Vuoden taulu 2018

Vuoden 2018 viimeinen kirjoitus. Toki kulunutta vuotta taas miettii ja tekee mieli jotakin yhteenvetoa tehdä. Miten vuosi meni?

Ensiksi tulevat mieleen huippuhetket. Ne olivat taas Israelissa: 10 päivää keväällä ja 6 syksyllä. Keveitä hetkiä, iloa, kiitollisuutta ja Jumalan erityisen läsnäolon kokemusta niissä päivissä. Valoisat ja kirkkaat läiskät muuten vähän synkkää taustaa vasten. Paitsi sitten elokuun Helsingin reissu kuului myös huippuhetkien sarjaan.

Onhan sitten muutakin hyvää muistettavaa. Vaikka poikkeuksellisen kuuma kesä oli kasveille haitallista, nautin kyllä itse siitä. Sitten olivat kanat – pitkästä aikaa. Ja mökin asukkaat ovat asustelleet kesästä lähtien aina tänne asti, mikä on myös ollut kivaa. Ja toki sitten kaikenlaista muuta on tapahtunut, uusia kansainvälisiä ystäviä kuten viimeksi kerroin ja muita juttuja, mistä on kiitollinen. Eikä vain uusista asioista, vaan monista vanhoista ystävistä jne. Mutta ehkä tämmöisessä vuosikatsauksessa mieleen enemmän nousevat ne asiat, jotka ovat olleet jotenkin uusia juttuja aikaisempaa verrattuna.

Vuoden 2018 kuvassa on valoa ja värejä, mutta tosiaan maalaus on edelleen tehty jotenkin tummalle taustalle. Ei mustalle, mutta jotenkin hyvin tylsän tummanharmaanruskealle. Sille taustalle, jolle olen hyvin kyllästynyt ja johon olen hyvin väsynyt. Taustalle, joka on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen sama, ehkä vain tummuuden sävyn vaihdellessa harmauden eri asteissa. Asioille, joille koen olevani täysin kykenemätön tekemään mitään, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat arkeeni hyvin paljon. Asioille, jotka koitan ottaa Jumalan kädestä, opetellen kiittämään kaikissa olosuhteissa, ajatellen että kaikki tämä on tarpeen pitämään minua edes hiukan nöyränä. Ja kuitenkin jotenkin jatkuvassa surun ja ehkä vihaisuudenkin tilassa ollen.

Vuoden 2018 aikana alkoi elää se ajatus, että voisivatkohan kenties 83-vuotiaat vanhempani muuttaa pois maatilan päärakennuksesta. Ajatus alkoi siis elää minun mielessäni, ei heidän. Turhaudun joka päivä ja monta kertaa jatkuvien tilanteiden edessä, joissa haluaisin tehdä jotain, mutta en voi. Tai ehkä voisin, jos todella taistelisin, mutta harvat arjen asiat tuntuvat kuitenkaan taistelun arvoisilta. Niitä vain haluaisi tehdä ihan muuten vain, mutta se ei sitten onnistu. Lisäksi äitini on liikuntakyvyltään hyvin huonossa kunnossa. Hän tarvitsisi toisenlaisen ympäristön tai hyvin paljon enemmän apua arkeensa, mutta käytännössä järjestelyt eivät ole onnistuneet, vaikka vuosien varrella mielestäni kaikenlaista on yritetty. Ainakin minä olen täysin väsynyt yrittämään keksiä toimivampia kuvioita heidän asumiseensa maatilan päärakennuksessa. Tämä siis sitä harmaata taustaa, jota vasten tavalliset värit helposti menettävät voimaansa ja tarvitaan erittäin suurta valoa että taustasta jotakin erottuu.

