Vuoden 2018 viimeinen kirjoitus. Toki kulunutta vuotta taas
miettii ja tekee mieli jotakin yhteenvetoa tehdä. Miten vuosi meni?
Ensiksi tulevat mieleen huippuhetket. Ne olivat taas
Israelissa: 10 päivää keväällä ja 6 syksyllä. Keveitä hetkiä, iloa,
kiitollisuutta ja Jumalan erityisen läsnäolon kokemusta niissä päivissä.
Valoisat ja kirkkaat läiskät muuten vähän synkkää taustaa vasten. Paitsi sitten
elokuun Helsingin reissu kuului myös huippuhetkien sarjaan.
Onhan sitten muutakin hyvää muistettavaa. Vaikka
poikkeuksellisen kuuma kesä oli kasveille haitallista, nautin kyllä itse siitä.
Sitten olivat kanat – pitkästä aikaa. Ja mökin asukkaat ovat asustelleet
kesästä lähtien aina tänne asti, mikä on myös ollut kivaa. Ja toki sitten
kaikenlaista muuta on tapahtunut, uusia kansainvälisiä ystäviä kuten viimeksi
kerroin ja muita juttuja, mistä on kiitollinen. Eikä vain uusista asioista,
vaan monista vanhoista ystävistä jne. Mutta ehkä tämmöisessä vuosikatsauksessa
mieleen enemmän nousevat ne asiat, jotka ovat olleet jotenkin uusia juttuja
aikaisempaa verrattuna.
Vuoden 2018 kuvassa on valoa ja värejä, mutta tosiaan
maalaus on edelleen tehty jotenkin tummalle taustalle. Ei mustalle, mutta
jotenkin hyvin tylsän tummanharmaanruskealle. Sille taustalle, jolle olen hyvin
kyllästynyt ja johon olen hyvin väsynyt. Taustalle, joka on vuodesta ja
vuosikymmenestä toiseen sama, ehkä vain tummuuden sävyn vaihdellessa harmauden
eri asteissa. Asioille, joille koen olevani täysin kykenemätön tekemään mitään,
mutta jotka kuitenkin vaikuttavat arkeeni hyvin paljon. Asioille, jotka koitan
ottaa Jumalan kädestä, opetellen kiittämään kaikissa olosuhteissa, ajatellen
että kaikki tämä on tarpeen pitämään minua edes hiukan nöyränä. Ja kuitenkin jotenkin
jatkuvassa surun ja ehkä vihaisuudenkin tilassa ollen.
Vuoden 2018 aikana alkoi elää se ajatus, että voisivatkohan
kenties 83-vuotiaat vanhempani muuttaa pois maatilan päärakennuksesta. Ajatus
alkoi siis elää minun mielessäni, ei heidän. Turhaudun joka päivä ja monta
kertaa jatkuvien tilanteiden edessä, joissa haluaisin tehdä jotain, mutta en
voi. Tai ehkä voisin, jos todella taistelisin, mutta harvat arjen asiat
tuntuvat kuitenkaan taistelun arvoisilta. Niitä vain haluaisi tehdä ihan muuten
vain, mutta se ei sitten onnistu. Lisäksi äitini on liikuntakyvyltään hyvin
huonossa kunnossa. Hän tarvitsisi toisenlaisen ympäristön tai hyvin paljon
enemmän apua arkeensa, mutta käytännössä järjestelyt eivät ole onnistuneet,
vaikka vuosien varrella mielestäni kaikenlaista on yritetty. Ainakin minä olen
täysin väsynyt yrittämään keksiä toimivampia kuvioita heidän asumiseensa
maatilan päärakennuksessa. Tämä siis sitä harmaata taustaa, jota vasten
tavalliset värit helposti menettävät voimaansa ja tarvitaan erittäin suurta
valoa että taustasta jotakin erottuu.
Niin, syksyn hiljaisuuden keskellä löysin akryylivärit ja
maalaukset. Se oli tämän vuoden uutuuksia. Kursseilla en ole käynyt, mutta
joskus kun ei ole muutakaan tekemistä, on kiva ottaa värit ja alkaa niitä
sekoitella. Olen myös tänä vuonna oppinut nauttimaan musiikista. Se on jotakin
hyvin uutta myös. Vaikka niin usein tuntuu siltä, että aika vain menee hukkaan,
tiimalasien hiekat ovat loppuneet jo aikoja sitten ja minut on unohdettu
pölyttymään arkiston kaukaisimpaan nurkkaan, niin sittenkin jostain pukkaa
kuitenkin vielä jotakin uutta. Kuten vaikka se, että oppii nauttimaan
musiikista.
Eräs tuttuni kysyi pari päivää sitten mitä suunnitelmia
minulla on ensi keväälle. Tavallinen kysymys tuntui miltei hämmentävältä. Koska
ei ole mitään suunnitelmia. 2019 taulu on hyvin tyhjä ja näin etukäteen
valkoinen ilman juurikaan mitään ennakkoon tehtyjä luonnosteluja. Ei ole
matkoja varattuna eikä selkeinä suunnitelminakaan. Jokunen tapahtuma on
tiedossa ja kirjaprojektin loppuun saattaminen, mutta näitä on vaikea ajatella
erityisempinä juttuina. Lisäksi eräs vanha tuttavani muutti töiden perässä
takaisin tänne kotipaikkakunnalleen ja hänen kanssaan varmaan joskus tehdään
jotain. On myös mahdollista että eräässä kristillisessä järjestössä
työntekijänä aloittavan tuttuni uusi työkuvio voi myös jotenkin vaikuttaa
minuun. Mutta nämä ovat vain ajatuksia. En ole silti mitenkään masentunut
siitä, ettei tiedossa ole juuri mitään konkreettista. Siis minulla tiedossa. Kun
uskon että Jumalalle kuitenkin on tiedossa ja se riittää, että Hänellä on
tiedossa.
Millainen taulu sinulle tuli? Näetkö Jumalan käden
kirkkaudessa, väreissä ja tummissa sävyissä?
Jumalan siunausta ja Jeesuksen lähellä olemista vuodelle
2019!
