Kevättä ja ohjuksia ilmassa. Ihana kevätviikko takana ja
paljon on lumia sulanut ja lupaus kesästä tullut lähemmäksi. Kausityöntekijämme
palasi talvitauon jälkeen töihin ja maatilalla heräillään kevään tosiasioihin.
Mökin ulkoseinien kunnostusprojekti on ottanut ensiaskeliaan ja olen kysellyt
viranomaisilta, voiko tuttavan hevosia tulla laiduntamaan meidän luomunurmille.
Kävin luomutäydennyslannoitusluennolla ja tilasin muutamalle hehtaarille
rakeistettua kanankakkaa. Täytin ympäristösitoumuksen peltomaan laatutestin
itsearviointilomakkeen. Olen ollut keväisillä kävelyillä ja myös ihmetellyt
kipeytynyttä polveani, jota ehdin jo pelätä veritulpaksi. Verikoe otettiin ja
veritulppa se ei ole, mutta outo kipu kumminkin. Ja sitten tänä aamuna uutiset
aloittavat Syyrian ohjusiskuilla, eikä voi olla miettimättä, että mitähän
tuosta seuraa.
Ensi viikolla 19.4. nyky-Israelin valtio täyttää 70 vuotta. Tämä
siis heprealaisen kalenterin mukaan ja Israelissa itsenäisyyspäivää juhlitaan
ensi viikolla. Gregoriaanisessa kalenterissa tapahtuma on kiinnitetty 14.5.
päivämäärälle, joten tapahtumaa juhlitaan myös silloin ja esimerkiksi
Yhdysvaltojen presidentti on lupaillut suurlähetystön siirtoa Jerusalemiin
14.5. Tapahtumaa on siis luvassa. Itse olen mukana järjestämässä omalla
paikkakunnalla ajankohtaisseminaaria, jossa taustoitetaan nyky-Israelin
70-vuotista historiaa ja nykypäivän tilanteita. Seminaari on sovittu viikon päähän,
eli osutaan lähelle Israelissa tapahtuvia itsenäisyysjuhlintoja enkä mielellään
toukokuussa kylvöjen takia mitään häppeninkejä järjestelekään. Viikon päästä
siis ollaan niissä merkeissä ja kaippa se vähän jännittää, vaikka itse en
puhujavastuussa olekaan, vaan pelkkää järjestelyä vain. Tai no, juontoa joo, ja
se on minulle jo ihan tarpeeksi esiintymistä. Olen kuitenkin onnellinen, että
saadaan olla täällä omalla paikkakunnalla tällä tavalla puhumassa tietoutta
Israelista, kun täällä en tiedä, että onko aiemmin juuri mitään
Israel-tapahtumia järjestetty.
Tämmöisiä kevättouhuja on siis ilmassa. Pinnan alla kulkevat
myös muut ajatukset, perinteiset surut ja hämmennykset. Luin pari viikkoa sitten
jonkun verran näitä vanhoja kirjoituksiani ja huomaan, että paljon samaa olen
vuosien varrella toistanut.
Viime aikoina olen miettinyt kunnioitusta ja rajoja. Eivät
uusia teemoja nämäkään täällä, mutta kuten monesti todettua, samat teemat tässä
ovat pyörineet ja välillä sitten uudemmalla syvyydellä. Erityinen haaste tässä
on vanhempieni kohdalla. Mihin laitan terveet rajat, missä pitää kiinni ja
missä joustaa, kuinka kunnioittaa ja arvostaa ja missä luottaa omiin visioihin,
vaikka ne ovat erilaiset kuin heidän? Tämä on jotenkin kaikki niin herkkää,
eikä siihen vastauksia voi kirjoista lukea. On kuitenkin ihmeellistä huomata
jotain pieniä muutoksia omassa ajattelussa. Ettei pelkää ihan niin paljon kuin
ennen, ettei tunnu ihan niin kauhealta. Että huomaa myös arvostettavia asioita
ja halua kunnioittaa. Onhan tämä kaikki edelleen hyvin murtunutta ja kipeääkin,
mutta edes joskus kuvittelee huomaavansa jotakin pientä elävää taimea nousevan
maasta. Ettei aivan kaikki ole täysin kuollutta, vaan joku uusi melkein vielä
huomaamaton verso on nousemassa. Semmoista ”Katso, minä teen uutta. Nyt se
puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?” (Jes. 43:19) –meininkiä.
Kuuntelin youtubesta tuttuni pitämää raamattutuntia
Joosefista. Siinä oli paljon puhuttelevaa, mutta jostain syystä itselle jäi
päällimmäisenä mieleen Joosefin viljan varastoimisen vertaaminen Jumalan Sanan
varastoimiseen. Hyvinä viljavuosina Joosef varastoi Jumalan ohjeesta 7 vuotta
viljaa Egyptissä ja niin kansa selvisi hengissä niitä seuranneista 7
äärimmäisen kuivuuden vuodesta, kun viljaa löytyi varastosta, vaikka pellolla
ei kasvanut mikään. Puhuja vertasi viljan varastoimista Jumalan Sanan
varastointiin eli kuinka voimme hyvänä aikana käyttää aikaa Raamatun
tutkiskeluun, jotta sitten kun tulee vaikeampi aika ja Sanalle vielä suurempi
tarve, meillä uskovilla on mistä antaa ja osaamme neuvoa ihmisiä Jeesuksen luo
ja Raamatun Sanan ääreen. Siitä tuli jotain lohdutusta tähän muuten niin
järjettömältä tuntuneeseen pitkään ajanjaksoon. Toisaalta kuivuutta ja
toisaalta varastointia samaan aikaan. Jumalalle sekin on mahdollista.
