Lauantain ohjelmassa oli tänään ainakin 1 h 45 min kävely kauniissa syyssäässä, sauna ja nyt sitten blogin kirjoitusta. Mukavia juttuja ja hyvä niin, mutta puseron sisällä myllertää aika kovasti. Siitä on joku reilu viikko, kun työtekijämme ilmoitti, että lähtee pois maalis-huhtikuussa 2027. Tarkkoja aikoja ei nyt vielä ole sovittu, mutta se nyt ainakin on selvää, että ensi kevään kylvöillä hän ei tulisi olemaan. Mistä sitten seuraa kysymys, että onko meillä ylipäätään sitten ensi keväänä enää kylvöjä? Ja jos sattuisi olemaan niin kuka ne tekee ja jos ei sattuisi olemaan, niin kuka sitten hoitaisi pellot ja millä järjestelyillä? Niin. Voisin luetella tähän todella pitkän listan töitä ja tekemisiä, mistä en yhtään sitten enää tiedä kuka ne kaikki tulevaisuudessa tekee, mutta en nyt luettele.
Myllerrystä aiheutti jossain määrin myös tuleva Israelin
matka. Minua matkaan puheenvuorojakin pitämään pyytänyt italialainen ilmoitti
yhtäkkiä, että hän siirtääkin lähtönsä tästä syksystä kevättalvelle. Matkaryhmän
koko oli jotakin 40 henkeä ja sitten kaikki saivat päättää, että lähtevätkö nyt
syksyllä, siirtävätkö matkansa keväälle vai peruvatko koko jutun. Väki jakautui
näihin vaihtoehtoihin melko tasaisesti. Oma päätökseni oli perua ryhmämatka ja
lähteä omatoimisesti, koska minulla on kuitenkin lennot jo varattu itse. Tuo
yllätys oli jonkinlainen myllerrys tosiaan ja kyllähän se nyt vähän
jännittääkin lähteä Israeliin. Välillä tulee pelkoja. Ja sitten taas toisaalta
tuntuu ihmeelliseltä, että oikeastiko näin pitkän ajan jälkeen saisi olla
menossa sinne? Ei oikein meinaa uskoakaan, että se voisi olla totta. Vai
tuleeko vielä jotain peruutuksia? Tavallaan olen avoin kaikille ja rukoilen
Jumalan johdatusta vain.
Varmaankin elämäni yksi suurimpia muutoksia (?) on nyt
käsillä. En yhtään tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten tilan asiat
hoituvat. Mieli on välillä raskas tästä. En osaa alkaa kysellä, että kuka voisi
tehdä sitä ja kuka voisi tehdä tätä. Onneksi kevääseen on vielä sen verran
aikaa, että juuri nyt ei tarvitsekaan heti alkaa kysellä mitään. Tuntuu silti
ihmeelliseltä, että juuri sitten tässä kohtaa saisin olla menossa Israeliin
kaikessa rauhassa omatoimisesti. Rukoilemaan ja pyytämään apua tähän
tilanteeseen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalta. Saanko oikeasti mennä
Länsimuurille rukoilemaan ja viipyä siellä niin kauan kuin haluan? Onko Jerusalemin
vanhankaupungin sileäksi hioutuneet kivet vielä jalkojeni alla? Millaista on
mennä sinne näin pitkän tauon jälkeen ja millaista siellä nyt on? Erikoinen yhdistelmä
maatilaan liittyvää murrosta ja ahdistusta ja haavetta olla Israelissa, siellä
missä on ollut parasta mahdollista olla.
Israelin matkan suunnitelmassa on kaikki hyvin auki.
Majapaikat ovat tiedossa, mutta muuten ei ole mitään ohjelmaa vielä muuta.
Mutta tavallaan olen ihan tyytyväinen siitä ja uskon, että Jumala voi kyllä järjestää
päiviin sopivan verran ohjelmaa. Pitkälle riittää sekin, että saa vain OLLA. Ja
molemmissa majapaikoissa on suomalaiset isännöimässä ja emännöimässä, niin
sellaista totaalista yksin olemista ei ole. Nähtäväksi sitten jää, millaisiksi
päivät muodostuvat.
Monennäköistä ajatusta tosiaan risteilee. Lähipiirissä on
ollut myös terveysmurheita tai sellaista mikä myös on vaikuttanut arkeen
ainakin vähän. En tosiaan osaa enkä juuri nyt koe, että pitäisi alkaa välittömästi
tekemään mitään uusia järjestelyjä kun en yhtään tiedä mitä se olisi. Haluan
vain odottaa Jumalan johdatusta ja pyytää sitä. En yhtään osaa ajatella miltä
kuviot voisivat näyttää tämän myllerryksen jälkeen. Mitä minä teen? Mitä
maatilalla tapahtuu ja kuka sitä hoitaa tai kuka siellä asuu? Kaikki on
tavallaan aivan auki. Se vain on selvää, että yksin en siellä pärjää, vaikka
kuinka yrittäisin. Ihan mahdoton asia. Mikään muu ei sitten olekaan selvää.
Mutta lähden Jerusalemiin rukoilemaan, jos Jumala suo matkan onnistua.
”Myös jos joku muukalainen, joka ei kuulu kansaasi
Israeliin, tulee kaukaisesta maasta sinun nimesi tähden, koska sielläkin
ihmiset kuuleva sinun suuresta nimestäsi, väkevästä kädestäsi ja ojennetusta
käsivarrestasi, tulee ja rukoilee kääntyneenä tähän temppeliin päin, niin kuule
häntä taivaassa, asuinpaikassasi, ja tee kaikki se, mitä muukalainen sinulta
avukseen huutaa.” (1. Kun. 8:41-43)
(Ja kyllä, Suomessakin voi yhtä hyvin rukoilla ja Jumala kuulee, kun Jeesuksen nimessä rukoillaan.)
P.S. Olin lokakuun alussa myös pitkän viikonlopun ryhmämatkalla (15 hlö) Ruotsissa. Pitää nyt kirjata tämä tänne, kun edellisen kerran käyntiaikakin piti etsiä täältä blogista, kun en muuten muistanut. Edellinen kerta oli 3/2024. Tällä kertaa ohjelmassa oli muun muassa kirpputoreihin tutustumista. Tällainen kuppi oli yhdellä kirppiksellä. Mukaan ei tullut muuta kuin kuva.
