnostuneita Jeesuksesta ja Raamatusta niin saisipa olla siellä missä ollaan kiinnostuneita. Olen kuitenkin täysin kykenemätön itse muuttamaan tilannettani enkä sitä oikeastaan itse haluakaan lähteä muuttamaan. Olenhan kuitenkin itseni Herran käyttöön antanut ja haluan uskoa, että Hän sitten siirrot ja muutoksetkin tekee, kun niin haluaa ja aika on. Uskon Jumalaan, joka kykenee nostamaan kaivosta. Olkoon sitten kuinka ahdas kaivo tahansa. Ja onhan se ahdas, vaikkakin näkymätön.

Kaivossa voi parhaimmillaan levätä ja mietiskellä, mutta sitten kun tulee halu tehdä asioita, niin paikka käy hyvin tuskalliseksi. Lähiaikoina luin jonkun nettiartikkelin, jossa sanottiin, että stressistä ja uupumuksesta toipumiseen voi mennä yhtä kauan, kuin stressitila on kestänyt. Työputkeni kesti sen reilut 7 vuotta ja melkein samanverran olen elänyt tätä vaikeasti selitettävää paljon paljon rauhallisempaa elämää. Välitellen alkaa jostain syvältä nousta HALUA TEHDÄ vielä jotakin. Tämä on jotakin hyvin uutta itselle. Halu Tehdä. Voivatko nämä sanat todella olla näin vierekkäin. Niin pitkään olen vain halunnut levätä tai halunnut olla enkä todellakaan tehdä. En kyllä ole varma onko tämä halu nyt ihan totta ollenkaan. Vai johtuuko kenties vain auringon valon lisääntymisen aiheuttamista aivokemian muutoksista, eikä mistään muusta? Kuitenkin aina välillä tuntuu, että kovasti haluaisi vielä tehdä ja sitten on ihan ihmeissään että mitä voisi tehdä, kun tilanne on kuitenkin näin ahdas.

Mutta katsotaan mitä Jumala tekee, mitä Hänen Henkensä vaikuttaa. Jos sittenkin vielä uutta voimaa kaiken kuoleman jälkeen. Jos sittenkin vielä vapautta ja uusia alkuja. En tiedä, mutta sen tiedän, että Jeesus elää.

”Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös. Muistakaa, mitä hän puhui teille ollessaan vielä Galileassa: ”Näin pitää tapahtua: ”Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee ylös".” (Luuk. 24:6-7)

Italialaiset tyhjällä haudalla