Pilvistä ja sateista toukokuun ensimmäistä päivää. Sopii
oikein hyvin mielentilaani tämä tänään ja helpottaa rauhoittumista pikku
lepopäivään näin tiistaina. Viikonloppuolo tuntuu hyvältä, varsinkin kun mennyt
viikonloppu oli vähän erilainen. Molempina päivinä tuli oltua aika paljon
siskontyttö 5 v:n kanssa hänen vanhempiensa ollessa viikonloppureissulla. Minä,
5 v-tyttö, keinut ja kiipeilytelineet. Ehkä joskus taas vuodatan puoliso- ja
lapsiajatuksia (kootut kaipaukset, surut ja pelot), mutta jos ei kuitenkaan
tänään.
Reilu viikko sitten järjestetty Israel-tilaisuus meni
kivasti, vaikka toki väkeä olisi voinut olla enemmänkin. Olen kuitenkin
tyytyväinen, että semmoisessa sain olla mukana. Hauska kuvio viime viikolla oli
myös yllättäen tullut pyyntö mennä pitämään aamuhartaus vanhusten
palvelutaloon. Siellä sitten kävin (yksi pariskunta oli myös mukana musiikkiapuna
ja henkisenä tukena) ja se oli itsellekin ihan piristävä keikka. Kun puhuu
Jeesuksesta muille, niin siinä kyllä aina piristyy itsekin.
Kuluneen viikon sisään olen useampana päivänä ollut
haravoimassa mökin pihaa. Työntekijämme on puolestaan mökin ulkoseinien
kunnostusprojektin parissa. Eli hän on raapinut vanhoja maaleja pois. Tarkoitus
on maalata vanhat ulkoseinälaudat uudelleen, korvata pahimmat laudat/rimat
uusilla ja vaihtaa ovi. Raapiminen on hidasta hommaa ja se vaihe on edelleen
kesken.
Tuntuu oudolta, mutta jälleen kerran mökin kunnostus
herättää ajatuksia ja vertauksia. Tai jotakin liitoksia omaan arkeeni. Ajattelin
nimittäin, että jotenkin tuo ulkosivu tulee siitä vaan äkkiä ja kätevästi
kuntoon. Ja näköjään aikamoinen irrotusprojekti tuossakin maalinraapimisessa
nyt tarvitaan, ennen kuin siihenkään voi uutta laittaa päälle. Jälleen kerran
kova työ vanhan irrotuksessa. Jos vain maalaisi päälle, niin kohta vanha
kuitenkin lähtisi irtoamaan ja uusikin menisi pilalle. Tätä kai Jumala meissä
niin usein tekee. Irrottaa vanhasta, kun uutta ei voi siihen vanhan päälle
laittaa, vaikka niin haluaisimmekin. Kun se vanhoista asioista ja ajatuksista
irrottaminen ei ole mitään kivaa.
Minun ajatukset ovat viime aikoina olleet jonkun verran
terveysmurheissa. Luulin, että jossain vaiheessa Herra vain antaa minulle
innostuksen alkaa liikkua ja pitää paremmin huolta fyysisestä puolesta ja
sitten energiaa puhkuen touhuan kaikenlaista. Viime viikkoina olen kuitenkin tehnyt
vain listaa lisääntyneistä epämääräistä oireista, joita ei ole koskaan ennen
ollut. En voi välttyä ajatukselta, että nämä sopivat samaan neurologiseen
tautiin, kuin mikä siskollani on. Lihakset eri puolilla kroppaa oudosti jäykkinä,
vaikka ei ole tehnyt mitään. Ja monenlaista muuta, en jaksa luetella. Eniten
tämä ajatus ko. sairaudesta vain pelottaa ja masentaa. Kun en yhtään jaksaisi
tällaista. En yhtään jaksaisi. Haluaisin keskittyä elämässä jo johonkin muuhun,
kuin vain itseeni ja tuntemuksiini ja rajoituksiini. Masennus, surut, pelot ja
kaikki se mitä tässä on niin kauan pyöritetty, on jotakin minkä jo niin paljon
haluaisin jättää taakseni ja mennä eteenpäin. Ja pahimpina vuosi en mitenkään
olisi kestänyt jos masennuksen lisäksi olisi vielä tullut joku vakava sairaus.
En vaan olisi kestänyt kun niin äärirajoilla on menty muutenkin. Mutta toki nyt
on eri tilanne kuin silloin joskus. Ja silti huomaan ajattelevani, että en
vaan yhtään jaksaisi alkaa ajatella mitään sairausasioita.
Kai tähän jotenkin liittyy epävarmuus ja epäusko Jumalaankin
juuri näissä terveyteen liittyvissä asioissa. Olen nähnyt Herran hoitoa paljon
mielen alueen asioissa ja paljon muutosta muissakin ihmisissä juuri sisäisten
asioiden puolella, joten jos joku on masentunut tai mitä vaan tunnemaailman
tuskaa kohtaava, minulla riittää uskoa siihen että Jeesus voi ja haluaa auttaa
ja pystyy antamaan toivoa ja rauhaa. Olen sen itse niin useasti kokenut ja
tiedän että ajatusten muuttuminen on mahdollista. Mutta sairauksien puolella en
voi sanoa kokemuksesta samaa ja siksi aihe varmaan itseäkin pelottaa enemmän.
Haluaako Jumala parantaa ja jos kyllä niin miksi se on niin epäjohdonmukaista,
että joku paranee jostakin ja joku ei? Ovatko sairaudet mahdollisuuksia oppia
elämässä jotakin uutta, vai jotakin mistä tulee pyrkiä aktiivisesti eroon?
Mitkä ovat uskoville sopivia hoitotapoja ja missä mennään pimeyden voimien
puolelle? Missä Jumala saa kunnian ja missä ihmisen viisaus ”parantamiseen”?
Näitä kysymyksiä on todella paljon, enkä ole tällä alueella
sen syvemmälle juurikaan mennyt, kun tosiaan enemmän on miettinyt sitä mielen
ja ajatusmaailman parantumista, kuin näitä kehon asioita. Ja jos minulle on nyt
tullut pesäkemäisiä tulehdusmuutoksia aivojen valkeaan aineeseen, niin mitäs
Jeesus siitä sitten ajattelee ja haluaako hän tehdä asialle jotakin vai ei? Ja
kuinka paljon minun itseni tarvitsisi yrittää tehdä elämänmuutoksia, jotka
kenties mahdollisesti voisivat estää näitä mahdollisia pesäkemäisiä
tulehdusmuutoksia? Ja mitä jos ei jaksa yhtään mitään? Tekeekö sairas väärin,
jos hän vain ”on” eikä aktiivisesti etsi apua? Kuinka monelta rukoilijalta
pitää pyytää esirukousta sairauteen ja koska luottaa asia vain Jumalan käteen? Ovatko
jotkut sairaudet perkeleen erityishyökkäyksiä vai normaalia syntiinlankeemuksen
seurausta kuten vanheneminen? Koska sairaus pitäisi hyväksyä osana elämää ja
kuinka kauan odottaa ja luottaa että Jeesus parantaa tässäkin ajassa? Ei kai
näihin suoria vastauksia ollenkaan ole..
Eli ei nyt niin innostavia vappuajatuksia tällä kertaa.
Mutta onneksi olen tästä lähdössä kohta tilaisuuteen, jossa puhutaan uskossa
positiivisempia juttuja ja mieli kääntyy toivottavasti paremmin Jeesuksen
mahdollisuuksiin.