Niin, syksyn hiljaisuuden keskellä löysin akryylivärit ja maalaukset. Se oli tämän vuoden uutuuksia. Kursseilla en ole käynyt, mutta joskus kun ei ole muutakaan tekemistä, on kiva ottaa värit ja alkaa niitä sekoitella. Olen myös tänä vuonna oppinut nauttimaan musiikista. Se on jotakin hyvin uutta myös. Vaikka niin usein tuntuu siltä, että aika vain menee hukkaan, tiimalasien hiekat ovat loppuneet jo aikoja sitten ja minut on unohdettu pölyttymään arkiston kaukaisimpaan nurkkaan, niin sittenkin jostain pukkaa kuitenkin vielä jotakin uutta. Kuten vaikka se, että oppii nauttimaan musiikista.

Eräs tuttuni kysyi pari päivää sitten mitä suunnitelmia minulla on ensi keväälle. Tavallinen kysymys tuntui miltei hämmentävältä. Koska ei ole mitään suunnitelmia. 2019 taulu on hyvin tyhjä ja näin etukäteen valkoinen ilman juurikaan mitään ennakkoon tehtyjä luonnosteluja. Ei ole matkoja varattuna eikä selkeinä suunnitelminakaan. Jokunen tapahtuma on tiedossa ja kirjaprojektin loppuun saattaminen, mutta näitä on vaikea ajatella erityisempinä juttuina. Lisäksi eräs vanha tuttavani muutti töiden perässä takaisin tänne kotipaikkakunnalleen ja hänen kanssaan varmaan joskus tehdään jotain. On myös mahdollista että eräässä kristillisessä järjestössä työntekijänä aloittavan tuttuni uusi työkuvio voi myös jotenkin vaikuttaa minuun. Mutta nämä ovat vain ajatuksia. En ole silti mitenkään masentunut siitä, ettei tiedossa ole juuri mitään konkreettista. Siis minulla tiedossa. Kun uskon että Jumalalle kuitenkin on tiedossa ja se riittää, että Hänellä on tiedossa.

Millainen taulu sinulle tuli? Näetkö Jumalan käden kirkkaudessa, väreissä ja tummissa sävyissä?

Jumalan siunausta ja Jeesuksen lähellä olemista vuodelle 2019!

”Odota yksin Jumalaa hiljaisuudessa minun sieluni, sillä hänessä on minun toivoni. Hän yksin on minun kallioni ja pelastukseni. Hän on turvani, minä en horju. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on minun voimani kallio ja turvani. Luottakaa häneen joka hetki, te Israelin kansa, vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme. Sela.” (Ps. 62:6-9)

Armon aikaa

Täällä taas, pitkästä aikaa. En arvannut että kirjoituksissa tulisi näin pitkä tauko, mutta näköjään tuli. Ihan kiva – se tarkoittaa että minulla on ollut viikonloppuisin muutakin tekemistä kuin kotona istuminen. Ja sitten kun olen ollut kotona, niin kirjoittaminen on silti jäänyt.

Yksi tämän syksy ihme on se, etten ole ollut ollenkaan flunssassa. Tästä olen todella kiitollinen, kun pitkäkestoiset sairastelutkin ovat aika tuttua juttua. Ei ole sairastelujen takia tarvinnut jättää mitään väliin – todella ihmeellistä.

Loppuvuoteen Jumala järjesti muutakin puuhasteltavaa. Italialainen tuttuni tuli raamatunopetuskierrokselle Suomeen ja siihen liittyen oli itselläkin jonkin verran menoa. Oli hyvin piristävää kulkea mukana muutamissa paikoissa eri puolilla Suomea tilaisuuksissa, joissa kerrottiin Raamatun ihmeellisyydestä ja monin tavoin kannustettiin kuulijoita Sanan pariin. Kierroksella oli mukana myös muita uskovia ystäviäni, ja muutenkin tämä kahden italialaisen vierailu Suomeen ja heidän majoittumisensa aika pitkän aikaa myös omalla paikkakunnalla toi mukavaa ja siunattua vaihtelua arkeen. Olen tästä koko tapahtumasarjasta hyvin kiitollinen ja tuntuu ihmeellisestä, että sain tämmöisessä olla mukana keskellä vuoden pimeintä aikaa.

Muutenkin syksyssä on ollut myös muuta kansainvälistä väriä. Afrikkalaistaustaisesta perheestä olen jo aiemminkin kertonut. Heidän kanssaan yhteydenpito on ollut loppuvuodesta satunnaista ja enemmän lasten harrastuksiin liittyvää viime aikoina – pari kertaa ovat olleet mukana uimahallissa ja semmoista. Marraskuussa Herra johdatti uuden kansainvälisen tuttavuusperheen – Lähi-idästä tulleen äidin ja hänen teini-ikäiset lapsensa. He tekivät selkeän ratkaisun alkaa Jeesuksen seuraajiksi ja ovat sen seurauksena jo saaneet hyvin lyhyessä ajassa kotimaastaan joiltain sukulaisiltaan heidän kuolemaa uhkailevia viestejä. Rukoillaan heidän puolestaan, ettei tarvitsisi elää pelossa, vaan Jumalan suuressa suojeluksessa ja turvallisin mielin. Ja että nämä vainoojatkin voisivat löytää Jeesuksen ja Hänen armonsa. Mutta tämmöistäkin siis tapahtui, että sen jälkeen kun tämä perhe etsiytyi kristittyjen pariin ja tutustui erääseen tuttavaani, joka työskentelee palkatusti kristillisessä järjestössä, olen sitten itsekin saanut olla mukana näissä erittäin mielenkiintoisissa ja antoisissa keskusteluissa. On aina niin hienoa nähdä, kun jotkut ovat innostuneita Jeesuksesta ja Raamatusta. Katsotaan miten Jumala näitä kuvioita edelleen johdattaa.

Niin, olen hyvin kiitollinen tästä kuluneesta ajanjaksosta, joka suuntasi ajatuksia pois itsestäni Jeesukseen, Hänen paluuseensa, Jumalan valtakuntaan ja  aidosti toisiin ihmisiin ja heidän parhaaseensa. Tällaisina ajanjaksoina ei juurikaan ahdista oma sinkkuus ja lapsettomuus, vaan pystyy hyväksymään nekin jutut osaksi suurempaa kuvioita, kun kuitenkin saa jollain lailla olla pienenä palana mukana Jumalan isossa kuvioissa. Toki on täysin mahdollista että seuraavassa kirjoituksessa vingun ja surkeilen jo yksinäisyyttäni, mutta ihanaa että aina edes ajoittain Jumala nostaa pois siitä itsesäälin lokerosta ja antaa nähdä hänen näköalojaan ja mahdollisuuksiaan.

Myös se herättää kiitollisuutta, että vaikka monissa kohtaa oma elämä tuntuu vaikealta ja meinaa masentua, saa kuitenkin huomata, että on myös alueita, joissa itse on sen verran ”kalliopohjalla”, että pystyy jotenkin auttamaan myös muita. Monessa asiassa olen itse edelleen avun ja tuen tarpeessa ja ehkä ihan hyvä niin, ettei kuvittelekaan että tarvitsisi pärjätä yksin. Iloa tuottaa kuitenkin se, että voi antaa jotakin myös eteenpäin ja siksi tilanteet joissa jotakin lähtee ”virtaamaan” ovat virkistäviä sen sijaan että kaikki vaan seisoisi paikallaan ja pelkästään odottaisi itse saavansa jotain.

”Sinä pidät maasta huolen ja kastelet sen runsaasti, teet sen hyvin rikkaaksi. Jumalan virta on vettä täyttä. Sinä valmistat heidän viljansa, sinä todellakin valmistat sen. Sinä kastelet maan vaot, tasoitat sen multapaakut, sadekuuroilla sinä sen pehmität ja siunaat sen kasvun. Sinä kruunaat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun polkusi tiukkuvat runsautta, tiukkuvat autiomaan keitaille, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.” (Ps. 65:10-13)